Ratsastuspäivä kaverin kanssa

Eilen lauantaina sain pitkästä aikaa hevosteluseuraa, kun kaverini Marja tuli käymään meille ja menimme ratsastamaan. Vaikka on kivaa, että kotitallissa on aina rauhallista, kentälle saa levitellä kavaletteja ja muuta niin kuin haluaa eikä koskaan ole ruuhkaa, on silti mukava joskus ratsastaa seurassa. Hevosetkin tykkäsivät, kun pääsivät kaverin kanssa liikkumaan.

Itse ratsastin Minttulla, ja Marja testasi Marcellaa, jolla ei ole vielä ennen tätä kertaa ollut ketään muuta ihmistä selässään kuin minä. Oli siis korkea aika pistää tänä vuonna 5 vuotta täyttävälle Marcellalle uusi kuski kyytiin. Marcella on usein uusien ihmisten kanssa vähän ujo ja epäluuloinen alkuun, joten varmuuden vuoksi selkään mentiin rauhassa paijaillen niin kuin 3-vuotiaan kyytiin, mutta ei Marcella välittänyt ollenkaan ja myös ratsastus sujui ihan normaalisti ilman ihmettelyjä. Marcella sai kehuja fiksusta käytöksestä ja sympaattisuudesta.

Ratsastimme aluksi ehkä parikymmentä minuuttia kentällä, jossa Marjakin testasi kaikki askellajit läpi. Sen jälkeen kävelimme hevosten kanssa metsänhoitotien päähän ja takaisin (3 km) ja sitten vielä läheiselle metsäkukkulalle vähän kiipeilemään. Minttu ja Marcella molemmat tykkäävät mennä metsässä ja ovat siellä tosi rauhallisia ja keskittyviä, ja erityisen kivaa varmaan oli päästä hevoskaverin kanssa menemään. Metsäkukkulalla ne joutuvat katsomaan, mihin astuvat, sillä mitään rakennettuja reittejä siellä ei ole. Olen vain jalkaisin käynyt katsomassa, mistä kohtaa voisi päästä etenemään, ja tarvittaessa siirrellyt isoimpia oksia ja karahkoja sivuun.

Minttu oli eilen todella tahmean oloinen, ja tänään aamulla se tekikin kiimapissoja karsinassa, joten se selittyi sillä. Tänään se saa joko vapaan tai sitten jotakin helppoa jumppaa, jos tuntuu kovin haluttomalta vakavampaan treenaamiseen.

Ohjan ja pohkeen väliin, puolipidäte, takaa eteen – mitä näillä tarkoitetaan?

Ratsastus on täynnä termistöä, johon moni tutustuu jo aika lyhyenkin ratsastuskouluharrastamisen jälkeen mutta jossa kuitenkin tuntuu olevan paljon epäselvyyttä. Ratsastuskoulutaustaisena ja niissä paljon aikaa myöhemminkin viettäneenä olen kuullut usein, että opettaja saattaa käyttää monia termejä, jotka oppilaille jäävät kuitenkin abstrakteiksi. Mitä siis pitäisi tehdä, kun ratsastetaan takajalat alle tai hevosen pitäisi mennä takaa eteen? Entä onko puolipidäte puolivillainen pidäte tai mitä tarkoittaa, että hevonen on ohjan ja pohkeen välissä (siellähän se takapuolen alla ennemminkin tuntuu olevan)? Mikä on muodon ja peräänannon ero?

Ensisijaisesti rohkaisen kaikkia kysymään omalta opettajaltasi, mitä hän tarkoittaa, jos et ymmärrä jotain. Opettaja saa palkkansa opettamisesta, ja hänen täytyy pystyä selittämään konkreettisesti, mitä toivoo ratsastajan tekevän. Jos ei pysty siinä hetkessä, tarpeen on ainakin ottaa miettimistauko ja selittää asia oppilaalle jollain myöhemmällä tunnilla.

Kaikki nämä termit oikeastaan liittyvät hevosen oikeanlaiseen liikkumiseen tai siihen, miten sellainen saavutetaan. Siksi ihan alkeis- ja jatkokursseilla ei pitäisi olla tarpeellista käyttää niitä ollenkaan, sillä niissä pääpaino on siinä, että ratsastaja pysyy kyydissä, oppii käyttämään apuja mahdollisimman nätisti häiritsemättä hevosta kohtuuttomasti ja pystyy ohjaamaan hevosta haluamaansa suuntaan mahdollisesti jopa haluamassaan askellajissa. Myöhemmin kuitenkin ratsastaja todennäköisesti törmää näihin kaikkiin mystisen kuuloisiin ilmauksiin.

Takaa eteen

Kun ratsukouluttamaton hevonen opetetaan ratsuksi, tärkein asia on, että se opetetaan kulkemaan luottavaisesti ja pelkäämättä ihminen selässä, mutta heti toiseksi tärkeintä on, että se oppii liikkumaan reippaasti eteenpäin. Hevosen täytyy ajatella eteenpäin, vaikka vauhti ei olisi kova. Tästä samasta on oikeastaan kyse siinä, kun hevosta ratsastetaan missä tahansa sen uran vaiheessa: sen täytyy liikkua reippaasti, sopivassa tahdissa ja tempossa, ja jos se näyttää merkkejä siitä, että se alkaakin ajatella taaksepäin eli ns. lyö käsijarrua päälle, sitä korjataan aina eteenpäin. 

Yksittäisiä merkkejä takaa eteen liikkuvasta hevosesta ovat esimerkiksi seuraavat:

- Se liikkuu reippaasti eteen, ei puolivillaisesti raahustaen.

- Sillä on askellajiin nähden riittävä yliastunta: suoralla uralla keskikäynnissä takajalan pitäisi astua ainakin kavionmitan verran etujalan merkin yli, ravissa etujalan merkkiin tai hieman yli. Tarkkaile hevosia esimerkiksi kentän laidalta tai videoissa: yltääkö takajalan askel ravissa siihen, mihin etujalka jätti merkin, vai jääkö väliin rako? 

- Hevonen hakeutuu peräänantoon, mutta se ei sukella turvallaan luotiviivan taakse eli turpa kohti ryntäitä.

Hevosta voi ratsastaa takaa eteen siten, että vahtii jatkuvasti, että hevonen reagoi sekä eteen ajaviin, hidastaviin että sivulle vieviin apuihin heti. Siltä vaaditaan reipasta marssimista jo alkukäynnistä lähtien; ratsastus ei ala siitä, kun ottaa ohjat käteen tai kun alkaa ravata, vaan siitä, kun hevosen selkään ylipäätään noustaan. Takaa eteen ratsastaminen voi vaatia varsinkin aluksi napakkaakin muistuttamista, jos hevonen on laiskanpuoleinen tai jos se on oppinut säästelemään itseään. Monet ongelmat tuntumassa ja muodossa myös korjaantuvat eteenpäin ratsastuksella. Jos hevonen siis nousee muodossa liian ylös tai alkaa vastustaa ohjastuntumaa, käsi ei ala tapella hevosen pään kanssa, vaan käsi pysyy hiljaa ja pohje pyytää eteenpäin. Jos hevonen haluaa nousta pois tuntumalta tai ei halua hakeutua sinne ylipäätään, syy on usein eteenpäinpyrkimyksen puutteessa, ja jos ratsastaja yrittää korjata tilanteen nypläämällä päätä alaspäin ohjalla, hevonen hidastuu entisestään. 

Käänteisesti hevosta voi (mutta ei siis kannata) ratsastaa "taaksepäin" niin, että keskittyy vain sen kaulan ja pään asentoon ja kuvittelee hevosen liikkuvan hyvin, jos se myötää niskastaan, mutta samalla unohtaa täysin tarkkailla, astuuko hevonen ylipäätään alleen tai onko se valmis reagoimaan apuihin heti. Tällä tavalla pikkusievästi liikkuva hevonen ei koskaan näytä sitä potentiaalia ja liikettä, joka siinä on pinnan alla piilossa.

Kun hevonen liikkuu takaa eteen, sen moottori eli takaosa työskentelee hyvin: se on vähän kuin takavetoinen auto, jossa takapyörät pyörivät ja etupyörät vain rullailevat mukana, koska varsinainen voimanlähde on takana.

Takajalka on polkemassa etujalan jättämään merkkiin. Korpimäki 08/2023.

Takaosa aktiivisena ja rintakeha ryhdikkäänä. Korpimäki 08/2023.

Selkä ja koko ylälinja pinkeänä, niska jäykkänä, häntä huiskii,
korvat luimussa ja suu narskuttaa. Tässä ajatus ei todellakaan
ollut eteenpäin (mutta alempana samalta kerralta loppuverryttelykuva,
jossa ollaan paljon tyytyväisempiä)! Kotona 03/2023.

Menossa reippaana eteenpäin ja takaosan moottori toimien. Aluejoukkuemestaruudet,
Korpimäki 08/2023.

Ohjan ja pohkeen välissä

Tämä on hyvinkin läheinen käsite takaa eteen liikkumiselle ja vaatii sen, että hevonen ajattelee takaa eteen.

Takaa eteen liikkuva hevonen tarvitsee kaksi asiaa: takana takaosan, joka työntää sitä eteenpäin, ja edessä vakaan ohjastuntuman, josta hevonen voi ottaa kevyen tuen ja jota päin se voi liikkua. Edessä pitää ikään kuin ottaa koppi siitä voimasta, jonka hevonen tarjoaa takaa. Jos ratsastaja ei ota koppia, vaan ohjastuntuma on epätasainen eli ohjat välillä löystyvät ja välillä nykäisevät suupielestä tai ne ne ovat koko ajan liian pitkät ja hevonen raahustaa pitkänä, takaa tuotettu energia menee hukkaan. Se kirjaimellisesti valuu ratsastajan käsien välistä jonnekin avaruuteen. 

Löperö tuntuma on vähän sama kuin se, että sanot itse reippaasti käsipäivää jollekin ja hän vastaa kuolleelta kampelalta tuntuvalla otteella. Ei ole väliä, kuinka reippaan puristuksen tarjosit: se valui hukkaan, koska toinen ei ottanut siitä koppia. Sama ilmiö voisi olla jossain harjoituksessa, jossa voimistelija yrittää työntää harjoitusvastustajan pitämää tyynyä päin. Jos harjoitusvastustaja jatkuvasti peruuttaa liikaa, työntäjä ei pysty käyttämään voimaa, koska ei ole mitään, mitä päin sitä käyttäisi. Jos vastustaja epätasaisesti nykien välillä peruuttaa ja välillä ei, työntäjä sekoaa tahdissa ja horjahtelee.

Moni ajattelee, että on hevosystävällistä ratsastaa puolipitkillä pyykkinaruohjilla, koska sitten hevonen saa mennä rennosti eikä sitä ainakaan kiskota suusta. Yleensä tämä kuitenkin johtaa siihen, että ohja välillä löystyy ja välillä nyppäisee, jolloin hevonen ei voi luottaa ohjastuntumaan eikä siksi halua ottaa siitä tukea. Hevoset ovat varsin tyytyväisiä, kun niillä on tasainen, vakaa tuki. Se taas vaatii ratsastajalta kehonhallintaa.

Kun hevonen on ohjan ja pohkeen välissä, pieni pohjeapu siis saa hevosen takaosan lisäämään voimantuottoa ja edessä oleva ohjastuntuma kerää tämän voiman. Tähän perustuvat kaikkein vaikeimmatkin kootut liikkeet, kuten piaff ja passage. Takaa tuleva voima vain kerätään talteen eikä päästetä valumaan käsien välistä hukkaan, ja sitten se suunnataan se enemmän ylöspäin. 

Ohjan ja pohkeen välissä oleva hevonen myös tuntuu siltä kuin se liikkuisi putkessa sekä suoralla että kaarevilla urilla. Se ei valu ja liiraa mihinkään eikä ole kuin liian kuiva hiekkakakku, jota pitää vähän väliä kaapia kokoon eri puolilta, johon se meinaa luhistua ja valua, vaan se pysyy koossa itsekin ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että voi vain keskittyä ajelemaan ja nauttimaan maisemista. Toisin sanoen hevonen ei valu lavalla ulos eikä kaadu sisäpohjetta vasten, vaan ratsastaja voi pyytää vaikkapa oikealla sisäpohkeella hevosta vähän ulospäin ympyrällä ja jälleen kaapata tämän energian ulko-ohjalla talteen. Siitä tulee tunne, että hevonen ei yritä kaatua mistään avusta (ohjasta tai pohkeesta) läpi.

Alkaako hevonen siis liikkua upeasti liidellen vain sillä, että sitä kehottaa pohkeella reippaasti eteen ja pitää tuntuman tasaisena? Ei aivan. Siihen tarvitaan puolipidätteitä.

Puolipidäte

En itse pidä yhtään siitä, että puolipidäte-sanaa viljellään niin aikaisesta vaiheesta lähtien, kun ratsastajat vasta opettelevat auttavasti vaikuttamaan hevosiinsa. Yleensä tämä tarpeettoman aikaisin käytetty termi myös yhdistetään siihen, että ratsastajille ei opeteta lainkaan, mitä se tarkoittaa, tai sitten sille keksitään jokin aivan villi selitys. Olen kuullut ainakin seuraavat:

- Puolipidäte on sitä, kun vähän otetaan ohjasta. (Öh, siis pidäte?)

- Puolipidäte on sitä, kun ohja puristetaan kunnolla nyrkkiin. (Mutta nyrkinhän pitäisi muutenkin olla kiinni...)

- Puolipidätteessä istutaan syvemmälle satulaan. (Miten istun syvemmälle, kun painovoima vetää jo niin syvälle kuin mahdollista? En kai voi vajota istuimen läpi alemmas?)

- Puolipidätteessä hengitetään syvempään. (Pitäisikö normaalisti siis hengittää pinnallisesti?)

Moni on varmasti myös kuullut, että puolipidätteellä hevoselle kerrotaan, että kohta tulee jokin apu (totta) tai että sillä hevosta voi ryhdistää, tasapainottaa ja koota (totta). Mutta melkein yhtä moni on varmasti kokeillut siellä tunnilla tai oman hevosensa satulassa rutistautua syvemmälle satulaan ja puristella ohjaa nyrkissä ja todennut, että ei Ladyn liikkumisessa tapahtunut mitään havaittavaa muutosta.

Puolipidätteessä on kyse oikeastaan ihan samasta avusta, jolla hevosta kootaan. Jos haluamme kerran tasapainottaa hevosta ja valmistella sitä seuraavaan liikkeeseen, mitä siis haluamme? No takaosan paremmin alle, siis painoa enemmän takaosalle, eli periaatteessa aivan samaa kuin kokoamisessakin. Puolipidätteillä hevosen voi koota äärimmäisyyksiin saakka, jos hevosen koulutustaso ja voima siihen riittävät, mutta puolipidätteen ei tarvitse välttämättä johtaa näin pitkälle, vaan pieniä ja huomaamattomia "minikokoamisia" tehdään nuorempienkin hevosten kanssa.

Puolipidätteessä on jälleen kyse samasta periaatteesta kuin siinä, kun hevonen liikkuu takaa eteen ja ohjan ja pohkeen välissä: haluamme napata takaosan voiman talteen ja siirtää sen hetkellisesti siihen, että hevonen ponnistaakin parin askeleen verran vähän voimakkaammin, nostaa vähän enemmän etuosaansa ja ottaa vähän parempia askelia takajaloillaan.

Itse olen kokenut nämä parhaiksi tavoiksi ymmärtää, mitä puolipidätteessä oikeastaan tehdään:

- Kuvittele, että olet juuri siirtämäisilläsi hevosen ravista käyntiin, mutta juuri kun hevonen on siirtymässä, saatkin ajatuksen "Oho, muutin mieleni" ja jatkat ravia. Tämä neuvo tosin vaatii ratsastajalta jo ymmärrystä siitä, miten ratsastetaan hyvä siirtymä ravista käyntiin (se ei tapahdu pidättämällä ohjasta).

- Kuvittele, että ajat pyörällä ja alat keulia sillä. Mitä navan seudun lihaksissa tapahtuu sillä hetkellä, kun nostat pyörän etuosan ilmaan?

Puolipidäte alkaa pohjeavulla, joka ajaa hevosta eteen. Välittömästi tämän jälkeen navan alapuolella olevat lantion seudun lihakset rutistuvat, jolloin alavatsasta tulee litteämpi, alaselkä ihan hieman pyöristyy ja ratsastaja "lähtee keulimaan pyörällä". Samaa ilmiötä saattaa kuulla selitettävän niin, että ratsastaja vetää hännän koipien väliin tai vetää navan selkärankaan. Olen itsekin kuullut nämä kaksi selitystä ratsastuskouluaikoinani, mutta en ymmärtänyt niitä silloin. Yritin lähinnä vetää vatsaa sisään, mutta tein sen väärillä, pinnallisilla lihaksilla.

Jos hevonen ei ole vielä riittävän hyvin kuulolla tai jos se esimerkiksi on nuori eikä tunne puolipidätettä vielä kovin hyvin, sentin verran otettu ohjaspidäte molemmilla ohjilla auttaa. Mutta kyse ei tosiaan ole siitä, että ohjilla aletaan vetää ja pohkeilla hevosta paukutetaan eteenpäin. Avut toimivat nopeasti peräkkäin: pohje pyytää energiaa eteen ja lantion rutistus ja tarvittaessa aivan pieni ohjien pidäte keräävät energian talteen, jolloin hevonen ei suuntaakaan kaikkea liike-energiaa eteen vaan ottaa takaosallaan parempia askelia ja hiukan kevenee edestä. Tällöin sitä kehutaan,  ja vähitellen hevonen oppii, mitä siltä halutaan. Tuntumaa ei heitetä pois ja aleta taputtaa hevosta kaksin käsin, vaan hevoselle annetaan vakaa tuki, johon se voi luottaa. Kehuminen tehdään äänellä. Puolipidäte kestää vain sekunnin kymmenyksiä yhteensä, ja niitä voi tarpeen mukaan tehdä useita peräkkäin.

"Ratsasta takajalat alle"

Takajalkojen ratsastaminen alle tapahtuu puolipidätteillä, ei sen kummempaa. Jotta takajalat voisi saada kunnolla alle, hevosen pitää ensin kuitenkin liikkua reippaasti eteen. Jos takana ei ole energiaa, ei ole mitään, mitä voisi lantion rutistuksella ottaa talteen. Vasta kun hevosella on riittävä tempo, kannattaa alkaa tehdä puolipidätteitä ja kerätä energiaa muuhunkin kuin eteenpäin juoksemiseen.

Minttu liikkuu kaarevalla uralla, mutta takajalka polkee etujalan merkkiin, eli tässä
Minttu pysyy ohjan ja pohkeen välissä ja suorana (siis etu- ja takaosa samalla uralla kaaren
mukaisesti, ei lankkusuorana). Takajalat ovat hyvin alla eli polkevat etujalan merkkin. Kotona 04/2023.

Muoto ja peräänanto

Peräänanto tarkoittaa, että hevonen työskentelee hyvin takaosallaan ohjan ja pohkeen välissä, kuuntelee herkällä korvalla pieniäkin apuja ja työskentelee halukkaasti ratsastajansa kanssa eikä häntä vastaan. Se tulee vakaalle kuolaintuelle ja pyöristyy sitä vasten. Muoto voi olla korkea tai matala.

Hevonen on aina jossain muodossa. Se on se asento, jossa se liikkuu ratsain. Muoto vaihtelee hevosen ja ratsastajan osaamistason mukaan ja riippuu siitäkin, millaista tehtävää ollaan tekemässä ja verrytelläänkö vai työskennelläänkö jo totisemmin. Se voi olla korkea tai matala, ja ihanteellisesti hevosen turpa on hieman luotiviivan edessä tai korkeintaan luotiviivalla, ( = otsasta voi piirtää turvan kautta viivan, joka osoittaa suoraan alaspäin tai hieman eteenpäin, ei yhtään ryntäitä kohti), mutta hevonen saattaa hakeutua luotiviivan taakse voiman puutteen vuoksi tai siksi, että se jää pohkeen taakse, eikä välttämättä siksi, että ratsastajan käsi olisi kova ja hevonen pakenisi sitä. Toiset hevoset hakeutuvat luotiviivan taakse helposti ja ratsastaja joutuu usein korjaamaan niitä sieltä pois kohottamalla päätä molemmilla käsillä ja heti perään pyytämällä pohkeilla eteen. Näin tekee esimerkiksi Minttu, joka on enemmän laiskuuteen kuin kuumuuteen taipuvainen: kun se menee luotiviivan taakse, se säästelee itseään eikä käytä takaosaansa niin hyvin kuin voisi. Kun sen saa ajattelemaan energisesti eteenpäin, muotokin säilyy hyvänä ja hiukan luotiviivan edessä.

Kaikissa tapauksissa muotoa ei kannata tuijottaa joka hetki. Kun hevonen esimerkiksi opettelee uutta ja vähän vaikeaa asiaa, se saattaa nousta muodossa liian ylös tai yrittää painua luotiviivan taakse. Kun liikkeestä tulee tutumpi, hevosen on helpompi pysyä halutussa muodossakin. Esimerkiksi Marcellan kanssa vielä vähän aikaa sitten olin tyytyväinen, kun se ylipäätään halusi pyöristyä kaulastaan ja liikkua ohjastuntumaa päin, vaikka se saattoi samalla painua vähän luotiviivan taakse. Harjoitteluvaiheessa en nähnyt järkevänä heti nostaa sitä sieltä, koska sille oli vaikea asia oppia, että kuolaimelle ylipäätään voi tulla ja pyöristyä. Nyt asia on Marcellalle jo tutumpi ja olen alkanut säätää muotoa paremmaksi.

Minttu loppuverryttelymuodossa. Hiukan luotiviivan takana, mutta tyytyväisenä, aktiivisena
ja kevyellä tuntumalla. Kotona 03/2023.

Alla olevassa, heinäkuussa 2023 ja helmikuussa 2024 kuvatussa videossa Marcella ensin vastustelee tuntumaa kovasti, on levoton päästään eikä tahdo liikkua takaa eteen ja tuntumaa kohti. Seuraavassa pätkässä (violetti paita) Marcella ajattelee jo paremmin eteenpäin ja hakee jo kohti oikeanlaista tuntumaa, vaikka muoto ei vielä olekaan tasainen. Alkuvuonna 2024 kuvatussa talvipätkässä pyöreä muoto jo pysyy suurimman osan ajasta, mutta välillä Marcella painuu muodossa liian syvälle luotiviivan taakse ja jonkin verran aukoo suutaankin – on siis jo hoksannut, että tuntumalla kuuluu olla ja kaulaakin voisi pyöristää, mutta aina sen ajatus ei pysy tarpeeksi energisenä eteenpäin ja siksi ylimääräistä mukeltamista ja painumista tulee.

Toinen video on kuvattu muutama päivä sitten. Siinä Marcella ajattelee eteenpäin ja liikkuu takaa eteen kohti ohjaa, ja muoto pysyy laukassa tasaisena ja juuri sopivasti luotiviivan edessä. Suu on jo paljon rauhallisempi. Ravipätkässä voin vihdoinkin viedä kättä eteen ja antaa vähän ohjaa niin, että Marcella venyttää nenää eteenpäin ja alaspäin, ei nouse eikä paina turpaa kohti ryntäitä. Tämä on ollut sille erittäin vaikea oppia. Opettelun tiellä edelleen ollaan, ja oikea laukka on tällä hetkellä vielä huomattavasti vaikeampi kuin vasen, mutta hitaasti mennään kohti oikeaa liikkumistapaa.

Kaiken voi siis oikeastaan tiivistää siihen, että hevosen kuuluu liikkua reippaasti eteen, minkä jälkeen energiaa voi alkaa kerätä ja suunnata puolipidätteiden ja vakaan ohjastuntuman avulla. Sillä tavalla myös hyvin tavallisen hevosen voi opettaa ajan kanssa ravaamaan paljon näyttävämmin kuin mitä se omatoimisesti esittää.

Kevät on ihanaa aikaa

Kenttä on nyt vihdoin hyvässä kunnossa, ja viime päivinä maa on näköjään sulanut syvemmältäkin, koska kentällä ollut vesi pääsi vihdoin holahtamaan kerrosten läpi ja kenttä on nyt mukavan kuiva. Pian päästään jatkamaan viime vuonna aloitettua kentän laajennusprojektia, jossa kentän toiseen päähän tulee n. 20 metriä lisää pituutta ja toiseen reilu 5 metriä. Kentän kokonaispituudeksi tulee jotakuinkin 58 metriä. Se on aika paljon enemmän kuin tämä nykyinen 33 metriä. Ei tarvitse enää selitellä valmentajalle, että en mä ehdi tehdä laukassa ensin avoa, sitten sulkua, sitten vielä avoa ja suoristaa kunnolla ennen lyhyttä sivua. 😂

Meiltä lumet ovat jo sulaneet pihalta ja pelloilta. Piha ei ole tähän aikaan tietysti mikään nätti, koska heinää on pikkuhiljaa varissut sinne tänne ja jäänyt lumen alle, ja välillä jokin paalimuovikin on päässyt jäätymään maahan kiinni eikä niitä ole saanut pois. Hevosten tarhakin on kammottava, koska talvella oli pitkä ajanjakso, jolloin lantalan tyhjentäjä ei päässyt tyhjentämään lavaa ja se oli niin täysi, että tyhjensin siihen vain karsinoista tulevat lannat ja jätin tarhan siivoamisen keväämmälle. Nyt lumien sulettua täytyy pikkuhiljaa kärrätä tarhasta kottikärrykaupalla lumen alle jäätyneitä lantoja pois per päivä, jotta sen saa hiljalleen siistimmäksi. Siistimistä riittää myös pihassa, kukkapenkeissä ja kasvimaalla. Toisaalta on kiva puuhailla ulkona ja laitella paikkoja taas kauniiksi. Pääsen istuttamaan varhaisperunat heti kun joudan käymään Hankkijan kautta, ja eilen ostin narsisseja.

Hevosten kanssa pääsee nyt harjoittelemaan kunnolla, kun tekeminen ei ole pohjien kunnosta kiinni. Pari päivää sitten piti olla valmennus, mutta sain flunssan, joten Minna ratsasti sen sijaan itse ja kokeili, missä vaiheessa vaihtojen harjoittelu on. Pari kertaa tuli epäpuhdas vaihto, kun Minttu ennakoi ja varasti vaihdon, ja pari kertaa tuli ihan tyylipuhdas. Muut kerrat olivat tasajalkavaihtoja, joita Minttu tekee nyt tosi paljon (tästä tein postauksen helmikuussa). Positiivista on, että tasajalkavaihdot lähtivät avusta eivätkä omin päin ja että tasajalkavaihtohan alkaa oikein, se vain loppuu vähän kesken. Pitäisi löytää jokin keino houkutella uuden laukan puoleinen takajalka edemmäs. Voisin ehkä kokeilla ottaa siinä puomin avuksi. 

Kisakalenterissa on vielä nihkeästi alue- ja kansallisia kisoja alkukauteen, mutta toukokuulle olisi samalle viikolle helatorstaikisat Artukaisissa ja lauantaikisat Salossa. Niistä menen ainakin jompaankumpaan.

Kenttä on hienossa treenikunnossa vihdoin!

Viime kesänä pikkuisina taimina istuttamani mansikat ovat kasvaneet komeasti.

Kasvimaa alkaa olla valmis kevätkylvöpuuhiin.

Treenikuulumisia (kenttä hiekalla tänään!)

[Päivitys tämän tekstin kirjoittamista seuraavana päivänä: Yön ja tämän aamupäivän aikana on tullut varmaan 15 cm lunta. Hiekkakenttä oli siis yhden päivän ilo vielä toistaiseksi.]

Treenikuulumiset ovat olleet vähäisiä viime aikoina, koska elämmehän Suomessa jäätikkökelien aikaa. 😅 Kenttä meni vesisateen ja sitä seuraavan 2,5 kuukauden pakkasjakson vuoksi peilijäähän jo joskus hyvissä ajoin joulukuussa, ja olen ylläpitänyt pellolla kenttää vaihtelevalla menestyksellä. Välillä pohja on ollut oikein hyväkin ja siinä on voinut tehdä kaikkea, mutta viime aikojen plussakelien vuoksi pohja on alkanut olla vähemmän pitävä sielläkin ja lumen alla talvehtinut ruoho näkyy jo. Siksi ratsastin pellolla viimeisen kerran aiemmin tällä viikolla.

Kenttä sen sijaan on viime päivien aikana sulanut hiekalle. Päädyissä on vielä kerros pakkautunutta jäätä, jonka sulamiseen menee aikaa, ja siksi muoto on enemmänkin jääkiekkokaukalo kuin suorakulmio ja pitkät sivut ovat vähän tavallistakin lyhyemmät. Oli silti hienoa ratsastaa tänään Marcellalla kentällä pitkästä aikaa ja laukata hyvällä pohjalla.

Oli hieno yllätys huomata, että Marcellan laukka on selvästi saanut voimaa viime kuukausien aikana, vaikka talven kelien vuoksi laukkaa ei ole voinut harjoitella kovin usein. Tässäkin näkee, miten kaikki muukin työskentely käynnissä ja ravissa kehittää myös laukkaa. Marcella on saanut lisää voimaa ja tasapainoa ja tullut myös tuntumassa tasaisemmaksi, ja kaikki se vaikuttaa laukkaankin positiivisesti. Sillä on laukassa ihana pomppu, ja tänään se tuntui siltä kuin olisin keinutuolissa ollut. Mintun kanssa olemme viime aikoina harjoitelleet paljon suoruutta, kokoamista, muodon säätelyä ja askeleen pidentämistä käynnissä.

Harmi kyllä yöpakkaset tulevat taas takaisin, mutta toivotaan, että loputkin lumet ja jäät sulavat silti pian pois. 

Kännykän kameraankin on jäänyt talven ajalta vaikka kuinka paljon julkaisemattomia kuvia:

02/2024. Kentällä oli röpelöinen mutta jäinen pinta, jossa pystyi ravaamaan, mutta laukata
siinä ei uskaltanut ainakaan Marcellan kanssa, joka tarvitsee vielä laukkaan jonkin verran vauhtia.

02/2024. Pellolle tehdyllä kentällä, kun pohja siellä oli vielä hyvä.

Hevoset nautiskelevat aurinkoisesta talvisäästä (ja Marcella
tekee pahojaan taustalla syömällä aitatolppaa).

Kaksilla ohjilla juoksuttamista ja ohjasajoa on harrastettu tänäkin vuonna.

Maaliskuun alussa aurinko alkoi näkyä useammin.

Hevoset nautiskelevat metsätarhassa oksien ja puiden kuoren nakertamisesta.
Minttu kiinnostui alemmassa kuvassa myös lahosta kannosta, joka on varmaan
ollut muurahaisten pesänä.

Kenttä tänään. 

Talvisia vaihtotreenejä

4/2023

Minulle riittäisivät kyllä jo hyvin nämä pakkaset, lumi ja jää. Kenttä on jostain joulukuulta saakka ollut jäässä, ja nyt lämpötila on sahannut nollan molemmin puolin ja vettäkin tuli pari päivää sitten niin reilusti, että pellolle saamani hyvä kenttä on ei ole sekään enää niin hyväpohjainen. Mintulla laukkasin siinä kyllä tänään, mutta Marcellalla en, sillä sen laukka on vielä niin paljon tasapainottomampaa ja vaatii vauhtia.

Mintun kanssa olemme harjoitelleet vaihtoja nyt aika ahkerasti. Ihan tyylipuhtaita on edelleen vaikea saada, mutta varsinaiset takaa jäljessä olevat vaihdot ovat kovasti vähentyneet tammi-helmikuun aikana. Nykyään Minttu tekee eniten tasajalkavaihtoja, eli vaihto alkaa sinänsä ihan korrektisti takajaloista, mutta uuden laukan puoleinen sisätakajalka ei kurota riittävästi eteen, vaan se ottaa lyhyen askeleen ja laskeutuu toisen takajalan kanssa tasan. Tämä tuntuu selässä nykäisevänä laukka-askeleena. Se on enemmän oikein kuin sellainen vaihto, jossa etupää vaihtaa ensin ja takapää vasta seuraavassa askeleessa, mutta kouluradalla siitä saa korkeintaan noin vitosen. Siispä harjoitukset jatkuvat.

Tein lyhyen videon, jossa näkyy muutama vaihtoharjoitus viime kesältä. Videossa on ensimmäisenä vaihto, jossa takapää vaihtaa parikin askelta jäljessä. Sen jälkeen on kaksi pätkää, joissa vaihto alkaa takaa mutta päättyy tasajalkavaihtoon. Videon viimeinen vaihto on puhdas. Tyylipisteitä siitä ei saisi kovin paljon, koska Minttu nostaa ristin korkealle ja tekee omituisen loikan, mutta puhdas vaihto se on. Viime keväältä löytyi myös muutama kuva.

Vaihtojen harjoittelu on sillä lailla hiukan helpottunut vaikkapa vuoden takaiseen verrattuna, että nykyään Minttu ei niin usein enää ala kuumeta ja ennakoida. Kyllä se välillä tarjoaa omin päin puhtaita tai epäpuhtaita vaihtoja ja erikoisia loikkia, mutta paljon useammin jo pystyn ratsastamaan esimerkiksi lävistäjällä ja odottamaan vaihtoa lävistäjän loppuun saakka niin, että pääsen antamaan vaihtoavun itse. Tekemistä kuitenkin vielä riittää, että saisimme vaihtoihin tasaisuutta ja varmuutta.

Epäpuhdas vaihto. Takajalat laukkaavat vielä vasenta laukkaa (vasen takajalka on edempänä), mutta etupää on juuri vaihtanut oikeaan laukkaan...

... ja heti etujalkojen laskeutuessa maahan takajalat vaihtavat paikkaa niin, että takapääkin on nyt oikeassa laukassa, mutta vaihto ei tapahdu samassa askeleessa.

Tämä kuva on eri yrityksestä samassa kohdassa kenttää. Takajalat ovat tulleet tasan.

 

Kohti tuntumaa (video!)

Marcellan ratsukoulutuksen alkuvaiheessa on ollut yksi ylivoimaisesti vaikein asia: tuntuma. Marcellalle ns. oikein päin kulkeminen eli tuntumaa kohti pyöreänä kurottaminen, kaulan laskeminen ja selän nostaminen ovat sen rotuominaisuuksien vuoksi kaikkea muuta kuin helppoja ja luontevia asioita. Katsokaapa joskus esimerkiksi kansainvälisiä matkaratsastuskisoja: suurella osalla arabeista on siellä martingaali, joka ei toki estä pään nostamista mutta pitää ohjasotteen oikean suuntaisena sitten kun hevonen odotetusti viskoo päätään ylös. Arabeille on muita hevosrotuja ominaisempaa kulkea pää korkealla ja selkä notkolla, ja jos pyöreys saavutetaankin, monet niistä pyrkivät tiukkaan nippuun. Jännittyneen, korkealle kurottavan asennon lisäksi erityistä lisävaikeutta tuo taipumus pään viskomiseen, jota arabit tekevät paljon myös vapaana ollessaan. Marcellankin pää on viuhunut satoja ja taas satoja kertoja niin korkealle ylös-taakse, että jos asentoni menisi kovin etukenoiseksi satulassa, olisin jo murtanut nenäni. Syyksi on riittänyt esimerkiksi se, että käytin pohjetta, vaikutin Marcellan vauhtiin tai Marcella ei rentoutunut kuolaimelle. Joskus syy on myös siinä, että Marcella kuumuu tai sitä alkaa jo vähän väsyttää. Pään viskelyyn korkealle ylös löytyy arabille aina jokin syy.

Tuntuma-asioiden kanssa on painiskeltu ennenkin. Kirjoitin samasta aiheesta blogin alkuvaiheessa vuonna 2016, kun hankin Nalan.

Niinpä oikean muodon (pää, kaula, selkä) saavuttaminen ja kuolaintuelle rentoutuminen on jokaisessa harjoituksessa Marcellan kanssa ykkösasia. En ole kovin paljon kirjoittanut treeneistä sen kanssa (täytyypä muuten muuttaa tämä asia jatkossa), mutta niissä tähdätään aina siihen, että Marcella kurottaisi kohti tuntumaa pyöreästi ja työskentelisi selän läpi. Matka on ollut vaikea eikä kovin nopea, mutta tiedän olevamme oikealla tiellä. Hitaasti, hyyyyyvin hitaasti tässä reilun vuoden kestäneessä koulutuksessa Marcella on yhä nopeammin tullut tasaiselle tuntumalle, pyöristynyt, liikkunut rennommin kuin alussa ja vähentänyt pään viskelyä. Merkittävä harppaus on tullut tänä talvena. Marcella on aivan viime aikoina päässyt jo siihen pisteeseen, että kun otan käynnissä ohjat, se pyöristyy tuntumalle itse ja ymmärtää, että näin kuuluu tehdä. Tähän talveen saakka alkukäyntien jälkeen kannatti melkeinpä lähteä heti ravaamaan, sillä käynnissä ohjastuntumalla työskentely oli täysin mahdoton ajatus ja aiheutti vain puhinaa ja pään kiukkuista viskelyä. Lyhyt hetki kohti tuntumaa ravaamista tuli ensin joskus loppuravien aikana, sitten pikkuhiljaa jo varsinaisen työskentelyn aikana hetkittäin. Nyt Marcella hakeutuu tuntumalle jo käynnissä ja alkuravissa, joskin tuntuman saa paremmaksi treenin edetessä.

Muoto ei ole vielä missään nimessä tasainen. Kuten nuorelle hevoselle on normaalia, hetki saattaa mennä hyvässä muodossa, sitten pää nouseekin yllättäen tai Marcella pyrkii sukeltamaan päällään taakse-alas. Myös pienempää ylös tai alas nytkymistä tulee. Lisäksi Marcella tekee toistaiseksi sitä, että kun se sukeltaa alas, se samalla aukoo suutaan, vaikka ohjastuntuma omaan käteeni olisikin kevyt.  Suussa ei kuitenkaan ole vikaa ja kuolaimia on kokeiltu useita erilaisia, ja uskon, että tämäkin korjautuu ajan myötä. Vaikka tietyissä tilanteissa ja erityisesti laukassa oikeassa kierroksessa tulee vielä paljon pään viskelyä, koska tasapaino ei vielä riitä, helpompaan suuntaan saamme jo jopa hyviä, täsmällisiä nostoja ja laukkaympyröitä joskus aivan ilman yhtään pään heilumista. Ravissa mennään koko ajan enemmän siihen, että suurempi osa työskentelystä on pyöreässä muodossa ja yhä pienempi osa sisältää mitään ylimääräisiä heilumisia. Vaikka täydellisyys on kaukana, suunta on oikea, ja odotan innolla, mihin saakka pääsemme vielä.

Kaikkein tärkein ohjenuora on mielestäni ehdottomasti se, että hevosen tulee liikkua reippaasti pohkeesta eteen kohti vakaata ohjastuntumaa. Vaikka tulisi epätasaisuutta, heilumista tai vastustelua, kädellä ei pidä alkaa taistelemaan ja toisaalta pitää välttää sitä, että hevonen saa heilumisellaan ohjan löystymään. Aina vain tasainen tuntuma ja pohkeesta eteen, tapahtui mitä tapahtui. Pikkuhiljaa hevonen oppii ja huomaa, että kuolaintuella on mukava olla. Näin ei myöskään tule ratsastaneeksi ns. taaksepäin eli kovalla kädellä takaosan työskentelyn unohtaen. Pyöreänä tuntumalla kulkeminen ei myöskään itsessään ole vielä hyvä tilanne, jos hevonen ei ajattele eteenpäin eikä käytä takaosaansa. Pyöreällä kaulalla raahustava hevonen ei käytä itseään sen paremmin kuin päätään heiluttavakaan.

Ratsastusta tukevana oheistreeninä myös juoksutan sivuohjilla ja ohjasajan Marcellaa säännöllisesti. Erityisesti ohjasajo on osoittautunut hyödylliseksi: ihan joka viikko ei ole onnistunut, mutta olen varsinkin syksyllä usein ohjasajanut Marcellaa ympyrällä kerran viikossa ja ratsastanut pari kertaa. Ohjasajossa se on oppinut löytämään tasapainoaan tuntumalla ilman ratsastajaa, ja tätä samaa fiilistä on haettu ratsain. Alla olevassa kuvassa Marcella on ihanteellisessa eteen-alas-muodossa ja tyytyväisenä kevyellä tuntumalla. Sen alla on video ja videolta pari kuvakaappausta. 

Ratsastajat eivät usein tykkää jakaa videoita kovin epätäydellisistä suorituksista, koska nykyään on niin helppo joutua nettiarvostelijoiden hampaisiin. Itse pidän kuitenkin tärkeänä näyttää, että hevosen kouluttaminen kuten tietysti ratsastajana kehittyminenkin on prosessi. Mikään hevonen ei nuorena juuri pellolta lassottuna ja varustettuna liiku kuin Valegro, vaan siihen vaaditaan aina koulutusta, vaikka toisille hevosille koulutuksen jotkin vaiheet ovat helpompia kuin toisille.

Videon ensimmäiset osat (ravia ja laukkaa ympyrällä oikeassa kierroksessa, minulla päällä pinkki paita) on otettu joskus viime kesänä, sen jälkeen toinen osa (violetti paita) myöhemmin samana kesänä ja talvipätkät alle viikko sitten. Tuolla kerralla ei saanut laukasta videota, koska kenttä oli liian jäinen. Ravipätkätkään eivät ole nyt ihan parasta, mitä Marcella tällä hetkellä pystyy näyttämään, koska mieheni nappasi vain parin minuutin videon ja siinä on mitä sattuu olemaan. Juuri nyt olen saanut pellolle kuitenkin tosi hyvän pohjan, joten jos Pixem 2 tulee pian postista, saatan ehtiä saada uutta videota, ennen kuin sää taas muuttuu ja pohjat menevät huonommiksi.

2/2024. Turpa on hieman luotiviivan takana, mutta tuntuma on tasainen eikä vastustelua ole.

Hiljalleen oikeaan suuntaan. Ajan kanssa liike saadaan vielä paremmin selän läpi,
mutta tässä on jo mukavasti liikelaajuutta ja tuntuma hetkellisesti tasainen. 2/2024

2/2024

Huomio käyntiin

Kelit ovat olleet hankalat viime aikoina. Ensin kentän pinta pääsi jäätymään sileäksi jääksi viime vuoden puolella, ja vaikka sen jälkeen lunta on tullut reippaasti, eihän se auta liukkaalla pinnalla. Kenttä on sen vuoksi ollut poissa pelistä jo jonkin aikaa. Vähän aikaa sitten tuli pariksi päiväksi plussakeli, jolloin kentän pinta pehmeni ja pääsin vetämään sen piikkilanalla karheaksi, jotta seuraava satava lumi tarttuisi siihen. Mutta eipä sen jälkeen enää olekaan tullut lunta, vaikka sitä on riittänyt taas tuutin täydeltä koko talvi. :D Nyt on ollut pelkkää plussan ja pienen pakkasen vuorottelua. Kenttä on aivan jäinen, ja vaikka olen ratsastanut pellolla, saa nähdä kuinka kauan sielläkään tuo koko ajan ohuemmaksi käyvä lumipeite enää pysyy. Voi olla, että kohta ihan jokainen paikka on pelkkää jäätä. 

Tähän lisätään vielä Mintun rokotuksesta saama kuume (viikon saikku), liikalihaa kasvattanut jalkahaava (2 viikon saikku, josta 1 viikko samaan aikaan kuumeen kanssa) ja heti tämän perään kengityksestä tullut naulanpainama, joka aiheutti tilapäisen ontuman ja vajaan viikon saikun. Olen näiden saikkujen välissä päässyt ratsastamaan pari kertaa, mutta sitten on taas tullut seuraava vaiva. Tämä talvi ei todellakaan siis ole ollut harjoittelun kannalta hyvä talvi, mutta onneksi mitään vakavaa terveysongelmaa ei ole ollut.

Poistettu kenkä laitettiin uudelleen kiinni kolme päivää sitten. Toissapäivänä ratsastin Mintun pellolla ja varmistin, että kavio ei ole enää arka. Eilen sitten päästiinkin jo valmennukseen. Pellolla tuuli niin kovaa, että oli todella vaikea kuulla yhtään mitään ohjeita, ellei mennyt kuuntelemaan niitä suoraan valmentajan eteen, ja Minttukin oli aluksi hiukan säikkynä. Saatiin kuitenkin pidettyä hyödyllinen ja onnistunut tunti.

Teimme tunnilla myös ravi-käynti-siirtymiä ja ravissa avoa ja sulkua, mutta varsinkin nyt jäisillä keleillä huomio on ollut erityisen paljon käynnissä. Se on meille ratsukkona ollut aina kaikista vaikein askellaji työstää, joten ei yhtään huono ajatus keskittyä siihen.

Olemme pyrkineet saamaan Mintulta lyhyitä, koottuja, nopeita käyntiaskelia. Tämä on Mintulle vaikeaa, koska se mielellään kävelisi isoja, hitaita askelia eikä sitä ole muutenkaan helppo saada teräväksi ja nopeaksi missään askellajissa. Käyntiä on työstetty niin, että olen mennyt uraa pitkin keskikäyntiä, koonnut nopeasti ihan muutamaksi askeleeksi ja heti uudestaan keskikäyntiä. Välillä olen kääntänyt puolikkaan tai kokonaisen takaosakäännöksen, mutta niitäkin Minttu alkaa herkästi ennakoida, joten sain kotiläksyksi tehdä käyntisiirtymiä ilman käännöstä. 

Eilen helpompaan suuntaan (vasempaan kierrokseen) kokoaminen ja takaosakäännökset onnistuivat yllättävän helposti. Toiseen suuntaan oli vaikeampaa, koska siinä Minttu pyrkii aina joko asettumaan ulospäin, tai jos käännän sen asetuksen sisälle, koko hevonen menee aivan mutkalle, jää pohkeen taakse ja työntää takaosansa ulospäin. Vinous siis näkyy erityisen hyvin hitaassa askellajissa. Oikeaan kierrokseen käynnin kokoaminen ja varsinkin asetuksen yhdistäminen siihen ovat siis vielä vaikeita.

Koottu käynti on kuitenkin selvästi kehittynyt piaffen alkeiden harjoittelun avulla. Sitä treenailtiin jo syksyllä, ja nyt talvella olen aina välillä pyytänyt Mintulta piaffemaisia, nopeita raviaskelia selästä tai maasta. Niiden kautta Minttu on oppinut ajattelemaan, että takajaloilla voi ottaa nopeita, lyhyitä askelia, ja tämä on auttanut myös käynnin kokoamiseen. Kääntöpuolena on tietysti se, että Minttu saattaa tarjota piaffemaista liikkumista, kun yritän vain koota sitä käynnissä. 😅 Mutta mennään asia kerrallaan. On kuitenkin hyvä, että se tarjoaa asioita. Se on merkki siitä, että se muistaa oppimansa.

Käynti on muutenkin mielestäni aliarvostettu askellaji. Yllättävän moni ei tee käynnissä oikeastaan muuta kuin lämmittelee hevosen lihaksia, jäähdyttelee ja siirtyy paikasta toiseen eikä varsinaisesti työstä sitä. Käynnissäkin voi tehdä askellajin sisäisiä siirtymiä, hioa suoruutta, tehdä kaikki taivutusväistöt ja parantaa pysähdyksiä. Kannattaa siis suunnitella hyvä treeni vaikka sitten käyntipainotteisesti, jos ratsastusalueiden pohjat eivät sovi raviin ja laukkaan juuri nyt,

Tein muuten taas kunnon loven kukkarooni, sillä tilasin Pixem 2 - kamerajärjestelmän. Minulla on ollut vuodesta 2016 lähtien Pixio, jolla olen ottanut suurimman osan kotiharjoitteluvideoistani, mutta siitä meni laturi rikki joskus syystalvella ja sitä ennen yksi muu tärkeä osa hajosi. Koska se alkaa muutenkin jo hajoilla käsiin näin monen vuoden jälkeen ja koska uusimmassa versiossa on paljon parannuksia, en yritä enää paikkalla sitä liimalla ja jesarilla vaan sijoitin reilusti ihan uuteen. Pian pääsen siis ottamaan uusia videoita.

Takaosakäännöksessä kauden 2023 avauskisoissa Raisiossa.
Kuva: Carita Kattelus 

Kesäkuva ihan vain koska kevät on tulossa!