Tämä on nyt se jännittävä asia, josta mainitsin pari viime postauksen lopussa.
Tilanne on siis se, mitä otsikkokin kertoo: olemme kihlattuni kanssa myyneet nykyisen kerrostaloasuntomme Turun keskustan lähettyviltä (ilmoitus ehti olla päivän, seuraavaksi päiväksi kaksi näyttöä ja heti seuraavana aamuna asunto olikin myyty, heh) ja etsimme Turun ympäryskunnista sopivaa tonttia, johon voisimme rakentaa pienen omakotitalon ja muutaman hevosen tallin tai pihaton. Minttu ja vähintään yksi ponikaveri tulevat siis omaan pihaan asumaan.
En ole ihan vielä sisäistänyt asiaa kunnolla, joten en osaa tämän ihmeellisemmin hehkuttaa. :D Minähän olen pienestä heppatytöstä lähtien toivonut, että joskus olisi sellainen tilanne, että hevosten pitäminen olisi mahdollista. Omakotitalon rakentamista ja siihen asettumista olemme kyllä löyhästi mietiskelleet "alusta saakka", eli selvää on ollut jo tätä nykyistä asuntoa ostaessamme ja sitä ennenkin, että muutama vuosi varmaan asutaan näin ja sitten olisi omakotitalon aika. Nyt tässä on asuttu kaksi vuotta ja muutama kuukausi päälle. Välittäjä oli sitä mieltä, että nyt olisi hyvä hetki myydä asuntomme, joten kun asiasta oli keskusteltu, pyörät lähtivät pyörimään nopeasti.
Asumistilanteemme on sikäli hyvä, että voimme majailla edullisesti täällä Turussa eräässä rivitaloasunnossa, kunnes löydämme sopivan paikan. Etsimme vähintään hehtaarin kokoista tai mieluusti hiukan isompaa tonttia. Tontille tulee myös kenttä ja kunnollisen kokoinen tarha, ja toivon, että löytämässämme paikassa on myös peltoa omana tai vuokrattavissa, jotta kesällä olisi laidunmahdollisuus. Kuntatoiveena tällä hetkellä on Lieto.
Olemme katselleet jo muutamia paikkoja, joista yhteen tutustumiseen käytimme useammankin viikon aikaa, mutta kaikissa on jotakin hankalaa tai ainakin lisäselvittelyä vaativaa. En vielä tiedä, päädymmekö ostamaan jonkin näistä nykyisistä vaihtoehdoista vai jonkin muun, ja voi olla, että etsimiseen menee paljonkin aikaa. Joka tapauksessa edessä on kutkuttavan jännittäviä aikoja, kun alan vihdoin kolmekymppisenä päästä konkreettisesti kiinni siihen pienen hevostytön haaveeseeni, joka on kulkenut mukana aina näihin päiviin saakka.
Ratsastuskuulumisia ei tosiaan tällä hetkellä ole, sillä parantelen vielä vähän aikaa murtunutta varvastani. Minttu taas vetäisi itselleen vajaa viikko sitten takajalkaan kaksi haavaa ja tienasi näin tehden tarhalomaa, jotta rupeutuneet haavat eivät pääse repeämään taas auki. Olin huolissanikin, koska vaikka haavat eivät ole syviä, ne ovat ihan nivelen vieressä tai melkeinpä kohdalla. Minttu ei kuitenkaan ole ontunut missään vaiheessa, ruumiinlämpö on normaali ja turvotuskin jo paljon laskenut, joten onneksi taidettiin selvitä säikähdyksellä. Stunttiratsastaja Marja pääsee pian takaisin selkään ja minäkin varmaan parin viikon sisällä, koska varvas alkaa tuntua jo kohtuullisen hyvältä.
Mutta oi, oman maatilkun etsiminen! Siinä riittää sulateltavaa. Onneksi minulla on jo nyt paljon tietoa kaikenlaisista säädöksistä ja käytännön kokemuksista, joita oman tallin pitämisessä täytyy tai kannattaa huomioida. Lisäksi seuraan ahkerasti blogeista ja Facebookista löytyviä keskusteluja erilaisista talliratkaisuista. Opiskeltavaa riittää, mutta tämä on sellaista opiskelua, jota teen enemmän kuin mielelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti