lauantai 22. toukokuuta 2021

Kisakauden kolmannet kisat, 66,364 % ja sijoitus













































































Jälleen onnistunut kisapäivä takana! Tänään sää oli kisoihin ihan täydellinen, noin 15 astetta ja puolipilvistä. Määränpäänä meillä oli Mintun kanssa Paimion Ratsastajien järjestämät seurakoulukisat Korpimäen tallilla, jonne on Hannulasta vajaan puolen tunnin ajomatka. Starttiaika oli noin klo 13, joten aamulla ehdin heräillä rauhassa (eli heräsin ilman herätystä 6.14 ja makoilin sängyssä puolisen tuntia, heh) ja tehdä tarpeelliset tallihommat kiireettä. Apuna Paimiossa meillä oli Marja, joka on ollut hoitajana yhtä kertaa lukuun ottamatta kaikissa tähänastisissa kisoissani, ja hänen kaverinsa Anu.

Minttu on kyllä kerta toisensa jälkeen yllättänyt positiivisesti siinä, miten hienosti se käyttäytyy uusissa paikoissa. Korpimäki oli meille molemmille uusi paikka, mutta Minttu katseli ympärilleen uteliaana traikusta peruuttaessaan ja sen jälkeen oli taas sen näköinen kuin täällä olisi aina oltu. Mahtavaa on myös se, että Artukaisten kisoista viime syksynä alkanut vastaan tulevien ja varsinkin laukkaavien hevosten säikkyily on jäänyt pois. Viime kisoissa ei ollut mitään ongelmaa täpötäydellä verryttelykentällä eikä myöskään tänään maneesissa. 

Itse kilpailu käytiin ulkokentällä. Odotettavissa oli, että siellä varmaan vähän jännittää, kun rataan ei ole aikaa tutustua kuin hikisesti minuutti ja päädyissä on ihmisiä, kilpailukanslia, tuomariauto ym. Minttu hiukan pyrki oikomaan joissakin kulmissa sen vuoksi ja pieni jännitys tietysti aiheuttaa sen, ettei sen ratsastettavuus ole ihan sama kuin kotona, mutta tosi urheasti ja kiltisti tamma taas pötki menemään ja teki kaiken mitä pyysin. Tulos tänään oli 66,364 prosenttia ja sijoitus 5/20! Radan jälkeen Minttu oli taas viilipytty ja tarttui ahnaasti tilaisuuteen nyhtää ruohoa traileriparkin ympäristöstä. Kyllä kelpaa kisata näin fiksusti käyttäytyvän nuoren hevosen kanssa! Pikkuhiljaa ratsastettavuus kisaradalla on parantunut, ja tänäänkin tunsin, että pääsin laukassa jo hieman vaikuttamaan eikä homma mennyt ihan pelkäksi oikeaan suuntaan ohjaamiseksi. Rutiinia lisää vain, jotta joskus voidaan esiintyä radalla vielä pykälän verran rennompana ja saada niin esimerkiksi siirtymät vielä paremmiksi. Tämänpäiväiseen suoritukseen olen kuitenkin tosi tyytyväinen. Meidän kuudennet kisat ja jo kolmas sijoitus! Laitoin taas koko ratavideon näkyviin alle.

Kahden viikon päästä olisikin sitten Onnenperän tallin kisat Salossa Vaskiolla. Niissä mennään sama ohjelma, joten koetetaan treenata näitä samoja juttuja vielä toimivammiksi. 💪








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti