Työskentelen kokopäiväisesti aineenopettajana lukiossa pk-seudulla. Opetan äidinkieltä, suomea toisena kielenä ja nyt vähän psykologiaakin. Lukuisten kurssien lisäksi vapaa-aikaa ovat verottaneet ylioppilaskirjoitusten valvonnat ja kokeiden esitarkastukset sekä oma toiminimeni. Näidenkin jälkeen energiaa pitäisi riittää avoimen yliopiston luennoilla käymiseen ja tenttikirjallisuuden lukemiseen. Ei siis ihme, että välillä tunnit ovat olleet kortilla.
Olen tyytyväinen ratkaisuuni olla ottamatta hevosta tämän lukuvuoden aikana. Välillä on ihan oikeasti hyvä ehtiä tehdä muutakin kuin käydä töissä ja tallilla. Nykyisessäkin tilanteessa illat venyvät välillä pitkiksi, mutta vastapainona on päiviä, jolloin työpäivän jälkeen ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Kun käy töissä ja pitää hevosta, lukujärjestyksestä riippuen iltaan voi olla vaikea kaapia rauhallista hetkeä, jolloin voisi vain olla ja juoda teetä villasukat jalassa. Kuppi kaatuu ja liukastelen villasukissani, kun yritän juosta jo seuraavaan paikkaan.
Mutta kun hevoseton ei ole silti huoleton. Olen vakaasti sitä mieltä, että moisen kuningasidean on keksinyt joku, jolla on liikaa vapaa-aikaa, ilkeäluontoinen anoppi, roska silmässä ja liikavarvas.
Kyllä minä kaipaan ratsastamista. En ole mennyt tunneille, koska en kuitenkaan saisi niistä sellaista tyydytystä, jota oman hevosen kanssa treenaamisesta saa. Jos on tottunut harrastamaan koskiseikkailuja, ei vain innostu opastetusta tunnin turistimelontaretkestä lähimmällä ankkalammella.
Koska voivottelu ei mielialaa paranna, tapanani on etsiä asioista hyviä puolia, jos niitä suinkin on löydettävissä. Vaikka tähän hetkeen hevonen ei sovikaan, otan nyt ilon irti yleistyneistä vapaailloista, satojen eurojen säästöstä per kuukausi ja siitä, että voin käyttää aikaa kiinnostavan alan opiskeluun ja sosiaaliseen elämään. Ja voinhan kerrankin juoda iltateeni rauhassa. Olen jopa löytänyt Netflixin ja DVD:llä olevat sarjat uudelleen. Viime lukuvuoden aikana jaksoin harvoin katsoa mitään, mutta nyt olen kahlannut synttärilahjaksi saamaani Criminal Minds -sarjaa läpi ja alkanut Netflixissäkin katsoa Better Call Saulia. Tätäkö normaalit ihmiset (siis ei-hevosihmiset, toim. huom.) tekevät?
Koska hevosihminen ei kuitenkaan voi itselleen mitään, suurin tilanteeni positiivisin puoli on mielestäni kuitenkin se, että myöhemminhän voin taas ottaa uuden hevosen. Ja se se vasta lystiä on.
 |
| Kuva on otettu tallin kesäjuhlissa. Huomatkaa hevosenomistajalle tyypillinen tyytyväinen virne ja silmien loisto. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti