Me ollaan päästy kesätauon jälkeen takaisin treeneihin!

Tai siis ollaan nyt kaksi kertaa kevennelty ja laukattu uraa ympäri. :D Toissapäivänä tosiaan tutustuttiin yhteen tallin ulkokentistä (niitä on siis useampi – itse olen löytänyt kolme, mutta niitä ilmeisesti pitäisi olla neljäskin), ja tänään siskoni tuli kuvaamaan, kun mentiin ekaa kertaa Hannulan maneesissa. 

Minttu on käyttäytynyt nyt muuton jälkeen jotenkin ihan käsittämättömän hienosti ollakseen 4-vuotias hevonen ihan uusissa maisemissa! Tarhassa ja tallissa se oli heti kuin kotonaan, vähän kuikuili leppoisasti ympärilleen aluksi eikä nyt enää sitäkään. Ensimmäisellä maastolenkillä se tuhahti polun viereen jätetylle isolle suodatinkangaspakalle ja kerran yritti hienovaraisesti tarjota vaihtoehtoa, että ehkä yhden epäilyttävän aidan kohdalla voisi kääntyä takaisin, mutta yksi korjaava liike ohjalla riitti ja matka jatkui kuin jatkuikin oikeaan suuntaan. Eilen juoksutin sitä hetken maneesissa ja se katseli hieman toista päätyä, tänään ei enää sitä vähääkään. Myös kengittäjä kävi eilen ja antoi käytösnumeroksi 10+. SUPER!

Käyttäytyminen ja huolellisuus siis kouluarvosanana kymppi, mutta kyllä me oltiin tänään ihan kesäterässä muuten. :D Asetukset ja taivutukset olivat vähän missä sattuu ja monista siirtymistä tuli töksähtäviä. En löytänyt rentoa istuma-asentoa, vaan aina tuntui, että joko lysähdän kasaan tai sitten yliojennan selkää mutkalle muka ryhtiin tai jännitän niskaani. Hämmästyksekseni tein välillä jopa kaikkia yhtäaikaisesti. Tosiystävä taputtaisi tässä vaiheessa selkään ja sanoisi, että nooh, ei se nyt kai niin kauhealta voinut näyttää. No kyllä se näytti, kuvat eivät valehtele. Tänne toki valitsin muutamia siivoimpia.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Aion kutsua Minnan taas jatkamaan valmennusurakkaamme heti, kun Mintun syyshuolto on tehty. Huomenna eläinlääkäri tulee rokottamaan sen ja raspaamaan ja katsoo samalla haavaa, jonka se sai viimeisellä viikollaan Marshall Horsesilla. Se oli ilmeisesti piehtaroinut liian lähellä aitalankoja ja sotkeutunut sellaiseen, koska oikeasta etujalasta nahka oli palanut parista kohtaa pois ja langat roikkuivat rikkinäisinä, kun tilanne huomattiin. Jalan sisäsyrjällä oleva, suurin haava lähti paranemaan hyvin ja se oli saanut siihen lyhyen Oriprim-kuurinkin, mutta tänään haava olikin aiempia päiviä kosteampi ja hieman tihkui verta. Vaikuttaa siltä, että Minttu on varmaan repäissyt rupea piehtaroidessaan tai kyhnyttäessään päätään. Haava ei ole aiheuttanut sille kuumeilua, ontumista tai muitakaan ongelmia, joten liikuttaa saa, mutta ehkä saisimme huomenna eläinlääkäriltä jo jotain kotikonsteja vahvempaa troppia, ettei paraneminen enää pitkittyisi tästä.

Oletettavasti ainakin pari päivää Minttu on siis vapaalla, tarpeen mukaan useammankin. Tässä kuitenkin muutama kuva tältä päivältä.

Kuten huomaatte, mulla oli nyt jalassa uudet Amazona Suecan saappaani! Mittatilaussaappaina ne istuvat toki muuten kuin hansikkaat, mutta nilkkaosan muotoutuminen ja varren painuminen sentin verran vie hetken aikaa. Toissapäivänä eli ensimmäisellä kokeilukerralla kuvittelin pärjääväni ilman kantakiiloja ja sain maksaa naiiviudestani polvitaipeen hiertymillä, joten tänään varustauduin paremmin. Olen kuitenkin salaa tyytyväinen, että saan antaa hiertymien parantua ainakin viikonlopun yli ennen uutta ratsastuskertaa.

Mintun viimeinen viikko Marshall Horsesilla ja kotiinpaluu uudelle tallille!

Voi että, miten hevosihmisellä voikaan olla ikävä ratsastamista! Minttu palasi vihdoin kuukauden koulutusjaksolta Marshall Horsesilta – tai ei se sieltä itse palannut, vaan lähdin sunnuntaina 16.8. korkeimman omakätisesti ajamaan alkukesästä ostamani traikku perässä Turusta kolme tuntia koilliseen Tampereen pohjoispuoliselle maaseudulle. Sain reissusta paitsi hevoseni takaisin myös kosolti itsevarmuutta trailerin käsittelyyn ja vetämiseen, sillä tämä oli ehdottomasti pisin reissuni tähän saakka sitä vetäen.

Perillä Lucas ja Nora näyttivät ensin, missä mennään: Nora ajoi autolla kentällä Mintun edessä, takana ja vieressä ja tööttäili samalla kun auto oli käytännössä Mintun ryntäissä kiinni! Tähän saakka Minttu on siis ollut epävarma autojen ohituksissa ja usein näyttänyt hermostuneita elkeitä, jos auto on ohittanut sen muutaman metrin päästä. Nyt koko juttu oli sille pelkkää leikkiä. Nykyään se kuulemma kiinnostuu parkkeeratuista autoista, koska on tottunut saamaan niiden ikkunoista nameja. ;) 

Pienen hetken päästä hyppäsin itse selkään Lucaksen länkkäsatulaan ja tein itse saman perässä. Mintussa ei ollut hermoilun häivääkään. En ratsastanut kauan, vain 5 - 10 minuuttia nähdäkseni, että homma toimii ja että voin luottaa Minttuun. Juttelin Lucaksen kanssa vielä jonkin aikaa ja olin pakahtua ylpeydestä, kun hän kehui moneen kertaan toistaen, että Minttu on hieno ja erittäin hyvin koulutettu, kiltti ja rohkea pikku hevonen. Ongelman juurisyy ei Lucaksen mielestä ollut niinkään autot itsessään vaan se, että herkkänä hevosena Minttu ikään kuin käpertyy itseensä ja hermoilee, jos se on epävarma jostain ja sitä alkaa silloin paineistaa. Autot vain olivat yksi käytännön esimerkki tästä. Tunnistan kuvauksen, sillä näin jo Mintun 3-vuotiskaudella, että sen kanssa ei parane ruveta riitelemään, vaan jos se on epävarma, tilanne täytyy rauhoittaa. Lucas antoi neuvoksi mahdollisuuksien mukaan ottaa vähän etäisyyttä asioihin, joita Minttu jännittää, jotta sen ei tarvitse mennä liian nopeasti mukavuusalueensa yli. Kilpailutilanteessa sellainen on vaikeaa, koska radalla täytyisi mennä sinne mihin määrätty tie seuraavaksi vie, mutta koulutuksellisesti olisi parempi vaihtoehto vaikka keskeyttää rata ja pyytää tuomarilta lupaa antaa hevosen tutkailla jännittävää asiaa rauhallisesti ilman, että on pakko ratsastaa heti suoraan sitä kohti. Lucas kehui sitä, miten Minttu kohtaa jo todella monia yleisesti hevosille pelottavia asioita rohkeasti, ja oli vakuuttunut, että iän myötä tällaisia hermoiluongelmia ei sen kanssa enää edes ole.

Alla vielä pari videota Mintun viimeiseltä koulutusviikolta. Nämä on siis otettu ennen hakupäivää. 

Monta ajatusta rikkaampina ajelimme Mintun kanssa takaisin Turkuun ja suoraan uudelle kotitallillemme Littoisiin Hannulan tallille. Nyt olen ehtinyt muutaman päivän ajan käydä siellä ja tutustua rutiineihin, vähän jutellutkin muutamien tallilaisten kanssa. Talleja on kaksi ja varsinkin meidän tallimme eli niin sanottu ylätalli on suuri, mutta porukka vaikuttaa mukavalta ja kaikki moikkailevat. Tänään myös kiipesin ensimmäistä kertaa Hannulassa selkään. Keventelin molempiin suuntiin tarkoituksena vain saada Minttu rentoutumaan uudessa ympäristössä. Pikku hevoseni osoittautuikin taas hirveän fiksuksi 4-vuotiaaksi ja vain vähän katseli valppaaana ympärilleen kuitenkaan yhtään säpsyilemättä! Pian pystyin jo ratsastamaan sitä pyöreäksi aika pitkälle ohjalle ja nostamaan laukan. Tiettyä intopinkeyttä oli ilmassa, sillä Minttu nosti laukan puolikkaasta ajatuksesta, pärski ja heitti jopa yhden pikku ilopukin. xD Kovin epätavallista hevoselta, jota yleensä saa kannustaa rallittelemaan urku auki ja silti tietää, että ei se kumminkaan lähde liian kovaa. Laukkasin muutaman kierroksen molempiin suuntiin kevyessä istunnassa, otin takaisin raviin ja olin kamalan tyytyväinen tammaani, joka noin hienosti ja nopeasti rentoutui ihan uudella kentällä, jossa en ollut edes taluttanut sitä aiemmin. Kokonaisuudessaan ratsastin varmaan vartin ja lähdin sitten yhtä pitkille loppukäynneille Hannulan hevosille tehtyä maastoilurataa pitkin. Sekin retki meni oikein mainiosti. Tästä treenit voivat siis jälleen alkaa kesätauon jälkeen!

Huomenna ohjelmassa on kengitys ja ylihuomenna siskoni tulee tallille mukaan kuvaamaan ratsastusta. Saan siis taas paljon hyvää kuvamateriaalia takataskuun, kun siskoni muuttaa elokuun lopussa takaisin asuinpaikkakunnalleen Turku-kesän jälkeen.

Perillä uudella kotitallilla!

Heti rentona uudessa tarhassa. :)

Uudet hankinnat: Fairfax S -kouluvyö ja Amazona Suecan saappaat

Mintun hakupäivä takaisin Marshall Horsesilta varmistui, ja se on sunnuntai 16.8. Kun nyt olen vielä jonkin aikaa hevosettomana, ajattelin täyttää tyhjiön kertomalla muutaman sanasen viime aikojen ostoksista.

Meillä on ollut uusi satulavyö nyt kesän ajan. Kun Minttu näytti keväällä siltä, että se ei oikein tykkää satulavyön kiristyksestä, tarkistutin molempien satuloiden sopivuuden ja pyysin mahatähystyksen ja -röntgenit hiekan ja haavojen varalta. Jokin aika noiden tutkimusten jälkeen päätin testata myös, olisiko vyöllä jotain vaikutusta, sillä jotkut hevoset ovat todella tarkkoja kaikista hihnoista, joita niiden ympärillä on.

Harkitsin Prestige RP -kouluvyötä, mutta päädyinkin kokeilemaan Fairfax S -vyötä, sillä siitä oli saatavilla tutkimustietoa toisin kuin muista vöistä. Vakuutuin myös siitä, että mainostuksen mukaan Englannin koulumaajoukkue käyttää sitä, ja minusta esimerkiksi Charlotte Dujardinin ratsastuskuvissa hevosilla on se.

En osaa kuitenkaan sanoa, miten paljon vyö todellisuudessa vaikuttaa hevosen liikkumiseen. Minttu liikkuu nyt kyllä paremmin kuin keväällä, mutta se lienee ainakin enimmäkseen kasvamisen, voiman lisääntymisen ja harjoittelun tulosta. En huomannut vyön ensimmäisinä käyttöpäivinä mitään mainittavaa eroa Mintun liikkumisessa. Tykkään kylläkin siitä tiedosta, että vyö vähentää painetta ja jakaa sitä, ja siitä, että vatsanahka ei tursu vyötä vasten. Jos katsotte vyön muotoilua, niin sen on tarkoituskin vähän lerpattaa irti hevosen mahasta, jotta nahalla on tilaa liikkua eikä se ruttaudu vyön etureunaa vasten myttyyn. Vyön kiristäminen sen sijaan on Mintun mielestä edelleen vähän mälsä juttu, olipa vyö mikä tahansa ja kiristettiinpä se miten hitaasti ja varovasti hyvänsä. Minä taas pidän vyön laadukkaan oloisesta nahasta ja pehmeydestä. Omani löysin satula.comin verkkosivujen kautta, ja ainakaan silloin ei pienellä googlettelulla löytynyt muista suomalaisista nettikaupoista eikä myöskään muutamasta ennen käyttämästäni ulkomaisesta.

Kuvassa näkyy, miten vyön etureuna on hieman irti hevosesta, kuten on tarkoituskin.

Sitten se toinen ostos eli tammikuussa Amazona Suecalta tilaamani mittatilaussaappaat! Ennen tätä minulla on ollut oikeastaan kahdet saappaat käytössä, vanhat Cavallon yleissaappaat lähinnä este- ja maastoilukäyttöön ja saman merkin kovat koulusaappaat kaikkeen muuhun. En vain ole enää ihan vakuuttunut Cavallon laadusta, sillä kantapään yläpuolella nilkassa olevat saumat ratkeilivat jo muutaman käyttökerran jälkeen, ja koska vanhat yleissaappaanikin ovat jo useampaan kertaan parsitut ja aika onnettoman näköisiksi kuluneet, halusin rinnalle toiset kunnon koulusaappaat. Amazona Suecan saappaisiin törmäsin ensimmäistä kertaa Sophia Backlundin blogissa jo varmaan pari vuotta sitten, ja koska hän oli silloin kovasti niitä kehunut, niin otinpa itsekin uuden merkin testaukseen.

Omien jalkojeni mittaamisen lisäksi edessä oli vaikea päätös: millaiset saappaat haluaisin, kun samalla hinnalla kaikki saappaan ja yksityiskohtien väri- ja kuosivaihtoehdot olivat käytettävissä? Olin monta päivää kuin lapsi karkkikaupassa, kun selailin yrityksen Instagram-tilillä erilaisten saappaiden kuvia ja mietiskelin värejä ja kuoseja. Mietin myös, haluanko samaa vai eri väriä, jos joskus tilaan talvisaappaat. Lopulta päädyin ihanaan kastanjanruskeaan väriin koko saappaassa. Se valikoitui paitsi kauneutensa vuoksi mutta myös siksi, että tajusin haluavani sellaiset saappaat, joilla voi tarvittaessa myös kisata. Kastanjanruskea on tarpeeksi konservatiivinen väri valkoisten aitojen sisäänkin, ja vasta VaA:sta eteenpäin ratsastajalta vaaditaan mustien saappaiden käyttöä. Näitä voi siis huoletta käyttää  varasaappaina esimerkiksi silloin, jos mustista saappaistani menisi kesken kisojen vetoketju.

Vielä en ole tosiaan päässyt ratsaille, sillä saappaat tulivat, kun Minttu oli lähtenyt Tampereelle. Nyt olen pitänyt niitä välillä kotona jalassa ja yrittänyt vähän ajaa sisään, jotta ne olisivat vähän muotoutuneet, kun ensimmäistä kertaa ratsastan niillä. Silloin osaan antaa niistä myös jonkinlaisen arvion. Ulkonäössä ei ainakaan ole moittimista.

Tammikuun tarjoukseen muuten kuului, että sain kaupan päälle niin ikään mittatilauksena tehdyt jodhpurit! Valitsin niihinkin saman värin, ja malleja oli vaikka kuinka paljon. Melkein liian hienot tallille. ;)