Minttu on tiineenä

Alkukesällä vihjasin jossain postauksessa, että olen harkinnut jo pidemmän aikaa astuttaa Mintun ja miettinyt, mikä olisi sopiva ajankohta. Nyt on tilanne se, että Minttu on tiineenä westfalen-orista Instertanz V! 

Mintullahan on kisaura juuri nyt kuumimmillaan, mutta toisaalta niin olisi ensi vuonnakin ja sitä seuraavana ja edelleen sitä seuraavina, jos vain terveyttä riittää. Tosiasia kuitenkin on, että jos tammasta haluaa varsan, se täytyy tehdä, kun tamma on elossa (heh). Hevosten kanssa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Siksi ihan loputtomiin ei kannata venyttää. Toinen syy on se, että tammat tiinehtyvät yleensä hyvin vanhoinakin, jos ne ovat noin 12-vuotiaiksi mennessä varsoneet. Jos ensivarsonta menee kovin pitkälle, tiinehtyminen on huonompaa. Kolmas syy on se, että olen saanut haluamani opiskelupaikan Turun yliopistosta ja hakenut opintovapaata lehtorin virastani suurimmaksi osaksi ensi lukuvuotta. Koska nykyään aikuiskoulutustukea ei enää saa eikä minulla ole edellisestä tutkinnosta kuin muutama opintotukikuukausikaan käytettävissä, vyötä joutuu laittamaan noin 9 kuukauden ajan tiukemmalle; enhän voi käydä usein töissä, kun opiskelen täysipäiväisesti, vaikka joitakin lyhyitä sijaisuuksia voin tehdä. Sen vuoksi mm. vähennän omaa valmentautumistani. Mintun mammaloma menee siis kilpailemisen kannalta periaatteessa ihan hyvään kohtaan, koska mieluummin menemme uutta kisakautta kohti niin, että voimme valmentautua normaalisti eli tällä hetkellä kerran viikossa. Nykyinen kisakausi saa jatkua normaalisti ja vielä varmasti loppuvuodenkin voi ratsastaa täysipainoisesti, mutta talven edetessä katsotaan harjoituksia Mintun voinnin mukaan ja kevennetään pikkuhiljaa.

Instertanziin päädyin, koska aloin ensin haarukoida oreja ehdottoman hyvä luonne edellä. Harkitsin myös saman oriaseman Florentinusta, mutta Instertanzin luonteen lisäksi sen askellajit ja raamikkuus veivät voiton. Se vaikuttaa myös tiineyttävän hyvin. Molempien orien kohdalla on hyvä merkki, että ne ovat nyt jo iäkkäinä hyvässä kunnossa. Instertanzilla on trakehner-sukujuuria, ja trakit yleisesti tunnetaan selväpäisinä hevosina.

Tiineys on siis vasta aluillaan, mutta toivotaan, että varsa pysyy kyydissä ja kaikki menee hyvin. Vaikka varsojen kanssa olen puuhannut monta kertaa ennenkin niiden syntymästä saakka, tämä on ensimmäinen oma kasvattini. Tallissani on kolme karsinaa, ja kun tyhjän karsinan ja Mintun nykyisen karsinan väliseinän ottaa pois, siitä saa yhden 3 x 6 m -karsinan tulevalle emälle ja varsalle.

Ordenojalla otettu ultraäänikuva

Katse jo seuraavissa kisoissa

Koivumäki Dressage Weekendistä on palauduttu, ja nyt on muutama viikko pelkkää kotiharjoittelua. Heinäkuun lopussa ja elokuussa kalenterissa onkin sitten useita startteja. 

Ensimmäiset kisat saattavat olla Artukaisten aluekisat 27.7., mutta meillä on samana iltana menoa enkä yhtään tiedä kisojen aikataulua eikä edes luokkia ole vielä ilmoitettu, joten nämä kisat ovat kysymysmerkillä. Ainakin jokin vaativan luokka sinne on tulossa.

Ilmoittautunut olen jo kotiseurani KaKen aluekisoihin 3.8. luokkiin HeA:2 ja VaB:0. Seuraavana päivänä 4.8. olisi aluemestaruudet samassa paikassa. Seniorien mestaruudessa on kuitenkin FEI VaB juniorien joukkueohjelma, joka on pidempi ja vaikeampi VaB-tason ohjelma kuin VaB:0. Eilen valmennuksessa otin sen puheeksi ja olin sitä mieltä, että onkohan se vielä liian vaikea, mutta teimme tunnilla ohjelman tehtäviä ja voisimme kyllä kuulemma siihen osallistua. Ohjelmassa on mm. takaosakäännökset, raviavot ja -sulut, laukkasulut sekä neljä vaihtoa, joista kaksi lyhyillä peräkkäisillä lävistäjillä ja kaksi radan poikki. Sulut onnistuvat kyllä, ja nuo muut asiat ovat radoilta vanhoja tuttuja jo. Vaihtojen määrä lähinnä mietityttää, mutta kyllähän ne koko ajan paremmin sujuvat ja on tässä vielä kuukausi aikaakin. Annan ajatuksen vielä vähän hautua, mutta voi olla, että ehkä sittenkin osallistutaan myös mestaruusluokkaan.

Näiden jälkeen elokuussa on vielä Paimion kisaviikonloppu 10. - 11.8. ja Dressage August Festival Ypäjällä 23. - 25.8. Niissäkin on joitain vaativan luokkia, joihin voisimme mennä.

Tässä vielä kuvia Koivumäen kisoista kolmelta eri kuvaajalta.

Kuva: Photoma / Annika Mäki

Kuva: Leena Kahisaari

Kuva: Karita Immonen

Kuva: Leena Kahisaari

Kuva: Leena Kahisaari

Kuva: Leena Kahisaari

Kuva: Leena Kahisaari

Me tehtiin se! Vaativan debyytti 30.6.

Kilpailukausi Mintun kanssa jatkui eilen ja tänään Vaskiolla Koivumäen tallin alue- ja kansallisissa luokissa. HeA:4 lauantaina meni mukavasti, saimme 65,714 %. Hyvin tasaisessa 36 lähtijän luokassa emme silti päässeet sijoille. Yritin radalla priorisoida sen, että Minttu pysyisi mahdollisimman rentona ja hyvällä mielellä, jotta se saisi radasta hyvän kokemuksen, koska viikonlopun pääluokkamme oli sunnuntain vaativa B. En siksi yrittänyt pungertaa siitä aivan kaikkea mahdollista irti, vaan tyydyin siihen, että se meni ihan ok. Tulos olikin tasaista suorittamista numeroiden 6 - 7 välillä. Minttu jännitti vähemmän kuin kauden aikaisemmissa kisoissa, mikä oli nyt oikeastaan kaikkein tärkeintä.

Päätavoitteemme oli tosiaan tämänpäiväinen VaB:0, jossa teimme debyytin vaativissa ja saman tien kansallisessa luokassa. Samalla tuli lunastettua se, mistä tämä blogi lähtikin: halusin joskus vielä kilpailla vaativissa luokissa (linkki blogin ensimmäiseen postaukseen). Pian matkan varrella tavoite koveni siihen, että halusin itse ratsukouluttaa kyseisen hevosen alusta saakka. Mintun ostin ratsastamattomana 3-vuotiaana vuonna 2019, ja nyt Mintun ollessa 8-vuotias odotus ja lupaus on lunastettu. Eivät nämä olleet maailmanmestaruuskilpailut eikä suorituskaan ollut yhtä hyvä kuin Jessica von Bredow-Werndlillä, mutta meille tämä on todella hieno hetki.

Tästä lähdettiin toukokuussa 2019.

VaB:0:n tulos oli 60,125 %. Radassa oli paljon hyvää, ja tuomarit kehuivat Mintun aktiivisuutta, ryhdikkyyttä ja kantamista. Laitoinkin Minttuun nyt enemmän painetta kuin HeA:ssa, jossa annoin sen kulkea vähemmän terävänä ja vähemmällä kokoamisella. Yksi ilmeisesti jännityshyytyminen tuli kesken lisätyn ravin ja heti sen jälkeen, vaikka edelliset liikkeet olivat sujuneet hyvin, mutta siitä toivuttiin ja matka jatkui. Keskilaukkaympyrät menivät aktiivisessa laukassa. Eniten jännitin vaihtoja, koska ne eivät ole Mintulla kuitenkaan vielä mikään ihan helppo asia ja en tiennyt, miten se reagoisi vaihtoapuihin radalla, kun jännitys aiheuttaa kaikenlaista ennakoimatonta. Noh, eiväthän ne vaihdot ihan oppikirjan mukaan menneetkään, mutta eivät myöskään huonoimmalla mahdollisella tavalla. Huonoin vaihtoehto olisi ollut se, että Minttu ei jännityksissään olisikaan reagoinut vaihtoapuun. Reagoi kyllä: ensimmäisessä vaihdossa laukka vaihtui, mutta jäätävän kierrepotkun kera, ja sen jälkeen Minttu vielä jarrutti ja nosti päänsä. Toinen oli vähemmän villi, mutta siinäkin tuli loikka ja se meni tasajalkavaihdoksi. Vaihdot tulivat kuitenkin avusta ja oikeassa paikassa, vaikka niistä tuli huonot numerot. Niiden jälkeen kuitenkin matka jatkui nopeasti hyvässä laukassa. Vaikka kupruja tuli, rata oli sitä mitä toivoinkin: siinä oli monia hyviä asioita ja se oli oikein kehityskelpoista menoa. Tänään leivoin täytekakun ja syön sitä tätä kirjoittaessani, koska kun on syytä juhlia, pitää juhlia!

Eikä tämä tähän tietenkään lopu, kuten ei myöskään lopu blogin tarina. Minnan kanssa seuraavat treenit on sovittu keskiviikoksi. Harjoitukset jatkuvat, ja nyt parannetaan ja kehitytään lisää.

Alla videopätkiä molemmista radoista. Kuvat ovat VaB:stä. Kiitos kuvista Karita Immoselle!

Yksi toteutunut unelma: oma laidun omassa pihassa

Hevoset pääsivät eilen laitumelle – eikä mihin tahansa vaan siihen, jonka saimme täksi kesäksi tehtyä mieheni kanssa omalle pellollemme. 

Laitumen teossa on ollut monia vaiheita, ja saimme sen vasta täksi kesäksi käyttöön, vaikka pian tulee täyteen kolme vuotta asumista täällä. Ensimmäisenä kesänä (2021) vasta muutimme tänne heinä-elokuun vaihteessa, joten laidunkaudesta oli suuri osa jo mennytkin eikä laitumen pykääminen ollut prioriteettilistalla muutenkaan ykkösenä. Toista kesää en muista ihan tarkkaan. Joko silloin laidunta ei vielä yritettykään laittaa, tai sitten se oli se kesä, kun siemenet kyllä kylvettiin ja ruoho lähti ihan alkuun kasvuun mutta paloi viikkojen hirmuhelteiden vuoksi karrelle. Viime kesänä laitumen valtasi alsikeapila, joka on suurina määrinä hevosille myrkyllistä. Siispä apila myrkytettiin, laidun käännettiin ja siihen laitettiin viime syksyä vasten uudestaan ruohonsiemeniä. Tänä keväänä olen jännityksellä odottanut, onko apila hävinnyt, ja onhan se. Yhtään alsikeapilaa ei ole laitumessa näkynyt. Sen sijaan tuli uusi takaisku, kun kävi ilmi, että maassa vaaninut peltosaunion eli saunakukan valtava siemenpankki on nyt aktivoitunut ja laitumessa on ollut enemmän saunakukkaa kuin ruohoa. Saunakukka ei ole myrkyllinen, mutta se on erittäin kovasti leviävä rikkaruoho, jonka kukka muistuttaa päivänkakkaraa. Yksi kasvi voi tuottaa kymmeniä tuhansia siemeniä, jotka voivat säilyä itämiskykyisenä maassa jopa vuosia. Koska saunakukkaa ja muitakin rikkaruohoja on nyt ollut niin paljon, ruoho ei ole kasvanut niin hyvin kuin olisi toivonut. Olen käyttänyt kesäkuussa kuitenkin kymmeniä tunteja saunakukan ja muidenkin rikkaruohojen niittämiseen ja juurineen repimiseen, jotta ruoholle tulisi enemmän tilaa kasvaa. Koko loppukesän joudun kuitenkin tarkkailemaan, milloin uusia saunakukkia nousee maasta, ja niittämään ne, ennen kuin niiden siemenet kypsyvät. Saunakukka itsessään on yksivuotinen, joten kun niitä estää tuottamasta uusia siemeniä, pikkuhiljaa niistä pitäisi päästä eroon sitä mukaa kun maassa jo oleva siemenpankki hupenee.

Laidun ei siis ole mikään täydellinen, mutta on siellä ruohoakin ihan kohtuullisesti ja hevoset ovat tyytyväisiä. Syksyllä laidunkauden päätyttyä laitan paljaammiksi jääneille laikuille vielä lisää ruohonsiemeniä, jotta ne ehtivät ensi laidunkauteen mennessä kasvattaa vahvat juuret ja laidunpohjasta tulee vielä ruokaisampi.

Aidassa on puutolpat kaikissa kulmissa, ja sen lisäksi joka neljäs tolppa on puusta. Loput ovat perinteisiä muovitolppia. Halusin tällaisen ratkaisun, koska sopivin välein olevat puutolpat tekevät aidasta todella paljon tukevamman. Sähkönauhaa vedin kolme kierrosta. 

Hevoset ovat aamusta iltaan laitumella ja tulevat öiksi sisään, jotta laidunpohja saa levätä ja jotta hevoset saavat itsekin varmasti kunnon levon tallissa ja kuivan nukkumapaikan makuulla. On tämä hieman petoaluettakin, ilveksiä ainakin liikkuu, joten senkin puolesta nukun paremmin, kun öisin hevoset ovat tallissa. Samalla ne saavat aamu- ja iltarehunsa.

Finnderby 5.6. ja 6.6.: ei menestystä, mutta kokemusta

Kisakausi jatkui Ypäjällä Finnderby-viikolla kahtena kisapäivänä. Keskiviikkona kisattiin aluetasolla HeA:2:ssa ja torstaina kansallisessa HeA:6-luokassa. 

Kävin keskiviikon starttia edeltävänä maanantaina ja perjantaina treenaamassa Ypäjällä suorituspaikalla, jotta Minttu pysyisi radalla rentona, mutta jokin taika siinä on, että vaikka treenit menevät hyvin, radalla tilanne on aivan toinen ja Minttu katseli esimerkiksi tuomarikoppia niin kuin ei olisi ennen nähnytkään. Ei se paikalta yritä poistua, mutta keskilinjan ratsastaminen oli molempina päivinä todella takkuista ja sain puskemalla puskea, että Minttu ei kävellyt ja pysähtynyt, kun piti mennä tuomaria kohti. Totesimme valmentajan kanssa, että nyt aivan kokonaan otetaan treeneistä pois pysähdykset keskilinjalla, jotta saadaan tilanne nollattua. Tein näin tosin kyllä Ypäjän ennakkotreeneissäkin jo, joissa vain hanatin suurin piirtein keskiravia kohti päätyä, mutta radalla Minttu siitä huolimatta päätti, että päätyä kohti ei voi ravata. Molemmissa radoissa oli kyllä myös hyvää ja esimerkiksi monia seiskoja, ja yleisesti muoto on kovasti kehittynyt viime vuosista, sillä se oli lähes koko ajan hyvä ja ryhdikäs siitä huolimatta, että eteenpäinpyrkimys oli usein hakusessa. Mintun jännityksestä sitten vain tulee sitä yleistä "käsijarru päällä" -meininkiä liikkumiseen ja suurin näyttävyys häviää, ja samasta syystä tuli myös kalliita virheitä. Minttu esimerkiksi lyhyellä sivulla vaihtoi takapään ristilaukalle muutaman askeleen ajaksi ilman mitään sen kummempaa syytä. Tuollaiset nyt ovat aivan silkkoja jännitysvirheitä, koska ei se tuollaista tee koskaan muuten.

Toivoin tietysti, että nyt menisi hyvin, kun kaksi päivää ajoin Ypäjälle ihan pelkästään ratsastamaan kisaradalle. Ei sitten auttanut kuitenkaan, ja tulokset olivat vain reilut 61 % ja 63 %. Mutta ei mahda mitään: minun hevoseni jännittää radalla, ja täytyy vain edelleen opettaa sitä ja yrittää löytää keinot, jotta se ei vetäytyisi niin kuoreensa.

Nyt Minttu saa pari päivää tarhalepoa tiukan treeni- ja kisaviikon jälkeen, minkä jälkeen jatketaan kotiharjoituksia. Seuraavat kisat ovat varmaan Koivumäen tallin kansalliset kesäkuun lopussa, koska tällä välillä ei oikein ole sopivia kisoja ja juhannusviikon olemme reissussa.

Olen viime aikoina myös pyöritellyt mielessäni varsahaavetta. Olen päättänyt jo aiemmin, että Mintusta pitäisi yrittää saada ainakin yksi (tamma)varsa, jonka jättäisin itselleni, mutta en ole vielä tiennyt, milloin. Sopiva aika tiinehtymisen yrittämiselle voisi olla jo tänä kesänä tai varmaan viimeistään ensi keväänä. Katsotaan, mihin tässä päädytään. 

Kuvat: Aura Sainio (auran.kuvat.fi). Video: Paula Lindqvist

Ypäjän Hiekkalaatikossa viime viikon perjantaina

Kenttä piteni 58 metriin

Minulla on vihdoin kunnon koulukenttä! Tähän saakka kenttä on ollut n. 21 x 33 m, koska tilan edelliset omistajat rakensivat ensin pitkän kentän ja sen jälkeen kuitenkin laittoivat rautaputkitarhan kentän toiseen päätyyn, koska lyhyempi kenttä ilmeisesti riitti hyvin. Kentän tekoon on meillä mahtunut seuraavat vaiheet:

1. Kesällä 2021 kentän vanha pinta kuorittiin pois, koska se oli aivan liian upottava ja paksu. Kantavan kerroksen päälle tehtiin kiilakerros kivituhkasta, sitten pintakerros kivituhkasta ja pienestä määrästä vanhaa hiekkaa. Iso osa vanhasta hiekasta jäi kentän toiseen päätyyn odottelemaan, että sen saisi siitä johonkin käytettyä. Näin saatiin 21 x 33 m:n kenttä. Postaus siitä on täällä.

2. Viime kesänä ja syksynä päädystä nostettiin putkitarha pois, kun hevosten uusi metsätarha oli valmis eikä vanhaa tarhaa enää tarvittu, hiekat työnnettiin syrjään, pohjaa tasoiteltiin ja kentälle tuotiin kivituhkaa kiilakerrosta varten. Viimeiset hommat menivät kuitenkin lokakuulle, ja koska talvi saapui lumineen tänne jo lokakuussa, ei kiilakerrosta ehditty levittää. Talvi siis odoteltiin.

3. Kevään koittaessa tänne onkin sitten tullut kuormia monta kertaa. Kiilakerros tasoitettiin ja tärytettiin, sitten tuli päälle hiekkaa, jota taas tasoiteltiin. Sen jälkeen kivituhkaa. Hiekka- ja kivituhkakerros sekoittuvat pikkuhiljaa, kun vetelen piikkilanalla ja kun ratsastan. Lopuksi myös kentän vanhalle puolelle tuotiin kuormat kivituhkaa ja hiekkaa, koska siihen tuli alun perinkin hiukan liian vähän pintaa ja pinta oli painunut tosi ohueksi.

Vaikka isojakin koneita on ollut apuna, olen saanut viikkojen ajan monta tuntia lähes päivittäin levittää ja kärrätä hiekkoja ihan hartiavoimin, jotta niitä tulisi tasaisesti myös reunoille ja kulmiin. Ei ole siis voinut vain seurata riippukeinussa drinkkejä juoden, miten kenttä rakentuu –  totuus on kaukana siitä ja paljon hikisempi. 😂

Tänään ratsastin ensimmäistä kertaa uudella kentällä. Vielä on tietysti hiukan pehmeää, kun kerrokset eivät ole sekoittuneet kunnolla (hiekka pehmentää ja kivituhka tiivistää, joten ne toimivat yhdessä hyvin) ja kun pohja ei ole yhtään ehtinyt vielä ratsastuksesta ja sateista tiivistyä, mutta ihan hyvin pystyi kuitenkin treenaamaan jo heti. Huomasin, että koko ajan pitkää sivua ratsastaessa oli sellainen olo, että nyt pitäisi jo kääntää. Eipä ollutkaan enää kiire kääntää kulmassa! Nyt on paljon helpompi harjoitella pitkän kouluradan ratoja, kun 60 metriin tarkoitettuja kuvioita ei tarvitse ängetä 33 metriin.

Kentälle yritetään saada vielä tämän kesän aikana laitettua aidat. Haaveilen myös, että ehkä laitan jotain pysyviä tai sitten ruukuissa olevia istutuksia aitojen viereen, jotta kenttä saa viimeisen silauksen. Kouluradan kirjaimet täytyykin tilata myös!

Tänään Mintun kanssa ekat treenit uudella kentällä!

Tämä kuva on otettu suunnilleen siitä kohtaa, missä Marcella seisoo alemmassa kuvassa.
Pohja on vielä vähän erivärinen, koska tälle puoliskolle tuli alle hiekka ja päälle kivituhka,
kun taas toiselle puoliskolle pinnat laitettiin toisinpäin. Väriero tasoittuu sitä mukaa, kun
kenttää käyttää enemmän ja kerrokset sekoittuvat.

Vanhassa kuvassa näkyy vielä päädyssä oleva putkitarha.

Kisakauden avaus Artukaisten ja Salon aluekisoissa

Kilpailukausi päästiin tänä vuonna aloittamaan vasta toukokuun puolella, koska vielä huhtikuussa sää oli niin epävakaa, että koskaan ei tiennyt, mitä taivaalta tulee ja missä kunnossa tiet ovat. Vastapainoksi myöhäiselle aloitukselle otin saman tien kahdet kisat kahden päivän välille toisistaan: Artukaisten aluekisoissa menin HeA:3:n 9.5. ja Salon urheilupuistossa HeA:2:n tänään.

Artukaisissa kone oli vielä aika ruosteessa ja Minttu tapansa mukaan jännitti Artukaisten rataa (mikähän siinäkin on?). Raviohjelma eli ohjelman alkupuoli oli tällä kertaa heikoin, sillä siinä Minttu tuijotteli ja jännittyi. Laukkaohjelman alkaessa Minttu kuitenkin pikkuhiljaa alkoi rentoutua enemmän, ja se osuus meni ihan ok. Lopputulos oli 62,609 %.

Tänään Salossa jännitystä oli edelleen mutta vähemmän. Siitä tuli sinne tänne joitakin virheitä ja sellaisia kohtia, jotka olemme treeneissä tehneet paremmin, mutta yleismeno oli paljon jäntevämpää ja kokonaisuus positiivinen. Tuomaripääty sai vähän hyytymään, ja jouduin tekemään tosissani töitä, että Minttu ei tuomaripäädyssä ja varsinkin sitä kohti ravatessa pysähtynyt. 😅 Tulos oli 64,225 % ja saimme sijoituksesta 8/32 ruusukkeen. Päivä oli tosi kiva: aurinkoa, makkaran ja munkkien syömistä hoitajan kanssa Mintun odotellessa kiltisti trailerissa omia eväitään syöden ja Salon urheilupuiston todella hyvät ratsastusalueet.

Toukokuulle ei oikein ole alue- tai kansallisia kisoja lähialueilla. Ensi viikonloppuna olisi kansalliset, mutta pitäisi ajaa Hyvinkäälle saakka, tai sitten aluekisat Luvialla, joka sekin on aika kaukana ja jossa olisi ohjelmana HeA:0 (ei kuulu suosikkeihin 😄). Keskitytään siis parina seuraavana viikkona taas vaihtojen ja muiden asioiden harjoitteluun ja startataan Ypäjällä ainakin kahdessa luokassa kesäkuun alussa Finnderby-viikolla.

Ratsastuskuvat: Annika Mäki / Photoma (Artukainen 9.5.).

Minttu Salossa suorituksen jälkeen

Oman radan jälkeen oli reilusti aikaa katsoa muiden ratoja, kun olimme
sijoituksessa kiinni loppuun saakka.