Onnistuneita vaihtoja!

Tulihan niitä sieltä! Syksyn ja talven harjoittelun jälkeen saimme onnistuneita vaihtoja aikaan toissapäivänä ja tänään.

Toissapäivänä Minttu tuntui heti alussa tapojensa vastaisesti pirteältä ja oli hyvällä imulla menossa eteenpäin. Menin alkuverryttelyn yhteydessä ravipuomeja kaarevalla uralla ja ravikavaletteja suoralla, jotta saisin sen vielä paremmin työskentelemään ja rentoutumaan molemmilta puolilta. Lopuksi laukkasin molempiin suuntiin ja totesin, että Minttu tuntuu niin innokkaalta, että voisi olla hyvä päivä kokeilla taas vaihtoja.

Tulin ensin kolme kertaa lävistäjälle laukassa ja juuri ennen lävistäjän keskellä olevaa yksittäistä puomia annoin vaihtoavun. Yhdellä kerralla tuli huono lähestyminen, mutta kaikilla kerroilla vaihto kuitenkin onnistui. Tämän jälkeen tulin melkein saman tien, mutta en tähdännytkään puomille vaan sen viereen - ja sieltähän tuli paitsi puhdas myös suora, rento ja voimakas vaihto, jonka olisi kehdannut esittää radallakin. Rapsutin ja kehuin Minttua varmaan koko kierroksen, jonka annoin sen laukata rennosti sen jälkeen. 

Tänään Minnan valmennuksessa tehtiin vaihtoja myös. Sinänsä positiiviseksi ongelmaksi tuli, että kun yritettiin aloittaa samalla linjalla kuin millä itse olin mennyt, eli lävistäjällä ja vaihto puomin vieressä, Minttu selvästi muisti tehtävän ja kehut parin päivän takaa, vinkaisi, lähti vallattomana painamaan laukassa ja vaihtoi ilman merkkiä. Puhtaasti kylläkin. :,D Parin yrityksen jälkeen tehtävää oli pakko vaihtaa, koska Minttu ei vain pysynyt pöksyissään. Sitä ei tietenkään pidä rankaista siitä, että se "tietää mitä pitää tehdä" ja malttamattomana esittää sen omin päin.

Tehtävää muutettiin siis niin, että pitkän sivun päässä tein täyskaarron, ratsastin suoraan täyskaarrosta sulkutaivutusta uralle, suoristin ja sitten yritin vaihtaa. Tässäkin tuli kuumumista ja sen myötä epäpuhtaita vaihtoja, mutta positiivista edelleen oli, että Minttu halusi mennä. On paljon helpompaa korjata yksityiskohtia hevosella, joka etenee innokkaasti ja odottaa tehtävää, kuin sellaisella, jota joutuu patistamaan perusliikkumisessa. Välillä tehtiin sulkutaivutuksen loppuun käyntisiirtymä ja siitä laukanvaihto käynnin kautta, jotta Mintulle saisi enemmän malttia.

Nyt Minttu on alkanut yhdistää vaihtoavun ja liikkeen suorittamisen ja saanut sitä energiaa, jota vaihtojen harjoitteluun tarvitaan. 14-vuotiaana ostamastani Kyra ja ratsastuksen taito -kirjasta (joka on niin puhki luettu, että kannet eivät ole enää kovin hyvin kiinni) muistan hyvän neuvon, joka pätee kaikkeen ratsastukseen: hevosta ei pidä rankaista siitä, että se tekee virheitä, sillä niin kauan kun se tekee virheitä, se edelleen yrittää. Jos se siis esimerkiksi vaihtoharjoituksissa yrittää ennakoida ja vaihtelee laukkaa omin päin, täytyy vain koettaa pitää se vielä tarkemmin pienessä laukassa tai vaihtaa tehtävää sellaiseksi, että karkaaminen laukassa vaikeutuu (esim. suoralta uralta sulkutaivutukseen, jossa pieni laukka on helpompi säilyttää taivutuksen avulla). Itselläni on vielä vaikeuksia ajoittaa apuja tarkasti, kun hevonen alkaa sählätä ja pomppia, joten harjoitusta siis molemmille vaan. :) Joka tapauksessa vaihtojen opettelussa otettiin viime päivinä selvä askel eteenpäin. 

Kuva on otettu vähän aikaa sitten ennen kuin vesikelit alkoivat. Nyt on kenttä jo hiekalla!

Lastausharjoittelua Mintun kanssa

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä päätin hyödyntää lomaani ja aloitin Mintun kanssa lastausharjoittelun keväällä alkavaa kilpailukautta varten ja toki muutenkin. Minttu käyttäytyy trailerissa hyvin eikä sillä ole sieltä mikään kiire pois, mutta se on aina ollut tammamaisen ailahteleva siinä, kuinka nopeasti se sinne menee. Sillä tuntuu tulevan kausittain erilaiset tavat: joskus se menee helposti kerralla, kun takana yksi ihminen näyttää hiukan raipalla suuntaa (eli kohottaa sitä merkiksi siitä, että paine takaa --> liiku eteenpäin, kuten juoksutuksessakin). Tämä saattaa toimia muutaman kuukauden, kunnes ei enää toimikaan. Sen sijaan saattaa toimia, että toiselle sivustalle laittaa liinan; silläkään ei oikeastaan ole tarvinnut tehdä mitään, se vain näyttää suuntaa, että ei sivulle vaan eteen. Ja viime kisakauden parissa viimeisessä kisassa nämäkään eivät sitten yllättäen toimineet, vaan lastaukseen kului jopa 20 minuuttia ja tarvittiin kolme ihmistä tukkimaan reitit sivuilta ja takaa. On vaikea lähteä kisareissuun, kun ei tiedä, kuluuko lastaamiseen 30 sekuntia vai 20 minuuttia.

Otin avuksi Kari Vepsän videot ja lähettämistekniikan. Tavoitteena on saada Minttu menemään traileriin joskus niin, että pystyn lastaamaan sen sisään ilman, että kävelen itse traileriin sisälle. Lähettämistekniikassa taluttaja näyttää merkillä, että hevosen tulee kävellä eteenpäin, vaikka taluttaja itse pysyy sen sivulla.

Videoissa on monia harjoituksia, joista yksi oli sellainen, että esimerkiksi puulavoista rakennetaan sopivan kapea "karsina", jonne hevonen lähetetään. Sen on tarkoitus simuloida ahdasta tilaa. Raahasin kentälle painavia lavoja hiki päässä vain todetakseni, että ei tätä olisi edes tarvinnut harjoitella, koska Minttu meni "boksiin" ilman mitään ihmetyksiä. Oli siis aika siirtyä traileriharjoitteluun.

Traileriharjoittelussa Vepsä suosittelee, että hevonen otetaan mukaan valmisteluihin: se on narussa talutettavana, kun lastaaja avaa pressun, laskee lastaussillan ym. Näin se tottuu tilanteeseen paremmin kuin silloin, jos kaikki on valmiina ja hevonen talutetaan suoraan tallista suoraan traileriin. 

Aluksi harjoittelin lähettämistä niin, että Minttu vain menisi merkistä lastaussillalle edes osittain ja tulisi merkistä (kevyellä narun ravistamisella) sieltä pois. Pikkuhiljaa muutaman harjoittelupäivän aikana halusin sen menevän aina hiukan pidemmälle. Jos se peruutti pois, pyysin sitä peruuttamaan hiukan lisää vielä maassakin, mutta sen suurempaa numeroa asiasta ei tehty.

Tässä vaiheessa Minttu ei ole vielä mennyt lähettämällä kokonaan sisään. Olen lähettänyt sen sillalle ja sitten mennyt taluttamaan sen syvemmälle. Muistaakseni kolmena päivänä ehdittiin harjoitella, kun sillä kolmannella kerralla se sitten tuli lopulta aivan kokonaan sisään. Normaalisti en namita sitä, mutta lastausharjoittelu on poikkeus. Se sai muutaman pelletin omaa perusrehuaan (Racing Selected) aina kun edistystä tapahtui eli jos se tuli enemmän eteenpäin kuin aikaisemmilla yrityksillä. Näytti motivoituvan siitä riittävästi. :)

Kun Minttu tuli kokonaan sisään, annoin sille välillä muutaman pelletin ja rapsuttelin paljon. Tavoitteena oli saada se pysymään omasta tahdostaan sisällä. Tämä onnistui ja pyysin sitä lopuksi peruuttamaan ulos.

Nyt ei olla hetkeen harjoiteltu, kun muut kiireet ovat vieneet aikaa, mutta jatketaan tästä varmasti joskus tulevien viikkojen aikana sopivana hetkenä.

Hankilaukkaa omalla pellolla

Juuri kun ehdin viime postauksessa kertoa, että runsaat lumet sulivat juuri jouluksi pois, aatonaattona alkoi tuiskuttaa ja jouluaatoksi pihatie piti jo aurata mönkijällä, jotta jouluvieraat pääsivät autolla tulemaan. Lumisade onneksi lakkasi heti sen jälkeen. Saimme kuin saimmekin siis todella lumisen joulumaiseman. Ja mikä olisikaan parempi tapa ottaa aattona hieman omaa aikaa kuin lähteä ilman satulaa lumihankilaukoille omalle pellolle?

Minttu ei ole mikään ylivirittynyt riehuja muutenkaan, eikä se nytkään tehnyt asiasta mitään numeroa tai loikkinut mihinkään, vaikka kannustin sitä laukkaamaan lujempaa. Lämmin ja hengästyminen siinä tulikin pian. Mieheni tuli muutamaksi minuutiksi ottamaan kuvia. Aurinko ei siinä vaiheessa vielä paistanut, joten kuvista ei tullut kovin valoisia, mutta kivoja kuitenkin. Tuosta alimmasta tuli kuin postikortti. 

Pari päivää sitten en voinut vastustaa kiusausta jättää jälleen satulaa talliin ja lähteä Mintun kanssa pienelle maastoretkelle hiljaiselle metsätielle. Kun palasimme, aurinko oli juuri nousemassa ja otin siitä kuvan, joka on ylimmäisenä. Laitoin kuvan myös Facebookin "As Seen Through Horse's Ears" -ryhmään, johon laitetaan hevosen korvien välistä otettuja kuvia. Siellä joku kommentoikin osuvasti: "I can hear the silence", "Voin kuulla hiljaisuuden". Hiljaista olikin lukuun ottamatta lumen narskumista kavioiden alla ja Mintun satunnaista pärskähtelyä.

Onnea ja menestystä näin vuoden viimeisenä päivänä alkavalle vuodelle 2023!

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 🎄

Vietämme joulun kotona Aurassa ja Turussa. Satuin ottamaan onneksi talvisia kuvia viime viikolla, koska pari päivää on ollut niin lämmintä ja vetistä, että lumista on iso osa lähtenyt. Tallissa on jo pari viikkoa ollut jouluvalot ja minikuusi. Rentoudutaan ja rauhoitutaan joulun aikaan ja suunnataan sen jälkeen katseet kohti ensi vuoden haasteita.

Harjoitus kaikentasoisten hevosten vaihtojen valmisteluun: takajalat nopeiksi

Pitkän pakkasjakson jälkeen tänään oli ensimmäinen suojasääpäivä, ja vaikka tein kaikkeni kentän pohjan eteen, Mintun kaviot keräsivät pahat tilsat nopeasti. Kävi nopeasti ilmi, ettei kentällä uskaltaisi ravata tai laukata, joten valmennuksessa tehtäisiin jotain käynnissä. Vaikka tilsoista oli riesaa nytkin, tunti oli antoisa ja sain sieltä työkalupakkiin uuden harjoituksen, jonka ajattelin jakaa kanssanne heti.

Harjoitus valmistelee hevosta laukanvaihtojen oppimiseen, koska se kannustaa hevosta reagoimaan nopeasti ja terävästi pohjeapuun kummallakin kyljellä. Se sopii kuitenkin tarkkuus- ja nopeutusharjoitukseksi myös niille hevosille, joille vaihdot eivät ole ajankohtaisia.

Aloitimme tekemällä noin 20 x 20 metrin neliöuraa käynnissä. Jokaisessa kulmakohdassa hevosen takaosaa piti väistättää 2 - 3 askelta ulospäin. Etuosa ei saanut liirata ulos. Koska Minttu on luonnostaan aika verkkainen hevonen, sitä joutui kannustamaan terävällä, nopealla pohkeella väistämään takaosalla. Raippaa käytettiin nopeana, naputtavana lisäapuna sisäpohkeen vieressä. Aluksi Minttu oli laiskahko ja hitaanpuoleinen. Sen jälkeen se alkoi ottaa ensimmäisen väistöaskeleen nopeasti mutta seuraavat askeleet liian hitaasti. Meni aikaa, ennen kuin sen sai terävöitymään ja ottamaan kaikki askeleet terävästi. Valmentajan sanoin sen pitäisi väistää heti eikä vasta sitten, kun se on miettinyt asiaa. 

Tämä neliöharjoitus tehtiin molempiin suuntiin. Kun se sujui, neliöitä pienennettiin ja ne yhdistettiin ikään kuin kulmikkaaksi kahdeksikoksi. 

Lopuksi tehtiin vielä nopeita väistöjä pitkillä sivuilla: koko hevosen piti siirtyä nopeasta pohkeesta mutta pienestä avusta sivulle molempiin suuntiin.

Tätä edellisessä valmennuksessa viime viikolla harjoiteltiin taas vaihtoja, jotka eivät sillä kerralla kuitenkaan meinanneet onnistua, koska Minttu oli kerta kaikkiaan liian laiska eikä reagoinut terävästi mihinkään. Siitä viisastuneena hyppäsin seuraavana päivänä alkuverryttelyssä muutaman kerran kavaletin ja laukkapuomin yli, ja kas, hevonen heräsi ja vaihtojen harjoittelu alkoi taas sujua. Se alkoi innostuksissaan tarjota vaihtoja pyytämättäkin. Minttu vain on sellainen hevonen, jonka pitää innostua ja hiukan kuumua, ja sitten asiat ovatkin sille yllättävän helppoja. Eikä siihen innostumiseen tarvita yleensä muuta kuin se, että asiat tehdään maastossa tai sitten hypätään pari kertaa jonkin maahan kaivetun ristikon yli. 😅

Eilen tein itsenäisesti vaihtoharjoituksia ja lopuksi laukkasin lumisella pellollamme. Hauskaa oli ja hiki tuli, kuten alla olevista kuvista näkyy.

Kooste vuodesta 2022

Vuosi on kulunut, ja on taas aika koota yhteen, miten meidän vuotemme on sujunut.

Vuosi sitten tekemässäni postauksessa asetin seuraavan tavoitteen:

"Tavoitteemme vuodelle 2022 on vakiinnuttaa HeA-tasoa, tehdä siinä ehjiä suorituksia ja päästä tekemään myös eri HeA-ratoja kuin tänä vuonna (A-kenttäkilpailuohjelma ja HeA:2). (...) Toinen tavoite on parantaa Mintun käyntiä niin, että Minttu malttaisi kävellä suurin ja rennoin askelin eikä helposti alkaisi rullata itseään liian lyhyeen muotoon ja tyhjäksi (mitä se tekee helposti, jos vähän jännittää, väsyttää tai keskittyminen on jossain muualla kuin ratsastajassa)."

Molemmat tavoitteet ovat täyttyneet. Olen päässyt paremmin ratsastamaan Mintun käyntiä, ja siitä on tullut ihan hyviä numeroita kisoissa. HeB-ratoja mentiin kaksi ja HeA-ratoja seitsemän. Pääsimme menemään myös vaikeampia HeA-ohjelmia, jotka valmistavat jo hyvin VaB-ratoja kohti esim. käynnin kautta vaihdoilla ja kootuilla askellajeilla. Tulostaso oli enimmäkseen hyvä, pari kertaa tuli enemmän mutkia matkaan. Noista yhdeksästä radasta tuli sijoitus viidesti. Keväällä ja kesällä tutustuimme myös huippuhauskaan uuteen lajiin, matkaratsastukseen, ja kilpailimme siinä kahdesti sujuvin suorituksin.

Kilpailukaudelta käteen jäi myös Lounais-Suomen aluejoukkuemestaruuspronssia ja nuorten hevosten henkilökohtainen aluemestaruushopea.

Myös Marcellasta tuli tämän vuoden aikana ratsu. Sisäänratsastin sen kesällä ja jatkoin vielä syksyyn saakka. Nyt lumien aikaan se on viettänyt huilitaukoa.

Kaudella 2023 tavoitteena on debytoida VaB-luokissa. Jos sinä, lukijani, olet ollut tämän blogin matkassa alusta saakka tai muuten vain lukenut blogin ensimmäisen postauksen tammikuulta 2016, tiedät, että asetin silloin tavoitteekseni kilpailla joskus vaativan ohjelmia itse kouluttamallani hevosella. Minttu ei vielä silloin ollut kuvioissa (eikä syntynytkään :D), mutta tuo tavoite oli selkeä silloin ja on sitä edelleen. Tässä aletaan siis lähestyä merkkipaalua.

Kevättalven aurinko lämmittää molempia kotipihassa.

Marcella lähdössä töihin.

Ohjasajolenkillä kodin lähellä kevättalvella.

<3

Marcellan sisäänratsastusta kesällä.

Välillä tehtiin toki muutakin kuin ratsastettiin. Tässä lähdössä mustikkametsään.

Nuorten hevosten aluemestaruushopeaa Paimiossa elokuussa.

Kestävyystreeniä alkuvuonna.

Kilpailukauden aloitus Wiurilassa huhtikuussa.

Ratsastajaan totuttelua tarhassa huhtikuussa.

Vuoteen mahtui tietenkin myös paljon ihania maastoretkiä.

Matkaratsastuskilpailuissa Punkalaitumella 28.5.

Ensimmäinen voittomme! KaKe:n seurakisat 16.7., HeB 1/36, 69,545 %.

Marcellan viides ratsastuskerta 23.7.

Joukkuemestaruuksissa Luvialla 8/2022.

Nuorten hevosten aluemestaruuskisoissa 8/2022. Kuva: Yasu Hyttinen

Omalla pellolla 5.12.

5.12.

Uusi satula Mintulle: Childeric DNL

Oih. Olen kuullut sanottavan, että Childericit ovat mukavimpia satuloita, joihin takapuolensa voi tällätä. Olen toistaiseksi samaa mieltä. Mintulla on viimeiset 1,5 vuotta ollut ihan hyvin palvellut Rööslin koulusatula, mutta en ole koskaan tänä aikana tullut sen kanssa ihan sinuiksi. Satulan istuin ei ole niin paha kuin ikivanhoissa Kieffereissä ja Passiereissa, mutta ei kovin pehmeäkään. Lisäksi sen polvituki menee suoraan alaspäin maata kohti, jolloin reisi ei saa tukea vaan jalka osuu vasta polven yläpuolelta tukeen. Kai se sopii joillekin, mutta minulle ei: asento on aina ollut vähän huono, ja ohuilla ratsastushousuilla polven kohta on hiertynytkin usein. Niinpä halusin vaihtaa satulan, koska ei siinä nyt vain ole mitään järkeä, että maksaa joka tapauksessa mansikoita harrastuksesta eikä sitten edes kohtuuhyvin sopeudu siihen satulaan, jota joka päivä käyttää.

Rööslissä tuki on pystysuora, jolloin se ei osu minun jalkaani oikeassa kulmassa.

Pyysin satula-autoa käymään ja tuomaan erityisesti käytettyjä Childericejä ja Prestigejä. Autoon ei kuitenkaan ollut otettu sopivia käytettyjä, vaan ainoat sopivat olivat uudet Childeric DSC ja Prestigen yksi X-Helen-malli. En halunnut ostaa niistä kumpaakaan, koska uskoin löytäväni vastaavia käytettynäkin. Niinpä aloitin satularumban, jossa tilasin satuloita postitse Satulasopista Muuramesta sekä satula.comin toimipisteistä Lempäälästä ja Helsingistä. Lisäksi hain useamman satulan Paimiosta. Hyväksi sovittajaksi havaitsemani satulaseppä Anne Melin tuli käymään (onneksi hän asuu ihan lähiseudulla) ja sovitettiin satulat. 

Ihan helppoa sopivan satulan löytäminen Mintulle ei ole, koska se tarvitsee leveän rangantilan ja leveän säkätilan ja nykyään laakeat paneelit, kun selässä on jo mukavasti lihasta ja pyöreyttä. Sovitetuista satuloista kaksi sopi hevoselle: Satulasopista tilattu Jeremy Rudge sekä satula.comin Childeric DNL. Jeremy Rudgessa tuki oli taas jotenkin minulle sopimaton, koska jalkani ei osunut siihen, ellen erikseen siirrellyt jalkoja oudon eteen. Childericiin istuessa sen sijaan tuntui kuin olisi istunut nojatuoliin, ja siinä tuki oli oikeassa paikassa eli osui reiteen ja antoi tukea paljon paremmin kuin Rööslissä. Otin satulan vielä vuokralle lähinnä siksi, että se on todella kallis ja ehdin muutaman kuukauden vuokraamisella maksaa siitä osan eikä tarvitse yhtenä könttänä pulittaa niin paljon. 

Childeric DNL. Tuki on ylempänä, lyhyempi ja reiden suuntaisesti viisto.

En ole kylläkään ehtinyt nauttia uudesta satulasta juuri yhtään. Täällä on ollut ainakin pari viikkoa pientä pakkasta, ja melkeinpä ensimmäisenä pakkasjakson päivänä tuli kerralla lumikerros, joka peitti kentän. Mikä ongelma? No se, että kun tuo minun hyvin vettä läpäisevä kenttäni ei muutenkaan jäädy helposti, niin heti päälle satava lumikerros taitaa eristää sen verran hyvin, että pieni pakkanen ei ole riittänyt kovettamaan kentän pintaa. Pinnassa on usean sentin kerros ihan pehmeää hiekkaa. Miksikö sitten haluan kovan kentän? Siksi, että tuo irtonainen hiekka kerääntyy lumeen sekoittuessaan uskomattoman nopeasti tilsoiksi kavioon. Niin kauan kuin kentässä on pehmeä päällikerros, siellä ei voi tehdä mitään missään askellajissa, vaikka kenttä näyttää silmämääräisesti tosi hyvältä. Olen nyt pitkään odottanut, että kyllä se siitä kovettuu, mutta ei ole tapahtunut. Tänään siis kolasin urilta ja joistain muista kohdista lumet pois, tasoitin ne piikkilanalla ja odotan, että huomisesta lähtien alkaa pakastua vähän enemmän. Ehkä sitten saan edes kovan ja tasaisen, tilsoja tekemättömän alustan, jolla voi ratsastaa. Maastossa ja tiellä olen myös jotain tehnyt, mutta varsinkin hämärällä kaipaa kenttää valoineen. Sormet ristiin, että huomenna herätessäni kenttä on ratsastuskelpoinen.