Kaksi eritasoista hevosta pitää ratsastajan skarppina

Meillä kävi viime viikonloppuna ystäväpariskunta kylässä, ja sen myötä sain ratsastuskuvia sekä Mintusta että Marcellasta. Minttu pääsi lisäksi toimittamaan ensimmäistä kertaa alkeisratsun virkaa: kaverini ohjasi sitä itse käynnissä ja kokeili muutaman kerran ravia talutettuna. Käynnissä Minttu ei ollut moksiskaan, ravissa taas hiukan ihmetteli, mutta ei kadonnut taivaanrantaan, kun "äiti" juoksi vieressä. :D 

Alkukevät on ollut molempien hevosten kanssa aktiivista treeniä. Minttua olen ratsastanut yleensä viidesti viikossa ja Marcellaa kolmesti, välillä neljästi. 

Olen huomannut, että on todella hyödyllistä, että nyt minulla on kaksi ratsastusikäistä hevosta, jotka kuitenkin ovat eri koulutusvaiheissa. Minttu alkaa olla VaB-tasoinen. Marcella taas harjoittelee taipumista, laukannostoja ilman ravikiihdytystä ja tasaisella kuolaintuella pyöreässä muodossa kulkemista. Lisäksi ne ovat eriluonteisia: Minttu on hitaanpuoleinen ja tykkää leppoisasta hölkästä, Marcella eteenpäinpyrkivä ja nopea. Joudun olemaan tarkkana, mitä pyydän ja millä tavalla, kun hevoseni ovat näin erilaisia. Ja se on hyvä asia! Pysyn ratsastajana paljon paremmin hereillä ja kehitän taitojani paremmin, kun en voi tuudittautua tekemään asioita aina samalla tavalla. Tässä asiassa vaihtelevilla hevosilla ratsastavat ovat paremmassa asemassa kuin ne, joilla on oma hevonen, ellei niitä omia satu olemaan tosi monta.

Minttu esimerkiksi oli 3-vuotiaana liiankin helppo opettaa kulkemaan kuolaintuella. Sen kun vain otti ohjat käteen ja pyysi pohkeella eteenpäin, loppu hoitui itsestään. Huono puoli oli, että vaikka Minttu ei pyrkinyt välttämään tuntumaa eikä laittanut turpaa mihinkään ryntäisiin saakka, se olisi halunnut kulkea luotiviivan takana ja varsinkin ihan nuorena sitä joutui usein sieltä korjaamaan pois. Marcella taas ehkä rotunsakin puolesta on taipuvainen kantamaan päätään korkealla, ja sille pään laskeminen eteen-alas kohti kuolaintuntumaa on selvästi hitaampi prosessi opettaa. Sille otin kolmeksi tai oikeastaan 2,5 ratsastuskerraksi avuksi sivarit eli sivuapuohjat, kun olin ensin kädellä kuolainta maasta liikutellen opettanut myötäämisen. Jotkut eivät tykkää käyttää sivareita muuten kuin juoksutuksessa eivätkä välttämättä silloinkaan, mutta itse kasvoin ratsastuskoulussa, jossa niitä käytettiin kokemattomilla ratsastajilla ja kokemattomilla hevosilla paljon. Mieleeni on jäänyt niiltä ajoilta, että hevoset olivat sivareilla hyvin tyytyväisiä: ne ottivat niistä itselleen tasaisen tuen ja liikkuivat mielellään ja rentoina eivätkä välittäneet, että ratsastajan pitelemä ohjat ohjat saattoivat läpsyä milloin mitenkin. Mitään suuria taivutustehtäviä niiden kanssa ei ehkä kannata tehdä, koska ne eivät jousta sivuille hevosen pään liikkeen mukaan, mutta muuhun alkuopetukseen ne kyllä sopivat hyvin. Juoksutin Marcellaa ensin kerran sivareilla niin, että se sai ideasta kiinni, ja sen jälkeen ratsastin kahdesti niin, että ne olivat päällä. Marcella hoksasi alaspäin venyttämisen niiden avulla hyvin, ja kolmannella ratsastuskerralla (sillä, josta tämän postauksen kuvatkin on otettu) pidin niitä vain hetken alussa ja otin sitten pois. Marcella ei ole tuntumalla vielä tasainen, mutta usein se jo hakeutuu pyöreään muotoon kuolaintuelle ja välillä malttaa venyttää jo eteen-alas.

Muitakin eroja Mintussa ja Marcellassa on. Marcellan luontainen tahti on nopeampi, mistä voi olla myöhemmin etua monien liikkeiden suorittamisessa. Lisäksi esimerkiksi laukannoston ja ylipäätään laukkaamisen opettaminen on ollut sille paljon helpompaa kuin Mintulle, koska sitä ei varsinaisesti tarvitse kannustaa eteenpäin. Minttu taas on rakenteeltaan perinteisempi kouluhevonen, joten aika näyttää, miten Marcella oppii kouluhevosen liikkumiselta vaadittavia asioita, kuten kokoamista.

Kiitos vielä kaikille, jotka annoitte blogilleni ääniä Somegaalassa! Tänä vuonna blogini ei tullut valituksi ehdokkaiden joukkoon, kuten viime vuonna, mutta mukana on monta mielenkiintoista sosiaalisen median tiliä, joihin kannattaa tutustua.

Äänestä Kuolaintuella ehdokkaaksi hevosalan Somegaalaan!

Hevosalan Somegaala tulee taas! Viime vuonna blogini pääsi ehdokkaaksi Paras blogi -kategoriassa. Tämän vuoden kategoriat on nyt julkaistu, ja mitä tahansa sosiaalisen median hevostiliä voi äänestää eri ehdokkaaksi eri kategorioissa. 

Jos olet saanut blogini kautta inspiraatiota omaan harrastamiseesi tai muuten vain nauttinut sen lukemisesta, toivon, että käyt antamassa äänesi: Äänestys - Hevosalan Somegaala 2023. Kategoriat ovat tänä vuonna erilaiset kuin viime vuonna, ja meitä lähinnä on varmaankin Vuoden positiivisin tili: "Sometili, joka sisällöllään kannustaa ja inspiroi muita sekä tuottaa hyvää mieltä. Mikä tahansa sosiaalisen median alusta."

Lisää vaihtoihin valmistautumista: huomio laukan laatuun

Laukanvaihtoharjoituksemme Mintun kanssa ovat jatkuneet ahkerasti viime aikoina. Tavoite on saada ne siihen kuosiin, että tällä kisakaudella voisi jo ratsastaa ohjelman, jossa on vaihtoja.

Minttu ymmärtää jo nykyään vaihtoavun, mutta nyt olemme yleisen ongelman äärellä: se vaihtaa herkästi takaa jäljessä eli kiirehtii vaihtamaan etujalat, jolloin takapää ei ehdi mukaan samassa askeleessa. Olen tosi paljon katsonut tähän liittyviä videoita ja tietysti kiinnittänyt huomiota omien apujeni ajoitukseen. Välillä on tullutkin puhdas vaihto, mutta usein ei.

Valmennuksissa on käynyt ilmi ja myös yksin treenatessani olen huomannut, että laukan laatu ei aina ole ollut riittävän hyvä. Laukka tulisi saada vielä pienemmäksi, valmentajani sanoin "pomppivaksi" (monissa muissakin lähteissä on käytetty ilmaisua "bouncy canter"), jotta takaosan olisi helpompi aloittaa vaihto. Olen kyllä saanut laukan pieneksi, mutta kieltämättä selkäänkin on tuntunut, että takajalat saisivat nousta vielä voimakkaammin maasta. Nyt ne ovat jääneet usein liian rennoiksi ja lötköiksi.

Viime aikoina olen myös videoinut näitä treenikertoja useasti ja huomannut videolta saman: vaihto on ollut kaikista lähimpänä puhdasta, kun laukka on ollut juuri ennen vaihtoa hyvin terävää ja "pomppivaa". Silloin vaihto tuntunut myös selkään parhaalta.

Nyt erityishuomion kohteena on siis laukan laatu, jotta saisimme vaihdoista puhtaita.

Eilen tein ravipainotteisen treenin, mutta lopuksi otin yhden laukkaharjoituksen nimenomaan vaihtoja silmällä pitäen. Harjoitusta oli itse asiassa pohjustettu treenin aikana jo muutenkin, sillä tein raviavoja, joissa pyysin Minttua avon sisällä ravaamaan pienemmin ja sitten terävästi reagoiden suuremmin ilman, että taivutus häviää. Samaa terävyyttä hain nyt laukassa. Aloitin ympyrällä varmistamalla, että Minttu reagoi hyvin kokoamiseen ja terävästi eteen. Sen jälkeen kokosin sitä muutamaksi askeleeksi vielä enemmän ja jokaisella kootulla askeleella naputin raipalla kevyesti takajalkaan samaan aikaan, kun hieman naksutin kielellä tahtia. Heti, kun takajalka selvästi otti voimakkaamman askeleen irti maasta eli tuli oikea reaktio, kehuin ja pyysin Minttua laukkaamaan eteenpäin rennompaa laukkaa. Tätä muutaman askeleen kokoamista toistettiin molempiin suuntiin muutama kerta. Ajatus on, että hevonen reagoisi riittävän voimakkaasti takajaloillaan, kun sitä kootaan, eli laukasta tulisi nopeaa, sähäkkää ja hieman pomppivampaa. Minttu sai mukavan nopeasti juonesta kiinni ja päästiin lopettamaan hyvissä ajoin, ennen kuin se väsyi.

Tänään kokeilin samaa harjoitusta uudestaan ensin raipan avulla ja sitten jokusen kerran ilmankin. Tuntui, että sain jo hyviä reaktioita ja Minttu keskittyi siihen, mitä siltä pyysin. Muun ajan ratsastin sitä vain matalaan, pyöreään muotoon ja kaarevien puomien yli sekä hieman pohkeenväistöä laukassa matalassa muodossa. Minttu oli mukavan rento ja iloisen oloinen tänään ja varmaan tykkäsi, että nyt oli rennompi päivä.

Kesällä 2022, mitäpäs muuta kuin laukkaa harjoittelemassa.

Tyypillisen vapaapäivän My Day kuvina

Toista kertaa blogin historiassa on My Dayn aika. Viimeksi tein sen videomuotoisena, ja tällä kertaa mennään kuvien varassa. Minulla on nyt meneillään talvilomaviikko, joten halusin tehdä postauksen tyypillisestä vapaapäivästä.

Aamu meni tutulla rutiinilla: Aamuisin herään vapaapäivinä noin klo 7 ja menen heti aamutakki päällä talliin antamaan hevosille heinää sen verran, että ne ehtivät saada sen syödyksi noin 10 minuutissa. Samalla Kelmi-koira pääsee hetkeksi vapaana tai narussa tarpeilleen. Sen jälkeen hevoset saavat väkirehut ja loimitan ne samalla, jos sää vaatii. Jossain kohtaa tätä tapahtumasarjaa myös Kelmi saa aamiaisensa ja minä palaan sisälle vaihtamaan oikeat vaatteet päälle, ellen sitä ole jo tehnyt. Sitten hepat ulos ja tarvittaessa lisää vettä tarhaan. Heinät olen laittanut sinne yleensä valmiiksi jo edellisenä iltana.

Kun hevoset syövät aamuheiniään tarhassa, laitan aina itselleni aamupalaa, eli sama kaava nytkin. Syön aamuisin vaihtelevasti: joskus esim. pari voileipää, joskus jogurttia banaanilohkojen, marjojen ja pähkinöiden kanssa ja joskus ehkä pelkästään kupillisen kaura-kuningatarmuroja maidon kanssa. Joka aamu juon vähintään mukillisen teetä. (Olen crazy tea lady, tästä tavasta en luovu ikinä. Siinäpä toimiva lahjaidea minulle: paketillinen vaikkapa jotain maustettua vihreää tai mustaa teetä tai rooibosta, niin varmasti maistuu.)

Hevoset saavat syödä aamuheinänsä ja sulatella väkirehujaan rauhassa pari tuntia, jolloin yleensä teen jotain sisällä. Olen syksystä saakka opiskellut Turun avoimen yliopiston kautta tietojenkäsittelytieteen perusopintoja, käytännössä ohjelmointia. Harjoittelin sitä aamiaisen jälkeen pari tuntia eli tein harjoitustehtäviä, kun energiaa vielä riitti.

Aamiainen on ohi, sitten hommiin!

Kentän pohja oli tänään juuri sopivan napakka.

Kun harjoitustehtävien koodi alkoi näyttää oikeanlaiselta ja hevoset olivat siirtyneet syömisestä jo muihin puuhiin, oli aika ratsastaa. Ratsastin ensin Marcellan, jonka kanssa ohjelmassa oli asetuksen ja kevyen taivutuksen opettelua raviympyräkahdeksikolla sekä siirtymiä. Laukassa otettiin muutamia siirtymiä raviin myös. Koska Marcella hikoaa paksun talvikarvansa alla paljon, se sai jäädä kuivatusloimi päällä talliin Mintun treenien ajaksi. Mintun kanssa harjoiteltiin vaihtoja tekemällä laukassa täyskaarto ja jatkamalla siitä suoraan sulkutaivutuksessa kohti uraa, sitten uralle tullessa suoristus ja vaihto tai vähintään sen yritys. Ravissa teimme kuviota, jossa päätyihin tuli voltti, toisella pitkällä sivulla vastataivutus ja toisella keskiravi.

Tällaisella aikataululla molemmat hevoset on ratsastettu yleensä noin klo 12:een mennessä, kuten tälläkin kertaa. Ne pääsivät ulos syömään päiväheiniä, ja itse jatkoin tallin siivouksella. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu kahden karsinan siivoaminen, yöheinäkärryn ja neljän heinäkassin täyttäminen, lakaisu, vesien laitto ulos ja tietenkin varusteiden laittaminen siististi paikoilleen. Kun useamman tunnin huhkii ratsastamalla, varustamalla hevosia, taluttelemalla niitä ulos ja sisään, nostelemalla heinää kärryyn, kantamalla vettä ja siivoamalla, tulee joka kerta kunnon nälkä. Yleensä teen tallihommat ensin ja ratsastan sitten, mutta tällä kertaa tein toisinpäin. Olin hommien jälkeen jo aivan hikinen, mutta vein vielä Kelmin kävelylle ja lenkin jälkeen annoin sen vähän aikaa etsiä lumihangesta raksuja. Onneksi olin edellispäivänä tehnyt riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa valmiiksi, joten pääsin suoraan syömään ja sitten suihkuun.

Ensimmäinen hevonen valmiina varustamiseen.

Hiki tuli, joten kuivatusloimi ylle ja huilailemaan karsinaan Mintun treenien ajaksi.

Minttu valmiina lähtöön.

Kun molemmat olivat tehneet töitä, palattiin tarhaan viettämään vapaa-aikaa ja piehtaroimaan kunnolla.

Emäntä sen sijaan sai alkaa siivouspuuhiin.

Talli siivottu ja heinät laitettu valmiiksi loppupäivää ja yötä varten.

Kelmi etsimässä raksuja pihalta. :D

Lounasta!

Iltapäivällä olo on usein jo aika vetelä, kun aamupäivät ovat fyysisesti sen verran raskaita, mutta jatkoin vielä ohjelmoinnin harjoittelua ja päivitin talon yleisilmeen keväisemmäksi vaihtamalla talviset verhot ja pöytäliinan kevätversioihin. Talvisin pidän joulunpunaisia olkipukkiverhoja ja sinisävyistä lumihiutalepöytäliinaa, mutta nyt tilalle tulivat keltaiset kanakuvioiset verhot (:D) ja vihreänsävyinen liina.

Täksi illaksi menimme vielä mieheni kanssa Turkuun syömään Haraldiin ystäväpariskunnan kanssa. Otin hevoset sisälle juuri ennen sitä, jolloin ne saivat syödä iltaheinänsä tallissa.

Ravintolan jälkeen ei sitten enää muuta jaksanutkaan kuin iltatoimet, hetki sarjojen katsomista sohvalla ja hevosille yöheinät. Nukahtelin jo kesken sarjan katsomisen. Yleisestikin olen iltaisin väsynyt ja uni tulee yleensä nopeasti, vaikka päivän aikana ei edes olisi töihin menoa. Kun päivän aikana liikkuu reippaasti ulkoilmassa monta tuntia, nukahtamisessa illalla on harvoin vaikeuksia.

Keittiö sai keväisen ilmeen.

Haraldin alkupaloja.

Paluu perusteisiin: suoruus

Olen jo pitkään tuntenut, että varsinkin oikeassa kierroksessa Minttu tuntuu vinolta ja kääntyy kulmassa hassusti, mutta on ollut vaikea tuntea, millä tavalla tarkemmin se on vino. Eräältä videolta sitten näin sen, miltä välillä on selkään tuntunut: Minttu astui kulmassa takajaloillaan ulos hieman ristiin eli liirasi takaosaa ja kaatui etuosallaan sisäpohjetta vasten. Se ei vain tee sitä niin isosti, että sitä olisi välttämättä helppo huomata. Tämän vuoksi myös kulmasta ulos ratsastaminen on ollut vaikeaa, koska kun hevonen ei ole tasapainoisesti kahden pohkeen välissä kulmassa, ei se ole sitä kulman jälkeenkään. Pyysin siksi valmennustunnille harjoituksia suoruudesta ja sain taas uusia ideoita itsenäisiin harjoituksiin.

Minttu on siis vino vasemmalle eli vahva oikeasta kyljestään, sillä se mielellään työntää oikean lapansa oikealle molemmissa kierroksissa: oikeassa kierroksessa sisään, vasemmassa kierroksessa ulos. Samanaikaisesti takajalat liiraavat vasemmalle. Tämä korjataan siirtämällä etuosa takaosan uralle. Kyran kirjasta (Kyra ja ratsastuksen taito; jos joku ei vielä sitä omista, hankkikaa!) opin jo teini-ikäisenä, että on aina parempi suoristaa etuosa takaosan uralle eikä päinvastoin, koska hevosen moottori sijaitsee takaosassa.

Upea havainnekuva! 😅 Aika paljon liioiteltukin, mutta tuosta on kyse: takajalat tuppaavat karkaamaan
vasemmalle ja etuosa oikealle. Nuolen suunta näyttää, mihin päin etuosa pitää suoristaa. Teoriassa helpompaa kuin käytännössä.

Harjoitus aloitettiin käynnissä neliönmuotoisella uralla. Vasempaan kierrokseen ratsastaessani asetus piti pitää hieman ulospäin ja kulmissa kääntää hevonen suorana lankkuna. Tarkoitus oli saada sen ulkokylki haltuun, jotta lapa ei yhtään pääsisi pullahtamaan ulos. Oikeassa kierroksessa, jossa Minttu siis ei mielellään asettuisi sisään, asetus piti pitää tiukasti sisällä ja kääntää kulmissa muuten samalla tavalla. Koko ajan tärkeää molemmissa kierroksissa oli vaatia reipasta käyntiä pienillä, nopeilla askelilla. Se onkin Mintulle näihin päiviin saakka ollut varmasti vaikein asia, mitä sen kanssa on koskaan opeteltu. :D Kyllä se kaikenlaiset kiekurat, kokoamiset ja pikkuhiljaa vaihdotkin oppii näppärästi, mutta reipas kävely pienillä askelilla on ihan tolkuttoman vaikeaa. Minttu kävelisi mieluummin suurilla ja hitailla askelilla, ja se on aina ollut sellainen. Marcellan arvelen olevan tässä päinvastainen; aika näyttää, olenko oikeassa. 

Käynnin jälkeen samaa harjoitusta jatkettiin ravissa ja lopulta myös hieman isommalla uralla laukassa. Laukassakin olennaista oli kääntää nopeita kulmia ja pitää hevonen suorana.

Ravissa tehtiin vielä kuviota, jossa suoralla hevosella tehdyn kulman jälkeen hevonen taivutettiin välittömästi vastataivutukseen eli takajalat uralla, etujalat uran sisäpuolella ja taivutus menosuuntaa kohti. Minttu olikin tässä vaiheessa pehmennyt kyljistään mukavasti ja vastataivutuksiin siirtyminen oli sulavaa ja tasaista.

Valmennuksen anti oli hyvä, koska vaikka meillä on paljon tekemistä vinouden korjaamisessa, sain nyt paljon entistä paremmin kiinni siitä, mikä jalka menee missäkin. Olen todellakin motivoitunut saamaan paketin kasaan ja suoristettua sekä hevosen että itseni. Itseäni varten on makuuhuoneen ovenkahvassa  koko ajan kiinni vastuskuminauha, jolla teen harjoitteita saadakseni eteenpäin kääntyvän oikean olkapääni samalle tasolle vasemman kanssa. Yhdessä siis eteenpäin, vähän vinoina sieltä ja täältä, mutta toivottavasti askel askeleelta suorempina.

Erilaiset taivutusväistöt ovat hyviä harjoituksia suoruuden parantamiseen. Tässä mennään viime kesänä
loivaa sulkutaivutusta ravissa.

Tässä ollaan jo aika kivasti suorina. Takajalka on astumassa etujalan merkkiin ja Minttu on tasaisesti molempien ohjien tuella.

Mintun teinivuodet (aina ei ole ollut kovin kivaa)

Sain idean tähän postaukseen kommenttikenttään tulleesta kysymyksestä, jossa kysyttiin, onko nyt 7-vuotiaaksi kääntyneellä Mintulla ollut "teinioikkuja" tähänastisen matkamme varrella. Kyllä vain on!

Matkalla kohti aikuisuutta suurelle osalle hevosista tulee haastavampi ajanjakso, jota voi kutsua monella nimellä. Joku sanoo sitä testaamiseksi, joku teinivuosiksi tai uhmaiäksi. Osa on sitä mieltä, että aivan kaikki on ihmisen itse aiheuttamaa eikä hevonen tee mitään vain siksi, että se kokeilee rajojaan. Maailmaan mahtuu mielipiteitä, eikä aina voi sanoa varmaksi, olisiko jonkin hevosen kohdalla tapahtunut jotain, jos olisikin toimittu toisin. 

Itse kuitenkin uskon, että hevosilla, kuten muillakin eläimillä (ihmiset mukaan lukien) on taipumus tietyssä iässä koetella rajoja. Näin ei käy aina kaikkien hevosten kohdalla, sillä jo luontainen temperamentti vaikuttaa tähän; työlinjaisella kylmäverisellä "kokeiluikä" voi näyttäytyä todella paljon laimeampana kuin kuumista suorituslinjoista polveutuvalla puoliverisellä. Mutta sille on syynsä, miksi varsinkin urheiluhevoset tykätään opettaa varusteisiin ja ratsastajan kantamiseen 3- tai 4-vuotiaina, vaikka ne jätettäisiin sen jälkeen vielä kasvamaan tai laitettaisiin vuosikausiksi siitokseen: 5- ja 6-vuotiaalla hevosella alkaa keskimäärin olla paljon enemmän mielipiteitä kuin paria vuotta nuoremmalla, ja se voi ilmaista ne todella rajusti, jos se ei ole nuorempana tottunut työntekoon. On tärkeää, ettei nuorta hevosta prässätä liikaa tai ratsasteta liian usein tai liian kauan kerrallaan, mutta toinenkaan ääripää ei ole hyvä. Näitä ääripäitä näkee silloin tällöin myyntipalstoilla: "Myydään 8-vuotias tamma. Annettu kasvaa ja tehty rauhassa, kuolaimet ollut suussa ja tänä kesänä opetettu juoksutukseen. Tee mieleisesi." 

Joka tapauksessa olemme Mintun kanssa nyt siinä vaiheessa, että olen ratsastanut sitä noin 3,5 vuotta eli sen 3-vuotiskesästä lähtien kuitenkin pitäen usein useiden viikkojen tai parin kuukaudenkin lomia. Nykyään meillä menee jo leppoisasti, mutta näin ei ole aina ollut. Nyt siis päästään postauksen varsinaiseen aiheeseen: millaiset teinivuodet Mintulla on ollut ja milloin?

3-vuotiaana Minttua pystyi kuvailemaan laiskaksi ja sellaiseksi, että sillä olisi voinut hanattaa maastossa laukkaa pelkäämättä, tekeekö se jotain kevätjuhlaliikkeitä. Sen kanssa oli tasaista ja turvallista. Ongelmana oli lähinnä, että varsinkaan maneesissa se ei olisi halunnut laukata ollenkaan, koska seinät henkisesti jarruttivat sitä. Ensimmäinen puoli vuotta ratsukoulutusta meni siis rauhallisissa merkeissä.

Tässä ollaan jo nykyisessä kodissa 6-vuotiskesänä. Joskus saattaa tulla säikähdys, mutta
ne eivät aiheuta enää samanlaisia reaktioita kuin aivan nuorena...

... vaan matka jatkuu, tarvittaessa vaikka naama vähän vinossa. :)

3- ja 4-vuotiskausien välisenä talvena se kuitenkin alkoi välillä kokeilla. Kerran se peruutti ojaan, koska metsäpolulta ilmestynyt poni (joka siis käveli täydessä päivänvalossa rauhallisesti) oli maailmanloppu. Se alkoi myös välillä hieman keventää painoa etupäästään, jos vaikkapa maneesin päädyssä oli jotain jännää eikä se olisi halunnut mennä sinne. Nykyään osaisin katkaista tällaisen tavan muodostumisen pyöräyttämällä hevosen sisäohjan avulla pyörimään ns. itsensä ympäri ja käskemällä sitä siinä liikuttamaan jalkojaan, mutta tuolloin koetin vain käskeä sitä kävelemään suoraan eteenpäin - mikä on sinänsä aivan oikein, mutta hevosella, joka ajattelee helpommin taakse-ylös kuin eteen, se voi johtaa pystyyn nousemiseen. Ja siihen pääsemmekin seuraavaksi.

4-vuotiaana Mintulle iski selkeästi kokeiluikä ja se alkoi keskittyä ympäristöönsä paljon enemmän kuin ennen, vaikka ympäristössä ei tapahtunut mitään ihmeellistä, pyysin siltä samoja asioita kuin ennenkin ja se ylipäätään liikkui ja teki säännöllisesti sopivan verran työtä. Kentällä se saattoi tuijottaa milloin mitäkin tarpeetonta, kuten ohi kävelevää ihmistä tai hevosta, jännittyä ja tehdä sitten äkkikäännöksen nousemalla takajaloilleen ja käännähtämällä siinä paluusuuntaan. Pahimpana aikana yhdisti tähän spin-liikkeen - tiedättehän western-hevosten vauhdikkaat spinit, jossa ne kääntyvät useita kierroksia takajalkojensa ympäri paikoillaan? Siinä ei auttanut kuin kerätä äkkiä itsensä kasaan, pysyä liikkeen mukana ja käskeä vastakkaisesta ohjasta vetämällä sitä pyörimään toiseen suuntaan, jotta tilanteen sai hallintaan ja hevosen takaisin töihin. 

Ongelmaa pahensi se, että eräissä kisoissa muistaakseni 4-vuotiskauden lopussa olimme ahtaassa verryttelyssä, jossa yksi ratsastaja laukkasi ihan koko ajan, lujaa ja aivan kyljen vierestä useita kertoja, jolloin Minttu pariin kertaan säikähti sitä. Se sai siitä pelon kohti laukkaavia hevosia kohtaan ja alkoi jopa pelätä peiliä kohti laukkaamista, jota se ei ollut ennen pelännyt lainkaan. Koska se jo muutenkin oli tuohon aikaan liian tarkkaavainen ympäristöstään, tämä muiden hevosten laukkaamisen pelkääminen johti siihen, että jos 70-metrisen maneesin toisessa päädyssä joku hevonen nosti rauhallisen laukan, Minttu käännähti äkkinäisesti ympäri vaikka laukassa ja saattoi sen jälkeen vielä kiihdyksissään vetää spiniä niin monta kierrosta kuin ehti, ennen kuin sain tasapainoni kasattua ja otettua Mintun jälleen hallintaan. 

Nämä ovat kaikki kuitenkin taakse jäänyttä aikaa. Aivan 5-vuotiskauden alussa Mintulla oli vielä keskittymättömyyttä ja se sai kerran kaverini putoamaan selästä, kun energiaa oli liikaa ja se purkautui väärällä tavalla pelleilyyn eikä työntekoon. Kaikki ongelmat kumminkin ratkesivat totuttamalla ja asettamalla selkeät, hyvin päättäväisetkin rajat. Muiden hevosten kohtaamiseen totutin sen uudelleen niin, että menin maneesiin rauhalliseen aikaan, kun siellä oli 1 - 2 ratsukkoa, ja pyysin heitä ilmoittamaan, kun aikovat laukata. Sitten menin heidän taakseen laukkaamaan, sillä tämän Minttu sieti hyvin. Pikkuhiljaa laukkasin heidän kanssaan yhdessä ympyrän vastakkaisella sivulla ja siitä asteittain niin, että laukattiin jo enemmän kohti. Peilejä kohti ensin kävelin, sitten ravasin ja laukkasin ympyräuralla niin, että kuvajainen näkyi peilistä muttei tullut ihan suoraan kohti. Pikkuhiljaa sitten alettiin laukata suoraan kohti, ja pian kaikki ongelmat poistuivat. Tämä oli selkeä pelko-ongelma, josta piti opetella pois siedättämällä. Nykyään Minttu toimii jälleen hyvin kisaverryttelyissä.

Kääntyily ja keuliminen loppuivat selkeällä strategialla: kun käännös tuli tai etupää muuten vain keveni, pidin toisella kädellä kiinni kauhukahvasta, laitoin toisen käden polveeni ja käskin Minttua pyörimään itsensä ympäri molempiin suuntiin parin minuutin ajan niin, että se ei varmasti ollut hauskaa. Opin tämän tekniikan erään western-kouluttajan videosta. Tässä asennossa hevosen on hyvin vaikea päästä nousemaan ylös ja ratsastaja saa sen jalat kuitenkin käskettyä liikkeelle. Kun vain hoksasin tehdä aina samalla tavalla, Minttu oppi pian, että äkkikäännökset eivät saa töitä loppumaan vaan aiheuttavat sille enemmän työtä. Ja näin tapa loppui. Tuon jälkeen Minttu ei ole enää pyrkinyt nousemaan pystyyn, vaikka joskus satunnaisesti säikähtäessään käännähtäisikin tai vaikka se jännittäisi jotain. Se vain jää paikoilleen tai jatkaa eteenpäin, mutta etupää ei enää nouse, eli tapa loppui täysin kaksi vuotta sitten.

Vaikka vuosiin on mahtunut hurjiakin tilanteita, olen pudonnut Mintulta vain kerran. Se oli se ainoa kerta, kun Minttu on pukitellut: 3-vuotiaana vaadin sitä nostamaan laukan, koska se osasi sen jo, mutta Minttu oli pohkeen takana eikä viitsinyt. Lopulta se ärsyyntyi "prässäämiseen" ja veti sellaisen pukkisarjan, että putosin. Syljeskelin enimmät hiekat suustani, nousin takaisin selkään ja vaadin laukan uudelleen, jolloin olimmekin ihan yhteisymmärryksessä ja pääsin kiittämään Minttua. Pukitteleminen ei ole sen jälkeen kuulunut sen keinovalikoimaan lainkaan, vaikka tarhassa se ilakoi useinkin pukittelemalla. 

Kun yhteiset säännöt on tehty selväksi, hevoseen voi luottaa ja päästään tekemään yhdessä vaikka mitä hauskaa. Tässä
viime jouluna...

... ja tässä 5-vuotiskesänä.

Eri ratsastajilla on erilaisia tapoja suhtautua hevosen tekemisiin. Toiset ajattelevat, että koska ihmisillä ei lähtökohtaisesti ole syntyoikeutta käyttää hevosia hyödykseen, niitä ei saa myöskään komentaa edes vaarallisesta käytöksestä. Itse ajattelen, että pääsääntöisesti hevosta pitää motivoida ja asiat pitää tehdä sille mukaviksi, mutta turvallisesta käyttäytymisestä en jousta ja vaadin sitä tarvittaessa erittäin päättäväisesti. Hevosen täytyy aina reagoida eteen, kun ratsastaja sitä pyytää, jotta se ei oppisi reagoimaan taakse-ylös, sillä tällainen tapa on vaarallinen sekä sille itselleen että ratsastajalle. Hevosen täytyy myös olla hallinnassa ja loikkimatta, vaikka sillä olisi virtaa ja hauskaa - en siis kuulu niihin ihmisiin, jotka nauravat, kun hevonen tekee kirpeällä pakkaskelillä pukkisarjan silkkaa iloisuuttaan. Jos turvallisuus vaatii, että hevosta ratsastetaan hetkellisesti voimakkaammilla avuilla, tehostetaan pohjeapua raippa- tai kannushuomautuksella tai vaikkapa pidetään hevosen muoto hetkellisesti tarvittavan lyhyessä paketissa, jotta hevonen pysyy kuulolla, niin sitten näin tehdään. Jos käytämme hevosia ratsastukseen, ajoon tai mihin tahansa sellaiseen, että ne työskentelevät ihmisten kanssa, turvallisten käytöstapojen opettaminen on mielestäni kaikkien hevosten käsittelijöiden vastuulla. Kun hevonen hyväksyy, että ratsastaja (tai taluttaja) päättää suunnan ja vauhdin ja ylimääräiset loikkimiset jätetään tarhaan, voidaan keskittyä taas mukavaan yhdessäoloon ja päästä kiittämään hevosta. Näin saadaan mukavia hevosia, jotka tuntevat rajat ja voivat siksi rentoutua tietäessään, mitä niiltä odotetaan.

Kehityskatsaus: videoiden ja kuvien vertailua

Kaivelin Youtubesta sinne laittamiani treenipätkiä vuoden kevät- ja syyspuoliskolta niiltä vuosilta, kun olen Mintun omistanut ja sitä alkanut ratsukouluttaa. Varhaisimmat videot ovat postauksen lopussa, ja ylöspäin tullessa tullaan kohti nykyhetkeä. On tässä jo 3 vuotta ja 9 kuukautta yhdessä taivallettu, ja kehityssuunta on oikea eli eteen- eikä taaksepäin. 😄 Onneksi olen saanut videoita ja laittanut niitä talteen, on nimittäin kiva nähdä konkreettisesti, miltä meno on milloinkin näyttänyt. Postauksen alussa on myös kuvia, nekin laskevassa järjestyksessä (uusin ylimmäisenä).

Yleisesti voisi todeta, että kantokykyä ja jousia tulee koko ajan lisää ja muoto paranee. 🐎 Toki kehityskohteita on edelleen paljon, mutta se ei estä tästä hommasta nauttimasta vaan päinvastoin.

7-vuotiskauden tammikuussa kotona (kuva otettu videolta)

7-vuotiskauden tammikuussa kotona (kuva otettu videolta)

6-vuotiaana kotona

6-vuotiaana kotona

5-vuotiaana Kotimäen tallin kisoissa (voit lukea täältä, miksi hiukseni ovat kuvassa auki :D). Kuva: Leena Kahisaari

4-vuotiaana Tarun ja Kimin tallilla

4-vuotiaana Tarun ja Kimin tallilla

3-vuotiaana Kotimäen talleilla

01/2023 (7-vuotiskauden alku):

Videon alussa on yksi laukanvaihto, joka ei ole vielä mitenkään täydellinen mutta taas yksi merkkipaalu siinä, että uutta opitaan ja koko ajan mennään eteenpäin. Videolla kokeilen ravissa erilaisia vaihteita, joita on nyt jo mukavasti. Tästä voidaan alkaa pikkuhiljaa rakentaa näyttävää koottua ravia. Videolla emme mene sulkutaivutusta, mutta se onnistuu jo mukavasti sekä ravissa että laukassa.

04/2022 (6-vuotiskevät):

Tässä ollaan jo omalla kotikentällä. <3 Sekä raviin että laukkaan on tullut selkeästi enemmän kantokykyä, ja voin tehdä siirtymän myös laukasta pysähdykseen, aika pieniäkin teitä vastalaukassa ja ensimmäisiä sulkutaivutuksen alkeita.

10/2021 (5-vuotissyksy):

Näihin aikoihin kantokykyä alkoi olla jo enemmän myös laukassa. Asetus heiluu välillä ja joskus koko muoto muutenkin, mutta välillä se taas pysyy tosi kivasti tasaisena myös raviavoissa, joita videolla tehdään.

02/2021 (5-vuotiskevät):

Nyt muotoa on nostettu jo ylemmäs ja Minttu liikkuu isommin eteen, koska sillä alkaa olla voimaa ja kantokykyä siihen. Laukassa vaihteita ei vielä kovin paljon ole, ravissa jo enemmän.

10/2020 (4-vuotissyksy):

Tässä tehdään joitakin HeC-tason juttuja: siirtymiä ravista käyntiin ja pysähdykseen ja toisinpäin sekä helppoja ratsastusradan teitä. Tavoite oli rento hevonen, joka liikkuisi siirtymisen jälkeenkin reippaasti eteen. Videon loppupuolella ajankin Minttua laukka-ravi-siirtymän jälkeen eteen ja maiskutan, koska sen moottori tuppasi siihen aikaan sammumaan alaspäin siirtymissä. Muoto pää heiluu välillä sivusuunnassa, eli asetus ei aina pysy siellä missä pitäisi, ja varsinkin siirtymissä muoto välillä muutenkin muuttuu. Siihen on kuitenkin tullut tasaisuutta ja koko hevoseen rentoutta.

05/2020 (4-vuotiskevät):

Tykkään tässä videossa siitä, että Minttu on rento ja liikkuu paremmin omilla jaloillaan eteen kuin muutamaa kuukautta aiemmin 3-vuotissyksyllä. Muoto meinaa välillä painua kuolaimen taakse, mutta tuntuma säilyy ja muoto on enimmäkseen sopivan pitkä ja matala.

Kaksi alimmaista videota 10/2019 (3-vuotissyksy):

Näissä olen sisäänratsastanut Mintun joitakin kuukausia aiemmin, sitten laittanut sen lomailemaan ja jatkanut syksyllä uudelleen. Mitään sen kummempaa ei vielä tehdä, vaan kävellään, ravataan ja laukataan ympäri maneesia.