perjantai 2. joulukuuta 2022

Uusi satula Mintulle: Childeric DNL

Oih. Olen kuullut sanottavan, että Childericit ovat mukavimpia satuloita, joihin takapuolensa voi tällätä. Olen toistaiseksi samaa mieltä. Mintulla on viimeiset 1,5 vuotta ollut ihan hyvin palvellut Rööslin koulusatula, mutta en ole koskaan tänä aikana tullut sen kanssa ihan sinuiksi. Satulan istuin ei ole niin paha kuin ikivanhoissa Kieffereissä ja Passiereissa, mutta ei kovin pehmeäkään. Lisäksi sen polvituki menee suoraan alaspäin maata kohti, jolloin reisi ei saa tukea vaan jalka osuu vasta polven yläpuolelta tukeen. Kai se sopii joillekin, mutta minulle ei: asento on aina ollut vähän huono, ja ohuilla ratsastushousuilla polven kohta on hiertynytkin usein. Niinpä halusin vaihtaa satulan, koska ei siinä nyt vain ole mitään järkeä, että maksaa joka tapauksessa mansikoita harrastuksesta eikä sitten edes kohtuuhyvin sopeudu siihen satulaan, jota joka päivä käyttää.

Rööslissä tuki on pystysuora, jolloin se ei osu minun jalkaani oikeassa kulmassa.







































Pyysin satula-autoa käymään ja tuomaan erityisesti käytettyjä Childericejä ja Prestigejä. Autoon ei kuitenkaan ollut otettu sopivia käytettyjä, vaan ainoat sopivat olivat uudet Childeric DSC ja Prestigen yksi X-Helen-malli. En halunnut ostaa niistä kumpaakaan, koska uskoin löytäväni vastaavia käytettynäkin. Niinpä aloitin satularumban, jossa tilasin satuloita postitse Satulasopista Muuramesta sekä satula.comin toimipisteistä Lempäälästä ja Helsingistä. Lisäksi hain useamman satulan Paimiosta. Hyväksi sovittajaksi havaitsemani satulaseppä Anne Melin tuli käymään (onneksi hän asuu ihan lähiseudulla) ja sovitettiin satulat. 

Ihan helppoa sopivan satulan löytäminen Mintulle ei ole, koska se tarvitsee leveän rangantilan ja leveän säkätilan ja nykyään laakeat paneelit, kun selässä on jo mukavasti lihasta ja pyöreyttä. Sovitetuista satuloista kaksi sopi hevoselle: Satulasopista tilattu Jeremy Rudge sekä satula.comin Childeric DNL. Jeremy Rudgessa tuki oli taas jotenkin minulle sopimaton, koska jalkani ei osunut siihen, ellen erikseen siirrellyt jalkoja oudon eteen. Childericiin istuessa sen sijaan tuntui kuin olisi istunut nojatuoliin, ja siinä tuki oli oikeassa paikassa eli osui reiteen ja antoi tukea paljon paremmin kuin Rööslissä. Otin satulan vielä vuokralle lähinnä siksi, että se on todella kallis ja ehdin muutaman kuukauden vuokraamisella maksaa siitä osan eikä tarvitse yhtenä könttänä pulittaa niin paljon. 

Childeric DNL. Tuki on ylempänä, lyhyempi ja reiden suuntaisesti viisto.































En ole kylläkään ehtinyt nauttia uudesta satulasta juuri yhtään. Täällä on ollut ainakin pari viikkoa pientä pakkasta, ja melkeinpä ensimmäisenä pakkasjakson päivänä tuli kerralla lumikerros, joka peitti kentän. Mikä ongelma? No se, että kun tuo minun hyvin vettä läpäisevä kenttäni ei muutenkaan jäädy helposti, niin heti päälle satava lumikerros taitaa eristää sen verran hyvin, että pieni pakkanen ei ole riittänyt kovettamaan kentän pintaa. Pinnassa on usean sentin kerros ihan pehmeää hiekkaa. Miksikö sitten haluan kovan kentän? Siksi, että tuo irtonainen hiekka kerääntyy lumeen sekoittuessaan uskomattoman nopeasti tilsoiksi kavioon. Niin kauan kuin kentässä on pehmeä päällikerros, siellä ei voi tehdä mitään missään askellajissa, vaikka kenttä näyttää silmämääräisesti tosi hyvältä. Olen nyt pitkään odottanut, että kyllä se siitä kovettuu, mutta ei ole tapahtunut. Tänään siis kolasin urilta ja joistain muista kohdista lumet pois, tasoitin ne piikkilanalla ja odotan, että huomisesta lähtien alkaa pakastua vähän enemmän. Ehkä sitten saan edes kovan ja tasaisen, tilsoja tekemättömän alustan, jolla voi ratsastaa. Maastossa ja tiellä olen myös jotain tehnyt, mutta varsinkin hämärällä kaipaa kenttää valoineen. Sormet ristiin, että huomenna herätessäni kenttä on ratsastuskelpoinen.

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Metsätarhan pohja tehty

Marraskuu on ollut blogissa kovin hiljainen, koska olen ollut valtavan kiireinen. Ratsastuksellisestikin on ollut hiljaista, koska ensin Minttu sai pienen haavan satulavyön kohdalle ja sen jälkeen tuli lunta muttei kuitenkaan riittävän kovaa pakkasta, jotta kenttäni pinta olisi kovettunut kunnolla. Kenttä päästää kaiken veden läpi, mikä on hyvä juttu, mutta toisaalta tuollainen kivituhka-hiekkaseos ei kunnolla kovetukaan pikkupakkasilla, jos siihen ei ole jäänyt kosteutta. Kenttäni pinnassa on siis useampi sentti irtonaista hiekkaa. Se näyttää hyvältä ratsastuspohjalta, mutta kun siihen sekoittuu pieni määrä lunta, hiekka-lumiseos paakkuuntuu muutamassa askeleessa todella isoiksi tilsoiksi. Niinpä kentällä ei ole voinut ratsastaa millään tavalla puoleentoista viikkoon.

Edistystä on kuitenkin tullut metsätarhan rakentamisessa (vihdoin). Meille piti tulla kaivinkonekuski jo alkusyksyllä, mutta hän teki oharit. Seuraavan saamiseen kesti monia viikkoja, koska he tuppaavat olemaan kiireisiä. Hän teki kuitenkin hyvää työtä, ja nyt saimme viimeinkin metsätarhan pohjaa kunnolla laitettua.

Yhdestä kohdasta (kuvissa vanhan punaisen ladon edustalta) pintaa kuorittiin pois, koska siihen on varmaan joskus dumpattu jotain jätemaata. Alta paljastui iloinen yllätys: tarhan pohja on luonnostaan hiekkavoittoista maalajia. Olin tätä vähän aavistellutkin, kun kesällä porattiin maaporalla joitakin reikiä tolpille ja huomattiin, että ylös nousee hiekkaista maata ja kiviä. Se tarkoittaa, että pohjan ei pitäisi pahasti mutaantua, vaikka sen jättäisi sellaisekseen. Meillä kuitenkin oli rulla kangasta maa-ainesten erottelua varten, ja sitä laitettiin joihinkin kohtiin ja siihen hiekkaa päälle. Kentän pinnan uusimisesta on jäänyt isot kasat ylimääräistä hiekkaa, jota nyt hyödynnettiin tarhan pohjana.

Toinen iso operaatio oli kallioisen kumpareen peittäminen. Siihen tuotiin täyttömaata laitumen reunassa olevasta isosta maakasasta, joka on peräisin varmaan niiltä ajoilta, kun kenttää on rakennettu ja pintaa kuorittu pois. Halusin kalliokumpareen mukaan tarhaan, koska se on sopivassa kohdassa ja tuo taas lisää kiipeilymahdollisuuksia. Pintaan piti kuitenkin saada jotain, koska paljas kallio on rautakengän alla liukas. Kaivinkonekuski tiivisti kauhalla maata mahdollisimman hyvin, ja lisää se painuu varmasti vielä käytön myötä.

Osa tarhasta jätetään luonnolliselle maapohjalle. Tarhassa on myös vielä hiekkakasa, josta voin itse levittää hiekkaa pieniin kohtiin, joihin on tarvetta saada täyttöä.

Olin toivonut, että kaikki tolpat saataisiin pystyyn ennen lumien ja pakkasten tuloa, koska nyt on riski, että maa routaantuu liikaa ja aitojen pystytys jää kevääseen. Siksi harmittaa, että kaivinkoneen saaminen venähti niin pitkälle. Osa tolpista on laitettu jo aiemmin, mutta vielä olisi vajaa puolet laittamatta. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten kivaksi tarha on muuten saatu. Se on mielestäni sopivan kokoinen: isompi kuin nykyinen ja ylipäätään mikään, missä Minttu on aiemmilla talleilla tarhannut, mutta ei niin iso, että hevosia pitäisi lähteä metsästämään kaukaa. Pinnanmuodot vaihtelevat, jolloin hevosille tulee luonnollista lihasjumppaa. Siinä on mahdollisuus sekä rallittaa että lepäillä kuusten suojassa. Hieman on vielä siis tekemistä, mutta voiton puolella ollaan. Jaan kuvat tekovaiheesta ja lopputuloksesta vielä sitten, kun tarha on aivan valmis ja hevoset pääsevät sinne.

Kuvissa ei ole koko tarha vaan se alue, jota nyt on muokattu. Kuvien ulkopuolelle jää vielä maata, jonka pohjaa ei ole muokattu.


Tilanne kesällä: tässä on jo leikattu yksi iso, monhaarainen pusikko, jonka oksia ja kantoja vielä on maassa. Takana näkyy lato, joka on muissakin kuvissa.





Melkein samasta kohtaa otettu kuva. Puska on poistettu ja maasta ajeltu heinä matalammaksi.



Pintaa kuorittu pois (tilanne muutama viikko sitten).



Kangas ja hiekka levitetty (nykytilanne, paitsi että nyt on luntakin päällä).





























Kallioinen alue, joka ei tässä kuitenkaan näytä kovin kallioiselta, koska heinää ja puskia on niin paljon.





Kallioinen alue peitetty täyttömaalla.



Tämä on osa tuosta kallioisesta alueesta ennen peittämistä. Siinä oli isoja kiviä ja mm. tällainen pudotus, jota loivennettiin.





























































Yleiskuvaa liiterin edustalta. Keskellä on kuusikkoinen alue, joka jää hevosille torkkupaikaksi.









perjantai 4. marraskuuta 2022

Syksyistä peruspuurtamista

Joskus parhaissakin harrastuksissa on jaksoja, jolloin kaikki väsyttää ja tekeminen tuntuu puurtamiselta. Sellaiselta minusta tuntuu monesti syksyisin, kun päivät lyhenevät ja töissä on usein enemmän kiirettä ja pidempiä päiviä kuin keväällä. Silloin tekisi mieli työpäivän jälkeen vain lysähtää sohvan pohjalle ja olla tekemättä mitään.

Välillä en teekään mitään muuta kuin juuri tuon ja pakolliset päälle, eli töiden jälkeen koira ulos ja samalla karsinoiden siivous ja heinien ja vesien laitto valmiiksi. Sitten hevoset sisälle ja kaivautuminen sohvaan. Koska hevoseni tarhaavat yhdessä ja liikkuvat joka päivä tarhassa kaikissa askellajeissa toistensa yllyttäminä, en yritäkään joka päivä liikuttaa niitä muulla tavoin. Tällä viikolla on ollut kovin laiska viikko, ja alkuviikon valmennuskin peruuntui, kun Mintulla oli pieni haava sellaisessa kohdassa, johon vyö osuu. Useana iltana olen joutunut suoraan töiden jälkeen lähtemään hoitamaan asioita, jolloin ratsastukselle ei ole ollut aikaa eikä voimia. Nyt viikonloppuna aion ratsastaa kunnolla molempina päivinä. Ratsastaminen on lähes aina mukavaa heti sitten, kun on päässyt selkään saakka. Vielä maassa ollessa ja etenkin tarhaavaa hevosta pimenevän illan sateessa katsellessa se vain ei tunnu aina yhtä hauskalta. 😂

Mintun kanssa on tehty perustyöskentelyä eli jatkettu tuttujen asioiden harjoittelua, treenattu välillä vaihtoja ja välillä ohjasajettu tai juoksutettu sivuohjin. Marcellaa olen ratsastanut yleensä viikonloppuisin molempina päivinä tai sitten ratsastanut kerran ja ohjasajanut kerran.

Mintulla on meneillään nyt koulusatulan vaihtamisoperaatio. Nykyinen satula sopii sille edelleen, mutta omalle takamukselleni se ei ole ollut koskaan ihan optimaalinen. Päätin siis tehdä peliliikkeen ja alkaa sovittaa eri vaihtoehtoja. Satula.comin auton ja satulaseppä Anne Melinin käyntien jälkeen on löytynyt kaksi hyvää vaihtoehtoa, Childeric DSC ja Prestige X-Helenin yksi malli. Molemmat vain olivat uusia, ja nyt olen tilannut Childericistä käytetyn version ja samalla vielä Prestige Venus Style D:n testiin. Niitä päästään sovittamaan varmaan joskus ensi viikolla tai sitä seuraavana.

Tuntuuko teistä syksyisin tai johonkin tiettyyn aikaan vuodesta, että puhtia ei ole entiseen tapaan? Miten olette helpottaneet tilannetta? Jaa kokemuksesi viestilaatikossa!

Oma pikku peltomme, josta tulee ensi kesänä hevosille laidun. 💚



Siivosin tarhaa mönkijän kauhaan. Puuha kiinnosti myös hevosia.



Marcella viikonloppu-urheilun jälkeen.



Molemmat nauttivat piehtaroinnista ja tarhapäivän jatkumisesta treenien jälkeen.


lauantai 22. lokakuuta 2022

Ohjasajosta hyötyä ja vaihtelua treeniin

Mieleeni tuli, että vaikka Minttu on varsana kuulemma opetettu ajolle, en ole itse ajanut sitä kärryiltä tai pitkillä ohjilla. Marcellaa sen sijaan aloin ohjasajaa noin vuosi sitten. Aiemmin tällä viikolla oli paljon kiirepäiviä, jolloin pienikin ajansäästö oli tarpeen. Siispä säästin ratsastuskamojen pukemisen ja suihkun vaivan ja kokeilin Mintun kanssa helppoja ohjasajojuttuja.

Marcellalle minulla on cob-kokoinen hyvä ohjasajovyö, mutta Mintulle sopivassa full-koossa on vain tuollainen pehmeä vyö, jossa renkaat eivät ole pystyssä. Ensi kerralla nostan ne nippusiteillä pystyyn, jotta ohja pääsee vielä paremmin liukumaan, mutta ne menettelivät ihan kohtuullisesti tällä kertaa.

Aloitin ajamalla ympäri kenttää käyntiä ja tekemällä käännöksiä eri suuntiin. Käännöksissä Minttu vielä nousi tuntumalta ja nyppi päällään, mutta varmaan tasaisuutta tulee lisää, kun itsekin saan pitkien ohjien kanssa tekniikkaa varmemmaksi.

Tämän jälkeen otin Mintun ympyrälle, jossa se on juoksutettuna tottunut menemään. Siinä se ei enää juurikaan ihmetellyt ohjia. Pyysin sitä ravaamaan ensin rennosti eteen ja annoin ohjista sen verran periksi, että se sai venyttää muotoa pidemmäksi. Tämä tehtiin molempiin suuntiin ravissa ja sitten vielä laukassa. 

Minttu on opiskellut tänä vuonna erityisesti kokoamista, joten päätin koettaa, saisinko sitä lyhentämään ja kokoamaan itseään ympyrällä ohjasajaen. Pyysin sitä tahdissa maiskuttaen eteen ja samalla lyhensin ohjia hiljalleen, jotta Minttu tulisi muodossa ylemmäs. Yllättävän helposti se hoksasikin, mitä kuuluu tehdä. Kokoamista otettiin aina hetki kerrallaan, sitten taas pidemmässä muodossa eteen. Laukassa tämä oli ohjasajaen vielä hieman vaikeampaa, niin kuin se Mintulle on ratsainkin laukassa hiukan vaikeampaa kuin ravissa, mutta laukassakin otettiin pieniä kokoamisia. Treeni päätettiin loppuraveihin rennossa muodossa koko kenttää käyttäen.

Nämä tapahtuivat alkuviikosta. Tänään lauantaina tehtiin samaa (kokoamiset onnistuivat nyt laukassa jo helpommin), ja lopuksi kokeilin, saisinko Mintun pidettyä uralla avotaivutuksessa käynnissä. Oli vähän hakemista, mutta kun hoksasimme molemmat tekniikan, onnistui molempiin suuntiin! Seuraavilla kerroilla tavoitteena on oppia tekemään pohkeenväistöä ja erilaisia taivutusväistöjä, jossain vaiheessa myös ravissa ja aikanaan kootussa laukassa.

Marcellan kanssa maastossa ohjasajolenkillä viime kevättalvena.










perjantai 7. lokakuuta 2022

Laukanvaihdot työn alle

Olen ratsastanut viimeisen viikon aikana tosi vähän. Lukion koeviikon koepinkat ovat valtavat ja vyöryvät ilta- ja viikonlopputöiksi koko tämän viikon. Opetustunnit olen vetänyt todella väsyneenä lähinnä Pyhällä Hengellä, iltapäivätunnit varsinkin, eikä iltaisin ole ehtinyt tehdä muuta kuin siivota karsinat nopeasti, päästää koiran samalla pihalle juoksemaan ja jatkaa taas töitä. Ensi viikolla onneksi taas helpottaa hiukan. Tällaista tämä työ on: välillä on löysää ja vapaata on paljon, kun taas välillä vapaa-ajasta joutuu luopumaan. 

Eilen kuitenkin juoksutin Mintun kentällä, jotta se olisi edes jollain lailla vetreä tämän päivän valmennustuntia varten. Töistä pääsin mukavasti jo 13.15, vein auton huoltoon ja sinkosin heti aloittamaan tallin siivousta ja varustamaan Mintun klo 15 alkavalle tunnille.

Minna ei antanut armoa väsyneelle ratsastajalle ja laiskanpulskean tuntuiselle hevoselle, vaan vaihdot otettiin tänäänkin syyniin, koska meidän pitäisi ne oppia talven aikana, jotta ensi kaudella voisi ajatella jo VaB-luokkia. Niitä tehtiinkin koko valmennuskerta erilaisilla harjoituksilla. Tästä voi siis napata vinkkejä omiinkin treeneihin, jos vaihdot ovat harjoiteltavana sellaisen hevosen kanssa, joka ei ole niitä ennen tehnyt.

Aloitettiin heti alkuverryttelyn jälkeen laukassa. Ensin laukkaan haettiin säädeltävyyttä ja terävyyttä kokoamalla lyhyellä sivulla ja ratsastamalla lisäys pitkällä sivulla. Minttu oli tässä vaiheessa aika unessa (kuten minäkin, heh), mutta asia korjaantui onneksi tunnin edetessä. Ratsastin myös kaartoja radan poikki siten, että kokosin voimakkaasti keskilinjan kohdalla ilman mitään muuta siirtymää. Kun se onnistui, tein keskilinjan kohdalla vaihdon käynnin kautta. Tarkoitus oli saada laukka riittävän kootuksi, jotta siitä voisi hetken kuluttua kuvitella saavansa aikaan laukanvaihdon. 

Vaihtoja alettiin harjoitella erilaisilla kuvioilla, joista muutamasta tein hienot Paint-piirrokset. Viime valmennuksessa ja viime viikolla itsekin kokeiltiin myös vastalaukan ratsastamista ympyrällä siten, että missä kohdassa tahansa voi vaihtaa, mutta tämä tyyli ei tuottanut tulosta. Mintulla vastalaukka on jo sen verran vahva, että se ei sitä myötälaukaksi vaihda tasapainon horjuttamisen kautta, tai ainakin joutuisin varmaan menemään kyljelle roikkumaan. Onneksi keinoja oli muitakin.

Olin onnistunut saamaan viime viikolla yksin treenatessani kolme vaihtoa peräkkäisillä yrityksillä tällä kuviolla: ratsastetaan vastalaukassa kohti pitkää sivua ja jäädään hieman uran sisäpuolelle, sitten väistätetään hevonen uralle jonkin verran ennen kulmaa ja juuri kulmaan tultaessa annetaan vaihtoapu. Väistön kuuluu olla herättävä liike ja mahdollisimman napakka ja terävä, ei mikään pitkästi jatkuva, vaan hevosen täytyy siinä herkistyä pohkeelle, jotta se reagoisi siihen sitten kun vaihtoapu annetaan. 



























Toisessa kuviossa ratsastetaan neliön muotoisella uralla vastalaukassa ja keskilinjan jälkeen hieman ennen uralle saapumista annetaan vaihtoapu. Jos laukka ei vaihtunut, vastalaukka jatkuu. Tässäkin tuli joitain kelvollisia yritelmiä.



























Saimme vaihtoja aikaan myös lyhyillä lävistäjillä: uralla ratsastetaan myötälaukkaa, lähdetään lyhyelle lävistäjälle ja vaihdetaan laukka uralle tultaessa. Tässä hevosta auttaa, että se mielellään vaihtaisi laukan muutenkin, koska muuten se joutuu jatkamaan hieman hankalammassa vastalaukassa. Ongelmana oli, että Minttu on muutenkin tottunut kouluohjelmien myötä siihen, että lävistäjällä usein ratsastetaan keskiaskellajeja, siis mennään eteen. Se helposti pyrkii kokoamisen sijaan lisäämään, ja tässä vaiheessa Minttu oli kuumunut vaihtotreenistä sen verran, että sain tosissani pidellä sitä, ettei se vain juossut ja lähtenyt korvat tötteröllä vinkuen taivaanrantaan. :D Laukka saatiin vaihtumaan joillakin yrityksillä, mutta välillä jouduin pysäyttämään koko hevosen, koska se alkoi innostuksissaan jo vähän kiikuttaa minua kuin märkää rukkasta. Kuumumiseen haettiin ratkaisua linjasta, jossa lyhyen sivun keskeltä ratsastetaankin kohti pitkää sivua eli tavallaan oikaistaan kulma terävästi. Tällaista tietä ei tule muutoin ratsastettua ja hevonen ei yleensä miellä sitä samalla tavalla "JEE ETEEN!!!" -linjaksi. Niin siis paitsi Minttu mielsi, koska se oli aivan into piukeana, kun tehtiin uutta ja jännää juttua. 😂



























Kuumuminen vaihtotreenissä on Mintun tapaiselle, ennemmin hitaanpuoleiselle ja vähän laiskalle hevoselle oikeastaan hyväksi. Jos hevonen on mieleltään hidas, se on vaikea saada oppimaan vaihtoja. Kun se kuumuu, virheitä saattaa tietysti tulla ja välillä meno voi mennä turhankin villiksi, mutta hiukan "töttöröö!"-mielentilassa se kuitenkin on herkempi avuille ja todennäköisemmin tekee jotain kuin ettei tekisi mitään. Viime valmennuksessa eli oikeastaan ensimmäisessä ihan kunnon vaihtotreenissä Minttu ei juurikaan reagoinut vaihtoapuihin vaan tuntui lähinnä ihmettelevän, miksi mummeli heiluu tänään tavallista enemmän. Tänään se selvästi ryhdistyi ja pörhistyi, ja vaikka se välillä karkasikin avuilta, se kuitenkin selkeästi yritti ymmärtää ja vaihtoikin laukan monta kertaa. Emme saaneet vielä puhtaita vaihtoja, mutta Minna sanoi, että moneen kertaan takaosa oli vain hitusen etuosaa hitaampi eikä puhdas vaihto ollut kaukana. Ei hassumpi kehitys yhden valmennuskerran välissä! Kyllä me nämä opimme. Omia apuja pitää vain saada vielä tarkemmaksi ja olla tarkkana mm. siinä, että en saa ennakoivasti asettaa hevosta tulevan laukan suuntaan, vaan pitää malttaa odottaa vaihto ja vasta sitten antaa asetuksen liukua uuteen suuntaan. Nyt huomaamattani lähdin kääntämään uuteen asetukseen.

Nyt viikonloppuna aion kyllä ratsastaa, vaikka töihinkin kuluu aikaa. Huomenna tehdään kuitenkin jotain muuta kuin vaihtoja, ja ehkä Marcella-kakarankin voisi taas jossain kohtaa satuloida ja käydä vaikkapa maastossa. 

Treenien jälkeen vielä vähäksi aikaa ulos. 🐎




keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Rentoa menoa välillä

Heti kauden viimeisiä kisoja seuraavana päivänä aloitinkin jo rentoilun. :D Oli tosi kaunis syksyinen päivä, aurinko paistoi ja lämpöä taisi olla noin 14 astetta. Ratsastin molemmat hevoset.

Mintun kanssa aloitin alkuverryttelyn jälkeen laukkaamalla puomin yli molempiin suuntiin ympyrällä, ja sen jälkeen menimme ristikkoa kummassakin kierroksessa yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Lähestymiseni eivät todellakaan aina osuneet ihan kohdalleen, mutta Minttu on onneksi hirveän kiva estehevonen eikä ota ollenkaan nokkiinsa, vaikka välillä ponnistus lähtisi kaukaa. Se vain jatkaa eteenpäin ja hyppää seuraavalla yrityksellä yhtä innokkaasti. Olen kuitenkin aina sillä tavalla hereillä, että vaikka hyppy lähtisi yllättäen kaukaa, pääsen siihen jollain lailla mukaan, säilytän tasapainoni ja annan ohjien liukua sormien välissä pidemmiksi, jolloin yli päästään ihan hyvin, kun hyppäämäni esteet ovat pieniä. Välillä ponnistus osuu onneksi ihan kohdalleenkin. 

Hyppytuokion jälkeen ratsastin vielä puomin yli laukassa muutamaan kertaan ja sitten lähdimmekin varmaan 20 - 25 minuutiksi maastoon. Käveltiin, ravattiin matalassa muodossa ja laukattiin rentoa ja reipasta laukkaa naapuritien 700 m pitkällä suoralla. Minttu vaikutti oikein tyytyväiseltä ja rennolta ja varmasti tykkäsi, että päivän ohjelma oli tällainen. Nautin itsekin!

Päätin satuloida vielä Marcellankin, jonka kanssa lähdimme suoraan maastoon ja ensimmäistä kertaa talomme kulmalta lähtevän metsänhoitotien päähän ja takaisin, yhteensä 3 km. Mentiin käynnissä tien päähän eli 1,5 km ja suurin osa paluumatkasta ravia, loppupätkällä loivaan ylämäkeen ensimmäiset laukat maastossa (jiihaa! 🏇) ja vielä viimeiset 100 metriä käyntiä. Aikaa tuohon taisi mennä noin 20 minuuttia eli juuri sopiva 3-vuotiaalle, kun puolet matkasta oli käyntiä. Marcellan käytös oli superhienoa, yhden kerran yritti jotain eläintä säikähtäessään kääntyä takaisin, mutta normaali korjausliike ohjalla riitti ja matka jatkui eteenpäin. Oli upea tunne ravata sen kanssa kotiinpäin ja ottaa ensimmäiset maastolaukat, ja siinä se pärski iloisena eikä yhtään mitään 3-vuotiaan tuhmuuksia tai rallitteluja tullut. Remonttihevosena sillä ei vielä ratsastuskuntoa paljoakaan ole ja se hikosikin kunnolla, kun aurinko paistoi sen verran lämpimästi. Se sai kevyen sienipesun ja pääsi Mintun kanssa jatkamaan vapaa-aikaansa tarhassa.

Aivan parasta omien hevosten kanssa ja etenkin omassa tallissa ovat nämä vapaapäivät, kun on kaunis ilma, ei ole kiire minnekään ja hevosten kanssa ehtii tehdä juuri sitä mitä huvittaa. 💖

P.S. Nyt keskiviikkona tätä postausta julkaistessani voinkin todeta, että rentoilu loppui kuin seinään, kun tänään kisakauden jälkeisissä Minnan ekoissa treeneissä alettiinkin työstää laukanvaihtoja niin että siitä oli lepsuilu kaukana. xD Mutta siitä lisää ensi kerralla.


Mintun kanssa palaamassa lenkiltä ja katsomassa kotitilaamme.



Marcellan kanssa metsänhoitotien päässä, josta olemme juuri kääntyneet takaisin kotiinpäin. 


lauantai 24. syyskuuta 2022

Kisakauden viimeiset kisat ja katsetta jo tulevaan

Olimme eilen Nooran tallin seurakoulukisoissa Marttilassa, jossa menimme ensimmäistä kertaa HeA:1-ohjelman. Lopputulos oli aika lailla pettymys. Verryttely oli kisaradalla, joten Minttu ehti tottua paikkoihin hyvin ja oli verryttelyssä itse asiassa tosi hyvä, ei pelkästään rento vaan myös jäntevä ja näyttävä. Ajattelin, että nyt on mahdollisuudet tähän saakka parhaaseen rataamme. 

No, jotain mystistä tammojen sielunelämään liittyvää taas tapahtui, sillä kun suorituksemme alkoi, virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Verryttelyssä tehdyistä keskiraveista olisi tullut 8, mutta radalla ensimmäinen meni laukalle ja toisesta tuli jähmeä ja jännittynyt. Koko radan ajan Minttu kävi jotenkin kuumana ja useita kertoja teki tahtirikon yrittäessään hypätä ravista laukalle. Sitten laukkaohjelmassa se ei kuitenkaan olisi halunnut laukata rennosti vaan pyrki takaisin raville. 😞 Lopputulos ei ollut hyvä, hiukan reilu 60 %.

Radassa oli myös onnistuneita kohtia, esimerkiksi olen vihdoin oppinut tähtäämään paremmin radan keskilinjalle, ensimmäisestä voltista tuli 8, keskikäynti oli ihan kelpoa ja molemmat takaosakäännökset kohtuullisia (6,5), vaikka en uskaltanut kauheasti koota niihin, ettei tahtirikkoja tule lisää. Myös osa siirtymistä oli hyviä. Eniten etukäteen olin jännittänyt radan loppua, jossa ensin laukataan M-E keskilaukkaa lävistäjällä, siirrytään raviin ja heti käännytään L:stä vasemmalle keskilinjalle, jossa hevosen ehtii juuri ja juuri suoristaa, kun pitääkin jo nostaa oikea laukka. Laukkaa jatketaan keskilinjan loppuun saakka tuomarin eteen, jossa on laukasta pysähdys ja lopputervehdys. Linja ja siirtymä kuitenkin onnistuivat ja siitä tuli 7.

Radan jälkeen Minttu huokaisi helpotuksesta ja oli taas ihan zen. Harmittaahan se, että kisoihin ja koko lajiin panostaa kovasti ja sitten tulee ihan hölmöjä virheitä asioissa, jotka ovat hevoselle jo helppoja. Nyt ohjelmasta piti tulla hyvä, kun verryttelyssä radan oli ehtinyt näyttää hevoselle kunnolla, mutta eipä sekään auttanut. Olen kovasti miettinyt ja koettanut huomata, ratsastanko eri tavalla radalla kuin verryttelyssä, mutta en ainakaan kyllä roiku ohjissa enkä tuuppaa. Ehkä hengitän pinnallisemmin ja tulisiko siitä jännitystä, joka häiritsee hevosta?

Luokka oli pieni ja itse asiassa voitimme, koska muillakaan ei mennyt ihan putkeen. 😅 Voitto ei vain tässä kohtaa tunnu saavutukselta, kun virheitä oli niin paljon ja radasta ei jäänyt hyvä fiilis. Sen sijaan tuomari sanoi palkintojenjaossa, että ratsastan tosi kivasti, ja se lämmitti mieltä paljon enemmän kuin ruusukkeen saaminen. Arviointipaperissakin oli samansuuntaiset loppukommentit, joissa kehuttiin siistiä ja korrektia ratsastusta ja ratsukon potentiaalia ja toivottiin, että tasaisuus ja rentous löytyy.

Olin jo etukäteen päättänyt, että nämä ovat kauden viimeiset koulukisat. Kisaaminen on motivoivaa, kivaa ja parhaimmillaan upeaa, mutta se on myös jännittävää ja stressaavaa, kun aina on tulossa viikon, kahden tai kolmen sisällä kisat, joihin täytyy ehtiä saada jokin asia treenattua kuntoon ja ehkä opetella uusi ohjelma. En koe mitään tarvetta etsiä talvikaudeksi hallikisoja, vaan mieluummin otetaan nyt taas reilu tauko kisaamisesta ja harjoitellaan nykyisiä asioita varmemmiksi, maastoillaan ja hypätään pieniä esteitä, kasvatetaan voimaa puomeilla ja katsotaan, oppisimmeko talvikauden aikana laukanvaihdot. 

Alla on pari viikkoa sitten ottamiani kuvia yhdeltä tiistaiaamulta. Opetuslukujärjestykseni oli elokuusta tämän viikon loppuun saakka sellainen, että tiistaisin menin töihin vasta puolen päivän aikaan, joten joskus hyödynsin aamun ratsastamalla tai juoksuttamalla Mintun. Juoksuttamisesta saa tehokasta, kun käyttää tarpeen mukaan apuohjia ja laittaa puomit viuhkamaiseen muotoon kaarevalle uralle, eikä sen jälkeen tarvitse käydä itse edes suihkussa, mikä sopii työaamuihin.