tiistai 11. kesäkuuta 2024

Yksi toteutunut unelma: oma laidun omassa pihassa




Hevoset pääsivät eilen laitumelle  eikä mihin tahansa vaan siihen, jonka saimme täksi kesäksi tehtyä mieheni kanssa omalle pellollemme. 

Laitumen teossa on ollut monia vaiheita, ja saimme sen vasta täksi kesäksi käyttöön, vaikka pian tulee täyteen kolme vuotta asumista täällä. Ensimmäisenä kesänä (2021) vasta muutimme tänne heinä-elokuun vaihteessa, joten laidunkaudesta oli suuri osa jo mennytkin eikä laitumen pykääminen ollut prioriteettilistalla muutenkaan ykkösenä. Toista kesää en muista ihan tarkkaan. Joko silloin laidunta ei vielä yritettykään laittaa, tai sitten se oli se kesä, kun siemenet kyllä kylvettiin ja ruoho lähti ihan alkuun kasvuun mutta paloi viikkojen hirmuhelteiden vuoksi karrelle. Viime kesänä laitumen valtasi alsikeapila, joka on suurina määrinä hevosille myrkyllistä. Siispä apila myrkytettiin, laidun käännettiin ja siihen laitettiin viime syksyä vasten uudestaan ruohonsiemeniä. Tänä keväänä olen jännityksellä odottanut, onko apila hävinnyt, ja onhan se. Yhtään alsikeapilaa ei ole laitumessa näkynyt. Sen sijaan tuli uusi takaisku, kun kävi ilmi, että maassa vaaninut peltosaunion eli saunakukan valtava siemenpankki on nyt aktivoitunut ja laitumessa on ollut enemmän saunakukkaa kuin ruohoa. Saunakukka ei ole myrkyllinen, mutta se on erittäin kovasti leviävä rikkaruoho, jonka kukka muistuttaa päivänkakkaraa. Yksi kasvi voi tuottaa kymmeniä tuhansia siemeniä, jotka voivat säilyä itämiskykyisenä maassa jopa vuosia. Koska saunakukkaa ja muitakin rikkaruohoja on nyt ollut niin paljon, ruoho ei ole kasvanut niin hyvin kuin olisi toivonut. Olen käyttänyt kesäkuussa kuitenkin kymmeniä tunteja saunakukan ja muidenkin rikkaruohojen niittämiseen ja juurineen repimiseen, jotta ruoholle tulisi enemmän tilaa kasvaa. Koko loppukesän joudun kuitenkin tarkkailemaan, milloin uusia saunakukkia nousee maasta, ja niittämään ne, ennen kuin niiden siemenet kypsyvät. Saunakukka itsessään on yksivuotinen, joten kun niitä estää tuottamasta uusia siemeniä, pikkuhiljaa niistä pitäisi päästä eroon sitä mukaa kun maassa jo oleva siemenpankki hupenee.

Laidun ei siis ole mikään täydellinen, mutta on siellä ruohoakin ihan kohtuullisesti ja hevoset ovat tyytyväisiä. Syksyllä laidunkauden päätyttyä laitan paljaammiksi jääneille laikuille vielä lisää ruohonsiemeniä, jotta ne ehtivät ensi laidunkauteen mennessä kasvattaa vahvat juuret ja laidunpohjasta tulee vielä ruokaisampi.

Aidassa on puutolpat kaikissa kulmissa, ja sen lisäksi joka neljäs tolppa on puusta. Loput ovat perinteisiä muovitolppia. Halusin tällaisen ratkaisun, koska sopivin välein olevat puutolpat tekevät aidasta todella paljon tukevamman. Sähkönauhaa vedin kolme kierrosta. 

Hevoset ovat aamusta iltaan laitumella ja tulevat öiksi sisään, jotta laidunpohja saa levätä ja jotta hevoset saavat itsekin varmasti kunnon levon tallissa ja kuivan nukkumapaikan makuulla. On tämä hieman petoaluettakin, ilveksiä ainakin liikkuu, joten senkin puolesta nukun paremmin, kun öisin hevoset ovat tallissa. Samalla ne saavat aamu- ja iltarehunsa.





















torstai 6. kesäkuuta 2024

Finnderby 5.6. ja 6.6.: ei menestystä, mutta kokemusta

Kisakausi jatkui Ypäjällä Finnderby-viikolla kahtena kisapäivänä. Keskiviikkona kisattiin aluetasolla HeA:2:ssa ja torstaina kansallisessa HeA:6-luokassa. 

Kävin keskiviikon starttia edeltävänä maanantaina ja perjantaina treenaamassa Ypäjällä suorituspaikalla, jotta Minttu pysyisi radalla rentona, mutta jokin taika siinä on, että vaikka treenit menevät hyvin, radalla tilanne on aivan toinen ja Minttu katseli esimerkiksi tuomarikoppia niin kuin ei olisi ennen nähnytkään. Ei se paikalta yritä poistua, mutta keskilinjan ratsastaminen oli molempina päivinä todella takkuista ja sain puskemalla puskea, että Minttu ei kävellyt ja pysähtynyt, kun piti mennä tuomaria kohti. Totesimme valmentajan kanssa, että nyt aivan kokonaan otetaan treeneistä pois pysähdykset keskilinjalla, jotta saadaan tilanne nollattua. Tein näin tosin kyllä Ypäjän ennakkotreeneissäkin jo, joissa vain hanatin suurin piirtein keskiravia kohti päätyä, mutta radalla Minttu siitä huolimatta päätti, että päätyä kohti ei voi ravata. Molemmissa radoissa oli kyllä myös hyvää ja esimerkiksi monia seiskoja, ja yleisesti muoto on kovasti kehittynyt viime vuosista, sillä se oli lähes koko ajan hyvä ja ryhdikäs siitä huolimatta, että eteenpäinpyrkimys oli usein hakusessa. Mintun jännityksestä sitten vain tulee sitä yleistä "käsijarru päällä" -meininkiä liikkumiseen ja suurin näyttävyys häviää, ja samasta syystä tuli myös kalliita virheitä. Minttu esimerkiksi lyhyellä sivulla vaihtoi takapään ristilaukalle muutaman askeleen ajaksi ilman mitään sen kummempaa syytä. Tuollaiset nyt ovat aivan silkkoja jännitysvirheitä, koska ei se tuollaista tee koskaan muuten.

Toivoin tietysti, että nyt menisi hyvin, kun kaksi päivää ajoin Ypäjälle ihan pelkästään ratsastamaan kisaradalle. Ei sitten auttanut kuitenkaan, ja tulokset olivat vain reilut 61 % ja 63 %. Mutta ei mahda mitään: minun hevoseni jännittää radalla, ja täytyy vain edelleen opettaa sitä ja yrittää löytää keinot, jotta se ei vetäytyisi niin kuoreensa.

Nyt Minttu saa pari päivää tarhalepoa tiukan treeni- ja kisaviikon jälkeen, minkä jälkeen jatketaan kotiharjoituksia. Seuraavat kisat ovat varmaan Koivumäen tallin kansalliset kesäkuun lopussa, koska tällä välillä ei oikein ole sopivia kisoja ja juhannusviikon olemme reissussa.

Olen viime aikoina myös pyöritellyt mielessäni varsahaavetta. Olen päättänyt jo aiemmin, että Mintusta pitäisi yrittää saada ainakin yksi (tamma)varsa, jonka jättäisin itselleni, mutta en ole vielä tiennyt, milloin. Sopiva aika tiinehtymisen yrittämiselle voisi olla jo tänä kesänä tai varmaan viimeistään ensi keväänä. Katsotaan, mihin tässä päädytään. 

Kuvat: Aura Sainio (auran.kuvat.fi). Video: Paula Lindqvist































Ypäjän Hiekkalaatikossa viime viikon perjantaina









torstai 30. toukokuuta 2024

Kenttä piteni 58 metriin

Minulla on vihdoin kunnon koulukenttä! Tähän saakka kenttä on ollut n. 21 x 33 m, koska tilan edelliset omistajat rakensivat ensin pitkän kentän ja sen jälkeen kuitenkin laittoivat rautaputkitarhan kentän toiseen päätyyn, koska lyhyempi kenttä ilmeisesti riitti hyvin. Kentän tekoon on meillä mahtunut seuraavat vaiheet:

1. Kesällä 2021 kentän vanha pinta kuorittiin pois, koska se oli aivan liian upottava ja paksu. Kantavan kerroksen päälle tehtiin kiilakerros kivituhkasta, sitten pintakerros kivituhkasta ja pienestä määrästä vanhaa hiekkaa. Iso osa vanhasta hiekasta jäi kentän toiseen päätyyn odottelemaan, että sen saisi siitä johonkin käytettyä. Näin saatiin 21 x 33 m:n kenttä. Postaus siitä on täällä.

2. Viime kesänä ja syksynä päädystä nostettiin putkitarha pois, kun hevosten uusi metsätarha oli valmis eikä vanhaa tarhaa enää tarvittu, hiekat työnnettiin syrjään, pohjaa tasoiteltiin ja kentälle tuotiin kivituhkaa kiilakerrosta varten. Viimeiset hommat menivät kuitenkin lokakuulle, ja koska talvi saapui lumineen tänne jo lokakuussa, ei kiilakerrosta ehditty levittää. Talvi siis odoteltiin.

3. Kevään koittaessa tänne onkin sitten tullut kuormia monta kertaa. Kiilakerros tasoitettiin ja tärytettiin, sitten tuli päälle hiekkaa, jota taas tasoiteltiin. Sen jälkeen kivituhkaa. Hiekka- ja kivituhkakerros sekoittuvat pikkuhiljaa, kun vetelen piikkilanalla ja kun ratsastan. Lopuksi myös kentän vanhalle puolelle tuotiin kuormat kivituhkaa ja hiekkaa, koska siihen tuli alun perinkin hiukan liian vähän pintaa ja pinta oli painunut tosi ohueksi.

Vaikka isojakin koneita on ollut apuna, olen saanut viikkojen ajan monta tuntia lähes päivittäin levittää ja kärrätä hiekkoja ihan hartiavoimin, jotta niitä tulisi tasaisesti myös reunoille ja kulmiin. Ei ole siis voinut vain seurata riippukeinussa drinkkejä juoden, miten kenttä rakentuu –  totuus on kaukana siitä ja paljon hikisempi. 😂

Tänään ratsastin ensimmäistä kertaa uudella kentällä. Vielä on tietysti hiukan pehmeää, kun kerrokset eivät ole sekoittuneet kunnolla (hiekka pehmentää ja kivituhka tiivistää, joten ne toimivat yhdessä hyvin) ja kun pohja ei ole yhtään ehtinyt vielä ratsastuksesta ja sateista tiivistyä, mutta ihan hyvin pystyi kuitenkin treenaamaan jo heti. Huomasin, että koko ajan pitkää sivua ratsastaessa oli sellainen olo, että nyt pitäisi jo kääntää. Eipä ollutkaan enää kiire kääntää kulmassa! Nyt on paljon helpompi harjoitella pitkän kouluradan ratoja, kun 60 metriin tarkoitettuja kuvioita ei tarvitse ängetä 33 metriin.

Kentälle yritetään saada vielä tämän kesän aikana laitettua aidat. Haaveilen myös, että ehkä laitan jotain pysyviä tai sitten ruukuissa olevia istutuksia aitojen viereen, jotta kenttä saa viimeisen silauksen. Kouluradan kirjaimet täytyykin tilata myös!


Tänään Mintun kanssa ekat treenit uudella kentällä!



Tämä kuva on otettu suunnilleen siitä kohtaa, missä Marcella seisoo alemmassa kuvassa.
Pohja on vielä vähän erivärinen, koska tälle puoliskolle tuli alle hiekka ja päälle kivituhka,
kun taas toiselle puoliskolle pinnat laitettiin toisinpäin. Väriero tasoittuu sitä mukaa, kun
kenttää käyttää enemmän ja kerrokset sekoittuvat.



Vanhassa kuvassa näkyy vielä päädyssä oleva putkitarha.




lauantai 11. toukokuuta 2024

Kisakauden avaus Artukaisten ja Salon aluekisoissa

Kilpailukausi päästiin tänä vuonna aloittamaan vasta toukokuun puolella, koska vielä huhtikuussa sää oli niin epävakaa, että koskaan ei tiennyt, mitä taivaalta tulee ja missä kunnossa tiet ovat. Vastapainoksi myöhäiselle aloitukselle otin saman tien kahdet kisat kahden päivän välille toisistaan: Artukaisten aluekisoissa menin HeA:3:n 9.5. ja Salon urheilupuistossa HeA:2:n tänään.

Artukaisissa kone oli vielä aika ruosteessa ja Minttu tapansa mukaan jännitti Artukaisten rataa (mikähän siinäkin on?). Raviohjelma eli ohjelman alkupuoli oli tällä kertaa heikoin, sillä siinä Minttu tuijotteli ja jännittyi. Laukkaohjelman alkaessa Minttu kuitenkin pikkuhiljaa alkoi rentoutua enemmän, ja se osuus meni ihan ok. Lopputulos oli 62,609 %.

Tänään Salossa jännitystä oli edelleen mutta vähemmän. Siitä tuli sinne tänne joitakin virheitä ja sellaisia kohtia, jotka olemme treeneissä tehneet paremmin, mutta yleismeno oli paljon jäntevämpää ja kokonaisuus positiivinen. Tuomaripääty sai vähän hyytymään, ja jouduin tekemään tosissani töitä, että Minttu ei tuomaripäädyssä ja varsinkin sitä kohti ravatessa pysähtynyt. 😅 Tulos oli 64,225 % ja saimme sijoituksesta 8/32 ruusukkeen. Päivä oli tosi kiva: aurinkoa, makkaran ja munkkien syömistä hoitajan kanssa Mintun odotellessa kiltisti trailerissa omia eväitään syöden ja Salon urheilupuiston todella hyvät ratsastusalueet.

Toukokuulle ei oikein ole alue- tai kansallisia kisoja lähialueilla. Ensi viikonloppuna olisi kansalliset, mutta pitäisi ajaa Hyvinkäälle saakka, tai sitten aluekisat Luvialla, joka sekin on aika kaukana ja jossa olisi ohjelmana HeA:0 (ei kuulu suosikkeihin 😄). Keskitytään siis parina seuraavana viikkona taas vaihtojen ja muiden asioiden harjoitteluun ja startataan Ypäjällä ainakin kahdessa luokassa kesäkuun alussa Finnderby-viikolla.

Ratsastuskuvat: Annika Mäki / Photoma (Artukainen 9.5.).






























Minttu Salossa suorituksen jälkeen



Oman radan jälkeen oli reilusti aikaa katsoa muiden ratoja, kun olimme
sijoituksessa kiinni loppuun saakka.



lauantai 20. huhtikuuta 2024

Klinikkareissu Hyvinkään hevossairaalaan

Perjantaina 19.4. otin vapaata töistä ja lähdin Marcellan kanssa ajelemaan Hyvinkään hevossairaalaan Jonna Jokisalon maha- ja suolistotutkimuksiin selvittelemään Marcellan sitkeitä mahaoireita tai oikeastaan yhtä oiretta eli kiukkuisuutta, kun mahaa tai kylkiä kosketellaan. Muita oireita ei ole, kuten jumittamista ratsastaessa, ähkyoireita, vetistä lantaa tai laihtumista.

Marcella kävi viime vuonna Turun Anivetissa mahan tähystyksessä, jossa todettiin, että rauhasmahan puolella oli aika reilusti haavaumaa ja ärsytystä. Hevosten mahavaivat ovat siitä erikoisia, että epiteeliosan (ylemmän osan) haavojen syntymekanismi tunnetaan hyvin ja rauhasmahan taas ei. Epiteeliosan haavat ovat yleisempiä, ja ne syntyvät liian pitkistä ruokintaväleistä, stressistä ja reippaasta liikunnasta tyhjällä mahalla, kun mahahapot pääsevät roiskumaan. Sen sijaan rauhasmahan ärsytyksen aiheuttajia eläinlääketiede ei tunne kunnolla. Marcellalla viime vuonna nimenomaan epiteeliosa oli siisti, eli jäi mysteeriksi, mistä haavat ovat tulleet.

Epäilin, että ehkä nyt rauhasmahan haavat ovat uusiutuneet, ja pidin aika todennäköisenä, että suoliston puolelle kurkatessa saattaa tulla IBD-diagnoosi, kun Marcellaa ärsyttää mahan ja kylkien tunnustelu laajalta alueelta.

Lähdössä matkaan







































Diagnoosiksi tuli kuin tulikin suolistotulehdus, joka on todennäköisesti IBD tai mahdollisesti ihmisten ärtyvän suolen oireyhtymään vertautuva sairaus. Suolistoa ärsyttävä sairaus joka tapauksessa ja hoitokeino molempiin sama, joten emme ottaneet 200 euron koepalaa vain siksi, että vaivalle saadaan tarkka nimi, kun koepalakaan ei sitä ihan varmaksi kerro. Maha kuitenkin oli siisti, siellä oli vain pari ihan minimaalista ja pinnallisesti punoittavaa kohtaa ja ehkä nuppineulanpään kokoinen pinnallinen haava.

Saimme kokeiluun Cytotec-ihmislääkettä 6 viikon kuurin ajaksi. Lääke hoitaa sekä mahaa että suolta. Minulla on ollut IBD:stä vähän sellainen mielikuva, että se on hankala vaiva, joka ei poistu kunnolla koskaan ja joka välillä pahenee ja välillä saattaa olla parempi, mutta Jonna sanoi, että valtaosa hevosista vastaa hoitoihin hyvin ja osa paranee kertalääkitykselläkin. Osalla oireet uusiutuvat vuosittain esimerkiksi syksyisin tai keväisin, joten osa tarvitsee uuden kuurin aina tarvittaessa, mutta joka tapauksessa suuri osa hevosista pärjää tämän vaivan kanssa, kun sitä hoidetaan. Lääkitys ei estä kilpailemistakaan.

Ruokinta-asiat meillä olivatkin jo kohdallaan, mutta lisään Marcellan ruokintaan mäskiä tai oluthiivaa. Muuten jatketaan entiseen malliin.

Ei siis mikään mieluinen diagnoosi tietenkään, mutta odotettu ja mieliala kuitenkin ihan toiveikas. Erilaisia suolistovaivoja aiheuttavaa autoimmuunisairautta sairastava vanha koira minulla jo onkin, eli tuttua puuhaa, että sitten kun oireita tulee, niin taas hoidetaan ja sitten taas porskutetaan eteenpäin. 😄 

Marcella käyttäytyi reissussa mallikkaasti, vaikka hevossairaalan hälinä jännitti sitä. Marcella on onneksi helppo lastata ja purkaa yksinkin, ja vielä eilen ajokeli oli tosi hyvä, joten reissu meni rattoisasti musiikkia kuunnellessa eikä klinikallakaan oltu pitkään. Tänään sitten taas takatalvi yllätti, joten suunnitellut ulkohommat siirtyvät siihen, että lumet ovat sulaneet.

Hyvinkään hevossairaalan pihassa. Tutkimukset ovat
ohi ja kotimatka voi alkaa.



Paluumatkalla



Reissu ajettu ja päästy takaisin kotiin



Paaston jälkeen myös heinä maistui 😅







lauantai 13. huhtikuuta 2024

Ratsastuspäivä kaverin kanssa

Eilen lauantaina sain pitkästä aikaa hevosteluseuraa, kun kaverini Marja tuli käymään meille ja menimme ratsastamaan. Vaikka on kivaa, että kotitallissa on aina rauhallista, kentälle saa levitellä kavaletteja ja muuta niin kuin haluaa eikä koskaan ole ruuhkaa, on silti mukava joskus ratsastaa seurassa. Hevosetkin tykkäsivät, kun pääsivät kaverin kanssa liikkumaan.

Itse ratsastin Minttulla, ja Marja testasi Marcellaa, jolla ei ole vielä ennen tätä kertaa ollut ketään muuta ihmistä selässään kuin minä. Oli siis korkea aika pistää tänä vuonna 5 vuotta täyttävälle Marcellalle uusi kuski kyytiin. Marcella on usein uusien ihmisten kanssa vähän ujo ja epäluuloinen alkuun, joten varmuuden vuoksi selkään mentiin rauhassa paijaillen niin kuin 3-vuotiaan kyytiin, mutta ei Marcella välittänyt ollenkaan ja myös ratsastus sujui ihan normaalisti ilman ihmettelyjä. Marcella sai kehuja fiksusta käytöksestä ja sympaattisuudesta.

Ratsastimme aluksi ehkä parikymmentä minuuttia kentällä, jossa Marjakin testasi kaikki askellajit läpi. Sen jälkeen kävelimme hevosten kanssa metsänhoitotien päähän ja takaisin (3 km) ja sitten vielä läheiselle metsäkukkulalle vähän kiipeilemään. Minttu ja Marcella molemmat tykkäävät mennä metsässä ja ovat siellä tosi rauhallisia ja keskittyviä, ja erityisen kivaa varmaan oli päästä hevoskaverin kanssa menemään. Metsäkukkulalla ne joutuvat katsomaan, mihin astuvat, sillä mitään rakennettuja reittejä siellä ei ole. Olen vain jalkaisin käynyt katsomassa, mistä kohtaa voisi päästä etenemään, ja tarvittaessa siirrellyt isoimpia oksia ja karahkoja sivuun.

Minttu oli eilen todella tahmean oloinen, ja tänään aamulla se tekikin kiimapissoja karsinassa, joten se selittyi sillä. Tänään se saa joko vapaan tai sitten jotakin helppoa jumppaa, jos tuntuu kovin haluttomalta vakavampaan treenaamiseen.








perjantai 5. huhtikuuta 2024

Ohjan ja pohkeen väliin, puolipidäte, takaa eteen – mitä näillä tarkoitetaan?

Ratsastus on täynnä termistöä, johon moni tutustuu jo aika lyhyenkin ratsastuskouluharrastamisen jälkeen mutta jossa kuitenkin tuntuu olevan paljon epäselvyyttä. Ratsastuskoulutaustaisena ja niissä paljon aikaa myöhemminkin viettäneenä olen kuullut usein, että opettaja saattaa käyttää monia termejä, jotka oppilaille jäävät kuitenkin abstrakteiksi. Mitä siis pitäisi tehdä, kun ratsastetaan takajalat alle tai hevosen pitäisi mennä takaa eteen? Entä onko puolipidäte puolivillainen pidäte tai mitä tarkoittaa, että hevonen on ohjan ja pohkeen välissä (siellähän se takapuolen alla ennemminkin tuntuu olevan)? Mikä on muodon ja peräänannon ero?

Ensisijaisesti rohkaisen kaikkia kysymään omalta opettajaltasi, mitä hän tarkoittaa, jos et ymmärrä jotain. Opettaja saa palkkansa opettamisesta, ja hänen täytyy pystyä selittämään konkreettisesti, mitä toivoo ratsastajan tekevän. Jos ei pysty siinä hetkessä, tarpeen on ainakin ottaa miettimistauko ja selittää asia oppilaalle jollain myöhemmällä tunnilla.

Kaikki nämä termit oikeastaan liittyvät hevosen oikeanlaiseen liikkumiseen tai siihen, miten sellainen saavutetaan. Siksi ihan alkeis- ja jatkokursseilla ei pitäisi olla tarpeellista käyttää niitä ollenkaan, sillä niissä pääpaino on siinä, että ratsastaja pysyy kyydissä, oppii käyttämään apuja mahdollisimman nätisti häiritsemättä hevosta kohtuuttomasti ja pystyy ohjaamaan hevosta haluamaansa suuntaan mahdollisesti jopa haluamassaan askellajissa. Myöhemmin kuitenkin ratsastaja todennäköisesti törmää näihin kaikkiin mystisen kuuloisiin ilmauksiin.


Takaa eteen

Kun ratsukouluttamaton hevonen opetetaan ratsuksi, tärkein asia on, että se opetetaan kulkemaan luottavaisesti ja pelkäämättä ihminen selässä, mutta heti toiseksi tärkeintä on, että se oppii liikkumaan reippaasti eteenpäin. Hevosen täytyy ajatella eteenpäin, vaikka vauhti ei olisi kova. Tästä samasta on oikeastaan kyse siinä, kun hevosta ratsastetaan missä tahansa sen uran vaiheessa: sen täytyy liikkua reippaasti, sopivassa tahdissa ja tempossa, ja jos se näyttää merkkejä siitä, että se alkaakin ajatella taaksepäin eli ns. lyö käsijarrua päälle, sitä korjataan aina eteenpäin. 

Yksittäisiä merkkejä takaa eteen liikkuvasta hevosesta ovat esimerkiksi seuraavat:

- Se liikkuu reippaasti eteen, ei puolivillaisesti raahustaen.
- Sillä on askellajiin nähden riittävä yliastunta: suoralla uralla keskikäynnissä takajalan pitäisi astua ainakin kavionmitan verran etujalan merkin yli, ravissa etujalan merkkiin tai hieman yli. Tarkkaile hevosia esimerkiksi kentän laidalta tai videoissa: yltääkö takajalan askel ravissa siihen, mihin etujalka jätti merkin, vai jääkö väliin rako? 
- Hevonen hakeutuu peräänantoon, mutta se ei sukella turvallaan luotiviivan taakse eli turpa kohti ryntäitä.

Hevosta voi ratsastaa takaa eteen siten, että vahtii jatkuvasti, että hevonen reagoi sekä eteen ajaviin, hidastaviin että sivulle vieviin apuihin heti. Siltä vaaditaan reipasta marssimista jo alkukäynnistä lähtien; ratsastus ei ala siitä, kun ottaa ohjat käteen tai kun alkaa ravata, vaan siitä, kun hevosen selkään ylipäätään noustaan. Takaa eteen ratsastaminen voi vaatia varsinkin aluksi napakkaakin muistuttamista, jos hevonen on laiskanpuoleinen tai jos se on oppinut säästelemään itseään. Monet ongelmat tuntumassa ja muodossa myös korjaantuvat eteenpäin ratsastuksella. Jos hevonen siis nousee muodossa liian ylös tai alkaa vastustaa ohjastuntumaa, käsi ei ala tapella hevosen pään kanssa, vaan käsi pysyy hiljaa ja pohje pyytää eteenpäin. Jos hevonen haluaa nousta pois tuntumalta tai ei halua hakeutua sinne ylipäätään, syy on usein eteenpäinpyrkimyksen puutteessa, ja jos ratsastaja yrittää korjata tilanteen nypläämällä päätä alaspäin ohjalla, hevonen hidastuu entisestään. 

Käänteisesti hevosta voi (mutta ei siis kannata) ratsastaa "taaksepäin" niin, että keskittyy vain sen kaulan ja pään asentoon ja kuvittelee hevosen liikkuvan hyvin, jos se myötää niskastaan, mutta samalla unohtaa täysin tarkkailla, astuuko hevonen ylipäätään alleen tai onko se valmis reagoimaan apuihin heti. Tällä tavalla pikkusievästi liikkuva hevonen ei koskaan näytä sitä potentiaalia ja liikettä, joka siinä on pinnan alla piilossa.

Kun hevonen liikkuu takaa eteen, sen moottori eli takaosa työskentelee hyvin: se on vähän kuin takavetoinen auto, jossa takapyörät pyörivät ja etupyörät vain rullailevat mukana, koska varsinainen voimanlähde on takana.

Takajalka on polkemassa etujalan jättämään merkkiin. Korpimäki 08/2023.



Takaosa aktiivisena ja rintakeha ryhdikkäänä. Korpimäki 08/2023.



Selkä ja koko ylälinja pinkeänä, niska jäykkänä, häntä huiskii,
korvat luimussa ja suu narskuttaa. Tässä ajatus ei todellakaan
ollut eteenpäin (mutta alempana samalta kerralta loppuverryttelykuva,
jossa ollaan paljon tyytyväisempiä)! Kotona 03/2023.



Menossa reippaana eteenpäin ja takaosan moottori toimien. Aluejoukkuemestaruudet,
Korpimäki 08/2023.




























Ohjan ja pohkeen välissä

Tämä on hyvinkin läheinen käsite takaa eteen liikkumiselle ja vaatii sen, että hevonen ajattelee takaa eteen.

Takaa eteen liikkuva hevonen tarvitsee kaksi asiaa: takana takaosan, joka työntää sitä eteenpäin, ja edessä vakaan ohjastuntuman, josta hevonen voi ottaa kevyen tuen ja jota päin se voi liikkua. Edessä pitää ikään kuin ottaa koppi siitä voimasta, jonka hevonen tarjoaa takaa. Jos ratsastaja ei ota koppia, vaan ohjastuntuma on epätasainen eli ohjat välillä löystyvät ja välillä nykäisevät suupielestä tai ne ne ovat koko ajan liian pitkät ja hevonen raahustaa pitkänä, takaa tuotettu energia menee hukkaan. Se kirjaimellisesti valuu ratsastajan käsien välistä jonnekin avaruuteen. 

Löperö tuntuma on vähän sama kuin se, että sanot itse reippaasti käsipäivää jollekin ja hän vastaa kuolleelta kampelalta tuntuvalla otteella. Ei ole väliä, kuinka reippaan puristuksen tarjosit: se valui hukkaan, koska toinen ei ottanut siitä koppia. Sama ilmiö voisi olla jossain harjoituksessa, jossa voimistelija yrittää työntää harjoitusvastustajan pitämää tyynyä päin. Jos harjoitusvastustaja jatkuvasti peruuttaa liikaa, työntäjä ei pysty käyttämään voimaa, koska ei ole mitään, mitä päin sitä käyttäisi. Jos vastustaja epätasaisesti nykien välillä peruuttaa ja välillä ei, työntäjä sekoaa tahdissa ja horjahtelee.

Moni ajattelee, että on hevosystävällistä ratsastaa puolipitkillä pyykkinaruohjilla, koska sitten hevonen saa mennä rennosti eikä sitä ainakaan kiskota suusta. Yleensä tämä kuitenkin johtaa siihen, että ohja välillä löystyy ja välillä nyppäisee, jolloin hevonen ei voi luottaa ohjastuntumaan eikä siksi halua ottaa siitä tukea. Hevoset ovat varsin tyytyväisiä, kun niillä on tasainen, vakaa tuki. Se taas vaatii ratsastajalta kehonhallintaa.

Kun hevonen on ohjan ja pohkeen välissä, pieni pohjeapu siis saa hevosen takaosan lisäämään voimantuottoa ja edessä oleva ohjastuntuma kerää tämän voiman. Tähän perustuvat kaikkein vaikeimmatkin kootut liikkeet, kuten piaff ja passage. Takaa tuleva voima vain kerätään talteen eikä päästetä valumaan käsien välistä hukkaan, ja sitten se suunnataan se enemmän ylöspäin. 

Ohjan ja pohkeen välissä oleva hevonen myös tuntuu siltä kuin se liikkuisi putkessa sekä suoralla että kaarevilla urilla. Se ei valu ja liiraa mihinkään eikä ole kuin liian kuiva hiekkakakku, jota pitää vähän väliä kaapia kokoon eri puolilta, johon se meinaa luhistua ja valua, vaan se pysyy koossa itsekin ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että voi vain keskittyä ajelemaan ja nauttimaan maisemista. Toisin sanoen hevonen ei valu lavalla ulos eikä kaadu sisäpohjetta vasten, vaan ratsastaja voi pyytää vaikkapa oikealla sisäpohkeella hevosta vähän ulospäin ympyrällä ja jälleen kaapata tämän energian ulko-ohjalla talteen. Siitä tulee tunne, että hevonen ei yritä kaatua mistään avusta (ohjasta tai pohkeesta) läpi.

Alkaako hevonen siis liikkua upeasti liidellen vain sillä, että sitä kehottaa pohkeella reippaasti eteen ja pitää tuntuman tasaisena? Ei aivan. Siihen tarvitaan puolipidätteitä.


Puolipidäte

En itse pidä yhtään siitä, että puolipidäte-sanaa viljellään niin aikaisesta vaiheesta lähtien, kun ratsastajat vasta opettelevat auttavasti vaikuttamaan hevosiinsa. Yleensä tämä tarpeettoman aikaisin käytetty termi myös yhdistetään siihen, että ratsastajille ei opeteta lainkaan, mitä se tarkoittaa, tai sitten sille keksitään jokin aivan villi selitys. Olen kuullut ainakin seuraavat:

- Puolipidäte on sitä, kun vähän otetaan ohjasta. (Öh, siis pidäte?)
- Puolipidäte on sitä, kun ohja puristetaan kunnolla nyrkkiin. (Mutta nyrkinhän pitäisi muutenkin olla kiinni...)
- Puolipidätteessä istutaan syvemmälle satulaan. (Miten istun syvemmälle, kun painovoima vetää jo niin syvälle kuin mahdollista? En kai voi vajota istuimen läpi alemmas?)
- Puolipidätteessä hengitetään syvempään. (Pitäisikö normaalisti siis hengittää pinnallisesti?)

Moni on varmasti myös kuullut, että puolipidätteellä hevoselle kerrotaan, että kohta tulee jokin apu (totta) tai että sillä hevosta voi ryhdistää, tasapainottaa ja koota (totta). Mutta melkein yhtä moni on varmasti kokeillut siellä tunnilla tai oman hevosensa satulassa rutistautua syvemmälle satulaan ja puristella ohjaa nyrkissä ja todennut, että ei Ladyn liikkumisessa tapahtunut mitään havaittavaa muutosta.

Puolipidätteessä on kyse oikeastaan ihan samasta avusta, jolla hevosta kootaan. Jos haluamme kerran tasapainottaa hevosta ja valmistella sitä seuraavaan liikkeeseen, mitä siis haluamme? No takaosan paremmin alle, siis painoa enemmän takaosalle, eli periaatteessa aivan samaa kuin kokoamisessakin. Puolipidätteillä hevosen voi koota äärimmäisyyksiin saakka, jos hevosen koulutustaso ja voima siihen riittävät, mutta puolipidätteen ei tarvitse välttämättä johtaa näin pitkälle, vaan pieniä ja huomaamattomia "minikokoamisia" tehdään nuorempienkin hevosten kanssa.

Puolipidätteessä on jälleen kyse samasta periaatteesta kuin siinä, kun hevonen liikkuu takaa eteen ja ohjan ja pohkeen välissä: haluamme napata takaosan voiman talteen ja siirtää sen hetkellisesti siihen, että hevonen ponnistaakin parin askeleen verran vähän voimakkaammin, nostaa vähän enemmän etuosaansa ja ottaa vähän parempia askelia takajaloillaan.

Itse olen kokenut nämä parhaiksi tavoiksi ymmärtää, mitä puolipidätteessä oikeastaan tehdään:

- Kuvittele, että olet juuri siirtämäisilläsi hevosen ravista käyntiin, mutta juuri kun hevonen on siirtymässä, saatkin ajatuksen "Oho, muutin mieleni" ja jatkat ravia. Tämä neuvo tosin vaatii ratsastajalta jo ymmärrystä siitä, miten ratsastetaan hyvä siirtymä ravista käyntiin (se ei tapahdu pidättämällä ohjasta).

- Kuvittele, että ajat pyörällä ja alat keulia sillä. Mitä navan seudun lihaksissa tapahtuu sillä hetkellä, kun nostat pyörän etuosan ilmaan?

Puolipidäte alkaa pohjeavulla, joka ajaa hevosta eteen. Välittömästi tämän jälkeen navan alapuolella olevat lantion seudun lihakset rutistuvat, jolloin alavatsasta tulee litteämpi, alaselkä ihan hieman pyöristyy ja ratsastaja "lähtee keulimaan pyörällä". Samaa ilmiötä saattaa kuulla selitettävän niin, että ratsastaja vetää hännän koipien väliin tai vetää navan selkärankaan. Olen itsekin kuullut nämä kaksi selitystä ratsastuskouluaikoinani, mutta en ymmärtänyt niitä silloin. Yritin lähinnä vetää vatsaa sisään, mutta tein sen väärillä, pinnallisilla lihaksilla.

Jos hevonen ei ole vielä riittävän hyvin kuulolla tai jos se esimerkiksi on nuori eikä tunne puolipidätettä vielä kovin hyvin, sentin verran otettu ohjaspidäte molemmilla ohjilla auttaa. Mutta kyse ei tosiaan ole siitä, että ohjilla aletaan vetää ja pohkeilla hevosta paukutetaan eteenpäin. Avut toimivat nopeasti peräkkäin: pohje pyytää energiaa eteen ja lantion rutistus ja tarvittaessa aivan pieni ohjien pidäte keräävät energian talteen, jolloin hevonen ei suuntaakaan kaikkea liike-energiaa eteen vaan ottaa takaosallaan parempia askelia ja hiukan kevenee edestä. Tällöin sitä kehutaan,  ja vähitellen hevonen oppii, mitä siltä halutaan. Tuntumaa ei heitetä pois ja aleta taputtaa hevosta kaksin käsin, vaan hevoselle annetaan vakaa tuki, johon se voi luottaa. Kehuminen tehdään äänellä. Puolipidäte kestää vain sekunnin kymmenyksiä yhteensä, ja niitä voi tarpeen mukaan tehdä useita peräkkäin.


"Ratsasta takajalat alle"

Takajalkojen ratsastaminen alle tapahtuu puolipidätteillä, ei sen kummempaa. Jotta takajalat voisi saada kunnolla alle, hevosen pitää ensin kuitenkin liikkua reippaasti eteen. Jos takana ei ole energiaa, ei ole mitään, mitä voisi lantion rutistuksella ottaa talteen. Vasta kun hevosella on riittävä tempo, kannattaa alkaa tehdä puolipidätteitä ja kerätä energiaa muuhunkin kuin eteenpäin juoksemiseen.


Minttu liikkuu kaarevalla uralla, mutta takajalka polkee etujalan merkkiin, eli tässä
Minttu pysyy ohjan ja pohkeen välissä ja suorana (siis etu- ja takaosa samalla uralla kaaren
mukaisesti, ei lankkusuorana). Takajalat ovat hyvin alla eli polkevat etujalan merkkin. Kotona 04/2023.








































Muoto ja peräänanto

Peräänanto tarkoittaa, että hevonen työskentelee hyvin takaosallaan ohjan ja pohkeen välissä, kuuntelee herkällä korvalla pieniäkin apuja ja työskentelee halukkaasti ratsastajansa kanssa eikä häntä vastaan. Se tulee vakaalle kuolaintuelle ja pyöristyy sitä vasten. Muoto voi olla korkea tai matala.

Hevonen on aina jossain muodossa. Se on se asento, jossa se liikkuu ratsain. Muoto vaihtelee hevosen ja ratsastajan osaamistason mukaan ja riippuu siitäkin, millaista tehtävää ollaan tekemässä ja verrytelläänkö vai työskennelläänkö jo totisemmin. Se voi olla korkea tai matala, ja ihanteellisesti hevosen turpa on hieman luotiviivan edessä tai korkeintaan luotiviivalla, ( = otsasta voi piirtää turvan kautta viivan, joka osoittaa suoraan alaspäin tai hieman eteenpäin, ei yhtään ryntäitä kohti), mutta hevonen saattaa hakeutua luotiviivan taakse voiman puutteen vuoksi tai siksi, että se jää pohkeen taakse, eikä välttämättä siksi, että ratsastajan käsi olisi kova ja hevonen pakenisi sitä. Toiset hevoset hakeutuvat luotiviivan taakse helposti ja ratsastaja joutuu usein korjaamaan niitä sieltä pois kohottamalla päätä molemmilla käsillä ja heti perään pyytämällä pohkeilla eteen. Näin tekee esimerkiksi Minttu, joka on enemmän laiskuuteen kuin kuumuuteen taipuvainen: kun se menee luotiviivan taakse, se säästelee itseään eikä käytä takaosaansa niin hyvin kuin voisi. Kun sen saa ajattelemaan energisesti eteenpäin, muotokin säilyy hyvänä ja hiukan luotiviivan edessä.

Kaikissa tapauksissa muotoa ei kannata tuijottaa joka hetki. Kun hevonen esimerkiksi opettelee uutta ja vähän vaikeaa asiaa, se saattaa nousta muodossa liian ylös tai yrittää painua luotiviivan taakse. Kun liikkeestä tulee tutumpi, hevosen on helpompi pysyä halutussa muodossakin. Esimerkiksi Marcellan kanssa vielä vähän aikaa sitten olin tyytyväinen, kun se ylipäätään halusi pyöristyä kaulastaan ja liikkua ohjastuntumaa päin, vaikka se saattoi samalla painua vähän luotiviivan taakse. Harjoitteluvaiheessa en nähnyt järkevänä heti nostaa sitä sieltä, koska sille oli vaikea asia oppia, että kuolaimelle ylipäätään voi tulla ja pyöristyä. Nyt asia on Marcellalle jo tutumpi ja olen alkanut säätää muotoa paremmaksi.


Minttu loppuverryttelymuodossa. Hiukan luotiviivan takana, mutta tyytyväisenä, aktiivisena
ja kevyellä tuntumalla. Kotona 03/2023.


Alla olevassa, heinäkuussa 2023 ja helmikuussa 2024 kuvatussa videossa Marcella ensin vastustelee tuntumaa kovasti, on levoton päästään eikä tahdo liikkua takaa eteen ja tuntumaa kohti. Seuraavassa pätkässä (violetti paita) Marcella ajattelee jo paremmin eteenpäin ja hakee jo kohti oikeanlaista tuntumaa, vaikka muoto ei vielä olekaan tasainen. Alkuvuonna 2024 kuvatussa talvipätkässä pyöreä muoto jo pysyy suurimman osan ajasta, mutta välillä Marcella painuu muodossa liian syvälle luotiviivan taakse ja jonkin verran aukoo suutaankin – on siis jo hoksannut, että tuntumalla kuuluu olla ja kaulaakin voisi pyöristää, mutta aina sen ajatus ei pysy tarpeeksi energisenä eteenpäin ja siksi ylimääräistä mukeltamista ja painumista tulee.

Toinen video on kuvattu muutama päivä sitten. Siinä Marcella ajattelee eteenpäin ja liikkuu takaa eteen kohti ohjaa, ja muoto pysyy laukassa tasaisena ja juuri sopivasti luotiviivan edessä. Suu on jo paljon rauhallisempi. Ravipätkässä voin vihdoinkin viedä kättä eteen ja antaa vähän ohjaa niin, että Marcella venyttää nenää eteenpäin ja alaspäin, ei nouse eikä paina turpaa kohti ryntäitä. Tämä on ollut sille erittäin vaikea oppia. Opettelun tiellä edelleen ollaan, ja oikea laukka on tällä hetkellä vielä huomattavasti vaikeampi kuin vasen, mutta hitaasti mennään kohti oikeaa liikkumistapaa.

Kaiken voi siis oikeastaan tiivistää siihen, että hevosen kuuluu liikkua reippaasti eteen, minkä jälkeen energiaa voi alkaa kerätä ja suunnata puolipidätteiden ja vakaan ohjastuntuman avulla. Sillä tavalla myös hyvin tavallisen hevosen voi opettaa ajan kanssa ravaamaan paljon näyttävämmin kuin mitä se omatoimisesti esittää.