Kuolaintuella: Laukan kehittymisestä

Projekteissa on se hauska puoli, että on mukava katsoa silloin tällöin taaksepäin ja todeta, että niistä ajoista on tultu jo kauas. Mainitsin jossain viime aikojen postauksessa, että voisin vähän pohdiskella, miten Nalan laukka on vajaan vuoden aikana kehittynyt ja millaisilla harjoituksilla. Alimmaiset kuvat (ne, joissa minulla on vaaleanpunainen paita) on ottanut Eve Korhonen.

Koeratsastuksessa en edes kokeillut laukkaa. Myyjän tallilta joku esitti laukan, ja se riitti minulle – näin, että hevonen ei esimerkiksi riehu tai pukittele laukassa, mutta en välittänyt kurvailla tasapainottomassa laukassa ympäri maneesia, kun muissakin askellajeissa oli tekemistä. Kotona kuitenkin aloitin laukkaharjoitukset toisella tai kolmannella ratsastuskerralla.

Muutamana ensimmäisenä viikkona en juuri edes istunut satulaan. Kokeilin välillä joitakin askelia, mutta laukka oli niin isoa ja tasapainotonta, että se tuntui katapultilta. Olisin varmasti itse jännittynyt kropastani laukassa, mikä ei olisi ollut tarkoituksenmukaista, joten aluksi laukkaharjoitukset olivat sitä, että annoin Nalan laukata reipasta ja iloista laukkaa molempiin suuntiin ylisuurilla ympyröillä.

Kun lopulta aloin istua enimmäkseen satulassa, yksi käytetyimmistä tehtävistäni oli ympyrän pienentäminen ja suurentaminen laukassa. Tätä tehtävää näin teetettävän mm. Emile Faurien klinikalla nuorille hevosille muistaakseni viime kesänä. Tarkoituksena ei ole kuolettaa laukkaa vaan ylläpitää sama aktiivinen laukka, vaikka ympyrä hieman pienenee. Näin hevonen oppii kokoamisen alkeita, kun se joutuu tasapainottamaan itseään ja ottamaan jalat syvälle alleen.

Siirtymät olivat pitkään hankalia. Nala kuumeni ja alkoi häslätä lyhyenkin laukan jälkeen ja ei olisi ravissa malttanut lainkaan keskittyä ravaamiseen. Siirtymät kehittävät hevosta, mutta huonosta ravista, jossa hevonen vain heittää päätään, poikittaa ja kiihdyttää, ei voi saada hyvää nostoa. Siksi yhteen ratsastuskertaan ei pitkään aikaan mahtunut yleensä kuin korkeintaan muutama nosto, kun jokaisen laukan jälkeen meni niin kauan saada hevonen taas avuille. Sanoisin siis, että paljon nostoja, jos se on mahdollista, mutta mieluummin kaksi hyvää nostoa avuilla kuin kymmenen ei-avuilla. Jos hevonen ryysää ja sen päästää silloin laukkaamaan, se tuskin oppii tulevaisuudessakaan rauhoittumaan laukkaharjoituksissa.

Otin jo syksyllä harjoituksiin mukaan suorilla urilla laukkaamista, mutta suurimmaksi osaksi laukkasin jonkinlaisilla kaarilla. On tullut jo todettua, että koska laukka on epäsymmetrinen askellaji, hevosen on helpompi laukata kaarella myötälaukkaa kuin ihan suoraan. Tein välillä jopa vastalaukan alkeisharjoituksia niin, että laukkasin pitkällä sivulla loivan kiemuran. Tarkoituksena ei ollut tässä vaiheessa niinkään harjoitella vastalaukkaa vaan saada Nala keskittymään jalkoihinsa ja vähän tasapainottamaan itseään. Suorilla urilla Nala helposti lähti kiihdyttämään, pudotti selkänsä, jätti takajalat taakseen ja laukka hajosi joko melkein nelitahtiseksi tai ihan raville asti. Siitä varmaankin tuntui vielä vaikealta laukata suoraan kovin hallitusti ja tasapainoisesti.

Joskus tuntuu, että sen paremmin hevonen kuin ratsastajakaan ei edisty, ja joskus kehitystä tuntuu tapahtuvan harppauksittain. Tällaisen harppauksen Nala otti laukkaamisessa alkukesällä. Eräänä päivänä se pyöristi itsensä laukassa, kokosi ja pysyi kevyellä tuntumalla ja tasapainossa. Päätin jatkaa pari kierrosta suoraa uraa kenttää ympäri, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus, ja sehän onnistui! Sen viikon ajan keskityin treenaamaan laukkaa, en toki joka päivä pitkää aikaa. Välillä laukka hajosi suoralla, mutta enimmäkseen se pysyi laadukkaana. Nala myös hakeutui rennoksi ja pyöreäksi koko kropastaan heti ensimmäisen noston eikä vasta puolen tunnin tahkoamisen jälkeen. Jotain oli liikahtanut sen päässä, ja jotain oli tehty oikein kaikkina niinä kuukausina, kun hiki päässä treenasimme.

Olen koko ajan noudattanut vanhaa viisautta: muiden askellajien ratsastaminen kehittää myös sitä heikkoa askellajia. Olen tehnyt paljon käynti- ja raviharjoituksia ja laukannut vasta rennolla ja avuilla olevalla hevosella. Jos hevonen ei toimi hitaammassa askellajissa, niin tuskin toimii nopeammassakaan. Poikkeus tästä ovat ehkä ns. dieselhevosel, jotka heräävät kunnolla vasta laukassa. Nala ei vain koskaan ole kuulunut niihin.

Syksyn laukkaharjoituksia. Nala jännitti koko ylälinjansa laukassa.

Pitkään laukka näytti lähinnä sellaiselta, mitä esteradalla voisi nähdä.

Syksyn laukkaharjoituksia. Nalalla ei vielä ollut voimaa eikä ymmärrystäkään pyöristää ylälinjaansa laukassa, joten takajalat jäivät taakse ja kaula jännittyneeksi.

Kun olin kevyessä istunnassa ja annoin hevosen laukata reippaasti, sen oli helpompi ottaa takajalka kunnolla alleen kuin jos olisin puristautunut väkisin satulaan hankalassa laukassa.

Tässä Nala on syksyyn verrattuna jo paljon parempi kaikin puolin. Sillä on enemmän voimaa, jolloin se pystyy kantamaan itsensä pyöreämpänä ja tukeutumaan pehmeästi kuolaimeen. Se ei myöskään kaadu sisäänpäin voiman puutteen vuoksi.