 |
| Helkan kanssa ulkokentällä syksyllä. Nyttemmin olemme siirtyneet jo maneesin puolelle. |
Syksy ja alkutalvi ovat olleet ratsastuksellisesti ihan riittävän täysiä. Joitakin viikkoja sitten aloin ratsastaa tähänastisten vakkarihevosteni Helkan ja Leon lisäksi puoliveritamma Millaa, joka kahden muun tapaan on tuntihevonen. Kolmea hevosta en kuitenkaan töiden jälkeen yleensä ehdi ja jaksa ratsastaa, joten tavallisesti vuorottelen niin, että yhdellä kerralla ratsastan hevosista kaksi. Olen käynyt nyt enimmäkseen kahtena tai kolmena päivänä viikossa.
5-vuotiaan suokkitamma Helkan kanssa olen saanut todellisia onnistumisen kokemuksia. Kesällä sen ratsastuksen aloittaessani tuntui, että joudun kannattelemaan hauiksillani varsinaista kyntöauraa. Varsinkin laukassa hevonen painoi ohjalle niin kovaa, että olkapäitäni särki. Siirtymiä tein tietenkin tiuhaan, mutta välillä tuntui, ettei tamma reagoinut niihin toivotulla tavalla. Se myös saattoi kulkea hetken kevyenä ja yhtäkkiä rojahtaa takaisin etupainoiseksi. Syksyn mittaan tilanne kuitenkin koheni koko ajan enemmän, ja viime aikoina olen saanut nauttia todella kevyestä hevosesta, joka astuu alleen ja jonka ohjia voin pitää vaikka pelkän peukalon ja etusormen välissä. Kuuliaisuutta on siis tullut lisää, mutta varmasti kyse on myös voimasta. Erityisen ilahduttavaa on ollut katsella Helkaa välillä ratsastustunneilla ja huomata, että se on ruvennut kantamaan itsensä sielläkin kevyenä. Se on miellyttävän reipas tamma, jolla on kivat askeleet istua ja jonka laukka on suokiksi varsin hyvää nyt, kun etuosa on keventynyt.
Pari kertaa olen onnistunut jo tekemään siirtymän suoraan laukasta käyntiin, ja laukkaan on muutenkin tullut pikkuhiljaa säädeltävyyttä. Lähiaikoina ohjelmassa onkin laukan kehittämisen jatkamista. Tavoitteena talvelle on saada taas lisää voimaa ja kantokykyä sen verran, että laukka-käynti-siirtymisistä tulisi rutiinia. Lisäksi olen juuri aloittanut vastalaukkojen harjoittelun loivalla kiemuralla. Vastalaukathan kehittävät erinomaisesti tasapainoa ja hevosen suoruutta, mutta koska niihin tarvitaan jo jonkinlaista kantokykyä ja kontrollia, en ole vielä kesällä tai syksyn aikana ottanut niitä Helkan kanssa ohjelmaan ollenkaan.
Loiva kiemura laukassa pitkällä sivulla
 |
| (c) Wikipedia: Ratsastusradan tiet |
Loiva kiemura tulee kouluradoilla vastaan ainakin HeB-luokissa, kuten K.N. Specialissa. Siinä se tosin ratsastetaan ravissa. Tässä harjoituksessa erityisen hyvää on se, että kiemuran jyrkkyyden voi itse päättää saumattomasti ja siten vaihdella vaikeusastetta. "Käännöspisteessä" (kohdassa X) hevonen joutuu laukkaamaan hetken verran ikään kuin vastalaukkaa, ja mitä jyrkempi kiemura on, sitä lähempänä todellista vastalaukkaa ollaan. Tätä harjoitusta hyvänä vastalaukan treenin aloittamisena esittelee myös Kyra teoksessaan Kyra ja ratsastuksen taito. Ahnehtia ei kannata, sillä laukka helposti hajoaa X:n kohdalla tai vähän sen jälkeen, jos hevonen yllättyy suunnanmuutoksesta eikä sen tasapaino ole kohdallaan. Olen vasta kerran kokeillut tätä harjoitusta treenien päätteeksi Helkan kanssa sillä tuloksella, että ensimmäisellä yrityksellä laukka hajosi, mutta kahdella seuraavalla se sujui hyvin. Lopetin siihen runsain kehuin.
Siirtymät laukan sisällä
Hyvää voima- ja kuuliaisuustreeniä on myös siirtymien tekeminen laukan sisällä, ts. laukkaa kootaan kevyesti ja taas pyydetään eteen. Kesällä Helkalta ei voinut sellaista vielä pyytää, sillä laukassa oli vain yksi vaihde: reippaasti eteenpäin. Syksyn mittaan se kuitenkin alkoi väläytellä sitä, että nyt laukkaa voisi jo hienosäätää.
Hyvä kokoamisharjoitus sekä nuoremmille että kokeneemmille hevosille on ajatella laukassa siirtymää raviin tai käyntiin mutta niin sanotusti muuttaa mielensä, ennen kuin hevonen ehtii siirtyä. Jännitän siis vatsalihakseni ja tiivistän vähän otettani ohjista ikään kuin haluaisin siirtyä alempaan askellajiin, mutta välittömästi tämän jälkeen otan kuitenkin vähän reilumman tuntuman pohkeilla, jolloin hevonen ei teekään siirtymää. Lopputuloksena, siis jos kaikki menee toivotusti, hevonen kokoaa itseään ottaen takajalat paremmin alleen ja kevenee edestä, minkä jälkeen voin taas pyytää sitä reippaasti eteenpäin. Olen oppinut, että tässä täytyy olla tosi skarppina, sillä hevonen saattaa tulkita puolipidätteen merkiksi siirtyä alaspäin ja katkaista laukan, jos ratsastajan pohje ei kerro riittävän nopeasti, että se ei ole tarkoitus. Helkankin kanssa näitä välillä sattui aluksi, mikä saattaa johtua osin siitä, että harjoitus oli sille vielä uusi – se oli tottunut, että joko laukataan tai sitten ravataan, eikä siihen, että laukkaa kootaan. Nopeasti se kuitenkin hoksasi, mitä haluan, ja nyt harjoitus sujuu jo hyvin.
 |
| pv-ruuna Leo |
 |
| pv-tamma Milla |
Joulun vietin osin lapsuudenkodissani Kuopiossa (22.–24.12.) ja osin avomieheni sukulaisten luona Turussa (24.–25.12.). Turussa ei lunta ole nimeksikään, mutta Kuopiossa kävin Puijon tornin juurella myymälässä, Puijon majan pihalla ja laskettelurinteen ylätasanteella maisemia katselemassa. Nämä maisemat ovat erittäin tuttuja, sillä asuin 19 vuotta Puijon ulkoilualueen kupeessa Rypysuolla, ja olen vuosien varrella hiihtänyt ja patikoinut noissa maisemissa todella paljon.
 |
| Näkymä Puijon laskettelurinteen yläpäästä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti