keskiviikko 5. elokuuta 2020

Uudet hankinnat: Fairfax S -kouluvyö ja Amazona Suecan saappaat

Mintun hakupäivä takaisin Marshall Horsesilta varmistui, ja se on sunnuntai 16.8. Kun nyt olen vielä jonkin aikaa hevosettomana, ajattelin täyttää tyhjiön kertomalla muutaman sanasen viime aikojen ostoksista.

Meillä on ollut uusi satulavyö nyt kesän ajan. Kun Minttu näytti keväällä siltä, että se ei oikein tykkää satulavyön kiristyksestä, tarkistutin molempien satuloiden sopivuuden ja pyysin mahatähystyksen ja -röntgenit hiekan ja haavojen varalta. Jokin aika noiden tutkimusten jälkeen päätin testata myös, olisiko vyöllä jotain vaikutusta, sillä jotkut hevoset ovat todella tarkkoja kaikista hihnoista, joita niiden ympärillä on.

Harkitsin Prestige RP -kouluvyötä, mutta päädyinkin kokeilemaan Fairfax S -vyötä, sillä siitä oli saatavilla tutkimustietoa toisin kuin muista vöistä. Vakuutuin myös siitä, että mainostuksen mukaan Englannin koulumaajoukkue käyttää sitä, ja minusta esimerkiksi Charlotte Dujardinin ratsastuskuvissa hevosilla on se.

En osaa kuitenkaan sanoa, miten paljon vyö todellisuudessa vaikuttaa hevosen liikkumiseen. Minttu liikkuu nyt kyllä paremmin kuin keväällä, mutta se lienee ainakin enimmäkseen kasvamisen, voiman lisääntymisen ja harjoittelun tulosta. En huomannut vyön ensimmäisinä käyttöpäivinä mitään mainittavaa eroa Mintun liikkumisessa. Tykkään kylläkin siitä tiedosta, että vyö vähentää painetta ja jakaa sitä, ja siitä, että vatsanahka ei tursu vyötä vasten. Jos katsotte vyön muotoilua, niin sen on tarkoituskin vähän lerpattaa irti hevosen mahasta, jotta nahalla on tilaa liikkua eikä se ruttaudu vyön etureunaa vasten myttyyn. Vyön kiristäminen sen sijaan on Mintun mielestä edelleen vähän mälsä juttu, olipa vyö mikä tahansa ja kiristettiinpä se miten hitaasti ja varovasti hyvänsä. Minä taas pidän vyön laadukkaan oloisesta nahasta ja pehmeydestä. Omani löysin satula.comin verkkosivujen kautta, ja ainakaan silloin ei pienellä googlettelulla löytynyt muista suomalaisista nettikaupoista eikä myöskään muutamasta ennen käyttämästäni ulkomaisesta.




Kuvassa näkyy, miten vyön etureuna on hieman irti hevosesta, kuten on tarkoituskin.


Sitten se toinen ostos eli tammikuussa Amazona Suecalta tilaamani mittatilaussaappaat! Ennen tätä minulla on ollut oikeastaan kahdet saappaat käytössä, vanhat Cavallon yleissaappaat lähinnä este- ja maastoilukäyttöön ja saman merkin kovat koulusaappaat kaikkeen muuhun. En vain ole enää ihan vakuuttunut Cavallon laadusta, sillä kantapään yläpuolella nilkassa olevat saumat ratkeilivat jo muutaman käyttökerran jälkeen, ja koska vanhat yleissaappaanikin ovat jo useampaan kertaan parsitut ja aika onnettoman näköisiksi kuluneet, halusin rinnalle toiset kunnon koulusaappaat. Amazona Suecan saappaisiin törmäsin ensimmäistä kertaa Sophia Backlundin blogissa jo varmaan pari vuotta sitten, ja koska hän oli silloin kovasti niitä kehunut, niin otinpa itsekin uuden merkin testaukseen.

Omien jalkojeni mittaamisen lisäksi edessä oli vaikea päätös: millaiset saappaat haluaisin, kun samalla hinnalla kaikki saappaan ja yksityiskohtien väri- ja kuosivaihtoehdot olivat käytettävissä? Olin monta päivää kuin lapsi karkkikaupassa, kun selailin yrityksen Instagram-tilillä erilaisten saappaiden kuvia ja mietiskelin värejä ja kuoseja. Mietin myös, haluanko samaa vai eri väriä, jos joskus tilaan talvisaappaat. Lopulta päädyin ihanaan kastanjanruskeaan väriin koko saappaassa. Se valikoitui paitsi kauneutensa vuoksi mutta myös siksi, että tajusin haluavani sellaiset saappaat, joilla voi tarvittaessa myös kisata. Kastanjanruskea on tarpeeksi konservatiivinen väri valkoisten aitojen sisäänkin, ja vasta VaA:sta eteenpäin ratsastajalta vaaditaan mustien saappaiden käyttöä. Näitä voi siis huoletta käyttää  varasaappaina esimerkiksi silloin, jos mustista saappaistani menisi kesken kisojen vetoketju.

Vielä en ole tosiaan päässyt ratsaille, sillä saappaat tulivat, kun Minttu oli lähtenyt Tampereelle. Nyt olen pitänyt niitä välillä kotona jalassa ja yrittänyt vähän ajaa sisään, jotta ne olisivat vähän muotoutuneet, kun ensimmäistä kertaa ratsastan niillä. Silloin osaan antaa niistä myös jonkinlaisen arvion. Ulkonäössä ei ainakaan ole moittimista.










































































Tammikuun tarjoukseen muuten kuului, että sain kaupan päälle niin ikään mittatilauksena tehdyt jodhpurit! Valitsin niihinkin saman värin, ja malleja oli vaikka kuinka paljon. Melkein liian hienot tallille. ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti