Oletin, että varsominen menisi varmaan lähelle laskettua aikaa eli 1.6., koska Mintun utare alkoi kehittyä vasta vähän aikaa sitten ja maito oli koko ajan näyttänyt ihan kirkkaalta ja vetiseltä. Eilen illalla yhdeksän aikoihin kuitenkin huomasin toisen nisän päässä ihan pienen vahatipan, ja kun mittasin Mintun lämmön, se oli 37,9 eli neljä kymmenystä matalampi kuin Mintun normaali iltalämpö 38,3. Tunnustelin myös hännän seudun lihakset: olivathan ne ehkä aika rennot, mutta eivät nyt ehkä mitään löllöä kuitenkaan. Vahatipat voivat itse asiassa tulla jo viikkoja ennen varsomista, ja koska muutenkaan ei näyttänyt siltä, että varsominen tapahtuisi edes lähipäivinä, en pitänyt kovin todennäköisenä, että varsa syntyisi nyt. Kuitenkin tuo lämmön laskeminen on yleinen merkki siitä, että varsominen tapahtuu muutaman tunnin sisällä, joten epäilys jäi ja päätin olla menemättä nukkumaan. Sen sijaan katsottiin mieheni kanssa sarjoja sohvalla ja tarkkailin Minttua kameran kautta.
Huomasin parin tunnin päästä, että Minttu kuljeskeli aika paljon pitkin karsinaa. Epäilykset vahvistuivat entisestään, kun se meni kerran makuulle mutta nousikin jo parin minuutin sisällä uudestaan ylös. Välillä se myös vilkuili vähän takaviistoon, vaikkei ihan selvästi kylkiään. Sitten kameran kautta kuuluikin selvä loiskahdus, kun sikiövedet menivät. Siinä vaiheessa lähdin talliin katsomaan, ja siellähän jo etujalka pilkisti. Sitten alettiinkin tarkkailla kelloa.
Etujalat ja pää tulivat sujuvasti ulos. Kun rintakehän ponnistaminen vaikutti etenevän hitaasti, menin avustamaan vetämällä varsaa ulos polttojen tahdissa. Sen jälkeen loppu menikin helposti omalla painollaan ja poistuin karsinasta. Minttu nousi varsan tultua ulos heti seisomaan ja napanuora katkesi siinä.
Pikku varsa nousi puolen tunnin kuluttua seisomaan ja pääsi imemään maitoa noin tunnin kuluttua syntymästään. Pikikakka tuli aamulla 9 tunnin kuluttua syntymästä ja pissat tänään myöhemmin. Kävin nukkumassa aamuyöllä noin klo 3 - 6, joten väsyneissä merkeissä on torstai mennyt.
Ternimaitotesti näytti, että maito on laadultaan hyvän ja erinomaisen välissä. Varsalla meni jonkin aikaa oppia löytämään oikea asento imemiseen ja sille olisi kelvannut mikä tahansa ihopoimu, polvi tai kylki imettäväksi, mutta autoin sitä välillä oikeaan paikkaan ja nyt se jo osaa hyvin. Varsa on ollut syntymästään saakka pirteä, pukitteli jo parin tunnin ikäisenä ja tänään aamulla jo aktiivisesti juossut pitkin karsinaa. Eläinlääkäri tulee vielä huomenna tekemään vasta-ainetestin verinäytteestä.
Mintun hoitajan kanssa hilasimme emän ja varsan n. 20 minuutiksi tarhaan iltapäivällä. Varsa sai (hiukan ylisuuren) säädettävän loimen päälleen ulos, koska lämpötila on tänään ollut vain n. 10 astetta. Loimen laitto sujui ihan hyvin yksikseenkin, kunhan rapsutti varsaa joka hetki samalla, kun yritti saada solkia ja tarroja kiinni. Tarhassa parivaljakko pyöri vain tarhan etuosassa hiljakseen, koska varsa oli vielä ujo lähtemään kauemmas (ei ihme, näkihän se karsinan ulkopuolisen maailman ensimmäistä kertaa), mutta se kuitenkin tutki kiinnostuneena kiviä ja keppejä ja tietysti kokeili muutaman kerran sähkönauhaa ja sai näpsyt turvalleen. "Taluttaminen" tarhaan eli halausotteessa pyllystä työntäminen kävi urheilusta, mutta paluumatka tarhasta talliin sujui helpommin.
Videolla on kooste yön tapahtumista: https://youtube.com/shorts/NBkKYZrTARk?si=TxmUOioPJM3-yAJa
Nyt olen kaikkeni antanut ja menen saunaan.
![]() |
Minttu viimeisellä "ratsastuksella" (eli muutama kuva ja hetki käyntiä ilman satulaa) viikko sitten |
Paljon onnea uudesta tulokkaasta! Ihanaa, että kaikki meni hyvin🤗
VastaaPoistaT. Hanna:)
Kiitos!
PoistaOnnea! Ihanaa, kun on onnellinen varsominen takana. Kiva seurata varsan kasvua blogin kautta 😍
VastaaPoistaKiitos! Kiva kun seurailet. ☺️
PoistaLämpimät onnittelut! Ihanaa päästä elämään blogin kautta mukana varsajutuissa.
VastaaPoistaKiitos, ihanaa kun teitä seuraajia on! ☺️
PoistaTuliko tamma- vai orivarsa?<3
VastaaPoistaSe on tuolla heti jutun alussa, kylläkin vain ihan nopeesti mainittuna. Eli tammavarsa tuli, niin kuin vähän olin toivonut 🩷
PoistaSuurenmoiset onnittelut! Täällä on myös näytön takaa jännitelty, että milloin syntyy. Hienoa, että jaksat tänne päivitellä ja kirjoitella tarkemmin, video oli myös mahtava lisä. Meillä kun toivottavasti sama edessä ensi kesänä.
VastaaPoistaIhana päästä seuraamaan pienoisen elämää :) Kaikkea parasta teille varsakesään <3
Kiitos toivotuksista ja hienoa kun seuraat! Onnea myös teille odotukseen.
PoistaOnnittelut näin vähän jälkijunassa, ei ole ehtinyt ollenkaan omaa blogia päivittämään ja sitä myöten ei myöskään ole ehtinyt täälläkään käydä lukemassa iloisia uutisia!
VastaaPoistaKiitos!
Poista