Vino hevonen suoraksi

Yhtä mahdotonta kuin Suomen MM-voitto jalkapallossa tai hyväksytty GP-rata shettiksellä? Ei sentään. Hevoset ovat kuitenkin luonnostaan jonkin verran vinoja samaan tapaan kuin me ihmiset olemme oikea- tai vasenkätisiä. On äärimmäisen vaikeaa saada hevonen aivan tasavahvaksi kumpaankin suuntaan. Paljon voi kuitenkin tehdä.

Käsittelen tässä postauksessa hevosen vinoutta ja sitä, mitä sen vähentämiseksi voisi tehdä. Näkökulma on sama kuin blogissa muutenkin: tämä ei ole opetustekstiä, vaan minulla on jokin ongelma, jota pohdin ja johon koetan löytää teoriatiedon ja loputtomien kokeilujen ja ehkä erehdystenkin avulla ratkaisun. Nala on sinänsä oiva koe-eläin tätä aihetta varten, sillä ostaessani sen se oli ihan hirveän vino. En pystynyt ravaamaan sillä oikeaan kierrokseen tavallista ympyrää, koska se liirasi takaosaansa niin rajusti ulos ympyrältä, että se ei voinut ravata normaalisti.

Nykyään tilanne on toki parantunut, mutta oikea kierros on Nalalle selvästi vaikeampi. Se pyrkii välillä asettumaan ulos eli vasemmalle ja vastustamaan voimakkaasti oikealle asettumista taipumisesta puhumattakaan. Se saattaa myös yrittää hieman puskea oikeaa (sisä)pohjetta vasten. Toisaalta vasemmassa kierroksessa se saattaa liioitella asetusta vasemmalle ja suorastaan kieltäytyä suoristamaan päätään, jolloin etenkin laukassa tuntuu, että ulko-ohjalla makaa 600 kg hevosta. Pään ja kaulan kääntäminen vasemmalle on Nalalle siis yleinen pyrkimys kierroksesta riippumatta. Käyn läpi joitakin harjoituksia, joilla olen yrittänyt ratkoa hevosen vinousongelmia ja ilokseni usein jopa onnistunut siinä.

Ajattelen hevosen koostuvan kahdesta palikasta: etu- ja takaosasta. Suoralla hevosella palikat ovat suoraan peräkkäin. Vino hevonen voi olla kropastaan tikkusuora mutta liikkua vinossa haluttuun suuntaan tai sitten mutkalla kropastaan. Kummastakin vinoudesta tulisi pyrkiä eroon, sillä vinous estää rehellisen taipumisen ja kokoamisen. Jos hevonen esimerkiksi liikkuu takaosallaan suurempaa ympyrää kuin etuosallaan, se välttyy taipumiselta – ja taipuisan hevosenhan me haluamme. Tällaisessa tilanteessa hevonen ei myöskään kokoa itseään, sillä kokoamisessa takajalkojen tulisi tulla syvälle rungon alle. Kun hevonen heittää takaosan ulos, sen ei tarvitse astua sisätakajalallaan syvälle.

Julkaisin tämän kuvan vähän aikaa sitten postauksessa "Kuumenevan hevosen laukkaharjoitukset". Tarkkasilmäiset huomasivat varmaan jo silloin, että sisätakajalka ei astu samaan kohtaan kuin sisäetujalka, vaan se kiertää suurempaa kaarta. Nala kuumui silloin laukkaharjoituksista, ja osin kuumuminen näkyi esimerkiksi näin.

Jos minulla on hevonen, joka kaatuu vinona sisäpohjettani vasten, ensimmäiseksi teen sen kanssa Kyran ABC-neliöharjoitusta. Tämän harjoituksen olen selostanut pari postausta sitten, joten en puhu siitä nyt enempää. Harjoituksen tarkoitus on saada hevonen odottamaan käännöstä askel askeleelta niin, että se lakkaa kaatumasta kiireisenä pohjettani vasten.

Vinouden korjaamisessa lähdetään siitä, että moottori sijaitsee (toivottavasti!) takaosassa, ja siksi on järkevämpää siirtää etuosa takaosan uralle kuin takaosa etuosan uralle. Tämä ei ole mitään omaa keksintöäni vaan yleisesti hyväksytty tosiasia. Aloitan käynnissä ympyrän kaarella niin, että konkreettisesti siirrän etuosan kulkemaan takaosan uraa. Jos esimerkiksi ratsastan oikeaan kierrokseen ja hevonen vastustaa oikealle taipumista siirtämällä sisätakajalkaansa kohti ympyrän keskusta ja etuosaansa ulos ympyrältä, pidän ulko-ohjan tuntumalla, käytän ulkopohjettani melko edessä ja johdan sisäohjalla etuosaa sisemmäksi. Käytännössä teen samoin kuin ABC-harjoituksessa videolla.

Vinoushan ilmenee usein niin, että hevosta on vaikea taivuttaa toiseen suuntaan. Asia ei parane sillä, että hevosta taivutetaan voimalla ja väkisin, vaan hevonen alkaa usein vastustaa entistä enemmän eikä ainakaan pehmene. Vinoa ja jäykkää hevosta on jumpattava ajan kanssa hyvillä harjoituksilla niin, että hevonen voi taipua helposti kumpaankin suuntaan ja suoristua. Ihmisetkin ovat toispuoleisia, ja jos esimerkiksi joogatunnilla asiakas ei veny yhtä hyvin kohti vasempia kuin oikeita varpaitaan, ei ole suotavaa, että joogaohjaaja hyppää ukemin asiakkaan selkään niin että nikamat rutisevat ja lihassäikeet poksahtelevat. Moni on myös urheiluharrastuksissa ollut joskus parin venytettävänä. Mitä tapahtuu, kun pari venyttää liikaa mukavuusalueesi yli? Et anna venytyksen jatkua vaan alat vastustaa sitä lihaksillasi, jolloin lopputulos on täysin päinvastainen kuin toivottiin. En usko, että hevonenkaan haluaa kokea kipua, joten se vastustaa liian rajuja venytyksiä.

Kun hevonen on vino, se usein pureutuu toiseen ohjaan ja vastustaa tuntumaa toiseen. Esimerkiksi oikeassa kierroksessa se saattaa kääntää kaulaansa vasemmalle, puskea oikeaa lapaansa sisäpohjetta vasten ja roikkua kiinni oikeassa ohjassa, kun taas ulko-ohjaan eli vasempaan ohjaan on vaikea saada tuntumaa. Tämä on se asento, johon Nala usein pyrkii. Tässä tilanteessa on tärkeää saada tuntuma sille ohjalle, jonka hevonen haluaisi jättää tyhjäksi, sillä sisäohjasta ei voi myödätä, jos ulko-ohjaan ei saa tuntumaa. Tällaista pulmaa olen ratkonut usein väistättämällä hevosta ympyrän kaarella tai suoralla ulospäin eli tyhjän ulko-ohjan suuntaan. Näin ulko-ohjasta tulee hevoselle selkeä rajaaja ja hevonen hyväksyy sen tuen usein paremmin. Samalla se usein päästää irti sisäohjasta. Ongelmaa ei siis ratkaista runttaamalla ohjalla asetusta ja pohkeella taivutusta väkisin läpi vaan väistättämällä hevosta niin, että se luonnostaan hakeutuu ulko-ohjan tuelle. Näin pääsen taputtamaan sitä sisäkädelläni (--> löysä sisäohja) ja kiittämään siitä, että se ei pureudu sisäohjaan kiinni. Tätä harjoitusta olen tehnyt vuosien varrella useilla vinoilla hevosilla, myös Nalalla, ja todennut sen toimivaksi.

Syksyn treenejä, taputan laukassa sisäkädellä. Hevonen ei siis ollut rehellisesti läpi, koska se reagoi sisäohjan vapauttamiseen asettumalla ulos ja kaatumalla sisäänpäin. Jos hevosen asetus ja taivutus olisi pehmeästi läpi, se säilyisi, vaikka taputtaisin sisäkädellä.

Olen parina viime päivänä alkanut tehdä Nalalla vasta-asetuksia ravissa. Nala kokee sen tapansa mukaan vielä vaikeaksi (= esitti kuolevansa ihan just, kun ensimmäisen kerran moista pyysin), mutta kun sain asetuksen läpi, tuntui muutakin loksahtavan kohdalleen. Hevonen ei yleensä mielellään heitä takaosaansa ulos, jos asetuskin on ulkona, sillä se on sille melko raskasta ja sulkutaivutuksenomaista. Jos Nala alkaa liirata takaosaansa ympyrällä ulos, en yritä runtata sen takaosaa väkisin sisäänpäin vaan käytän mieluummin ulkopohjetta kainalossa ja siirrän asetuksen ulos. Näin saan ulkolavan paremmin hallintaan. Harjoitus on toiminut hyvin, ja kun vasta-asetus on pehmeästi läpi, olen ikään kuin kiitoksena siirtänyt asetuksen ja taivutuksen taas normaaliksi. Silloin takaosan liirailu on loppunut. Asetuksen ja taivutuksen vaihtelu ympyrällä ravissa on hevoselle hyvää jumppaa. Harjoituksen voi tehdä aluksi käynnissä (minäkin tein sitä käynnissä kuukausitolkulla) ja siirtyä myöhemmin raviin.

Tämä ja seuraava kuva demonstroivat sitä, kun hevonen ei halua asettua ja taipua sille vaikeaan suuntaan ja kun se hyväksyy asian. Tässä kuvassa Nala jännittää kaulansa ja selkänsä ja pureutuu sisäohjaan, kun taas ulko-ohja on valahtanut vähän löysemmäksi, kun pää kallistuu siihen suuntaan. Sisätakajalka ei astu sisäetujalan merkkiin, eli hevonen välttää paitsi taipumista myös itsensä kantamista. Kaula on väärinpäin (alakaula pullottaa) ja ilme tyytymätön, koska Nala koki vaikeaksi sen, mitä siltä pyysin.

Tämä kuva on otettu samalla ratsastuskerralla hieman myöhemmin. Hevonen on suoristunut ja hyväksyy asetuksen ja kevyen taivutuksen sille vaikeaan suuntaan. Molempien ohjien tuki on samanlainen. Sisätakajalka astuu jo paremmin etujalan jättämään merkkiin. Hevosen kaula on paremmin oikeinpäin ja ilme tyytyväisempi.

Toivottavasti joku sai tästä ideoita kokeiltavaksi. Minulla nämä keinot ovat toimineet hyvin. On minulla kokemusta siitä asetuksen ja taivutuksen väkisin runttaamisestakin – ei toimi. Ainakin Nala vain jännittyy moisesta entisestään. Olen myös huomannut, että kannattaa kokeilla monenlaisia keinoja, sillä yksi hevonen paranee yhdellä ja toinen toisella harjoituksella. Mikään ei myöskään estä tekemästä useita erilaisia harjoituksia, joilla kaikilla on sama tarkoitus.