Henri Ruosteen klinikan vinkkien testaamista käytännössä!

Aiemmassa postauksessa mainitsin, että istuin viime viikon lauantaina monta pitkää ja antoisaa tuntia Henri Ruosteen kouluratsastusklinikan katsomossa ratsastuskeskus Ainossa. Tässä postauksessa referoin lyhyesti joitakin klinikalla esiin tulleita keskeisiä asioita, mutta pelkäksi puheeksi se ei jää, sillä otin pari päivää sitten videota treeneistä, jossa kokeilin Ruosteen oppeja käytännössä.

Klinikalla oli kuusi eri ryhmää seuraavassa järjestyksessä: nuoret hevoset, suomenhevoset, ratsastuskoulun oppilaiden ryhmä, este-/kenttäratsukot, vaativa taso ja GP-taso.

Kaikki ryhmät aloittivat ravaamalla ja laukkaamalla kymmenisen minuuttia ympäri kenttää ja laajoja kaaria. Hevoset oli toki verrytelty jo ennen valmennusta. Ruosteen mukaan tässä vaiheessa hevoselta ei kannata vaatia mitään kummoista, vaan sen tulisi vain liikkua rennosti ja saada kroppansa lämpimäksi.

Klinikan kantava teema oli selvästi hevosten herkistäminen niin, että ne reagoivat pieneen kosketukseen välittömästi ja voimakkaasti. Valmentaja halusi myös, että hevoset oppisivat pikkuhiljaa siihen, että jo puolipidätteestä ne ajattelevat eteenpäin.

Ratsastajia kehotettiin ratsastamaan verryttelyn jälkeen niin pientä ravia kuin mahdollista, "shetlanninponiravia". Hevosen tuli lähes kävellä. Kun ne tekivät tämän, seuraavaksi ratsastajan tuli pyytää pohkeella eteen. Ruoste halusi hevosilta aina vain suuremman reaktion: jos hevonen ei reagoinut ensimmäiseen hipaisuun, tuli antaa vähän terävämpi apu, ja reaktioksi ei riittänyt, että hevonen hieman pidensi askeltaan. Niiden haluttiin mieluummin räjähtävän eteenpäin liian isosti kuin liian varovasti. Muun muassa tämän harjoituksen tarkoitus oli saada hevoselle hiljalleen kehitettyä viisi vaihdetta. Kakkosvaihde on se, jota hevonen luonnostaan tarjoaa (rauhallista perusravia tai -laukkaa), ykkösvaihde on shetlanninponiravi, ja viitosvaihde taas tarkoittaa mahdollisimman suurta lisättyä ravia. Tärkeää oli pyytää hevoselta vähän enemmän kuin se itse tarjosi; kun se meni todella pientä ravia, tuli kokeilla, saisiko vielä vähän pienempää.

Seuraavaksi ratsukot työskentelivät paljon ympyröillä. Ratsastajan tuli tehdä puolipidäte, ja kun hevonen vasta oli reagoimassa siihen ja ns. "tulossa takaisin", se piti jo lähettää pohkeella eteenpäin. Harjoituksen tarkoitus oli se, minkä mainitsin jo aiemmin: hevosten pitäisi pikkuhiljaa oppia siihen, että puolipidätteeseen ei reagoida laiskasti ja hidastamalla, vaan sen tulisi päinvastoin terävöittää hevosta, sillä hevonen osaa odottaa, että puolipidätteen jälkeen tapahtuu jotain. Tätä tehtävää kuvasin videolle.

Laitoin vahingossa klipit videolle väärässä järjestyksessä, sillä oikeasti tein tehtävää ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravityöskentely onkin vielä aika löysän näköistä, mutta kun ehdimme laukkaan saakka, Leo oli jo vähän terävöitynyt. En nyt kyllä yrittänytkään saada sitä ravaamaan ympyrällä mahdollisimman isosti, vaan tarkoitus oli tosiaan ratsastaa aika pientä ravia (ei ihan shettisravia kuitenkaan) ja vasta eteenpäin lähettämisessä saada isoja askelia. Silti kaipasin raviin enemmän ponnekkuutta, vaikka askel oli tarkoituksella pientä.

En tällä kerralla päässyt vielä ihan siihen pisteeseen, että jo yhdestä puolipidätteestä hevonen kokoaisi riittävästi, vaan jouduin usein laukassa tekemään muutaman puolipidätteen, jotta sain laukkaan riittävästi eroa. Olisi hauskaa kokeilla, miten nopeasti voisimme yhdessä kehittyä tässä tehtävässä, mutta ratsastuskouluhevosten kanssa tilanne on tietenkin se, että minun ratsastuksieni välissä niitä ratsastaa moni muukin. Tällöin koskaan ei pääse jatkamaan siitä, mihin itse viimeksi jäi, vaan jokainen ratsastus on uudelleenherkistelyä.

En kyllä yhtään osaa istua tuossa satulassa! Se on Kieffer Aachenin yleissatula, joten istuin on kova, polvituet olemattomat ja väärässä kohdassa. Nalan ensimmäinen satula oli samaa merkkiä ja mallia, ja silloin jo valittelin, että jalkani siirtyvät väkisin liian eteen enkä saa yhtään tukea. En nyt videolla näytä ihan älyttömästi hölskyvän, mutta siltä se tuntuu. Tulevaisuudessa aion kyllä omalle hevoselleni hankkia jonkin älyttömän kalliin koulupenkin, kunhan se vain on pehmeä ja suuritukinen! :D

Onpa se ison näköinen! Ei Leo ole varmaan kuin n. 170 cm eli samankokoinen kuin Nalakin, mutta näytän sen vieressä tosi pieneltä. Minusta tämänkokoiset hevoset ovat juuri parhaita: minun kaltaiseni 163-senttinen tappikin pystyy ratsastamaan aivan hyvin, mutta ne ovat silti näyttäviä ja jalat saa vielä ympärille.

Klinikalta sai tosi hyvää pohdittavaa, olipa minkätasoinen ratsastaja tahansa. Teen näitä harjoituksia varmasti jatkossakin opetushevosten ja aikanaan oman hevoseni kanssa. Leo alkoi vähitellen reagoida laukassa yhä pienempiin apuihin ja selvästi odottaa, että kohta pyydän sitä kuitenkin eteen. Täytyy jatkaa treenejä ja katsoa, sujuisiko ensi kerralla taas pykälän paremmin.