Ihan hullu kauden ensimmäinen kilpailu ja sijoitus!

Kuvat on napannut kisahoitaja Emilia Biskop videolta.

Olen ollut niin kiireinen muuton vuoksi (saatiin mieheni kanssa keskusta-asuntomme myytyä ja muutimme väliaikaiseen asuntoon viime viikon aikana), etten ole ehtinyt edes kirjoittaa tänne ilmoittautumisesta kauden ensimmäisiin kisoihimme Kotimäen talleille HeB:3 2019 -ohjelmaan. Näin kuitenkin tapahtui, ja nyt ei voi kuin nauraa koko reissulle, joka eilen tehtiin kisahoitajaksi lähteneen Emilian kanssa.

Minttu on aina ollut hyvin ja rauhallisesti lastautuva hevonen, mutta mistä lie nuoren tamman päähänpistosta se päätti eilen, että tänään ei muuten traileriin mennä. Ei hyvällä eikä pahalla, ei raipalla painetta antaen, ei liinoilla, ei pyllystä työntäen eikä herkuilla. Se ei riehunut eikä vaikuttanut pelkäävän - se vain ei mennyt. Tallista tuli monta avustajaa, mutta kun ei niin ei. Kello kävi ja aloin jo uskoa, että täytyy soittaa kilpailupaikalle ja perua lähtö, koska enhän minä sinne voi yksinäni ilman hevosta mennä raviani esittämään. Lopulta ikuisuuden jälkeen tamma astelikin kyytiin ja alkoi mussuttaa heinäverkosta heiniä kaikessa rauhassa, joten pääsimme vihdoin matkaan.

Kotimäessä kurvasimme juuri traileriparkkiin ja saimme auton oven auki, kun kuulutus kertoi, että olen toinen valmistautuva ratsukko. Armonaikaa oli siis pyöreästi kymmenisen minuuttia. Satula selkään, akka vauhdissa kyytiin ja en ehtinyt kävellä edes verryttelyalueelle maneesiin, vaan otin suoraan pari kierrosta ravia ja laukannoston Kotimäen maastopoluilla ja tyhjällä käsihevosalueella, koska ne sattuivat olemaan lähimpänä. :,D Emilia oli tässä välissä ehtinyt käydä kysymässä, voiko lähtöä siirtää, mutta eipä siitä juuri apua ollut. Myötätuntoa mahdollisesti saatiin, mutta en ehtinyt jäädä kyselemään.

Kaiken kukkuraksi meidät opastettiin vieläpä väärälle portille, ja kun kuulutus kertoi vuoroni tulleen, emme päässeetkään sisään, vaan meidän piti kiertää koko Kotimäen 2-ratainen kisa-alue ympäri toiselle portille. Emilia talutti meitä juosten, kun ravasimme alueen toiselle laidalle ja syöksyimme portista sisään. Tuomari Jeanne-Marie Törnroth-Koivuniemi odotti tuiman näköisenä ja vastasi kulmat koholla myöntävästi tiettyä painokkuutta äänessään, kun kysyin, joko sain lähtömerkin. Katsoin parhaaksi olla selittelemättä mitään, joten painoin kaasu pohjassa keskiravia toiseen päätyyn ja aloitin suoritukseni, joka näkyy alla olevalta videolta.

Minttu jännitti päätyä, jossa on isoja punaisia pömpeleitä kisakansliana, ja siellä tuli sen vuoksi vaikeuksia siirtymissä ja turhaa kiemurtelua. Onneksi se ei kuitenkaan poistunut paikalta tai tehnyt mitään sen suurempaa. Tuomaripäädyssä tunsin Mintun hieman jännittyvän ja jäävän pohkeen taakse 4-kaarisen kiemurauran jälkeen, minkä vuoksi se nosti kahdesti peräkkäin väärän laukan siinä suunnassa, joka on sille tavallisesti helppo. Jännityksen piikkiin sekin. Yllättäen vaikeampi laukannostosuunta meni kuitenkin hyvin. Tuomari mainitsi kommenteissaan, että ravissa on hieman kiireinen vaikutelma. No, se oli ihan oikeudenmukaisesti sanottu siihen nähden, että ratsastajallakin oli jäänyt tukka ponnarille ja kisatakin ylin nappi auki ja toivoin, että kunpa housut olisivat oikeinpäin. En siis väitä, etteikö kiire olisi näkynyt monellakin tavalla.

Muistikuvat radasta olisivat aika hämäriä ilman kisahoitajan ottamaa videota, mutta kaikesta ultimaattisesta sählingistä huolimatta prosentteja tuli 63,864 ja sijoitus 7./29! On se aika hyvin nuorella hevosella käytännössä ilman verryttelyä. 😂 Tilannetta pelasti varmasti se, että olin ratsastanut Mintulla kotitreenin muutamaa tuntia aikaisemmin, joten se ei ollut niin pommi kuin olisi voinut olla. Ilman verryttelyä en tietysti kuitenkaan ehtinyt saada sitä kovin hyvin avuille eikä liikkeeseen sitä laatua, joka olisi mahdollista saada. Oli pakko valita kahdesta vaihtoehdosta: joko mennään hissuttelua tai sitten reippaasti mutta vähän kiireisesti eteen sillä riskillä, että hevonen ei tule siirtymissä kunnolla takaisin. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, joten vaikka Minttu oli joissain siirtymissä kättä vasten ja vahvana, ainakin se eteni.

Auto ja tallikaappi jäivät karmeaan kuntoon, kun jouduin kisapaikalla kiireessä paiskomaan kaiken sikin sokin enkä yhdeksän aikaan illalla kotiin suunnatessani jaksanut enää puunata tavaroita, mutta sen ehtii kyllä. Kaiken kaikkiaan reissusta jäi todella hauskat muistot, ja eilen saatu vihreä ruusuke loistaa nyt kyllä erityisen kirkkaana.

Helpotuksen huokaus. 😂

Takaisin satulaan

Varvas on saanut parantua murtumasta muutaman viikon, ja toissapäivänä kiipesin ensimmäistä kertaa takaisin selkään. Ei ollut muuten helppoa! Varvas itsessään ei ollut ongelma, mitä nyt vähän muistuttelee itsestään pienillä tuntemuksilla ja vaatii edelleen jonkin verran varomista, mutta kaikki muu sitten olikin. Miten voi ihminen unohtaa muutamassa viikossa, miten ratsastetaan?

Kentän päädystä metsään päin tonttinaapuri poltteli nuotiota ja hääräsi jotakin niin, että hänestä näkyi vain hiljainen siluetti, ja tämä oli herkälle tammahevoselle tietenkin kuohuttavaa. Juoksutin sitä alle hyvän aikaa, ennen kuin menin selkään, koska totesin, etten ihan mieluusti tussahtaisi heti kaaressa alas - en puoliparantuneen varpaani päälle mutten ehkä muutenkaan - mutta toinenkin syy oli. Arvelin, että ratsastuskuntoni ei ole parhaassa terässä, koska olin ollut useamman viikon ratsastamatta ja kaiken lisäksi kävelykipujen vuoksi lenkkeilemättäkin pieniä "korttelin ympäri" -tyyppisiä koiranpissatuslenkkejä lukuun ottamatta. Mieheni oli huolehtinut koiran pidemmistä ulkoiluista. Järkytys oli siitä huolimatta suuri, sillä tunsin olevani kuin jokin jatkokurssilainen. Havaitsin hevoseni olevan muun muassa vino ja vähän raskas, mutta tuntui, etten oikein jaksa enkä ihan osaakaan korjata asiaa. Pötkimme sitten menemään ympyrällä vähän aikaa jotain epämääräistä mongerrusta, jota en kehtaisi valmentajalleni näyttää. Kun askellajit oli käyty läpi ja Minttu tuntui taapertavan laiskana mutta ihan kiltisti, kiitin ja vein talliin. 

Eilen Minttu sai vapaapäivän, ja tänään ratsastin toista kertaa. Ei ihan kisaratasuoritus vielä, mutta tänään muistin jo paremmin, missä ovat kaasupoljin, ratti ja vaihteet. Vaihteista oli käytössä ehkä kaksi ja puoli, mutta kuitenkin. Aluksi koko hevonen tuntui jälleen olevan mutkalla kuin Ikean vispilä, mitä korjasin ratsastamalla volttikahdeksikkoa ja sen jälkeen raviväistöjä molempiin suuntiin. Se auttoikin ihan hyvin. Muuten hain vain tasaista etenemistä ja nostin pari kertaa vastalaukan, jossa tein kaartoja radan poikki. Ne sujuvat jo hyvin, ja voin hiukan jo asettaakin vastalaukassa ikään kuin myötälaukan puolelle, mikä auttaa Minttua pysymään suorempana. Yleisolemus ratsastajalla tänään yritteliäs, hevosella kiltti mutta laiskanpulskea.

Huomenna on vielä täysi työpäivä, mutta sen jälkeen käyn heti ratsastamassa ennen kotiinmenoa. Aloitimme muuttourakan väliaikaiseen asuntoon eilen, joten vilskettä riittää iltaisin. Varsinainen muuttoviikonloppu on viikon kuluttua, joten näin saamme onneksi jo ison osan tavaroista vietyä ripotellen, jotta kannettavaa ei hirveästi ole yhdelle päivälle.

Kaivattu näky!

Heinänkorsia kauhtuneessa merinovillapaidassa ja roskainen turpa. Parasta!

Kengittäjäkin kävi tänään laittamassa kesärenkaat alle. Minttu sai jälleen kehuja fiksusta käytöksestä ja lempeästä turpapuhaltelusta.

Me etsitään omaa maatilaa

Tämä on nyt se jännittävä asia, josta mainitsin pari viime postauksen lopussa. 

Tilanne on siis se, mitä otsikkokin kertoo: olemme kihlattuni kanssa myyneet nykyisen kerrostaloasuntomme Turun keskustan lähettyviltä (ilmoitus ehti olla päivän, seuraavaksi päiväksi kaksi näyttöä ja heti seuraavana aamuna asunto olikin myyty, heh) ja etsimme Turun ympäryskunnista sopivaa tonttia, johon voisimme rakentaa pienen omakotitalon ja muutaman hevosen tallin tai pihaton. Minttu ja vähintään yksi ponikaveri tulevat siis omaan pihaan asumaan.

En ole ihan vielä sisäistänyt asiaa kunnolla, joten en osaa tämän ihmeellisemmin hehkuttaa. :D Minähän olen pienestä heppatytöstä lähtien toivonut, että joskus olisi sellainen tilanne, että hevosten pitäminen olisi mahdollista. Omakotitalon rakentamista ja siihen asettumista olemme kyllä löyhästi mietiskelleet "alusta saakka", eli selvää on ollut jo tätä nykyistä asuntoa ostaessamme ja sitä ennenkin, että muutama vuosi varmaan asutaan näin ja sitten olisi omakotitalon aika. Nyt tässä on asuttu kaksi vuotta ja muutama kuukausi päälle. Välittäjä oli sitä mieltä, että nyt olisi hyvä hetki myydä asuntomme, joten kun asiasta oli keskusteltu, pyörät lähtivät pyörimään nopeasti.

Asumistilanteemme on sikäli hyvä, että voimme majailla edullisesti täällä Turussa eräässä rivitaloasunnossa, kunnes löydämme sopivan paikan. Etsimme vähintään hehtaarin kokoista tai mieluusti hiukan isompaa tonttia. Tontille tulee myös kenttä ja kunnollisen kokoinen tarha, ja toivon, että löytämässämme paikassa on myös peltoa omana tai vuokrattavissa, jotta kesällä olisi laidunmahdollisuus. Kuntatoiveena tällä hetkellä on Lieto.

Olemme katselleet jo muutamia paikkoja, joista yhteen tutustumiseen käytimme useammankin viikon aikaa, mutta kaikissa on jotakin hankalaa tai ainakin lisäselvittelyä vaativaa. En vielä tiedä, päädymmekö ostamaan jonkin näistä nykyisistä vaihtoehdoista vai jonkin muun, ja voi olla, että etsimiseen menee paljonkin aikaa. Joka tapauksessa edessä on kutkuttavan jännittäviä aikoja, kun alan vihdoin kolmekymppisenä päästä konkreettisesti kiinni siihen pienen hevostytön haaveeseeni, joka on kulkenut mukana aina näihin päiviin saakka.

Ratsastuskuulumisia ei tosiaan tällä hetkellä ole, sillä parantelen vielä vähän aikaa murtunutta varvastani. Minttu taas vetäisi itselleen vajaa viikko sitten takajalkaan kaksi haavaa ja tienasi näin tehden tarhalomaa, jotta rupeutuneet haavat eivät pääse repeämään taas auki. Olin huolissanikin, koska vaikka haavat eivät ole syviä, ne ovat ihan nivelen vieressä tai melkeinpä kohdalla. Minttu ei kuitenkaan ole ontunut missään vaiheessa, ruumiinlämpö on normaali ja turvotuskin jo paljon laskenut, joten onneksi taidettiin selvitä säikähdyksellä. Stunttiratsastaja Marja pääsee pian takaisin selkään ja minäkin varmaan parin viikon sisällä, koska varvas alkaa tuntua jo kohtuullisen hyvältä.

Mutta oi, oman maatilkun etsiminen! Siinä riittää sulateltavaa. Onneksi minulla on jo nyt paljon tietoa kaikenlaisista säädöksistä ja käytännön kokemuksista, joita oman tallin pitämisessä täytyy tai kannattaa huomioida. Lisäksi seuraan ahkerasti blogeista ja Facebookista löytyviä keskusteluja erilaisista talliratkaisuista. Opiskeltavaa riittää, mutta tämä on sellaista opiskelua, jota teen enemmän kuin mielelläni.

Hokki + varvas = *ruts*

 

Jaahas, nyt ei hetkeen ratsastetakaan. Toissapäivänä olin karsinassa putsaamassa Mintun takakavioita ihan normaalisti. Se nosti väärää jalkaa ilmaan, jolloin tökin sitä, että ei kun tämä mun puoleinen jalka ylös kiitos. Minttu sitten korjasi asentoaan ja saatoin liikauttaa omaakin jalkaani samaan aikaan niin, että sain toisen takakavion suoraan vasemman varpaani päälle. Erityisen ilahduttavaa oli, että näin talviaikaan kengässä oli vieläpä pitkät hokit, mikä vahvisti tuntemusta varpaassa mehevästi. :D Aluksi luulin, että kunnon mustelmahan siihen vain tulee ja jatkoin varustamista, mutta jo muutaman minuutin kuluttua kipu kasvoi ja oli pakko soittaa mies hakemaan minut tallilta ja pyytää muita tallilaisia viemään Minttu ulos ja varusteet paikoilleen. Kotimatkalla selasin netistä äkkiä, että minnekäs tässä pitäisi ajaa, ja oletin, että SRL:n tapaturmavakuutuksen ehtojen mukaisesti varmin paikka lienee Pohjola Sairaala. Sellainen onneksi on ihan kotimme lähistöllä.

Lääkärin kalenteri oli periaatteessa täysi, lauantai kun oli ja vähän väkeä töissä, mutta pääsin heti röntgenkuvaukseen ja vastaanotolle ilman kummempia odotteluja. Lääkäri oli sitä mieltä, että kuvassa näkyy murtuma, joka kuitenkin onneksi näytti siistiltä ja varvas oli hyvässä asennossa. Sain lainaksi kyynärsauvat, reseptin kipulääkkeisiin ja hoito-ohjeeksi kohoasentoa ja kylmäystä. Kontrolliaika on viikon päästä, jolloin otetaan uusi röntgen.

Varvas ei kestä yhtään painoa, mutta kun sen jättää rauhaan, ei liikuta eikä kolhi sitä mihinkään, se ei ole enää edes kipeä. Kipua siinä oli oikeastaan vain muutamia tunteja tapaturman jälkeen, enkä eilenkään ottanut lääkettä. Parempi näin! Nyt varon visusti rasittamasta sitä, ettei tilanne muutu.

Onnekseni mulla on täällä Turussa ystävä, joka ratsastaa hyvin ja on tottunut ratsastamaan nuorillakin puoliverisillä, ja hänen oma hevosensa on vielä niin nuori, ettei se ole ratsastusiässä. Sain hänet mukaan tallille jo seuraavana päivänä, jolloin näytin varusteet ja käytiin testaamassa Mintun toimintanapit maneesissa. Hyvin sujui ja Minttu vaikutti tyytyväiseltä, vaikka sillä ei kovin moni minun lisäkseni ole ratsastanut. Hän käy täyttämässä Mintun rehukipot ja ratsastamassa muutaman kerran viikossa, joten nyt ei tarvitse jättää tammaa seisomaan tarhaan viikoiksi. Olettaisin, että oma ratsastustaukoni kestää muutaman viikon, mutta tuskin ihan mahdottoman pitkään kuitenkaan.

Ihan tähän liittymättä: juuri nyt elän todella jännittäviä aikoja heppailu- ja asumiskuvioiden suhteen. En uskalla vielä paljastaa enempää, koska en ole varma, toteutuuko eräs hanke, jonka parissa nyt olemme puuhanneet pari viikkoa hiki hatussa. Toivottavasti tiedän enemmän jo tällä tai ensi viikolla.

Viime viikolla maastoradalla. Tyytyväinen ja seesteinen Minttu kunnon ravien ja laukkojen jälkeen!

Kiima ja valmennus = plääh

Kuva Tarun ja Kimin tallilta viime kesältä. Niin kaunis tamma!

Ensin pikainen kooste tästä viikosta. Aiemmin viikolla ratsastin itsenäisen treenin, jossa Minttu väläytteli superhienoa liikkumista! Se ei jaksanut ylläpitää sitä kovin pitkään, mutta se ei tässä vaiheessa niin olennaista olekaan. Pari päivää sitten laitoin sille kunnon juoksutusvermeet ja juoksutin puomien yli, ja se sujuikin hienosti. Eilen maneesissa oli sen verran muuta tohinaa, että ratsastinkin kevyttä hölkkää ja siinä hiukan väistöjä ympäri maastorataa.

Tänään taas klo 12 - 13 hikoiltiin Minnan valmennuksessa. Laitoin pitkästä aikaa Pixion maneesiin. Yleensä käytän sitä ulkona ja muutenkin silloin, kun kentällä saa todennäköisesti olla yksin, ja tänään toiseen päätyyn tulikin sitten yksi poniratsukko. Varoitin etukäteen videolle joutumisesta, ja joissakin kohdissa ponin iloinen naama hetkellisesti peittääkin näkymän. :) Suurempi ongelma on, että jälleen kerran Pixio petti. 😑 Ilmeisesti yhdestä (/3) vastaanottimesta oli akku loppunut, vaikka latasin kaikki täyteen eilisen illan ja tämän aamupäivän aikana. Nämä Pixion vehkeet ovat alkaneet tehdä tätä pikkuhiljaa, eli ei ollut uusi juttu. Täytyy alkaa samaan kuin jotkut muut Pixion käyttäjät eli liittää jokaiseen vastaanottimeen vara-akku aina ratsastuksen ajaksi. Niissä ei akun varaustaso pysy enää edes tuntia ilman tuota. Sain videota itsenäisestä alkuverryttelystä ja tunnin alkupuolelta käynti- ja ravityöskentelystä kuitenkin ja laitoin ne postauksen loppuun.

Eipä sillä, että lopputunnistakaan olisi tänään saanut mahtavaa videota. Mintulla on nimittäin kiima, mikä on aina mukavaa. :D Onneksi siitä ei mitään lohikäärmettä tule, mutta kiimassa se pissailee vähän väliä. Sitten kun se ei aina tee pissoja karsinaan ennen ratsastusta eikä koskaan silloin, kun olen selässä, niin jälleen oltiin tilanteessa, jossa sillä taisi olla pissahätä kesken valmennuksen ja siksi se oli nahkea. Kauhea lorotus alkoikin heti, kun päästiin tunnin jälkeen takaisin karsinaan.

Alkuverryttelyssä Minttu oli ihan kiltti kyllä eikä tehnyt mitään hölmöyksiä, mutta se kuunteli sateen ja kovan tuulen aiheuttamia ääniä maneesin nurkissa ja eikä tuntunut ihan rennolta. Ei se videolle sen kummemmin näy kuin lähinnä pienenä käpertymisenä liian syvään muotoon ja hiukan hitaana etenemisenä, mutta selkään tunnen eron. Tällaisina päivinä aloitankin alkuverryttelyn yleensä ratsastamalla rauhallisessa tempossa ja siinä muodossa, jossa Minttu tuntuu kaikkein seesteisimmältä, vaikka muoto olisikin turhan syvä tai (harvemmin) liian avoin. Videon alussa keventelen kahdeksikon muotoisella uralla ja pyrin vain siihen, että tamma rentoutuu. 

Tämän jälkeen video hyppää kohtaan, jossa Minna on saapunut paikalle ja yritän taas saada Mintun kävelemään kunnolla. Kiima ja pissahätä ovat ennenkin aiheuttaneet sille sitä, että se ei millään meinaisi kävellä kunnolla eteen vaan tarjoaa vähän liian ponnetonta ja hitaahkoa käyntiä, rullaa itseään luotiviivan taakse, ärsyyntyy pohjeavuista ja ravaisi mieluummin kuin kävelisi suurin askelin. Vältelläkseen reipasta kävelemistä se myös yrittää valahtaa ulkolavastaan ulospäin, mikä tekee siitä vinon ja vaikeuttaa kunnon kävelemistä entisestään. Kun saan sen hetkeksi säädylliseen käyntiin, siirrytään raviin.

Ravissa tehtiin aluksi tehtävää, jossa ratsastin mahdollisimman pikkuruista ravia ja pyysin siitä eteen. Mitään keskiravia ei tarvinnut saada aikaan, mutta tavoite oli, että hevonen reagoi mahdollisimman pienistä avuista eteen. Tämä onnistui ihan kohtalaisesti varsinkin Mintulle helpompaan suuntaan eli vasempaan kierrokseen. Oikeassa kierroksessa jouduin välillä pyytämään ponnekkaammin.

Laukassa pysyttiin enimmäkseen ympyrällä ja työskenneltiin taas kokoamisen parissa. Pyysin Minttua reilusti eteen ja sen jälkeen pyrin saamaan sen asteittain kokoamaan laukkaansa pienemmäksi. Laukka oli yhtä vaikeaa tänään kuin käyntikin, ja siinä minulla oli suuria vaikeuksia saada hevonen pysymään suorana niin, että ulkolapa ei yhtään pullahda ulos. Saatiin kuitenkin myös ihan hyviä onnistumisia ja paljon kootumpia askelia. Vaatimustaso ei vain tänään voinut olla kovin korkea, kun hevonen oli sitä mieltä, että rento hölkkäily on ihan jees muttei mikään sen tarkempi treeni.  

No, hyvät hetkensä oli tässäkin kerrassa, ja karsinaan päästyään ja pissat tehtyään Minttukin vaikutti tyytyväiseltä. ;) Siitä se pääsi suoraan tarhaan päiväheinille ja rouskuttelemaan kuusenoksia, joita sille tänään hain. Seuraava valmennus on taas ensi viikolla, ehkä jo muutaman päivän kuluttua keskiviikkona. Siihen saakka Minttu saa viettää taas kevyitä päiviä. Turha pusertaa liikoja nyt, kun kiima on päällä.

Selkähierontaa ja satula vaihtoon

Olen jo jonkin aikaa epäillyt, että Mintun koulusatula Prestige D1D Zero ei enää sovi sille. Asia vahvistui, kun satula.comin Marja kävi tsekkaamassa satulan ja totesi, että se tosiaan hieman keikkaa eteenpäin. Myös estesatulani Cliff Barnsby Schockemöhle painuu edestä liian matalaksi. Mintulle on käynyt siis päinvastoin kuin monelle muulle nuorelle hevoselle, eli se ei tässä kasvuvaiheessa niinkään levene vaan selkä muuttuu jotenkin muuten. Se on vähän takakorkea ja lavat ovat pullahtaneet aika isoiksi, joten siitä ehkä johtuu, että satulat eivät enää istu tasaisesti.

Kokeilin jonkin aikaa korjata koulusatulan asentoa edestä kohottavalla geelillä. Sillä se tuntuikin asettuvan hyvään tasapainoon, mutta ratsastaessa ei kuitenkaan sitten toiminutkaan, vaan satula valuu taaksepäin ja on todennäköisesti painanut takapaneelien kohdalta, Minttu on ollut nyrpeä satuloidessa ja hieman väristelee lihaksia selän takaosasta, kun siitä painelee sormilla. On siis aika vaihtaa satulaa.

Vanha satulamme ratsastuksen jälkeen edestä kohottavan geelin kanssa. Satula on hyvässä asennossa mutta on valunut selvästi taakse, minkä näkee myös vastinhihnojen asennosta.

Ennen satulanvaihtoa otin kuitenkin kunnolla aikaa hieroa Mintun selkää. Vietin karsinassa ainakin tunnin, jonka aikana hieroin selän ja lautaset ja kokeilin myös vähän kaulan ja niskan lihaksia. Lopuksi tein vielä porkkanavenytyksiä selälle ja molemmille kyljille. Olen kysynyt hyvää hevoshierojaakin, mutta häntä ei näytä saavan kovin nopeasti paikalle, joten hyödynsin jälleen internetiä ja opiskelin, mistä kannattaa hieroa ja miten. Seisoin jakkaralla karsinassa ja aloitin painelemalla selkää suurin, kevyin liikkein. Aluksi Minttu kuikuili taaksepäin ihmetellen. Yllättävän vähän se kuitenkaan liikuskeli tai nyrpisteli, vaan melkein koko ajan se tuntui nauttivan, vaikka lihakset olivatkin kipeät. Pian sain painella jo lujaakin, kun selkä pehmeni. 

Ajattelin, että en minä varmaan kovin kummoista hyötyä saa aikaan, mutta yllätys oli suuri, kun selän väristely loppui ja Minttu näytti samoja merkkejä, joita hevoset tyypillisesti näyttävät hieronnassa rentoutuessaan: se lepuutti päätään alhaalla, nuoleskeli huuliaan ja haukotteli moneen kertaan! Minttu ei ole varmaan koskaan ennen haukotellut minun nähteni, joten ihan oikeasti hieronta taisi mennä perille. 

Nyt kokeilin toista kertaa satulaa, jota Marja kävi tallilla sovittamassa. Se on uusi, vasikannahkainen Prestige Venus New D. Satulasta kuulemma olisi jokin käytettykin saatavilla, mutta tavallisella nahalla. Tämä malli kirpaisee aika huolella kukkarosta varsinkin uutena, mutta ihastuin kertakokeilulla tuohon nahkaan, koska siinä on niin hyvä pito! Satula on nyt siis testissä, ja kahden kerran perusteella se vaikuttaa hyvältä. Siinä on pehmeät polvituet ja ihanan syvä istuin. Se ei myöskään valu Mintun selässä taaksepäin ja antaa lapojen liikkeelle paljon tilaa. Samalla otin testiin Amerigon kouluvyön, koska tuntuu, että nykyinen vyömme saattaa osaltaan vetää vastinhihnoja huonoon asentoon. Katsotaan nyt rauhassa, mutta voi hyvinkin olla, että tämä satula ratkaisee pulman. Vanhat satulat annoin jo Marjalle mukaan myyntivälitykseen.

Prestige Venus New D

 '

Alla on muutama videopätkä viime sunnuntain ratsastuksesta eli juuri tuosta toisesta testikerrasta. Kentät ovat jo kovaa vauhtia sulamassa, kiitos muutaman aurinkoisen plussakelin päivän, joten menin ratsastamaan ulos ja virittelin Pixion kuvaamaan. Minttu oli hiukan jännittynyt ulkona, kun siellä on taas niin paljon enemmän katsottavaa kuin maneesissa, mutta aikani ratsastettuani sain ulos isoa, letkeää ravia ja Minttu alkoi rentoutua.

Miten parantaa omaa ratsastustaan ilman opetusta?

Minä olen malliesimerkki siitä, miten oikeastaan ei kannattaisi tehdä. Ratsastin ratsastuskoulun tunneilla 7-vuotiaasta 16-vuotiaaksi aluksi kerran viikossa ja teini-ikäisenä kahdesti ja otin myös itsenäisiä ratsastuksia. Olin tuolloin HeB-tasoinen. Kun minulle hankittiin vielä aika kokematon ja vihreä Valtteri-suomenhevonen, ehtona oli, että opetukseen ei sitten enää pääse, ellei silloin tällöin omista taskurahoistaan saa tunteja maksettua.

Aloitin Minna Kauppisen opissa viime keväänä, 29-vuotiaana. Tällä välin - siis niin 13 vuoden aikana - ratsastamani OPETUSkerrat voi valitettavasti laskea aika lailla kahden käden sormilla. Jotain kymmenisen kertaa korkeintaan.

Silti opin 13 vuoden aikana vaikuttamaan istunnallani paljon paremmin kuin teininä (tällä en tarkoita, etteikö silloinen ratsastuskouluni olisi ollut hyvä - se nimittäin oli, ja sieltä sain tärkeän pohjan koko ratsastukselleni - mutta toki satulassa vietetty aikakin on tärkeää, ja nykyään sitä on kertynyt paljon enemmän kuin silloin). Opin myös ratkomaan ratsastuksellisia ongelmia ja onnistuin jopa kouluttamaan nuoria, raakoja hevosia, joista tuli toimivia ratsuja. 

Ensiksi teen selväksi, että tällainen ei ole yleensä hyvä eikä koskaan paras mahdollinen ratkaisu. Vaikka minun ratsastukseeni tuli myös paljon uusia ja hyviä asioita itsenäisesti opetellen, istunta kärsii helposti, kun ei ole kokenutta opettajaa katsomassa ja korjaamassa. Näin kävi minullekin. Nyt opettelen esimerkiksi kääntymään ylävartalollani paremmin liikkeen suuntaan kaarevilla urilla, pitämään varsinkin oikean kyynerpään lähempänä kylkeä (katsokaa vaikka alempana olevaa kuvaa viime elokuulta, siellä se seikkailee taas irrallaan ;)) ja rentouttamaan reiden ja pakaran paremmin laukassa.

Miksi sitten näin pitkä opetukseton ajanjakso? Alaikäisenä toki olin pitkälti vanhempien kukkaron varassa, ja postauksen alussa kerroinkin, että sekä omaa hevosta että opetusta en voinut saada. En ollut tuon ikäisenä vielä kesätöissäkään vaan kokopäiväinen lukio-opiskelija, joten jotain satunnaisia synttärilahjarahoja lukuun ottamatta ei ollut kovinkaan paljon omaa rahaa, jota olisi voinut laittaa tunteihin, vaikka tarpeellisiin vaateostoksiin ym. sitä saatiinkin. Parikymppisenä taas olin yliopisto-opiskelija, joka sai opintotukea juuri sen verran, että edullinen asuminen avopuolison kanssa opiskelija-asunnossa oli mahdollista ja normaalia ruokaa saatiin pöytään. Vanhemmilta tuli näinäkin vuosina extraa, mutta se oli elämistä varten eikä sellaista "ylimääräistä" rahaa, jonka olisi voinut käyttää tunteihin. 

Olin juuri täyttämässä 26 ja valmistunut, kun hankin Nalan. Silloin palkkani oli elinkustannuksiin suhteutettuna jo hyvä, joten rahallisesti olisi vihdoin ollut mahdollista ottaa tuntejakin. En juuri silloin kuitenkaan edes halunnut ketään kertomaan, mitä minun pitäisi sen ravurilta näyttävän latvialaisen kanssa tehdä. Nalan kanssa oli pitkään tekemistä ihan siinäkin, että sen saa ravaamaan 20 metrin ympyrän ilman, että se tekee siinä ajassa kymmenen tahtirikkoa ja valuu väkisin 25 metrin uralle, saati sitten että sillä olisi voinut tehdä laukassa juuri muuta kuin laukata ympäri kenttää kevyessä istunnassa. Vaikka varsinkin istunnalleni opetus olisi tehnyt hyvää, ajattelin, että ei ole monen kympin arvoista ajattaa paikalle opettajaa kertomaan, että pidä pohkeet kiinni ja vaadi sitä liikkumaan reippaasti eteen. Kun Nala alkoi olla kuukausien myötä siinä kunnossa, että olisimme kehdanneet mennä oppimaan jotain uutta valmennuksiin, olikin jo aika myydä se. Sen jälkeen ratsastin pari vuotta Onnenperän tallin opetushevosia ja nuoria, ja siinä olisi kyllä ollut hyvä sauma ottaa istuntaopetusta Riitalta. No, enpä ottanut. Taisin taas ajatella, että mä ihan vähän ratsastan näitä ensin tässä ja meen tunneille sitten myöhemmin... :D

Fakta kuitenkin on, että teini-ikäisestä ratsastuskoululaisesta melkein kolmekymppiseksi en ottanut montakaan tuntia, ja silti onnistuin myös 3-vuotiaan puoliveriseni omatoimisessa kouluttamisessa mielestäni hyvin. Minulla on siis rutkasti kokemusta siitä, miten voi parantaa ratsastustaan opetuskertojen välissä.

Käytä apuna peilejä. Erityisen hyvä on, jos pystyt ratsastamaan niitä kohti. 

1) Ratsasta joka tapauksessa mahdollisimman paljon, vaikka sitten ilman opetusta.

Tätä ei voi kylliksi korostaa. Ratsastustaito kuten tanssijankin pikkutarkka liike syntyvät toistoista. Kyra ja ratsastuksen taito -kirjassakin mainitaan, että keskimäärin urheilija tarvitsee 10 000 toistoa oppiakseen jonkin asian perusteellisesti. Toki asioita voi "oppia" vähemmilläkin toistoilla - hevosen saa laukasta raviin vaikka vetämällä korvista, kun vetää riittävän kauan - mutta jos haluaa tehdä siirtymän laadukkaasti ja niin, että se tulee selkärangasta, tarvittavien toistojen määrä on korkea. Jos jokaisen ratsastuksen aikana tekisi 20 laukka-ravi-siirtymää ja ratsastaisi yhdellä hevosella kolmesti viikossa, 10 000 toiston kertymiseen menisi melkein kolme vuotta. Tämäkin tietysti edellyttää, että siirtymien tekemiseen paneutuu kunnolla eikä roiskaise sinnepäin ja kehitä vääriä tapoja.

2) Katso muiden ratsastusta.

Jos mahdollista, tarkkaile opetustunteja ja sitä, miten ratsastajien apujenkäyttö vaikuttaa hevosiin ja miten opettaja korjaa heidän ratsastustaan. Käy katsomassa valmennuksia ja klinikoita. Klinikoissa on se huono puoli, että usein sinne on valittu ratsukkoja, joille esitetyt asiat ovat jo helppoja, ja monesti nämä ovat enemmän näytösluonteisia tapahtumia kuin varsinaisia valmennuksia. Niistäkin voi silti oppia ja saada varsinkin hyviä ratsastustehtäviä takataskuun.

3) Katso opetusvideoita.

Netti on nykyään pullollaan laadukkaita opetusvideoita. Minulla on tilaus Wehorse-palveluun, jossa tunnetut ulkomaiset valmentajat ratkovat ratsastuksellisia ongelmia videoilla, ja se on ihan hyvä, vaikkakin sopii mielestäni paremmin kokeneelle kuin kokemattomalle ratsastajalle. Kokemattomallekin sopii YourRidingSuccess, jonka videoita voi katsoa Youtubesta. Koska materiaalia on paljon, on mahdollista myös vertailla eri ratsastajien tapoja ratsastaa.

4) Yritä saada videota omasta ratsastuksestasi.

Edes silloin tällöin oman ratsastuksen näkeminen videolta on paitsi kamalaa myös todella opettavaista. Kun videon pääsee näkemään pian ratsastuksen jälkeen, pystyy mielessään liittämään näkemänsä siihen, miltä hevonen kulloinkin tuntui. Oliko hevonen mielestäsi suora raviväistössä, mutta videolla edestäpäin kuvattuna se kuitenkin selvästi punkee lapaansa liikkeen suuntaan? Miltä sen muoto näyttää videolla? Liikkuiko se mielestäsi ihan hyvin ja reippaasti mutta jostain kumman syystä videolla näyttää raahustavan eikä takajalkakaan astu etujalan merkkiin saakka? ;) Video paljastaa armottomasti, miten tuli könötettyä ja miten jalka heilui ja kuinka hienolta tai huonolta se hevonen oikeastaan näyttikään. Joskus yllätys voi olla positiivinenkin, esimerkiksi kaksissa viimeisissä kisoissa, joissa tunsin selkään, että Minttu raahustaa koko raviohjelman ja siirtyy hetkenä minä hyvänsä käyntiin. Radan päätteeksi huokaisin syvään. Trailerin luona ratavideota katsellessani kuitenkin tajusin, että vaikka hevonen tuntui kammottavan hitaalta, ulospäin se näyttää ihan kivalta (ja molemmilla kerroilla lennokkuudesta tuli kuitenkin 7). Loogisesti se siis näyttää todella hienolta, kun tuntuu selkään normaalilta ja reippaalta.

Monet blogini seuraajista tietävätkin, että omistan Pixio-nimisen kamerajärjestelmän, joka seuraa taskussani olevaa mötikkää ja zoomaa ratsukkoon. Sen avulla saan kaikki blogini ratsastusvideot lukuun ottamatta kisaratavideoita. Vastaavanlainen systeemi taitaa olla Pivo, josta minulla ei ole kokemusta. Ilmeisesti sekin on vähän tuurilla toimiva kuten Pixiokin, eli joskus toimii hienosti ja joskus on teknisiä ongelmia ja vikoja. Suurta hyötyä Pixiosta on kuitenkin ollut ja on edelleen kiistämättä.

5) Lue hyvää ratsastuskirjallisuutta.

Olen usein kuullut väitettävän, ettei ratsastamaan voi oppia lukemalla. Ei varmastikaan pelkästään lukemalla, mutta kyllä minä olen saanut aivan valtavasti apua lukemisesta. Jaan tässä vilpittömän suosituksen muutamasta kirjasta, jotka olen hankkinut omaan kirjahyllyyni:

- Ingrid Klimke: Basic Training of The Young Horse. Tämä on aivan erinomainen kirja kaikille, jotka kouluttavat nuoria hevosia tai ratsastavat raakoja hevosia. 

- Claire Lilley: The Scales of Training Workbook. Kirja esittelee ratsuhevosen koulutusasteikon ja sen, mitä mikäkin porras tarkoittaa, ja siinä listataan tyypillisiä virheitä ja annetaan runsaasti harjoituksia kunkin osa-alueen parantamiseksi. Sopii melko kokeneille ratsastajille.

- Sally Swift: Centered Riding. Mahtava kirja istunnasta täynnä hyödyllisiä mielikuvia, jotka parantavat ratsastajan asentoa ja apujenkäyttöä! Sopii kaikille tasoille, kunhan englannin kieli luonnistuu. 

- Kyra Kyrklund ja Jytte Lemkow: Kyra ja ratsastuksen taito. Kyran kirja on parhaimmillaan silloin, kun ratsastaja on jo kokenut ja haluaa parantaa ratsastustaan. On siinä tärkeät oppinsa myös HeC-tasoisille, kuten vaikkapa se, että apu täytyy antaa kerran ja tarpeen mukaan toistaa eikä jäädä puristamaan koko liikkeen ajaksi, mutta kirjasta saa eniten irti, kun siihen palaa vuosien myötä taitojen kehittyessä yhä uudestaan ja osaa jo valmiiksi perusasiat riittävän hyvin.

6) Suunnittele!

Kuinka monesti yksityishevosten omistajat ovatkaan sanoneet, että onneksi huomenna on valmennus, kun itsekseen tulee vain tehtyä ympyröitä ja lähinnä liikutettua hevosta "vähän sinnepäin"? Niinpä, todella usein. Kun ratsastat, päätä etukäteen asia, jota tänään haluat parantaa. Mieti jo kotona, millä harjoituksilla ja miten ratsastamalla voit päästä tavoitteeseesi. Joskus suunnitelmat tietysti muuttuvat tai ehkä et pääsekään treenaamaan laukan kokoamista, koska hevonen onkin sinä päivänä niin hidas, että ylipäätään pohkeen edessä laukkaaminen ympäri kenttää on riittävä tavoite. Suunnitelmallisuus on silti kaiken avain.

7) Pidä itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa.

Ratsastus on riittävän vaikeaa myös silloin, kun ratsastajalla on hyvä tasapaino, vahvat keskivartalon lihakset, liikkuvat lonkat, pehmeät hartiat, hyvä hapenottokyky ja terveellinen paino. Jos näissä on puutteita, ratsastus on entistä vaikeampaa. Täytyy muistaa, että ratsastus on urheilulaji, ja hyvät suoritukset edellyttävät urheilullisuutta. Esimerkiksi lihaskunnon puutteita ratsastaja alkaa helposti kompensoida puristautumalla satulaan jaloillaan, koska lihakset väsyvät liian nopeasti, mikä taas aiheuttaa hevosessa vastustelua. Vartalon jäntevyys taas auttaa säilyttämään tasapainon yllättävissä tilanteissa. Moni suosii mm. pilatesta ja joogaa ratsastuksen tukena. Samoin kaikista aerobisista lajeista on hyötyä, koska ne kehittävät hapenottokykyä.

8) Näe vaivaa äläkä ole kranttu.

Jos haluaa päästä tilanteeseen, jossa nenän eteen kotiovelle tuodaan toinen toistaan hienompia hevosia, odotus käy todennäköisesti pitkäksi. Varakas voi ostaa ratsuja alleen ja opetusta, mutta vähemmän varakkaan on keksittävä muita keinoja. Minä pyöräilin tai kuljin bussilla ja kävellen kahdelle eri tallille ratsastamaan kantavia tai mammaloman jälkeen kuntoutettavia suomenhevosia tai tallin asiakkaiden milloin mitäkin hevosia 2,5 vuoden ajan kesät talvet monta kertaa viikossa. Myöhemmin niin ikään kaksi vuotta ajelin 50 minuutin ajomatkan päähän päästäkseni ratsastamaan tuntihevosilla. Teini-ikäisenä taas ostin itsenäisiä ratsastuksia ratsastuskoulun vakihevosillani, vaikka kenttä oli usein niin jäässä, ettei siellä voinut kuin kävellä. Silloin harjoittelin siis käyntitehtäviä. En ole tarpeeksi motivoitunut esimerkiksi jättääkseni kaiken taakseni ja lähteäkseni vuodeksi jonnekin Keski-Eurooppaan tekemään 10 tunnin työpäiviä kakkalinkona + harjoittelemaan ratsastusta siinä ohella (kaikkia kunnia niille, jotka sitä jaksavat) enkä ole edes ahkerimmasta päästä hevostelijoita, mutta nämä jaksoin tehdä ja hyvä niin, sillä kaikilta niiltä hevosilta opin jotain.

9) Uskalla tehdä jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt.

Vaikka sanonkin näin, muistutan, että ratsastajalla täytyy olla realistinen käsitys taidoistaan. Vaikka voisikin oppia paljon nuorten hevosten sisäänratsastuksesta sillä, että lähtee Schockemöhlelle ratsastamaan pellolta lassottuja hulluja 3-vuotiaita, niin enpä lähtisi. Uhkarohkea ei pidä olla. Mutta jossain määrin ratsastajan täytyy uskaltaa venyttää mukavuusrajojaan, jos haluaa kehittyä. Jokainen hevostalli.nettiä lukeva tietää, että siellä jokaiseen ratsastukselliseen ongelmaan varsinkin nuorten hevosten ollessa kyseessä tarjotaan ratkaisuksi, että laita hevonen ammattilaiselle, muiden ei kuulu yrittää opettaa nuorille mitään. Juuri näin, koska ratsuttajathan ovat jo äitinsä kohdusta syntyessään jo ratsuttaneet ainakin 50 hevosta eikä heillä ole koskaan ollut ekaa kertaa nuorta, eiku... 

Tosiasia on, että _ihan jokaisella_ ratsastajalla on joskus ollut ensimmäinen kerta, kun he ovat jotakin tehneet. Nalan kanssa vähän kapinoinkin tätä "harrastajan ei koskaan pidä sitä ja tätä ja tota" -ajatusta vastaan. Muistan, että kun ostin sen harjoitellakseni raa'an hevosen kouluttamista, joku tallilaisista kysyi varmaan jo ensimmäisenä päivänä, kenelle ratsuttajalle aion sen laittaa. No en kenellekään, vaan ihan itse opettelen sitä ratsastamaan. :D 

Olennaista on, ettei haukkaa aivan liian suurta palaa kerralla. Ensin kävin ratsastuskoulussa 9 vuotta, sitten ostettiin aika raaka ja reipas mutta kiltti ja järkevä suomenhevonen, sitten tuli vuosien myötä lisää aikuisia mutta raakoja hevosia, pikkuhiljaa myös joitakin nuoria sisäänratsastusvaiheessa olevia 4-vuotiaita suokkeja ja lopulta oma 3-vuotias Minttuni. Vaikeustasoa on tullut siis tasaisesti lisää koko ajan, ja nyt opin Mintun kanssa uusia taitoja. Itseään on mahdollista kehittää, kunhan vain lakkaa ajattelemasta, ettei muka voi oppia jonkin tietyn tason jälkeen enää mitään uutta!

3-vuotiaan Mintun kanssa ratsastuksen päätteeksi maneesissa ihan kahdestaan. Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun ratsastin Mintulla yksin (eli taisipa olla kokonaisuudessaan viides tai kuudes kerta, kun Mintun selässä oltiin).


Mitä ajatuksia postaus herätti? Jos luit tänne saakka, jätä ihmeessä terveisesi ja kerro, miten itse olet onnistunut parantamaan omaa ratsastustasi!