Asiat, jotka opittuani tunsin olevani parempi ratsastaja

Sain idean tähän postaukseen miettiessäni, millainen ratsastaja olin vaikkapa ratsastuskoulussa tai edellisen hevoseni aikoina, joka tapauksessa useampi vuosi sitten. Ratsastukseni oli silloin varmasti aikamoista matkustelua, vaikka toki jotain teinkin. Hyvän peruskoulutuksen saaneilla, kilteillä ja tasaisilla hevosilla on joskus niin helppo jäädä istuskelemaan ja ratsastamaan pikkusievästi, sillä ne saattavat toimia ihan kivasti niinkin.

Viime vuosina harrastuksessani on ollut sellainen vaihe, että olen ratsastanut toisten omistamia hevosia ja poneja. Osa niistä on ollut hyvin raakoja, vinoja, herkkiä ja kuumuvia. Niiden ratsastaminen on ollut todella opettavaista. Jos pitäisi nimetä yksi hevonen, jolta olen oppinut tähän mennessä eniten koko ratsastusurani aikana, se on kyllä Nala.

Keskustelupalstoilla joku miettii silloin tällöin, miten voisi oppia paremmaksi ratsastajaksi. Vastaus on aina sama: ratsasta paljon, ratsasta erilaisilla hevosilla, lue hyvää kirjallisuutta ja käy seuraamassa valmennuksia. Allekirjoitan neuvoista jokaisen. Tähän postaukseen haluan kuitenkin listata konkreettisia asioita, jotka opittuani tunnen olevani parempi ratsastaja kuin aiemmin. Koetan nyt välttää kaikenlaisia ympäripyöreyksiä ja yleviä totuuksia, kuten "ratsasta takaa eteen" tai "liike kulkee takaosasta selän ja kuolaimen kautta käteen". Muistanpa jostakin hevoslehdestä lukeneeni joskus jutun vierailevan valmentajan valmennuksesta, jossa valmentaja oli neuvonut ratsastajia: "Ride in the horse, not on the horse." Vaikka kuinka haluaisin tuntea olevani yhtä hevoseni kanssa, moiset ohjeet saavat pääni kivistämään. Nyt olisi siis tarjolla konkreettisia oivalluksia – ja kuten tavallista, jokainen ottakoon ne itselleen ohjenuoraksi vain, jos tuntee hyötyvänsä niistä. Lista on numeroitu, mutta numerot eivät kerro tärkeysjärjestyksestä.

1. Kuumuvalla hevosella täytyy käyttää mahdollisimman paljon pohjetta. Monet varovat suorastaan hengittämästä häsläävien, herkkien ja helposti kuumuvien hevosten selässä eivätkä uskalla kuin hipaista pohkeella silloin tällöin. Tällöin hevonen kuitenkin yleensä kuumuu edelleen, sillä eihän sen tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin mennä oikeaan suuntaan oikeassa askellajissa ja höyrytä. Saman olen huomannut Nalan koeratsastajilla: harva uskaltaa neuvoistani huolimatta ratsastaa hevosta kunnolla pohkeella, sillä he eivät usko, että herkkää hevosta kannattaisi ratsastaa niin. Lopputuloksena hevonen höyryää eikä tee yhtään mitään järkevää. Ratsastan Nalaa ihan normaaleilla pohjeavuilla ja keksin sille jatkuvasti tehtäviä, joissa käytän pohjetta. Vältän kaikenlaista päämäärätöntä haahuilua.

2. Suuri osa ratsastajista keventää väärin. Kevennys on pieni liike, jossa takapuolen pitäisi koko ajan pysyä lähellä satulaa. Monet keventävät etureisillä ja aivan liian suurta liikettä ja ikään kuin menettävät jämäkän pyllykontaktin hevoseen keventämisen aikana. Oivalsin vasta viime aikoina, millainen kevennys on hyvä ja millainen ei. Olen kyllä kuullut aiemminkin, että kevennysliikkeen tulisi olla pieni, mutta senkin voi tehdä etureisien varassa. Sain tuntuman hyvään kevennykseen vain itse kokeilemalla. Annoin jalkojen riippua rentoina ja raskaina vähän kuin omalla painollaan, katsoin peilistä olevani hyvässä perusistunnassa ja sitten koetin säilyttää saman asennon ravissa siten, etten tuntenut tarvitsevani jalustimia ja pohkeita keventämiseen. Tällainen mielikuva auttoi keventämään niin, että liike pysyi pienenä ja istunta kiinni hevosessa.

3. Herkkää hevosta ei välttämättä auta ratsastaa höyhenenkevyellä ohjalla. Tätä asiaa pohdiskelin tässä postauksessa. Nala on mennyt aimo harppauksen eteenpäin sen jälkeen, kun älysin pitää käteni jämäkämmin paikoillaan, jos hevosen pää heilahtaa. Se hakeutuu peräänantoon huomattavasti nopeammin, kevyemmin ja helpommin, joten itse asiassa jämäkän tuntuman pitäminen on johtanut siihen, että voin ratsastaa kevyemmin.

4. Älä istu harjoitusraviin ennen kuin hevosen takaosa toimii ja selkä on pyöreä. Notkoselässä istuminen aiheuttaa helposti sen, että ratsastajan on vaikea istua etenkin ravissa, ja koska vaikeasti istuva ratsastaja heiluu ja hölskyy, hevosen on entistä vaikeampi pyöristää selkäänsä ja rentoutua. On toisaalta huono asia, että pieniliikkeisten hevosten selässä on helppo istua, vaikka selkä ei olisikaan ylhäällä, sillä se ei ehkä kannusta kehittymään. Helppojen luokkien kouluratsastusliikkeet voi tehdä aivan hyvin kevyessä ravissa, ja esimerkiksi Nalaa ratsastin ainoastaan kevyessä ravissa heinäkuusta maalis-huhtikuuhun ja nykyäänkin aina tarvittaessa.

5. Mistä tuntee, että hevosen selkä on pyöreä, kun kaikki siitä kohkaavat eivätkä kuitenkaan osaa kuvailla? Kun hevonen pyöristää selkänsä, tunnet istuvasi korkeammalla ja että hevonen on yhtäkkiä isompi ja lihavampi. Selkä tuntuu tynnyriltä, ja pohkeesi tuntuvat olevan luonnostaan tiiviimmin hevosen kyljissä. Oikeastaanhan istutkin korkeammalla, sillä hevonen pyöristää selkäänsä ylöspäin (mene vaikka itse nelinkontin ja pyöristä selkäsi).

6. Mistä tuntee, että hevosen takajalat ovat aktiiviset ja hevonen hyvin kuulolla? Silloin pidäte tuntuu vaikuttavan suoraan takajalkoihin. Jokainen on varmasti ratsastanut treeneissä tai vaikka koulukisoissa lävistäjää laukassa niin, että lävistäjän lopussa juuri ennen kulmaa tulisi siirtyä raviin. Siirtymäpisteessä hevonen tuntuu pudottavan raville ja räpiköi kiireistä ravia kulman läpi (ei asetusta, ei taivutusta, koska ratsastajan kaikki energia menee ravin hidastamiseen). Tämä johtuu siitä, että hevonen ei ottanut siirtymähetkellä painoa takajaloilleen vaan ikään kuin teki mahalaskun raviin. Jos hevonen ei ole avuilla eikä takaosansa päällä, pidäte ihan konkreettisesti tuntuu pysähtyvän suuhun. Kun teet pidätteen, sen tulisi tuntua siltä, että minimaalisesta ohjaspidätteestäsi kulkee näkymätön lanka takajalkoihin, takajalat siirtyvät laukasta raviin ja etuosa kevenee ja nousee.

7. Käytä pohkeita jokaisessa siirtymässä, myös hitaampaan askellajiin siirryttäessä. Pohkeita tulisi käyttää eri tavoin eri tarkoituksiin: pieni ylöspäin suuntautuva "kouraisu" tarkoittaa selän pyöristämistä, lyhyt puristus eteenpäin menemistä. Ero nykyisessä ja vuosien takaisessa ratsastuksessani on se, että joskus käytin pohkeita lähinnä eteenpäin pyytämiseen, kääntöapujen antamiseen ja tiettyihin merkkeihin, kuten ristiaskeliin tai laukannostoon. Nykyään osaan käyttää niitä paljon enemmän ja varioiden. Tätäkään kukaan ei oikeastaan opettanut, vaan kirjallisuutta lukemalla, hyviä Youtube-videoita katsomalla, yrittämällä, erehtymällä ja kokeilemalla olen oppinut sen omia aikojani. Esimerkiksi tässä videossa havainnollistetaan erilaisia pohjeapuja.

8. Ajattele, että liimaat reidet kevyesti kiinni satulaan. Tässä on sama idea kuin keventämisessä: vaikka antaisit erilaisia pohjeapuja tai ehkä keventäisit, koeta pitää takapuoli ja reidet liimattuna hevoseen niin, että istuntasi "keskus" ei heilu apujesi tai kevennyksesi mukana. Joudun kiinnittämään tähän itse todella paljon huomiota, sillä Nala saattaa helposti karata avuilta, jos yhtään päästän istuntani keskuksen valahtamaan.

Onko teille tullut vastaavanlaisia oivalluksia, tunneilta opittuja tai itse havaittuja?

Nippeleitä ja nappeleita etsimässä viime syksynä.