Kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi?

Hevonen on luotu liikkumaan, tietävät kertoa niin vanhat kuin nykyaikaisetkin tietolähteet. Toisaalta hevosen liikunnantarpeen määrä on yksi keskustelluimmista hevosiin liittyvistä aiheista. Sitä on tutkittu, ja jokaisella hevosenomistajalla tuntuu olevan siitä jokin mielipide.

Kirjoitin viimeksi siitä, että hevosen liikunnantarve ei vähene pakkasella, vaan monet hevoset saavat kylmällä ilmalla ylimääräistä energiaa. Kuinka paljon on liian vähän, riittävästi, ideaalisti tai liian paljon liikuntaa, ja millaista sen pitäisi olla? Pitääkö hevosella olla vapaapäiviä?

Ensimmäiseksi vaikuttavat hevosen ikä ja terveys. Jo pikkuvarsa tarvitsee alueen, jossa se voi liikkua kaikissa askellajeissa ja pomppia luistaan ja nivelistään kestäviä, mutta ihmisen täytyy järjestää nuorelle hevoselle liikuntaa rajoitetusti. Tavallisesti ratsukoulutus aloitetaan 2,5–3,5-vuotiaalla hevosella pari kertaa viikossa noin vartti kerrallaan, ja tätä nuoremmalla hevosella voi ajaa kärryillä kevyesti. Tässä postauksessa puhun kuitenkin täysikasvuisista, terveistä hevosista, joilla ei ole sinänsä estettä liikkua säännöllisesti.

Kun hevonen näyttää tältä, on korkea aika antaa sen pään tuulettua.

Nala on minulla ollessaan liikkunut yleensä kuutena päivänä viikossa. Vapaapäivänäkin se on toki tarhassa aamusta iltaan, mutta pienehkössä tarhassa se saa lähinnä raitista ilmaa ja käyskentelee välillä muutamia askeleita sinne tänne. Kaikista parasta olisi, jos se kävelisi lepopäivänäkin tunnin tai pari, mutta välillä tarvitsen illan, jolloin voin keskittyä töihin tai vain levätä.

Vapaapäivät ovatkin lähinnä ihmisiä varten. Hevonen tarvitsee lepoa treenistä – aivotyötä vaativasta harjoittelusta, jossa sen lihakset rasittuvat sen verran, että niiden täytyy palautua. Esimerkiksi reippaasta kävelystä pitkin ohjin se ei tarvitse välipäiviä. Yksi säännöllinen tarhailupäivä viikossa on kyllä ok, mutta monet pitävät hevosillaan joka viikko kolmesta neljään vapaapäivää tai jopa enemmän.

Myönnän auliisti, että joskus joudun tinkimään periaatteistani ja antamaan hevoselleni useampia vapaapäiviä esimerkiksi viikonloppureissujen vuoksi. Silloinkin olen kuitenkin usein pyytänyt jotakuta käyttämään Nalaa maastossa, jotta vapaapäiviä ei tulisi montaa tai ollenkaan.

Suuressa vapaapäivämäärässä on ongelmansa. Jos onkin niin, että hevonen viettää vapaansa suurilla laitumilla, jossa sillä on tilaa kävellä, ravata ja laukata lajitovereidensa kanssa, sitä tuskin haittaa, ettei joku tule ja pyydä sitä hyppäämään esteitä tai esittämään pohkeenväistöjä. Suomen oloissa on kuitenkin tavallisempaa, että näin ei ole ainakaan kesälaidunkauden ulkopuolella. Jos viikosta suuri osa on pelkkää seisoskelua, ratsastaja ei voi olettaa, että hevonen olisi ratsastuskerroilla parhaimmillaan. Se tarvitsee lihasvoimaa kootakseen itseään, kuntoa jaksaakseen liikkua pitkiä aikoja ja liikunnasta tulevaa notkeutta pystyäkseen näyttämään jotain notkeudestaan ratsastajallekin. Jokainen varmasti tietää, kuinka kipeäksi lihakset tulevat, jos body pumpista, jalkapallosta tai vaikkapa ratsastuksesta on ollut viikon tauko ja liike on rajoittunut alueellisesti lähinnä sohvan ja jääkaapin väliin ja horisontaalisesti lautasen ja suun väliin. Olo ei ole harvoilla liikuntakerroilla kovin atleettinen. Hevosen lihasvoima sitä paitsi lisääntyy paljon hitaammin kuin ihmisen, joten parilla harjoittelukerralla viikossa ei voida odottaa ihmeitä.

Monen hevosen mielentilalle runsaat vapaapäivät eivät tee hyvää. Olen huomannut saman ilmiön Nalassakin. Se ei ole mikään riehuja, mutta esimerkiksi nyt, kun pohjat ovat kovia eikä lunta ole nimeksikään, se kerää virtaa. Eikä se ole edes seisonut vaan liikkunut vähintään tunnin päivässä reipasta käyntiä ja pieniä ravipätkiä! Tänään uskaltauduin ottamaan rinnelaitumilla pari pitkää ylämäkeä laukassa, ja pystyin aistimaan, miten mielissään se oli. Tai liekö tuohon tarvittiin kummoisia aisteja, kun hevonen pärisee ja pomppii iloisena ja kuolavaahto roiskuu ilmavirran mukana pitkin vaalittua toppatakkiani.

Nala taisi kertoa hevosen liikunnasta jotain muutakin olennaista: paitsi että täytyy saada liikkua, täytyy voida myös edetä välillä reippaasti ja tuulettaa päätä sieraimet ammollaan. On sääli, että kaikilla talleilla ei ole hyviä tai minkäänlaisia maastoilumahdollisuuksia, sillä fiineinkään kaviokas ei ole yleensä juuristaan niin vieraantunut, etteikö se nauttisi kukkakedolla kirmaamisesta. Monenmoiset pikkuvaivat, kuten jumiutunut selkä tai vielä pahemmin jumiutunut nuppi, saattavat kummasti korjaantua, kun hevonen pääsee välillä pois maneesista ja olemaan ihan vain hevonen.

 Iäkkäät hevoset haluttaisiin joskus jättää kokonaan eläkkeelle tai ainakin ratsastaa hyvin kevyesti ja varoen muutaman kerran viikossa. Olen monta kertaa seurannut keskusteluja, joissa pohditaan, pitäisikö 15–18-vuotias elämänsä kunnossa oleva harrastehevonen jättää kevyemmälle eli varoa, ettei se enää koskaan hengästy. Tulisi muistaa, että mikään ei raihnaistuta varsinkaan seniori-ikäistä hevosta tehokkaammin kuin seisominen. Iäkkään hevosen kanssa voi harrastaa normaalisti, jos sillä on siihen halua, terveyttä ja kuntoa. Vanha hevonen saattaa vaatia pidempiä alku- ja loppuverryttelyjä, mutta useammin hevonen hajoaa liikaan laiskuuteen kuin säännölliseen liikuntaan.

Lukuisia vapaapäiviä saatetaan perustella sillä, että "kilpahevonen" tarvitsee palauttelua rankasta treenistään. Tämä on aivan totta, jos kyseessä todella on kovan tason kilpahevonen, jonka kaviot syöksevät kipinää ja lihakset ovat kuin itse Herkuleella. Jos hevonen joutuu muutaman kerran viikossa kantamaan persuksensa itse, se ei vielä ole rankassa treenissä. Tai jos se käy kisakaudella kahdesti kuussa sipsuttamassa HeB:n tai hyppelemässä 80 sentin esteiden yli, se ei ole kilpa- vaan harrastehevonen. Se, että se kerran vaihtoi laukan säikähtäessään jänistä, ei tee siitä kilpakouluratsua. Useimpien harrastehevosten treenipäivät ovat sen verran kevyitä, että niiden kokonaisliikuntamäärää kuvaa rehupussien kyljessä olevan taulukon kohta "kevyt" tai "kohtalainen" työ. Jos maassa seisovan valmentajan ilme onkin niin tiukka ja sydän iäti kylmä, että hevonen joutuu käyttämään aivan uusia lihaksia ja hikoamaan muualtakin kuin ryntäiltään, on parasta viedä hevonen seuraavana päivänä rennolle maastolenkille tai jumpata sitä kentällä – ei laittaa seisomaan karsinaan tai tarhaan.

Sports Tracker -sovellus on hauska lisä varsinkin maastolenkeille. Kerääntyneestä datasta ja hevosen kuuraparrasta sekä säyseästä käytöksestä voidaan päätellä, että päivän liikunnantarve tuli täytetyksi. Pakkasta oli -16, ja suurin osa lenkistä oli reipasta käyntiä.