Arvoisan tamman maanittelua Minnan valmennuksessa

Torstai klo 11 on minulle ja Mintulle näköjään vakituinen ryhdistäytymishetki. Minna Kauppisen ensimmäinen valmennus oli reilu viikko sitten tuohon aikaan, toinen eilen torstaina ja kolmas sovittu... No arvaatte varmaan, mille päivälle ja kellonajalle.

Ostin muuten Pixioon päivityksen, joka mahdollistaa sen, että sen voi laittaa kuvaamaan myös kännykällä eikä pelkästään videokameralla. Koska muutenkin olin aikeissa uusia puhelimeni, hankin vähän aikaa sitten oikein kunnon kamerapuhelimen, Huawein P30 Pron. Kamera seurasi kyllä lähes erehtymättä, mutta jostain syystä automaattinen zoomi ei toiminut, joten video on otettu hieman kaukaa. Täytyy perehtyä asiaan ennen ensi kuvauskertaa.

Paukutin tietenkin jo melkein henkselini irti ajatellessani, että nytpä pääsemme näyttämään, miten kivasti saimme viime valmennuksessa harjoiteltuja asioita jo parannettua. No niinhän me sinänsä saimmekin: itsenäisessä ratsastuksessa varsinkin tämän viikon tiistaina tuli varmaan parasta laukkaa, mitä Minttu on tähän saakka näyttänyt, ja siirtymät onnistuivat useimmiten pehmeästi.

Olosuhteet ja nuoren tamman mieli ovat kuitenkin oikukkaita. Valmennuksessa alkukäyntien aikana Minttu pyörähti pari piruettia (harmi, ettei ollut kukaan koulutuomari siinä vaiheessa vielä näkemässä – ainakin 1,5 pistettä ja kannustusruusukkeen olisimme varmasti saaneet, kun ympyrän säde oli korkeintaan puoli metriä), koska tuuli, yhtäkkinen raekuuro rummutti rakennusten kattoja ja traktori siirteli pyöröpaaleja kentän vieressä. Koska Minttu ei muutenkaan ole ratsastuksen alussa se kaikista keskittyväisin, se otti vähän kierroksia ja olisi suurimman osan ratsastuksesta halunnut katsella kentältä ulospäin; siis juuri eri suuntaan kuin asetusta penäävä kuski toivoisi valmentajasta nyt puhumattakaan.

Jatkettiin samoja harjoituksia kuin viimeksi eli siirtymiä ympyrällä. Vaikka Minttu oli kovin jännittynyt, tuijotteli ulospäin eikä millään olisi meinannut asettua ja taipua sisälle, saimme kuitenkin kohtuullisia pätkiä ja siten myös joitakin hyviä siirtymiä. Minna kehui, että siirtymät olivat selvästi viime kertaa parempia. Minttu teki pari tosi hyvää laukannostoakin. En saanut edes kovin usein noottia jännittyvästä olkapäästäni.  Tosin se kyllä saattoi johtua siitäkin, että sitäkin enemmän sain kuulla hevoseni nenästä, joka sojotti holtittomasti milloin minnekin.

Arvatkaa, tuliko sitä tiistaista huippulaukkaa nyt? Ä-häää, no ei! Laukka oli samanlaista kuin viime valmennuksessa: hieman kiireistä ja liian vähän takajalkojen päällä. Tuntui siltä, että oli pakko laukata reippaasti, koska muuten laukka putosi. Kun nyt katson videota, niin eihän vauhti miltään liian lujalta näytä, mutta muoto nousee ja selkä jännittyy usein. Lisäksi Minttu punki laukassa ulkoapuja vastaan ja oli suorastaan vaikea kääntää aina tietyssä kohdassa kenttää. Ravissakaan ei ollut sellaista kehumista kuin parempina päivinä voisi olla, mutta sentään laatu ei ollut tasaisen tappavaa vaan välillä parempaa.

Kuva on otettu viime kerran videosta.

Tällä kertaa siis näin. On tietysti hyvä asia, että hevosta joutuu ratsastamaan kunnolla myös silloin, kun se jostain syystä ei malttaisi keskittyä. Ohjeeksi sain vaikuttaa tosi taajaan ja tarvittaessa kovemminkin sisäpohkeella, kääntää turpaa ympyrällä sisällepäin ja pitää ohjaa hetken aikaa niin, etten saman tien heitä sitä pois. Kun Minttu tuntui siltä, että se antaa vähän paremmin asettaa, molemmilla käsillä piti rentoutua ja pyrkiä tarjoamaan vähän pidempää ulko-ohjaa. Oli kyllä todella vaikeaa yrittää pitää sisäkäsi makaronimaisen rentona ja passiivisena ja olla jännittämättä sisäolkapäätä, kun samalla hevonen käänsi päänsä ja koko kiinnostuksensa kentän ulkopuolella oleviin asioihin ja meinasi suorastaan karata ympyrältä.

Ehkäpä ensi kerralla on jo rennompi meininki ja saadaan pidempiä pätkiä hyvää ravia ja laukkaa. Siihen saakka harjoitukset taas jatkuvat.