Onpas siitä aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut. Tammikuun ja heinäkuun välillä olen ehtinyt varmistaa ensi lukuvuodeksi taas töitä lukion äidinkielen opettajana. Täältä Turun-asunnolta työmatkaa kertyy ajaen vain 10 minuuttia yhteen suuntaan, mikä on melkoista luksusta verrattuna aiempiin työmatkoihini (35, 55 ja 80 km).
Heppailuhommat ovat jatkuneet samaan malliin, eli käyn pari-kolme kertaa viikossa ratsastuskoulun opetushevosia ratsastamassa. Useamminkin tekisi mieli, mutta matka on sen verran pitkä (n. 40 minuuttia), että olen todennut paremmaksi käydä harvemmin ja ratsastaa useamman hevosen kerralla.
Kuvioihin on tullut kaksikin uutta hevosta. Alkuvuodesta sain ratsastettavaksi mustan 4-vuotiaan suokkitamman, Annin. Anni oli sisäänratsastettu mutta vielä raaka, esimerkiksi laukka ei vielä alkuvuodesta ihan hevillä noussut. Ratsuttaja kävi välillä, samoin minä kerran-kaksi viikossa, ja nykyään tamma onkin jo mennyt paljon eteenpäin. Loppukeväästä se jäi mammalomalle varsottuaan ison ja hienon mustan tammavarsan, joten tällä hetkellä Anni treenailee vain vapaata laukkaamista laitumella.
Kevään aikana sain yllättäen toisenkin 4-vuotiaan suomenhevosen ratsastettavaksi, tallin kasvatin Arskan, joka on rautias ruuna. Arska on jo vähän pidemmälle ehtinyt, miellyttäväluonteinen hevonen. Sen kanssa treenailen nyt erityisesti siirtymiä.
On näiden nuorten ratsastaminen kyllä niin kivaa! Hyvää vastapainoa tuo kokenut Leo, mutta on todella hyödyllistä ratsastaa erilaisilla ja eritasoisilla hevosilla. Suunnitelmissanihan on ostaa seuraavaksi omaksi hevosekseni nuori puoliverinen, joten olen todella kiitollinen ja innoissani siitä, että näillä nuorilla ratsastamista pääsee treenailemaan mahdollisimman paljon jo ennen sitä.
Pixio-videokamerankin voisi viritellä kentälle lähipäivinä, jotta saisi uutta videomateriaalia. Ehkäpä täytyy kaivaa se kaapista, laittaa lataukseen ja ottaa huomenna tallille.
Parina viime päivänä olen katsellut paljon Haven-liven lähetyksiä Päijänne Dressage Days -koulukisoista, ja voi että kun kaipuu oman hevosen omistamiseen ja kisaamiseen vain yltyy. Minähän en ole ennen oikein päässytkään kisaamaan lukuun ottamatta oman tallin tallikisoja ja paria seurakisaa. Mutta vielä jonain päivänä.
Aiemmassa postauksessa mainitsin, että istuin viime viikon lauantaina monta pitkää ja antoisaa tuntia Henri Ruosteen kouluratsastusklinikan katsomossa ratsastuskeskus Ainossa. Tässä postauksessa referoin lyhyesti joitakin klinikalla esiin tulleita keskeisiä asioita, mutta pelkäksi puheeksi se ei jää, sillä otin pari päivää sitten videota treeneistä, jossa kokeilin Ruosteen oppeja käytännössä.
Klinikalla oli kuusi eri ryhmää seuraavassa järjestyksessä: nuoret hevoset, suomenhevoset, ratsastuskoulun oppilaiden ryhmä, este-/kenttäratsukot, vaativa taso ja GP-taso.
Kaikki ryhmät aloittivat ravaamalla ja laukkaamalla kymmenisen minuuttia ympäri kenttää ja laajoja kaaria. Hevoset oli toki verrytelty jo ennen valmennusta. Ruosteen mukaan tässä vaiheessa hevoselta ei kannata vaatia mitään kummoista, vaan sen tulisi vain liikkua rennosti ja saada kroppansa lämpimäksi.
Klinikan kantava teema oli selvästi hevosten herkistäminen niin, että ne reagoivat pieneen kosketukseen välittömästi ja voimakkaasti. Valmentaja halusi myös, että hevoset oppisivat pikkuhiljaa siihen, että jo puolipidätteestä ne ajattelevat eteenpäin.
Ratsastajia kehotettiin ratsastamaan verryttelyn jälkeen niin pientä ravia kuin mahdollista, "shetlanninponiravia". Hevosen tuli lähes kävellä. Kun ne tekivät tämän, seuraavaksi ratsastajan tuli pyytää pohkeella eteen. Ruoste halusi hevosilta aina vain suuremman reaktion: jos hevonen ei reagoinut ensimmäiseen hipaisuun, tuli antaa vähän terävämpi apu, ja reaktioksi ei riittänyt, että hevonen hieman pidensi askeltaan. Niiden haluttiin mieluummin räjähtävän eteenpäin liian isosti kuin liian varovasti. Muun muassa tämän harjoituksen tarkoitus oli saada hevoselle hiljalleen kehitettyä viisi vaihdetta. Kakkosvaihde on se, jota hevonen luonnostaan tarjoaa (rauhallista perusravia tai -laukkaa), ykkösvaihde on shetlanninponiravi, ja viitosvaihde taas tarkoittaa mahdollisimman suurta lisättyä ravia. Tärkeää oli pyytää hevoselta vähän enemmän kuin se itse tarjosi; kun se meni todella pientä ravia, tuli kokeilla, saisiko vielä vähän pienempää.
Seuraavaksi ratsukot työskentelivät paljon ympyröillä. Ratsastajan tuli tehdä puolipidäte, ja kun hevonen vasta oli reagoimassa siihen ja ns. "tulossa takaisin", se piti jo lähettää pohkeella eteenpäin. Harjoituksen tarkoitus oli se, minkä mainitsin jo aiemmin: hevosten pitäisi pikkuhiljaa oppia siihen, että puolipidätteeseen ei reagoida laiskasti ja hidastamalla, vaan sen tulisi päinvastoin terävöittää hevosta, sillä hevonen osaa odottaa, että puolipidätteen jälkeen tapahtuu jotain. Tätä tehtävää kuvasin videolle.
Laitoin vahingossa klipit videolle väärässä järjestyksessä, sillä oikeasti tein tehtävää ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravityöskentely onkin vielä aika löysän näköistä, mutta kun ehdimme laukkaan saakka, Leo oli jo vähän terävöitynyt. En nyt kyllä yrittänytkään saada sitä ravaamaan ympyrällä mahdollisimman isosti, vaan tarkoitus oli tosiaan ratsastaa aika pientä ravia (ei ihan shettisravia kuitenkaan) ja vasta eteenpäin lähettämisessä saada isoja askelia. Silti kaipasin raviin enemmän ponnekkuutta, vaikka askel oli tarkoituksella pientä.
En tällä kerralla päässyt vielä ihan siihen pisteeseen, että jo yhdestä puolipidätteestä hevonen kokoaisi riittävästi, vaan jouduin usein laukassa tekemään muutaman puolipidätteen, jotta sain laukkaan riittävästi eroa. Olisi hauskaa kokeilla, miten nopeasti voisimme yhdessä kehittyä tässä tehtävässä, mutta ratsastuskouluhevosten kanssa tilanne on tietenkin se, että minun ratsastuksieni välissä niitä ratsastaa moni muukin. Tällöin koskaan ei pääse jatkamaan siitä, mihin itse viimeksi jäi, vaan jokainen ratsastus on uudelleenherkistelyä.
En kyllä yhtään osaa istua tuossa satulassa! Se on Kieffer Aachenin yleissatula, joten istuin on kova, polvituet olemattomat ja väärässä kohdassa. Nalan ensimmäinen satula oli samaa merkkiä ja mallia, ja silloin jo valittelin, että jalkani siirtyvät väkisin liian eteen enkä saa yhtään tukea. En nyt videolla näytä ihan älyttömästi hölskyvän, mutta siltä se tuntuu. Tulevaisuudessa aion kyllä omalle hevoselleni hankkia jonkin älyttömän kalliin koulupenkin, kunhan se vain on pehmeä ja suuritukinen! :D
Onpa se ison näköinen! Ei Leo ole varmaan kuin n. 170 cm eli samankokoinen kuin Nalakin, mutta näytän sen vieressä tosi pieneltä. Minusta tämänkokoiset hevoset ovat juuri parhaita: minun kaltaiseni 163-senttinen tappikin pystyy ratsastamaan aivan hyvin, mutta ne ovat silti näyttäviä ja jalat saa vielä ympärille.
Klinikalta sai tosi hyvää pohdittavaa, olipa minkätasoinen ratsastaja tahansa. Teen näitä harjoituksia varmasti jatkossakin opetushevosten ja aikanaan oman hevoseni kanssa. Leo alkoi vähitellen reagoida laukassa yhä pienempiin apuihin ja selvästi odottaa, että kohta pyydän sitä kuitenkin eteen. Täytyy jatkaa treenejä ja katsoa, sujuisiko ensi kerralla taas pykälän paremmin.
Tässä vaiheessa voin jo kertoa, mitä tätä seuraava postaus käsittelee. Olin lauantaina seuraamassa Henri Ruosteen kouluratsastusklinikkaa Ratsastuskeskus Ainossa. Klinikasta on varmasti kirjoitettu jo koosteita, mutta lyhyen referoinnin lisäksi ajattelin kokeilla klinikalla tehtyjä harjoituksia ja videoida ne. Niitä siis luvassa myöhemmin tällä viikolla!
Muutama päivä sitten otin videota treeneistä Leon kanssa. Ohjelmassa sen kanssa tällä kertaa pieniä kokoamisharjoituksia ja eteenratsastusta. Kuvat ovat screenshotteja.
Verryttelyn jälkeen aloitin isolla ympyräkahdeksikolla harjoitusravissa. Tein aluksi ravi-käynti-siirtymiä muutaman kerran kahdeksikon aikana. Kun ne sujuivat hyvin, käyntisiirtymän sijaan teinkin puolipidätteen, jolla Leo hieman jäi odottamaan, mutta sen jälkeen pyysinkin sitä taas eteen. Tämä sai sen takajalat paremmin alle ja hevosen kuulolle. Leo ei oma-aloitteisesti astu takajaloillaan kovin syvälle rungon alle, vaan takaosa helposti vähän hipsuttelee, joten runsaat siirtymät ovat sen kanssa hyvää harjoittelua. Edelleen takaosa voisi työskennellä paremmin, mutta eroa sentään tuli.
Viimeisenä harjoituksena kahdeksikolla tein laukka-ravi-siirtymiä melko tihein välein. Leo usein nostaa varsinkin ensimmäiset laukat löysästi – nostaa kyllä, mutta se saisi tehdä sen terävämmin. Pienin väliajoin tehtävät siirtymät laukkaan, raviin ja takaisin laukkaan auttoivat tässä.
Pienen huilaustauon jälkeen siirryin keskiympyrälle, jossa halusin saada hieman pienempää laukkaa ilman, että takajalat kuitenkaan jäävät taakse tai laukan energia muutenkaan sammuu. Tämä ei onnistunut vielä kovin nopeasti millään yhdellä pienellä avulla, vaan jouduin aika monta kertaa pyytämään, jotta laukkaan sai riittävästi eroa verrattuna tavalliseen harjoituslaukkaan. Pari kertaa laukka myös levähti raviin, minkä sitten korjasin heti napakalla pohjeavulla.
Kun sain laukkaan tehtyä sellaista eroa, että se tuntui satulassa kunnolla (vaikkei ulospäin näyttänytkään suurelta), nousin vähän irti satulasta ja annoin Leon laukata pidemmässä muodossa rentoa ja reipasta laukkaa eteenpäin. Se rentouttaa mukavasti molempia sekä henkisesti että fyysisesti.
Olen ennenkin huomannut Leon toispuolisuuden, mutta tällä kertaa se tuli erityisen hyvin esiin tässä pienessä kokoamisharjoituksessa. Vasenta laukkaa oli nimittäin todella vaikea saada kasaan, ja vatsalihakset olivat kipeät seuraavana päivänä. :) Lopulta sain siinäkin sellaisen reaktion, että päätin tällä kertaa tyytyä siihen. On minulla jo ideakin, miten lähden tätä asiaa työstämään – siitä lisää jokin toinen kerta.
Aiemmin tällä viikolla päätin pitkästä aikaa tehdä puomi- ja kavalettitreeniä. Pixio oli käytössä, joten sain myös videota. Ikävä kyllä täyteen ladattu videokamera jaksoi kuvata vain treenin Helkan kanssa, eikä akkua riittänyt Millan ratsastukseen kuin pieni hetki alkuverryttelyssä, jolloin hevonen oli vielä kankea. Kuvat on otettu videolta, joten niiden laatu ei päätä huimaa.
Tavoitteeni molempien hevosten kanssa oli saada ne mahdollisimman rennoiksi ja mahdollisimman pitkälle kaulalle (niska säkälinjan alapuolelle). Esimerkiksi Ingrid ja Reiner Klimken teoksesta The Basic Training of The Young Horse ja Claire Lilleyn teoksesta The Scales of Training Workbook for dressage and jumping löytyy tähän tarkoitukseen monia hyviä harjoituksia. Suosittelen molempia kirjoja lämpimästi, jos vain perusenglanti luonnistuu, sillä monissa kirjoissa on mielestäni sellainen ongelma, että niistä ei saa kovin konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia vaan enemmänkin yleistason teoriatietoa. Näissä teoksissa sen sijaan on kattavasti teoriaa ja käytäntöä. Siispä nenä kiinni kirjaan ja laittamaan korvan taakse muutama harjoitus, joilla voisin parhaiten päästä tämänkertaiseen tavoitteeseeni.
Lämmittelyharjoitus: serpentiini kevyessä ravissa
Molemmissa kirjoissakin paljon kehuttu rentoutusharjoitus on kaikille tuttu ratsastuskoulujen tunneilta: kolmi-, neli- tai viisikaarinen kiemuraura eli serpentiini. Vaikka tavalliset ympyrät ovat kyllä hyvä keino lämmitellä hevosen lihaksia, ympyrällä joutuu erikseen keksimään keinoja, joilla pitää hevosen hereillä (takaosaa sisään ja ulos, asetuksenvaihtoja, temponvaihtoja, väistöä ympyrää suurentaen ja pienentäen jne.). Serpentiinikuvion hyvä puoli on se, että siinä on pakko muuttaa hevosen asetusta ja taivutusta tasaisin väliajoin ja nopeasti, sillä seinä tulee äkkiä vastaan. Olen kokenut serpentiinit hyväksi tavaksi paitsi lämmitellä myös tarkistaa loppuraveissa, onko hevonen tasaisesti molempien ohjien tuella ja taipuuko se huonommin jompaankumpaan suuntaan. Lisäksi siinä pysyy itsekin hyvin hereillä.
Puomi- ja kavalettiharjoitus
Puomit ja kavaletit ovat oikein lempilapsiani, sillä niillä saa niin sanotusti ilmaiseksi monta hyvää asiaa: keskittymistä, venytystä ja tehokkaampaa lihastyöskentelyä kuin tasaisella. Laitoin suunnilleen "puoli rataa leikkaa" -tyyppiselle lävistäjälle neljä kavalettia, jotka siis nostivat puomeja aavistuksen verran irti maasta. Puomien välit ovat normaalit hevosvälit (n. 1,30 m), paitsi Klimkejen kirjan innoittamana jätin yhden välin tuplaksi ja laitoinkin seuraavat kaksi kavalettia vasta sen jälkeen. Tämän kerrottiin auttavan hevosta keskittymään ja rentoutumaan entisestään. Hyvin toimi!
Päätyyn laitoin neljä maapuomia viuhkan muotoon. Kaarevalla uralla olevat puomit ovat osoittautuneet älyttömän hyväksi treeniksi, sillä sen lisäksi, että ne pakottavat hevosen keskittymään ja nostamaan jalkojaan, hevonen joutuu myös taipumaan kyljistään ja astumaan ulommalla jalalla hieman suurempaa uraa, mikä auttaa ajan myötä hevosen suoristamisessa (siinä, että se astuu molemmilla takajaloillaan yhtä suurta askelta ja taipuu yhtäläisesti molemmista kyljistään). Myös edellisen hevoseni Nalan kanssa tahkosimme viuhkapuomeja monet kerrat, ja ajan myötä tamma suoristui ja rentoutui kovasti ja sai tasapainoa. Kaarevalla uralla olevien puomien välit ovat myös 1,30 cm keskeltä, mutta samoja puomeja voi ratsastaa useallakin hevosella tai ponilla yhtäaikaa, sillä suuriliikkeisemmät voivat tähdätä ulommas ja pieniliikkeiset sisemmäs, jolloin välit ovat kaikille sopivia.
Molemmat hevoset rentoutuivat selvästi näillä harjoituksilla. Helka ei ole järkyttävästi vino kumpaankaan suuntaan, joten sen kanssa hain enemmänkin rentoutta ja pitkää kaulaa. Milla taas on vaikeampi vasempaan kierrokseen, joten kaarevalla uralla olevien puomien menemisestä on sen kanssa erityisen suurta hyötyä.
Piiiiiitkälle kaulalle. Kiitos!
Kevyttä ravia viuhkan muodossa olevien puomien yli. Muoto on tässä sellainen, mihin harjoituksella pyrin: matala, pyöreä ja kuonopii ihan vähän luotiviivan edessä.
Takaosan väistättämistä käynnissä pitkällä sivulla. Jalustimeni ovat koulujalustimia lyhyemmät, sillä Millalla on yleissatula, ja silloin pidän mieluummin sen verran lyhyitä jalustimia, että polvituet tulevat edes suunnilleen oikeaan kohtaan.
Korvista huomaa, että tässä vaiheessa Millaa kiinnostavat enemmän muut asiat kuin minun juttuni. ;)
Kaikki tätä postausta lukevat varmasti tietävät, kuinka kutkuttelevaa hevostarvikemyymälöiden sivuja on selata. Olipa omaa hevosta tai ei, vähintään tekisi mieli ostaa varastoon kaikkea ihanaa. Itsehän ostin kerran Tampereen hevosmessuilta pari laadukasta Equilinen satulahuopaa ja yhdet hyvät suitset, vaikka ei minulla hevosta vielä ollutkaan. Hehheh, kerrankos sitä... Tosin tiesin, että jossain vaiheessa kyllä hankin full-kokoisen hevosen, joten hukkaan tavarat eivät menisi. En muista, menikö siinä sitten muutama kuukausi vai yli vuosi, kun Nala asteli tallin pihaan.
Tällä hetkellähän minulla ei ole omaa, mutta ratsastettavia riittää enemmänkin kuin ehdin ja jaksan kerralla ratsastaa. Hevostilanne on siis hyvä, ja näin ollen varustetilanteenkin on oltava.
Suurin ostos on mittatilaussaappaat. Minulla on siitä vähän hankala jalka, että se on normaalipituinen (koulusaapas 48 cm), mutta pituuteen ja kengännumeroon (39–40) nähden pohje on kapea (33–34 cm). Kaikki saappaat ovat aina senttikaupalla liian leveitä ja löperöitä. Lisäksi päätin, että näin 20 vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen voin vihdoin ostaa oikeat koulusaappaat. Tällä hetkellä käytössäni ovat Cavallon yleissaappaat mallia Junior XL, jotka ovat oikein siistit ja hyvät, mutta eiväthän ne koulusaappaita kuitenkaan päihitä. Ne jätän uusien saappaiden rinnalle, sillä onhan yleissaappailla huomattavasti helpompi hypätä tai tehdä muuta sellaista, missä jalustimia täytyy lyhentää reilusti. Päädyin Königsin Comtesse-mallin koulusaappaisiin, sillä olen lukenut niistä hyviä käyttökokemuksia ja ne vaikuttavat muutenkin sellaisilta, mitkä haluan. Tilaan saappaat Calevon verkkokaupasta, sillä siellä ne ovat parisataa halvemmat kuin suomalaisissa kaupoissa. Ensiksi kävin tosin hevostarvikeliikkeessäkin, mutta siellä ei ollut yhtään näytesaapasta, myyjä mittasi jalkaani aivan väärin eikä ymmärtänyt Königsin kokotaulukkoja. Hintaakaan en saanut tietää kuin hyvin suurpiirteisesti. Ei tullut varmaa oloa siitä palvelutilanteesta, joten päätin hoitaa tilauksen sitten ulkomailta.
Harmittelin vuoden mittaan, että moitteettomassa kunnossa olevat, vain kolme vuotta vanhat Pikeurin kesäratsastushousuni ovat kadonneet. Kai minä elättelin toiveita, että ne löytyisivät, sillä ratsastin koko kesän Pikeurin softshell-housuilla. Joinain päivinä oli aika tukalaa, mutta nämä housut tuntuvat hengittävän niin hyvin, että viileinä (eli useimpina) kesäpäivinä pystyin pitämään niitä ihan hyvin. Nyt kuitenkin päätin ostaa uudet kadonneiden tilalle ja ostaa samalla vähän muutakin.
Tämä ei ole mikään maksettu mainospostaus, vaan voin ihan omasta aloitteestani paljastaa, että usein teen suurempia ostoksia Calevon verkkokaupasta. Esimerkiksi Pikeurin housut maksavat siellä usein kymmeniä euroja vähemmän kuin Suomessa. Muita housuja en enää käytäkään, sillä Pikeurin housut ovat aivan mahtavia. Pikeurin housuista olen käyttänyt malleja Lugana ja Lucinda ja päätin luottaa niihin nytkin.
Königs Comtesse
Vaikka minulla on jo yhdet hyvät softshell-housut, päätin testata myös grip-paikkaisia softshellejä. Väri on "night shadow" (kuva yllä). Grippipaikkojen sanotaan luistavan vähemmän kuin tavallisten kokopaikkojen, mikä olisi ihan mukavaa niissä satuloissa, joissa satulan muotoilu ei anna kovin hyvää tukea. Jos nämä osoittautuvat hyviksi, tilaan myöhemmin grippipaikkaiset housut myös tavallisten kokopaikkaisten kesähousujen rinnalle.
Nämä ovat Pikeurin kesähousut mallia Lugana Contrast, ja ne ovat väriä myöten aivan samat housut kuin ne, jotka ostin vuonna 2014. Harmi, että edelliset katosivat, mutta ainakin tiedän saavani sopivat ja hyvät housut.
Päivitän myös kannusvalikoimaa. Tällä hetkellä minulla on tavalliset suorapiikkiset (30 mm) kannukset, joissa ei ole kiinteää kannuskumia. Käytän kyllä irroitettavia kannuskumeja, mutta ne liikkuvat aina jonkin verran pois paikoiltaan sivusuunnassa. Siksi halusin kannukset, joissa kumi olisi valmiina. Kokeilen samalla pyörivää, sileää rissaa. Ratsastan oikeastaan aina kannukset jalassa hevosella kuin hevosella, ellei erikseen ole ohjeistettu, että jokin hevonen ei siedä niitä ollenkaan. Minulle ne ovat arkinen ratsastusvaruste siinä missä raippakin – aina mukana, mutta harvemmin niitä joutuu oikeasti käyttämään.
