torstai 16. kesäkuuta 2022

Heppojen laidunloma alkoi

 Niin koitti se päivä, että vein hevoset tänään laidunlomaa viettämään yhdelle Mintun entiselle tallille Lietoon. Mulla on vain 1,5 hevosen traileri, eli jouduin ajelemaan noin 40 minuutin yhdensuuntaisen matkan kaksi kertaa edestakaisin, joten hommaan hurahti aikaa. Olin urakan jälkeen ihan hikinen ja poikki, koska Minttu oli sitä mieltä, ettei mene koppiin ja Marcella taas ei olisi halunnut tulla sieltä ulos vaan viettää lomansa trailerissa. 😑 Molemmat kyllä matkustavat ihan siivosti ja Marcella lastautuu tosi helposti, mutta Mintun traileriin sisälle meneminen on viime aikoina ollut vaikeaa. Harjoittelinkin sitä Mintun kanssa yksi päivä, mutta mitään ei ole näköjään jäänyt päähän. Täytyy jatkaa harjoituksia laidunloman jälkeen kotona.

Perille kuitenkin päästiin ja ihanan laitumen saivat! Siinä on tasaista ruohoaluetta ja kunnon kaistale metsää, josta saa säänsuojaa. Hevoset tulevat tuolla tallilla öiksi sisälle, joten saa varmasti kunnon lepoajankin, jos sää, ötökät tai uusi paikka laittavat väsyttämään.



Huomenna vien myös koirani hoitoon ja sitten alkaa useamman viikon eläinvapaa ajanjakso, kun ensin vietetään omia häitäni ylihuomenna, muutama päivä sen jälkeen lähdetään Nummirockiin ja pari päivää sen jälkeen häämatkalle. Sillä aikaa blogi viettää hiljaiseloa. Hiljaisuus ei kuitenkaan kestä kauan, koska suunnitelmissa on hakea hevoset takaisin heti häämatkan jälkeisenä päivänä sunnuntaina 10.7., ja heti seuraavan viikon alussa aletaankin taas valmistautua uusiin kisoihin ja Marcellalle tulee satulansovittaja katselemaan arabin ensisatulaa. 😙

Aurinkoista kesäkuuta kaikille lukijoilleni!

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Koivumäen kisat peruttu, mutta kesäloma alkoi



Hevosilla ja pahaa aavistamattomalla koirallakin oli pesupäivä Punkalaitumen matkakisoja seuraavana päivänä. Vedin tallista tarhaan vesiletkun ja pesin suoraan tarhassa. Minttu ei ilmeestä päätellen arvostanut kastumista, mutta puhdasta tuli ja talvikarvan rippeetkin lähtivät tehokkaasti. Marcellaa vähän jännitti aluksi, mutta hyvä tuli siitäkin.











No voihan! Koivumäen tallin HeA-aluestartit ensi viikon perjantaina ja sunnuntaina on peruttu kuten myös koko kisat, koska tallilla on pääntautia. Katsoin Kipasta kisakalenterin läpi, olisiko samana viikonloppuna jossain välillä Turku-Tampere-Salo sopivia korvaavia kisoja, mutta kaikki ovat joko täynnä, erikoisluokkia (esim. Ypäjän kisaviikolla suokeille tai junnuille) tai sitten niin kaukana, että näillä bensan hinnoilla ei viitsi lähteä ajelemaan kahta tuntia suuntaansa. Naapurikunnassa Pöytyällä olisi kyllä yhdet seurakisat, mutta siellä on on vain HeC ja HeB enkä ehkä viitsi tässä vaiheessa enää lähteä ajelemaan pelkästään HeB:n vuoksi. Kauden aloitusluokkana se oli sopiva ja menisi hyvin verryttelyluokkana, mutta yritetään nyt siirtyä kunnolla A:han.

Näyttää siis kovasti siltä, että kauden alkupuoli jääkin koulukisojen osalta tyngäksi. Wiurilan kisat menivät hyvin, mutta sitten Artukaisissa olikin tämä Mintun kiimaepisodi, joka pilasi koko suorituksen ja johti keskeytykseen, ja nyt kaksi muuta A:n starttia onkin peruttu. 

Tässä tulee nyt sitten hiukan kisataukoa, koska alle kahden viikon kuluttua olen menossa naimisiin. :) Pari päivää häiden jälkeen lähdemme Nummirockiin moneksi päiväksi ja pari päivää niiden jälkeen taas 10 yöksi häämatkalle Kroatiaan. Hevoset menevät tutulle tallille laidunlomalle muutamaksi viikoksi ja haen ne sieltä kotiin häämatkan jälkeen. Sitten pääsemme taas jatkamaan kisakautta, toivottavasti paremmalla menestyksellä.

Eilen vietettiin lukiolaisten lakkiaisia, joten tänään mulla onkin ensimmäinen kesälomapäivä! Isoja muutoksia on luvassa, sillä työskenneltyäni neljä vuotta määräaikaisena opettajana nykyisessä työpaikassani olen nyt saanut viran toisesta lukiosta 1.8. alkaen. Käytiin eilen illalla muutaman kollegan kanssa ravintolassa ja oluella juhlimassa kesän alkua. Tänään selaan varmaan kisakalenteria tuonne heinä-elokuun puolelle, teen vielä häävalmisteluja, ratsastan Mintun ja nautin vapaudesta. Hyvää kesää!


Kotipihan omenapuut ovat nyt ihanassa kukassa!



Ravintola Gustavossa eilen illalla



Vika kuva vanhassa työpaikassa. Kovin tutuiksi ovat tulleet nämä käytävät, mutta uusia haasteita kohti vain!




sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Hyväksytty tulos 31 kilometrin matkaratsastuksen aluekilpailuista Punkalaitumella

Nälkä tosiaan kasvoi syödessä, eli huhtikuun Urjalan 20,5 kilometrin matkaratsastusdebyytin jälkeen olimme jälleen eilen Punkalaitumella, tällä kertaa alue 1 -tasoisessa 31 kilometrin luokassa. Matkassa mukana oli tiimin uusi jäsen Paula, joka tuli myös viime kisoihin Artukaisiin auttamaan.
Näihinkin kisoihin meiltä kotoa Aurasta oli mukavan kohtuullinen matka, normaalilla ajolla tunti ja trailerin kanssa vähän enemmän. Kisapaikka oli lähellä Urjalan kisoja, mutta reitit eivät olleet samoja.

Säätila oli aika lailla ihanteellinen, n. 15 astetta, pilvistä ja vain pientä tuulenvirettä. Sadekuuroja tuli välillä, mutta ne eivät paljoakaan kastelleet ja koska muuten oli lämmintä, vaatteet kuivuivat nopeasti.

Kisapaikalla kävelytettiin Minttua hetki ja vietiin se alkutarkastukseen. Syke oli yllättävän korkea, 60, mikä johtui varmaan uuden paikan katselusta. Ulospäin ei näyttänyt siltä, että Minttu olisi mitenkään jännittynyt. Kaikki osa-alueet (liikkeet, lihasaristus, yleisilme ja nestetasapaino) luokkaa A ja saimme lähtöluvan.









































Viime kisoista viisastuneena odotin suosiolla, että hätäisimmät saivat lähteä maalilinjalta laukassa ja itse jäin takajoukkoihin. Se kannatti, sillä eturyhmän lähtö oli taas aika lailla railakas. 😅 Videolla näkyy luokkamme lähtö. Varmaan ensimmäinen kilometri tai pari mentiin vähän hitaampaa, jotta löytyisi tasainen rytmi ja rentous ja koska takaa tuli vähän aikaa useita huoltoautoja, jotka ohittivat meitä. Sen jälkeen lisäsin nopeutta ja jatkettiin pitkään reipasta ravia. Minttu käyttäytyi hyvin, ei ollut jännittynyt edes alkumatkasta.




Aluksi taitoimme matkaa erään suomenhevosratsukon kanssa, kunnes jossain vaiheessa päädyimme erillemme, kun muistaakseni jäin juottamaan Minttua huoltopisteellä ja tämä ratsukko jatkoi suoraan matkaa. Jonkin aikaa menimme Mintun kanssa ihan kaksistaan, kunnes saavutimme kaksi kimoa arabia ratsastajineen. Heidän kanssaan vauhti meni sopivasti yksiin, joten jatkettiin sulassa sovussa kolmen porukassa. Matkan varrella tuli välillä vastaan tai takaa pidempien luokkien ratsukkoja, ja enimmillään meitä meni samassa ryhmässä samaan suuntaan varmaan seitsemän.

Muuten olisin voinutkin jatkaa maaliin saakka tuossa porukassa, mutta reitillä oli muutama asfalttiautotie ja päädyin taluttamaan ne. Ensimmäistä asfalttitietä nimittäin en taluttanut, ja eiköhän sillä lyhyellä pätkällä käynyt niin huono tuuri, että joku autoilija tuli vastaan varmaan 80 km:n vauhtia eikä vähääkään välittänyt, vaikka minulla oli huomioliivi, nostin käden ilmaan jo kaukaa, heilutin ja näytin selkeitä merkkejä, että HIDASTA. Minttu säikähti, kun autoilija ohitti meidät niin kovalla vauhdilla ja pyörähti. Vasta tämän piruetin jälkeen autoilija jarrutti, siis siinä vaiheessa, kun hän oli jo meidät ohittanut. Inhottavaa käytöstä! Huusinkin hänelle vihaisesti perään, mutta en tiedä, kuuluiko se yhtään. Toinen asfalttipätkä olikin sitten niin pitkä, että reippaasti taluttaen siinä kului varmaan 10 minuuttia, joten ravia ratsastava joukko katosi näkyvistä. Tulipahan ainakin verryteltyä omia jalkoja, ja samalla Minttu sai kävelytauon. Hiekkaiselle sivutielle päästyämme nousin taas selkään ja jatkoimme laukkapainotteisesti maaliin asti.

Reitillä sattui sellainen pikku työtapaturma, että groomini oli vahingossa päätynyt eri reitin huoltopisteelle melkein koko kisan ajaksi ja siksi tapasimme kolmesta huoltopisteestä vain ensimmäisellä. Kolmannella huoltopisteellä toinen tiimi tarjosi Mintulle vettä, mutta Minttu ei sitä huolinut (olisi varmaan pitänyt olla mash-vettä 😑). Itseäni kyllä janotti ja maalissa hörppäsin kerralla puoli purkkia mehua, jonka eräs ystävällinen toisen tiimin jäsen tarjosi. Häneltä saimme myös lainaloimen, vettä Mintulle ja muutenkin kullanarvoista apua. Laukkasin tosiaan maaliin saakka ja syke oli heti mitattaessa 66. Se lähti kuitenkin todella nopeasti laskemaan ja varmaan parin minuutin sisällä näytti jo 46. Ilmoittauduimme lopputarkastukseen siis nopeasti. Tarkastuksessa syke sama 46 (14 lyöntiä vähemmän kuin paikalle saavuttaessa :D) ja kaikki kohdat A paitsi suolistoäänet B. Ehkä se saattoi olla tuosta huonosta juomisesta. Läpi meni kuitenkin ja Minttu oli virkeä ja seesteisen oloinen. Tässä vaiheessa groominikin saapui kisakeskukseen ja vaihdoimme Mintulle riimun, jotta se sai syödä ruohoa.

Vaikka kyseessä oli ihanneaikaluokka ja tavoitteenani oli vain hyväksytty tulos, ratsukot laitettiin keskinopeuden ja palautumisajan perusteella paremmuusjärjestykseen. Olimme Mintun kanssa 11 ratsukon joukossa sijalla 6 eli hyvin meni ja oli tosi hauska ratsastaa taas matkaa. :)

Tänään käyn Mintun kanssa joko rennolla kävely- ja hölkkämaastolla tai ratsastan kentällä verryttelevää jumppaa. Huomenna ja ylihuomenna se saa vapaapäivät, ja sitten harjoittelu jatkuu kohti Koivumäen aluekoulukisoja 10. ja 12.6.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Nyt ei ihan lähteny


Radalla harjoitusravissa - pysähdys - tervehdys - harjoitusravia (kuva videolta, jonka ottamisesta kiitos hoitajana mukana olleelle Paulalle)





























Artukaisten aluekoulukisojen HeA:6 päättyikin sitten eilen siihen, että päätin keskeyttää suorituksen. 😅 Minttu oli jo verryttelyssä hankalan oloinen - välillä se teki tosi hyviäkin siirtymiä esimerkiksi laukasta käyntiin, mutta suurimman osan ajasta se olisi mieluummin vain juossut HeC-radalle sopivaa laukkaa eikä millään meinannut tulla kokoon paitsi ihan hetkittäin. Jouduin ottamaan koviakin ohjasotteita, kun se vain makasi ohjalla ja puolipidätteet kaikuivat kuuroille korville. Pari kertaa se laukan kokoamisen sijaan teki jonkinlaisen tammapotkun ja ainakin kolmeen kertaan rikkoi ravilisäyksen laukalle. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut, joten ei käynyt mielessäkään, että peruisin startin, vaan ajattelin, että ehkä tänään ei sitten mitään optimaalista rataa kuitenkaan tule.

Vuoromme koitti ja rata oli tosiaankin kaukana optimaalisesta. Jostain syystä Minttu päätti juuri keskilinjalle ratsastaessani, että tänään hän ei sitten ravaa enää yhtään vaan laukkaa vain. Keskilinjasta ehkä ensimmäiset 20 metriä menivät ravissa ja sen jälkeen tuli hyppäys laukalle, melkein pysähdys ja sitten mojova ulkokierteinen tammapotku sivulle. Oikeaan pysähdyspisteeseen taisi olla vielä jokunen metri matkaa, mutta tämä liike oli menetetty, joten tein tervehdyksen siinä. Sitten vain liikkeelle harjoitusravissa, lävistäjä keskiravia ja sen jälkeen puolivoltti ja raviväistö takaisin uralle. Siis paitsi että mehän emme vieläkään ravanneet vaan laukkasimme pienen pientä pupuloikkaa eikä edes käyntiin siirtäminen ja siitä uudelleen ravin pyytäminen auttanut. Olisivat nyt edes antaneet pisteitä tasaisuudesta, sillä koko tuo keskilinja-lävistäjä-väistö-kombo meni hyvinkin tasaisessa pomppulaukassa eikä kovinkaan moni raviaskel sitä harmoniaa päässyt rikkomaan.

Väistön jälkeen sain lohikäärmeeni hetkeksi hallintaan ja teimme ihan kelpo puoliympyrän ja sen jälkeen raviväistön toiseen suuntaan ja keskikäyntiä. Keskikäynnin jälkeen oli vuorossa kokoaminen (muistatte varmaan, mitä mieltä Minttu kokoamisesta oli tuona päivänä) ja takaosakäännös. No kääntyihän se, mutta ainoa syy, miksi takaosa ei valahtanut ulospäin vieläkin enempää, taisi olla vieressä ollut kouluaita. Pää kyllä heilui tahdikkaasti. Taisin miettiä jo tässä vaiheessa, kannattaako tätä näytöstä enää pidemmälle jatkaa, koska tällä menolla voitamme täysin ylivoimaisesti, mutta nostin laukan ja vuorossa oli keskilaukkaa koko pitkä sivu eli noin 50 metriä. Kiva, urku auki hanattaminen auttaa tunnetusti puolipidätteiden läpi saamiseen. Kynnimme uhkarohkeasti pitkän sivun ja olimme eri mieltä sen lopussa olevan kirjaimen tarkoituksesta: minusta siinä piti tulla siirtyminen koottuun laukkaan, Mintun mielestä nykymeininki oli hyvä. Siispä suoriuduimme tosta kulmasta ja sitä seuraavasta lyhyestä sivusta vauhdikkaammin kuin harjoituksissa koskaan. Pitkän sivun suuntaiset kaarrokset laukassa ja laukanvaihto käynnin kautta lyhyellä lävistäjällä niiden välissä menivät miten kuten. Kaarroksista tuli ihan sisäsiistit, laukanvaihtopisteeseen taas saavuimme minä tukevasti ohjissa roikkuen ja Minttu ajatellen, että taas on baana auki ja hiio-hoi. Laukasta käyntiin mentiin siis ehkä viiden raviaskeleen kautta, mutta kuin ihmeen kaupalla uuden laukan nosto meni mukavasti. Koko homma alkoi sen jälkeen kuitenkin tuntua sen verran tuhoon tuomitulta, että pian pysähdyin ohjelman lopun jo melkein häämöttäessä ja nostin käteni päätuomarille merkiksi, että tässä oli tätä lajia varmaan riittävästi. 

Radan jälkeen ihmettelin, mitähän oikein tapahtui, mutta syy varmistui kotiin päästyämme. Minttu vuoroin hörisi ja vuoroin teki tammapotkuja vinkaisujen kera Marcellaa kohti ja pissaili ympäriinsä. Kiimahan se. Minttu ei ole koskaan kiimassa ollut mikään vaikea käsitellä sinänsä ja on voinut ratsastaakin, mutta ei mitään maastoilua tai helppoja perusjuttuja kummempaa. Harmittaa tietysti, että tällainen sattuu sitten juuri kisapäivälle, kun kisoihin on aina panostettu monella tavalla, mutta ei sille mitään mahda. Toivottavasti ensi kerralla olisi jo normaali päivä. 

Tänään Minttu sai viettää tarhapäivää Marcellan kanssa ja itse keskityin töihin ja tarhan sähkölankojen uusimiseen. Seuraavat kisat ovat 32 km:n matkaratsastuskisat Punkalaitumella 28.5. Siinä hommassa tuskin kiimakaan haittaisi, mutta toivotaan Mintulle seesteistä mieltä silti.

Ruoho sentään maittoi. Kotona kisojen jälkeen molemmat pääsivät hetkeksi lyhentämään pihanurmikkoa.







maanantai 9. toukokuuta 2022

Kävin Marcellan selässä ensimmäistä kertaa ja kisat lähestyvät






















Tallilla tapahtuu, nimittäin kisoja on taas tulossa useita ja pikku Marcella on lähes täysin oppinut ratsu - olen nimittäin ratsastanut sillä muutaman kerran käyntiä tarhassa. 😁 Alkukevään aikana nojailin sen selkää vasten ja hyppelin karsinassa sen vieressä muutamia kertoja. Sitten vain eräänä päivänä kesken hevosten lokoisan tarhailun laitoin Marcellalle naruriimun ja narun ja menin roikkumaan sen selkään. Marcella käänsi päätään ihmetellen, miksi sinne menin, mutta ei muuten reagoinut mitenkään. Tätä toistin parina-kolmena päivänä, kunnes sitten hilasinkin toisen jalkani selän yli ja jäin makaamaan matalana Marcellan selkään. Ei se siitä välittänyt. Tällä kertaa tulin vielä alas, mutta seuraavana kertana sitten jo suoristauduin. Ei reaktiota, joten seuraavalla kerralla sidoin riimunnarun ikään kuin ohjiksi ja menin Marcellan selkään juuri täytetyn heinäastian lähellä niin, että se näki ruoat. Tuloksena Marcella lähti oma-aloitteisesti kävelemään heinäkipolle eikä korvaansa lotkauttanut sille, että emäntä killuikin kyydissä! Ja tosiaan suitsia ei ollut päässä eikä kyllä satulaakaan, tällaisella maalaismeiningillä mentiin. 😆 Nyt olen ratsastanut jo tarhan toisesta päästä heinäkipolle ja onnistunut vähän kääntämäänkin haluamaani suuntaan. 

Tässä konkreettisesti huomasi, miten paljon syvemmän suhteen hevoseen saa helpommin luotua, kun se on kotipihassa. Voi tehdä vaikka joka päivä ohimennen kaikenlaista pientä ja totuttaa sitä asioihin. Ei tarvitse ajaa tallille, varustaa hevosta ja viedä sitä erikseen jonnekin maneesiin harjoittelemaan asioita ja katsoa, sattuuko silloin olemaan jonkun estevalmennus. 

Täytyy katsoa Marcellalle satula jossain vaiheessa, jotta ravia ja laukkaa päästään harjoittelemaan, mutta se joutaa odottamaan varmaan loppukesälle. Olennaista on, että se on saanut kokemuksen siitä, että siellä selässä voi olla ihminen ja silloinkin voi tallustella ympäriinsä. 

Kisakausi Mintun kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin. Huhtikuussa kausi avattiin Wiurilan seurakoulukisoissa HeB-luokassa ja tässä meidän ihan uudessa aluevaltauksessa eli matkaratsastuksessa Urjalassa. Kotitreeneissä olemme valmistautuneet lähiaikojen seuraaviin kisoihin, joita ovat Artukaisten aluekisat tulevana sunnuntaina 15.5. (HeA:6) ja Koivumäen aluekisat pe + su 10.6. ja 12.6. (HeA:2 ja HeA:4). Lisäksi yritän kovasti saada jonkun mukaan hoitajaksi 28.5., jotta pääsisimme Punkalaitumen matkaratsastuskisoihin, mutta vähän heikolta näyttää.

Harjoituksissa ollaan nyt keskitytty HeA:6-ohjelman asioihin. Se on tähän saakka vaikein kisaohjelma meille ja siinä tulevat mm. laukanvaihdot käynnin kautta x 2, raviväistöt, takaosakäännös ja keskilaukasta suoraan koottuun laukkaan. 

Vaikeinta tuossa ohjelmassa on tällä hetkellä saada vaihdot käynnin kautta onnistumaan hyvin. Kotona ne onnistuvat välillä hyvin ja välillä taas ihan haparoiden. Haasteena on saada Minttu pysymään hyvin kuulolla ja laukassa riittävän koottuna, jotta laukka-käynti-siirtymästä tulisi hyvä, ja yhtä suuri haaste on saada se pysymään rentona niiden muutaman käyntiaskeleen aikana niin, ettei se yhtään jännittyisi tai yrittäisi ennakoida. Minttu hoksasi jo ensimmäisten kouluratojen jälkeen, että lävistäjälle kääntyminen tarkoittaa usein lisäystä, joten se valitettavasti yrittää tarjota sitä joskus silloinkin kun se ei ole toivottavaa. Yritä siinä sitten tehdä hallittu siirtyminen käyntiin, kun toinen haluaisi lisätä vauhtia. :,D Viime treeneissä eilen päädyin sitten siihen ratkaisuun, että tein lävistäjällä vain tuon käyntisiirtymän ja heti annoin ohjat ja jatkettiin vapaassa käynnissä. Muistui nimittäin mieleeni yksi Charlotte Dujardinin vinkki siitä, että piaffin jälkeen heillä annetaan hevoselle vapaat ohjat ja kävellään, jotta hevonen oppisi rentoutumaan piaffissa eikä hätäilisi, että sen jälkeen tapahtuu jotain erikoista. Kokeillaan, toimisiko sama kikka tässäkin tapauksessa.

Takaosakäännöksiä ollaan harjoiteltu tosi vähän ja ylipäätään käynnin kokoamista, mutta viime viikolla Minnan valmennuksessa tehtiin niitä. Ne sujuvatkin yllättäen näppärästi, kunhan vain saan Mintun pidettyä suorana. Nyt se yrittää välillä jäädä heijaamaan takaosallaan jompaankumpaan suuntaan, kun kokoan käyntiä, mutta jos se pysyy suorana käynnissä, itse takaosakäännös tuntuu sujuvan hyvin jo näin vähällä harjoittelulla.

Olisin mielellään mennyt HeB-luokan Artukaisten kisoissa ennen A:ta, mutta B-luokka oli jo täynnä, kun ilmoittauduin. Olisi varmaan ollut eduksi vähän näyttää hevoselle rataa lämmittelyluokassa, jotta hallintalaitteet olisivat vielä paremmat A:ssa. Mutta nyt mennään tällä ja tehdään parhaamme. 😊


Kuva: Reetta Mäkinen (Wiurila 4/2022)



Kuva: Reetta Mäkinen (Wiurila 4/2022)





lauantai 30. huhtikuuta 2022

Debytoimme matkaratsastuskilpailussa Urjalassa eilen!

Ihan sairaan siisti reissu! Ja ai mun pohkeet on kipeät nyt seuraavana aamuna, kun tätä kirjoitan aamiaispöydässä. 😅 Tuomisina meillä ensimmäisestä matkakisastamme 20,5 km:n luokasta on hyvin sujunut suoritus ja hyväksytty tulos ruusukkeineen. Alimmaisena on kuvia ja fiilistelyvideo suorituksesta. Matkassa oli GoPro-kypäräkamera.

Oma herätykseni oli lauantaiaamuna 30.4. klo 5 ja kisahoitajani jo klo 4, koska hän lähti Salon seudulta ajamaan meille Auraan. Suurkiitos siis Marissalle, joka otti myös kuvat ja maasta käsin kuvatut videot. Aikaiset herätykset kyllä tuntuivatkin, koska kotiin päin ajallessa molempia haukotutti aika tavalla.
 
Asiaan perehtymättömille sen verran esitietoa, että matkaratsastus on hevosen ja ratsastajan kestävyyskilpailu, jossa tasolta seuraavalle pääsee etenemään, kun edelliseltä tasolta on hyväksytty tulos. Hyväksytty tulos edellyttää, että maaliin saavutaan oikeassa aikahaarukassa ja hevonen läpäisee alku- ja lopputarkastuksen sekä matkasta riippuen mahdolliset matkan varrella olevat pakolliset tarkastukset. Tarkastuksissa eläinlääkäri tutkii hevosesta monia asioita, kuten nestetasapainon, suolistoäänet, liikkeet, lihasaristuksen ja sen, että syke laskee annetun aikarajan sisällä max. 64:ään. Myös maalissa hevosen täytyy olla niin hyvässä kunnossa, että se saisi edelleen luvan kilpailun jatkamiseen, jos matkaa olisi jäljellä. Lajissa kiinnitetään siis erityistä huomiota hevosen hyvinvointiin, ja esimerkiksi raippa ja kannukset ovat kiellettyjä.
Nämä lyhyemmät luokat ovat aina ihanneaikakilpailuja, joissa hyväksytty tulos on se, mitä tavoitellaan. Luokissa edetessä siirrytään nopeusluokkiin, joissa kilpaillaan paitsi hyväksytystä tuloksesta myös nopeudesta. Ihanneaikaluokissa on mahdollista asettaa hyväksytyn tuloksen saaneet ratsukot paremmuusjärjestykseen eläinlääkäritulosten perusteella ja esimerkiksi siten, millä hevosella on lopputarkastuksessa matalin syke tai minkä hevosen syke laskee kaikkein nopeimmin sallitun rajan alapuolelle. Tässä luokassa ei kuitenkaan asetettu paremmuusjärjestyksiä - tosin saimme TaiRatin (Taikayön Ratsastajat) cup-pisteitä enemmän kuin muut luokan osallistujat, ja jos oikein ymmärsin heidän cup-säännöistään, se ilmeisesti johtui kaikkein matalimmasta sykkeestä lopputarkastuksessa.

Urjala oli todella kiva ratsastuspaikka. Kisakeskus oli Tursan nuorisoseurantalolla, jossa kylläkin oli tilaa vain purkaa hevoset autosta, minkä jälkeen Marissa otti Mintun kävelytettäväksi ja itse ajoin viemään trailerin parkkiin 7 kilometrin päässä olevan koulun pihaan järjestäjien ohjeiden mukaan. Sen jälkeen suunnattiin eläinlääkärin alkutarkastukseen, jossa katsotaan samat asiat kuin myöhemmissä tarkastuksissa. Kaikki oli kunnossa ja syke 36, joten starttilupa saatiin, Minttu satuloitiin ja sitten olikin aika lähteä starttiviivan tuntumaan. Videon ensimmäisessä klipissa näkyy, kun kävelen Mintun kanssa muutama minuutti ennen starttia ja oikealla puolellamme on kisakeskus.

Matkaratsastus on selvästi nyt herättänyt mielenkiintoa, koska osallistujia oli muutamine viime hetken poisjäänteineenkin melkein 30 kuuteen eri luokkaan ripoteltuina. Tässä lyhimmässä luokassa (20,5 km) piti olla seitsemän osallistujaa, mutta peräti kolme oli perunut, joten neljään pekkaan lähdettiin matkaan: yksi lämppäri, yksi suokki, yksi arabi ja Minttu, joka edusti suomalaista puoliverikasvatusta. 😁 Olin lukenut matkakisoista aika paljon ja sen verran perehtynyt asiaan, että yllätyin, kun osallistujista kaksi ampaisikin melkoista kyytiä matkaan ja kolmaskin aika lujaa. Jäin Mintun kanssa heti perää pitämään tasaisella ravilla, joka vastasi reipasta alkuverryttelyravia. Kuten olen blogiin kirjoitellutkin kevättalven aikana, olen mitannut maastolenkeillämme keskinopeutta ja osaan aika hyvin arvioida, millaista nopeutta etenemme. Tässä luokassa sallittu keskinopeus oli 8 - 14 km/h, mikä tarkoitti, että kun lähtö oli klo 9.00, maaliin sai tulla aikaisintaan 10.26. Arvioin, että muut lähtivät niin kovaa, että sillä nopeudella loppupäässä joutuu kävelemään, ettei tule maaliin liian aikaisin. Säännöt myös kieltävät tarkoituksellisen "ajan kuluttamisen" maalin läheisyydessä. Koska kyseessä ei ollut nopeuskilpailu muutenkaan, annoin toisten mennä menojaan ja pitäydyin tasaisessa ravissa, jonka olin arvionut sopivaksi. Minttukaan ei onneksi yrittänyt kiriä muita kiinni.

Lähdössä tuli hiukan kiemurtelua ja alkupätkällä vähän sellaista jännittyneempää prööt prööt puuh -ravia, mutta pian Minttu rentoutui, asettautui pyöreään, matalaan muotoon ja tuntui tuumivan, että onpa omituinen koulurataverryttely, mutta kai se menee näinkin. 😂 Etenimme reipasta ravia, välillä kävelimme jonkin pikkupätkän (esim. muutama sata metriä asfalttia) ja nautimme pitkästä laukasta varsinkin eräällä tosi leveällä ja pitkään jatkuvalla pehmeällä hiekkatiellä, joka oli ihan suora ja päättyi toiseen huoltopisteeseen. Mahdollisia huoltopisteitä, joihin hoitaja voi ajaa tarjoamaan vettä, oli kolme, mutta ensimmäinen olisi tullut niin pian, että tällä ehkä +5 asteen kelillä päätimme skipata sen jo etukäteen. Toisella (eli meidän ekalla) huoltopisteellä Minttu hörppäsi vain pari litraa mash-vettä, koska hikoilukin oli niin kevyttä.

Vaikka alussa jäimme selvästi muita jälkeen, otin pariin kertaan arabiratsukon kiinni ja kävelimme hetken yhdessä. Toisella kerralla näistä menin ohi ja jatkoin maaliin saakka, kun ratsukko päätti vielä jatkaa kävelemistä. Suunnilleen viimeisen kilometrin aikana näin edellämme kaksi muuta ratsukkoa, jotka olivat lähteneet vauhdilla ja joutuivatkin sitten tosiaan menemään loppupään hitaasti. Loppujen lopuksi ero kahteen nopeimpaan oli meillä vain pari minuuttia. Ensimmäinen sallittu maaliintuloaika oli tosiaan 10.26, ja Mintun kanssa saavuimme maaliin ajassa 10.32.

Maaliintulon jälkeen Minttua juotettiin, varusteet otettiin pois ja se sai villaloimen selkäänsä hetken kävelyttelyä varten. Sitten olikin aika ilmoittautua lopputarkastukseen, johon täytyy mennä 20 minuutin kuluessa. Kaikki tarkistetut osa-alueet (kuvassa olevasta paperista näkyy paremmin) olivat luokkaa A eli ei huomauttamista ja loppusyke vain 44 eli hirveän paljon leposykettä korkeampi edes. Eläinlääkäri totesi, että taisi olla tälle hevoselle kevyt lauantailenkki. Siltä kyllä tuntuikin. Minttu oli koko matkan ajan pirteä ja innokas menemään eikä edes hengästynyt. Suoralla juoksutuksessa se lähti samanlaiseen lennokkaaseen raviin kuin ennen starttiakin.

Oli todella hauskaa osallistua tällaiseen ihan erilaiseen kisaan ja todellakin haluan osallistua myös jatkossa. Nyt harkitsen, sopisiko toukokuun lopulla Punkalaitumella oleva kilpailu kalenteriin ja katson, saanko sinne jonkun mukaan hoitamaan. Suosittelen kyllä tämän lajin kokeilemista kaikille! Hevoselle on aina hyväksi oppia toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja päästä liikkumaan reippaasti luonnossa sen pääammatista riippumatta.




Lopputarkastuksessa



Tulospaperit ja ruusuke



Kisanumero liidulla pyllyyn :)










torstai 21. huhtikuuta 2022

Ryhti ylös ja takajalat alle: videoiden vertailua

Mintulle ja Marcellalle maistui päiväunet auringossa kisoja seuraavana päivänä. 😊















Otin eilen Pixiolla videota, kun ratsastin ihan vain omatoimitreenin kentällä. Pyrin ottamaan aina välillä ratsastusvideoita ihan jo bloginkin takia mutta myös siksi, että itse näkisin, miltä Mintun liikkuminen näyttää siihen verrattuna miltä se satulaan tuntuu. 

Minttu on talven aikana selvästi saanut lisää voimaa ja kantokykyä. Minnakin on sanonut, että sen perusliikkuminen näyttää jo ihan erilaiselta kuin edes viime syksynä saati vuotta aikaisemmin. Nyt huomaan, että sen askellajeihin alkaa tulla enemmän jousia ja säätövaraa, ikään kuin erilaisia vaihteita, joista voi valita. Ei mennäkään enää vain lujempaa tai hitaampaa.

Laitan tähän vertailun vuoksi ensin alkuvuodesta 2021 otetun videon ja sitten eilisen eli huhtikuussa 2022 otetun videon. Valitsin tuon talvivideon, vaikka se on vähän yli vuoden takainen, koska siinä näkyy joitain samoja tehtäviä kuin uudessa videossa, mm. avoja ravissa ja laukassa, harjoitusravia ja myötä- ja vastalaukkaa.

Vanhalla talvisella videolla Minttu on 5-vuotiskautensa alussa ja juuri oppinut menemään vastalaukkaa ja tekee sitä jo aika lailla rikkomatta, mutta tasapainon puute näkyy vielä vauhtina. Vastalaukka tässä on hiukan sellaista selviytymistä kaarteiden läpi. Loivia avoja taas käytän saadakseni hevosen hiljalleen paremmin kokoon, mutta en vielä pysty tulemaan niihin kootusti (enkä toki yritäkään, koska Mintulla on ikää sen verran vähän). Harjoitukset toimivat enemmänkin apuvälineinä eivätkä ole sellaisia, joita vielä ihan oikeaoppisesti voisi esittää. Ravi on ihan sellaista perusnättiä 4,5-vuotiaan hevosen ravia, eli pyöreänä ja reippaasti eteen.



Alla olevalla videolla pystyn ratsastamaan sekä ravia että laukkaa jo huomattavasti kootumpana ja Minttu on koko kropastaan ryhdikkäämpi. Se jaksaa jo paljon pidempiä aikoja liikkua ylämäkeen ilman kuolaimen taakse painumista tai muuta rojahtelua. Harjoitusavojen sijaan pystyn ratsastamaan jo loivia sulkuja, joita alettiin ottaa treeneihin mukaan hiljalleen muutama kuukausi sitten. Vastalaukka tuntui eilen tosi hyvältä ja pystyin kokoamaan sitä, ratsastamaan pientä ympyrää ja kulmien läpi ja asettamaan Minttua vastalaukasta huolimatta hiukan sisäänpäin, jolloin sain Minttua suoristettua. Varsinkin ravissa oli jo näyttävyyttä ja saksalaisittain sanottuna schwungia. 

Tarvitsemme vielä paljon lisää tarkkuutta ja kontrollia varsinkin siihen, ettei Minttu kuumetessaan alkaisi ennakoida käynnissä, että kohta nostetaan laukka. Lisää rutiinia tarvitaan siihenkin, että hevosen pystyisi joskus kouluradalla esittämään samalla laadulla kuin kotona eikä paikanvaihdoksen aiheuttama jännitys tekisi mutkia matkaan. Tuntuu kuitenkin tosi hyvältä nähdä ihan konkreettisesti, miten paljon on taas vuodessa saavutettu.





lauantai 16. huhtikuuta 2022

Kauden aloituskisoista sija 2/18 ja 68,333 %!

Onneksi saatiin tämän pitkään jatkuneen kylmyyden ja lumi- ja räntäsateen jatkoksi vihdoin kauniita kevätpäiviä. Tänään sellainen sattui sopivasti kohdalle, kun suuntasimme Mintun kanssa tunnin ajomatkan päähän Halikkoon Wiurilan kartanon upeisiin maisemiin avaamaan kisakautemme HeB:1 2022 -ohjelmalla. Tuloksena oli kokonaisuutena melko sujuva rata, jossa oli jokunen takkuavampi kohta, ja realistiselta tuntuneet prosentit 68,333 %. Niin ja tietysti ruusuke ja tuotepalkintoja toisesta sijasta!

Sain kisahoitajaksi ja kuvaajaksi mukaan naapurini, jolla on myös pieni kotitalli. Videot ja kuvat on ottanut Reetta Mäkinen. Verryttely oli ryhmittäin maneesissa, koska ulkokenttä oli vielä ihan lumisohjoinen. Ihan hyvä, niin pääsi tutustumaan rataan kunnolla. 





Radassa oli paljon hyvää. Minttu liikkui ryhdikkäänä hyvässä muodossa, ja etenkin ravi oli lennokasta. Ravilisäyksestä saatiin 8 ja puolivoltti + puolivoltti -kuviosta (S - R) 7,5, vaikka vielä eilen valittelin viimeistelytreeneissä Minnalle, että tuo volttikuvio tuntuu vaikealta ja aina siihen tulee jotain säätöä. Pientä jännitystä tuli joissakin kohdissa radalla enkä saanut Minttua pidettyä aina suorana, mikä sitten näkyi esimerkiksi laukannostossa käynnistä (ihan ylimääräistä poikittelua, jota se ei muuten tee), peruutuksessa (ajattelin, että ainakin tämä menee hyvin, koska tällä viikolla peruutukset ovat sujuneet helposti, mutta sehän menikin sitten ihan miten sattuu :D) ja laukka-ravi-siirtymässä, jossa Minttu olisi voinut kantaa paremmin ja hiukan rojahti. Myös tuomaripöytä aiheutti ihmeellistä kiemurtelua linjan lopussa, kun menimme keskilinjalla sitä kohti, erityisesti lopputervehdyksessä. Olen kuitenkin ehdottomasti tyytyväinen, sillä joistakin kömmähdyksistä huolimatta Mintun liikkuminen oli hyvännäköistä. Varsinkin näin puolen vuoden kisatauon ja treenimahdollisuuksien osalta rikkonaisen alkukevään jälkeen meni tosi hyvin.

Seuraavat kisat siintävät kahden viikon päässä, kun starttaamme ensimmäiseen matkaratsastuskilpailuumme Urjalassa, ja siitä seuraavat suunnitellut kisat ovat toukokuun puolivälissä olevat Artukaisten aluekoulukisat.

Nukuin viime yön tosi huonosti kisajännityksen takia, mutta nyt tuntuu taas kivalta, kun takana on onnistunut kisapäivä kauniissa säässä ja uusi rusetti koristamassa satulahuonetta. 🏆









sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Kiitos kaikille äänestäjille!

Hevosalan Somegaala 2022 on ohi ja tulokset ovat ratkenneet menneenä viikonloppuna Hevoset-messuilla Tampereella. Muuliprojekti vei kategorian suurimman äänisaaliin ja Kavioliitossa 30v lähes yhtä suuren, molemmat yli 2700 ääntä. Onnea voittajalle! 

Kiitän kaikkia Kuolaintuella-blogia äänestäneitä niistä 242 äänestä, joita blogini sai. Minulle oli superyllätys, että pääsin kategoriassa ylipäätään ehdokkaaksi, ja sitten sain vielä satasissa laskettavan äänimääränkin! Blogi pääsi ihan uudella tavalla esille, ja uskon, että sain tästä monta uutta vakituista lukijaa.

Kilpailukausi korkataan tulevana viikonloppuna Halikossa Wiurilan tallin seurakoulukisoissa. Harjoitukset ovat käynnissä jo kovaa vauhtia. Tästä tämä taas lähtee. 



Kuva: Leena Kahisaari (Koivumäen tallin aluekoulukisat 2021)


perjantai 1. huhtikuuta 2022

Kouluvalmennusta parin kuukauden tauon jälkeen

Eilen ja tänään pääsin pitkästä aikaa kentälle ratsastamaan. Luksusta! 😂 Olen vihdoin saanut kentän sulatettua. Jäätä oli noin 10 sentin kerros edelleen, mutta aina päivisin auringon paistaessa ja lämmittäessä jäätä hakkasin pistolapiolla jäähän railoja ja sain irrotettua jäälauttoja, joita sitten joko hakkasin edelleen pienemmiksi tai heittelin kentän reunojen yli. Kun tiiviin jään sai hajotettua, se suli paljon nopeammin. Pari viikkoa tässä operaatiossa meni, mutta nyt on kenttä hiekalla. Kulmiin ei vielä pääse, sillä sinne on kertynyt paksu kerros talvella aurattua lunta, mutta ihan hyvin pystyy jo harjoittelemaan muuten.

Kenttä muutama päivä sitten. Nyt olen saanut tuolla toisessa päädyssä näkyvän jäisen alueen pois ja saanut vasemmalla näkyvän lammikon pienemmäksi kärräämällä siihen hiekkaa, jota olin muutenkin aikeissa siihen kohtaan laittaa. Maa on kuitenkin syvemmältä vielä sen verran roudassa, ettei kenttä vedä vielä vettä.



Kentän tilanne 20.3. Olin saanut kentän toista laitaa jo sulateltua, mutta toisella sivulla jää oli vielä kovaa ja sitä oli paksusti.





























































Ensin kentälle ei päässyt tosiaan moneen viikkoon ollenkaan, joten Mintun kanssa maastoiltiin ahkerasti. Sen jälkeen se sai rokotuksesta 40 asteen kuumereaktion ja oli levossa 1,5 viikkoa. Sen jälkeen ehdin kaksi kertaa käyntimaastoon, kun se pudottikin kengän. Liukkailla keleillä ei ollut mitään asiaa minnekään ilman hokkikenkää, mutta ei hätää, viiden päivän päähän oli joka tapauksessa kengitys sovittuna. Paitsi sitten kengittäjä sai kuumeen ja kengitys viivästyi viikolla. Epäonnea on siis ollut, mutta toisaalta mulla itsellänikin on juuri meneillään vuoden kiireisin aika, kun ylioppilaskokeiden valvonnat syövät kaikki ylimääräiset tunnit aamuista, iltapäivistä ja hyppytunneilta ja iltaisin ja viikonloppuisin ei juuri muuta ehdi tehdä kuin esitarkastaa ylioppilasvastauksia normaalien kurssikokeiden lisäksi. Ehkä ihan hyvä, että tarhaloma tuli sitten tähän kohtaan.

Eilen ratsastin kevyesti ja tänään olikin pitkästä aikaa Minnan (Kauppinen, uusille lukijoille infoksi) valmennus. Olimme Mintun kanssa selvästi hiukan ruosteessa molemmat eikä mitään vaikeaa tehtykään tällaisen tauon jälkeen, mutta ihan onnetonta meno ei kuitenkaan ollut.

Tarkastettiin, miltä tilanne näyttää siirtymissä käynti-ravi-käynti, ravi-pysähdys-ravi, ravi-laukka ja käynti-laukka. Siirtymät onnistuivat enimmäkseen hyvin ja erityisen mukavaa oli, että laukkasiirtymät olivat nyt sujuvia. Ravissa tehtiin myös avoa ja laukassa vähän ajatusta siihen suuntaan. Vaikeinta oli muodon pitäminen tasaisena, sillä välillä Minttu nousi muodossa liian ylös ja välillä taas yritti hiukan sukeltaa. Loppua kohti tämäkin onneksi tasoittui ihan hyvin ja sekä laukkaan että raviin tuli hyvä draivi. Suoruuden kanssa joudutaan kyllä taas tekemään hommia.

Nyt täytyykin saada paketti taas kasaan, sillä meillä on tiedossa kahdet ensimmäiset kisat. Kauden aloituskisat ovat 16.4. Wiurilan tallilla Halikossa, jossa mennään uusi ohjelma HeB:1 2022. Sitä seuraavat kisat ovatkin 30.4. Urjalassa, 21 kilometrin seuraluokka matkaratsastuksessa eli meidän ensimmäiset kisat sitä laatua! Mun täytyisi vain saada joku sinne mukaan enkä ole vielä onnistunut saamaan. Yksi hoitaja tarvitaan välttämättä. 

Tänään valmennuksen jälkeen palaamassa tarhaan. Oli ihanan aurinkoinen päivä!





sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Miten ja paljonko hevosta pitäisi tarhata?

 

Minttu ja Marcella eilisessä kevätmyrskyssä. Ne olivat ulkona 7.30 - 19 ja vuorotellen pötkivät yhdessä pukkilaukkaa ja ottivat yksissä tuumin päivätorkkuja.













Tarhaaminen jakaa mielipiteitä ja yltyy usein syyttelyksi hevosen hyvinvoinnin laiminlyömisestä - ja kuten tiedetään, mikä tahansa aihe, johon liittyy hevosen hyvinvointi ja lajinmukainen elämä, on omiaan olemaan arka. Nyt kun olen omistanut muutamia erilaisia hevosia jo useiden vuosien ajan eri elämäntilanteissa (teininä, parikymppisenä ja aikuisena), minulla voisi olla tästä aiheesta jotain "kättä pidempää" pohdintani tueksi.

Aloitetaan faktoista. Maailmalla on toisiinsa nähden täysin vastakkaisia käytäntöjä siinä, miten hevonen pääsee liikkumaan vapaana vai pääseekö ollenkaan. Kuulin joskus tuttavani murjaisevan, että Saksassa hevonen ei näe tarhaa ja Virossa tallia. Ihan näin yksioikoinen asia ei ole, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa ja monin paikoin Aasiassa on tavallista, että etenkin aikuisia hevosia liikutetaan ainoastaan ohjatusti eli ratsain, ajaen, taluttaen tai kävelykoneessa. Pureudutaan kohta syihin, miksi näin on. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa olemme tottuneet sellaiseen hevoskulttuuriin, jossa tarhaaminen on useimmille itsestäänselvyys. 

Miksi hevosia sitten ei tarhata joka paikassa välttämättä lainkaan? Tähän on nähdäkseni useita syitä.

1. Taitaa olla niin, että usein nollien määrä hevosen markkinahinnassa on kääntäen verrannollinen hevosen tarhaamisaikaan - toisin sanoen mitä kalliimpi hevonen, sitä todennäköisempää on, että sitä ei tarhata tai tarhataan vain vähän aikaa, huolellisesti suojitettuna ja loimitettuna pienessä ja ehdottoman tasaisessa tarhassa. Syy on helppo ymmärtää, vaikkei siitä pitäisikään. Vapaana liikkuessaan hevonen on alttiimpi loukkaamaan itsensä kuin karsinassa tai kontrolloidusti ratsastaen tai ajaen, koska sen seurana ei ole ihmistä määräämässä suuntaa ja vauhtia ja tarkkailemassa pohjan kuoppia. Kukaan ei ilahdu siitä, että kallis hevonen loukkaa jalkansa ja jää pysyvästi vaivaiseksi tai päätyy lopetuskuntoon, sillä vaikka omistaja sattuisikin olemaan pohatta, joka voi tilata seuraavaksi päiväksi toisen 500 000 euron hevosen pihaansa, vastaavanlaisia ei kasva joka oksalla. Mitä kalliimpi hevonen, sitä uniikimpi se on. Parhaita hevosia ei saa aina rahallakaan, ei vaikka lauantai-Lotossa olisi saanut kaikki seitsemän oikein. Halvempaankin hevoseen on investoitu vähintään aikaa ja vaivaa.

2. Hevosen kaikki paukut halutaan säästää treeniin. On yleistä, että kisahevosia ei kisakaudella laiteta laitumelle, koska siellä ne usein laiskistuvat ja helposti lihovatkin mussuttaessaan päivät pitkät ruohoa ja telmiessään. Samasta syystä monet kovatasoiset kilpahevoset eivät tarhaa lainkaan, jotta niissä olisi riittävästi ruutia vaativiin harjoituksiin.

3. Tilat eivät välttämättä riitä. Suomessa on yleensä tapana hevostalleja perustettaessa piirtää suunnitelmaan tarhat, mutta mitä kalliimmalla alueella asutaan, sitä kalliimmaksi myös tonttimaa käy ja sitä vähemmän tilaa halutaan varata pelkille tarhoille. Jos yrittäjä saa tallista elantonsa, hevosmäärän täytyy olla riittävän iso. Silloin maata täytyy olla joko hervottoman paljon, tarhojen täytyy olla pieniä tai sitten hevosten on tarhattava vuoroissa muutamassa tarhassa. On tietysti aiheellista kysyä, täytyykö tallia sitten perustaa, jos tarhoille ei ole riittävästi tilaa. Tästä päästään jälleen kysymykseen siitä, kuka määrittelee, mikä riittää, eikä siihen ole yhtä vastausta.

4. Joskus myös tallin tai hevosten omistajien mukavuudenhalu vaikuttaa tarhaamiseen. Vuokratallilla hevostaan pitävä omistaja saattaa tykätä siitä, että kun hän tulee tallille päivätyöstään kello 16.30, hevonen on otettu sisälle, syönyt, levännyt ja valmiina satuloitavaksi kuivin kintuin. Tallinpitäjän taas täytyy laskeskella, kuinka paljon työvoimaa ja sen myötä hynää tarvitaan, jos sekä aamulla että illalla pitäisi olla tallityöntekijä kuskaamassa hevosia sisään ja ulos. Jos työntekijä ei tee sitä, tallinpitäjän täytyy taas itse sitoutua olemaan illalla kotona tiettyyn aikaan ja hakemaan hevoset sisään ja riisumaan loimet ja kuraiset suojat.

5. Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä siitä, mikä riittää. Esimerkiksi Minttu oli aikoinaan vähän aikaa tallilla, jossa tallityöntekijä otti hevoset sisälle ennen kotiinlähtöään noin kello 14 ja usein milloin mistäkin syystä jo paljon aikaisemmin. Ajattelin silloin, että väliaikaisena talliratkaisuna puolipäivätarhaus riittää, mutta mitä kauniimpi ilma oli ja mitä pidempään Minttu siellä asui, sitä enemmän asia alkoi häiritä. Oli hirveä sääli, että tukevat, korkea-aitaiset hiekkatarhat seistä tönöttivät vähällä käytöllä pihalla ja hevoset taas pönöttivät suurimman osan vuorokaudesta 3 x 3 metrin karsinoissa sisällä. Toisaalta joka ilta liikutettavalle hevoselle tällainen ratkaisu ei välttämättä ole huono. Se tulee ehkä alkuiltapäivästä sisälle syömään heiniä eli saa puuhaa, eikä se ruoka-aikaan todennäköisesti liikkuisi tarhassakaan. Sen jälkeen se saa vähän aikaa levähtää ja sulatella ruokaansa, kunnes omistaja tulee liikuttamaan sen kunnolla. Sen jälkeen hevonen pääsee taas lepäämään treenin jälkeen ja syömään, ja sitten onkin jo aika laittaa tallia kiinni. Ongelmallisempi kuvio on silloin, jos hevonen ei illan aikana pääsekään enää karsinasta ulos.

6. Ehkäpä on vielä ainakin yksi syy: tottumus. Me olemme oppineet ajattelemaan, että hevostenpidossa tärkeintä on mahdollisimman lajityypilliset olosuhteet ja sen myötä niin pitkä aika ulkona vapaana kuin mahdollista. Näin ei kuitenkaan ole joka paikassa. Monessa maassa hevosten työskentelypaikaksi mielletään harjoitusrata, kenttä tai maneesi ja vapaa-ajanviettopaikaksi tarhan sijaan talli. Mekään emme ihmettele, ettei hevosten lämpöä mitata rutiinisti joka aamu, koska meille ei ole opetettu, että näin tämä menee. Monilla kilpatalleilla näin taas tehdään oletusarvoisesti.






















Ei minulla ole mitään viisasten kiveä siihen, mikä on millekin hevoselle tai kullekin omistajalle sopivasti. Lähtökohtana voisi pitää hevosten lajityypillistä käyttäytymistä ja tervettä maalaisjärkeä. Hevonen on aroeläimenä tottunut liikkumaan suuren osan päivästä ja eläinlääketiede tunnustaa, että parhaassa kunnossa sen nivelet, lihakset ja suoliston toiminta pysyvät, kun se liikkuu joka päivä runsaasti. Se, onko tarhaaminen kello 8 - 16 riittävästi vai pitäisikö hevosen olla ulkona 6 - 22, riippunee yksilöstä. Varsa tarvitsee paljon vapaata pomppimista kasvaakseen kestäväksi, ja vanhalle hevoselle jatkuva pieni liike on hyväksi. Jos aikuinen hevonen vaikuttaa innokkaalta tekemään töitä mutta sen silmät eivät kuitenkaan pyöri hedelmäpelinä, sillä todennäköisesti ei ole liikaa patoutunutta energiaa liiasta seisomisesta. Jos hevonen taas on alvariinsa sinkoileva sähikäinen ratsastettaessa, yhden tarkistuslistan kohdan pitäisi olla vapaan liikunnan määrä. Kun hevonen saa tyydytettyä liikunnantarpeensa, sillä ei tavallisesti pitäisi olla energiaa ylimääräiseen riehumiseen enää ratsastajan kanssa.

Olen havainnut, että sen jälkeen, kun otin Mintun omaan pihaan ja se sai Marcellasta tarhakaverin, siitä on tullut seesteisempi myös ratsain. Osittain se johtuu varmasti siitäkin, että sille on tullut lisää ikää ja koulutuksen myötä enemmän kontrollia, mutta takuulla tarhausolosuhteetkin vaikuttavat. Vaikka nykyinen, väliaikainen hiekkatarha ennen metsätarhan tekemistä ei olekaan suuri, se on kuitenkin isompi kuin missään kolmesta vuokratallista, jossa olen Minttua pitänyt. Siellä mahtuu hyvin laukkaamaan ja tarhakaverit innostavat toisiaan liikkumaan joka päivä toisin kuin silloin, kun hevonen tarhaa yksin. Metsätarhan haluan muutamasta syystä. Yksi on se, että siellä maasto on sopivasti vaihtelevampi kuin hiekkatarhassa, jolloin se kehittää hevosten lihaksistoa ja tasapainoa paremmin kuin tasainen alusta. Haluan myös nykyistä isomman tarhan, jotta se aktivoisi liikkumaan vielä enemmän. Puut ja pensaat taas tarjoavat suojaa ja luonnollista ajanvietettä. Uskon, että kaikki tällainen luonnollinen puuhailu on hevosille hyväksi ja karsii ylimääräistä pöllöilyenergiaa. Tarhaan hevoset joka säällä, myös silloin, kun ne ottavat esimerkiksi kovasta tuulesta kipinää, kuten eilen, kun Suomeen iski myrsky. Tarpeen mukaan lyhennän tarhaamisaikaa, jos sää on niin kamala, etteivät hevoset viihdy loimitettuinakaan (esim. kun räntää sataa vaakasuoraan) tai kun helle on niin kova, että on hevosystävällisempää tulla huilaamaan talliin päivän kuumimpien tuntien ajaksi. Mintulla käytän suojia ainakin hokkiaikaan, koska sillä on taipumus saada haavoja jalkoihinsa.

Aina on tietenkin olemassa riski hevosten loukkaantumiseen, ja riski on minun tavallani korkeampi kuin joidenkin muiden tavalla. Minulla vain on sellainen periaate, että en halua niin kallista hevosta, että en uskaltaisi antaa sen olla hevonen. Onneksi hevoset ovat minulle harrastus eivätkä ammatti, josta tuloni olisivat kiinni.

Jätä ihmeessä ajatuksiasi kommenttikenttään. Millaisia tarhaamisratkaisuja olet nähnyt? Miksi oma hevosesi tarhaa niin kuin tarhaa? Mitä mieltä olet aiheesta?


Aina ei melskata. Kun ulkona saa olla paljon, malttaa ottaa päiväuniakin. 







torstai 24. maaliskuuta 2022

Kuolaintuella on ehdolla Somegaalan Paras julkaisu -kategoriassa!

Kuva: somegaala.fi






















Kuolaintuella-blogi on yleisöäänestyksen perusteella valittu ehdokkaaksi vuoden 2022 hevosalan Somegaalaan kategoriassa "Paras julkaisu". Vau, kiitos kaikille äänestäjilleni! 🙏 Mikäli haluat auttaa blogiani voittamaan koko palkintokategorian viittä muuta ehdokasta vastaan, käypä antamassa äänesi viimeistään 7.4. klo 22.00: https://somegaala.fi/aanestys/

Tänä vuonna käytäntö on näköjään sellainen, että jokaisesta kategoriasta täytyy äänestää jotakin. Kannattaa siis äänestää sellaisena hetkenä, kun ehtii miettiä myös muut valintansa. 😊

Täällä on toivuttu Mintun rokotuksen jälkeisestä kuumeesta, sulateltu kenttää ja nyt vielä odoteltu kengittäjää, koska kenkä lensi viime viikon lauantaina ja pohjat ovat olleet vielä liian jäisiä, jotta olisi uskaltanut tehdä mitään ilman hokkien tuomaa pitoa. Huomenna tai ylihuomenna pääsen vihdoin selkään ja pitkästä aikaa kentälle. Kuulumisia siis tulossa pian!



lauantai 19. maaliskuuta 2022

Äänestä blogini ehdokkaaksi hevosalan Somegaalaan

Jos seuraat blogiani ja olet viihtynyt sen parissa, pyydän sinua käyttämään pienen hetken aikaasi ja äänestämään Kuolaintuella-blogin ehdokkaaksi vuoden 2022 hevosalan Somegaalaan. Somegaala nostaa esiin ja palkitsee yleisöäänestyksen perusteella menestyneitä hevosalan sosiaalisen median julkaisijoita. 23.3. saakka on mahdollista äänestää mitä tahansa sometiliä ehdokkaaksi, ja sen jälkeen raati valitsee lopulliset ehdokkaat kisaamaan kategorioiden eri voitosta, minkä jälkeen äänestetään taas.

Kategoriat ovat nähtävissä Somegaalan sivuilla, josta hiukan alaspäin skrollaamalla löytyy "Ehdota suosikkiasi". Kiitos kaikille meitä äänestäville! 💕



tiistai 8. maaliskuuta 2022

Marcellan kanssa ohjasajaen maastossa

Tänään mulla oli vain yksi oppitunti ja sekin vasta iltapäivällä, joten hyödynsin aamun heppahommissa ja päätin viedä Marcellan ensimmäistä kertaa ohjasajaen lyhyelle maastoretkelle.

Olen tosiaan ohjasajanut Marcellaa pari kertaa aikaisemmin ohjasajovyön ja pitkien ajo-ohjien kanssa mutta käyttänyt silloin napakaksi kiristettyä riimua päävehkeinä, koska kuolaimet ovat olleet vielä hiukan jännä juttu enkä ole halunnut esitellä kerralla liikaa jännittäviä asioita. Suitsiin kuolaimineen taas totutin parilla erillisellä kerralla taluttaen ja hiukan juoksuttaen. Tänään uskalsin laittaa täyden varustuksen, ja koska kenttä on edelleen pelkkää jäätikköä, suuntasimme talomme taakse metsäautotielle. Talutin Marcellaa siellä viime viikolla kerran, jotta paikka tuli ennalta hiukan tutummaksi.

Emme menneet kauan, koska kyseessä oli ensimmäinen kerta ja siksikin, että lumesta johtuen tuolla on edelleen raskas kävellä ainakin ihmiselle. Laitoin vahingossa myös ihan liikaa päälle ja olin aivan hiessä. 😅 Käveltiin yhteensä varmaan kilometrin verran. Alussa kommunikaatiota piti hiukan hakea, sillä Marcella tarjosi aluksi useasti ravia. Ensimmäisessä pysähdyksessä se myös ymmärsi vähän väärin ja kääntyi pysähdyksen jälkeen takaisin tulosuuntaan. Siinä sitten katseltiin toisiamme hetki ja tuumattiin, että pysähtyä voi turpa edelleen menosuuntaan. Tämän jälkeen homma lähti kuitenkin sujumaan, sain sen pysäytettyä ja pyydettyä uudestaan liikkeelle ja Marcella käyttäytyi todella hienosti. Yhtään ei jännittänyt, eikä kyllä edes silloin viime viikolla, kun talutin sitä tuolla ensimmäistä kertaa. Niin fiksu varsa! Paluumatkalla tuli vielä yksi pikku kömmähdys, kun Marcella poikkesi tieltä

 lumihankeen ja upposi koko jalkojensa pituudelta sinne. Rauhallisesti se tähänkin pikku vastoinkäymiseen tuntui suhtautuvan ja retki jatkui rennoissa merkeissä kotiin saakka. On kyllä ilo harrastaa näin kiltin pikku hevosen kanssa. 😊

Minttu taas sai eilen rokotuksen ja äsken mittasin siltä 40,0 astetta kuumetta. Marcellakin sai noin kuukausi sitten samasta rokotteesta reilun mutta lyhyen kuumeen. Toivottavasti lämpö on huomiseksi jo laskenut. Tällä viikolla ei sitten ratsastetakaan vaan täytyy antaa aikaa toipua. 

Viime viikolla tutustumiskäynnillä maastossa