Hankilaukkaa omalla pellolla

Juuri kun ehdin viime postauksessa kertoa, että runsaat lumet sulivat juuri jouluksi pois, aatonaattona alkoi tuiskuttaa ja jouluaatoksi pihatie piti jo aurata mönkijällä, jotta jouluvieraat pääsivät autolla tulemaan. Lumisade onneksi lakkasi heti sen jälkeen. Saimme kuin saimmekin siis todella lumisen joulumaiseman. Ja mikä olisikaan parempi tapa ottaa aattona hieman omaa aikaa kuin lähteä ilman satulaa lumihankilaukoille omalle pellolle?

Minttu ei ole mikään ylivirittynyt riehuja muutenkaan, eikä se nytkään tehnyt asiasta mitään numeroa tai loikkinut mihinkään, vaikka kannustin sitä laukkaamaan lujempaa. Lämmin ja hengästyminen siinä tulikin pian. Mieheni tuli muutamaksi minuutiksi ottamaan kuvia. Aurinko ei siinä vaiheessa vielä paistanut, joten kuvista ei tullut kovin valoisia, mutta kivoja kuitenkin. Tuosta alimmasta tuli kuin postikortti. 

Pari päivää sitten en voinut vastustaa kiusausta jättää jälleen satulaa talliin ja lähteä Mintun kanssa pienelle maastoretkelle hiljaiselle metsätielle. Kun palasimme, aurinko oli juuri nousemassa ja otin siitä kuvan, joka on ylimmäisenä. Laitoin kuvan myös Facebookin "As Seen Through Horse's Ears" -ryhmään, johon laitetaan hevosen korvien välistä otettuja kuvia. Siellä joku kommentoikin osuvasti: "I can hear the silence", "Voin kuulla hiljaisuuden". Hiljaista olikin lukuun ottamatta lumen narskumista kavioiden alla ja Mintun satunnaista pärskähtelyä.

Onnea ja menestystä näin vuoden viimeisenä päivänä alkavalle vuodelle 2023!

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 🎄

Vietämme joulun kotona Aurassa ja Turussa. Satuin ottamaan onneksi talvisia kuvia viime viikolla, koska pari päivää on ollut niin lämmintä ja vetistä, että lumista on iso osa lähtenyt. Tallissa on jo pari viikkoa ollut jouluvalot ja minikuusi. Rentoudutaan ja rauhoitutaan joulun aikaan ja suunnataan sen jälkeen katseet kohti ensi vuoden haasteita.

Harjoitus kaikentasoisten hevosten vaihtojen valmisteluun: takajalat nopeiksi

Pitkän pakkasjakson jälkeen tänään oli ensimmäinen suojasääpäivä, ja vaikka tein kaikkeni kentän pohjan eteen, Mintun kaviot keräsivät pahat tilsat nopeasti. Kävi nopeasti ilmi, ettei kentällä uskaltaisi ravata tai laukata, joten valmennuksessa tehtäisiin jotain käynnissä. Vaikka tilsoista oli riesaa nytkin, tunti oli antoisa ja sain sieltä työkalupakkiin uuden harjoituksen, jonka ajattelin jakaa kanssanne heti.

Harjoitus valmistelee hevosta laukanvaihtojen oppimiseen, koska se kannustaa hevosta reagoimaan nopeasti ja terävästi pohjeapuun kummallakin kyljellä. Se sopii kuitenkin tarkkuus- ja nopeutusharjoitukseksi myös niille hevosille, joille vaihdot eivät ole ajankohtaisia.

Aloitimme tekemällä noin 20 x 20 metrin neliöuraa käynnissä. Jokaisessa kulmakohdassa hevosen takaosaa piti väistättää 2 - 3 askelta ulospäin. Etuosa ei saanut liirata ulos. Koska Minttu on luonnostaan aika verkkainen hevonen, sitä joutui kannustamaan terävällä, nopealla pohkeella väistämään takaosalla. Raippaa käytettiin nopeana, naputtavana lisäapuna sisäpohkeen vieressä. Aluksi Minttu oli laiskahko ja hitaanpuoleinen. Sen jälkeen se alkoi ottaa ensimmäisen väistöaskeleen nopeasti mutta seuraavat askeleet liian hitaasti. Meni aikaa, ennen kuin sen sai terävöitymään ja ottamaan kaikki askeleet terävästi. Valmentajan sanoin sen pitäisi väistää heti eikä vasta sitten, kun se on miettinyt asiaa. 

Tämä neliöharjoitus tehtiin molempiin suuntiin. Kun se sujui, neliöitä pienennettiin ja ne yhdistettiin ikään kuin kulmikkaaksi kahdeksikoksi. 

Lopuksi tehtiin vielä nopeita väistöjä pitkillä sivuilla: koko hevosen piti siirtyä nopeasta pohkeesta mutta pienestä avusta sivulle molempiin suuntiin.

Tätä edellisessä valmennuksessa viime viikolla harjoiteltiin taas vaihtoja, jotka eivät sillä kerralla kuitenkaan meinanneet onnistua, koska Minttu oli kerta kaikkiaan liian laiska eikä reagoinut terävästi mihinkään. Siitä viisastuneena hyppäsin seuraavana päivänä alkuverryttelyssä muutaman kerran kavaletin ja laukkapuomin yli, ja kas, hevonen heräsi ja vaihtojen harjoittelu alkoi taas sujua. Se alkoi innostuksissaan tarjota vaihtoja pyytämättäkin. Minttu vain on sellainen hevonen, jonka pitää innostua ja hiukan kuumua, ja sitten asiat ovatkin sille yllättävän helppoja. Eikä siihen innostumiseen tarvita yleensä muuta kuin se, että asiat tehdään maastossa tai sitten hypätään pari kertaa jonkin maahan kaivetun ristikon yli. 😅

Eilen tein itsenäisesti vaihtoharjoituksia ja lopuksi laukkasin lumisella pellollamme. Hauskaa oli ja hiki tuli, kuten alla olevista kuvista näkyy.

Kooste vuodesta 2022

Vuosi on kulunut, ja on taas aika koota yhteen, miten meidän vuotemme on sujunut.

Vuosi sitten tekemässäni postauksessa asetin seuraavan tavoitteen:

"Tavoitteemme vuodelle 2022 on vakiinnuttaa HeA-tasoa, tehdä siinä ehjiä suorituksia ja päästä tekemään myös eri HeA-ratoja kuin tänä vuonna (A-kenttäkilpailuohjelma ja HeA:2). (...) Toinen tavoite on parantaa Mintun käyntiä niin, että Minttu malttaisi kävellä suurin ja rennoin askelin eikä helposti alkaisi rullata itseään liian lyhyeen muotoon ja tyhjäksi (mitä se tekee helposti, jos vähän jännittää, väsyttää tai keskittyminen on jossain muualla kuin ratsastajassa)."

Molemmat tavoitteet ovat täyttyneet. Olen päässyt paremmin ratsastamaan Mintun käyntiä, ja siitä on tullut ihan hyviä numeroita kisoissa. HeB-ratoja mentiin kaksi ja HeA-ratoja seitsemän. Pääsimme menemään myös vaikeampia HeA-ohjelmia, jotka valmistavat jo hyvin VaB-ratoja kohti esim. käynnin kautta vaihdoilla ja kootuilla askellajeilla. Tulostaso oli enimmäkseen hyvä, pari kertaa tuli enemmän mutkia matkaan. Noista yhdeksästä radasta tuli sijoitus viidesti. Keväällä ja kesällä tutustuimme myös huippuhauskaan uuteen lajiin, matkaratsastukseen, ja kilpailimme siinä kahdesti sujuvin suorituksin.

Kilpailukaudelta käteen jäi myös Lounais-Suomen aluejoukkuemestaruuspronssia ja nuorten hevosten henkilökohtainen aluemestaruushopea.

Myös Marcellasta tuli tämän vuoden aikana ratsu. Sisäänratsastin sen kesällä ja jatkoin vielä syksyyn saakka. Nyt lumien aikaan se on viettänyt huilitaukoa.

Kaudella 2023 tavoitteena on debytoida VaB-luokissa. Jos sinä, lukijani, olet ollut tämän blogin matkassa alusta saakka tai muuten vain lukenut blogin ensimmäisen postauksen tammikuulta 2016, tiedät, että asetin silloin tavoitteekseni kilpailla joskus vaativan ohjelmia itse kouluttamallani hevosella. Minttu ei vielä silloin ollut kuvioissa (eikä syntynytkään :D), mutta tuo tavoite oli selkeä silloin ja on sitä edelleen. Tässä aletaan siis lähestyä merkkipaalua.

Kevättalven aurinko lämmittää molempia kotipihassa.

Marcella lähdössä töihin.

Ohjasajolenkillä kodin lähellä kevättalvella.

<3

Marcellan sisäänratsastusta kesällä.

Välillä tehtiin toki muutakin kuin ratsastettiin. Tässä lähdössä mustikkametsään.

Nuorten hevosten aluemestaruushopeaa Paimiossa elokuussa.

Kestävyystreeniä alkuvuonna.

Kilpailukauden aloitus Wiurilassa huhtikuussa.

Ratsastajaan totuttelua tarhassa huhtikuussa.

Vuoteen mahtui tietenkin myös paljon ihania maastoretkiä.

Matkaratsastuskilpailuissa Punkalaitumella 28.5.

Ensimmäinen voittomme! KaKe:n seurakisat 16.7., HeB 1/36, 69,545 %.

Marcellan viides ratsastuskerta 23.7.

Joukkuemestaruuksissa Luvialla 8/2022.

Nuorten hevosten aluemestaruuskisoissa 8/2022. Kuva: Yasu Hyttinen

Omalla pellolla 5.12.

5.12.

Uusi satula Mintulle: Childeric DNL

Oih. Olen kuullut sanottavan, että Childericit ovat mukavimpia satuloita, joihin takapuolensa voi tällätä. Olen toistaiseksi samaa mieltä. Mintulla on viimeiset 1,5 vuotta ollut ihan hyvin palvellut Rööslin koulusatula, mutta en ole koskaan tänä aikana tullut sen kanssa ihan sinuiksi. Satulan istuin ei ole niin paha kuin ikivanhoissa Kieffereissä ja Passiereissa, mutta ei kovin pehmeäkään. Lisäksi sen polvituki menee suoraan alaspäin maata kohti, jolloin reisi ei saa tukea vaan jalka osuu vasta polven yläpuolelta tukeen. Kai se sopii joillekin, mutta minulle ei: asento on aina ollut vähän huono, ja ohuilla ratsastushousuilla polven kohta on hiertynytkin usein. Niinpä halusin vaihtaa satulan, koska ei siinä nyt vain ole mitään järkeä, että maksaa joka tapauksessa mansikoita harrastuksesta eikä sitten edes kohtuuhyvin sopeudu siihen satulaan, jota joka päivä käyttää.

Rööslissä tuki on pystysuora, jolloin se ei osu minun jalkaani oikeassa kulmassa.

Pyysin satula-autoa käymään ja tuomaan erityisesti käytettyjä Childericejä ja Prestigejä. Autoon ei kuitenkaan ollut otettu sopivia käytettyjä, vaan ainoat sopivat olivat uudet Childeric DSC ja Prestigen yksi X-Helen-malli. En halunnut ostaa niistä kumpaakaan, koska uskoin löytäväni vastaavia käytettynäkin. Niinpä aloitin satularumban, jossa tilasin satuloita postitse Satulasopista Muuramesta sekä satula.comin toimipisteistä Lempäälästä ja Helsingistä. Lisäksi hain useamman satulan Paimiosta. Hyväksi sovittajaksi havaitsemani satulaseppä Anne Melin tuli käymään (onneksi hän asuu ihan lähiseudulla) ja sovitettiin satulat. 

Ihan helppoa sopivan satulan löytäminen Mintulle ei ole, koska se tarvitsee leveän rangantilan ja leveän säkätilan ja nykyään laakeat paneelit, kun selässä on jo mukavasti lihasta ja pyöreyttä. Sovitetuista satuloista kaksi sopi hevoselle: Satulasopista tilattu Jeremy Rudge sekä satula.comin Childeric DNL. Jeremy Rudgessa tuki oli taas jotenkin minulle sopimaton, koska jalkani ei osunut siihen, ellen erikseen siirrellyt jalkoja oudon eteen. Childericiin istuessa sen sijaan tuntui kuin olisi istunut nojatuoliin, ja siinä tuki oli oikeassa paikassa eli osui reiteen ja antoi tukea paljon paremmin kuin Rööslissä. Otin satulan vielä vuokralle lähinnä siksi, että se on todella kallis ja ehdin muutaman kuukauden vuokraamisella maksaa siitä osan eikä tarvitse yhtenä könttänä pulittaa niin paljon. 

Childeric DNL. Tuki on ylempänä, lyhyempi ja reiden suuntaisesti viisto.

En ole kylläkään ehtinyt nauttia uudesta satulasta juuri yhtään. Täällä on ollut ainakin pari viikkoa pientä pakkasta, ja melkeinpä ensimmäisenä pakkasjakson päivänä tuli kerralla lumikerros, joka peitti kentän. Mikä ongelma? No se, että kun tuo minun hyvin vettä läpäisevä kenttäni ei muutenkaan jäädy helposti, niin heti päälle satava lumikerros taitaa eristää sen verran hyvin, että pieni pakkanen ei ole riittänyt kovettamaan kentän pintaa. Pinnassa on usean sentin kerros ihan pehmeää hiekkaa. Miksikö sitten haluan kovan kentän? Siksi, että tuo irtonainen hiekka kerääntyy lumeen sekoittuessaan uskomattoman nopeasti tilsoiksi kavioon. Niin kauan kuin kentässä on pehmeä päällikerros, siellä ei voi tehdä mitään missään askellajissa, vaikka kenttä näyttää silmämääräisesti tosi hyvältä. Olen nyt pitkään odottanut, että kyllä se siitä kovettuu, mutta ei ole tapahtunut. Tänään siis kolasin urilta ja joistain muista kohdista lumet pois, tasoitin ne piikkilanalla ja odotan, että huomisesta lähtien alkaa pakastua vähän enemmän. Ehkä sitten saan edes kovan ja tasaisen, tilsoja tekemättömän alustan, jolla voi ratsastaa. Maastossa ja tiellä olen myös jotain tehnyt, mutta varsinkin hämärällä kaipaa kenttää valoineen. Sormet ristiin, että huomenna herätessäni kenttä on ratsastuskelpoinen.

Metsätarhan pohja tehty

Marraskuu on ollut blogissa kovin hiljainen, koska olen ollut valtavan kiireinen. Ratsastuksellisestikin on ollut hiljaista, koska ensin Minttu sai pienen haavan satulavyön kohdalle ja sen jälkeen tuli lunta muttei kuitenkaan riittävän kovaa pakkasta, jotta kenttäni pinta olisi kovettunut kunnolla. Kenttä päästää kaiken veden läpi, mikä on hyvä juttu, mutta toisaalta tuollainen kivituhka-hiekkaseos ei kunnolla kovetukaan pikkupakkasilla, jos siihen ei ole jäänyt kosteutta. Kenttäni pinnassa on siis useampi sentti irtonaista hiekkaa. Se näyttää hyvältä ratsastuspohjalta, mutta kun siihen sekoittuu pieni määrä lunta, hiekka-lumiseos paakkuuntuu muutamassa askeleessa todella isoiksi tilsoiksi. Niinpä kentällä ei ole voinut ratsastaa millään tavalla puoleentoista viikkoon.

Edistystä on kuitenkin tullut metsätarhan rakentamisessa (vihdoin). Meille piti tulla kaivinkonekuski jo alkusyksyllä, mutta hän teki oharit. Seuraavan saamiseen kesti monia viikkoja, koska he tuppaavat olemaan kiireisiä. Hän teki kuitenkin hyvää työtä, ja nyt saimme viimeinkin metsätarhan pohjaa kunnolla laitettua.

Yhdestä kohdasta (kuvissa vanhan punaisen ladon edustalta) pintaa kuorittiin pois, koska siihen on varmaan joskus dumpattu jotain jätemaata. Alta paljastui iloinen yllätys: tarhan pohja on luonnostaan hiekkavoittoista maalajia. Olin tätä vähän aavistellutkin, kun kesällä porattiin maaporalla joitakin reikiä tolpille ja huomattiin, että ylös nousee hiekkaista maata ja kiviä. Se tarkoittaa, että pohjan ei pitäisi pahasti mutaantua, vaikka sen jättäisi sellaisekseen. Meillä kuitenkin oli rulla kangasta maa-ainesten erottelua varten, ja sitä laitettiin joihinkin kohtiin ja siihen hiekkaa päälle. Kentän pinnan uusimisesta on jäänyt isot kasat ylimääräistä hiekkaa, jota nyt hyödynnettiin tarhan pohjana.

Toinen iso operaatio oli kallioisen kumpareen peittäminen. Siihen tuotiin täyttömaata laitumen reunassa olevasta isosta maakasasta, joka on peräisin varmaan niiltä ajoilta, kun kenttää on rakennettu ja pintaa kuorittu pois. Halusin kalliokumpareen mukaan tarhaan, koska se on sopivassa kohdassa ja tuo taas lisää kiipeilymahdollisuuksia. Pintaan piti kuitenkin saada jotain, koska paljas kallio on rautakengän alla liukas. Kaivinkonekuski tiivisti kauhalla maata mahdollisimman hyvin, ja lisää se painuu varmasti vielä käytön myötä.

Osa tarhasta jätetään luonnolliselle maapohjalle. Tarhassa on myös vielä hiekkakasa, josta voin itse levittää hiekkaa pieniin kohtiin, joihin on tarvetta saada täyttöä.

Olin toivonut, että kaikki tolpat saataisiin pystyyn ennen lumien ja pakkasten tuloa, koska nyt on riski, että maa routaantuu liikaa ja aitojen pystytys jää kevääseen. Siksi harmittaa, että kaivinkoneen saaminen venähti niin pitkälle. Osa tolpista on laitettu jo aiemmin, mutta vielä olisi vajaa puolet laittamatta. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten kivaksi tarha on muuten saatu. Se on mielestäni sopivan kokoinen: isompi kuin nykyinen ja ylipäätään mikään, missä Minttu on aiemmilla talleilla tarhannut, mutta ei niin iso, että hevosia pitäisi lähteä metsästämään kaukaa. Pinnanmuodot vaihtelevat, jolloin hevosille tulee luonnollista lihasjumppaa. Siinä on mahdollisuus sekä rallittaa että lepäillä kuusten suojassa. Hieman on vielä siis tekemistä, mutta voiton puolella ollaan. Jaan kuvat tekovaiheesta ja lopputuloksesta vielä sitten, kun tarha on aivan valmis ja hevoset pääsevät sinne.

Kuvissa ei ole koko tarha vaan se alue, jota nyt on muokattu. Kuvien ulkopuolelle jää vielä maata, jonka pohjaa ei ole muokattu.

Tilanne kesällä: tässä on jo leikattu yksi iso, monhaarainen pusikko, jonka oksia ja kantoja vielä on maassa. Takana näkyy lato, joka on muissakin kuvissa.

Melkein samasta kohtaa otettu kuva. Puska on poistettu ja maasta ajeltu heinä matalammaksi.

Pintaa kuorittu pois (tilanne muutama viikko sitten).

Kangas ja hiekka levitetty (nykytilanne, paitsi että nyt on luntakin päällä).

Kallioinen alue, joka ei tässä kuitenkaan näytä kovin kallioiselta, koska heinää ja puskia on niin paljon.

Kallioinen alue peitetty täyttömaalla.

Tämä on osa tuosta kallioisesta alueesta ennen peittämistä. Siinä oli isoja kiviä ja mm. tällainen pudotus, jota loivennettiin.

Yleiskuvaa liiterin edustalta. Keskellä on kuusikkoinen alue, joka jää hevosille torkkupaikaksi.

Syksyistä peruspuurtamista

Joskus parhaissakin harrastuksissa on jaksoja, jolloin kaikki väsyttää ja tekeminen tuntuu puurtamiselta. Sellaiselta minusta tuntuu monesti syksyisin, kun päivät lyhenevät ja töissä on usein enemmän kiirettä ja pidempiä päiviä kuin keväällä. Silloin tekisi mieli työpäivän jälkeen vain lysähtää sohvan pohjalle ja olla tekemättä mitään.

Välillä en teekään mitään muuta kuin juuri tuon ja pakolliset päälle, eli töiden jälkeen koira ulos ja samalla karsinoiden siivous ja heinien ja vesien laitto valmiiksi. Sitten hevoset sisälle ja kaivautuminen sohvaan. Koska hevoseni tarhaavat yhdessä ja liikkuvat joka päivä tarhassa kaikissa askellajeissa toistensa yllyttäminä, en yritäkään joka päivä liikuttaa niitä muulla tavoin. Tällä viikolla on ollut kovin laiska viikko, ja alkuviikon valmennuskin peruuntui, kun Mintulla oli pieni haava sellaisessa kohdassa, johon vyö osuu. Useana iltana olen joutunut suoraan töiden jälkeen lähtemään hoitamaan asioita, jolloin ratsastukselle ei ole ollut aikaa eikä voimia. Nyt viikonloppuna aion ratsastaa kunnolla molempina päivinä. Ratsastaminen on lähes aina mukavaa heti sitten, kun on päässyt selkään saakka. Vielä maassa ollessa ja etenkin tarhaavaa hevosta pimenevän illan sateessa katsellessa se vain ei tunnu aina yhtä hauskalta. 😂

Mintun kanssa on tehty perustyöskentelyä eli jatkettu tuttujen asioiden harjoittelua, treenattu välillä vaihtoja ja välillä ohjasajettu tai juoksutettu sivuohjin. Marcellaa olen ratsastanut yleensä viikonloppuisin molempina päivinä tai sitten ratsastanut kerran ja ohjasajanut kerran.

Mintulla on meneillään nyt koulusatulan vaihtamisoperaatio. Nykyinen satula sopii sille edelleen, mutta omalle takamukselleni se ei ole ollut koskaan ihan optimaalinen. Päätin siis tehdä peliliikkeen ja alkaa sovittaa eri vaihtoehtoja. Satula.comin auton ja satulaseppä Anne Melinin käyntien jälkeen on löytynyt kaksi hyvää vaihtoehtoa, Childeric DSC ja Prestige X-Helenin yksi malli. Molemmat vain olivat uusia, ja nyt olen tilannut Childericistä käytetyn version ja samalla vielä Prestige Venus Style D:n testiin. Niitä päästään sovittamaan varmaan joskus ensi viikolla tai sitä seuraavana.

Tuntuuko teistä syksyisin tai johonkin tiettyyn aikaan vuodesta, että puhtia ei ole entiseen tapaan? Miten olette helpottaneet tilannetta? Jaa kokemuksesi viestilaatikossa!

Oma pikku peltomme, josta tulee ensi kesänä hevosille laidun. 💚

Siivosin tarhaa mönkijän kauhaan. Puuha kiinnosti myös hevosia.

Marcella viikonloppu-urheilun jälkeen.

Molemmat nauttivat piehtaroinnista ja tarhapäivän jatkumisesta treenien jälkeen.

Ohjasajosta hyötyä ja vaihtelua treeniin

Mieleeni tuli, että vaikka Minttu on varsana kuulemma opetettu ajolle, en ole itse ajanut sitä kärryiltä tai pitkillä ohjilla. Marcellaa sen sijaan aloin ohjasajaa noin vuosi sitten. Aiemmin tällä viikolla oli paljon kiirepäiviä, jolloin pienikin ajansäästö oli tarpeen. Siispä säästin ratsastuskamojen pukemisen ja suihkun vaivan ja kokeilin Mintun kanssa helppoja ohjasajojuttuja.

Marcellalle minulla on cob-kokoinen hyvä ohjasajovyö, mutta Mintulle sopivassa full-koossa on vain tuollainen pehmeä vyö, jossa renkaat eivät ole pystyssä. Ensi kerralla nostan ne nippusiteillä pystyyn, jotta ohja pääsee vielä paremmin liukumaan, mutta ne menettelivät ihan kohtuullisesti tällä kertaa.

Aloitin ajamalla ympäri kenttää käyntiä ja tekemällä käännöksiä eri suuntiin. Käännöksissä Minttu vielä nousi tuntumalta ja nyppi päällään, mutta varmaan tasaisuutta tulee lisää, kun itsekin saan pitkien ohjien kanssa tekniikkaa varmemmaksi.

Tämän jälkeen otin Mintun ympyrälle, jossa se on juoksutettuna tottunut menemään. Siinä se ei enää juurikaan ihmetellyt ohjia. Pyysin sitä ravaamaan ensin rennosti eteen ja annoin ohjista sen verran periksi, että se sai venyttää muotoa pidemmäksi. Tämä tehtiin molempiin suuntiin ravissa ja sitten vielä laukassa. 

Minttu on opiskellut tänä vuonna erityisesti kokoamista, joten päätin koettaa, saisinko sitä lyhentämään ja kokoamaan itseään ympyrällä ohjasajaen. Pyysin sitä tahdissa maiskuttaen eteen ja samalla lyhensin ohjia hiljalleen, jotta Minttu tulisi muodossa ylemmäs. Yllättävän helposti se hoksasikin, mitä kuuluu tehdä. Kokoamista otettiin aina hetki kerrallaan, sitten taas pidemmässä muodossa eteen. Laukassa tämä oli ohjasajaen vielä hieman vaikeampaa, niin kuin se Mintulle on ratsainkin laukassa hiukan vaikeampaa kuin ravissa, mutta laukassakin otettiin pieniä kokoamisia. Treeni päätettiin loppuraveihin rennossa muodossa koko kenttää käyttäen.

Nämä tapahtuivat alkuviikosta. Tänään lauantaina tehtiin samaa (kokoamiset onnistuivat nyt laukassa jo helpommin), ja lopuksi kokeilin, saisinko Mintun pidettyä uralla avotaivutuksessa käynnissä. Oli vähän hakemista, mutta kun hoksasimme molemmat tekniikan, onnistui molempiin suuntiin! Seuraavilla kerroilla tavoitteena on oppia tekemään pohkeenväistöä ja erilaisia taivutusväistöjä, jossain vaiheessa myös ravissa ja aikanaan kootussa laukassa.

Marcellan kanssa maastossa ohjasajolenkillä viime kevättalvena.