Rentoa menoa välillä

Heti kauden viimeisiä kisoja seuraavana päivänä aloitinkin jo rentoilun. :D Oli tosi kaunis syksyinen päivä, aurinko paistoi ja lämpöä taisi olla noin 14 astetta. Ratsastin molemmat hevoset.

Mintun kanssa aloitin alkuverryttelyn jälkeen laukkaamalla puomin yli molempiin suuntiin ympyrällä, ja sen jälkeen menimme ristikkoa kummassakin kierroksessa yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Lähestymiseni eivät todellakaan aina osuneet ihan kohdalleen, mutta Minttu on onneksi hirveän kiva estehevonen eikä ota ollenkaan nokkiinsa, vaikka välillä ponnistus lähtisi kaukaa. Se vain jatkaa eteenpäin ja hyppää seuraavalla yrityksellä yhtä innokkaasti. Olen kuitenkin aina sillä tavalla hereillä, että vaikka hyppy lähtisi yllättäen kaukaa, pääsen siihen jollain lailla mukaan, säilytän tasapainoni ja annan ohjien liukua sormien välissä pidemmiksi, jolloin yli päästään ihan hyvin, kun hyppäämäni esteet ovat pieniä. Välillä ponnistus osuu onneksi ihan kohdalleenkin. 

Hyppytuokion jälkeen ratsastin vielä puomin yli laukassa muutamaan kertaan ja sitten lähdimmekin varmaan 20 - 25 minuutiksi maastoon. Käveltiin, ravattiin matalassa muodossa ja laukattiin rentoa ja reipasta laukkaa naapuritien 700 m pitkällä suoralla. Minttu vaikutti oikein tyytyväiseltä ja rennolta ja varmasti tykkäsi, että päivän ohjelma oli tällainen. Nautin itsekin!

Päätin satuloida vielä Marcellankin, jonka kanssa lähdimme suoraan maastoon ja ensimmäistä kertaa talomme kulmalta lähtevän metsänhoitotien päähän ja takaisin, yhteensä 3 km. Mentiin käynnissä tien päähän eli 1,5 km ja suurin osa paluumatkasta ravia, loppupätkällä loivaan ylämäkeen ensimmäiset laukat maastossa (jiihaa! 🏇) ja vielä viimeiset 100 metriä käyntiä. Aikaa tuohon taisi mennä noin 20 minuuttia eli juuri sopiva 3-vuotiaalle, kun puolet matkasta oli käyntiä. Marcellan käytös oli superhienoa, yhden kerran yritti jotain eläintä säikähtäessään kääntyä takaisin, mutta normaali korjausliike ohjalla riitti ja matka jatkui eteenpäin. Oli upea tunne ravata sen kanssa kotiinpäin ja ottaa ensimmäiset maastolaukat, ja siinä se pärski iloisena eikä yhtään mitään 3-vuotiaan tuhmuuksia tai rallitteluja tullut. Remonttihevosena sillä ei vielä ratsastuskuntoa paljoakaan ole ja se hikosikin kunnolla, kun aurinko paistoi sen verran lämpimästi. Se sai kevyen sienipesun ja pääsi Mintun kanssa jatkamaan vapaa-aikaansa tarhassa.

Aivan parasta omien hevosten kanssa ja etenkin omassa tallissa ovat nämä vapaapäivät, kun on kaunis ilma, ei ole kiire minnekään ja hevosten kanssa ehtii tehdä juuri sitä mitä huvittaa. 💖

P.S. Nyt keskiviikkona tätä postausta julkaistessani voinkin todeta, että rentoilu loppui kuin seinään, kun tänään kisakauden jälkeisissä Minnan ekoissa treeneissä alettiinkin työstää laukanvaihtoja niin että siitä oli lepsuilu kaukana. xD Mutta siitä lisää ensi kerralla.

Mintun kanssa palaamassa lenkiltä ja katsomassa kotitilaamme.

Marcellan kanssa metsänhoitotien päässä, josta olemme juuri kääntyneet takaisin kotiinpäin. 

Kisakauden viimeiset kisat ja katsetta jo tulevaan

Olimme eilen Nooran tallin seurakoulukisoissa Marttilassa, jossa menimme ensimmäistä kertaa HeA:1-ohjelman. Lopputulos oli aika lailla pettymys. Verryttely oli kisaradalla, joten Minttu ehti tottua paikkoihin hyvin ja oli verryttelyssä itse asiassa tosi hyvä, ei pelkästään rento vaan myös jäntevä ja näyttävä. Ajattelin, että nyt on mahdollisuudet tähän saakka parhaaseen rataamme. 

No, jotain mystistä tammojen sielunelämään liittyvää taas tapahtui, sillä kun suorituksemme alkoi, virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Verryttelyssä tehdyistä keskiraveista olisi tullut 8, mutta radalla ensimmäinen meni laukalle ja toisesta tuli jähmeä ja jännittynyt. Koko radan ajan Minttu kävi jotenkin kuumana ja useita kertoja teki tahtirikon yrittäessään hypätä ravista laukalle. Sitten laukkaohjelmassa se ei kuitenkaan olisi halunnut laukata rennosti vaan pyrki takaisin raville. 😞 Lopputulos ei ollut hyvä, hiukan reilu 60 %.

Radassa oli myös onnistuneita kohtia, esimerkiksi olen vihdoin oppinut tähtäämään paremmin radan keskilinjalle, ensimmäisestä voltista tuli 8, keskikäynti oli ihan kelpoa ja molemmat takaosakäännökset kohtuullisia (6,5), vaikka en uskaltanut kauheasti koota niihin, ettei tahtirikkoja tule lisää. Myös osa siirtymistä oli hyviä. Eniten etukäteen olin jännittänyt radan loppua, jossa ensin laukataan M-E keskilaukkaa lävistäjällä, siirrytään raviin ja heti käännytään L:stä vasemmalle keskilinjalle, jossa hevosen ehtii juuri ja juuri suoristaa, kun pitääkin jo nostaa oikea laukka. Laukkaa jatketaan keskilinjan loppuun saakka tuomarin eteen, jossa on laukasta pysähdys ja lopputervehdys. Linja ja siirtymä kuitenkin onnistuivat ja siitä tuli 7.

Radan jälkeen Minttu huokaisi helpotuksesta ja oli taas ihan zen. Harmittaahan se, että kisoihin ja koko lajiin panostaa kovasti ja sitten tulee ihan hölmöjä virheitä asioissa, jotka ovat hevoselle jo helppoja. Nyt ohjelmasta piti tulla hyvä, kun verryttelyssä radan oli ehtinyt näyttää hevoselle kunnolla, mutta eipä sekään auttanut. Olen kovasti miettinyt ja koettanut huomata, ratsastanko eri tavalla radalla kuin verryttelyssä, mutta en ainakaan kyllä roiku ohjissa enkä tuuppaa. Ehkä hengitän pinnallisemmin ja tulisiko siitä jännitystä, joka häiritsee hevosta?

Luokka oli pieni ja itse asiassa voitimme, koska muillakaan ei mennyt ihan putkeen. 😅 Voitto ei vain tässä kohtaa tunnu saavutukselta, kun virheitä oli niin paljon ja radasta ei jäänyt hyvä fiilis. Sen sijaan tuomari sanoi palkintojenjaossa, että ratsastan tosi kivasti, ja se lämmitti mieltä paljon enemmän kuin ruusukkeen saaminen. Arviointipaperissakin oli samansuuntaiset loppukommentit, joissa kehuttiin siistiä ja korrektia ratsastusta ja ratsukon potentiaalia ja toivottiin, että tasaisuus ja rentous löytyy.

Olin jo etukäteen päättänyt, että nämä ovat kauden viimeiset koulukisat. Kisaaminen on motivoivaa, kivaa ja parhaimmillaan upeaa, mutta se on myös jännittävää ja stressaavaa, kun aina on tulossa viikon, kahden tai kolmen sisällä kisat, joihin täytyy ehtiä saada jokin asia treenattua kuntoon ja ehkä opetella uusi ohjelma. En koe mitään tarvetta etsiä talvikaudeksi hallikisoja, vaan mieluummin otetaan nyt taas reilu tauko kisaamisesta ja harjoitellaan nykyisiä asioita varmemmiksi, maastoillaan ja hypätään pieniä esteitä, kasvatetaan voimaa puomeilla ja katsotaan, oppisimmeko talvikauden aikana laukanvaihdot. 

Alla on pari viikkoa sitten ottamiani kuvia yhdeltä tiistaiaamulta. Opetuslukujärjestykseni oli elokuusta tämän viikon loppuun saakka sellainen, että tiistaisin menin töihin vasta puolen päivän aikaan, joten joskus hyödynsin aamun ratsastamalla tai juoksuttamalla Mintun. Juoksuttamisesta saa tehokasta, kun käyttää tarpeen mukaan apuohjia ja laittaa puomit viuhkamaiseen muotoon kaarevalle uralle, eikä sen jälkeen tarvitse käydä itse edes suihkussa, mikä sopii työaamuihin.

Marcellan ratsueskari suoritettu

Marcellan ratsueskari venyikin pitkälle aikavälille, kun tässä on ollut kaikenlaista muuta. Tänään kuitenkin oli 12. ratsastuskerta sen kanssa, jos laskuni ovat pysyneet ajan tasalla, ja päätin, että nyt se osaa ratsuhommien alkeet jo sen verran hyvin, että se saa esikoulusta päättötodistuksen, kymmenen pistettä ja porkkanan. 💖 Merkkipäivän kunniaksi otin Pixemillä tämänpäiväisestä ratsastuksesta videopätkiä, jotka ovat postauksessa alimmaisena.

Marcella on toinen hevonen, jonka olen sisäänratsastanut itse. Minttu on se ensimmäinen. Kovin paljon tässä ei siis vielä ole dataa analysoitavaksi, mutta ei ole tarkoituksenikaan missään vaiheessa ollut ratsuttaa mahdollisimman monia hevosia tai esimerkiksi ryhtyä tekemään sitä työkseni. Hevoshommat ovat paljon mukavampia, kun ne pitää harrastuksena ja saa valita itse esimerkiksi sen, millaisten hevosten selkään kiipeää. :D 

Tuntuu kuitenkin merkitykselliseltä, että olen molemmat nykyiset hevoseni ratsuttanut itse. Niihin on siten voinut luoda ihan eri tavalla syvän suhteen kuin aikuisiin hevosiin.

Marcellan ratsukoulutus on alkanut minun luonani siten, että keväällä kiipesin tarhassa sen selkään roikkumaan ja/tai istumaan muutaman kerran ilman satulaa naruriimu päässä. Silloin annoin sen myös kävellä heinäkipolle istuessani selässä ja taisinpa vähän yrittää ohjatakin riimunnarulla suuntaa. Kesällä hankin sille satulan ja ratsastin ensimmäistä kertaa kunnolla (eli niin, että oli oikein satula ja suitsetkin päässä ja pyrittiin ohjaamaan hiukan enemmän :)). Kesän ja alkusyksyn mittaan on sitten ratsastettu aina välillä sen verran, että näitä ratsastuskertoja tuli tuo 12.

Muutamana ensimmäisenä kertana vain käveltiin ja ravattiin, opeteltiin pohkeen merkitys (eteenpäin) ja pidätteiden merkitys (seis / hidastus). Tässä vaiheessa ääniavut olivat vielä paljon käytössä, eli pohjeavun kanssa maiskutin ja hidastaessa käytin prrrr-ääntä. Pian mukaan otettiin laukka, jossa myös käytin "laukka!"-ääniapua. Kun hevosen on opettanut ajamiseen, ohjasajoon ja/tai juoksutukseen ja käyttää ääniapuja niissä johdonmukaisesti, ne helpottavat kovasti saamaan nuoren hevosen ymmärtämään, mitä siltä halutaan, kun se ei siinä vaiheessa ymmärrä pohkeista mitään. Marcella kuunteleekin tarkasti ääniapuja myös ratsastuksessa. Vasta pari ratsastuskertaa sitten jätin laukka-sanan kokonaan pois ja kokeilin, tunnistaisiko se jo laukannostoavut niin, ettei ääntä tarvittaisi tueksi. Ja tunnistihan se! Tässä vaiheessa laukannostot toki tulevat pienen kiihdytyksen kautta, mutta pikkuhiljaa hevonen oppii nostamaan laukat yhä paremmin.

Taluttajaa tai juoksuttajaa en juurikaan käyttänyt Marcellan kanssa apuna. Yhtenä kertana kesällä hevosenhoitaja Paula oli hetken liinan päässä ravissa muutaman ympyrän verran antamassa varmistusta ohjaukseen ja näyttämällä juoksutusraipalla suuntaa eteenpäin.

Sekä Mintun että Marcellan ratsukoulut sujuivat siis hienosti. Yksi tärkeimmistä syistä siihen on ihan varmasti se, että niiden kanssa on tehty jo ennen ratsastusjuttuja monenlaista. Mintun ostin kasvattajaltaan 3-vuotiaana ja se oli mm. ollut irtohyppäämässä nuorten hevosten Kyvyt esiin -tapahtumassa ja sitä oli ajettu - en ole varma, kärryillä vai ilman, mutta ajettu joka tapauksessa. Myös satula oli ollut selässä ja oli juoksutettukin. Marcellan taas ostin 2-vuotiaana, ja silläkin oli hiukan ohjasajettu ja oli talutettu paljon maastossa. Se oli myös selvästi kokenut matkustaja trailerissa. Mintun selkään mentiin heti, mutta Marcellaa ohjasajoin silloin tällöin 3-vuotiaaksi saakka ja aion edelleen jatkaa sitäkin. Ohjasajossa hevonen oppii ääniapuihin ja kuolaimen liikkeeseen, kääntäviin ja pidättäviin ohjasapuihin ja siihen, että sen selässä ja kyljissä on remmejä ja mahan ympäri vyö. On aivan eri asia lähteä sisäänratsastamaan tällaista kuin jotain laitumelta lassottua hevosta, joka ei ole tehnyt juuri muuta kuin ollut talutettuna ja joskus harjattavana.

Tällä hetkellä Marcella tekee jo fiksusti siirtymiä käynnin, ravin ja laukan välillä, pysähtyy ja kääntyy hyvin paitsi oikeassa laukassa, joka on sille selvästi vaikeampi kuin vasen. Siinäkin mahdumme kyllä 20 metriä leveälle kentälle, mutta kääntyminen ei ole niin sujuvaa kuin vasemmalle. Se osaa myös nostaa laukan ilman ääniapua, kuten edellä kirjoitinkin. Ravissa harjoituksen lopussa alkaa jo tulla venytystä kohti kuolainta eteen-alas. Maastossa on käyty ohjasajaen ja ratsain. Tänään menimme ensimmäistä kertaa myös ravipuomit eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Käyntipuomeja olemme menneet kerran tai pari aiemmin, ja varmuuden vuoksi talutin Marcellan ravissa puomien yli tänään muutaman kerran ennen ratsain yrittämistä. Marcella suhtautui puomeihin niin kuin niissä ei olisi mitään erikoista. Minttu taas aikoinaan koetti loikkia niiden yli laukassa jonkin aikaa, ennen kuin malttoi rentoutua, joten senkin vuoksi varmistelin tänään Marcellan kanssa.

Nyt pääsemmekin paremmin maastoon, sillä Marcella sai viikko sitten kengät joka jalkaan. Käydään siis siellä silloin tällöin ja opetellaan uutta myös kentällä kaikessa rauhassa aina jossakin välissä. 

Uusi kouluohjelma HeA:10 debytoity 10.9.

Tai siis meille uusi. Ohjelma itsessään ei ole uusi, mutta meille se oli tähän saakka vaikein. Osallistuin Mintun kanssa Merjan tallin seurakoulukisoihin menneenä viikonloppuna. Saimme hyvää kokemusta ja hyviä pätkiä. Tuli kuitenkin myös pari virhettä ja prosentit jäivät 62,400:aan.

Radasta on videokin, mutta sen taustalla kuuluu niin paljon kovaäänistä puhetta, etten nyt viitsi julkaista sitä. Näppärä tyyppi tietysti vaimentaisi taustaäänet ja laittaisi päälle jonkin kivan musiikin, mutta nyt on sen verran taas muita kiireitä, että taidan tällä kertaa mennä vain kuvien varassa.

Ohjelmasta tekee aiempia HeA-ohjelmia haastavamman se, että se ratsastetaan lyhyellä 20 x 40 m -radalla ja tehtävät seuraavat toisiaan hyvinkin nopeasti etenkin laukassa. Rata alkaa alkulinjan jälkeen keskiravilävistäjällä, jonka jälkeen jatketaan seuraavalle pitkälle sivulle ja väistetään ravipohkeenväistöä tuomarin eteen. Sen jälkeen sama kuvio (keskiravi ja väistö) tehdään toiseen suuntaan. Keskiraveissa Minttu venytti kyllä mukavasti, mutta se oli hiukan jännittynyt selästään, mikä jätti pisteet 6,5:een. Väistö oikealle tuntui kohtuullisen sujuvalta, mutta vasemmalle oli kyllä nihkeää eikä takaosa millään meinannut pysyä mukana.

Seuraavaksi harjoitusravista siirrytään suoraan lisättyyn käyntiin ja kävellään hetki eteen ja puoliympyrä. Sen jälkeen on hiukan aikaa alkaa koota hevosta kahteen takaosakäännökseen, jotka tehdään tuomaripäädyssä. Minttu on nyt tehnyt kotona käännökset näppärästi, mutta nyt se jäi jännityksissään taas hitaaksi pohkeelle, jolloin toisesta takarista tuli ruuvaava eli takajalka jäi paikoilleen maahan, kun käännös tehtiin. Sen olisi parempi olla ennemmin vähän kuumuva, jolloin se tekee käännökset tosi hyvin, mutta kisaradalla siihen mielentilaan on ollut vaikea päästä.

Jälkimmäisen takarin jälkeen nostetaan suoraan laukka. Tässä tuli ihan hölmö virhe, nimittäin väärä laukka! En oikein tiedä, miksi. Sain korjattua sen nopeasti, mutta nelonenhan siitä tuli. Laukassa lähdetäänkin melkein heti keskilaukkapuoliympyrään, jonka jälkeen hevonen pitää heti saada kokoon, tehdä 10 metrin täyskaarto ja jatkaa uralle tullessa taas puoliympyrälle, tällä kertaa vastalaukassa. Laukkaohjelmassa tehtävät kestävät tosiaan vain hetken ja seuraavat toisiaan aivan perätysten, eli mitään "laukkaa toiseen päätyyn ja keräile hevosta rauhassa" -mietiskelytaukoja ei ole käytettävissä. Hevosen pitää myös reagoida terävästi eteen ja tulla takaisin kokoon. Sama kuvio tehdään myös toiseen suuntaan. Vastalaukat menivät ihan ok, mutta Minttu olisi voinut olla vielä paremmin tasapainossa. Sen sijaan molemmat siirtymät laukasta raviin onnistuivat nyt hyvin! Niissä on ollut ennen ongelmia, kun Minttu on alkanut juosta laukassa ja kuuroutunut puolipidätteille, mutta nyt sain siirtymät pehmeästi takaosan päälle ja muoto pysyi hyvänä. Ylipäätään muoto oli tasaisempi ja pehmeämpi kuin ennen ja Minttu kantoi itsensä hyvin, vaikka joitain virheitä tulikin.

Nyt on taas pari viikkoa aikaa harjoitella vielä uutta ohjelmaa, kun menemme Nooran tallilla Marttilassa HeA:1-ohjelman syyskuun loppupuolella. Sen jälkeen sitten katsotaan, vieläkö jatkan kisakautta lokakuun puolelle vai riittääkö jo. Lokakuussa olisi ainakin kotiseuran halloween-kisat ja Ypäjällä mahdollisesti jotain, ja yhdet matkaratsastuskisat ovat harkinnassa.

Kuva: Vilja Savolainen / @karvakamujenkanssa

Kuva: Vilja Savolainen / @karvakamujenkanssa

Kuva: Vilja Savolainen / @karvakamujenkanssa

Kuva: Vilja Savolainen / @karvakamujenkanssa

Kuva: @carahorses

Kuva: @carahorses

Kuva: @carahorses

Kuva: @carahorses

Kaviopaiseen hoitoa

Tämä postaus odotteli vähän aikaa julkaisua, joten tällä hetkellä homma on jo ohi ja arki palannut normaaliksi. Marcellan ratsutukseen tuli kuitenkin elokuun aikana pieni tauko. Elokuun ensimmäisellä viikolla otin sen ratsastukseen enkä siinä vaiheessa huomannut mitään erikoista, mutta kun aloin ravata, Marcellan ravi tuntui epäpuhtaalta. Tulin alas ja juoksutin vähän ympyrällä nähdäkseni sen liikkumista, jolloin Marcella ontui selvästi ja oikein könkkäsi. 

Riemu on tietenkin suurimmillaan, kun hevonen ontuu, koska ensimmäisenä mielessä käy, että sillä on ihan varmasti jännevamma. Vein Marcellan sisälle ja aloin diagnosoida. Ei löytynyt haavaa. Ei ollut myöskään turvotusta, kuumotusta eikä jänteen paineluarkuutta. Nivelissäkään ei näkynyt mitään kummallista. Painelin myös ristiselkää ja yritin etsiä, olisiko ylempää jokin lihas revähtänyt, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Yleisolemuksessa ei ollut mitään vikaa, vaan Marcella oli pirteä. Kylmäsin jalan varmuuden vuoksi ja jätin Marcellan lepäämään katsoakseni seuraavana päivänä, miltä näyttää.

Aamulla jalkaan olikin sitten tullut turvotusta vuohisesta vähän matkaa ylöspäin. Paineluarkuutta ei ollut vieläkään. En ollut huomannut kavion pohjassa mitään, mutta aloin epäillä, olisiko kyseessä kuitenkin kaviopaise, koska esimerkiksi äkillisessä jännevammassa turvotuksen pitäisi tulla nopeasti eikä noin hiljalleen. Kaviopihtejä ei ollut, mutta mahdollisimman lujaa sormilla painelemalla kuvittelin saavani ihan pienen jännitysreaktion aivan säteen vierestä. Soitto kengittäjälle vahvisti epäilyni, kun hänen neuvojensa mukaan löysin myöhemmin sinä päivänä vuohisesta kohonneen kaviopulssin. Kengittäjä lupasi tulla seuraavana päivänä katsomaan.

Kengittäjän tarkastuksessa kaviopihdeilläkään ei meinannut aluksi tulla reaktiota, mutta jonkin ajan kuluttua löytyi ihan pieni paisekohta, joka avattiin. Huh! Tämä on niitä mukavimpia diagnooseja, kun hevonen on yhtäkkiä aivan kolmijalkainen käynnissäkin.

Varmaan puolitoista päivää koko homman aikana pidin Marcellaa karsinalevossa ja sen jälkeen rajasin sille tarhaan hiukan karsinaa isomman oman tilan. Onneksi kotona oli valmiina sähkölankaa ja muutama klipsi, joiden avulla sain viritettyä sähkön kulkemaan minitarhassa. Tuona päivänä oli melkoinen myrsky ja epäilin, mahtaako mennä riehumiseksi ja sitä kautta bumerangina takaisin karsinalepoon, mutta molemmat hevoset ottivatkin aivan rennosti ja keskittyivät heinien syömiseen. Ontuminenkin alkoi hellittää jo vähän ennen kengittäjän tuloa ja loppui kokonaan, kun paise saatiin auki. Ennen kengittäjän tuloa ja pari päivää paiseen puhkaisemisen jälkeen pidin kaviossa Betadine-haudetta, joka ensin pehmitti kavion pohjaa ja sitten piti paiseen jättämän reiän puhtaana. Parin päivän minitarhailun jälkeen päästin hevoset taas yhteen ja tarhaus sai jatkua normaalisti. Pukkilaukasta päätellen jalka ei ollut kipeä. Annoin Marcellan kuitenkin rauhassa kasvattaa kaviotaan "umpeen", ennen kuin otin sen töihin. Ehdinkin ratsastaa kokonaista kaksi kertaa, ennen kuin Marcella sai selkäänsä haavan ja taas tuli saikkua. :D Haava on tullut tarhassa varmaankin siitä, että piehtaroidessa alle on jäänyt kivi, koska se on ihan keskellä selkää. Nyt on sitten paranneltu sitä, ja nyt alkavalla viikolla harjoituksia päästään taas jatkamaan.

Kahden ratsastuskerran aikana tuli kuitenkin edistystä. Tähän saakka olen tyytynyt ravissa siihen, että ravaillaan muutama kierros ympäri kenttää ja vaihdetaan kerran suuntaa. Ratsastuskertoja on kuitenkin alla vain vähän, nämä taisivat olla numerot 8 ja 9. Nyt aloin jo vähän ratsastaa. Menin ensin ympyräkahdeksikkoa ravissa niin, että pyrin asettamaan Marcellaa hiukan liikkeen suuntaan. Sitten mukaan otettiin vielä käynti-ravi-siirtymät: hetki ravia, muutama askel käyntiä ja takaisin raviin. Lopuksi pari laukannostoa kummassakin kierroksessa, kaksi kierrosta laukkaa ja takaisin raviin.

Marcella on selvästi oivaltanut laukkaamisen riemut ja nostot tulivatkin hiukan vauhdikkaasti. :D Mitään hölmöyksiä se ei kuitenkaan onneksi ole tehnyt, vaan kontrolli säilyy, vaikka ensimmäiset askeleet lähtisivätkin lujaa. Juoksutuksessa käyttämästäni merkkisanasta "laukka" on ollut paljon hyötyä, koska Marcella nostaa laukan nyt pelkällä sanalla. Toki olen antanut laukannostoavun pohkeella samalla, mutta enemmän se varmaan sitä suullista käskyä tällä hetkellä kuuntelee. Uskoisin kuitenkin, että se oppii nopeasti pohjeavutkin, kun jätän laukka-sanan pois. Helpompaa tämä on näin, kun hevonen nostaa laukan innokkaasti - Mintun kanssahan laukkaaminen oli pitkään vaikeaa, koska vaikka se oppi nostoavun, se nosti laukan laiskasti ja pudotti sen helposti. Alla vielä videopätkä Marcellan laukasta viime ratsastukselta eli ennen selkähaavaa ja kuvia sen pikkutarhasta kaviopaiseen hoidon aikana.