Ensimmäisellä valmennustunnilla Mintun kanssa

Eilen meillä oli ratsukkona eräänlainen virstanpylväs: osallistuimme nimittäin ensimmäiseen valmennukseen yhdessä. Melkein hävettää, miten vähän olen ratsastajana käynyt opetuksessa monen viime vuoden aikana, mutta joko ei ole ollut hevosta tai sitten ei syystä tai toisesta kunnon mahdollisuuksia osallistua valmennuksiin niillä hevosilla, joita on ollut käytössä. Välillä kyse on ollut myös rahan säästämisestä. Nalankin kanssa aikoinaan olisin voinut ruveta käymään tunneilla, mutta vasta siinä vaiheessa, kun sen liikkuminen alkoi olla jokseenkin säädyllistä – eli sitten, kun hiljalleen aloin laittaa sitä myyntiin. Minttua en taas 3-vuotiskaudella halunnut viedä vartin vuoksi valmennustunnille, sillä ei se kovin paljon pidempään olisi jaksanut. Meillä täällä tallinpitäjänä on kuitenkin nuorten hevosten kouluttamisessa erittäin kokenut hevosihminen, Taikku Nurmi, joten välillä olemme sattuneet maneesiin samaan aikaan ja päässeet keskustelemaan Mintun edistymisestä myös niinä kertoina, kun olen antanut Mintun hyppytreeneihin hänelle. Taikku oli opettajana siis nytkin.

Minttu oli vähän rauhaton ja häsläävä alkuun käynnissä, ehkä yllättävän pakkaspäivänkin takia (ei ole muuten paljon täällä Turussa pakkasta näkynyt!), joten ohjeeksi sain ratsastaa reipasta käyntiä jonkinmoista kiemuraa, jossa saan vähän väliä käyttää pohjetta ja muuttaa suuntaa. Näin pääsin paremmin hevoseen kiinni ja sillä ei ollut aikaa keksiä omia kuvioitaan.

Jatkoimme pian kevyessä ravissa uraa pitkin niin, että päätyihin tein ympyrät. Minttu pyrki vasemmassa kierroksessa vähän punkemaan ulkoapuja vasten, joten ulkopohje tuli pitää vielä napakammin kiinni ja aktiivisena, jotta Minttu varmasti seuraisi ympyrän uraa kaikilla jaloillaan. Oikeassa kierroksessa ympyrällä taas sain ohjeeksi ajatella vähän kuin avotaivutusta, jotta siirtäisin Mintun etujalat ja etuosan ikään kuin syvemmälle ympyrään ja taivutus paranisi. Puolieroja ja suoruusasioita siis molemmat.

Pian mukaan otettiin pitkillä sivuilla loivat kiemurat. Huomasin itse, että voisin olla suorilla osuuksilla tarkempi siitä, että Minttu pysyy varmasti suorana ja yhtä paljon molempien ohjien tuella. Loivat kiemurat ovatkin hyvä harjoitus, sillä siinä ei voi yhtään tukeutua seinään, vaan koko ajan täytyy joko itse pitää hevonen suorana tai sitten taivuttaa se käännöspisteessä.

Olen tänä vuonna alkanut istua ravissa alas yhä pidempiä aikoja, ja nytkin menin yli puolet ajasta harjoitusravia. On ollut muuten ihanaa huomata, että ravilotossa minulle sattui tamma, jolla on miellyttävän pehmeä askel, vaikka se ravaisikin suurella askeleella. Toki omaa istuntaa joutuu miettimään ja vatsalihasten täytyy olla kunnossa, mutta sain pidettyä enimmäkseen hyvän asennon ja pystyin pyytämään hevosta kunnolla eteen ilman tunnetta siitä, että alkaisin hölskyä.

Laukassakin työskenneltiin. Nostot kaipaavat vielä voimaa, ja toiseen (myöhempään) suuntaan laukatessa Minttu jo selvästi väsyi, sillä se ei oikein jaksanut nostaa laukkaa ja jouduin yrittämään nostoa muutaman kerran. Laukassa tehtävä oli aika samanlainen kuin ravissa: päätyihin ympyrät, joissa huolellinen taivutus, mutta pitkillä sivuilla laukkaa piti ratsastaa reilusti eteen. Minttu ei ole koskaan ollut laukassa liian villi, vaan kuten sanottu, sitä saa ihan reippaasti kannustaa, jotta sen oma moottori hurahtaa käyntiin. Tunnilla saimme kuitenkin hyvää, isoa laukkaa aikaan, ja pian oli aika lopettaa.

Tarkoitus on alkaa käydä Taikun tunneilla säännöllisesti ja ainakin pari kertaa kuussa laittaa Minttu estetreeneihin. Ne ovatkin sujuneet kuin vanhalta tekijältä. Nyt alan myös lisätä Mintun viikko-ohjelmaan neljännen ratsastuskerran, jotta sen kunto hiljalleen kohenisi.

Ohessa vielä pari kuvaa edelliseltä kuvauskerralta.

Maneesikuvia ja viikonloppuverryttelyjä

Tänään sainkin yllättäen seuraa tallille, kun vanha tallikaverini Marja lähti extempore mukaan tallille ja lupasi ottaa kuvia. Elättelin toivoa, että voisi ratsastaa kentällä ja saada ulkokuvia, mutta kuten viimeiset 5 kuukautta, taas oli harmaata, koleaa ja satoi. Kameraa ei viitsinyt viedä sateeseen, eikä ulkona olisi varmaan ollut sen helpompi saada kunnon valaistusta. Siispä otimme kuvia maneesissa. Sieltä ei oikein koskaan saa mitään superhyviä kuvia, koska valaistus ei kerta kaikkiaan riitä – tai joku näyttää jossain blogissa saavan, mutta minulle tämä musta magia ei ole ihan vielä selvinnyt. Joka tapauksessa olen iloinen, että sain seuraa ja että vihdoin sain ratsastuskuvia Mintun kanssa!

Ratsastin Mintun viimeksi maanantaina, joten oletin sen olevan vähän liiankin energinen. Huoli osoittautui turhaksi, vaikkakin meni vähän aikaa saada se kunnolla avuille, sillä maneesissa oli useampi muu hevonen ja Minttu jää helposti pohkeen taakse, jos se keskittyy ympärillä tapahtuviin asioihin. 

Tänään tavoitteena ei ollut mikään muu kuin saada se liikkumaan hyvin pohkeesta eteen kaikissa askellajeissa. Oikean laukan nosto (yksi kerta) tuli kangerrellen ja raipan avustuksella, mutta vasen nousi hyvin ja molemmat laukat rullasivat mukavasti eteenpäin. Välillä olo oli kyllä kuin tuuliajolla, kun taivuttavat sisäpohkeet eivät aina menneet kunnolla läpi ja hevonen pääsi asettumaan ulos. Sain kuitenkin ratsastettua ns. karstat pihalle ja Mintun etenemään reippaasti, joten tämän päivän tavoite täyttyi. Huomenna ratsastan uudestaan, ja silloin ajattelin keskittyä suoruuteen, asetuksiin ja taivutuksiin eli tarkkuuteen ja yksityiskohtiin.

Ihan pientä askeleenpidennystä pitkällä sivulla. Kyllähän se pitenee!