Ihan hullu kauden ensimmäinen kilpailu ja sijoitus!

Kuvat on napannut kisahoitaja Emilia Biskop videolta.

Olen ollut niin kiireinen muuton vuoksi (saatiin mieheni kanssa keskusta-asuntomme myytyä ja muutimme väliaikaiseen asuntoon viime viikon aikana), etten ole ehtinyt edes kirjoittaa tänne ilmoittautumisesta kauden ensimmäisiin kisoihimme Kotimäen talleille HeB:3 2019 -ohjelmaan. Näin kuitenkin tapahtui, ja nyt ei voi kuin nauraa koko reissulle, joka eilen tehtiin kisahoitajaksi lähteneen Emilian kanssa.

Minttu on aina ollut hyvin ja rauhallisesti lastautuva hevonen, mutta mistä lie nuoren tamman päähänpistosta se päätti eilen, että tänään ei muuten traileriin mennä. Ei hyvällä eikä pahalla, ei raipalla painetta antaen, ei liinoilla, ei pyllystä työntäen eikä herkuilla. Se ei riehunut eikä vaikuttanut pelkäävän - se vain ei mennyt. Tallista tuli monta avustajaa, mutta kun ei niin ei. Kello kävi ja aloin jo uskoa, että täytyy soittaa kilpailupaikalle ja perua lähtö, koska enhän minä sinne voi yksinäni ilman hevosta mennä raviani esittämään. Lopulta ikuisuuden jälkeen tamma astelikin kyytiin ja alkoi mussuttaa heinäverkosta heiniä kaikessa rauhassa, joten pääsimme vihdoin matkaan.

Kotimäessä kurvasimme juuri traileriparkkiin ja saimme auton oven auki, kun kuulutus kertoi, että olen toinen valmistautuva ratsukko. Armonaikaa oli siis pyöreästi kymmenisen minuuttia. Satula selkään, akka vauhdissa kyytiin ja en ehtinyt kävellä edes verryttelyalueelle maneesiin, vaan otin suoraan pari kierrosta ravia ja laukannoston Kotimäen maastopoluilla ja tyhjällä käsihevosalueella, koska ne sattuivat olemaan lähimpänä. :,D Emilia oli tässä välissä ehtinyt käydä kysymässä, voiko lähtöä siirtää, mutta eipä siitä juuri apua ollut. Myötätuntoa mahdollisesti saatiin, mutta en ehtinyt jäädä kyselemään.

Kaiken kukkuraksi meidät opastettiin vieläpä väärälle portille, ja kun kuulutus kertoi vuoroni tulleen, emme päässeetkään sisään, vaan meidän piti kiertää koko Kotimäen 2-ratainen kisa-alue ympäri toiselle portille. Emilia talutti meitä juosten, kun ravasimme alueen toiselle laidalle ja syöksyimme portista sisään. Tuomari Jeanne-Marie Törnroth-Koivuniemi odotti tuiman näköisenä ja vastasi kulmat koholla myöntävästi tiettyä painokkuutta äänessään, kun kysyin, joko sain lähtömerkin. Katsoin parhaaksi olla selittelemättä mitään, joten painoin kaasu pohjassa keskiravia toiseen päätyyn ja aloitin suoritukseni, joka näkyy alla olevalta videolta.

Minttu jännitti päätyä, jossa on isoja punaisia pömpeleitä kisakansliana, ja siellä tuli sen vuoksi vaikeuksia siirtymissä ja turhaa kiemurtelua. Onneksi se ei kuitenkaan poistunut paikalta tai tehnyt mitään sen suurempaa. Tuomaripäädyssä tunsin Mintun hieman jännittyvän ja jäävän pohkeen taakse 4-kaarisen kiemurauran jälkeen, minkä vuoksi se nosti kahdesti peräkkäin väärän laukan siinä suunnassa, joka on sille tavallisesti helppo. Jännityksen piikkiin sekin. Yllättäen vaikeampi laukannostosuunta meni kuitenkin hyvin. Tuomari mainitsi kommenteissaan, että ravissa on hieman kiireinen vaikutelma. No, se oli ihan oikeudenmukaisesti sanottu siihen nähden, että ratsastajallakin oli jäänyt tukka ponnarille ja kisatakin ylin nappi auki ja toivoin, että kunpa housut olisivat oikeinpäin. En siis väitä, etteikö kiire olisi näkynyt monellakin tavalla.

Muistikuvat radasta olisivat aika hämäriä ilman kisahoitajan ottamaa videota, mutta kaikesta ultimaattisesta sählingistä huolimatta prosentteja tuli 63,864 ja sijoitus 7./29! On se aika hyvin nuorella hevosella käytännössä ilman verryttelyä. 😂 Tilannetta pelasti varmasti se, että olin ratsastanut Mintulla kotitreenin muutamaa tuntia aikaisemmin, joten se ei ollut niin pommi kuin olisi voinut olla. Ilman verryttelyä en tietysti kuitenkaan ehtinyt saada sitä kovin hyvin avuille eikä liikkeeseen sitä laatua, joka olisi mahdollista saada. Oli pakko valita kahdesta vaihtoehdosta: joko mennään hissuttelua tai sitten reippaasti mutta vähän kiireisesti eteen sillä riskillä, että hevonen ei tule siirtymissä kunnolla takaisin. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, joten vaikka Minttu oli joissain siirtymissä kättä vasten ja vahvana, ainakin se eteni.

Auto ja tallikaappi jäivät karmeaan kuntoon, kun jouduin kisapaikalla kiireessä paiskomaan kaiken sikin sokin enkä yhdeksän aikaan illalla kotiin suunnatessani jaksanut enää puunata tavaroita, mutta sen ehtii kyllä. Kaiken kaikkiaan reissusta jäi todella hauskat muistot, ja eilen saatu vihreä ruusuke loistaa nyt kyllä erityisen kirkkaana.

Helpotuksen huokaus. 😂

Takaisin satulaan

Varvas on saanut parantua murtumasta muutaman viikon, ja toissapäivänä kiipesin ensimmäistä kertaa takaisin selkään. Ei ollut muuten helppoa! Varvas itsessään ei ollut ongelma, mitä nyt vähän muistuttelee itsestään pienillä tuntemuksilla ja vaatii edelleen jonkin verran varomista, mutta kaikki muu sitten olikin. Miten voi ihminen unohtaa muutamassa viikossa, miten ratsastetaan?

Kentän päädystä metsään päin tonttinaapuri poltteli nuotiota ja hääräsi jotakin niin, että hänestä näkyi vain hiljainen siluetti, ja tämä oli herkälle tammahevoselle tietenkin kuohuttavaa. Juoksutin sitä alle hyvän aikaa, ennen kuin menin selkään, koska totesin, etten ihan mieluusti tussahtaisi heti kaaressa alas - en puoliparantuneen varpaani päälle mutten ehkä muutenkaan - mutta toinenkin syy oli. Arvelin, että ratsastuskuntoni ei ole parhaassa terässä, koska olin ollut useamman viikon ratsastamatta ja kaiken lisäksi kävelykipujen vuoksi lenkkeilemättäkin pieniä "korttelin ympäri" -tyyppisiä koiranpissatuslenkkejä lukuun ottamatta. Mieheni oli huolehtinut koiran pidemmistä ulkoiluista. Järkytys oli siitä huolimatta suuri, sillä tunsin olevani kuin jokin jatkokurssilainen. Havaitsin hevoseni olevan muun muassa vino ja vähän raskas, mutta tuntui, etten oikein jaksa enkä ihan osaakaan korjata asiaa. Pötkimme sitten menemään ympyrällä vähän aikaa jotain epämääräistä mongerrusta, jota en kehtaisi valmentajalleni näyttää. Kun askellajit oli käyty läpi ja Minttu tuntui taapertavan laiskana mutta ihan kiltisti, kiitin ja vein talliin. 

Eilen Minttu sai vapaapäivän, ja tänään ratsastin toista kertaa. Ei ihan kisaratasuoritus vielä, mutta tänään muistin jo paremmin, missä ovat kaasupoljin, ratti ja vaihteet. Vaihteista oli käytössä ehkä kaksi ja puoli, mutta kuitenkin. Aluksi koko hevonen tuntui jälleen olevan mutkalla kuin Ikean vispilä, mitä korjasin ratsastamalla volttikahdeksikkoa ja sen jälkeen raviväistöjä molempiin suuntiin. Se auttoikin ihan hyvin. Muuten hain vain tasaista etenemistä ja nostin pari kertaa vastalaukan, jossa tein kaartoja radan poikki. Ne sujuvat jo hyvin, ja voin hiukan jo asettaakin vastalaukassa ikään kuin myötälaukan puolelle, mikä auttaa Minttua pysymään suorempana. Yleisolemus ratsastajalla tänään yritteliäs, hevosella kiltti mutta laiskanpulskea.

Huomenna on vielä täysi työpäivä, mutta sen jälkeen käyn heti ratsastamassa ennen kotiinmenoa. Aloitimme muuttourakan väliaikaiseen asuntoon eilen, joten vilskettä riittää iltaisin. Varsinainen muuttoviikonloppu on viikon kuluttua, joten näin saamme onneksi jo ison osan tavaroista vietyä ripotellen, jotta kannettavaa ei hirveästi ole yhdelle päivälle.

Kaivattu näky!

Heinänkorsia kauhtuneessa merinovillapaidassa ja roskainen turpa. Parasta!

Kengittäjäkin kävi tänään laittamassa kesärenkaat alle. Minttu sai jälleen kehuja fiksusta käytöksestä ja lempeästä turpapuhaltelusta.

Me etsitään omaa maatilaa

Tämä on nyt se jännittävä asia, josta mainitsin pari viime postauksen lopussa. 

Tilanne on siis se, mitä otsikkokin kertoo: olemme kihlattuni kanssa myyneet nykyisen kerrostaloasuntomme Turun keskustan lähettyviltä (ilmoitus ehti olla päivän, seuraavaksi päiväksi kaksi näyttöä ja heti seuraavana aamuna asunto olikin myyty, heh) ja etsimme Turun ympäryskunnista sopivaa tonttia, johon voisimme rakentaa pienen omakotitalon ja muutaman hevosen tallin tai pihaton. Minttu ja vähintään yksi ponikaveri tulevat siis omaan pihaan asumaan.

En ole ihan vielä sisäistänyt asiaa kunnolla, joten en osaa tämän ihmeellisemmin hehkuttaa. :D Minähän olen pienestä heppatytöstä lähtien toivonut, että joskus olisi sellainen tilanne, että hevosten pitäminen olisi mahdollista. Omakotitalon rakentamista ja siihen asettumista olemme kyllä löyhästi mietiskelleet "alusta saakka", eli selvää on ollut jo tätä nykyistä asuntoa ostaessamme ja sitä ennenkin, että muutama vuosi varmaan asutaan näin ja sitten olisi omakotitalon aika. Nyt tässä on asuttu kaksi vuotta ja muutama kuukausi päälle. Välittäjä oli sitä mieltä, että nyt olisi hyvä hetki myydä asuntomme, joten kun asiasta oli keskusteltu, pyörät lähtivät pyörimään nopeasti.

Asumistilanteemme on sikäli hyvä, että voimme majailla edullisesti täällä Turussa eräässä rivitaloasunnossa, kunnes löydämme sopivan paikan. Etsimme vähintään hehtaarin kokoista tai mieluusti hiukan isompaa tonttia. Tontille tulee myös kenttä ja kunnollisen kokoinen tarha, ja toivon, että löytämässämme paikassa on myös peltoa omana tai vuokrattavissa, jotta kesällä olisi laidunmahdollisuus. Kuntatoiveena tällä hetkellä on Lieto.

Olemme katselleet jo muutamia paikkoja, joista yhteen tutustumiseen käytimme useammankin viikon aikaa, mutta kaikissa on jotakin hankalaa tai ainakin lisäselvittelyä vaativaa. En vielä tiedä, päädymmekö ostamaan jonkin näistä nykyisistä vaihtoehdoista vai jonkin muun, ja voi olla, että etsimiseen menee paljonkin aikaa. Joka tapauksessa edessä on kutkuttavan jännittäviä aikoja, kun alan vihdoin kolmekymppisenä päästä konkreettisesti kiinni siihen pienen hevostytön haaveeseeni, joka on kulkenut mukana aina näihin päiviin saakka.

Ratsastuskuulumisia ei tosiaan tällä hetkellä ole, sillä parantelen vielä vähän aikaa murtunutta varvastani. Minttu taas vetäisi itselleen vajaa viikko sitten takajalkaan kaksi haavaa ja tienasi näin tehden tarhalomaa, jotta rupeutuneet haavat eivät pääse repeämään taas auki. Olin huolissanikin, koska vaikka haavat eivät ole syviä, ne ovat ihan nivelen vieressä tai melkeinpä kohdalla. Minttu ei kuitenkaan ole ontunut missään vaiheessa, ruumiinlämpö on normaali ja turvotuskin jo paljon laskenut, joten onneksi taidettiin selvitä säikähdyksellä. Stunttiratsastaja Marja pääsee pian takaisin selkään ja minäkin varmaan parin viikon sisällä, koska varvas alkaa tuntua jo kohtuullisen hyvältä.

Mutta oi, oman maatilkun etsiminen! Siinä riittää sulateltavaa. Onneksi minulla on jo nyt paljon tietoa kaikenlaisista säädöksistä ja käytännön kokemuksista, joita oman tallin pitämisessä täytyy tai kannattaa huomioida. Lisäksi seuraan ahkerasti blogeista ja Facebookista löytyviä keskusteluja erilaisista talliratkaisuista. Opiskeltavaa riittää, mutta tämä on sellaista opiskelua, jota teen enemmän kuin mielelläni.