sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Hyväksytty tulos 31 kilometrin matkaratsastuksen aluekilpailuista Punkalaitumella

Nälkä tosiaan kasvoi syödessä, eli huhtikuun Urjalan 20,5 kilometrin matkaratsastusdebyytin jälkeen olimme jälleen eilen Punkalaitumella, tällä kertaa alue 1 -tasoisessa 31 kilometrin luokassa. Matkassa mukana oli tiimin uusi jäsen Paula, joka tuli myös viime kisoihin Artukaisiin auttamaan.
Näihinkin kisoihin meiltä kotoa Aurasta oli mukavan kohtuullinen matka, normaalilla ajolla tunti ja trailerin kanssa vähän enemmän. Kisapaikka oli lähellä Urjalan kisoja, mutta reitit eivät olleet samoja.

Säätila oli aika lailla ihanteellinen, n. 15 astetta, pilvistä ja vain pientä tuulenvirettä. Sadekuuroja tuli välillä, mutta ne eivät paljoakaan kastelleet ja koska muuten oli lämmintä, vaatteet kuivuivat nopeasti.

Kisapaikalla kävelytettiin Minttua hetki ja vietiin se alkutarkastukseen. Syke oli yllättävän korkea, 60, mikä johtui varmaan uuden paikan katselusta. Ulospäin ei näyttänyt siltä, että Minttu olisi mitenkään jännittynyt. Kaikki osa-alueet (liikkeet, lihasaristus, yleisilme ja nestetasapaino) luokkaa A ja saimme lähtöluvan.









































Viime kisoista viisastuneena odotin suosiolla, että hätäisimmät saivat lähteä maalilinjalta laukassa ja itse jäin takajoukkoihin. Se kannatti, sillä eturyhmän lähtö oli taas aika lailla railakas. 😅 Videolla näkyy luokkamme lähtö. Varmaan ensimmäinen kilometri tai pari mentiin vähän hitaampaa, jotta löytyisi tasainen rytmi ja rentous ja koska takaa tuli vähän aikaa useita huoltoautoja, jotka ohittivat meitä. Sen jälkeen lisäsin nopeutta ja jatkettiin pitkään reipasta ravia. Minttu käyttäytyi hyvin, ei ollut jännittynyt edes alkumatkasta.




Aluksi taitoimme matkaa erään suomenhevosratsukon kanssa, kunnes jossain vaiheessa päädyimme erillemme, kun muistaakseni jäin juottamaan Minttua huoltopisteellä ja tämä ratsukko jatkoi suoraan matkaa. Jonkin aikaa menimme Mintun kanssa ihan kaksistaan, kunnes saavutimme kaksi kimoa arabia ratsastajineen. Heidän kanssaan vauhti meni sopivasti yksiin, joten jatkettiin sulassa sovussa kolmen porukassa. Matkan varrella tuli välillä vastaan tai takaa pidempien luokkien ratsukkoja, ja enimmillään meitä meni samassa ryhmässä samaan suuntaan varmaan seitsemän.

Muuten olisin voinutkin jatkaa maaliin saakka tuossa porukassa, mutta reitillä oli muutama asfalttiautotie ja päädyin taluttamaan ne. Ensimmäistä asfalttitietä nimittäin en taluttanut, ja eiköhän sillä lyhyellä pätkällä käynyt niin huono tuuri, että joku autoilija tuli vastaan varmaan 80 km:n vauhtia eikä vähääkään välittänyt, vaikka minulla oli huomioliivi, nostin käden ilmaan jo kaukaa, heilutin ja näytin selkeitä merkkejä, että HIDASTA. Minttu säikähti, kun autoilija ohitti meidät niin kovalla vauhdilla ja pyörähti. Vasta tämän piruetin jälkeen autoilija jarrutti, siis siinä vaiheessa, kun hän oli jo meidät ohittanut. Inhottavaa käytöstä! Huusinkin hänelle vihaisesti perään, mutta en tiedä, kuuluiko se yhtään. Toinen asfalttipätkä olikin sitten niin pitkä, että reippaasti taluttaen siinä kului varmaan 10 minuuttia, joten ravia ratsastava joukko katosi näkyvistä. Tulipahan ainakin verryteltyä omia jalkoja, ja samalla Minttu sai kävelytauon. Hiekkaiselle sivutielle päästyämme nousin taas selkään ja jatkoimme laukkapainotteisesti maaliin asti.

Reitillä sattui sellainen pikku työtapaturma, että groomini oli vahingossa päätynyt eri reitin huoltopisteelle melkein koko kisan ajaksi ja siksi tapasimme kolmesta huoltopisteestä vain ensimmäisellä. Kolmannella huoltopisteellä toinen tiimi tarjosi Mintulle vettä, mutta Minttu ei sitä huolinut (olisi varmaan pitänyt olla mash-vettä 😑). Itseäni kyllä janotti ja maalissa hörppäsin kerralla puoli purkkia mehua, jonka eräs ystävällinen toisen tiimin jäsen tarjosi. Häneltä saimme myös lainaloimen, vettä Mintulle ja muutenkin kullanarvoista apua. Laukkasin tosiaan maaliin saakka ja syke oli heti mitattaessa 66. Se lähti kuitenkin todella nopeasti laskemaan ja varmaan parin minuutin sisällä näytti jo 46. Ilmoittauduimme lopputarkastukseen siis nopeasti. Tarkastuksessa syke sama 46 (14 lyöntiä vähemmän kuin paikalle saavuttaessa :D) ja kaikki kohdat A paitsi suolistoäänet B. Ehkä se saattoi olla tuosta huonosta juomisesta. Läpi meni kuitenkin ja Minttu oli virkeä ja seesteisen oloinen. Tässä vaiheessa groominikin saapui kisakeskukseen ja vaihdoimme Mintulle riimun, jotta se sai syödä ruohoa.

Vaikka kyseessä oli ihanneaikaluokka ja tavoitteenani oli vain hyväksytty tulos, ratsukot laitettiin keskinopeuden ja palautumisajan perusteella paremmuusjärjestykseen. Olimme Mintun kanssa 11 ratsukon joukossa sijalla 6 eli hyvin meni ja oli tosi hauska ratsastaa taas matkaa. :)

Tänään käyn Mintun kanssa joko rennolla kävely- ja hölkkämaastolla tai ratsastan kentällä verryttelevää jumppaa. Huomenna ja ylihuomenna se saa vapaapäivät, ja sitten harjoittelu jatkuu kohti Koivumäen aluekoulukisoja 10. ja 12.6.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Nyt ei ihan lähteny


Radalla harjoitusravissa - pysähdys - tervehdys - harjoitusravia (kuva videolta, jonka ottamisesta kiitos hoitajana mukana olleelle Paulalle)





























Artukaisten aluekoulukisojen HeA:6 päättyikin sitten eilen siihen, että päätin keskeyttää suorituksen. 😅 Minttu oli jo verryttelyssä hankalan oloinen - välillä se teki tosi hyviäkin siirtymiä esimerkiksi laukasta käyntiin, mutta suurimman osan ajasta se olisi mieluummin vain juossut HeC-radalle sopivaa laukkaa eikä millään meinannut tulla kokoon paitsi ihan hetkittäin. Jouduin ottamaan koviakin ohjasotteita, kun se vain makasi ohjalla ja puolipidätteet kaikuivat kuuroille korville. Pari kertaa se laukan kokoamisen sijaan teki jonkinlaisen tammapotkun ja ainakin kolmeen kertaan rikkoi ravilisäyksen laukalle. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut, joten ei käynyt mielessäkään, että peruisin startin, vaan ajattelin, että ehkä tänään ei sitten mitään optimaalista rataa kuitenkaan tule.

Vuoromme koitti ja rata oli tosiaankin kaukana optimaalisesta. Jostain syystä Minttu päätti juuri keskilinjalle ratsastaessani, että tänään hän ei sitten ravaa enää yhtään vaan laukkaa vain. Keskilinjasta ehkä ensimmäiset 20 metriä menivät ravissa ja sen jälkeen tuli hyppäys laukalle, melkein pysähdys ja sitten mojova ulkokierteinen tammapotku sivulle. Oikeaan pysähdyspisteeseen taisi olla vielä jokunen metri matkaa, mutta tämä liike oli menetetty, joten tein tervehdyksen siinä. Sitten vain liikkeelle harjoitusravissa, lävistäjä keskiravia ja sen jälkeen puolivoltti ja raviväistö takaisin uralle. Siis paitsi että mehän emme vieläkään ravanneet vaan laukkasimme pienen pientä pupuloikkaa eikä edes käyntiin siirtäminen ja siitä uudelleen ravin pyytäminen auttanut. Olisivat nyt edes antaneet pisteitä tasaisuudesta, sillä koko tuo keskilinja-lävistäjä-väistö-kombo meni hyvinkin tasaisessa pomppulaukassa eikä kovinkaan moni raviaskel sitä harmoniaa päässyt rikkomaan.

Väistön jälkeen sain lohikäärmeeni hetkeksi hallintaan ja teimme ihan kelpo puoliympyrän ja sen jälkeen raviväistön toiseen suuntaan ja keskikäyntiä. Keskikäynnin jälkeen oli vuorossa kokoaminen (muistatte varmaan, mitä mieltä Minttu kokoamisesta oli tuona päivänä) ja takaosakäännös. No kääntyihän se, mutta ainoa syy, miksi takaosa ei valahtanut ulospäin vieläkin enempää, taisi olla vieressä ollut kouluaita. Pää kyllä heilui tahdikkaasti. Taisin miettiä jo tässä vaiheessa, kannattaako tätä näytöstä enää pidemmälle jatkaa, koska tällä menolla voitamme täysin ylivoimaisesti, mutta nostin laukan ja vuorossa oli keskilaukkaa koko pitkä sivu eli noin 50 metriä. Kiva, urku auki hanattaminen auttaa tunnetusti puolipidätteiden läpi saamiseen. Kynnimme uhkarohkeasti pitkän sivun ja olimme eri mieltä sen lopussa olevan kirjaimen tarkoituksesta: minusta siinä piti tulla siirtyminen koottuun laukkaan, Mintun mielestä nykymeininki oli hyvä. Siispä suoriuduimme tosta kulmasta ja sitä seuraavasta lyhyestä sivusta vauhdikkaammin kuin harjoituksissa koskaan. Pitkän sivun suuntaiset kaarrokset laukassa ja laukanvaihto käynnin kautta lyhyellä lävistäjällä niiden välissä menivät miten kuten. Kaarroksista tuli ihan sisäsiistit, laukanvaihtopisteeseen taas saavuimme minä tukevasti ohjissa roikkuen ja Minttu ajatellen, että taas on baana auki ja hiio-hoi. Laukasta käyntiin mentiin siis ehkä viiden raviaskeleen kautta, mutta kuin ihmeen kaupalla uuden laukan nosto meni mukavasti. Koko homma alkoi sen jälkeen kuitenkin tuntua sen verran tuhoon tuomitulta, että pian pysähdyin ohjelman lopun jo melkein häämöttäessä ja nostin käteni päätuomarille merkiksi, että tässä oli tätä lajia varmaan riittävästi. 

Radan jälkeen ihmettelin, mitähän oikein tapahtui, mutta syy varmistui kotiin päästyämme. Minttu vuoroin hörisi ja vuoroin teki tammapotkuja vinkaisujen kera Marcellaa kohti ja pissaili ympäriinsä. Kiimahan se. Minttu ei ole koskaan kiimassa ollut mikään vaikea käsitellä sinänsä ja on voinut ratsastaakin, mutta ei mitään maastoilua tai helppoja perusjuttuja kummempaa. Harmittaa tietysti, että tällainen sattuu sitten juuri kisapäivälle, kun kisoihin on aina panostettu monella tavalla, mutta ei sille mitään mahda. Toivottavasti ensi kerralla olisi jo normaali päivä. 

Tänään Minttu sai viettää tarhapäivää Marcellan kanssa ja itse keskityin töihin ja tarhan sähkölankojen uusimiseen. Seuraavat kisat ovat 32 km:n matkaratsastuskisat Punkalaitumella 28.5. Siinä hommassa tuskin kiimakaan haittaisi, mutta toivotaan Mintulle seesteistä mieltä silti.

Ruoho sentään maittoi. Kotona kisojen jälkeen molemmat pääsivät hetkeksi lyhentämään pihanurmikkoa.







maanantai 9. toukokuuta 2022

Kävin Marcellan selässä ensimmäistä kertaa ja kisat lähestyvät






















Tallilla tapahtuu, nimittäin kisoja on taas tulossa useita ja pikku Marcella on lähes täysin oppinut ratsu - olen nimittäin ratsastanut sillä muutaman kerran käyntiä tarhassa. 😁 Alkukevään aikana nojailin sen selkää vasten ja hyppelin karsinassa sen vieressä muutamia kertoja. Sitten vain eräänä päivänä kesken hevosten lokoisan tarhailun laitoin Marcellalle naruriimun ja narun ja menin roikkumaan sen selkään. Marcella käänsi päätään ihmetellen, miksi sinne menin, mutta ei muuten reagoinut mitenkään. Tätä toistin parina-kolmena päivänä, kunnes sitten hilasinkin toisen jalkani selän yli ja jäin makaamaan matalana Marcellan selkään. Ei se siitä välittänyt. Tällä kertaa tulin vielä alas, mutta seuraavana kertana sitten jo suoristauduin. Ei reaktiota, joten seuraavalla kerralla sidoin riimunnarun ikään kuin ohjiksi ja menin Marcellan selkään juuri täytetyn heinäastian lähellä niin, että se näki ruoat. Tuloksena Marcella lähti oma-aloitteisesti kävelemään heinäkipolle eikä korvaansa lotkauttanut sille, että emäntä killuikin kyydissä! Ja tosiaan suitsia ei ollut päässä eikä kyllä satulaakaan, tällaisella maalaismeiningillä mentiin. 😆 Nyt olen ratsastanut jo tarhan toisesta päästä heinäkipolle ja onnistunut vähän kääntämäänkin haluamaani suuntaan. 

Tässä konkreettisesti huomasi, miten paljon syvemmän suhteen hevoseen saa helpommin luotua, kun se on kotipihassa. Voi tehdä vaikka joka päivä ohimennen kaikenlaista pientä ja totuttaa sitä asioihin. Ei tarvitse ajaa tallille, varustaa hevosta ja viedä sitä erikseen jonnekin maneesiin harjoittelemaan asioita ja katsoa, sattuuko silloin olemaan jonkun estevalmennus. 

Täytyy katsoa Marcellalle satula jossain vaiheessa, jotta ravia ja laukkaa päästään harjoittelemaan, mutta se joutaa odottamaan varmaan loppukesälle. Olennaista on, että se on saanut kokemuksen siitä, että siellä selässä voi olla ihminen ja silloinkin voi tallustella ympäriinsä. 

Kisakausi Mintun kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin. Huhtikuussa kausi avattiin Wiurilan seurakoulukisoissa HeB-luokassa ja tässä meidän ihan uudessa aluevaltauksessa eli matkaratsastuksessa Urjalassa. Kotitreeneissä olemme valmistautuneet lähiaikojen seuraaviin kisoihin, joita ovat Artukaisten aluekisat tulevana sunnuntaina 15.5. (HeA:6) ja Koivumäen aluekisat pe + su 10.6. ja 12.6. (HeA:2 ja HeA:4). Lisäksi yritän kovasti saada jonkun mukaan hoitajaksi 28.5., jotta pääsisimme Punkalaitumen matkaratsastuskisoihin, mutta vähän heikolta näyttää.

Harjoituksissa ollaan nyt keskitytty HeA:6-ohjelman asioihin. Se on tähän saakka vaikein kisaohjelma meille ja siinä tulevat mm. laukanvaihdot käynnin kautta x 2, raviväistöt, takaosakäännös ja keskilaukasta suoraan koottuun laukkaan. 

Vaikeinta tuossa ohjelmassa on tällä hetkellä saada vaihdot käynnin kautta onnistumaan hyvin. Kotona ne onnistuvat välillä hyvin ja välillä taas ihan haparoiden. Haasteena on saada Minttu pysymään hyvin kuulolla ja laukassa riittävän koottuna, jotta laukka-käynti-siirtymästä tulisi hyvä, ja yhtä suuri haaste on saada se pysymään rentona niiden muutaman käyntiaskeleen aikana niin, ettei se yhtään jännittyisi tai yrittäisi ennakoida. Minttu hoksasi jo ensimmäisten kouluratojen jälkeen, että lävistäjälle kääntyminen tarkoittaa usein lisäystä, joten se valitettavasti yrittää tarjota sitä joskus silloinkin kun se ei ole toivottavaa. Yritä siinä sitten tehdä hallittu siirtyminen käyntiin, kun toinen haluaisi lisätä vauhtia. :,D Viime treeneissä eilen päädyin sitten siihen ratkaisuun, että tein lävistäjällä vain tuon käyntisiirtymän ja heti annoin ohjat ja jatkettiin vapaassa käynnissä. Muistui nimittäin mieleeni yksi Charlotte Dujardinin vinkki siitä, että piaffin jälkeen heillä annetaan hevoselle vapaat ohjat ja kävellään, jotta hevonen oppisi rentoutumaan piaffissa eikä hätäilisi, että sen jälkeen tapahtuu jotain erikoista. Kokeillaan, toimisiko sama kikka tässäkin tapauksessa.

Takaosakäännöksiä ollaan harjoiteltu tosi vähän ja ylipäätään käynnin kokoamista, mutta viime viikolla Minnan valmennuksessa tehtiin niitä. Ne sujuvatkin yllättäen näppärästi, kunhan vain saan Mintun pidettyä suorana. Nyt se yrittää välillä jäädä heijaamaan takaosallaan jompaankumpaan suuntaan, kun kokoan käyntiä, mutta jos se pysyy suorana käynnissä, itse takaosakäännös tuntuu sujuvan hyvin jo näin vähällä harjoittelulla.

Olisin mielellään mennyt HeB-luokan Artukaisten kisoissa ennen A:ta, mutta B-luokka oli jo täynnä, kun ilmoittauduin. Olisi varmaan ollut eduksi vähän näyttää hevoselle rataa lämmittelyluokassa, jotta hallintalaitteet olisivat vielä paremmat A:ssa. Mutta nyt mennään tällä ja tehdään parhaamme. 😊


Kuva: Reetta Mäkinen (Wiurila 4/2022)



Kuva: Reetta Mäkinen (Wiurila 4/2022)