Uudet saappaat tilaukseen ja nostalgista varustemuistelua

Saatteko tekin eri blogeista silloin tällöin ideoita, jotka eivät jätä rauhaan? Minulle yksi tällainen päähän kytemään jäänyt ajatus oli Amazona Suecan saappaat, joihin törmäsin alun perin Sophia Backlundin blogissa. Vähän aikaa sitten aloin seurata brändin Instagramia, ja tänään Visa vinkui  urakalla, sillä tilasin sieltä uudet koulusaappaat. Niitä joutuu kuitenkin odottelemaan, sillä arvioitu toimitusaika on noin neljä kuukautta. Mutta kesäksi siis pitäisi saada jo jalkaan!

Saapastilauksesta inspiroiduin muistelemaan muutenkin muita menneitä ja olevia saappaitani ja hieman muita varusteita. Ratsastusharrastukseni on jatkunut 7-vuotiaasta saakka eli nyt noin 22–23 vuotta, eikä tässä välissä ole ollut kuin yhteensä noin kolme sellaista vuotta, etten ole ratsastanut – opiskeluaikoina kaikki. Voisi siis kuvitella, että saappaita on riittänyt. Olin lapsena ja nuorena kuitenkin kaikkea muuta kuin välineurheilija, ja jos en ole aivan mahdoton nytkään, niin nykyään kuitenkin arvostan hyvännäköisiä varusteita, jotka auttavat tässä vaikeassa lajissa. Sama pätee sekä ratsastajan että hevosen varusteisiin. Mutta silloin ihan nuorena minulla oli itse asiassa todella vähän ratsastusvarusteita. Lapsena eteisen hyllyltä otettiin jotkit sormikkaat, jotka käteen sattuivat löytymään, ja erillisiä ratsastustakkeja ei ollut. Koska alkujaan tallilla käytiin vain kerran viikossa, niin ehkä se tallin hajukaan ei niin tarttunut ja vaatteet saattoi laittaa takaisin naulakkoon tuosta vain pitämättä niitä erillään muista vaatteista. Ratsastushousut, saappaat, kypärä ja raippa oli. 

Ensimmäiset saappaani olivat tietenkin nostalgiset Aiglen kumiset ratsastussaappaat. Kaikki 1990–2000-luvuilla ratsastaneet muistavat nämä juuri oikealla tavalla hiostavat kumpparit, jotka olivat vähän jäykät nilkoista mutta löperöt varsista – eli juuri väärinpäin. :D Ne puettiin yleensä polvipaikkaisten ratsastushousujen päälle, eli paikat eivät helpottaneet satulassa pysymistä. Asukokonaisuuden täydensi Wembleyn musta samettikypärä, jossa saattoi vieläpä olla leukasuojus. Kuinkahan monta leukaa se suojus mursi kulta-aikoinaan? Estetunneilla päälläni oli myös ensimmäinen turvaliivini, joka oli sininen ja muistaakseni Eurohunter-merkkinen.

Jossakin varmaan yläasteen alkupuolella, ehkä noin vuosina 2002–2004, sain ensimmäiset nahkasaappaani. Ne olivat käytetyt Cavallon vetoketjuttomat saappaat. Oli tietysti vähän kyseenalaista ostaa käytetyt, koska ne olivat muotoutuneet entisen käyttäjänsä jalkaan, mutta oloni oli silti näissä saappaissa kovin pörheä: minulla oli ihan aidot nahkasaappaat! Saappaat olivat vain nähneet sen verran elämää, että kovin kauan ne eivät kestäneet, ennen kuin alkoivat mennä rikki ja hiertää. Sen vuoksi ostin suhteellisen pian vetoketjulliset jonkinmerkkiset saappaat, nekin käytetyt. En vain jotenkin kiinnittänyt riittävästi huomiota pohkeenympärykseen vaan lähinnä kengänkokoon, ja muistan saappaiden olleen 37 cm. Oma pohkeeni on 34. :D Nämä saappaat osoittautuivat oiviksi kuitenkin vuoden 2013 hevosvaelluksella Irlannissa, jossa varusteiden piti olla mukavat eikä niinkään tukevat. Heitin ne pois vasta parisen vuotta sitten.

Tällä hetkellä minua ovat palvelleet eniten Cavallon yleissaappaat, jotka ostin jostain liikkeestä vuonna 2013 tai 2014. En silloin oikein edes tiennyt sen kummemmin, mikä ero koulu- ja estesaappailla on, ja myyjä päätyi suosittelemaan näitä. Saappaat sopivat kuin nakutetut ja ovat olleet hyvät monipuolisessa yleiskäytössä. Kerran tai kahdesti niihin on vaihdettu vetoketju, ja nilkkaosan ompeleet alkavat olla vähän haperoita paikoittain. Yleissaappaat ovat kuitenkin pehmeät, eikä niissä ole korkeaa ulkosyrjää kuten koulusaappaissa. Siksi aloin jo pidemmän aikaa sitten kaivata kunnon koulusaappaita. Yleissaappaat ovat kuitenkin edelleen hengissä ja ihan siistitkin, ja toivon mukaan ne palvelevat vielä jokusen vuoden estesaappaina.

Cavallon yleissaapas 

Puolitoista vuotta sitten, alkukesällä 2018, päätin toteuttaa toiveeni kovista koulusaappaista. Mietin jo silloin mittatilaussaappaita, mutta koska yhdessä ulkomaisessa nettikaupassa tilauslomake oli surkea ja asiakaspalvelu hidasta ja yhdessä kotimaisessa liikkeessä en taas luottanut myyjän mittaustaitoihin, päädyin tilaamaan toisesta suomalaisesta liikkeestä ei-mittatilaussaappaat. Nämäkin saappaat olivat Cavallot. Mitat eivät osoittautuneet aivan priimoiksi, sillä saappaat saisivat olla ehkä sentin verran matalammat, nilkan ja alapohkeen kohdalta kapeammat ja pohkeen leveimmästä kohdasta taas sentin verran leveämmät. Jouduin nielemään harmini ja viemään saappaat suutarille venytykseen. Kovaan ulkosyrjään ei tarvinnut onneksi koskea, vaan pehmeää grippinahkaa oleva sisäpuoli venyi riittävästi ja sain saappaat sopimaan jalkaan ilman, että veri lakkasi kiertämästä. Kaivoin nämä juuri varastosta tauon jälkeen, sillä kun aloin sisäänratsastaa Minttua viime kesänä, oli järkevämpää käyttää pehmeitä saappaita eikä heti kovia. Syksyllä ja talvella taas olen käyttänyt softshell-housuja, ja niiden kanssa saappaat ovat liian ahtaat. Eivät nämä Turun säät ihan hirveästi ole muuttuneet kyllä siitä lokakuusta tähän päivään saakka, mutta jospa jo kohta voisi alkaa käyttää kesähousuja ja sen myötä koulusaappaita.

Cavallon koulusaapas (kuva: Jyvässeudun Ratsukkotarvike)

Tilaukseen lähteneet Amazona Sueca -saappaat ovat mittatilaussaappaat. Niitä voisi tuunailla monella tavalla, mutta ajatuksena oli tilata nyt vielä suhteellisen maltillisen väriset saappaat, joita voi hyvällä omallatunnolla tarpeen mukaan käyttää kisoissakin. Väriksi valitsin "chestnutin" eli kuvassa olevan, vähän patinoituneen värisen punaruskean. Ensisijaisesti olisin siirtämässä Cavallot kisasaappaiksi, mutta jos ratkaisevalla hetkellä vaikkapa vetoketju sattuu hajoamaan, on hyvä olla toisetkin asialliset koulusaappaat hollilla. Amazona Suecan saappaissa on edessä narut, joita hölläämällä alle voi laittaa paksumminkin housuja, ja ulkoreunassa on koulusaappaille tyypillinen kovike. Jos saappaat osoittautuvat mieleisiksi, niin todennäköisesti tilaan jossain vaiheessa saman merkin talvisaappaat, ja niihin voisi valita jo jonkin villimmän värin. Minulla on tällä hetkellä paksusti topatut, pehmeävartiset talvisaappaat, ja ne ovat kyllä paras valinta oikein kovilla pakkasilla. Pikkupakkasille haluaisin kuitenkin kunnon koulusaappaat karvavuorauksella.

Esimerkkikuva Amazona Suecan saappaista (kuva: Amazona Sueca)

Harrastuksen jatkaessa ja jalostuessa varustearsenaalini siis päivittyy. Vuosien varrella olen ostanut jopa mainitsemani softshell- ja topparatsastushousut, ja tähänkin siis meni jotain 15–18 vuotta. Koko tuon ajan ratsastin kesät talvet kesähousuilla ja koetin mahduttaa alle pitkät kalsarit, ja nuo talvisaappaatkin ostin vasta samoihin aikoihin. Varsinkaan Pohjois-Savon maneesittomalla ratsastuskoululla -15 asteen pakkasella olisi voinut käydä mielessä, että ehkä lisävarusteiden hankkiminen ei olisi liioittelua.

Nyt siis vesi kielellä odottelemaan uusia saappaitani! Sillä välin toivottavasti pääsen eroon vanhasta koulusatulastani, niin tilaa uusille ihanuuksille vapautuisi mukavasti sekä kaapista että lompakosta. :D

Mitä 3-vuotiskaudesta jäi käteen?

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, voisin hieman vetää yhteen mennyttä vuotta ja pohtia, mitä tavoitteita meillä Mintun kanssa on vuodelle 2020.

Ensinnäkin on vaikea tottua puhumaan 4-vuotiaasta hevosesta, jollaiseksi Minttu kääntyi vuodenvaihteessa. Minulla ei ole enää koskaan 3-vuotiasta Minttua!

3-vuotiskausi sujui kuitenkin hienosti, maltilla ja (löyhien) suunnitelmien mukaan. Tässä vielä yhteenvetoa:

toukokuu 2019: Etsin netistä myytäviä nuoria hevosia. Ikähaarukkana on 3–6 ja vaatimuksina selväpäinen käytös, keskikokoisuus, rotu (pv), koulusuku ja hyvät liikkeet. Kriteereistä ei tarvinnut juurikaan joustaa, ja Mintusta tehtiin kaupat.

touko-kesäkuu 2019: Minttu on saapunut tontille, ja jo seuraavana päivänä saapumisen jälkeen sille laitettiin satula ja ratsastaja selkään ja otettiin vähän käyntiä taluttaen. Mintun selässä ollaan yhteensä 10 kertaa sen verran, että se kävelee ja ravaa ratsastajan kanssa maneesissa ja laukkaa liinassa, minkä jälkeen se lähtee laidunlomalle. Näistä kerroista kuusi olin itse selässä.

elokuu 2019: Minttu palaa laitumelta talliin ja jatkaa harjoituksia. Se opettelee lisää tasaisuutta kaikissa askellajeissa kulkemiseen ja siirtymiin.

syys-marraskuu 2019: Tamma totuttelee maastoiluun tallin lähiympäristössä ja puomien yli ravaamiseen ja laukkaamiseen ja opettelee pohkeenväistöä muun perustyön ohella.

joulukuu 2019: Minttu hyppää ensimmäisen pikkuristikkonsa joulukuun puolivälissä. Sen jälkeen se jää noin kuukauden lomalle.

Vuodelle 2020 tavoitteena on tietenkin terve ja iloinen hevonen, joka kehittyy. Tarkoitus on palata Mintun kanssa töihin tässä tammikuun aikana, hypätä sen kanssa vähän lisää tuon joulukuisen yhden hyppykerran lisäksi ja maastoilla enemmän. Tamma on mielestäni oikein hyvällä mallilla noinkin vähän ratsastetuksi: alkusyksyllä ratsastin usein kolmesti viikossa, mutta loppuvuotta kohti usein vain kahdesti, ja välillä ratsastuskertoja oli vain yksi. Tänä vuonna palaan kolmeen ratsastuskertaan viikossa ja nostan kertoja hiljalleen neljään.

Kevään aikana haluaisin saada erityisesti laukasta hieman energisemmin rullaavaa – Mintulla on kyllä oikein kivan näköinen, pyöreä laukka, mutta sille pitää saada mentaalisesti hyvä draivi eteenpäin, että laukka ei jää ponnettomaksi. Maastoiluun haluan lisää rutiinia ja varmuutta. Lisäksi tämän vuoden aikana Mintulle esitellään erilaisia estetyyppejä. Muuten perustyöskentelyssä ei ole mitään varsinaisia ongelmakohtia, vaan yleisesti kasvatellaan kuntoa, voimaa ja notkeutta.

Niin, entäs ne kisasuunnitelmat? Jos kaikki menee hyvin, olisi ihanteellista, että syksyyn mennessä olisin päässyt käymään Mintun kanssa pari kertaa kisoissa. Kisarutiini ja -rentous syntyy vain käymällä tapahtumissa, joissa on kaikenlaista jännää tuijotettavaa hevoselle, joten yksin maneesissa ei vielä pitkälle pötkitä.

Tavoitteet on siis asetettu. Vuoden edetessä saamme nähdä, miten ne täyttyvät!