Minna Kauppisen valmennuksessa eilen alettiin tehdä meille ratsukkona ihan uutta asiaa, nimittäin avotaivutusten alkeita. Kyse ei ollut tokikaan mistään VaB-luokissa esitettävistä avoista, joissa tarvitaan suurempaa kokoamisastetta, vaan ideana oli esitellä hevoselle ideaa ja ennen kaikkea saada parannettua sen askellajeja, suoruutta ja ratsastettavuutta.
Toisella pitkällä sivulla vähän turhaa jännitystä aiheutti tallikissa, joka hiipi koko ajan eri paikkaan aidan alle varjoon tai meni seisoskelemaan keskelle uraa. Samalla pitkällä sivulla oli yksi osa aidasta poistettu ja kentän viereen ajettu kasa maata, ja päädyssä vilahteli välillä myös viereisellä harjulla laukkaava hevonen. Hyvä sinänsä, että hevonen tottuu siihen, että ympäristö saattaa muuttua ja silti täytyy tehdä töitä! Minttu ei pelkää kissoja sinänsä mutta hätkähteli välillä, kun kissa ampaisi yllättäen aina eri paikasta. Näillä harjoituksilla sain tosin sen huomion paremmin itseeni, joten täytyy hyödyntää jatkossakin, kun hevonen keskittyy turhan paljon ympäristöön.
Tämän päivän pääharjoitukset aloitettiin aika nopeasti sen jälkeen, kun olin ensin tehnyt muutamat siirtymät ympyrällä. Toisella pitkällä sivulla tuli ratsastaa pientä temponlisäystä ja toisella taas ihan aavistuksen ottaa asetusta ja taivutusta sisäänpäin, jolloin hevonen liikkuu kolmella uralla. En ollut ennen tehnyt tätä Mintulla, mutta se hoksasi idean hyvinkin nopeasti. Epätasaisuutta tietenkin oli, mutta kun katson videolta, niin ei se näytä ollenkaan niin hankalalta kuin välillä tuntui.
Minna esitti asian niin, että menet nyt tonne ja teet sieltä sitten loivaa alkeisavoa. Minä tietysti ajattelin, että täh ai mää vai ai nyvvai, mutta on oikeasti todella hyvä asia, että kokenut valmentaja ja kouluhevosia korkealle kouluttanut ratsastaja vain pistää tekemään. Yksin tehdessään jää helposti liiankin varovaiseksi uusien asioiden opettamisessa, jos ei ole ihan varma, voikohan tältä hevoselta nyt pyytää tällaista tai tollaista.
Tälläkin kertaa laukka tuntui aika hyvältä ja pyöreältä. Loppua kohti Mintulla alkoivat voimat huveta, ja silloin se tarvitsee laukassa reilusti vauhtia tai laukka putoaa. Lopuksi saatiin kuitenkin vielä säällinen nosto, laukka ja raviin siirtyminen ja Minttu sai kiitokset.
Minna neuvoi tekemään tätä harjoitusta pienimuotoisesti usein. Sitä voi tehdä vaikkapa puolikkaan pitkän sivun verran, jotta nuori hevonen ei väsy liikaa. Otamme siis alkeisavot säännölliseen ohjelmaamme mukaan.
Koska eilenkin lämpötila oli noin +20 ja aurinko paistoi, päätin treenien jälkeen pestä Mintusta vuoden aikana kertyneet pölyt shampoolla. Tallilaiset ovat aina sanoneet, että Mintulla on tosi kiiltävä karva, mutta olen vain vastannut, että oottakaas kun joskus pesen siitä tomut pois. No tulihan siitä hieno! Minttu meni tietenkin kierimään heti tarhaan viemisen jälkeen, mutta olin jo kuivatellut sen, joten turkki ei likaantunut niin pahasti, ja lisäksi otin kuvat kauniiksi muistoiksi siitä hetkestä, kun hevonen on kerrankin puhdas. :D
What are you doing to me, hooman?
Kyllä kiiltää! Ensimmäiset merkit piehtaroinnin lähestymisestä jo näkyvät. :D
Siellä se oikea käsi taas vaeltaa! Tällä hetkellä teen töitä pitääkseni kyynerpään kiinni kyljessä, jotta tuollaista tuuletusrakoa ei syntyisi. Silloin käsikin pysyy rennompana. Minna kuitenkin kehui tänään, että ei joudu enää ollenkaan yhtä usein muistuttamaan siitä. Jee! Kuva on parin viikon takaa.
Kaksi ensimmäistä Minnan valmennuskertaa suurin osa työskentelystä oli ympyrällä. Tällä kertaa ympyrällä oltiin vain hetki alussa, ja siinä keskityttiin saamaan hevonen pohkeen eteen. Mintulla oli kovin laiska päivä tai sitten kiima edelleen teki sen haluttomaksi liikkumaan, ja oli melkoinen työ saada se hereille. Ympyrällä tehtävänä oli siis pyytää sitä nopealla pohkeella vähän eteen ja jättää se sitten taas rauhaan ja toistaa sama aika ajoin tai heti, kun se tuntui tarpeelliselta. Sama tehtiin ravissa ja laukassa.
Pian siirryttiin käyttämään koko kenttää. Tarkoitus oli nähdä siirtymiemme laatu vapaalla uralla ilman aidan tukea.
Aloitimme ravaamalla uran sisäpuolella ja tekemällä siirtymän käyntiin – muutama askel käyntiä – takaisin raviin. Hevosen tuli pysyä suorana. Tämä ei suuri ongelma ollutkaan, vaan se, että Mintun moottori meinasi sammua ihan tyystin siirtymissä käyntiin ja takaisin raviin pääseminen vaati ikävän paljon pohjetta ja kannusta. Siirtymät itsessään varsinkin alaspäin olivat Minnan mukaan ihan hyviä, hevosen energiataso vain piti saada korkeammalle.
Pian mukaan otettiin väistöt. Toisella pitkällä sivulla piti pyytää muutaman askeleen verran eteen, jotta hevonen säilyi pohkeen edessä. Vastakkaisella pitkällä sivulla taas ratsastettiin reilusti uran sisäpuolella ja väistätettiin hevosta ravissa muutaman askeleen verran uraa kohti, mutta ei uralle saakka. Uran "imu" kuulemma usein kannustaa hevosta vähän kaatumaan uraa kohti, joten väistön lopettaminen ennen uraa säilyttää hevosen paremmin ratsastajan kontrollissa. Minttu ei ole juuri raviväistöjä tehnytkään ennen, paitsi sen verran, että olen ympyrän uralla väistättänyt sitä ympyrää suurentaen hieman ulospäin. Suurta väistöä ei tehty nytkään, mutta pikkuhiljaa näitä loivia raviväistöjäkin voi siis ottaa ohjelmaan mukaan.
Viimeinen tehtävä oli ratsastaa edelleen uran sisäpuolella toisella pitkällä sivulla vähän eteen ja sitten ennen kulmaa nostaa laukka. Toiseen suuntaan tehtävä onnistui kohtuullisesti, mutta myöhempään ja Mintulle vaikeampaan suuntaan se alkoi väsähtää ja nostella aina vääriä laukkoja. Siinä kierroksessa lopetettiinkin sitten pian, kun väärien laukkojen jälkeen tuli ensimmäinen järkevä nosto vasenta laukkaa. Itse laukat sujuivat tällä kertaa kuitenkin hyvin ja kantoivat paremmin kuin kahdella edellisellä kerralla. Nyt niissä tuntui olevan paljon enemmän voimaa ja samalla myös rauhaa toisin kuin aiemmissa valmennuksissa, joissa laukka oli jännittynyttä ja tuntui putoavan helposti. Saimme tehtyä laukassa myös varsin tasapainoiset diagonaalit. Mintun yleinen päivän vire ei siis juurikaan näytä korreloivan laukan laadun kanssa. :D Tai ehkä se laukkaa pyöreämpää ja rennompaa laukkaa, kun ei ole ylimääräistä virtaa.
Seuraava valmennus sovittiin jälleen tasan viikon päähän. Ajattelin ratsastaa normaalisti vielä pari-kolme viikkoa kesäkuun alkupuolelle, minkä jälkeen Minttu saa jäädä kuukaudeksi täydelle laidunlomalle. Sen se on ansainnut työskenneltyään niin hyvin taas tämän parin kuukauden jakson! Heinäkuuksi sille on vähän erikoisempia suunnitelmia, mutta niistä lisää jossakin myöhemmässä postauksessa.
P.S. Sain muuten Amazona Suecalta viestin, että mittatilaussaappaani ovat postissa kohti Suomea. En malta odottaa!
Maanantaina juoksutin Mintun. Eilen se sai huilipäivän, ja tänään ajatuksena oli treenata siirtymiä ja ottaa kaarevalla uralla olevat ravipuomit mukaan. Huomenna Minna tulee pitämään valmennuksen, ja perjantaina Jenna taas hyppää. Viikonloppu on sitten taas kokonaan vapaata.
Toissapäivänä tallilla käydessäni vaikutti siltä, että Minttu oli kiimassa. Se ruikki monta kertaa pieniä pissoja ja oli kovin ärsyyntynyt pääskysille, jotka koettivat tehdä pesää sen karsinan yläpuolelle nurkkaan. Juuri sen takia päädyinkin juoksuttamaan sen enkä ratsastamaan, sillä en halunnut mitään tappelua aikaiseksi. Kiima saattaa olla vielä menossa tai sitten ei, mutta tänään se ei ainakaan näkynyt. Minttu oli alkuverryttelyssä vaihteeksi oikein leppoisan oloinen, joten tein vain lyhyen verryttelyn hölkäten pientä ravia ja laukaten kevyessä istunnassa.
Varsinainen tehtävä oli ratsastaa ympyrällä kevyttä ravia puomien yli niin, että kevyt taivutus säilyisi. Vasempaan kierrokseen tämä oli vaikeampaa, kuten yleensäkin on ollut. Minttu helposti tuli juuri puomien päällä puukylkiseksi ja jäykistyi, vaikka juuri ennen niitä se olisi tuntunut olevan ulko-ohjan tuella ja reagoivan ihan hyvin sisäpohkeeseen. Lisää harjoitusta siis tähänkin. Pian otin mukaan myös laukannostot niin, että pyrin nostamaan laukan heti puomien jälkeen ja siirtämään takaisin raviin saman ympyrän aikana vähän ennen kuin puomit tulevat uudestaan eteen. Aina se ei onnistunut, sillä kuten Minnakin on neuvonut, ei kannata väkisin tehdä siirtymää tietyssä pisteessä, jos tuntuu, että siitä ei tule hyvää.
Lupaavasti alkanut harjoitus sujui kuitenkin ihan kohtuullisesti vasempaan kierrokseen, mutta kun vaihdoin suuntaa, pasmat menivät ihan sekaisin. Jossain vaiheessa ratsastusta muutama poni vietiin ilmeisesti ensimmäistä kertaa tänä keväänä laitumelle, joka näkyy kentälle, ja ne tietenkin rallittelivat siellä onnellisina. Minttu ei säikkynyt, mutta se tuijotti näkyä täysin tyrmistyneenä ja kuuroutui hetkittäin täysin ja varsinkin tietyssä kohtaa ympyrää. "Laitumella, nuoko? Entäs minä?" Kun vaadin sitä liikkumaan eteenpäin, se teki pari kertaa perin erikoisen koikkaloikan, josta sain napattua videolta kuvankin. Lopulta sain kuin sainkin sen keskittymään paremmin tehtävään ja liikkumaan sinänsä järkevästi, mutta mitään rentoa lennokkuutta ja flow-tilaa ei tänään kyllä saatu, vaan enemmän sellaista pikkusievää. Ehkä tästä voi kaivaa sen positiivisen puolen, että kenties huomenna valmennus menee paremmin, kun nämä hirveät laidunponit on jo nähty.
Ponit ovat pyllystä ja varsinkin sellaiset ilakoivat laidunponit. t. Minttu
Katseltuani nyt joitakin kuukausia Mintun estetaitojen kehittymistä en ole voinut välttyä siltä ajatukselta, että jossain vaiheessa minunkin on aika ruveta hyppäämään sillä. En vain vielä ole viitsinyt sitä tehdä, sillä siitä on jo liian monta vuotta, kun viimeksi olen ollut estetunnilla. Viimeisimmät hypyt (kahden ehkä 50-senttisen esteen linja) taitavat olla noin parin vuoden takaa, ja Nalalla hyppäsin joskus pikkuesteitä vuonna 2015 tai 2016. Ei ole hyvä ajatus säheltää itse ihan kohtuuttomasti ja yrittää samalla opettaa nuorelle hevoselle, että ei tässä hommassa ole mitään vaikeaa.
Koska nykyisellä tallinpitäjällämme on pitkä kokemus esteratsastuksesta ja sen opettamisesta, apua oli saatavilla ihan samalla tontilla. Varasin siis tallikaverini Terhin kanssa ruosteisille kouluratsastajille sopivan estetunnin, joka pidettiin viime lauantaina!
Itse asiassa Minttukin oli mukana tunnilla! Mintun estekuski Jenna hyppäsi sillä samoja tehtäviä kuin minä ja Terhi. Aluksi se ihmetteli korotettuja laukkapuomeja, mutta sen jälkeen sujui hienosti ja Minttu silmin nähden nautti tekemisestään.
Toivoimme helppoja tehtäviä ja vähintään yhtä helppoja ratsuja, jotka kumpikin siis ovat tallin hevosia. Terhi sai suuren puoliverisen nimeltä Mir, ja minä taas sain valkoisen ponitamma Lillyn. Sopivan säyseän näköinen, ajattelin. No, kävi ilmi, että Lilly onkin hypännyt Saksassa 130-luokkia ja luonnollisesti hieman kuumuu esteillä. Tämän tosin huomasin vasta, kun oli jo aika hypätä.
Taru ei päästänytkään meitä aivan helpolla. Huolellisen alkuverryttelyn jälkeen menimme korotettuja ravi- ja laukkapuomeja, joissa jo huomasin, että Lilly ei ole ainakaan eteenpäin potkittavaa mallia. Mir vaikutti ehkä suustaan epätasaisemmalta mutta kiltiltä ja rauhalliselta.
Varsinaiset estetehtävät olivatkin sitten heti suoraan viiden esteen sarjaesteellä. Täytyy myöntää, että jännitti – yhdessäkin olisi ollut tekemistä. Mutta osoittautui, että ratsuvalinta oli tähän tilanteeseen juuri hyvä. Lilly imi esteelle ja hiukan kuumenikin (jopa niin, että alkuvaiheessa heitti muutaman pukin esteiden jälkeen), mutta se kuunteli istuntaa eikä rynninyt. Kun pidätin hieman, askeleet sopivat väleihin hyvin ja tarvitsi keskittyä vain ohjaamaan keskelle ja pysymään itse rytmissä. Kokeneena kisaponina Lilly ei välittänyt, vaikka toin sen muutaman kerran huonoon ponnistuspaikkaan. Se vain teki oman ratkaisunsa ja hyppäsi loppusarjan sujuvasti. Sain myös monta hyvää onnistumista ja olen aika ylpeä! Pisimmässä tehtävässä hyppäsimme ensin sarjan toiseen suuntaan, perään laukkapuomit, sen jälkeen raviin ja ravipuomit, suunnanvaihto, laukkapuomit toiseen suuntaan ja sarja toiseen suuntaan.
En älynnyt pyytää kuvia tai videota kuin vasta lopuksi, kun oikeastaan olimme jo lopettelemassa. Taru kuitenkin kehotti hyppäämään sarjan vielä kerran uudelleen, jotta saisin videon. Tässä vaiheessa homma tuntui jo hauskalta!
Aion ehdottomasti ottaa lisääkin estetunteja saadakseni tuntumaa takaisin. Jossain vaiheessa voin sitten jo hypätä helppoja tehtäviä Mintunkin kanssa.
Torstai klo 11 on minulle ja Mintulle näköjään vakituinen ryhdistäytymishetki. Minna Kauppisen ensimmäinen valmennus oli reilu viikko sitten tuohon aikaan, toinen eilen torstaina ja kolmas sovittu... No arvaatte varmaan, mille päivälle ja kellonajalle.
Ostin muuten Pixioon päivityksen, joka mahdollistaa sen, että sen voi laittaa kuvaamaan myös kännykällä eikä pelkästään videokameralla. Koska muutenkin olin aikeissa uusia puhelimeni, hankin vähän aikaa sitten oikein kunnon kamerapuhelimen, Huawein P30 Pron. Kamera seurasi kyllä lähes erehtymättä, mutta jostain syystä automaattinen zoomi ei toiminut, joten video on otettu hieman kaukaa. Täytyy perehtyä asiaan ennen ensi kuvauskertaa.
Paukutin tietenkin jo melkein henkselini irti ajatellessani, että nytpä pääsemme näyttämään, miten kivasti saimme viime valmennuksessa harjoiteltuja asioita jo parannettua. No niinhän me sinänsä saimmekin: itsenäisessä ratsastuksessa varsinkin tämän viikon tiistaina tuli varmaan parasta laukkaa, mitä Minttu on tähän saakka näyttänyt, ja siirtymät onnistuivat useimmiten pehmeästi.
Olosuhteet ja nuoren tamman mieli ovat kuitenkin oikukkaita. Valmennuksessa alkukäyntien aikana Minttu pyörähti pari piruettia (harmi, ettei ollut kukaan koulutuomari siinä vaiheessa vielä näkemässä – ainakin 1,5 pistettä ja kannustusruusukkeen olisimme varmasti saaneet, kun ympyrän säde oli korkeintaan puoli metriä), koska tuuli, yhtäkkinen raekuuro rummutti rakennusten kattoja ja traktori siirteli pyöröpaaleja kentän vieressä. Koska Minttu ei muutenkaan ole ratsastuksen alussa se kaikista keskittyväisin, se otti vähän kierroksia ja olisi suurimman osan ratsastuksesta halunnut katsella kentältä ulospäin; siis juuri eri suuntaan kuin asetusta penäävä kuski toivoisi valmentajasta nyt puhumattakaan.
Jatkettiin samoja harjoituksia kuin viimeksi eli siirtymiä ympyrällä. Vaikka Minttu oli kovin jännittynyt, tuijotteli ulospäin eikä millään olisi meinannut asettua ja taipua sisälle, saimme kuitenkin kohtuullisia pätkiä ja siten myös joitakin hyviä siirtymiä. Minna kehui, että siirtymät olivat selvästi viime kertaa parempia. Minttu teki pari tosi hyvää laukannostoakin. En saanut edes kovin usein noottia jännittyvästä olkapäästäni. Tosin se kyllä saattoi johtua siitäkin, että sitäkin enemmän sain kuulla hevoseni nenästä, joka sojotti holtittomasti milloin minnekin.
Arvatkaa, tuliko sitä tiistaista huippulaukkaa nyt? Ä-häää, no ei! Laukka oli samanlaista kuin viime valmennuksessa: hieman kiireistä ja liian vähän takajalkojen päällä. Tuntui siltä, että oli pakko laukata reippaasti, koska muuten laukka putosi. Kun nyt katson videota, niin eihän vauhti miltään liian lujalta näytä, mutta muoto nousee ja selkä jännittyy usein. Lisäksi Minttu punki laukassa ulkoapuja vastaan ja oli suorastaan vaikea kääntää aina tietyssä kohdassa kenttää. Ravissakaan ei ollut sellaista kehumista kuin parempina päivinä voisi olla, mutta sentään laatu ei ollut tasaisen tappavaa vaan välillä parempaa.
Kuva on otettu viime kerran videosta.
Tällä kertaa siis näin. On tietysti hyvä asia, että hevosta joutuu ratsastamaan kunnolla myös silloin, kun se jostain syystä ei malttaisi keskittyä. Ohjeeksi sain vaikuttaa tosi taajaan ja tarvittaessa kovemminkin sisäpohkeella, kääntää turpaa ympyrällä sisällepäin ja pitää ohjaa hetken aikaa niin, etten saman tien heitä sitä pois. Kun Minttu tuntui siltä, että se antaa vähän paremmin asettaa, molemmilla käsillä piti rentoutua ja pyrkiä tarjoamaan vähän pidempää ulko-ohjaa. Oli kyllä todella vaikeaa yrittää pitää sisäkäsi makaronimaisen rentona ja passiivisena ja olla jännittämättä sisäolkapäätä, kun samalla hevonen käänsi päänsä ja koko kiinnostuksensa kentän ulkopuolella oleviin asioihin ja meinasi suorastaan karata ympyrältä.
Ehkäpä ensi kerralla on jo rennompi meininki ja saadaan pidempiä pätkiä hyvää ravia ja laukkaa. Siihen saakka harjoitukset taas jatkuvat.
Törmäsin somessa tällaiseen haasteeseen, jossa tutustutaan suomalaisiin hevosenomistajiin. Jotain tietoja olen itsestäni maininnut esittelyteksteissä ja tavallisissa postauksissa, mutta en kovin paljon kuitenkaan. Tuleepa sekin puute korjattua! 1. Kuka olet? Olen Hanna, vuonna 1990 syntynyt kuopiolaislähtöinen nainen. Muutin Turkuun opiskelemaan vuonna 2010, ja valmistuttuani v. 2015 muutin pariksi vuodeksi muualle töiden perässä. Vuodesta 2017 lähtien olen jälleen asunut Turussa, ja tänne tai aivan lähikuntiin on aikomus jäädäkin. Ammatilani olen lukion äidinkielen ja S2-kielen opettaja. Koulutukseltani olen myös psykologian opettaja. Minulla on koira ja hevonen. Lisäksi arkeani rikastuttaa ihana avomies.
2. Milloin ja missä aloitit hevosharrastuksen? Kävin alkeiskurssin Kuopiossa Savisaaren ratsastuskeskuksessa muistaakseni vuonna 1997 eli 7-vuotiaana. Tämän jälkeen sain jatkaa kerran viikossa vakiotunneilla. Savisaaressa ratsastin kolmisen vuotta, kunnes kävin ratsutalli Heppahovin (nyk. Ratsunainen oy) kesäleirillä, jonka jälkeen vaihdoin pysyvästi Heppahovin tunneille. 3. Suurimmat saavutuksesi? Suurin saavutukseni tällä hetkellä on yliopistotutkinnon suorittaminen. Tein 373 opintopisteen edestä opintoja 4,5 vuodessa hyvin arvosanoin, ja muistaakseni vain yhdestä kurssista koskaan sain hylätyn arvosanan (sen jouduin uusimaan kahdesti, kunnes sainkin nelosen :D). Kolme ensimmäistä vuotta opiskelin suositusvauhtia (n. 60 op/vuosi), mutta sen jälkeen jotenkin heräsin ja ajattelin, että haluan mahdollisimman pian työelämään tienaamaan. Päätös ei ole kaduttanut, sillä en yliopistoaikoina ollut mikään kovin bilehile, joten en kadu sitä, etten ravannut opiskelijariennoissa mitenkään kovin paljon – kastajaisissa ja vappupiknikeillä tosin olin melkein aina, ja aikaani vei myös yliopiston peliharrasteyhdistyksessä Academic Nintendo Club ry:n hallituksessa työskentely. Jälkikäteenkin olen ollut tyytyväinen valintoihini, sillä olin ehtinyt tehdä jo useamman vuoden töitä ja tienata rahaa siinä vaiheessa, kun moni samaan aikaan aloittanut vielä teki graduaan. 4. Mitä odotat tällä hetkellä? Odotan kovasti koronapandemian laantumista, jotta voisin taas nähdä kavereita enemmän, matkustaa ja käydä avomieheni kanssa ravintoloissa ja keikoilla. Haluaisin myös, että kisoja voitaisiin taas järjestää, jotta pääsisin Mintun kanssa tutustumaan kilpailun maailmaan. 5. Elämäsi hevoset? Vaikea kysymys, mutta yritetään: Ratsastuskouluajoilta mieleeni on jäänyt monta hevosta, joiden parissa vietin ihania ja opettavaisia vuosia. Shettistamma Ipalina eli Ipa oli lempiponini, johon tutustuin 11-vuotiaana ja jolla ratsastin leireillä. Toinen rakas poni oli welsh-ruuna Briljant eli Ville, josta sittemmin tuli hoitoponini ja jolla ratsastin paljon tunneilla ja itsenäisissä ratsastuksissa. Molemmat asuivat Heppahovissa. Vuosina 2006–2009 omistin suomenhevosruuna Helinterin eli Valtterin. Valtteri oli tärkeä virstanpylväs minulle hevosihmisenä, sillä se oli ensimmäinen oma hevoseni ja sen kanssa jouduin oppimaan paljon uutta hevosen hoidosta. Se ei myöskään ollut lainkaan liian helppo ratsastaa. Yhden vuoden omistamani latvialaistamma Nala on varmasti yksi elämäni hevosista, vaikka se oli ja sen oli tarkoituskin olla vain lyhytaikainen projekti. Nala oli ensimmäinen omilla rahoillani ostamani hevonen, ja tähän saakka se on myös vaikeimpia hevosia, joita olen ratsastanut. Opin sitä kouluttamalla aivan mielettömän paljon, ja se oli myös upea maastohevonen, jonka kanssa sain kokea monet ihanat maastoretket. Mintun kanssa taival on jatkunut vasta vuoden. Toivon ja odotan, että siitä tulee varsinainen elämäni hevonen.
Valtterin kanssa hyppäämässä ojaa Heppahovin mailla.
6. Suunnitelmasi vuodelle 2020? Vuonna 2020 haluan päästä kisaamaan Mintun kanssa HeC- tai HeB-luokissa. Menestys ei ole tässä vaiheessa olennaista, vaan se, että se tottuisi kisapaikkojen hälinään. Työrintamalla ei tule tänä vuonna mitään mullistavaa, sillä jatkan samassa koulussa töissä (tosin nyt kahden vuoden jälkeen pääsen iltalukiopainotteisuudesta päivälukion puolelle, mikä on kivaa, sillä en ole yhtään reipas iltaisin). 7. Miten rentoudut? Jos olen jo valmiiksi riittävän rento, tykkään pelata Zelda-pelisarjaa, erityisesti Breath of The Wildia. Jos kaipaan oikein kunnon rentoutusta, saatan pelata koneella Stardew Valley -farmipeliä. Mieheni kanssa katsomme suoratoistopalveluista paljon sarjoja, ja tämä on lisääntynyt varsinkin nyt, kun iltaisin ei koronan takia juuri muualle pääsekään. 8. Oletko kilpailuhenkinen? Kyllä olen, tietyissä asioissa. On paljon asioita, joissa voin leikkimielisesti kisailla ja vähät välittää lopputuloksesta, kunhan on kivaa. Ratsastuksessa olen kilpailuhenkinen ja haluan pärjätä siinä, vaikka en ole sitä juuri päässytkään tekemään aikaisemmin. 9. Mitä harrastat? Ratsastus on ykkösharrastukseni, johon myös panostan eniten. Muut harrastukset ovat sitten tulleet siinä ohella sen mukaan, miltä hevostilanne on kulloinkin näyttänyt. Olen juossut kolme kertaa maratonin, ja välillä juoksuharrastus on tauolla ja välillä taas kaivan sen esiin. Nyt harrastan myös ohjelmoinnin ja saksan kielen opettelua kotona itsenäisesti. Videopelaaminen on ollut harrastukseni 7-vuotiaasta saakka, kun sain siskoni kanssa ensimmäinen konsolini (N64) ja pelini (Super Mario 64). En kuitenkaan koskaan ole ollut sellainen pelaaja, joka hakkaa ohjainta 10 tuntia päivässä, vaan saatan olla vaikka kuukausitolkullakin pelaamatta ja sitten taas aktivoitua.
Vuonna 2013 ensimmäisellä maratonillani Helsingissä.
Olen myös patinoitunut metalhead, eli olen kuunnellut hevimusiikkia noin 11-vuotiaasta lähtien. Tätä kautta minulle on viime vuosina aikuisiällä muodostunut samanhenkinen ystäväpiiri, jonka kanssa vuotuiseksi perinteeksi on muodostunut Kauhajoen juhannuksen Nummirock. Olen käynyt myös kahdesti maailman suurimmalla hevifestivaalilla Wackenissa (2018 ja 2019). Avomieheni kanssa käyn monta kertaa vuodessa nauttimassa keikoista Turussa, Tampereella ja Helsingissä.
Vuonna 2018 Saksan Wackenissa.
10. Mieleenpainuvimmat kokemuksesi hevosen kanssa? - Ihanat maastoretket yksin ja varsinkin ystävien seurassa. Kuopio-aikoina joskus otin tallikaverini Sannan kanssa reput mukaan ja lähdettiin muutaman tunnin eväsretkelle ratsain. Vuonna 2013 taas vietin Sannan ja kahden muun ystävän kanssa ihanan hevosvaellusloman Irlannissa. - Nuoruuden pitkät, kesäiset tallipäivät. Silloin otettiin aurinkoa tallin rannassa laiturilla, uitiin, valokuvattiin hevosia laitumella, kasteltiin kenttää ja noukittiin sieltä kiviä pois, talutettiin hevosia tunneilla ja pompittiin pihapiirissä olevan kartanon jättitrampoliinilla.
Vuonna 2013 Irlannissa vaelluksella. Taustalla paikallinen maamerkki Ben Bulben.
Vuonna 2013 Irlannissa. Takimmaisena minä kimolla Carrabawnilla, josta näkyy vain korvat.
Vuonna 2006 tai 2007 Heppahovissa maastokävelyllä. Etualalla minä Valtterin kanssa, takana ystäväni Tiia Peetu-ruunallaan.
11. Miksi bloggaat? Innostuin bloggaamisesta kai ihan esimerkinkin kautta. Aloitin silloin, kun bloggaaminen oli vielä pinnalla. Nyt moni blogi on hiljentynyt ja sisällöntuottajat ovat siirtyneet enemmän Instagramiin. Itse kuitenkin pidän blogeista, sillä ne ovat ulkoasultaan päiväkirjamaisempia kuin muut somealustat ja leveälle tekstialustalle mahtuu paljon tekstiä ilman, että postaus näyttää kilometrin mittaiselta. Jouduin itse asiassa ihan pysähtymään miettiessäni, miksi ylipäätään haluan kirjoittaa jotain hevosjuttuja jollakin alustalla. Nautin hyvien blogien lukemisesta, joten kaiketi yksi syy liittyy siihen, että haluaisin blogistani olevan vastavuoroista iloa toisille lukijoille. Toiseksi hevosharrastus on minulle nykyään jos ei nyt yksinäistä niin ainakin aika itsenäistä. Olen muuttanut kauas lapsuuteni asuinpaikkakunnalta ja senkin jälkeen vielä muutamaan otteeseen, ja vaikka olen kerännyt ympärilleni monia tuttuja ja ystäviäkin hevospiireistä, toiveeni Lena Furbergin Tuuvan tallista – ihanan kodikkaasta tallista, jossa kaikki tuntisivat kaikki ja olisivat yhtä ystäväporukkaa – ei ole toteutunut. Oman hevosarjen hetkien jakaminen blogissa tuntuu mukavalta ajatukselta: jossain on ihmisiä, jotka tällä tavoin jakavat harrastustani. 12. TOP 5 blogit tai sometilit? Suosikkini on Kootussa ravissa, joka harmillisesti viettää nyt hiljaiseloa, kun Nooralla ei ole vakituista hevosta käytössä. Tavoitteellisena kouluratsastuksen ystävänä tykkään blogista, ja myös se viehättää, että Noora ei ole miljonääriperheen vesa eikä varakas, mutta silti hän on kilpaillut jo Inter-tasolla. Voitto kotiin oli aikoinaan suosikkiblogejani. Nykyään sisältö on aika erilaista, kun Voittoa ja Lilliä ei enää ole. Blogissa hyvää oli aktiivinen postaustahti, runsaat kuvat ja idyllisen kotitallin arki. Haaveilen itsekin siitä, että joskus voisin ottaa hevosia omaan pihaan. Aadan hevoselämää kuului myös suosikkeihini. Harmillisesti sekin on tainnut siirtyä kokonaan Instagramiin. 13. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt? Oma avomieheni on elämäni ilo ja valo. Hänen kanssaan arkikin on juhlaa. Hankin hänen kanssaan noin puolitoista vuotta sitten ihanan saunallisen kaksion Turusta keskustan ja Kupittaan välistä. Sijainti on loistava, ja remontoimme asunnon oman näköiseksemme. Oman asunnon hankkiminen on ollut haaveeni jo siitä lähtien, kun vuonna 2010 aloin opiskella. Toinen haaveeni eli oman nuoren kouluhevoslupauksen hankkiminen niin ikään konkretisoitui vuosi sitten. Talven ja alkukevään aikana välillä tuntui ikävältä, kun Minttu tuntui ajoittain niin nihkeältä liikkumaan ja laukka ei meinannut edes nousta saati että sitä olisi voinut työstää, mutta kuten olen kirjoittanut, keväällä tämä vaihe meni itsekseen ohi ja nyt on ollut mahtavan kivaa treenata sen kanssa. Erityistä motivaatiota olen saanut valmentajan opissa aloittamisesta. 14. Hevonen jota ihailet? Olen aina pitänyt Carl Hesterin Uthopiasta. Sillä on mielettömän korrektit, upeat lisäykset, ja se liikkui aina niin kauniisti ja tyytyväisesti. 15. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosihmisenä? Vahvuuteni on kova motivaatio ja pitkäjänteisyys. Into ratsastajana kehittymisessä ei ole koskaan laantunut. Saan valtavasti boostia yhdestäkin hyvin sujuneesta treenikerrasta tai ajatuksia herättäneestä valmennuksesta. Toisaalta olen jaksanut painaa silloinkin, kun mikään ei tunnu sujuvan. Katson paljon ratsastusvideoita netistä, seuraan kisoja ja luen laadukasta teoriakirjallisuutta ja koetan imeä niistä tietoa. Minulle ei ole koskaan ostettu valmiina kalliita hevosia ja valmennuksia enkä ole juurikaan päässyt kisaamaan oman tallin harjoituskisoja lukuun ottamatta. Pääsin lapsena ja nuorena harrastamaan ratsastuskoulussa, mutta sen jälkeen kaikki hevostelukuviot on pitänyt rakentaa itse omalla rahalla ja vaivalla. Opiskeluaikoina minulla ei ollut varaa pitää minkäänlaista hevosta, joten etsin lähiseuduilta tallityö-ratsastusdiilejä, jotta pääsin ratsastamaan töitä vastaan ihan kaikilla hevosilla, joita vain eteen tuotiin. Samalla opiskelin ripeässä vauhdissa, valmistumisen jälkeen muutin ja ajoin pitkiäkin työmatkoja saadakseni rahaa ja ns. jalkaa oven väliin, jotta joskus olisi taloudellisesti mahdollista ostaa ihan omannäköinen hevonen ja pitää sitä maneesitallilla. Koska sain ratsastaa / jouduin ratsastamaan monta vuotta ilman opetusta ja niillä hevosilla, joita sattui tarjolla olemaan, olen oppinut suunnittelemaan harjoituksia tarkkaan ja ratkomaan ongelmia ominpäin. Toisaalta tämä kääntyy myös heikkoudeksi, sillä olen tietenkin kehittänyt istuntavirheitä (kuten olkapäiden jännittyminen, josta valmentaja viimeksi mainitsi), kun kukaan ei ole ollut vieressä korjaamassa. Istunta lienee tämänhetkisistä heikkouksista suurin. 16. Kuka on esikuvasi? En ole koskaan ajatellut, että minulla olisi ketään esikuvaa. Ihailen kyllä taitavaa ratsastusta, mutten ihmisiä itsessään. 17. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020? Paremman istunnan, vakaamman alavartalon ja jalkojen käytön ja apujen ajoittamisen. 18. Minkä luonteenpiirteen vaihtaisit itsestäsi? Jään märehtimään epäonnistumisia. Kyseessä ei tarvitse olla edes mikään oikea moka, vaan pienikin konflikti saattaa jäädä mieleeni päiväkausiksi ja hiertää suhteettoman paljon. Tästä pääsisin mieluusti eroon, sillä siitä ei ole mitään hyötyä. 19. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä? Tyhmyyttä ja epäloogisuutta. Elämäntyyliä, jossa kiroillaan, tupakoidaan, käytetään runsaasti alkoholia, suhtaudutaan halveksuvasti kouluttautumiseen, sotketaan luontoa ja siirretään tätä mallia lapsillekin. Välinpitämättömyyttä ja tietynlaista ryhdittömyyttä (esim. sitä, että myöhästelee jatkuvasti silkkaa huolimattomuuttaan, ei osaa huolehtia raha-asioistaan, ei saa opiskelujaan eteenpäin, hoitaa lemmikkinsä huonosti...). 20. Kallein ostoksesi? Oma asunto, jota maksellaan vielä jotain 18 vuotta. Sijoitus on suuri, vaikka meneekin puoliksi minun ja mieheni kesken. Seuraavaksi kallein on nykyinen autoni. Edellisen hankin käteisellä, nykyisen autolainalla. Kolmanneksi kallein hankintani on Minttu, ja sen hankin ilman lainaa. 21. Epäsuosittu mielipiteesi? Opettajana tykkäisin siirtää lukiossa jo enemmän vastuuta opiskelijalle omista opinnoistaan ilman, että minun odotettaisiin jatkuvasti muistuttelevan ja joustavan. Kuilu korkeakouluopintoihin siirryttäessä on valtava, sillä ainakaan yliopistossa puuttuvien töiden perään ei kysellä eikä opiskelijaan todellakaan oteta henkilökohtaisesti yhteyttä, jos hän esimerkiksi jättää tulematta kurssin ensimmäiselle infokerralle ja sen vuoksi menettää tärkeitä tietoja kurssin suorittamisesta. Monen korkeakouluopinnot eivät etene juuri siitä syystä, että vielä edellisessä koulussa on pidetty kädestä kiinni. 22. Mitä ihailet toisissa ihmisissä? Rohkeutta tehdä asioita, kuten perustaa yrityksiä tai lanseerata suurella rahalla tuotteita, joita ei ole ennen nähty. 23. Mikä inspiroi juuri nyt? Kaverini ja hänen miehensä hankinta: pieni "maatila", jossa on kenttä ja tilat hevosille Salossa. Katson modernista kaksiostani Turun keskustan tuntumassa kuvia, joita kaverini laittaa vanhan omakotitalonsa ikkunasta, josta näkyy tarhaavia hevosia. :D 24. Suurin paheesi? Kun innostun jostain, minulle tulee kova kiire toteuttaa se. Olen huono odottamaan. Välillä innostus sitten lopahtaakin yhtä nopeasti. Toisinaan jään liian pitkäksi aikaa sohvan nurkkaan selaamaan nettiä koneella tai kännykällä, vaikka voisin esimerkiksi lukea tai opiskella saksaa, jota olen nyt hiljakseen lueskellut. 25. Mitä somekanavia käytät? Blogialustoja, Facebookia ja Instagramia. 26. Unelmiesi työpaikka? Ensinnäkin se olisi vakituinen. Opettajana on nykyään ihan tavallista olla kymmenenkin vuotta määräaikaisena niin, että joka kesäksi joutuu työttömäksi. Minähän en ole koskaan esimerkiksi ollut kesäLOMALLA, vaan työelämään siirtymisen jälkeen joka kesä on ollut palkaton eli työttömyysaikaa. Todellisuudessa kesäkeskeytyksen palkkaa vastaava työmäärä on kyllä tehty, sillä opettajien palkkaus menee niin, että työkuukausilta opettaja saa aina sen verran "oikeaa palkkaa" pienemmän summan, että potista jää varaa maksaa sama palkka kesäkuukausiltakin. Ennen vanhaan opettaja taas sai suuremman kuukausipalkan mutta vain työkuukausilta (elo–touko). Jokainen kesäksi pois potkaistu opettaja menettää siis joka vuosi tuhansia euroja työstä, jonka hän todellisuudessa on tehnyt. Tämä on valitettavasti laillista ryöstöä. Viihdyn opetusalalla ja olen siinä hyvä, mutta jos ei olisi rahasta kiinni, perustaisin varmaan jonkin hylättyjen eläinten kodin ja palkkaisin sinne työntekijöitä. Palkka tulisi omasta (lottomiljonäärin) pussistani ja lahjoituksista. :D 27. Tärkeimmät ominaisuudet hevosessa? Hyvä luonne on ykkönen. En tykkää hermostuneista, äkkipikaisista ja neuroottisista tai sellaisista hevosista, jotka eivät motivoidu juuri mistään. Vaikka hevonen olisi mahtavaliikkeinen, siitä ei ole ratsastuksellisesti paljon iloa, jos sen taitoja ei pysty hyödyntämään tai se pistää aina ranttaliksi kisoissa. Toinen on hyvät liikkeet, mutta niiden ei tarvitse olla kuitenkaan superhyvät. Minttukaan ei tosiaan varsinaisesti häikäissyt liikkeillään, kun kävin sitä katsomassa, eikä myöskään Kyvyt esiin 2019 -tilaisuudessa, jossa se oli tikittänyt jännittyneesti. Olin kuitenkin näkevinäni, että ne ovat riittävän hyvät, jotta niistä voisi rakentaa jotain. Tähän liittyen kolmas tärkeä asia on hyvä rakenne, sillä se voi tehdä asioista helppoja tai vaikeuttaa niitä suuresti. Mintulla on hyvä rakenne (Kyvyt esiin -arvioinnissa 8,5), ja sen vuoksi oletin, että se pystyy kyllä esittämään laajaa ja pehmeää liikettä. 28. Kolme biisiä, joita kuuntelet tällä hetkellä? Kuuntelen metallimusiikkia laajasti. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Sabatonin Fields of Verdunia, Battle Beastin No More Hollywood Endingsiä ja Rammsteinin Radiota, koska niitä on soitettu paljon Radio Rockilla, jota useimmiten kuuntelen ajaessani. 29. Millainen hevosenomistaja olet? Tavoitteellinen, varusteurheilija, maalaisromanttinen. Nuorempana varusteeni olivat edullisia ja niitä oli vähän. Nykyään tykkään panostaa laatuun ja samalla ulkonäköön. Haluaisin myös oman pikku tallin, jonka seinille voisin laittaa kauniita kehystettyjä hevosaiheisia kuvia, kisoista saatuja ruusukkeita ja länget. :D 30. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana? Viiden vuoden päästä Minttu voisi jo ikänsä puolesta olla tavoitetasollani ja ylikin. Haluaisin, että se pysyy terveenä, kehittyisimme rinta rinnan ainakin VaA-tasolle ja että kilpailuista tulisi menestystä.
Tänään päätin ratsastaa samoja asioita kuin eilisessä valmennuksessa. Keskityin siis suoruuteen ja siihen, että Minttu ei yhtään saa vääntyä kaulastaan tai punkea ulkoapuja vasten. Lisäksi yritin pitää koko ajan ajatuksen hartioiden rentoudessa ja varsinkin siinä, että oikea käsi olisi passiivisempi. Kolmanneksi harjoittelin siirtymiä.
Oli ilo huomata, että eilen harjoitellut asiat tulivat tänään jo paljon helpommin! Ulko-ohjan ja ulkopohkeen tuki löytyi, joskin alussa vähän kangerrellen, mutta sen jälkeen kummassakaan kierroksessa ei ulospäin liiraamisesta ollut ongelmaa.
Ravi näytti paikoin jo oikein kivalta, vaikka tänään en varsinaisesti yrittänytkään saada siitä näyttävää.
Siirtymissä sain jo paljon enemmän onnistuneita siirtymiä ja paljon vähemmän epäonnistumisia kuin eilen. Välillä Minttu jäi pohkeen taakse ja teki huonon siirtymän, jolloin se myös jännittää selkänsä ja nostaa päänsä, saattaa heilauttaakin sitä. Niitä ei kuitenkaan tullut kovin paljon, ja sekä alas- että ylöspäin siirtymisiä sain monta niin, että kuolaintuki säilyi ja Minttu pysyi rentona. Tästä laitoin videopätkän.
Jäin ehkä turhankin kauan hinkkaamaan noita käynti–ravi-siirtymiä, koska kello kävi ja kun olisi voinut harjoitella samaa laukassa, niin Minttu oli jo aika lailla tehnyt päivän työn. Siksi tein laukassa vain pari siirtymää ja lopetin ravihölkän jälkeen siihen. Laukasta en saanut tällä kertaa kovin hyvin kantavaa, ja siihen olisi tarvittu enemmän aikaa. Kun tällä kerralla aloitin ihan pelkällä ravilla molempiin suuntiin ainoana tavoitteenani saada Minttu hyvin eteen ja ulko-ohjan tuelle, niin ensi kerralla näitä tehtäviä tehdessäni voisin lyhentää sitä ja siirtyä nopeasti tekemään siirtymätehtävää. Näin laukkaharjoituksille jäisi paremmin aikaa.
Tänään Minttu katseli kuvassa näkyvää harjannetta, joka on kentän vieressä. Siellä kulkee välillä hevosia, kissoja ynnä muuta, joten välillä siinä on nuorelle hevoselle liikaa katseltavaa. Korvat kertovat, että taas löytyi jotain mielenkiintoista. :D
Vähän laukkaa loppuun.
On kyllä tosi hyödyllistä katsoa itse samana päivänä treenien jälkeen näitä videoita! Videon avulla voi tavallaan varmistaa, näyttääkö hevonen sellaiselta kuin se tuntui. Myös omat istuntavirheet paljastuvat armottomasti, mutta toisaalta joskus on kiva huomata, että jokin osa-alue istunnassa näyttääkin yllättävän hyvältä. Hevosen muoto, askellajien energisyys, alleastuminen ja se, mitä siirtymissä tapahtuu, tulevat myös hyvin esiin. Nyt esimerkiksi huomaan tämän päivän videosta, että sain totta tosiaan monta sellaista siirtymää, joita eilen haettiin: Minttu pysyi pehmeästi kuolaimella, ei vastustellut ja jatkoi reipasta käyntiä alaspäin siirtymän jälkeen. Toisaalta huomaan, että vaikka siirtymiset raviin tulivat pehmeästi ja kevyestä avusta, ne jäivät pikkusieviksi, sillä Minttu otti alussa pari askelta pientä ravia ja vasta sitten ravasi energisemmin eteen. Jatkossa alan myös vaikuttaa siirtymissä rohkeammin pohkeella, jotta Mintun takaosa kyykkäisi selvemmin eli jotta se ottaisi vielä enemmän painoa takajaloilleen. Tänään riitti tämä, ja muut asiat tulevat sitten tarkkuuden ja voiman lisääntyessä.
Kevään aikana Minttu alkoi kasvatella kuntoaan. Kolme ensimmäistä kuukautta tänä vuonna se osittain lomaili (joulukuusta tammikuun puoliväliin saakka ja maaliskuun ajan) ja osittain teki kevyesti töitä 2–3 kertaa viikossa. Kun huhtikuun alussa aloin ratsastaa sitä 4 kertaa viikossa ja hiljalleen pidentää ratsastuskertoja 45 minuuttiin, Mintun ratsastettavuus on parantunut ja kunto jo selvästi kohonnut. Nyt se jaksaa työskennellä tuon ajan parilla kävelytauolla.
Terveyshuoletkin ovat väistyneet. Minttuhan oli jonkin aikaa aika hapan ratsastaa ja laukkakin oli kadoksissa, mutta jotakin tapahtui ja nyt se on jo pitkään liikkunut hyvin.
Siispä oli vihdoin aika etsiä meille valmentaja! Tehtävän otti vastaan pitkän linjan kouluratsastaja ja valmentaja Minna Kauppinen, joka piti meille tänään ensimmäisen tunnin. Ei-niin-yllätyksellisesti Minna tsekkasi, missä olemme menossa ratsukkona ja miten perusasiat meillä sujuvat.
Alkukäyntien jälkeen aloitettiin kevyessä ravissa ympyrällä. Heti aluksi lähdettiin pureutumaan jo tiedossani olevaan ongelmaan eli suoruuteen. Koska melkein koko aika tähän saakka on mennyt Mintun eteenpäinpyrkimyksen löytämisessä, muut asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tämä tosin on ollut sinänsä ihan oikea ratkaisu, kuten Minnakin totesi – jos hevonen ei liiku omin jaloin eteen, on ihan turha yrittää näprätä mitään muuta. Nyt on kuitenkin sen aika.
Minttu taipui kaulastaan liikaa, ja Minna halusi minun vahtivan, että kaula pysyy ohjien välissä ihan suorana ja vain pieni asetus sisälle saa olla. Se myös valahtaa helposti välillä ulkoapuja vasten ja alkaa liirata ulospäin. Tässä tuli ilmi oma kehityskohtani: minusta on tuntunut, että välillä se punkee etenkin vasemmassa kierroksessa niin ulkoapuja vasten kohti aitaa, että on suorastaan pakko kääntää sitä myös sisäohjasta. Tämä kuitenkin helposti saa kaulan vääntymään vielä enemmän sisään, mikä taas saa lavan valahtamaan ulos entistä pahemmin.
Varsinkin oikea hartiani myös tuppaa nousemaan ja jännittymään. Tiesinkin jo olevani toispuolinen ja että oikea käteni rupeaa helposti dominoimaan. Vasemmassa kierroksessa ongelma ei ole niin paha, koska siellä oikea käsi on ulkokätenä, mutta jos se on sisäkätenä, niin jään liikaa ohjaan kiinni ja jännitän koko kättä. Ohjeeksi sain kääntää koko lantiota ja yläkroppaa vähän paremmin sisään, rentouttamaan ja tiputtamaan oikean hartian ja tekemään vain välillä ihan pieniä asettavia otteita sisälle. Muuten käden piti antaa olla hiljaa ja passiivisena. Minna joutuikin sanomaan hartian nousemisesta monta kertaa, enkä välillä edes huomannut, että olin taas jännittänyt sitä. Vaan hänpä huomasi!
Kun Minttu oli jo hieman paremmin suora ympyrän uralla, alettiin tehdä ravi-käynti-ravi-siirtymiä. Kerroin esitiedoiksi, että ravista pysähdykseen en ole tehnyt vielä juuri ollenkaan, koska Minttu olisi jo 3-vuotiaana pysähtynyt vaikka suoraan laukasta. Sen kanssa kehityskohde on ollut se, että se siirtyisi alaspäinkin ajatellen eteen eikä niin, että eteenpäinpyrkimys vain sammuu. Tätä pidettiin nytkin silmällä. Minnan mukaan meidän ei kannata nyt vielä treenata niinkään sitä, että tehdään esimerkiksi siirtymä tiukasti jossain pisteessä, vaan siirtymä tehdään sitten kun hevonen tuntuu valmiilta siihen. Nytkin siirtymän ravista käyntiin sai tehdä vasta sitten, kun Minttu oli pyöreä ja aktiivinen eikä jännittynyt ja noussut pois muodosta siirtymän valmisteluhetkellä. Jos valmisteluhetkellä tuntui, että se jännittyy, niin pitikin korjata pyytämällä eteen ravissa ja ottaa sitten uusi yritys. Myös käynnistä piti saada tosi aktiivista, ennen kuin sain siirtää raviin, jotta siirtymässä ei tullut mitään ylimääräistä venkoilua. Tosi yksinkertainen ja hyvä harjoitus, johon ehdottomasti aion nyt kiinnittää huomiota.
Välillä käytiin tekemässä pitkillä sivuilla ja lävistäjällä muutama askeleenpidennys ravissa. Ne sujuivat hyvin! Minttu lisäsi kauniisti ja tahdikkaasti.
Seuraavaksi tehtiin laukka-ravi-siirtymiä edelleen ympyrällä. Näissä kiinnitettiin huomiota samoihin asioihin eli siihen, että Minttu ei saa jännittyä, kun valmistelen sitä siirtymään, ja jos jännittyi, niin piti ratsastaa eteen ja ottaa uusi yritys. Muutamien hyvien onnistumisten jälkeen hevosta vetreytettiin vielä tekemällä uudelleen askeleenpidennykset suorilla urilla. Niissä alkoi jo tuntua, että Minttua hieman väsytti, mutta ajoitus oli aika lailla sopiva, koska tämä tapahtui aivan parin viimeisen minuutin aikana. Askeleenpidennys ei lähtenyt enää ihan freesisti, mutta muuten se ravasi kaunista perusravia hyvin eteen.
Seuraava valmennus sovittiin tasan viikon päähän eli ensi viikon torstaiksi. Kokemus oli erittäin hyvä ja opettavainen, Minttu sai paljon kehuja ja ratsastajallakin näyttää olevan toivoa. :D Minna näyttää sopivan meille valmentajana hyvin. Nyt vain treenejä jatkamaan!
No, tietenkin 10 minuuttia käyntiä pitkin ohjin, sitten kevyessä ravissa uralla ja päätyihin ympyrät, hetken kuluttua suunnanvaihto ja sama toiseen suuntaan. Näinhän on ratsastuskoulussa opittu. Vai olisiko muitakin tapoja?
Kun tarkkailee eri ratsastajia, olivatpa nämä harrastajia tai ammattilaisia ja harjoittelivatpa mitä ratsastuksen lajia tahansa, huomaa, miten monin tavoin he hevosiaan verryttelevät. Yksi painelee laukkaa kevyessä istunnassa pellolla puoli tuntia, toinen keventää kentällä pitkin ohjin, kolmas tekee sata siirtymää ja neljäs tekee muodon vuoksi jotain ilman sen kummempaa ajatusta siitä, mitä haluaa verryttelyllä saavuttaa.
Tapoja on erilaisia, koska ensinnäkin kaikki ratsastajat eivät pidä verryttelyä erityisen tärkeänä osana harjoitusta vaan enemmänkin lihasten lämmittelemisenä. Toisille verryttely taas edustaa sitä, miten päivän treeni tulee sujumaan: jos hevonen ei tule verryttelyssä kunnolla avuille, ei se toimi myöskään myöhemmin ratsastuksen aikana.
Joskus alkuverryttely saattaa näyttää tältä: hevonen on jännittynyt, ja kaikki ympärillä oleva (mm. kuvaaja) kiinnostaa.
Toiseksi eri hevoset tarvitsevat erilaisia verryttelytapoja. Tämän näkee kisoissakin, jos käy seuraamassa isompien kinkereiden verryttelyaluetta: joku saattaa viettää siellä kävelyn jälkeen vartin, joku yli tunnin. Mistä sitten tietää, mitä oma hevonen tarvitsee?
Verryttelyssä on kaksi tavoitetta: saada hevosen kroppa valmiiksi vastaanottamaan rasitusta ja mieli toisaalta tyyneksi ja toisaalta skarpiksi. Kuka tahansa voi koettaa lähteä suoraan kotisohvalta kylmillä lihaksilla tekemään jalkakyykkyä painoilla tai tanssimaan sulavasti sambakoreografian – ei muuten onnistu! Jos lihaksilta ja niveliltä vaatii liikaa liian kylmiltään, vammojen riski kasvaa merkittävästi. Siksi reipas alkukäynti ja asteittainen vaatimustason lisääminen ovat tärkeitä. Hevonen ei heti taivu 8 metrin voltille (ja jos on taipuvinaan, niin todennäköisesti se oikeasti heittää takaosaansa ulos välttyäkseen liikataivutukselta).
Verryttelyn aikana hevosen tulisi myös aktivoitua mentaalisesti siihen, mitä ollaan tekemässä. Monet hevoset ovat ratsastuksen alussa kovin kiinnostuneita ympäristöstään ja saattavat säikkyillä pieniä asioita vain siksi, että ne eivät ole vielä tulleet kuulolle. Myös Minttu kuuluu tähän kategoriaan ihan jo ikänsä vuoksi. Se ei ole todellisuudessa mikään säikky hevonen, mutta ensimmäisen 10 minuutin aikana se herkästi kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka eivät kiinnosta sitä lainkaan harjoituksen edetessä.
Nyt jo parempi. Katse ja korvat ovat oikeaan suuntaan ja hevonen paremmin kuulolla. Takajalatkin astuvat hyvin rungon alle. Vasen kierros on Mintulle vaikeampi, ja kuvassa näkyykin, että se on vielä vino ja haluaisi asettua oikealle kohti seinää ja ottaa tuntuman mieluummin sisäohjaan kuin ulko-ohjaan.
Kuuluisalla ympyrällä!
Ensimmäisen hevoseni Valtterin kanssa lukioikäisenä minulla ei muistaakseni ollut sen suurempaa ajatusta, miten pitäisi verrytellä. Ratsastuskoulutaustallani osasin kävelyttää sitä ja tehdä ympyröitä ja suunnanvaihtoja ravissa ja laukassa. Toinen hevoseni Nala oli todella kouluttamaton ja aika vauhdikas, ja useita kuukausia sen kanssa verryttelyn tavoitteena oli saada se vain tasaiselle tuntumalle ja pään heittely ja siihen liittyvä kaikenlainen ylimääräinen tahdin rikkoutuminen pois – askellajista ja vauhdista viis. Niinpä yritin pitää ohjat tasaisella tuntumalla vaikka harjasta kiinni pitäen ja vain keventelin ja laukkasin kevyessä istunnassa reippaasti eteen. Vasta kun tämä tavoite oli kohtalaisesti saavutettu, pystyi ajattelemaan tekevänsä jotain muutakin.
Mintun kanssa saatamme olla nyt jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Se oli koko 3-vuotiskautensa ja vielä nyt 4-vuotiskevättalvellakin varsin laiskanpulskea ja mieluummin käveli ja katseli maisemia kuin venytti askelta. Siirtymissä se jäi helposti pohkeen taakse ja hitaaksi ja eteenpäinpyrkimys pikemminkin sammui kuin jalostui alaspäin siirtymäksi. Toisaalta se oli aluksi turhan valpas ja saattoi hätkähdellä ihan turhia juttuja, kuten yllä kerroinkin. Molempiin ongelmiin hyväksi ratkaisuksi osoittautui, että kävelytin sen pitkälti taluttamalla ja selkään mentyäni lähdin melkein heti raviin. Minttu tuijottelee ympäristöä sitä helpommin, mitä hitaampaa askellajia mennään ja mitä vähemmän ratsastusminuutteja on takana, ja ravissa ja laukassa sillä tuntuu olevan vähemmän aikaa mietiskellä sellaisia asioita kuin kentän pääty tai pihalla ajava traktori. Myös eteenpäinpyrkimys löytyi helpommin, kun ei hinkannut turhaan käynti-seis-siirtymiä vaan lähti posottamaan reippaasti eteenpäin ilman turhia hidastavia kaaria. Useita kuukausia hiittailinkin sitä pitkin maneesia, enkä koskaan saanut menemään liian lujaa. Aika lailla maalis-huhtikuun vaihteessa asiat tuntuivat loksahtaneen kohdalleen ja Minttu alkoi itse tarjota eteenpäin menemistä, joten päivän harjoitukseen on nyt paljon helpompi sisällyttää muitakin asioita, kun ykkösjuttu eli eteenpäinpyrkimys on saavutettu.
Toisille hitaille hevosille nopeiden siirtymien tekeminen toimii parempana herättylykeinona kuin tasaisen kova tempo. Tätä en ole vielä Mintulla juuri testannut, koska uskon, että se vain tekisi siirtymät huonosti ja jännittyneesti, jos niitä alkaisi tehdä heti alkuun. Tätäkin tapaa voisin tosin testata.
Verryttelylaukkaa. Takapuoli voisi olla vielä enemmän irti satulasta.
Entisen hevoseni Nalan kanssa verryttelylaukkaa reippaasti eteen pitkin uraa.
Leikkasin viimeksi ottamastani videosta muutaman minuutin pätkän alkuverryttelystä. Katkelma on otettu tosiaankin siitä kohdasta, kun raviverryttelyä on kulunut noin 10 minuuttia, joten hevonen ei ole ihanteellisesti avuilla. Videolta näkyy, että pyydän pari kertaa pitkillä sivuilla pientä askeleenpidennystä; kehitys näkyy, sillä nyt Minttu vastaa pyyntöön eikä vain jäkitä ja luimista korviaan, kuten se saattoi tehdä aikaisemmin. Tasapainottomuudesta tulee vielä välillä tahtirikkoja, jotka saavat sen välillä myös horjahtamaan laukkaan. En anna sen laukata, ellen itse ole tietoisesti sitä pyytänyt, mutta on tietenkin hyvä, että se ajattelee eteenpäin. Korvista ja kaulasta näkee, että se katselee vielä ympäristöä ja etten vielä pysty ratsastamaan sitä niin pitkälle kaulalle eteen-alas kuin haluaisin. Minttu kuitenkin rentoutui ratsastuksen edetessä hienosti ja venytti kohti maata, mikä näkyy alimmaisessa videossa, joka on otettu harjoituksen loppupuolelta (sama video kuin toissa kerralla tekemässäni postauksessa). Verryttelyymme kuuluu melkein aina laukkaa, mutta tällä kerralla olin jättänyt sen vasta myöhemmäksi.
Meillä on muuten juuri nyt jännittävät ajat, sillä olen vihdoin hankkinut vakituisen valmentajan! En ole ennen käynyt hänen tunneillaan, mutta olen kuullut hyvää ja näyttöjä hänellä riittää. Kyseessä on Turun seudulla asuva kouluratsastaja ja -valmentaja. Palataan siihen asiaan ensi viikolla, kun torstaina meillä on ensimmäinen hänen valmennustuntinsa!
Millaisia verryttelytapoja olet itse kokeillut ratsastamiesi hevosten kanssa? Mikä toimii, mikä ei?
Maanantai oli tarhapäivä, tiistaina kevyesti puomeja, keskiviikkona taas vapaata ja eilen torstaina juoksutusta. Tomera tamma malttoi hetken poseerata kameralle juoksemishommien jälkeen.
Minttu on kunnostautunut tänä keväänä esteratsastuksessa. Tähän mennessä se on hypännyt yhteensä koskaan vain reilu 10 kertaa, mutta kaikki on sujunut helposti ja niin hienosti, että omistaja on pakahtua ylpeydestä. Siis minä, joka en edes hae siitä mitään este- vaan kouluhevosta.
Oma ideologiani näiden nuorten kanssa on, että kaikenlaiseen olisi hyvä opetella. Kouluhevosen täytyy opetella hyppäämään ja maastoilemaan siinä missä muidenkin, ja sen tyyppistä harjoittelua pitäisi sisältyä sen treeniin jatkossakin. Esteidenhän ei tarvitse olla isoja, vaan kavaletitkin riittävät tuomaan harjoitteluun vaihtelua ja antavat lihaksille ja pääkopalle vähän erilaista työtä. Takaosan voimakin kasvaa kuin itsestään.
On ollut onni huomata, että Minttu kaiken lisäksi selvästi tykkää näistä hyppyhommista. Se on ratsastettavuudeltaan yleensä enemmin sellainen rauhallinen, mutta esteillä sen olemuksesta näkyy pienen pieni kuumuminen. Ei riehumista, ei kättä vasten painamista eikä kiihdyttelyä, mutta erityinen kiilto silmissä, askeleen venyminen ja innokas pärskyminen. :)
Nyt esteopetuksen ovat hoitaneet vielä esteratsastajat, sillä minulla on kunnollisesta hyppäämisestä vierähtänyt niin kauan, että ei kannata alkaa verestää muistoja heti kokemattoman 4-vuotiaan kanssa. Myöhemmin ajattelin itsekin ottaa muutamia estetunteja Mintun kanssa ja hypätä sillä pieniä. Edellisellä tallilla Mintulla hyppäsi muutamia kertoja Pasi Nurmi ja nykyisellä Jenna Yrjövuori.
Tänään vuorossa oli taas jotain uutta, nimittäin jumppasarjan hyppääminen. Sisään ravissa maapuomin yli, pysty, heti toinen pysty, maapuomi, pysty, maapuomi ja okseri. Aloitettiin matalilla, ja viimeisen okserin korkeutta nostettiin pian jonnekin 80–85:een saakka. Korkeampien esteiden esittely onkin hyvä aloittaa esimerkiksi jumppasarjan viimeisestä esteestä, koska silloin voi olla aika lailla varma, että askel osuu kohdalleen ja laukassa on hyvä draivi eteenpäin. Tuon kokoinen este ei tietenkään ole hevoselle oikeasti mikään iso, mutta on se suurin, mitä Minttu on vielä koskaan hypännyt. Este ei tuottanut mitään ongelmia eikä jumppasarja muutenkaan: ensimmäinen kerta mentiin vähän ihmetellen korvat tötteröllä, ja seuraavat olivatkin tamman mielestä jo niiiiiin nähty.
Ensi viikolla Mintulla saattaisi olla mahdollisuus päästä Jennan kanssa käymään "maailmalla" eli toisella tallilla hyppäämässä. Olisi mahtavaa saada se järjestymään, sillä oman tallin ulkopuolella käyminen kaiken maailman kissanristiäisissä on ihan mielettömän arvokasta kokemusta nuorelle hevoselle. Juuri siksi toivoisin, että tänä kesänä pääsisi kisoihinkin – ei siksi, että 4-vuotiaan kanssa olisi kiire saada kisatuloksia sinänsä, vaan siksi, että se oppisi siihen, että vieraassa paikassa ja kisahälinässäkin voi puksutella menemään rentona ja luottavaisena ja ratsastajaa täytyy kuunnella, vaikka vähän jännittäisi. Sehän on aivan yksi ja sama, vaikka muutamissa ensimmäisissä kisoissa menisi raviohjelman tai ristikkoluokan – oppikokemus ratkaisee.
