Let it snow, let it snow, let it snow 🎵

Ajelimme kihlattuni kanssa eilen yöllä kotiin Salosta, jossa olimme olleet viettämässä ystäväpariskunnan häitä. Ei ollut mikään miellyttävä paluumatka, vaikka päätinkin valita vähän pidemmän paluureitin moottoritietä pitkin, jotta keliolosuhteet olisivat paremmat. Lunta tuprutti ja joka paikka oli joko sohjon tai valkean lumen peitossa. Tiesi kyllä, mitä saa seuraavana aamuna ruveta ensimmäisenä tekemään. 😅 Siispä aamu alkoi ihan liian lyhyiden yöunien jälkeen lapioimalla lumet tallin ovien luota, jotta pääsin itse sisään ja hevoset ulos. Seuraavaksi kolasin autotallin edustan, jotta sain ovet auki ja mönkijän lumiauroineen pihalle. Monta edestakaisinreissua puskin lunta pois meille tulevalta tieltä noin 700 metrin matkalta, jotta sain tien auki. Vain vähän sen jälkeen ystävällinen naapuri, jota emme vielä olleet tavanneet, tulikin pihaan lumilingon kanssa ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Hän sai koneellaan tien putsattua vielä paremmin. Täällä maalla on kyllä ollut mahtavaa se, miten ihmisiin tutustuu ihan eri lailla kuin kaupungissa ja useimmat ovat niin avuliaita ja mukavia. 

Lumiurakoiden jälkeen huolsin vielä kenttää. Ajattelin, että tamppaan kaiken siihen sataneen lumen enkä auraa sitä yhtään pois, koska yleensä lunta on ollut liian vähän ja jää pääsee pilkistämään sen alta, jos tulee yksikin plussakelipäivä. Iltapäivällä lunta oli kuitenkin satanut vielä lisää tiivistetyn lumen päälle ja siinä oli selvästi raskas edetä, kun ratsastin. Siispä taidan kuitenkin vähän silpaista siitä pintaa pois. Minttu liikkui kyllä reippaasti ja otettiin tämä voimaharjoitteluna: tehtiin samoja asioita, joita muutenkin olisi voitu tehdä, mutta lyhyemmin. Alkuverryttelyn jälkeen ratsastin vähän niin kuin verryttelyn jatkona kiemurauraa niin, että hevonen todella kiemurtelee aina nopeasti uuteen suuntaan kuin käärme. Tämä on hyvä tarkkuus- ja rentoutusharjoitus. Sen jälkeen ratsastin pari kertaa avoa uraa pitkin tarkistaakseni, että kaasu ja ratti toimivat, ja siitä lähdin ratsastamaan loivaa sulkutaivutusta uralta kohti kentän keskustaa. Minttu tuntuu jo hoksanneen nämä aika hyvin, vaikka välillä minulla on vielä vaikeuksia saada sitä varsinaisesti aloittamaan sulkua eli lähtevän loivasti sivulle. Se näyttää miettivän, että tässä asennossahan on aina pitänyt mennä eteenpäin eli avoa, joten mitä tämä sivulle luisuminen nyt on. 

Lopuksi otin vielä lyhyesti laukkaa niin, että suoristin Minttua ympyrällä. Tein samaa harjoitusta, jota valmennuksessa viimeksi tehtiin, eli loivaa vastataivutusta ympyrän kaarella. Näin saan Mintun suoristumaan ja tunteen siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Tämä onnistui hyvin ja pystyin pian lopettamaan. Ei Minttu varmaan olisi enää jaksanutkaan, kun pohja oli sen verran raskas liikkua. Se vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä ja rennolta, vaikka lumimyräkkä piiskasi puita ympärillä.

Tykkään kyllä lumesta, mutta ihan näin paljon sitä ei kerralla tarvitsisi tulla. Maalla joutuu vielä ihan eri lailla miettimään, miten pääsee aamulla pihasta pois. Mutta nämä ovat näitä pikku kupruja - en silti vaihtaisi maalla asumista enää muuhun.

Kelmi nauttii lumesta. 💙

Virkeenä pirteenä aamulla aloittamassa aurausurakkaa.

Kenttääkin saa näillä keleillä huoltaa usein. 

Matkaratsastuskuumetta - what, kouluratsukolla?

Vaan totta se on. Olen ilmoittautunut Suomen Matkaratsastusseuran 6.2. pidettävälle matkaratsastuksen etästarttikurssille!

Jossain Marcellan ostamisen aikoihin tekemässäni postauksessa olen kertonut, että viime aikoina olen kiinnostunut hirveästi matkaratsastuksesta. Olen itsekin juossut muutaman maraton-kilpailun (42 km) ja jokin näissä pitkissä matkoissa kiehtoo. Kisasuoritukset koulussa tai esteillä tai melkein missä vain ovat ohi hujauksessa, kun taas matkaratsastuksessa suoritus kestää ainakin parisen tuntia lyhyillä matkoilla. Marcellaa ostaessani takaraivossa päätään nosteli ajatus, että jos Marcella osoittautuu fiksuksi ja terveeksi ratsuksi, voisin kenties kilpailla sen kanssa tässä lajissa. Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksa odottaa paria vuotta vaan voisin sen sijaan kokeilla lajia jo Mintun kanssa. Täällä uudessa kodissamme olen maastoillutkin sen kanssa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Minttu voi joskus pöllöillä ja tuijottaa maastossa, niin kuin se silloin tällöin tekee kentälläkin, mutta useimmiten se on mukava maastohevonen ja varsinkin sitten, kun on hetki päästy ravaamaan reippaasti ja päästelty mahdolliset ylimääräiset höyryt pois. :) Kuvittelisin sen nauttivan matkakisoista, etenkin kun matkaa voi taittaa porukassa.

Etästarttikurssi on käytännössä sääntökoulutus, jossa kerrotaan lajin vaatimuksista. Merkitsin kalenteriin myös pari mahdollista matkaratsastuskilpailua keväälle, sillä molemmat ovat vain tunnin ajomatkan päässä. Niihin (tai toiseen niistä) ei myöskään tarvitsisi pitkää valmistautumisaikaa, sillä lyhyimmän kilpailutason (12 - 40 km) matkoille ei edes vaadita erityistä lajiharjoittelua. Säännöllisesti liikkunut, hyvässä peruskunnossa oleva hevonen jaksaa muutaman tunnin maastoilun ongelmitta.

Harmi kyllä matkaratsastus on Suomessa ainakin vielä niin pieni laji, että harrastaja- ja kilpailijamäärät eivät päätä huimaa ja monia kisoja tiedän peruuntuneenkin siksi, ettei ilmoittautuneita ole ollut riittävästi. Menen kuitenkin innolla kuuntelemaan etäkurssia ja katsotaan, mihin tämä kaikki vie. Ehkä tästä tulee minulle uusi harrastus, kouluratsastuksen rinnalle tietenkin. ;)

Kuten kuvatodisteista näkee, viihdymme molemmat myös puskissa. 😁

Omien taitojen rajoille ja niiden yli

Minnan tunnilla eilen illalla jatkettiin sulkujen työstämistä ravissa ja laukassa. Tehtävät alkavat mennä niin haastaviksi, että todella saa olla kieli keskellä suuta. 😅 Valmennuksissa on kyllä juuri hyvä puoli se, että siellä tulee mentyä oman mukavuusrajan yli ja varmaan yritettyä kovemmin. Kun on ensin tehnyt siellä jotain, uskaltaa sitä kokeilla myös omin päin.

Tajusin, että nyt aletaan olla siinä kohtaa ratsastajan kehityskaarta, jossa omat vanhat taidot eivät enää riitäkään vaan valmentajan merkitys korostuu. Pystyin ennenkin hyvin kouluttamaan hevosen itsenäisesti HeB-tasolle ja osittain itsenäisesti myös HeA-tasolle, mutta nykyään harjoittelemme sellaisia asioita, joita en ole tehnyt joko koskaan aiemmin tai sitten kauan sitten ja helpompina versioina. Pitkään aikaan ei ole ollut sellaista ratsua, joka osaisi esimerkiksi vaativien luokkien asioita. Nyt sitten pitäisi opettaa vaativien ohjelmien asioita Mintulle samalla kun itsekin tavallaan niitä opettelen. Mutta so far so good!

Valmentajasta puheen ollen on todella tärkeää, että valmentaja on sellainen, jonka taitoihin luottaa. Kun harjoittelee itselle tuttuja asioita, vaikka hevonen ei niitä vielä osaisi, kokenut ratsastaja pystyy itsekin arvioimaan, milloin menee hyvin ja miltä minkäkin kuuluu tuntua. Minullekin on tullut treeneissä vastaan jo monia kertoja, jolloin on vain tehtävä se mitä valmentaja sanoo ja uskottava, että nyt meni hyvin ja oikealla tiellä ollaan. Mennään siis omien taitojen rajoille ja niiden yli. 

Eilisellä tunnilla jatkoimme sulkujen harjoittelua. Ensin ravissa tultiin pitkän sivun alkuun niin, että tehtiin ikään kuin huono kulma eli kaarrettiin liian aikaisin pehmeästi kulman ohi, jätettiin jo siinä takaosaa vähän sisälle ja sitten asetus ja taivutus, jolloin lopputuloksena oli sulkutaivutus ravissa uraa pitkin. Minttu oli turhan lupsakalla ja hiukan saamattomallakin päällä eilen, ja tässä tehtävässä vaikeinta oli saada se pysymään riittävän energisenä. Itse taivutus ei ole sille vaikeaa, ennemminkin se tuppaa taipumaan helposti tarpeettoman paljon.

Laukassa saikin sitten olla todella hereillä. Mullahan on tällä hetkellä kentällä pituutta alle 40 metriä, ja tässä ajassa piti tulla laukassa pitkälle sivulle, ratsastaa avoa uraa pitkin, jatkaa siitä suoraan sulkutaivutuksessa vähän sivulle-eteen ja ehtiä vielä ratsastaa hevonen sulusta ulos eli jatkaakin laukassa vähän matkaa eteenpäin avoa, ennen kuin pääty tulee vastaan ja jyrätään valmentajan tuoli. 😆 Tärkeää oli ajatella sulkua enemmän eteen kuin sivulle ja ratsastaa sitä vain vähän matkaa, ennen kuin jo muuttaakin sulun takaisin avoksi. Ymmärsin kyllä hyvin, miksi näin tehtiin: hevonen ei saa sivulle lähtiessään loksahtaa ikään kuin jonnekin junan kiskoille, joita pitkin se vain vyöryy ratsastajan hikoillessa, että apua meidän piti suoristua keskihalkaisijalla ja nyt kaaduttiin jo sen yli. Olisi luullut, että eihän me mitään sulkua saada aikaan, jos ajatellaan enimmäkseen eteenpäin, mutta saatiinpa kuitenkin! Juuri niitä esityksiä Minna kehui eniten, joissa ajatus oli reippaasti eteenpäin ja vain vähän sivulle.

Minttu oli näissä laukkasuluissa oikein yritteliäs. Käyntiä se taas ei osannut eilen mennä ja olisi mieluummin vain nakellut niskojaan, rullannut kaulaansa tai teputellut pientä ravia kävelyn sijaan. Ehkä se tulee uusista, vaikeammista harjoituksista vähän virittyneeseen tilaan ja se sitten näkyy käynnissä. Enimmäkseen sen käyntityöskentely on ollut talven aikana selvästi parempaan päin.

Vaikka yleinen fiilis oli eilisissä treeneissä hiukan työläs, pari edellistä ratsastuskertaa menivät tosi hyvin. Valmennusta edeltävänä kertana Minttu teki hienosti laukanvaihdot käynnin kautta radan poikki -kuviolla (S-R) ja oli vastalaukassa taas sen verran herkkänä vaihtelemaan laukkaa vähän sinne ja tänne, että päätin ottaa tilanteesta hyödyn ja yritin pari kertaa laukanvaihtoa täyskaarron jälkeen uralle palatessani. Ne onnistuivat molemmilla kerroilla, kunhan hevonen ei jäänyt tuijottamaan jotain epämääräistä heinäpaalin takana ja muuttanut tyystin suuntaa. 😅 Saimme sitten kyllä vastalaukatkin onnistumaan.

Kuvat on otettu aiemmin tässä kuussa, kun koulusatula oli topattavana. Nyt olen onneksi saanut sen jo takaisin.

Mitä tehdä, kun kenttä on peilijäässä?

Terveisiä Varsinais-Suomen perinteisestä talvesta: kun lunta tulee, sitä saattaa tulla kerralla myrskyämällä, mutta kovin pitkää jaksoa se ei kestä ennen kuin tulevat plussakelit, vesisateet ja muutaman asteen plussan ja miinuksen välillä seilaavat lämpötilat. Tästä ihanuudesta me Turun seudun hevosihmiset nautimme parhaillaan ja katsomme, kun kenttämme muuttuvat luistinradoiksi. Eilen tuli taas oikein pyryttämällä lunta, joten luistinratani päällä on nyt 5 - 10 cm kuivaa pakkaslunta mukavasti vauhdittamassa liukua. :,D

Ei siis ole sopivampaa hetkeä pohtia, mitä tehdä, kun kenttä on peilijäässä ja käytössä on liikuntahaluinen ratsu muttei maneesia tai halua lähteä sellaiselle trailerin kanssa.

1. Maastoon!

Maastossakaan pohjat eivät tietenkään ole välttämättä ihanteelliset, mutta usein metsäteille ehtii pakkautua sen verran lunta, että ne eivät mene sileälle jäälle samalla lailla kuin ratsastuskenttä. Toisaalta vaikka maastossakin olisi jäistä, hokkikengityksellä voi vähintään kävellä niin paljon kuin sielu sietää - ja sehän tekee hyvää sekä hevosen päälle että kropalle. Jos on pääsy metsäpoluille, siellä pohja on yleensä paljon pitävämpi kuin tasaisilla teillä. Pohjan ei myöskään tarvitse olla täydellinen, jotta siinä voisi ratsastaa. Hevosen fysiikalle tekee hyvää liikkua erilaisilla pohjilla, sillä näin sen lihakset, jänteet ja nivelet kehittyvät kestämään muutakin kuin täydellistä merenpohjahiekka-kumirouhepohjaa. Maastolenkillä voi siis aivan hyvin ottaa mukaan myös ravia ja laukkaa, vaikka tiet olisivat talvelle ominaisesti kovia, kunhan rasituksen määrä ei mene kohtuuttomaksi varsinkaan hevosen tottumuksiin nähden.

Harmittavan moni ei kuitenkaan maastoile koskaan eri syistä: hevonen saattaa olla ikävän säikky, hevonen voi olla ok mutta ratsastaja on säikky, maastoon ei haluaisi lähteä yksin muttei saa seuraa, omat maastot eivät innosta tai sitten ratsastaja ei vain pidä maastoilua kovin tärkeänä. Nyt kenttien ollessa huonoja voisi kuitenkin kokeilla ottaa hevosen liikuntaohjelmaan säännöllisesti maastoilua tai jopa testata kunnon maastoilukuuria. Meillekin tuli Mintun kanssa loppukesän-alkusyksyn aikana viiden viikon mittainen yhdistelmä lomailua ja maastoilua, kun olimme juuri muuttaneet tänne ja kenttä ei vielä ollut ratsastuskunnossa. Siitä lähdimmekin suoraan nuorten hevosten aluemestaruuksiin HeA-tason radalle, jollaisia olimme aiemmin menneet vain kaksi, ja tulimme takaisin pronssimitalin kera. Todistetusti hevonen siis pysyi letkeänä ja kunnossa sillä, mitä metsäteillä saimme tehtyä!

Maastossa pari päivää sitten (kuten myös tänään).

2. Viilaa käyntityöskentely priimaksi

Käyntityöskentely jää monelta ratsastajalta usein liian vähälle huomiolle tai jopa pelkästään alku-, väli- ja loppukäynteihin. Käynnissä voi kuitenkin harjoitella samoja asioita kuin ravissa ja laukassa. Alla muutama tehtävä, joista itse pidän:

Siirtymät. Etsi käynnistä eri vaihteita ja tee siirtymiä hevosen koulutustason mukaisesti lisätty käynti - keskikäynti - koottu käynti - keskikäynti - lisätty käynti. Helpommassa tehtävässä käynnin pituutta voi säädellä portailla lyhyempi - pidempi. Hevosen raamin tulisi venyä, kun askelpituus venyy.

Pysähdykset. Harjoittele ratsastamaan pysähdys täsmällisesti pisteessä (kouluradalla hevosen lapa kirjaimen kohdalla) ja tasajaloin. Tunnustele ja tarvittaessa pyydä jotakuta kertomaan, miten hevonen seisoo. Opettele korjaamaan pysähdystä niin, että hevonen siirtää eteenpäin vain sitä jalkaa, joka jäi taakse. Ole myös tarkka, että hevonen lähtee pysähdyksestä pontevasti eteenpäin eikä laahusta ensimmäisiä askelia.

Suoruus. Suoruutta on se, että hevonen toimii molempiin suuntiin mahdollisimman yhtäläisesti, ei nojaa kumpaankaan ohjaan tai pohkeeseen, on suoralla suora ja kaarevalla uralla kaareva eli takajalat seuraavat etujalkojen uraa. Käynnissä voi tehdä samat harjoitukset kuin muissakin askellajeissa: pohkeenväistöä, avoa, sulkua, siksakkia, asetusharjoituksia, takaosakäännöksiä, voltteja, kiemurauria... Ja kerrankin on aikaa miettiä taivutusta kunnolla, kun vauhti ei päätä huimaa.

Working equitation -tyyppiset tehtävät. Näitä en kylläkään ole vielä itse kokeillut, mutta talvella on loistava aika koota kentälle tehtävärata, joihin voi kuulua mm. kulmaperuutus puomien välissä, portin avaaminen ja sulkeminen hevosen selästä käsin, esineiden poimiminen ja erilaisten jännittävien elementtien ohi tai läpi ratsastaminen. Tärkeää ei ole vauhti vaan huolellisuus ja rentous.

3. Maasta työskentely ja asioihin siedättäminen

Hevosen kanssa voi työskennellä maasta niin, että sitä siedätetään asioihin, joita se tällä hetkellä jännittää. Tavoitteena on, että kun ensi kesän kisoissa kisaradalle lentää muovikassi tai yleisö alkaa taputtaa, hevonen ei enää alakaan stressata ja jännittää. Siedätykseen löytyy monia hyviä opetusvideoita mm. YouTubesta. Tärkeää kuitenkin on, että hevosen käsittelijä tietää, mitä on tekemässä. Kokemattoman ei pidä lähteä noin vain huiskimaan hevosta sitä pelottavilla asioilla, sillä se saattaa johtaa vaaratilanteisiin ja saada hevosen pelkäämään entistä enemmän. Osaavan apurin kanssa hevosen totuttaminen kaikkeen mahdolliseen on kuitenkin valtavan hyödyllinen satsaus, olipa oma harrastaminen millaista tahansa.

4. Lomajakso hevoselle ja itsellesi

Jos hevosen pää kestää ja etenkin jos sillä on kunnollinen tarha, jossa se liikkuu, mikään ei estä antamasta hevoselle esimerkiksi parin viikon lomaa, kun säät ja pohjat ovat huonoimmillaan. Tarhakaverit usein liikuttavat toinen toistaan, mutta hevoselle voi keksiä muutakin puuhaa. Esimerkiksi Minttu ja Marcella rakastavat sitä, että mieheni katkoo välillä pienen puun (harvennamme näitä pihamme ympäristöstä, joten niitä riittää!) ja laittaa sen tarhaan. Hevoset saattavat nakertaa puuta turpa turpaa vasten jopa silloin, kun heinääkin olisi tarjolla.

Miehen puuyllätys sai iloisen vastaanoton.

Jätä ihmeessä kommenttisi kommenttikenttään ja kerro, mihin ratkaisuun olet itse päätynyt, kun pohjat ovat huonossa kunnossa!

Sulut työn alle

Meidän hommahan menee jo suorastaan vakavaksi. Talven aikana on tosiaan aloitettu valmennuksissa sulkutaivutusten alkeita laukassa, ja eilen alettiin harjoitella samaa ravissa. Tänään taas tein muutamia ensin käynnissä. Järjestys tosiaan tämä. 😂

Eilen Minnan treeneissä teimme tehtävää, joka muistaakseni tulee myös joissakin vaativan kouluohjelmissa vastaan (en ole varma, tuleeko juuri uralla vai kenties keskihalkaisijalla, mutta samantapaisena kuitenkin). Pitkälle sivulle tultiin ravissa ja pitkä sivu piti aloittaa lyhyellä avotaivutuksella. Sen jälkeen suoraan voltille, josta suoraan sulkutaivutukseen edelleen uraa pitkin. Avotaivutuksessahan hevosen pitäisi liikkua samassa asennossa kuin se on volttia aloittaessaan, joten avo valmistelee volttia. Sulkutaivutus uraa pitkin taas on helpointa aloittaa suoraan voltilta, koska siinä asento on sama kuin volttia lopettaessa. Minusta kylläkin eilen tuntui, että Minttu oli vaikea saada jatkamaan sulkua heti voltin jälkeen, kun taas tänään sain sen aika helposti siirrettyä sulkuun ihan suoriltaan ilman volttia. Syy tämän päivän helppouteen oli kuitenkin varmaan se, että tänään Minttu oli paljon energisempi kuin eilen (enimmät piti laukkuuttaa ensin liinassa pois, ja sitä tapahtuu nykyään tosi harvoin enää 😂) ja ylipäätään tunnumme molemmat hoksaavan asioita niin, että ensin harjoitellaan valkussa, sitten nukutaan yön yli ja seuraavana päivänä kokeillaan uudestaan uusin voimin. 

Tänäänkin aluksi ravisulku tuntui hiukan hankalalta, joten tein ensin muutamia käynnissä. Siinä Mintun tuntui olevan helpompi järjestellä jalkansa ja kroppansa ja pääsin kehumaan sitä oikeista reaktioista. Sen jälkeen saman siirtäminen raviin olikin yllättävän sujuvaa. Monestihan asiat opetetaankin ensin käynnissä, mutta Mintulle vahvin ja helpoin askellaji on aina ollut selvästi ravi, joten siinäkin on puolensa, että esittelee uusia asioita ensin ravissa.

Mutta siis, taas ollaan oppimassa uutta! Tuntuu huikealta ajatella, että 2,5 vuotta sitten Minttu oli 3-vuotias pallero, jonka selkään vasta nousin, ja nyt jo opiskellaan oikein vakavasti otettavien kouluhevosten juttuja. Johan tässä alkaa kisakuume taas hiukan kolkutella, kun viime kisoista on jo jonkin aikaa ja koko ajan kehitytään eteenpäin. 

Tänään sää oli aikamoista lumituiskua, mistä varmaan Mintun virtaisuuskin johtui. Sain kuitenkin tuoreita kuvia, kun mieheni tarttui kentän laidalla hetkeksi kameraan. 

Tässä tullaan sulkua ravissa uraa pitkin. Pikkusisko massuttaa taustalla heinää, kun isompi joutuu huhkimaan talvimyräkässä. 😁