Kaksi eritasoista hevosta pitää ratsastajan skarppina

Meillä kävi viime viikonloppuna ystäväpariskunta kylässä, ja sen myötä sain ratsastuskuvia sekä Mintusta että Marcellasta. Minttu pääsi lisäksi toimittamaan ensimmäistä kertaa alkeisratsun virkaa: kaverini ohjasi sitä itse käynnissä ja kokeili muutaman kerran ravia talutettuna. Käynnissä Minttu ei ollut moksiskaan, ravissa taas hiukan ihmetteli, mutta ei kadonnut taivaanrantaan, kun "äiti" juoksi vieressä. :D 

Alkukevät on ollut molempien hevosten kanssa aktiivista treeniä. Minttua olen ratsastanut yleensä viidesti viikossa ja Marcellaa kolmesti, välillä neljästi. 

Olen huomannut, että on todella hyödyllistä, että nyt minulla on kaksi ratsastusikäistä hevosta, jotka kuitenkin ovat eri koulutusvaiheissa. Minttu alkaa olla VaB-tasoinen. Marcella taas harjoittelee taipumista, laukannostoja ilman ravikiihdytystä ja tasaisella kuolaintuella pyöreässä muodossa kulkemista. Lisäksi ne ovat eriluonteisia: Minttu on hitaanpuoleinen ja tykkää leppoisasta hölkästä, Marcella eteenpäinpyrkivä ja nopea. Joudun olemaan tarkkana, mitä pyydän ja millä tavalla, kun hevoseni ovat näin erilaisia. Ja se on hyvä asia! Pysyn ratsastajana paljon paremmin hereillä ja kehitän taitojani paremmin, kun en voi tuudittautua tekemään asioita aina samalla tavalla. Tässä asiassa vaihtelevilla hevosilla ratsastavat ovat paremmassa asemassa kuin ne, joilla on oma hevonen, ellei niitä omia satu olemaan tosi monta.

Minttu esimerkiksi oli 3-vuotiaana liiankin helppo opettaa kulkemaan kuolaintuella. Sen kun vain otti ohjat käteen ja pyysi pohkeella eteenpäin, loppu hoitui itsestään. Huono puoli oli, että vaikka Minttu ei pyrkinyt välttämään tuntumaa eikä laittanut turpaa mihinkään ryntäisiin saakka, se olisi halunnut kulkea luotiviivan takana ja varsinkin ihan nuorena sitä joutui usein sieltä korjaamaan pois. Marcella taas ehkä rotunsakin puolesta on taipuvainen kantamaan päätään korkealla, ja sille pään laskeminen eteen-alas kohti kuolaintuntumaa on selvästi hitaampi prosessi opettaa. Sille otin kolmeksi tai oikeastaan 2,5 ratsastuskerraksi avuksi sivarit eli sivuapuohjat, kun olin ensin kädellä kuolainta maasta liikutellen opettanut myötäämisen. Jotkut eivät tykkää käyttää sivareita muuten kuin juoksutuksessa eivätkä välttämättä silloinkaan, mutta itse kasvoin ratsastuskoulussa, jossa niitä käytettiin kokemattomilla ratsastajilla ja kokemattomilla hevosilla paljon. Mieleeni on jäänyt niiltä ajoilta, että hevoset olivat sivareilla hyvin tyytyväisiä: ne ottivat niistä itselleen tasaisen tuen ja liikkuivat mielellään ja rentoina eivätkä välittäneet, että ratsastajan pitelemä ohjat ohjat saattoivat läpsyä milloin mitenkin. Mitään suuria taivutustehtäviä niiden kanssa ei ehkä kannata tehdä, koska ne eivät jousta sivuille hevosen pään liikkeen mukaan, mutta muuhun alkuopetukseen ne kyllä sopivat hyvin. Juoksutin Marcellaa ensin kerran sivareilla niin, että se sai ideasta kiinni, ja sen jälkeen ratsastin kahdesti niin, että ne olivat päällä. Marcella hoksasi alaspäin venyttämisen niiden avulla hyvin, ja kolmannella ratsastuskerralla (sillä, josta tämän postauksen kuvatkin on otettu) pidin niitä vain hetken alussa ja otin sitten pois. Marcella ei ole tuntumalla vielä tasainen, mutta usein se jo hakeutuu pyöreään muotoon kuolaintuelle ja välillä malttaa venyttää jo eteen-alas.

Muitakin eroja Mintussa ja Marcellassa on. Marcellan luontainen tahti on nopeampi, mistä voi olla myöhemmin etua monien liikkeiden suorittamisessa. Lisäksi esimerkiksi laukannoston ja ylipäätään laukkaamisen opettaminen on ollut sille paljon helpompaa kuin Mintulle, koska sitä ei varsinaisesti tarvitse kannustaa eteenpäin. Minttu taas on rakenteeltaan perinteisempi kouluhevonen, joten aika näyttää, miten Marcella oppii kouluhevosen liikkumiselta vaadittavia asioita, kuten kokoamista.

Kiitos vielä kaikille, jotka annoitte blogilleni ääniä Somegaalassa! Tänä vuonna blogini ei tullut valituksi ehdokkaiden joukkoon, kuten viime vuonna, mutta mukana on monta mielenkiintoista sosiaalisen median tiliä, joihin kannattaa tutustua.

Äänestä Kuolaintuella ehdokkaaksi hevosalan Somegaalaan!

Hevosalan Somegaala tulee taas! Viime vuonna blogini pääsi ehdokkaaksi Paras blogi -kategoriassa. Tämän vuoden kategoriat on nyt julkaistu, ja mitä tahansa sosiaalisen median hevostiliä voi äänestää eri ehdokkaaksi eri kategorioissa. 

Jos olet saanut blogini kautta inspiraatiota omaan harrastamiseesi tai muuten vain nauttinut sen lukemisesta, toivon, että käyt antamassa äänesi: Äänestys - Hevosalan Somegaala 2023. Kategoriat ovat tänä vuonna erilaiset kuin viime vuonna, ja meitä lähinnä on varmaankin Vuoden positiivisin tili: "Sometili, joka sisällöllään kannustaa ja inspiroi muita sekä tuottaa hyvää mieltä. Mikä tahansa sosiaalisen median alusta."

Lisää vaihtoihin valmistautumista: huomio laukan laatuun

Laukanvaihtoharjoituksemme Mintun kanssa ovat jatkuneet ahkerasti viime aikoina. Tavoite on saada ne siihen kuosiin, että tällä kisakaudella voisi jo ratsastaa ohjelman, jossa on vaihtoja.

Minttu ymmärtää jo nykyään vaihtoavun, mutta nyt olemme yleisen ongelman äärellä: se vaihtaa herkästi takaa jäljessä eli kiirehtii vaihtamaan etujalat, jolloin takapää ei ehdi mukaan samassa askeleessa. Olen tosi paljon katsonut tähän liittyviä videoita ja tietysti kiinnittänyt huomiota omien apujeni ajoitukseen. Välillä on tullutkin puhdas vaihto, mutta usein ei.

Valmennuksissa on käynyt ilmi ja myös yksin treenatessani olen huomannut, että laukan laatu ei aina ole ollut riittävän hyvä. Laukka tulisi saada vielä pienemmäksi, valmentajani sanoin "pomppivaksi" (monissa muissakin lähteissä on käytetty ilmaisua "bouncy canter"), jotta takaosan olisi helpompi aloittaa vaihto. Olen kyllä saanut laukan pieneksi, mutta kieltämättä selkäänkin on tuntunut, että takajalat saisivat nousta vielä voimakkaammin maasta. Nyt ne ovat jääneet usein liian rennoiksi ja lötköiksi.

Viime aikoina olen myös videoinut näitä treenikertoja useasti ja huomannut videolta saman: vaihto on ollut kaikista lähimpänä puhdasta, kun laukka on ollut juuri ennen vaihtoa hyvin terävää ja "pomppivaa". Silloin vaihto tuntunut myös selkään parhaalta.

Nyt erityishuomion kohteena on siis laukan laatu, jotta saisimme vaihdoista puhtaita.

Eilen tein ravipainotteisen treenin, mutta lopuksi otin yhden laukkaharjoituksen nimenomaan vaihtoja silmällä pitäen. Harjoitusta oli itse asiassa pohjustettu treenin aikana jo muutenkin, sillä tein raviavoja, joissa pyysin Minttua avon sisällä ravaamaan pienemmin ja sitten terävästi reagoiden suuremmin ilman, että taivutus häviää. Samaa terävyyttä hain nyt laukassa. Aloitin ympyrällä varmistamalla, että Minttu reagoi hyvin kokoamiseen ja terävästi eteen. Sen jälkeen kokosin sitä muutamaksi askeleeksi vielä enemmän ja jokaisella kootulla askeleella naputin raipalla kevyesti takajalkaan samaan aikaan, kun hieman naksutin kielellä tahtia. Heti, kun takajalka selvästi otti voimakkaamman askeleen irti maasta eli tuli oikea reaktio, kehuin ja pyysin Minttua laukkaamaan eteenpäin rennompaa laukkaa. Tätä muutaman askeleen kokoamista toistettiin molempiin suuntiin muutama kerta. Ajatus on, että hevonen reagoisi riittävän voimakkaasti takajaloillaan, kun sitä kootaan, eli laukasta tulisi nopeaa, sähäkkää ja hieman pomppivampaa. Minttu sai mukavan nopeasti juonesta kiinni ja päästiin lopettamaan hyvissä ajoin, ennen kuin se väsyi.

Tänään kokeilin samaa harjoitusta uudestaan ensin raipan avulla ja sitten jokusen kerran ilmankin. Tuntui, että sain jo hyviä reaktioita ja Minttu keskittyi siihen, mitä siltä pyysin. Muun ajan ratsastin sitä vain matalaan, pyöreään muotoon ja kaarevien puomien yli sekä hieman pohkeenväistöä laukassa matalassa muodossa. Minttu oli mukavan rento ja iloisen oloinen tänään ja varmaan tykkäsi, että nyt oli rennompi päivä.

Kesällä 2022, mitäpäs muuta kuin laukkaa harjoittelemassa.