Postaukset tulevat yleensä vähintään pari ratsastuskertaa myöhässä, sillä kuten olen kertonut, käyn tallilla nykyään noin kolmesti viikossa, mutta postauksia ei tule yhtä tiuhaan. Tämä ratsastuskerta oli 7.7. Ratsastin sekä Leon että Helkan, mutta tässä postauksessa keskityn vain Leoon.
Puhelinkuva Leon karsinassa. Huomatkaa Ascot-lippis! |
Videolla esiintyvä Leo on niin ikään Onnenperän tallin opetushevonen, arvioni mukaan noin 170-senttinen puoliveriruuna. Leo ei käy ihan pienimpien aloittelijoiden tunneilla, joten sen päivistä löytyy aina jokin sopiva rako, jolloin ehdin ratsastaa sen. Leo näyttää ulkoisesti jonkin verran Nalalta: samankokoinen, pitkäkaulainen ruunikko puoliverinen ilman kummempia päämerkkejä. Ratsastettavuudeltaan ne vaikuttavat kuitenkin aivan erilaisilta. Nalahan oli hyvin herkkä, eteenpäinpyrkivä ja varsinkin alkutaipaleellamme enemmän tai vähemmän kuumuva. Leo taas on näin kuukauden tuttavuuden perusteella dieselmalli, jonka kanssa olen saanut ihmetellä reilun aikaa, ennen kuin eteenpäinpyrkimys on löytynyt. Vähintään osasyy tietynlaiseen hitauteen voi tietysti olla tuntiratsun työ, sillä eihän tunneista tulisi mitään, jos hevonen reagoisi jokaiseen tahattomaan pohjeapuun säntäämällä eteenpäin.
Suunta Leon kanssa on kuitenkin ylöspäin (tai sanoisimmeko pikemminkin eteenpäin, sillä onneksi kyseessä on mukava hevonen, joka ei turhaan koettele etu- ja takapäänsä jousia hypätäkseen ylöspäin). Aloitan joka kerran herättelemällä sitä reagoimaan nopeasti eteenpäinajavaan pohkeeseen. En kiihdyttele tasaista vauhtia pitkin uraa, sillä olen oppinut, että pohkeelle hidas hevonen ei tästä yleensä tule sen paremmaksi, vaan eteenpäinpyrkimys lässähtää samalla sekunnilla kuin ratsastajan pohje väsähtää. Sen sijaan pyydään nopeasti vähän eteen, otan muutaman askeleen jälkeen kiinni ja sitten taas eteen. Nopeita siirtymiä siis, jotka ovat, kuten edellisessä postauksessa hehkutin, ihmelääke melkein joka vaivaan.
Leo on kuitenkin melko osaava hevonen, jolla teen myös esimerkiksi vastalaukkoja ja eri askellajeissa avoja (ja voisin ottaa sulutkin kohtsillään ohjelmistoon), mitä taas en ole viime aikojen raaemmilla hevosilla niin kovasti päässyt tekemään. Ratsastajahan tarvitsee sellaistakin treeniä, että voi harjoitella niitä asioita, joita sekä hän että hevonen jo sinänsä osaavat. Kokenutkin ratsastaja ruostuu, jos ei pitkään aikaan pääse jotain jo osaavan hevosen kyytiin. Samalla kun se toimii minulle heppaterapeuttina ja tällaisena osaavana treenikumppanina, minä puolestani koetan suoristaa sen etu- ja takapään kulkemaan samalla uralla (muutaman kerran on tullut keskusteltua takapään luisumisesta sisään vasemmassa kierroksessa) ja löytämään uuden vaihteen silmään. Nyt varsinkin ravissa takajalat saisivat tulla vielä reilusti syvemmälle rungon alle.
Näissä videopätkissä näkyy vähän ravaamista ja laukkaamista, ei sen kummempia tehtäviä vielä.
Helkan kanssa on sujunut aivan loistavasti! Jo muutaman ratsastuskerran aikana meno on ruvennut näyttämään ja tuntumaan aivan erilaiselta kuin ensimmäisellä kerralla. Kenties saan siitä pian videota.