perjantai 30. syyskuuta 2016

Miltä hevoseton elämä maistuu?

Terveisiä työntäyteisestä Etelä-Suomesta! Kuten blogia seuranneet lukijat tietävät, elän tällä hetkellä hevosetonta vaihetta. Nala-projekti päättyi onnistuneesti, ja kerroinkin, että tuskin otan uutta hevosta ihan tähän väliin. Kirjoitan kuitenkin lyhyehkösti kuulumisia.

Työskentelen kokopäiväisesti aineenopettajana lukiossa pk-seudulla. Opetan äidinkieltä, suomea toisena kielenä ja nyt vähän psykologiaakin. Lukuisten kurssien lisäksi vapaa-aikaa ovat verottaneet ylioppilaskirjoitusten valvonnat ja kokeiden esitarkastukset sekä oma toiminimeni. Näidenkin jälkeen energiaa pitäisi riittää avoimen yliopiston luennoilla käymiseen ja tenttikirjallisuuden lukemiseen. Ei siis ihme, että välillä tunnit ovat olleet kortilla.

Olen tyytyväinen ratkaisuuni olla ottamatta hevosta tämän lukuvuoden aikana. Välillä on ihan oikeasti hyvä ehtiä tehdä muutakin kuin käydä töissä ja tallilla. Nykyisessäkin tilanteessa illat venyvät välillä pitkiksi, mutta vastapainona on päiviä, jolloin työpäivän jälkeen ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Kun käy töissä ja pitää hevosta, lukujärjestyksestä riippuen iltaan voi olla vaikea kaapia rauhallista hetkeä, jolloin voisi vain olla ja juoda teetä villasukat jalassa. Kuppi kaatuu ja liukastelen villasukissani, kun yritän juosta jo seuraavaan paikkaan.

Mutta kun hevoseton ei ole silti huoleton. Olen vakaasti sitä mieltä, että moisen kuningasidean on keksinyt joku, jolla on liikaa vapaa-aikaa, ilkeäluontoinen anoppi, roska silmässä ja liikavarvas.

Kyllä minä kaipaan ratsastamista. En ole mennyt tunneille, koska en kuitenkaan saisi niistä sellaista tyydytystä, jota oman hevosen kanssa treenaamisesta saa. Jos on tottunut harrastamaan koskiseikkailuja, ei vain innostu opastetusta tunnin turistimelontaretkestä lähimmällä ankkalammella.

Koska voivottelu ei mielialaa paranna, tapanani on etsiä asioista hyviä puolia, jos niitä suinkin on löydettävissä. Vaikka tähän hetkeen hevonen ei sovikaan, otan nyt ilon irti yleistyneistä vapaailloista, satojen eurojen säästöstä per kuukausi ja siitä, että voin käyttää aikaa kiinnostavan alan opiskeluun ja sosiaaliseen elämään. Ja voinhan kerrankin juoda iltateeni rauhassa. Olen jopa löytänyt Netflixin ja DVD:llä olevat sarjat uudelleen. Viime lukuvuoden aikana jaksoin harvoin katsoa mitään, mutta nyt olen kahlannut synttärilahjaksi saamaani Criminal Minds -sarjaa läpi ja alkanut Netflixissäkin katsoa Better Call Saulia. Tätäkö normaalit ihmiset (siis ei-hevosihmiset, toim. huom.) tekevät?

Koska hevosihminen ei kuitenkaan voi itselleen mitään, suurin tilanteeni positiivisin puoli on mielestäni kuitenkin se, että myöhemminhän voin taas ottaa uuden hevosen. Ja se se vasta lystiä on.



Kuva on otettu tallin kesäjuhlissa. Huomatkaa hevosenomistajalle tyypillinen tyytyväinen virne ja silmien loisto.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Hevosen ostaja (Homo Sapiens Wantedus Equixis): tyyppiluokittelu

© Eveliina Korhonen

© Eveliina Korhonen


Minulla on kokemusta nyt kahden oman hevosen myymisestä. Kumpikaan ei ollut herkkyytensä vuoksi aivan helppo myydä, joten prosessin aikana tutustuin melko kattavaan läpileikkaukseen hevosen ostajista. Kuten voimme todeta, selviydyin koettelemuksesta, mutta jo ensimmäisen myymisen aikana totesin, että never again. Koska olen edelleen hengissä ja järjissäni toisenkin myymisen jälkeen, olen jo viittä vaille pätevä opastamaan, miten selvitä kunnialla läpi hevosen myyntiprosessin.
Molemmille hevosilleni löytyi lopulta asialliset ostajat, mutta niillä oli suuri määrä katsojia. Useimpia ostajatyyppejä tuli vastaan useampi kuin yksi henkilö, ja monissa ostajaehdokkaissa oli piirteitä useista ostajatyypeistä. Näin saaan kirjoituksesta sopivan sekametelisopan, joka on täyttä totta mutta josta ei voi tunnistaa yksittäisiä henkilöitä.

1. Savuna ilmaan -tyyppi (Suddenlys Gonelys)
Tämä tyyppi saa sinut epäilemään, oletko nähnyt unta. Eräänä päivänä hän soittaa, kuten vakavissaan oleva hevosen ostaja tekee, ja kyselee hyvin kiinnostuneen kuuloisesti hevosesta. Tulisiko toimeen tammani kanssa? Voiko sen jättää lankatarhaan, kun mulla on lankatarha? Kestääkö laidunruohoa? Savuna ilmaan -tyyppi pitää kaikesta kuulemastaan, ja voit sielusi silmin nähdä hänet hyppelehtimässä innosta tasajalkaa puhelun aikana, sillä tämä on juuri se hevonen, jonka hän tahtoo. Sovitte, että hän tarkistaa lähipäivien aikataulunsa ja ottaa sinuun yhteyttä heti huomenna kertoakseen, milloin tulee kokeilemaan. Tässä vaiheessa hän katoaa savuna ilmaan. Ei soittoa, ei viestiä, ei mitään elonmerkkejä. Todellinen Savuna ilmaan -tyyppi ei myöskään vastaa viesteihisi, joita hänelle asiasta laitat.


2. En osaa lukea mutta osaan kysyä -tyyppi (Non-Readingus)
Tämä tyyppi saa sinut ihmettelemään, miten ostajaehdokas voi samaan aikaan tietää myytävästä hevosesta mutta olla tietämättä siitä yhtään mitään. Hän kyselee puhelimessa tai sähköpostitse kaikki ne asiat, jotka olet listannut erittäin selvästi myynti-ilmoitukseen. Kuinka korkea hevonen on (”Hevonen on X-senttinen”)? Pukitteleeko se (”Ei pukittele tai tee muutenkaan mitään hölmöä”)? Onko sillä maastoiltu yksin (”Erittäin helppo maastohevonen, joka on tottunut maastoilemaan yksin ja porukassa”)? Kun mainitset, että nämä asiat ovat kylläkin myynti-ilmoituksessa, tämä ostajatyyppi vastaa, että hän katsoi vain kuvan ja puhelinnumeron eikä lukenut ilmoitusta.


3. Yksityiskohdat ovat ihania -tyyppi (Detallius Brilliantus)
Vakavissaan oleva hevosenostaja kysyy pienimmätkin yksityiskohdat. Tämän Yksityiskohdat ovat ihania -tyyppi on oppinut hevosenhoito-oppaista, joissa käsitellään usein parin sivun verran hevosen ostamistakin. Hän kysyy hevosesta jo sähköpostilla tai puhelimessa kaiken, mihin voi olla edes teoriassa jokin vastaus olemassa. Minkä koon kenkää se käyttää? Onko sillä enemmän kapea, normaali vai leveä runko (kun ilmoituksessa on ratsastuskuvia ja videoita sekä maininta hevosen rakenteesta)? Jos se on noin X senttiä korkea, niin olisiko se arviosi mukaan ennemmin pari senttiä alle vai pari senttiä yli? Millaiset kuolaimet sillä on? Onko sillä päässä jotain merkkiä, kun kuva on otettu sellaisesta kuvakulmasta, että en ihan varmaksi erota? Tämän tyypin kysymysten kohdalla mielesi tekee kysyä, riippuuko hänen ostopäätöksensä todella hevosen kengän koosta tai siitä, onko hevosella päässään tähti vai kenties tähdenaihe. Tässä ostajatyypissä on usein vaikutteita Savuna ilmaan -tyypistä: hän vie sinulta tunnin aikaa puhelimessa mutta lopulta ei tule edes katsomaan, vaikka kaikki tuntuu miellyttävän häntä. Ehkä tähdenaihe oli liikaa.


4. En halua uskoa sitä todeksi -tyyppi (Deniuys Everythingus)
Tämän ostajatyypin ero En osaa lukea mutta osaan kysyä -tyyppiin on se, että hän on lukenut ilmoituksen, jossa kerrot hevosesta suoraan ja rehellisesti, kuten ”herkkä ja reipas”, ”ei sovellu kokemattomille tai kovakätisille”, ”vaatii vakaata istuntaa ja taitoa käyttää istuntaa ja pohjetta”, ”ei sovellu helppoa hevosesta etsiville”. Hän on kuitenkin ilmeisesti ihastunut hevosen joihinkin ominaisuuksiin eikä tahdo uskoa muita ominaisuuksia todeksi. Niinpä hän soittaa ja ilmoittaa, että hevonen on juuri sopivan ikäinen, kaunis ja kiinnostava, joten sopisiko se tällaiselle tätiratsastajalle, joka on tottunut ratsastamaan ratsastuskouluhevosilla ja joka etsii kaikin puolin helppoa, rauhallista ja vähän laiskaa hevosta leppoisaan puskailuun? Tai sopisiko se 12-vuotiaalle lapselle, joka on jo muutaman vuoden ratsastanut, tosin enimmäkseen ilman opetusta? Kun hämmästyneenä toistat, mitä ilmoituksessa olet kertonut, tämän ostajatyypin äänestä kuuluu odotettu pettymys, kun hän toteaa, että niin ei hän kyl mitään heiluvaan istuntaan tai epävakaaseen käteen reagoivaa hevosta halua kun hän tykkää enemmän semmosista helpoista. Mutta kun se on muuten niin ihana, niin ehkä hevonen muuttuukin toisenlaiseksi, jos hän vain soittaa ja kysyy.


5. Viidessä vuodessa ammattilaiseksi -tyyppi (Rideus Glamorous)
Tämä ostajatyyppi on oikeasti hankala. Hänen eronsa En halua uskoa sitä todeksi -tyyppiin on se, vaikka hän lukisi ilmoituksen ja saisi rehellisen kuvauksen hevosesta sähköpostinvaihdon ja puhelun perusteella, hän on vakuuttunut hevosen sopivuudesta ja haluaa tulla kokeilemaan. Perillä hän kävelee hevosella hetken, yrittää siirtyä raviin, säikähtää hevosen normaalia reipasta ravia ja vetäisee siltä suupielet korviin asti. Loppujen lopuksi hän ei pääse ollenkaan ravaamaan saati laukkaamaan, koska hänellä ei ole vähääkään niistä taidoista, joita hän uskoi itsellään olevan. Hankalan tästä ostajatyypistä tekee se, että järjestät muutaman tunnin päivästäsi vain häntä varten turhan takia, ja se, että pahimmillaan hän syyttää hevosta hulluksi. Häntä ei kiinnosta, että olet juuri itse esittänyt hevosen toimivana hänen silmiensä edessä – vika ei voi olla hänen ratsastustaidoissaan tai siinä, että todellisuudessa hänelle sopisi tällä hetkellä paljon vähemmän herkkä ja anteeksiantavainen hevonen.


6. En tiedä mitä haluan tietää, tiedäks sä? -tyyppi (Buyus Confusious)
Tietämätön tyyppi ei ole erityisen hankala, sillä hän ei vie paljon aikaasi. Olet pohjustanut hevoskauppaa laatimalla mahdollisimman selkeän ja riittävän yksityiskohtaisen ilmoituksen, jotta kiinnostuneet voisivat tulla kokeilemaan hevosta jo niiden tietojen perusteella. Tietämätön tyyppi aloittaa puhelun seuraavin sanoin: ”Matti Meikäläinen täällä hei. Sulla on myynnissä tuollainen 10-vuotias poni. Voisitko kertoa siitä vähän lisää?” Kun kysyt, mitä soittaja haluaisi vielä ilmoituksen tietojen lisäksi tietää, soittaja tuntuu ajattelevan asiaa vasta ensimmäistä kertaa. ”Hmmmh, ääh, ööh… Noh siis, mitähän mä nyt haluisin tietää… Siis kaikenlaista… Ööh, no siis onks se hyvä maastossa?” ”On, kuten on ilmoituksessa kuvailtu.” ”Aa nii joo, no öö… No ei mul kai sit muuta… Mitähän mun pitäis kysyä?”


7. Oispa rahaa -tyyppi (Buyus Persaukius)
Tyypit 7–9 ovat läheistä sukua toisilleen, sillä heistä yksikään ei ole ostamassa hevosta. Oispa rahaa -tyyppi haaveilee hevosesta, vaikka hänellä ei ole siihen mahdollisuutta. Tähän tyyppiin luetaan myös ne, joilla ei ole aikaa tai paikkaa, jossa hevosta voisi pitää. Oispa rahaa -tyyppi ei kestä seurata sivusta, kun joku muu ostaa hänen unelmahevosensa, joten hän toimii kuten kuka tahansa ostaja toimisi ja kyselee hevosesta kovasti. Lopuksi hän kertoo, että hevonen kuulostaa kyllä ihanalta, mutta hänen pitää odottaa seuraavaa palkkaansa, ja itse asiassa hänellä ei ole edes tallipaikkaa kuin vasta syksyllä. Tämän tyypin ominaispiirteisiin kuuluu, että todellisuudessa hänellä ei ole rahaa edes kuukauden päästä eikä sitä seuraavana, mutta se ei estä häntä viemästä myyjien aikaa. Hieman jalostetumpi muoto tästä tyypistä kyselee, voisiko hevosen maksaa esimerkiksi kymmenessä osassa eli noin vuodessa.


8. Saako ylläpitoon? -tyyppi (Non-Buyus Anythingus)
Ylläpitäjätyyppi ajattelee, että hevonen eroaa kaupan kohteena kaikesta muusta. Mikään ei estä häntä kysymästä jokaisesta myytävästä konista, luopuisiko myyjä sittenkin myyntiaikeistaan ja antaisi ilmaiseksi ylläpitäjän käyttöön. Onhan ihan tavallista soittaa esimerkiksi auton myyjälle ja kysyä, että emmää kyl ostaa halua kun se maksaa niin paljon, mutta voinks hakee auton jo tänään ja ottaa sen omaan pihaani? Maksan kyllä bensat, joita käytän!


9. Renkaanpotkija-tyyppi (Kickius Hoovius)
Tyypit 7 ja 8 eivät ole ostamassa hevosta, mutta he kuitenkin haluaisivat sellaisen. Renkaanpotkijatyyppi sen sijaan ei edes halua juuri nyt hevosta. Hän ottaa yhteyttä joidenkin hevosten omistajiin ja kyselee hevosista, mutta omassa päässään hän miettii, että elämäntilanne ei ole kyllä lainkaan sopiva, hevonen vie paljon aikaa ja rahaa ja talokin pitäisi remontoida. Hän ei tule katsomaan hevosta tai ainakaan osta sitä, vaikka se olisi kaikin puolin sopiva. Tämän tyypin tunnistaminen on etukäteen vaikeaa, eivätkä he itsekään tunnista itseään, sillä kukapa myöntäisi olevansa itse renkaanpotkija.


10. Fiksu ostaja -tyyppi (Buyus Intelligus)
Fiksu ostaja lukee myynti-ilmoituksen ja ottaa yhteyttä vain, jos hevonen vaikuttaa sen perusteella sopivalta. Hän kyselee joitakin tarkentavia kysymyksiä saadakseen yhä paremman kuvan hevosesta. Hän osaa arvioida taitonsa ja tilanteensa oikein ja hän todella haluaa ostaa sopivan hevosen, jos sellaisen löytää. Koeratsastuksessa hevonen kenties osoittautuu juuri sopivaksi tai sitten ei, mutta mahdollisuudet onnistuneisiin kauppoihin olivat olemassa. Tämä tyyppi ei ole järin yleinen, mutta hyvä puoli on se, että jos kohdallesi sattuu yksikin Fiksu ostaja -tyyppi, enempää ei välttämättä tarvitakaan.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kiitos, Nala

© Eveliina Korhonen



© Eveliina Korhonen

Vuoden mittainen projektini tuli tänään päätökseensä, kun Nalaan ihastunut ostaja tuli pihaan trailerin kanssa ja poistui hevonen kyydissään. :)

Nala on ihanaluonteinen ja hieno tamma, joka voi nyt ilahduttaa uutta omistajaansa. Olen oppinut sen kanssa hirveän paljon lyhyessä ajassa, ja nyt minulla on taas paljon uusia työkaluja käytettävissä muidenkin hevosten kanssa. Se oli tämän koko projektin idea.

Olen itse muuttamassa ainakin vuodeksi pääkaupunkiseudulle tai lähistölle enkä todennäköisesti ota sinä aikana uutta hevosta, sillä työt ja avoimen yliopiston opinnot samaan aikaan vievät paljon aikaa. Lähitulevaisuudessa otan kuitenkin varmasti uuden hevosen – ehkäpä ensi kesänä jo? Blogissa ei siis tule olemaan siihen asti treenikuulumisia samalla tavalla kuin tähän asti, mutta blogin pitäminen ei kuitenkaan lopu. Se vain hieman hiljenee päästäkseen myöhemmin jälleen kukoistamaan.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Laukan kehittymisestä

Projekteissa on se hauska puoli, että on mukava katsoa silloin tällöin taaksepäin ja todeta, että niistä ajoista on tultu jo kauas. Mainitsin jossain viime aikojen postauksessa, että voisin vähän pohdiskella, miten Nalan laukka on vajaan vuoden aikana kehittynyt ja millaisilla harjoituksilla. Alimmaiset kuvat (ne, joissa minulla on vaaleanpunainen paita) on ottanut Eve Korhonen.

Koeratsastuksessa en edes kokeillut laukkaa. Myyjän tallilta joku esitti laukan, ja se riitti minulle – näin, että hevonen ei esimerkiksi riehu tai pukittele laukassa, mutta en välittänyt kurvailla tasapainottomassa laukassa ympäri maneesia, kun muissakin askellajeissa oli tekemistä. Kotona kuitenkin aloitin laukkaharjoitukset toisella tai kolmannella ratsastuskerralla.

Muutamana ensimmäisenä viikkona en juuri edes istunut satulaan. Kokeilin välillä joitakin askelia, mutta laukka oli niin isoa ja tasapainotonta, että se tuntui katapultilta. Olisin varmasti itse jännittynyt kropastani laukassa, mikä ei olisi ollut tarkoituksenmukaista, joten aluksi laukkaharjoitukset olivat sitä, että annoin Nalan laukata reipasta ja iloista laukkaa molempiin suuntiin ylisuurilla ympyröillä.

Kun lopulta aloin istua enimmäkseen satulassa, yksi käytetyimmistä tehtävistäni oli ympyrän pienentäminen ja suurentaminen laukassa. Tätä tehtävää näin teetettävän mm. Emile Faurien klinikalla nuorille hevosille muistaakseni viime kesänä. Tarkoituksena ei ole kuolettaa laukkaa vaan ylläpitää sama aktiivinen laukka, vaikka ympyrä hieman pienenee. Näin hevonen oppii kokoamisen alkeita, kun se joutuu tasapainottamaan itseään ja ottamaan jalat syvälle alleen.

Siirtymät olivat pitkään hankalia. Nala kuumeni ja alkoi häslätä lyhyenkin laukan jälkeen ja ei olisi ravissa malttanut lainkaan keskittyä ravaamiseen. Siirtymät kehittävät hevosta, mutta huonosta ravista, jossa hevonen vain heittää päätään, poikittaa ja kiihdyttää, ei voi saada hyvää nostoa. Siksi yhteen ratsastuskertaan ei pitkään aikaan mahtunut yleensä kuin korkeintaan muutama nosto, kun jokaisen laukan jälkeen meni niin kauan saada hevonen taas avuille. Sanoisin siis, että paljon nostoja, jos se on mahdollista, mutta mieluummin kaksi hyvää nostoa avuilla kuin kymmenen ei-avuilla. Jos hevonen ryysää ja sen päästää silloin laukkaamaan, se tuskin oppii tulevaisuudessakaan rauhoittumaan laukkaharjoituksissa.

Otin jo syksyllä harjoituksiin mukaan suorilla urilla laukkaamista, mutta suurimmaksi osaksi laukkasin jonkinlaisilla kaarilla. On tullut jo todettua, että koska laukka on epäsymmetrinen askellaji, hevosen on helpompi laukata kaarella myötälaukkaa kuin ihan suoraan. Tein välillä jopa vastalaukan alkeisharjoituksia niin, että laukkasin pitkällä sivulla loivan kiemuran. Tarkoituksena ei ollut tässä vaiheessa niinkään harjoitella vastalaukkaa vaan saada Nala keskittymään jalkoihinsa ja vähän tasapainottamaan itseään. Suorilla urilla Nala helposti lähti kiihdyttämään, pudotti selkänsä, jätti takajalat taakseen ja laukka hajosi joko melkein nelitahtiseksi tai ihan raville asti. Siitä varmaankin tuntui vielä vaikealta laukata suoraan kovin hallitusti ja tasapainoisesti.

Joskus tuntuu, että sen paremmin hevonen kuin ratsastajakaan ei edisty, ja joskus kehitystä tuntuu tapahtuvan harppauksittain. Tällaisen harppauksen Nala otti laukkaamisessa alkukesällä. Eräänä päivänä se pyöristi itsensä laukassa, kokosi ja pysyi kevyellä tuntumalla ja tasapainossa. Päätin jatkaa pari kierrosta suoraa uraa kenttää ympäri, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus, ja sehän onnistui! Sen viikon ajan keskityin treenaamaan laukkaa, en toki joka päivä pitkää aikaa. Välillä laukka hajosi suoralla, mutta enimmäkseen se pysyi laadukkaana. Nala myös hakeutui rennoksi ja pyöreäksi koko kropastaan heti ensimmäisen noston eikä vasta puolen tunnin tahkoamisen jälkeen. Jotain oli liikahtanut sen päässä, ja jotain oli tehty oikein kaikkina niinä kuukausina, kun hiki päässä treenasimme.

Olen koko ajan noudattanut vanhaa viisautta: muiden askellajien ratsastaminen kehittää myös sitä heikkoa askellajia. Olen tehnyt paljon käynti- ja raviharjoituksia ja laukannut vasta rennolla ja avuilla olevalla hevosella. Jos hevonen ei toimi hitaammassa askellajissa, niin tuskin toimii nopeammassakaan. Poikkeus tästä ovat ehkä ns. dieselhevosel, jotka heräävät kunnolla vasta laukassa. Nala ei vain koskaan ole kuulunut niihin.

Syksyn laukkaharjoituksia. Nala jännitti koko ylälinjansa laukassa.

Pitkään laukka näytti lähinnä sellaiselta, mitä esteradalla voisi nähdä.

Syksyn laukkaharjoituksia. Nalalla ei vielä ollut voimaa eikä ymmärrystäkään pyöristää ylälinjaansa laukassa, joten takajalat jäivät taakse ja kaula jännittyneeksi.

Kun olin kevyessä istunnassa ja annoin hevosen laukata reippaasti, sen oli helpompi ottaa takajalka kunnolla alleen kuin jos olisin puristautunut väkisin satulaan hankalassa laukassa.

Tässä Nala on syksyyn verrattuna jo paljon parempi kaikin puolin. Sillä on enemmän voimaa, jolloin se pystyy kantamaan itsensä pyöreämpänä ja tukeutumaan pehmeästi kuolaimeen. Se ei myöskään kaadu sisäänpäin voiman puutteen vuoksi.

Ennen laukkatehtäviä halusin aina, että Nala on avuilla ravissa.

Tässä sisätakajalka polkee hyvin rungon alle, ja Nala jaksaa silti kantaa itsensä ja pysyä pehmeänä edestä.

Sama kuin edellisessä. Meni kesään asti, ennen kuin Nala alkoi laukata näin pidempiä pätkiä.



Laukkojen välissä on hyvä tehdä myös jotain muuta, ettei hevonen totu siihen, että laukka on jokin muusta treenistä erillinen osionsa.


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Miten minusta tuli ratsastaja?

Kaikista harrastuksista ei ole tapana ottaa itselleen kuvaavia määritteitä. Harrastan lenkkeilyä kävellen tai juosten joka päivä, mutta en sano itseäni lenkkeilijäksi, paitsi sen tunnin ajan, kun olen lenkkipolulla. Kotiin tullessani muutun lenkkeilijästä jonkin muun aktiviteetin edustajaksi. En ole myöskään ajaja, vaikka ajan autoa joka päivä, enkä elokuvakatselija, vaikka katson elokuvia useammin kuin joku itseään ryhmäliikunnan harrastajaksi kutsuva tosiasiallisesti käy ryhmäliikunnassa. Mutta ratsastaja minä olen. Olen ollut ratsastaja jopa niinä yksittäisinä vuosina, kun käytössäni ei ole ollut yhtään hevosta ja en ole päässyt ratsaille pitkään aikaan.

Jonkinlainen viehätys hevosiin minulla oli jo ihan pienestä asti, kuten suurella osalla muistakin lapsista. Kinusin aina talutusratsastuksiin, jos sellaista oli jossakin tapahtumassa. Muistan noin 7-vuotiaana saaneeni joululahjaksi kirjekuoren, jonka sisällä oli 10 kerran ratsastuskortti läheiselle Savisaaren ratsastuskoululle Kuopiossa. Saatoin olla käynyt joillakin irtotunneilla ennen sitä, mutta viimeistään tuo kortti oli konkreettinen alku ratsastusuralleni.

Ratsastin Savisaaressa kerran viikossa reilut kolme vuotta, ja 10-vuotiaana koitti ensimmäisen kesäleirin aika. Se oli ratsutalli Heppahovin esteleiri, joskin vaihdoin samalla viikolla olevalle yleisleirille, koska tehtävät osoittautuivat vielä vähän liian vaativiksi. :D Leiriponini oli shettistamma Ipalina, ja muistan vieläkin, miten mukava sillä oli ratsastaa ja miten rentouttavaa sitä oli talutella lähitienoilla. Heppahovi vei mennessään, ja vaihdoin tallia pysyvästi. Pian sain ensimmäisen hoitohevoseni, welsh-ruuna Villen, ja tallikäyntini tihenivät pariin kertaan viikossa, vaikka vielä ratsastin vain kerran viikossa.

Taisin olla noin 14-vuotias, kun aloitin tallin valmennusryhmässä. Se oli ryhmä, joka treenasi kaksi kertaa viikossa, ja lisäksi otin usein yhden tai kaksi itsenäistä ratsastusta viikossa. Ratsastin säällä kuin säällä enkä luopunut vapaatunneistani, vaikka kenttä oli kuinka jäässä tahansa ja vaikka taivaalta satoi räntää – sitten harjoittelin vaikka pelkkiä käyntitehtäviä. Viimeistään tuolloin syttyi sellainen kipinä, että en halunnut unohtaa tätä harrastusta tai jäädä ratsastelemaan kerran viikossa.

Ensimmäinen oma hevoseni Valtteri oli Heppahovissa jonkin aikaa majaillut hevonen, joka sittemmin myytiin ja joka kuitenkin myöhemmin saapui takaisin, sillä se oli muka vaikea. Valtteri ostettiin minulle vuonna 2006, ja jäin sen kanssa ensin Heppahoviin ja myöhemmin Ohenharjun talleille. Valtteri oli kyllä vauhdikas ja monissa asioissa varsin raaka, mutta se oli herkkä, kiltti ja hyvä harjoitteluhevonen. Valtteri myytiin vuoden 2010 alussa, kun lukioni oli päättynyt ja olin lähdössä pikkuhiljaa opiskelemaan.

Turun yliopiston opiskeluvuosinani 2010–2015 ratsastus oli vaihtelevaa. Noin puolet tuosta ajasta minulla oli yksi tai useampia ratsastettavia parilla eri tallilla Turussa ihan niin usein kuin ehdin käydä, yleensä 4–6 päivää viikossa. Oli myös pari sellaista vuotta, jolloin ratsastettavia ei ollut. Noina parina vuonna koin konkreettisesti pitkästä aikaa, miltä tuntuu olla ilman hevosia. Voisinko tottua tähän? Tulisiko minustakin yksi niistä, jotka ratsastavat nuorena ja lopettavat harrastuksena myöhemmin?

Ei tullut. Palo tallille oli kova, ja jos en päässyt ratsastamaan (tai vaikka pääsinkin), luin hevoskirjallisuutta, osallistuin keskusteluihin tiedätte-kyllä-millä palstalla, kävin katsomassa klinikoita, HIHS:ssä, messuilla ja niin edelleen. Vuoden 2015 alussa valmistuin, ja samana kesänä päätin, että nyt on aika ottaa uudenlainen harppaus ratsastajana. Heinäkuussa talliin käveli projektien projekti, ensivaikutelman perusteella hirveksi kutsumani Nala. Loput tiedättekin.

Vaikka hyvässä opetuksessa oppii parhaiten, olen vasta viime vuosina yksin liikutushevosteni kanssa treenatessani oppinut oikeasti ratsastamaan. Ratsastuskoulun hevoset olivat niin hyvin koulutettuja, kilttejä, ihania hevosia, että ei niiden kanssa ollut sellaisia ongelmia kuin karmea vinous, alta juokseminen, pienimmänkin tuntuman vastustelu ja muu koheltaminen. Olin tottunut siihen, että hevonen kyllä osaa ja tekee helposti ja mielellään, jos vain pyydän sinnepäin. Nämä raa'at hevoset vasta tekivät minusta ratsastajan, kaikista eniten Nala, josta varmasti tulee sen vuoksi yksi elämäni hevosista, vaikka se on vain lyhytaikainen projektihevonen.

Ratsastajaksi opettelemassa.


Nala projektin alussa syksyllä 2015.

© Eveliina Korhonen

© Eveliina Korhonen

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Jalustin.netin Eve käymässä tallilla + paljon kuvia!

Sain vihdoin toteutettua jalustin.netin Eveliina Korhosen kanssa suunnittelemamme yhteisen tallireissun. Eve on entinen opiskelukaverini yliopistosta, ja hän ajeli kauniin sunnuntai-illan kunniaksi Saloon katsomaan Nalaa ja ottamaan meistä samalla kuvia ja videota. Kaikki tämän postauksen kuvat © Eveliina Korhonen, ellei toisin mainita. Muokkaustyökalulla leikin ihan itse. Pilvinen päivä ei ollut kuvauksen kannalta aivan ihanteellinen. Postauksen lopussa on myös muutama siskoni syksyllä otettu kuva, joista saa vähän osviittaa siitä, miltä hevonen silloin normaalina päivänä näytti.

Yleensähän tuppaa käymään niin, että kun harvinaisena herkkuna saa kuvaajan paikalle, ratsastuskerta epäonnistuu täysin: "Kyllä tää vielä eilen hyvin kulki...". Nyt ei kuitenkaan sitä ongelmaa ollut, vaan jos hevonen olikin lauantaina vapaapäivän jälkeen vähän hankala, niin sunnuntaina se oli jo oma (parempi) itsensä. Vähän hitaan ja aavistuksen väsähtäneen tuntuinen se tosin oli, sillä normaalisti joudun käyttämään ennemmin ääniapua "prrrrr sooooh..." kuin maiskuttamista. Lievä väsähtäneisyys näkyi siinä, että Nala pyrki usein luotiviivan taakse ja aika matalaksi eikä ollut niin voimakkaasti lähdössä pohkeesta eteen kuin normaalisti. Myös pysähdyksestä käyntiin siirtymiset olivat usein laiskoja. Se ei kuitenkaan vältellyt tuntumaa luotiviivan takanakaan, ei tuntunut raskaalta ja liikkui tasaisesti ja sinänsä ihan hyvin eteen, mikä on tärkeämpää kuin se, käykö turpa joskus luotiviivan takana. Korjasin muotoa vähän väliä nostamalla käsiäni ylös-eteen, mutta tyydyin tällä kertaa ratsastamaan aika matalassa muodossa enkä ihan koko ajan viitsinyt onkia turpaa ylemmäs. Tänään maanantaina hevonen olikin jo energisempi ja kantoi itseään helpomman tuntuisesti.

Ympärivuorokautinen isolla rinnelaitumella oleminen, siellä liikkuminen, syöminen ja lämpimät ilmat tekevät Nalalle kyllä hyvää, vaikka sen vuoksi tulisi joskus tällaisia vähän tahmeampia päiviä. Kun hevonen on luonteeltaan ikiliikkuja ja ennemmin toppuuteltavaa kuin eteenpäin pyydettävää mallia, niin on tervetullutta vaihtelua, että joskus pääseekin ratsastamaan vain eteen. Energiselle hevoselle voi olla vähän epämiellyttävää, että sitä joutuu usein pidättämään.

Täytyy kyllä sanoa, että Nalan laukka on parantunut viime viikon aikana huiman harppauksen. Teen siitä kokonaisen postauksen lähipäivinä. Nyt joitakin kuvia eiliseltä sunnuntailta, olkaa hyvät.




















Syksy 2015. Ihan tavallinen laukkapäivä.
Syksy 2015. Tavallinen ravikuva.
Syksy 2015. Tavallinen ravikuva.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Jes, jes!!

Pakko hiukan hehkuttaa viime päivien treenejä. Ne ovat olleet laukkapainotteisia, sillä päätin omistaa erityisesti tämän viikon laukkaharjoituksille. Näiden päivien perusteella tuntuu, että yksi selkeä virstanpylväs on jälleen saavutettu. Alla on tänään otettu video, sen alla pari vanhaa laukkakuvaa.

Nalan laukkahan oli sen ostaessani kammottavaa. Se nosti laukan kiihdyttämällä ravia samalla päätään heittäen, laukkasi selkä jäykkänä ja alakaula pullottaen. Niinhän se liikkui muissakin askellajeissa, mutta hitaammassa askellajissa on aina ratsastajan vähän helpompi vaikuttaa. Koska Nala on energinen hevonen, joka on oppinut vääriä tapoja eikä koskaan saanut kunnollista peruskoulutusta, se on myös kuumunut pelkästä laukannoston valmistelusta niin paljon, että jo siinä sen pasmat menevät sekaisin.

Olen työstänyt laukkaa vuoden aikana monin tavoin. Olen yrittänyt saada Nalan tukeutumaan siinäkin kuolaimeen, pidentänyt ja lyhentänyt askelta ja tehnyt siirtymiä. Lukemattomat kerrat olen purrut hammasta, kun hevonen on vain höyrynnyt eikä ole lainkaan halunnut rentoutua laukatessa.

Kolmen viime päivän aikana olen halunnut käydä kunnolla käsiksi suoralla uralla laukkaamiseen. Laukkahan on epäsymmetrinen askellaji, ja hevosen on helpompi laukata myötälaukkaa ympyrällä kuin suoristua ja laukata suoraan. Tämä on todellakin näkynyt. Suorilla urilla Nalan päästä on tipahtanut viimeinenkin mutteri: kauan sillä on ollut tapana kiihdyttää, käydä suustaan puiseksi ja tunnottomaksi, nostaa pää, pudottaa selkä alas ja takajalat taakse ja kaiken lisäksi vielä poikittaa takaosallaan. Paketti hajoaa ja laukka menee etupainoiseksi. Tällöin vaihtoehtoisesti vauhti kiihtyy, jotta laukka voi ylipäätään pysyä yllä, tai sitten laukka putoaa raville (eikä todellakaan charmantisti ja sulavasti vaan kyntäen ja räpiköiden kuin Stubbin ministerikausi). Ongelmat ovat johtuneet varmasti sekä Nalan kuumuvasta luonteesta, kunnon peruskoulutuksen puutteesta että siitä, että sillä ei ole ollut voimaa kantaa itseään pyöreänä laukassa etenkään suorilla urilla. Enimmäkseen olenkin hakenut voimaa ympyröillä.

Mutta entäs se hehkutus? No nyt! Maanantaina normaaleja ympyrälaukkaharjoituksia tehdessämme Nala yhtäkkiä alkoikin maiskuttaa kuolainta, pyöristi kaulaansa ja selkäänsä ja otti takajalkoja alleen. Ei tavanomaista jännittämistä ja vastustelua, vaan pehmeää laukkaa, joka tuntui sellaiselta, että siihen olisi helppo vaikuttaa. Hetken mielijohteesta päätinkin jatkaa laukkaa kenttää ympäri, ja Nala pysyi samassa työskentelymuodossa myös niillä maailmanlopun pitkillä sivuilla, joissa sen nuppi ei aiemmin ole kestänyt. Pakka hajosi pari kertaa, mutta enimmäkseen muoto säilyi ja laukka pysyi pyöreänä ja tasaisena niin lyhyillä kuin pitkillä sivuilla. Eilen ja tänään jatkoin harjoituksia: laukannosto ravista tai käynnistä ympyrällä, sitten mahdollisesti yksi ympyrä ja sitten pari-kolme kertaa kenttää ympäri mahdollisimman tasaista laukkaa. Maanantain superkehuista jäi selvästi jotain mieleen, sillä eilen ja tänään Nala tarjosi heti laukan ensiaskelista lähtien tuota pyöreyttä ihan itse. Kerrankin tuntui, että nyt takajalat tekevät jotain muutakin kuin roiskivat taaksepäin.

Moni saattaa ajatella, että onpas paljon melua jostain kentän ympäri laukkaamisesta. Mutta kun tiedän, miten mieletön työ tämän hevosen kaiken liikkumisen ja varsinkin laukan työstämisessä on ollut, niin tämä tuntuu suurelta saavutukselta. Toivotaan, että tämä ei ole vain ohi menevä kiltteyspuuska. ;)

Seuraava etappi on saada laukasta vielä rennompaa ja ratsastaa askelta pidemmäksi ja kootummaksi niin, että työskentelymuoto ja rentous säilyvät. Myös laukannostoissa riittää vielä tekemistä, sillä välillä ne ovat hyviä ja välillä hätäisiä. Huomenna Nala ansaitsee kuitenkin maastoilupäivän.


Syksy 2015. Selkä notkolla, alakaula pinkeänä, takajalat tallissa ja hapan ilme. Vauhtia kyllä riitti...
... niin paljon, että ei ensimmäisinä viikkoina auttanut muu kuin pysyä enimmäkseen kevyessä istunnassa ja laukata kenttää ympäri.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Asiat, jotka opittuani tunsin olevani parempi ratsastaja

Sain idean tähän postaukseen miettiessäni, millainen ratsastaja olin vaikkapa ratsastuskoulussa tai edellisen hevoseni aikoina, joka tapauksessa useampi vuosi sitten. Ratsastukseni oli silloin varmasti aikamoista matkustelua, vaikka toki jotain teinkin. Hyvän peruskoulutuksen saaneilla, kilteillä ja tasaisilla hevosilla on joskus niin helppo jäädä istuskelemaan ja ratsastamaan pikkusievästi, sillä ne saattavat toimia ihan kivasti niinkin.

Viime vuosina harrastuksessani on ollut sellainen vaihe, että olen ratsastanut toisten omistamia hevosia ja poneja. Osa niistä on ollut hyvin raakoja, vinoja, herkkiä ja kuumuvia. Niiden ratsastaminen on ollut todella opettavaista. Jos pitäisi nimetä yksi hevonen, jolta olen oppinut tähän mennessä eniten koko ratsastusurani aikana, se on kyllä Nala.

Keskustelupalstoilla joku miettii silloin tällöin, miten voisi oppia paremmaksi ratsastajaksi. Vastaus on aina sama: ratsasta paljon, ratsasta erilaisilla hevosilla, lue hyvää kirjallisuutta ja käy seuraamassa valmennuksia. Allekirjoitan neuvoista jokaisen. Tähän postaukseen haluan kuitenkin listata konkreettisia asioita, jotka opittuani tunnen olevani parempi ratsastaja kuin aiemmin. Koetan nyt välttää kaikenlaisia ympäripyöreyksiä ja yleviä totuuksia, kuten "ratsasta takaa eteen" tai "liike kulkee takaosasta selän ja kuolaimen kautta käteen". Muistanpa jostakin hevoslehdestä lukeneeni joskus jutun vierailevan valmentajan valmennuksesta, jossa valmentaja oli neuvonut ratsastajia: "Ride in the horse, not on the horse." Vaikka kuinka haluaisin tuntea olevani yhtä hevoseni kanssa, moiset ohjeet saavat pääni kivistämään. Nyt olisi siis tarjolla konkreettisia oivalluksia – ja kuten tavallista, jokainen ottakoon ne itselleen ohjenuoraksi vain, jos tuntee hyötyvänsä niistä. Lista on numeroitu, mutta numerot eivät kerro tärkeysjärjestyksestä.

1. Kuumuvalla hevosella täytyy käyttää mahdollisimman paljon pohjetta. Monet varovat suorastaan hengittämästä häsläävien, herkkien ja helposti kuumuvien hevosten selässä eivätkä uskalla kuin hipaista pohkeella silloin tällöin. Tällöin hevonen kuitenkin yleensä kuumuu edelleen, sillä eihän sen tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin mennä oikeaan suuntaan oikeassa askellajissa ja höyrytä. Saman olen huomannut Nalan koeratsastajilla: harva uskaltaa neuvoistani huolimatta ratsastaa hevosta kunnolla pohkeella, sillä he eivät usko, että herkkää hevosta kannattaisi ratsastaa niin. Lopputuloksena hevonen höyryää eikä tee yhtään mitään järkevää. Ratsastan Nalaa ihan normaaleilla pohjeavuilla ja keksin sille jatkuvasti tehtäviä, joissa käytän pohjetta. Vältän kaikenlaista päämäärätöntä haahuilua.

2. Suuri osa ratsastajista keventää väärin. Kevennys on pieni liike, jossa takapuolen pitäisi koko ajan pysyä lähellä satulaa. Monet keventävät etureisillä ja aivan liian suurta liikettä ja ikään kuin menettävät jämäkän pyllykontaktin hevoseen keventämisen aikana. Oivalsin vasta viime aikoina, millainen kevennys on hyvä ja millainen ei. Olen kyllä kuullut aiemminkin, että kevennysliikkeen tulisi olla pieni, mutta senkin voi tehdä etureisien varassa. Sain tuntuman hyvään kevennykseen vain itse kokeilemalla. Annoin jalkojen riippua rentoina ja raskaina vähän kuin omalla painollaan, katsoin peilistä olevani hyvässä perusistunnassa ja sitten koetin säilyttää saman asennon ravissa siten, etten tuntenut tarvitsevani jalustimia ja pohkeita keventämiseen. Tällainen mielikuva auttoi keventämään niin, että liike pysyi pienenä ja istunta kiinni hevosessa.

3. Herkkää hevosta ei välttämättä auta ratsastaa höyhenenkevyellä ohjalla. Tätä asiaa pohdiskelin tässä postauksessa. Nala on mennyt aimo harppauksen eteenpäin sen jälkeen, kun älysin pitää käteni jämäkämmin paikoillaan, jos hevosen pää heilahtaa. Se hakeutuu peräänantoon huomattavasti nopeammin, kevyemmin ja helpommin, joten itse asiassa jämäkän tuntuman pitäminen on johtanut siihen, että voin ratsastaa kevyemmin.

4. Älä istu harjoitusraviin ennen kuin hevosen takaosa toimii ja selkä on pyöreä. Notkoselässä istuminen aiheuttaa helposti sen, että ratsastajan on vaikea istua etenkin ravissa, ja koska vaikeasti istuva ratsastaja heiluu ja hölskyy, hevosen on entistä vaikeampi pyöristää selkäänsä ja rentoutua. On toisaalta huono asia, että pieniliikkeisten hevosten selässä on helppo istua, vaikka selkä ei olisikaan ylhäällä, sillä se ei ehkä kannusta kehittymään. Helppojen luokkien kouluratsastusliikkeet voi tehdä aivan hyvin kevyessä ravissa, ja esimerkiksi Nalaa ratsastin ainoastaan kevyessä ravissa heinäkuusta maalis-huhtikuuhun ja nykyäänkin aina tarvittaessa.

5. Mistä tuntee, että hevosen selkä on pyöreä, kun kaikki siitä kohkaavat eivätkä kuitenkaan osaa kuvailla? Kun hevonen pyöristää selkänsä, tunnet istuvasi korkeammalla ja että hevonen on yhtäkkiä isompi ja lihavampi. Selkä tuntuu tynnyriltä, ja pohkeesi tuntuvat olevan luonnostaan tiiviimmin hevosen kyljissä. Oikeastaanhan istutkin korkeammalla, sillä hevonen pyöristää selkäänsä ylöspäin (mene vaikka itse nelinkontin ja pyöristä selkäsi).

6. Mistä tuntee, että hevosen takajalat ovat aktiiviset ja hevonen hyvin kuulolla? Silloin pidäte tuntuu vaikuttavan suoraan takajalkoihin. Jokainen on varmasti ratsastanut treeneissä tai vaikka koulukisoissa lävistäjää laukassa niin, että lävistäjän lopussa juuri ennen kulmaa tulisi siirtyä raviin. Siirtymäpisteessä hevonen tuntuu pudottavan raville ja räpiköi kiireistä ravia kulman läpi (ei asetusta, ei taivutusta, koska ratsastajan kaikki energia menee ravin hidastamiseen). Tämä johtuu siitä, että hevonen ei ottanut siirtymähetkellä painoa takajaloilleen vaan ikään kuin teki mahalaskun raviin. Jos hevonen ei ole avuilla eikä takaosansa päällä, pidäte ihan konkreettisesti tuntuu pysähtyvän suuhun. Kun teet pidätteen, sen tulisi tuntua siltä, että minimaalisesta ohjaspidätteestäsi kulkee näkymätön lanka takajalkoihin, takajalat siirtyvät laukasta raviin ja etuosa kevenee ja nousee.

7. Käytä pohkeita jokaisessa siirtymässä, myös hitaampaan askellajiin siirryttäessä. Pohkeita tulisi käyttää eri tavoin eri tarkoituksiin: pieni ylöspäin suuntautuva "kouraisu" tarkoittaa selän pyöristämistä, lyhyt puristus eteenpäin menemistä. Ero nykyisessä ja vuosien takaisessa ratsastuksessani on se, että joskus käytin pohkeita lähinnä eteenpäin pyytämiseen, kääntöapujen antamiseen ja tiettyihin merkkeihin, kuten ristiaskeliin tai laukannostoon. Nykyään osaan käyttää niitä paljon enemmän ja varioiden. Tätäkään kukaan ei oikeastaan opettanut, vaan kirjallisuutta lukemalla, hyviä Youtube-videoita katsomalla, yrittämällä, erehtymällä ja kokeilemalla olen oppinut sen omia aikojani. Esimerkiksi tässä videossa havainnollistetaan erilaisia pohjeapuja.

8. Ajattele, että liimaat reidet kevyesti kiinni satulaan. Tässä on sama idea kuin keventämisessä: vaikka antaisit erilaisia pohjeapuja tai ehkä keventäisit, koeta pitää takapuoli ja reidet liimattuna hevoseen niin, että istuntasi "keskus" ei heilu apujesi tai kevennyksesi mukana. Joudun kiinnittämään tähän itse todella paljon huomiota, sillä Nala saattaa helposti karata avuilta, jos yhtään päästän istuntani keskuksen valahtamaan.

Onko teille tullut vastaavanlaisia oivalluksia, tunneilta opittuja tai itse havaittuja?



Nippeleitä ja nappeleita etsimässä viime syksynä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Paluu lomalta

Ei olekaan hetkeen tullut kirjoiteltua. Nala pääsi tosiaan laitumelle, ja itsekin vietin suurimman osan tästä viikosta "laidunlomalla" eli mökkilomalla Itä-Suomessa. Nyt koitti kuitenkin taas paluu arkeen sekä minulla että hevosella. Nalan elämä on tosin enimmäkseen lomailua, sillä aloin juuri pitää sitä ympärivuorokautisesti laitumella. Noin tunnin päivittäinen työskentely maistuu hyvin, kun loput 23 tuntia saa käyskennellä vapaana laumassa suurella laitumella. Energiselle hevoselle tekee hyvää viettää kaikki vapaa-aikansa hiljakseen liikuskellen.


Nala on edelleen myynnissä. Kiinnostuneita kyselijöitä on jonkin verran, mutta montaa kokeilijaa ei ole vielä ollut. En osaa vielä sanoa, mitä teen heti Nalan myynnin jälkeen. Tällä hetkellä etsin uusia töitä, ja aion tulevina aikoina opiskella töiden ohella melko paljon avoimen yliopiston kursseja. Se vie aikaa (varsinkin, kun kyseessä on oikeustiede, josta aion tehdä itselleni toisen tutkinnon), ja työn, opiskelun ja hevosen yhteensovittaminen on rankkaa. Toisaalta hevosihmiselle kaikkein rankinta on tietysti olla ilman hevosta. ;) Jos hankin hevosen heti perään, olen ajatellut ottaa toisen projektin, mutta todennäköisesti 3–4-vuotiaan vielä sisäänratsastamattoman hevosen tai ison ponin. Sen ikäistä ei tarvitsisi tai pitäisikään ratsastaa ja liikuttaa joka päivä, joten se voisi sopia tilanteeseeni. Paljon on kuitenkin vielä auki, mutta eivätköhän suunnitelmat kesän aikana selkiydy!

Lokakuu 2015

Lokakuu 2015. "Huhhuh, mihin olenkaan pääni pistänyt", taisin miettiä. ;)

Lokakuu 2015