21 kilometriä - pisin maastoilumme tähän saakka

Juuri nyt kotona tulee vain selattua uutisvirtaa Ukrainasta ja ajatuksia on ollut vaikea kanavoida mihinkään muuhun. En yleensä suhtaudu kovin tunteellisesti maailmalta kantautuviin uutisiin, mutta tämä on kyllä koskettanut ennen näkemättömällä tavalla. Koska hevosihminen saa tunnetusti ajatuksensa muualle touhuamalla hevosten kanssa ja eilen oli kaunis ja aurinkoinen päivä nollan plusasteen tuntumassa, oli täydellinen hetki pitkälle maastoretkelle.

Valitettavasti en vain lähtiessäni aavistanut, että reissusta tulisi pitkä. Olisi kannattanut laittaa äskettäin ostamani lampaankarvapehmuste satulan istuimeen. Nyt sitä sitten on käytettävä ainakin muutama päivä, jotta kykenee istumaan satulassa. :,D

Lenkin pituudeksi tuli tänään 21 km ja kestoksi reilut 2,5 tuntia. Laitoin Sports Trackerin päälle vasta kilometrin alkukäyntien jälkeen, kun päätin, että voisihan sitä tehdä vähän pidemmänkin reissun ja mitata matkaa, joten siinä näkyy hiukan lyhyempi matka ja aika.

Käyntipainotteisen alun jälkeen pidettiin lenkin keskiosassa vauhti melko tasaisena rauhallisessa ravissa ja otettiin myös muutama laukkapätkä. Lenkin loppupuolta kohti Minttu oli edelleen energinen, mutta minun teki mieli vain kävellä ja nautiskella maisemista kaikessa rauhassa, joten loppua kohti mentiin taas aika paljon reipasta käyntiä. Kahteen kertaan tulin selästä alas potkimaan lantakasoja ojiin. Retkellä tuli vastaan yksi pariskunta koiran kanssa ja yksi naapuri, joiden kaikkien kanssa tuli muutama sana vaihdettua. Täällä maalla on kyllä mukavaa, että vastaantulijoita lähtökohtaisesti tervehditään ja ollaan vähän kuin samaa yhteisöä kaikki, vaikka vielä en tunne kovin monia. Maaliskuussa olevassa tiekokouksessa tulee varmasti tutustuttua enemmän. 

Tämä 21 kilometrin retki onkin tähän saakka pisin, mitä Mintun kanssa olen mennyt. Sää oli aivan täydellinen, sillä viileässä ilmassa ei tullut liian kuuma mutta aurinko lämmitti mukavasti ja sai ympäristön näyttämään todella kauniilta. Sports Tracker näytti keskinopeudeksi 8,4 km/h, ja siihen tosiaan sisältyi aika paljon käyntiä, pari lannanpotkimispysähdystä ja juttutuokio naapurin kanssa. 

Viimeinen kilometri oli käyntiä ja sitä edeltävä pari kilometriä reipasta ravia jonkinmoisessa hangessa. Lenkin päätteeksi mittasin Mintulta taas sykkeen Polarin sykekahvalla ja tulokseksi tuli 41 lyöntiä minuutissa. Ilman loppukäyntejä uskoisin sykkeen olleen taas noin 52 lyönnin tuntumassa, kuten se on edellisillä kerroilla ollut. Voisin kuvitella, että Minttu on nyt hyvinkin siinä kunnossa, että se voisi osallistua matkaratsastusluokkaan, sillä aloitteleville on kisoissa tarjolla yleensä juuri tällainen vähän alle tai vähän yli 20 kilometrin kisa eikä se näytä tuottavan mitään ongelmia.

Pakkasmaastoilut ja toinen sykkeenmittauskerta

Talvilomaviikko on menossa, joten nyt on taas mahdollisuus aamumaastoihin. Meinasin jo muuttaa mieleni edellisenä iltana, sillä katsoin, että aamuksi olisi luvattu -16 pakkasta, mutta noin klo 7 aamulla mittari näyttikin vain -11 ja päivä oli tyyni. Annoin molemmille hevosille karsinaan heinää, menin itse pikaiselle aamupalalle ja palasin pian varustamaan Minttua. Kentälle oli parin päivän takaisen lumipyryn vuoksi tullut kyllä kunnon kerros lunta, mutta koska alla on sileää jäätä, kaviolla on vaara lähteä luistamaan eikä hokki välttämättä yllä jääkerrokseen. Maastoilut jatkuvat siis edelleen ainoana mahdollisena liikuntamuotona, mutta Mintulle tämä tuntuu kelpaavan oikein hyvin. Matkaan otettiin Sports Tracker ja GoPro.

GoPro tosin teki tepposet ja akku tyhjeni jo ensimmäisen 10 minuutin aikana, vaikka se näytti täysiä palkkeja lähtiessä. Tyypillistä! Ehdin saada videota siis vain lähdöstä, kotitieltä ja naapuritieltä. Meinaa mennä hermo näiden akkuongelmien kanssa, kun sekä kännykän, Pixion, videokameran että näköjään myös GoPron akut tyhjenevät ihan miten sattuu. Ei pakkasen pitäisi sentään noin nopeasti vaikuttaa. Tein kuitenkin jonkinlaisen videopätkän menostamme.

Huomasin näin jälkikäteen videon ladattuani, että aika monta kertaa tulee kröhittyä siinä. Aamulla oli vähän voipunut olo ja tänään iltapäivän mittaan sitten alkoikin aivastelu. Sopivasti kipeäksi näin lomaviikon kunniaksi siis... Saa nähdä, jaksaako huomenna käydä ratsailla ollenkaan. Naksutan Mintulle vauhtia videolla myös ihan jatkuvasti ja se käy omaankin korvaan. xD Videolta sitä ei samalla lailla huomaa, mutta Minttu oli tuossa ravipätkässä vielä tosiaan aivan käsijarru päällä ja yritti vähän väliä kiemurrella ja hidastella.

Laitoin Sports Trackerin mittaamaan matkaa ja aikaa heti lähtiessä, vaikka ensin vuorossa olikin alkukäynnit. Keskinopeus olisi tuollaisessa ravissa ja laukassa todellisuudessa siis jonkin verran suurempi. Matkaan sisältyi myös muutama keskustelun hetki Mintun kanssa, kun se päätti tehdä sivuloikkia postilaatikoiden ja kylttien kohdalla ja jäin pyörittämään sitä niihin kohtiin pää polvessa. Mintulla on usein ärsyttävä tapa olla maastossa alussa ihan herkkänä ja säpsähdellä jokaista risausta ja väärässä asennossa olevaa kuusenoksaa, mutta kun se on jonkin aikaa ravannut ja laukannut reippaasti, pöljyys karisee ja menosta tulee paljon rennompaa. 

Kävin perinteiset reitit eli oma tiemme, naapurin tie edestakaisin, sitten "päätie" (meiltä päätien päähän ja takaisin meille 6,6 km) ja lopuksi talomme taakse menevä metsäautotie edestakaisin. Lenkin pituudeksi tuli joitakin metrejä vaille 11 km, kestoksi tunti ja keskinopeudeksi 10,6 km/h. Muuten mentiin pääasiassa ravia, mutta lenkin loppupuolella otettiin kolme laukkapätkää. Viimeiset 3 km olivat taas raskaampaa taivaltamista lumihangessa.

Tulimme viimeisen laukkaylämäen jälkeen ravilla kotipihaan, hyppäsin alas selästä ja talutin Mintun heti talliin, jossa mittasin saman tien sykkeen. Se näytti jälleen 52 - 53, kuten viimekin kerralla. Kyllä se vain näyttää jaksavan! Mittauksen jälkeen kävin vielä taluttamassa sen maasta käsin lyhyillä loppukäynneillä ja palasin talliin mittaamaan sykkeen uudelleen. Tulokseksi tuli nyt 38. 

Minttu on päässyt talvellakin suoraan hikitreenien jälkeen tarhaan, vaikka tänään oli tosiaan reipas pakkaspäivä. Full neck -villaloimi ja full neck -toppaloimi (200 g) pitivät sen koko päivän niin lämpimänä ja kuivana, että ei ollut mitään hätää kylmettymisestä. Nyt kotitallissa loimien venkslaaminen tai kuivatusloimen laittaminen ulkoloimen alle onnistuukin, kun ei ole mitään "yksi päälle, yksi pois" -sääntöjä.

Syke heti harjoituksen jälkeen tallissa mitattuna

Syke lyhyen loppukäynnin jälkeen

Minttu rentoutuu hikijumpan jälkeen piehtaroimalla ja Marcella spurttailee.

Marcella harjoittelee vihikoira-asentoaan: kaula, selkä ja häntä suorassa linjassa. :D Minttu sai lumipesulla hiet pois naamasta.

Testasin Polarin sykekahvaa ja GoPron kypäräkameraa

Postista saapui tällä viikolla Huuto.netistä ostamani GoPro 4 Hero -kypäräkamera ja Hevarilta tilattu Polar Equine H10 Healtcheck -sykekahva, joita molempia testasin tänään!

Koska innostuin matkaratsastuksesta ja suunnittelen osallistuvani matkakisoihin, tarvitsen sykkeenmittauslaitetta kisoihin, mutta haluan hyödyntää sitä myös erilaisissa kotimaastotreeneissä ja  koulutreeneissä kentällä, jotta näen, kuinka rasittavia erilaiset harjoitukset Mintulle todella ovat. 

Yritin eilen mitata Mintun sykkeen tallissa, kun se oli ollut levossa jo useamman tunnin. En varmaan kuitenkaan kostuttanut karvaa mittausalueelta riittävän hyvin, koska mittari näytti ihan mitä sattui. Kahva toimii niin, että elektrodiosa ja hevosen karva kostutetaan, kahva laitetaan kiinni kylkeen heti etujalan taakse ja Polarin sovellus näyttää sykkeen. Tänään yritin uudelleen paremmalla menestyksellä.

Mitä syke sitten kertoo? Kun sykkeen mittaa välittömästi rasituksen jälkeen, ensiksi näkee, kuinka paljon hevonen on joutunut juuri ponnistelemaan siinä mitä se sitten ikinä tekikään. Kun taas odottaa vähän aikaa rasituksen jälkeen ja mittaa sykkeen sitten, saa tietoa siitä, kuinka kauan hevosella kestää palautua rasituksesta. Matkakisoissa on määritelty tarkka sykeraja, joka hevosen täytyy saavuttaa tai alittaa, kun se tuodaan kilpailun aikana eläinlääkärin tarkastukseen: 64. Tarkastukseen täytyy tulla annetun aikarajan sisällä, millä varmistutaan siitä, että syke palautuu riittävän nopeasti eli että hevonen on riittävän hyväkuntoinen ja valmis jatkamaan (tai maalin saavutettuaan teoriassa olisi). Aion kyllä alkaa tarkkailla Mintun sykkeitä silloin tällöin myös kentällä tapahtuvassa harjoittelussa ja mitata sen sykkeitä esimerkiksi valmennuksen jälkeen.

Kypäräkameraa taas olen havitellut maastoretkille mukaan, jotta saisin sieltäkin videota. Vähän käytettynä löytönä tämä GoPron kamera ei ollut kovinkaan kallis, joten raaskin ostaa sen, vaikka sitä ei varmaan siinä määrin tule käytettyä kuin vaikkapa Pixiota kentällä tapahtuvan harjoittelun kuvaamiseen. 

Kypäräkamerassa on jos jonkinlaisia säätöjä ja mahdollisuuksia, mutta sen peruskäyttö osoittautui helpoksi, kun säädöt laittaa kerran kohdalleen. Kameran voi kiinnittää lisävarusteena myytävällä pannalla kypärään, ja kun kamera on päällä, sen saa nauhoittamaan yhdestä napista painamalla ja myös lopettamaan samasta napista. Etukäteen voi myös säätää, haluaako esimerkiksi yhdistettynä videota ja kuvaa siten, että kamera ottaa jatkuvan videokuvauksen lisäksi tietyin väliajoin kuvan. Testasin tätäkin ominaisuutta ja hyvin tuntui pelittävän. Kun video on valmis, liitetään kamera yhdellä kaapelilla kiinni koneeseen ja videon saa siitä helposti talteen.

Muutaman päivän jatkuneiden plussakelien ja vesisateen jäljiltä kenttä on tällä hetkellä kuin jääkiekkokaukalo, mutta talomme taakse kulkevalla lenkillä oli edelleen aika paksusti lunta, koska siellä ei aurata tietä lainkaan. Aloitettiin kävelemällä noin 10 minuuttia ennen raviin siirtymistä. Minttu oli tänään tosi mukava, koska se käveli rennosti ilman kyttäilyjä heti alusta lähtien. Varmaan tässä on auttanut se, että viime aikoina osin kentän huonon pohjan ja osin silkan huvin ja hyödyn vuoksi ollaan käyty usein maastossa ja erityisesti tuolla tiellä. Aika ison osan koko matkasta laukkasimme. Kokonaismatka taisi tänään olla vain 6 km, sillä hankea tosiaan oli edelleen ja siitä tulee lisävastusta eikä tarkoitus kuitenkaan ole ajaa hevosta piippuun. Sitä pelkoa ei kyllä näyttänyt olevan, vaan Minttu oli innokas ja pirteä loppuun saakka. Alla on videopätkä, jossa näkyy mukavan autenttisesti myös kameran linssiin satavat räntäpisarat. Sää ei ollut mikään morsian tänään.

Tulimme laukalla melkein kotipihaan saakka, hyppäsin heti alas selästä ja talutin Mintun karsinaan, jossa otin sen satulan pois. Tarkoitus oli mitata syke heti rasituksen jälkeen ilman jäähdyttelyjä (aikaa laukkaamisen lopettamisesta siihen, että kahva oli kyljessä, meni jotain 1 - 2 minuutin väliltä). Nyt uskon mittarin saaneen kunnon signaalin, sillä se alkoi heti näyttää "järkeviä" lukemia eikä poukkoillut. Yllätyin kuitenkin, sillä lukemaksi tuli noin 52 eli tosi reilusti alle matkaratsastuksessa sallitun maksimirajan. Ajattelin, että kai se kuitenkin yli 60 näyttää, vaan eipä näyttänytkään. Minttu tietysti liikkuu säännöllisesti, ja saattaahan sekin auttaa, että se on kouluhevosena tottunut myös voimatreeniin eli kantamaan itseään ja kokoamaan. Samantyyppistä lisävoimaa tarvitaan hangessakin.

Kun mittaus oli valmis, kävelytin Minttua vielä hetken kentällä maasta. Se käveli rennosti ja reippaasti, ja selvästi näki, että paikat olivat hyvin auki. Täytyypä mitata vielä se leposyke tässä joku päivä.

Oletteko itse mitanneet hevosenne sykettä rasituksessa? Mitä lukemia on tullut?

17 kilometrin aamulenkki

Eilinen keskiviikkoaamu oli töissä (siis lukiolla) koeviikkoa, mutta onnekseni kaikki omat kokeeni olivat jo viime viikolla ja sain tämän viikon maanantaista keskiviikkoon nauttia opetuksettomista ja kokeettomista päivistä. Keskiviikkona kalenteriin oli merkitty etäopekokous klo 12.15 ja sain ajatuksen, että voisin lähteä kunnon maastolenkille heti aamusta ennen kokousta.

Kello 7 heräsin ja kävin nakkaamassa hevosille pienet aamuheinät karsinaan siksi aikaa, että kävin keittämässä itselleni pikaisen puuroaamiaisen. Marcella saisi jäädä sisälle, kun olen Mintun kanssa maastossa, joten sille laitoin ennen lähtöä vielä lisää heinää. Jos ratsastan kentällä tai vain pyörähdän pihatien tuntumassa, Marcella on ulkona ratsastuksen aikana, mutta jos lähden kauemmaksi, otan sen sisälle, koska se pysyy siellä rauhallisempana eikä tarvitse pelätä, että se voisi yrittää kokeilla päästä aitojen yli tai ali kaverin perään.

Vähän kahdeksan jälkeen Minttu olikin jo varusteissa ja päivä juuri valjennut, joten Sports Tracker päälle kännykkään ja ei kun menoksi! Aloitin kävelemällä ja siirryin sen jälkeen yhden tienpätkän ajaksi kevyeen hölkkään, minkä jälkeen taas käveltiin, koska menimme aika paksun lumen peitossa olevalle polulle peltojen laitaan ja takaisin. Minttu oli tässä vaiheessa vielä hiukan liian tietoinen ympäristöstään ja teki välillä pieniä mutta sähäköitä sivuliikkeitä, jos tien laidassa oli sopiva liikennemerkki, lumen painosta taipunut kuusenoksa tai kinostunutta lunta. 😅 Alkumatka eteni siis puhisten ja kropastaan aika kierolla hevosella. Pikkuhiljaa kilometrien taittuessa Minttu huomasi kuitenkin tapansa mukaan, että pöllöilyhän alkaa käydä työstä ja oli muutenkin päästellyt kertyneet höyryt pois, joten meno alkoi käydä koko ajan rennommaksi.

Täällähän ei ikävä kyllä pääse mistään oikein järkevästi ympäri, joten kaikkia reittejä mentiin edestakaisin. Tiet ovat kyllä ihan kivoja, koska liikennettä täällä on niin vähän ja enimmäkseen on hyvä näkyvyys kauas eteenpäin. Nyt teiden pinnalla oli vielä ihana pakkaslumipeite, joka oli aurauksen myötä ja autojen renkaiden alla tamppautunut tiiviiksi. Kävin ns. kolmessa eri suunnassa: pisin reiteistä lähtee meiltä kaupunkiin päin, yksi on meidän tiemme viereinen tie ja sieltä pääsee mainitsemalleni paksun lumen peitossa olevalle polulle ja kolmas lähtee ihan eri suuntaan eli talomme taakse sille 1,5 kilometrin mittaiselle tielle, joka päättyy pellon laitaan ja josta olen kertonutkin. Talon takana oleva reitti oli tosin paksulti lumipeitteessä, sillä sitä ei aurata ollenkaan. Sen menin vain kerran ihan lenkin lopuksi. Autoja ei tullut vastaan missään. 

Suurimman osan lenkistä ravattiin ja laukattiin mahdollisimman tasaista, ei liian kovaa vauhtia. Minttu paineli menemään innoissaan ja ei puhettakaan, että sitä olisi tarvinnut patistella eteenpäin, kuten joskus kentällä tapahtuu. Kun lenkkiä oli menty muistaakseni noin 1 h 15 min, pienoinen väsymys näkyi ehkä siinä, että Minttu pyrki välillä kuolaimen alle eli turpa luotiviivan taakse matalaan muotoon varsinkin laukassa. Kun sitten en antanut sen makoilla siellä, se nousi kyllä mutta teki päällään pientä heilumista, joka on koulutreeneissäkin merkki siitä, että nyt ei olekaan enää aivan helppoa. Eteneminen oli kyllä virkeää koko ajan. Annoin Mintun tässä vaiheessa kävellä muutaman minuutin kotipihaamme saakka ja lähdettiin vielä viimeiselle "loopille" eli tuonne talon takaa menevälle reitille, josta tulee edestakaisin 3 km. Lyhyt kävelytuokio oli tehnyt tehtävänsä ja ihmeen pirteästi Minttu ravasi tien päähän ja vielä jonkin matkaa takaisin eli noin 1,5 + 1 km, vaikka hankea riitti niin, että se sai nostella koipiaan. Bensa ei tässäkään vaiheessa loppunut, mutta viimeiset 500 metriä käveltiin, kunnes saavuttiin jälleen kotipihaan.

Kokonaismatkaksi tuli 17 kilometriä ja ajaksi noin 1 h 45 min. Keskinopeus oli Sports Trackerin mukaan 9,7 km/h, ja tässä siis on mukana myös kaikki käyntiosuudet alku- ja loppukäynteineen sekä useampikin pieni pysähdys, kun kuski halusi ottaa valokuvia kauniista luonnosta. 😁

Olisi ollut kiinnostavaa tietää, millaiset sykkeet olivat missäkin vaiheessa. Hankiravaamisen jälkeen pysäytin Mintun ja katsoin päällisin puolin, ja ei se kyllä kovasti puhaltanut eikä missään nimessä ollut sen näköinen, että mitään maksimisuoritusta olisi tehnyt. Lenkin lopuksi kotipihassa se ei ollut enää yhtään hengästynyt, vaikka lumesta tuli loppukäynteihinkin ylimääräistä vastusta. Tilasin muutama päivä sitten Hevarilta sykekahvan, joka on vielä postissa matkalla, mutta sillä olisi saanut sykkeet mitattua kotipihan ohi ratsastaessa. Sillä voisi tietysti mittailla sykkeitä myös koulutreenin jälkeen kentällä ennen loppukäyntejä. Alankin heti leikkiä uudella lelullani, kun se saapuu. :D

Kyllä hevonen vain on luotu liikkumaan kunnolla. Minttu oli kovin tyytyväisen oloinen ja sitä tyytyväisemmäksi tuli, mitä pidemmälle lenkki eteni. Nyt kun sillä on aiempia vähän isompi tarha ja eritoten tarhakaveri, se liikkuu tarhassakin paljon enemmän kuin ennen. Se on ollut mieleltään huomattavasti seesteisempi täällä maalla, ja uskon, että siihen ei liity ainoastaan iän ja koulutuksen karttuminen vaan myös se, että nyt maastoillaan enemmän ja vapaapäivinäkin tulee liikettä tarhassa. Varmaan ravurienkin hyvä maine rauhallisina hevosina perustuu osin siihen, että turhia höyryjä ei pääse syntymään, kun liikunta on reipasta ja riittävää. Ainakin tämän ratsastuksen päätteeksi oli helppo uskoa siihen, kun katsoin iloista ja raukean oloista hevostani 17 kilometrin aamujumpan jälkeen. 

Tyytyväisenä lenkin jälkeen!

Marcella opettelee aikuisten hevosten juttuja

Pikku Marcella-varsakin kääntyi vuodenvaihteessa jo 3-vuotiaaksi - huh! Eihän se oikeastaan enää varsa olekaan. Vielä syksyn Marcella sai nauttia lähinnä loputtomasta vapaa-ajasta, kun Minttu teki töitä, mutta talven mittaan olen etenevissä määrin alkanut ottaa myös sitä hommiin.

Marcellan kanssa on onneksi edellisessä kodissa tehty jo monenlaista. Sillä on ollut suitset ja satula päällä ja sitä on ohjasajettu, kuljetettu ja pesty. Nyt olen lähinnä vahvistanut osaamista.

Syksyllä ja talvella Marcella sai parikin kertaa haavat jalkoihinsa ja siinä tuli oikein tehokuuri jalkojen hoitamisen harjoittelua, kun joka päivä pariin kertaan pestiin, kuivattiin, käärittiin pumpuleita ja Animalintex-siteitä ja pintelöitiin jalka isoon paksuun pakettiin. Kengittäjäkin on toki käynyt ja vuollut Marcellan kaviot muutamaan otteeseen. Jalkoja se antaa onneksi hoitaa hyvin. Silmähuuhteen laittaminen loppukesällä polttiaisaikaan olikin sitten vähän vaikeampaa. 😅

Vaikka olen tosiaan nähnyt kuvia, joissa Marcellalla on satula selässä, olen totuttanut sitä rauhassa selässä oleviin asioihin. Sillä on nyt ollut muutaman kerran kunnon ohjasajovyö. Se on pikkuisen jännittänyt sitä selkäännostovaiheessa ja pois ottaessa ja vähän myös ihmettelee vielä vyön kiristämistä, mutta mitään ongelmia ei ole tullut ja liikkeelle lähtiessä Marcella jo unohtaakin koko kapistuksen. Ensimmäisellä kerralla laitoin vyön ja vain taluttelin hetken aikaa. Kahdella seuraavalla kerralla totutinkin jo pitkiin nahkaisiin ajo-ohjiin ja siihen, että ne menevät pyllyn päältä ja voivat osua kylkiin. Ajoin näillä kerroilla kentällä kävellen molempiin suuntiin ja siten, että itse olen ympyrän keskustana ja Marcella on ympyrällä. Näillä kerroilla laitoin muusta täydestä varustuksesta huolimatta suitsien sijaan vielä riimun, sillä kuolaimet tuntuvat olevan Marcellalle vähän outo asia vielä. Riimullakin sai hyvin ohjattua, kun sen laittoi sopivan tiukaksi, sillä onhan hevonen jo tottunut seuraamaan riimun painetta taluttaessakin. 

Toissapäivänä en ajanut, mutta laitoin Marcellalle suitset kuolaimineen ja kävelin kentällä sen vieressä siten, että pidän molemmissa ohjissa kevyen tuntuman. Opetin sitä kävelemään tuntumalla ja kääntymään johtavan ohjan suuntaan. Jätin riimun suitsien päälle, jotta voisin tarpeen tullen ottaa siitä kiinni, jos jotain tapahtuisi. Kun tämä sujui hyvin, laitoin liinan kiinni kuolainrenkaaseen ja riimun sivurenkaaseen ja juoksutin hetken molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa. Juoksutustakin ollaan siis muutamaan kertaan ehditty treenata talven aikaan. Parilla ensimmäisellä kerralla Marcella oli vielä ymmällään, mitä pitää tehdä, mutta toissapäivänä se meni jo tottuneen oloisesti ja totteli hyvin äänikäskyjä. Kuolaimessa tuntuva pieni veto näyttää vielä vähän ärsyttävän, jos Marcella haluaisi liirata eri suuntaan ja liina ottaakin vastaan, mutta pian se siihen varmasti tottuu. 

Ensi kerralla laitan ohjasajoon jo suitset ja kuolaimet, nyt kun se on paremmin niihin tottunut. Pidin parempana esitellä vain yhden asian kerrallaan enkä halunnut siksi laittaa sekä pitkiä ajo-ohjia, ohjasajovyötä että kuolaimia heti ensimmäisellä kerralla. Muutaman harjoituksen jälkeen voisinkin lähteä sen kanssa tuonne talon takaa menevälle hiljaiselle metsätielle ohjasajaen ja totuttaa tällä tavalla maastoiluun. Se tulee varmasti olemaankin ensimmäinen lenkki, johon aikanaan ratsain lähdetään. :)

Mä pidän hirveän hyödyllisenä, että hevosen kanssa tehdään kaikenlaista jo ennen sen ratsu-uraa. Liian moni nuori hevonen jätetään vain seisomaan pihan perälle ajan ja motivaation puutteen vuoksi. Silloin on aina suurempi mahdollisuus siihen, että hevonen on kohta iso ja karjas ja se jännittää kaikkea mahdollista. Sellaista on aina jännempi opettaa kuin pientä kilttiä varsaa, eikä millään hyvällä tavalla jännempi. 😄 Varsaa ei tarvitse juoksuttaa ympyrällä maailman ääriin, mutta minusta sen selkään on hyvä heitellä kaikenlaista ja totuttaa siihen, että maailmaan mahtuu ääniä ja asioita ja kaikenlaisia varusteitakin on olemassa.

Ekat ohjasajot, tässä siis vielä riimu päässä.

Suitset päässä! Käytän Marcellalla nyt Acavallon pehmeitä kuolainlevyjä, jotka estävät suupieltä nipistymästä liikkuvan renkaan ja suuosan väliin ja tehostavat kääntäviä apuja.

Miten meillä huolletaan kenttää?

Viime syksynä tein postauksen kenttäprojektimme etenemisestä, jossa voit tutustua tontilla valmiina olleen kentän uusimisen vaiheisiin. Kunnostustyö jatkuu tänä keväänä, kunhan lumi sulaa.

Tässä postauksessa kirjoitan kuitenkin siitä, miten huollan kentän pohjaa nykyään.

Jotkut pärjäävät hevosten kanssa kotona jopa ilman kenttää ja ratsastavat vain maastossa ja pellolla ja ehkä lähtevät trailerilla maneesille. Minulle on kuitenkin tärkeää, että kotipihassa on hyvä harjoittelupaikka. Hyvänä se pysyy vain, jos sitä huolletaan. Mielestäni hevosten ottaminen kotipihaan ja kentän rakentaminen niin, ettei sitä kuitenkaan pyritä pitämään ratsastuskuntoisena, on suunnilleen sama kuin ostaisi hevosen ratsuksi mutta ei hankkisi sille satulaa ja suitsia. 

Asuapa jossain Espanjassa, jossa kenttä on aina hiekalla! Suomen olosuhteissa tosiasia kuitenkin on, että joudumme noin puolet vuodesta ratsastamaan lumella, jäällä tai kivikovalla kentällä, joka on pakkasen takia kovettunut mutta joka ei ole saanut lumikerrosta päälleen. Kun olosuhteet ovat tällaiset, tarvitaan jonkin verran vaivaa, kalustoa ja ennakointia.

Sulan maan aikaan kenttä ei tarvitse mitään ihmeellistä, jos sen rakennekerrokset toimivat. Jos ne taas eivät toimi, esimerkiksi salaojat eivät vedä tai pintahiekkaa on aivan liikaa tai se on vääränlaista, pintapuolisella huollolla ei ihmeitä tehdä. Meidän kentässämme hyvää on se, että se läpäisee vettä erittäin hyvin eikä se viime syksyn monta päivää kestävissä rankkasateissakaan lammikoitunut ja mutaantunut. Pintahiekkaa taas oli aivan liikaa, joten se vedettiin traktorilla sivuun ja koko viime syksyn ajan levitin omin pikku kätösin kiilakerrosta ja sen päälle kivituhkasta ja hiekasta koostuvaa, sopivan paksuista pintakerrosta. Olisi ollut turhaa tapella sen upottavan hiekkasuon kanssa, joten tämä asia hoidettiin ensiksi kuntoon. 

Kun rakennekerrokset ovat kunnossa, plussakeleillä riittää kentän lanaaminen riittävän usein. Uusi kenttä on yleensä pehmeämpi kuin vanhempi, joka on ehtinyt painua sopivasti, joten syksyllä jouduin lanaamaan kentän käytännössä joka ratsastuksen jälkeen, koska siihen tuli niin isoja kavionpainaumia. Talvea kohti mentäessä pehmeys taas oli selvästi vähenemään päin ja alkoi riittää, että lanasi kerran tai pari viikossa. Kentän käyttäjien määrä tietysti vaikuttaa myös.

Meille hankittiin heti muuton yhteydessä tielana Kärkkäiseltä. Lana koostuu kahdesta osasta, jotka kiinnitetään toisiinsa koukuilla. Mikään huippulaadukas tämä ei ole ja jokin osa jo irtosikin syksyn mittaan, mutta se tasoittaa hiekassa ja lumessa olevat montut hyvin ja kuohkeuttaa pintaa juuri sopivalta syvyydeltä. Budjettivaihtoehdoksi siis ihan varteen otettava lana. Paljon kestävämpiä, jämerämpiä ja kalliimpia lanoja on toki tarjolla monenlaisia. Jonkin verran netistä löytyy ohjeita myös tee-se-itse-lanoihin, joissa esimerkiksi johonkin metallikehikkoon on kiinnitetty sopivan mittaisia pultteja möyhimään maata. Olipa systeemi itse tehty, ostettu tai mitä hintaluokkaa ja laatua tahansa, jonkinlainen kuopat tasaava lana on mielestäni ihan ehdoton kentän huoltamisen perustyökalu. Kuoppaisella pohjalla ratsastaminen on vaarallista ja altistaa kompastumisille ja jalkavaurioille, eikä hevonen voi suorittaa tehtäviä hyvin, jos sen on jatkuvasti väisteltävä monttuja.

Sulan maan aika menee siis aika vähällä kalustolla, mutta talvi sekoittaa pakkaa. Ongelmia voi tulla sekä lumen määrästä että puutteesta ja ilman lämpötilasta.

Suomen talvissa ja etenkin täällä etelämmässä talviaika tarkoittaa valitettavasti usein vähän nollan molemmin puolin sahaavaa säätä. Jos ensin tulee vähän lunta, sen perään plussakeliä ja vettä ja sitten pakkasta, on melkeinpä kenttä kuin kenttä jäätikköä. Siinä tilanteessa on vaikea saada kentästä kelvollista ja voi olla parempi vaihtoehto olla hakkaamatta päätään seinään ja pitää hevosella esimerkiksi maastopäivä tai -viikko tai vapaata.

Loka-marraskuussa on tuttua, että taivaalta ei välttämättä sada mitään mutta pakkasöiden jälkeen kenttä on kovettunut betoninkovaksi. Tällaisina aikoina ennakointi on tärkeää. Seuraan säätiedotusta joka päivä ihan jo hevosten loimittamisenkin vuoksi mutta myös siksi, että voin suunnitella kentän huoltamista. Syksyllä huomasin, että ensipakkaset lähestyvät. Niinpä vedin edellisenä iltana sekä kentän että hevosten tarhan lanalla mahdollisimman tasaiseksi, jolloin kenttä kyllä kovettui yöllä muttei jäänyt kuoppaiseksi. Kovalla pohjalla ei ihan samalla lailla viitsi tehdä pitkiä laukkatreenejä, mutta itse en kuulu niihin, jotka vain kävelevät sellaisella. Hevosten jänteille ja nivelille tekee hyvää tottua erilaisiin pohjiin, ja maastoillaanhan niillä hiekkateilläkin, jotka yleensä ovat aika lailla kovia. Treenit onnistuvat siis ihan kohtuullisesti, kunhan pohja on tasainen.

Kovalle pohjalle toivotaan tietysti lumipeitettä. Kun lunta ei ole liikaa, sitä ei kannata aurata pois vaan se kannattaa pyrkiä tiivistämään tasaiseksi kerrokseksi. Lumen pintaa voi tasoittaa samoilla välineillä kuin hiekankin. Parhaan lumipohjan saa, jos lunta tulee ensin reiluhko kerros nuoskalumena. Tämä kerros painetaan mahdollisimman tiiviiksi. Meillä ei ole vielä tänä talvena ollut välinettä siihen, mutta ajattelin kokeilla jatkossa nurmijyrää. Nyt olen hoitanut lumen tiivistämisen vielä ihan sillä, että ajelen lana perässä mönkijällä: mönkijän renkaat painavat lunta tiiviiksi ja lana perässä kuohkeuttaa pintaa. Jos lunta on vain pieni kerros, myös muutamalla rehusäkillä lastattu ahkio toimii jyränä. :D Kun sitten pakastuu, tiivistetty pohja on juuri sopivan joustava eikä painu kuopille tai rullaa alta. 

Juuri nyt lunta on ympäri Suomen niin paljon, että kentät ovat varmasti paksun hangen peitossa, ellei ole jotain välinettä, jolla lunta saa aurattua pois. Lanaamiset saa tarvittaessa tehtyä vielä vaikka henkilöautollakin, mutta auraamiseen tarvitaan jotain muuta. Jos ei ole traktoria käytössä, riittävän tehokas työmönkijä on hyvä kakkosvaihtoehto. Meille hankittiin juuri tällainen iso ja tehokas mönkijä tänne muuttaessamme, ja sillä on sekä aurattu tietä että hoidettu kenttää. Viime päivinä on tullut niin paljon lunta, että olen jo kolmeen kertaan aurannut sitä pois kentältä. Mönkijään saa erilaisia työkaluja (meillä on nyt kauha, lumiaura ja peräkärry), ja tokihan mönkijät ja nämä välineet jotain maksavat, mutta onneksi hevosharrastaja on muutenkin tottunut siihen, että rahaa palaa (heh).

Mönkijä ja lana. Tässä kentän pintaa on kuorittu pois ja tasoittelen jäljelle jäänyttä kerrosta.

Toki jos haluaa aina täydellisen ratsastuspohjan, on muutettava maneesitallille, jossa pohjien huoltoon panostetaan, tai sitten täytyy olla vähän enemmän täytettä takataskussa ja rakennettava halli itse.  Suomen olosuhteissa ulkokenttää tuskin saa millään välineillä aina erinomaiseksi. Sopivalla kalustolla ja viitseliäisyydellä voi kuitenkin minimoida sen ajan, kun pohja ei ole hyvä.

Missä kunnossa teillä on ulkokentät nyt? Miten huollat itse tai kuinka usein tallinpitäjä huoltaa?

Keskinopeuden mittaamista maastossa

Viime postauksen hengessä vein matkaratsastuskisasuunnitelmani askelen eteenpäin. Toissapäivänä suuntasin Mintun kanssa talomme taakse jatkuvalle 1,5 kilometrin mittaiselle tielle ja päätin mitata, millaista vauhta käytännössä pitää edetä, jotta saavutetaan haluttu keskinopeus. 

Aloitin kävelyttämällä Minttua hetken kentällä, koska se näki jotain jännittävää kentän lähistöllä ilmeisesti jossakin metsän laidassa ja oli hermostunut. Hetken kuluttua tuntui siltä, että se rauhoittuu paremmin, jos menemme pois kentältä, joten lähdimme kävelemään ja hölkkäämään kohti tuon tien päätepistettä. Meidän talomme on tämän tien varrella viimeisinä ja meidän kohdaltamme tie jatkuu tosiaan vielä tuon 1,5 kilometriä ja päättyy pellon laitaan, jossa on myös metsästäjien kyttäyskoppi. Sieltä ei pääse kokonaista lenkkiä ympäri, joten täytyy kääntyä aina takaisinpäin. Tie on kuitenkin kiva siinä mielessä, että siellä liikkuu niin vähän ihmisiä ja autoja ja siinä on mukavassa suhteessa tasaista ja mäkeä.

Kun saavuimme tien päähän ja Minttu oli lämmennyt,  laitoin Sports Tracker -sovelluksen päälle. Sillähän voisi mitata kaikenlaista, mutta nyt kiinnosti vain matka-aika ja nopeus. Matka pituuden tiesin ilman sitäkin, koska olen mitannut reitin jo aiemmin. Lähdin mahdollisimman tasaista, reipasta ravia takaisinpäin. Minttu oli tapansa mukaan aika tohkeissaan ja jouduimme myös mutkittelemaan tien puolelta toiselle monta kertaa, koska viimeaikaisten lumimyrskyjen vuoksi muutama pieni, ohut puu oli taipunut lumen painosta ja tukki tien osittain. Reipas liikunta kuitenkin tekee tehtävänsä ja Minttu alkoi pian rentoutua ja lakata kiinnittämästä niin paljon huomiota ympäristöön. 

Enimmäkseen ravasimme ja yhteensä noin parin kilometrin verran rauhallisesti laukkasimme tien edestakaisin kolme kertaa. En mennyt ihan kotiin saakka missään vaiheessa, joten kolmesta edestakaisinmatkasta tuli yhteensä reilu 8 km. Kun saavuin viimeistä kertaa tien päähän kopille, pysäytin Sports Trackerin ja katsoin tuloksia.

Harjoituksen kesto oli 38 minuuttia ja 14 sekuntia, kuljettu matka 8,12 km ja keskinopeus 12,7 km/h. Tähän päälle sitten vielä alkulämmöt ja loppukäynnit kotiin, joten päivän kokonaismatka oli reilut 11 km ja kokonaiskesto tunti tai vähän reilu. Matkakisoissa tuo 12,7 km/h on käsittääkseni ihan reipasta menoa ja varsinkin helpoilla tasoilla myös 8 - 10 km/h riittää.

Minttu tuntui olevan varsin tyytyväinen päästessään ravaamaan ja laukkaamaan reippaasti metsätietä ja takaisinpäin käveltiinkin pitkin ohjin ilman puhettakaan siitä, että tuijoteltaisiin puskia. 😄 On se maastoilu vain niin kivaa! Kouluratsastuskin on ihanaa, mutta nämä tasapainottavat ja myös tukevat toisiaan: kouluratsastuksessa saadaan voimaa, kuuliaisuutta, notkeutta ja kantokykyä, jotta hevonen toimisi maastossa mahdollisimman hyvin ja jaksaisi kantaa itsensä ja ratsastajan mahdollisimman suorana turhia kuormittumatta ja toimisi pienillä avuilla, ja luonnossa liikkuessa taas parannetaan kestävyyskuntoa, tuuletetaan molempien päätä ja kohdataan tilanteita, joita ei kentällä tule. Molempi parempi minusta.

Eilen Minttu sai vapaapäivän ja juhli sitä pukkilaukkailemalla Marcellan kanssa tarhassa. Tänään iltapäivällä on vuorossa Minnan valmennus. Ehkäpä viikonloppuna taas lisää maastoilua?

Kyllä kelpasi maastoilla näissä maisemissa!

Kotipihassa lenkin jälkeen. Ei enää hötkyilyä eikä kiirettä mihinkään. 😄

Pakkasta oli -10, joten Minttu sai turpakarvoihinsa komeat jäähileet.