Minnan tunnilla eilen ratkottiin erityisesti suoruusongelmia. Minulla on hirveän usein oikeassa kierroksessa sellainen tunne, että Minttu pullauttaa vasemman lapansa ja/tai takaosansa ulos, helposti myös asettuu vasemmalle ja ei oikein tahdo tulla suoraksi molempien ohjien tuelle.
Aloitimme sillä, että vain ravasin uraa pitkin ja piti olla koko ajan tarkkana suoruudesta sekä suorilla että kulmissa. Kulmissa pidin ulko-ohjan oikein liioitellun jämäkkänä, jotta kaula ei yhtään päässyt taipumaan ja lapa putoamaan ulos. Jos meinasin menettää ulkolavan, asetin hiukan ulos, jolloin suoristaminen oli helpompaa. Vasta kun kaula oli suora ja lavat menivät sinne minne kuuluikin, pääsin asettamaan kevyesti sisäänpäin. Samantyyppistä tein pitkilläkin sivuilla, eli pidin ulko-ohjan päättäväisesti lyhyenä ja sain näin estettyä kiemurtelut.
Tuntuu, että nyt sain noiden kulmien ratsastamisesta vaikeammassa eli tässä oikeassa kierroksessa hyvän oivalluksen. Kun Minttu pääsee valahtamaan lavoilla ulospäin kulmissa, se myös herkästi alkaa venkslata päätään. Silloin alkavalla lyhyellä tai pitkällä sivulla suoritettava tehtävä aina vaikeutuu ja aloitus viivästyy, koska suoran alussa keskittyminen menee siihen kiemurtelun estelyyn. Kun nyt sain hevosen pidettyä suorana kulmissa, oli helppo heti kulman jälkeen aloittaa pieni ravilisäys. Jos hevonen ei ole suora, lisäys ei lähde kunnolla eteen, ja kun on, siinä ei ole mitään vaikeaa.
Laukassa tehtiin pieniä kokoamisia ja lisäyksiä isolla ovaalilla. Tässäkin sain aina ensin tarkistaa suoruuden ("Suorista kaula" kuului moneen kertaan, vaikka olin kuvitellut, että eikö se nyt jo ole suora - ei se ihan ollut :D) ennen kuin oli aika koota. Toinen vahdittava asia oli, että kokoamisesta pitää lähteä energisesti eteen heti avun tultua eikä niin kuin limaetana. Mintulla oli eilen leppoisa ja rentoutunut mieliala, mikä on hyvä juttu, mutta silloin se usein jää hitaaksi ja mielellään hölkyttelymoodiin eikä reagoi napakasti eteen. Silloin kun se taas on terävä ja näyttävä tulee tuijotteluja ja pörinöitäkin helpommin. Kauhun tasapaino tässäkin siis!
Lopuksi tehtiin vielä muutamia raviväistöjä. Vaikein osuus tässä oli pitää Minttu energisenä, koska kuten sanoin, kiltisti se lompsutteli menemään mutta se terävin kärki puuttui - ja kun se puuttuu, Minttu on vaikeampi pitää suorana. Väistöissä se myös helposti yrittää hiukan jarrutella. Sain ohjeeksi ajatella eteenpäinpyrkimystä jo ennen keskihalkaisijalle ratsastamista, koska jos jouduin vielä siellä pyytämään eteen, ei tulos ollut kovin hyvä. Jos keskihalkaisijalle saavuttaessa ravi oli energistä, loppui hoitui vähän kuin itsestään.
Nyt kyllä otan tuon suoruuden oikein sydämen asiaksi ja rupean olemaan siinä tarkempi, kun nyt sain hyvän tuntuman siitä, miten saan suoruuden pysymään varsinkin kulmissa.
Kuvituskuvana muutama aiemmin syksyllä otettu kuva!
Vietin ensimmäistä kertaa joulun ajan muualla kuin lapsuudenkodissani tai mieheni lapsuudenkodissa. Tänä jouluna päätimme olla reissaamatta ja oma perheeni kokoontui meille Auraan. Kävimme myös mieheni perheen luona yhden illan, mutta sinne on vain puolen tunnin ajo.
Joulu oli kyllä ihanaa viettää omassa kodissa. Kiirettä oli nyt paljon aiempaa enemmän, koska tein suuren osan jouluruoista itse ja huolehdin tarjoiluista, tiskihuollosta sun muusta, mutta ainainen pitkä ajomatka (5,5 tuntia yhteen suuntaan) jäi pois. Olihan siinä myös ihan oma tunnelmansa, että jouluaattoaamuksi oli yön aikana satanut ihana puuterilumikerros ja aamu alkoi hevosten huomioimisella ja porkkanoiden tarjoilulla tallissa samalla, kun koira juoksi vapaana pihan tuntumassa omilla retkillään. Aattona teimme pienen kävelyretken postilaatikoille koko eläinlauman kanssa hakemaan sinne saapuneita joulukortteja. Laitoin Mintulle vain suitset ja hyppäsin suoraan toppaloimen päälle. Siskoni talutti Marcellaa ja äitini Kelmi-koiraa.
Nyt vuodenvaihde lähestyy ja on aika katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen.
Tämä vuosi oli tietysti suuren muutoksen vuosi, koska heinä-elokuun vaihteeseen mennessä olimme myyneet keskustakotimme ja ostaneet talon talleineen ja tontteineen maalta. Tämä tarkoitti, että Minttu muutti kotipihaan, ostin sille kaveriksi Marcellan ja hevosharrastus siirtyi vuokratallille ajelemisesta kotipihaan. Moni asia on edelleen kesken, mutta koti rakentuu pikkuhiljaa itsemme näköiseksi. On kyllä ollut melkoista, että se jatkuva ajaminen jäi pois ja pystyn ratsastamaan omalla kentällä niin kuin vain haluan. Olen tykännyt hevosten pitämisestä kotona ja muutenkin nauttinut maaseudusta kaikin tavoin.
Vaikka harrastus siirtyi kotipihaan, emme suinkaan jääneet vain puskiin pyörimään, vaan Minna on käynyt normaaliin tapaan valmentamassa yleensä kerran viikossa. Kehitystä on tapahtunut, koska kauden aikana debytoimme aluekisoissa ja HeA-tasolla. Kisoissa kävimme tänä vuonna kuusi kertaa, ja niistä kolmessa sijoituimme: kahdesti HeB:ssä ja kerran HeA:ssa. Erityisesti mieleen jäivät tietenkin kauden viimeiset kilpailut, koska ne olivat henkilökohtaiset aluemestaruudet ja Mintun kanssa saimme Lounais-Suomen aluemestaruuspronssia. Se vähän huvittikin, koska kuten ennen kisoja kirjoitin tänne blogiin, olimme juuri vähän aikaa sitten vasta muuttaneet tänne ja kentän rakentaminen oli kesken, minkä vuoksi olin viimeiset 5 viikkoa pitänyt Minttua paljolti lomalla ja kaikki ratsastukset ratsastanut maastossa. Kisoja edeltävänä päivänä ratsastin joitakin kiemuroita peltomme päädyssä, kun mies ensin leikkasi siitä pitkää heinää lyhyemmäksi pieneltä alalta. :D Nämä kisat eivät olleet mitenkään myöhään syksyllä, mutta traileriin tuli laittamista, siihen ei saanut pitkään aikaan huoltoaikaa ja kiireet muutenkin painoivat, joten jätin kauden hyvillä mielin tuohon.
Kaivoin vuoden takaa postauksen, jossa olin asettanut tavoitteet vuodelle 2021. Näin ne kuuluivat:
"Tavoitteena on saada lisää kilpailukokemusta ja tehdä ehjiä ratoja. Tasona koetamme vakiinnuttaa HeB:n. HeC-ohjelmiakin ehkä jokunen saattaa tulla, mutta Minttu on jo osoittanut olevansa sillä tasolla, että HeB ei ole sille mikään ongelma, kunhan vain ympäristö ei jännitä (sama tosin pätee yhtä lailla HeC:ssä).
HeA tuskin on vielä ensi vuoden aikana ajankohtainen. Vaikka olemme jo hyvän aikaa harjoitelleet esimerkiksi avotaivutuksia, raviväistöjä ja pariin kertaan ennen kisoja vähän kokeilleet laukasta käyntiin siirtymistä, niin ainakin vielä HeA:n asiat tuntuvat kaukaisilta. HeB:ssä riittää kuitenkin varmasti tekemistä ja kehitettävää.
Siirtymät olemme saaneet energisemmiksi. Ensi vuonna tavoite on hiljalleen nostaa kokoamisastetta niin, että esimerkiksi laukka-ravi-siirtymiset pysyvät paremmin takaosan päällä."
Voin siis todeta, että tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät. Yhtään HeC-rataa emme menneet, vaan vain nuo 3 x HeB ja 3 x HeA. Oli se HeA sittenkin ajankohtainen ja sujui näin kokemattomana parina aivan mukavasti! Parantamista toki on, mutta yksikään suoritus ei ollut epäonnistunut.
Minnakin on vahvistanut, että kokoamisaste on todella parantunut ja sen olen huomannut itsekin. Minttu tekee jo näppärästi siirtymät laukasta käyntiin ja käynnistä laukkaan. Ravissa se kantaa itsensä jo ihan toisella tavalla kuin vuosi sitten, laukassa vielä hiukan vaihtelevammin. Laukanvaihtoja ja laukkasulkujen alkeita aloimme juuri harjoitella.
Tavoitteemme vuodelle 2022 on vakiinnuttaa HeA-tasoa, tehdä siinä ehjiä suorituksia ja päästä tekemään myös eri HeA-ratoja kuin tänä vuonna (A-kenttäkilpailuohjelma ja HeA:2). Nyt voisi sanoa edellisvuoden tapaan, että en usko VaB:n olevan vielä ajankohtainen ensi kaudella. xD Enpä uskonut sitä HeA:stakaan vuosi sitten, mutta kyllähän HeB:stä A:han nouseminen on helpompaa kuin HeA:sta vaativiin. Kokoamisastetta tarvitaan lisää ja vaihdot opiskeltua kunnolla. Voi siis olla mahdollista, että loppukaudesta jokin helpompi VaB:kin ehkä olisi mahdollinen, mutta olen oikein tyytyväinen siihenkin, jos saamme lisää varmuutta A:n radoista.
Toinen tavoite on parantaa Mintun käyntiä niin, että Minttu malttaisi kävellä suurin ja rennoin askelin eikä helposti alkaisi rullata itseään liian lyhyeen muotoon ja tyhjäksi (mitä se tekee helposti, jos vähän jännittää, väsyttää tai keskittyminen on jossain muualla kuin ratsastajassa).
Onnellista uutta vuotta sinulle, lukijani! Jätä ihmeessä puumerkkisi kommenttikenttään, jos tulit käymään ja luit postauksen. Kerro vaikkapa, mikä oli omassa vuodessasi tärkein tai mukavin hevosiin liittyvä muutos tai muu asia. Alla vielä pieni kuvakooste vuodesta.
Vuoden aikana muun muassa maastoiltiin ahkerasti!
Hevoset ovat juuri saapuneet uuteen kotiinsa.
Kilpailukausi oli onnistunut. Tässä Koivumäki (HeA).
Otsikko on kovin dramaattinen - noinhan yleensä sanotaan silloin, kun palataan 15 vuoden, kolmen lapsen tai vuoden kuntoutusjakson vaatineen onnettomuuden jälkeen ratsastushommiin. Minulla taukoa tuli vain noin 2,5 viikkoa. Olen toipunut septoplastialeikkauksesta hienosti ja ratsastin tauon jälkeen ensimmäistä kertaa viime sunnuntaina eli kolme päivää sitten ja toista kertaa eilen. Minttu on vaikuttanut tyytyväiseltä tarhassa varsan kanssa lomaillessaan, mutta innokkaasti se liikkui ratsainkin eikä mitään pöllöenergiaakaan ollut. En sinänsä ihmettele, koska noinakin päivinä se taisi myös minun nähteni vetää tarhassa pukkilaukkaa Marcellan kanssa, ja siihen päälle tulee kaikki se, mikä ei minun silmiini osu.
Sunnuntaina vain ratsastin rennossa muodossa ja tein siirtymiä, muutamia voltteja ja avoja molempiin suuntiin. Eilen ohuen, sulan pintakerroksen alla oli heti jäätä, joten työskentelin enimmäkseen ravissa ja käynnissä ja jätin laukan vain pariin nostoon. En nytkään revitellyt, vaan kertailtiin tuttuja asioita eikä Mintulle juuri hikikään tullut. Myöhemmin tällä viikolla voisi hiukan jo kiristää nutturaa tiukemmalle. :) Täytyy varailla Minnalta tunti, ettei jäädä liian pitkäksi aikaa lössöilemään.
Onneksi on enää viikko töitä, kun alkaakin joululoma! Joulun jälkeen ajattelin työskennellä myös Marcellan kanssa ohjasajaen ja totuttaa sitä kentällä tai tarhassa erilaisiin pelottaviin asioihin. Tavoitteena on, että se olisi sisäänratsastuksen alkaessa tottunut mahdollisimman moniin asioihin. Katsotaan tässä vielä ajan kanssa, milloin sisäänratsastus olisi järkevä tehdä - ensi vuonnahan Marcella on 3-vuotias, joten mahdollisesti ensi kesänä tai syksynä, jos kasvuvaihe ja henkinen kypsyys muutenkin vaikuttavat sopivilta.
Bloggaamista on takana jo useita vuosia, mutta enpä ole ennen tehnyt My Day -videota. Video on itse asiassa jo kolmen viikon takaa, sillä tappelin sen jälkeen monta päivää teknisten ongelmien kanssa, kun video muuttui nykiväksi aina, kun yritin lisätä siihen musiikkia. Sen jälkeen jäinkin leikkaukseni jälkeen sairauslomalle enkä jaksanut ährätä temppuilevan videon kanssa ennen kuin nyt (vaihdoin videonmuokkausohjelmaa). :D Tämä kuvattu päivä on sunnuntailta, kun olin kotona koko päivän, joten päivä täyttyi lähinnä arkisista hevoshommista.
Tuona aamupäivänä piti olla valmennus, ja olin lanannut kentän edellisenä iltana ja vielä samana aamuna niin, että sain kentän pinnan pienen pakkasyön jälkeen rouheaksi. Pinta vaikutti hyvältä, mutta totuus paljastui, kun yritin kävellä ja verrytellä: lämpötila oli juuri sopiva siihen, että hiekka ei ollut aivan pakastunut, mutta toisaalta se oli riittävän kylmää paakkuuntuakseen isoiksi tilsoiksi Mintun kavioihin jo muutamien askelten jälkeen. Kaivelin tilsat alkukäyntien jälkeen pois ja lähdin sen jälkeen heti reippaaseen raviin, mutta edes se ei auttanut, vaan tilsat tulivat takaisin jo parin ympyrän jälkeen. Ei auttanut muu kuin soittaa Minnalle, että treenit täytyy siirtää, koska kenttä on ratsastuskelvoton. Harmi, sillä päivästä tuli aurinkoinen ja tuokin kenttä olisi varmaan sulanut "normaalille hiekalle" jo muutamassa tunnissa. Valmennus vaihtui omatoimisiin siirtymä- ja avotaivutusharjoituksiin tietä pitkin, eikä siitä ole videota.
Mönkijän ratissa olin enemmän kuin koskaan, sillä aamuisen lanauksen jälkeen lanasin kentän vielä uudelleen verryttelyn jättämien kuoppien takia ja alkuillalla vedin myös hevosten tarhan tasaiseksi, koska pakkasta oli luvattu tulevaksi. Muuten päivä menikin tallia siivotessa, hevosia ruokkiessa ja illalla sarjoja katsoessa. Ikävin homma oli huomata, että Marcella oli saanut jalkaansa haavoja riehuessaan tarhassa. Näin, kun se ja Minttu pöllöilivät ja Marcella kolautti jalkansa kovaa ruokinta-astiaan. Nahkat lähtivät aika isoilta alueilta ja kahdessa kohtaa oli haava, joista toinen vuoti verta vähän enemmänkin. Nyt haavat ovat parantuneet, mutta varmaan noin puolentoista viikon ajan hoidin jalkaa. Pidin siinä muutamana yönä Animalintex-sidettä ja käärettä ja myöhemmin vain kylmäsin vedellä ja laitoin hunajavoidetta. Imppari siihen tuli aluksi, mutta Marcella ei ontunut eikä aristellut sitä ja tottui hoitorutiineihinkin pian hienosti.
Ratsastuskuulumisia ei tällä hetkellä ole, sillä olin viikko sitten nenän alueen leikkauksessa. Nenässäni on aina ollut rakenteellinen vika, jonka vuoksi toinen nenäkäytävä oli ahdas ja ilma kulki siinä huonosti. Lopulta kyllästyin ongelmaan riittävän paljon ja hakeuduin lääkärin lähetteellä leikkaukseen, jossa nenän väliseinä suoristettiin. Viikon verran jouduin pitämään nenässä tukilevyjä, jotka olivat kamalat, koska ne tuottivat paineen tuntua nenään ja otsaan saakka ja tukkeuttivat molemmat nenäkäytävät suurimmaksi osaksi. Levyt poistettiin toissapäivänä ja, noh, kuvitelkaa, että klyyvarianne nipistänyt pyykkipoika otetaan viikon piinaamisen jälkeen pois ja vedätte ensi kertaa kunnolla henkeä. Nyt happi kulkee ja nenän paraneminenkin sujuu erinomaisesti. Vielä siellä on kuitenkin muutama sulava tikki ja turvotusta. Ainakin viikko vielä pitää ottaa iisisti, hikoilu ja raskas hengästyminen on kielettyä ja ratsastus luonnollisesti sen aikaa tauolla.
Ratsastustauko ei oikeastaan haittaa, sillä Mintulle loma tulee muutenkin tähän kohtaan sopivasti. Parissa viime valmennuksessa harjoiteltiin nimittäin taas uutta: aloimme siirtyä kohti laukkasulkujen ja laukanvaihtojen harjoittelua.
Laukkasulku lähti siitä, että Minna ohjeisti väistättämään Minttua aika pienessä laukassa pitkän sivun alusta kohti kentän keskustaa. Asetuksen tuli olla liikkeen suuntaa kohti ja pieni taivutus, jos mahdollista. Mitään kootussa laukassa esitettävää kunnon kouluratasulkua ei vielä haettu, mutta ajatusta siitä, että laukassa voi liikkua sivuttain ja vähän taipua samaan suuntaan. Tämä ei osoittautunutkaan Mintulle vaikeaksi, vaan ihan rennosti ja sen kummemmin ihmettelemättä se teki, mitä pyysin. Mahtavaa!
Viime valmennuksessa eli juuri ennen leikkauksen jälkeistä sairauslomaani harjoiteltiinkin ensimmäistä kertaa vaihtoja valmennuksessa. Olen tehnyt Mintulla yhden vaihdon alkuvuodesta ja toisen tänä syksynä enkä yrittänytkään sen enempää, joten ihan alussa ollaan vielä opettelussa. Koska viime kerralla harjoiteltu alkeislaukkasulku oli sujunut hyvin, tulin samalla lailla pitkän sivun alusta kohti kentän keskustaa pienen matkan sulkua, sitten suoristin ja vaihtoa piti yrittää hiukan ennen uralle tulemista. Tienä oli siis koko rata leikkaa. Tällä kertaa ei vielä saatu puhtaita vaihtoja, mutta reaktioita kyllä. Aluksi Minttu yllättyi ja vaihtoi takapään kaksi askelta jäljessä, sen jälkeen yhden askeleen jäljessä. Ei haittaa, että oikeaoppista suoritusta ei vielä tullut - onhan minullakin vielä paljon opettelemista siinä, että pyydän varmasti oikein ja osaan tukea hevosta. Minttu kuumui tehtävästä jonkin verran ja olisi sulun jälkeen halunnut laukata reilusti eteen, mikä ei ihan natsannut sen tavoitteen kanssa, että olisi pitänyt tulla oikein pienessä laukassa... :) On kuitenkin hyvä asia, että se innostui ja selvästi yritti kovasti tehdä niin kuin pyydän. Ikävämpää olisi, jos se ei reagoisi! Lopuksi Minna esitteli vielä tehtävän, jonka harjoittelu vahvistaa vaihtojen oppimista: hevonen kootaan pieneen ja rauhalliseen laukkaan ja tehdään portaittaisia laukkaväistöjä suoralla hevosella, esimerkiksi kolme askelta sivulle, kolme eteen ja taas kolme sivulle. Tätä tehtiin tunnin lopuksi ja se sujuikin heti aika näppärästi.
Saimme siis molemmat taas uusia juttuja tuumailtavaksi parin viikon tauon ajaksi. Ensimmäinen viikko leikkauksen jälkeen oli aika kamala ja unta ei paljoa tullut nenän tukkoisuuden vuoksi, mutta nyt olo on jo selvästi parempi ja jaksoin kirjoittaa tännekin. Palataan taas pian, kun pääsen hevosen selkään.
Seurankipeä varsa...
... ja tyytyväinen ratsu treenin jälkeen. Tässä Minttu pääsi hetkeksi villaloimi päällä ulos piehtaroimaan, kun siivosin vielä karsinat ennen hevosten sisälle tuomista.
Jouluun on enää hiukan reilu kuukausi aikaa, joten olen alkanut hiljalleen laitella taloa joulukuntoon. En voi sanoa itseäni jouluhulluksi, mutta tykkään siitä ja sen tunnelmasta. Viime vuosina olen alkanut entistä enemmän panostaa kodin joulukoristeluun. Aiemmin olen viettänyt joulun aina muiden luona (vanhempieni / miehen vanhempien), mutta tänä vuonna olemme koko joulun täällä kotona Aurassa ja lähistöllä Turussa. Koska nyt meillä on omakotitalo ja tämä ihana oma kotitalli, myös talli on tietenkin koristeltava!
Lunta täällä ei vielä ole ja pikkupakkasia vain joinakin öinä ja aamuina, mutta muuten lämpötilat ovat pudonneet muutamaan asteeseen. Tällä viikolla satuin kuitenkin olemaan sopivasti pihalla, kun aamulla oli hieman pakkasta ja aivan upea auringonnousu. Kuvat on otettu nopeasti kännykällä eikä niitä ole käsitelty. Ensin maisema oli violetti (kuva otettu klo 7.29), ja kun olin kantanut heiniä ja vesiä ja tehnyt muita tallihommia, maisema oli klo 8.05 muuttunut aivan pinkiksi. Välillä oikein ihmetyttää, miten upeita luonnonilmiöitä täällä näkee.
Joulutunnelmaa voi kuitenkin ruveta rakentamaan, vaikka lunta ei vielä näykään. Virittelin talliin yhdet jouluvalot ja pari koristenauhaa ja hyödynsin seinän vieressä olevaa uloketta, josta en alun perin pitänyt, koska se hiukan kaventaa jo entisestään kapeahkoa käytävää, mutta myöhemmin olen huomannut sen hyödyt. Pidän siinä yleensä täytettyjä rehupurkkeja, mutta nyt nostelin ne pois tieltä ja kokosin tontusta, olkipukista, jouluisista oksista ja hevosenkengistä pienen joulusommitelman. Minttu hiukan pörisi tälle ilmestykselle, kun toin hevoset tänään illalla sisälle. 😄
Ihan erityistä tunnelmaa oli satulahuoneen seinälle nostettujen länkien koristelussa jouluvaloilla. Länget ovat nyt jo edesmenneiden ukkini ja mummini työhevoselta, Kitkan Kiepiltä, joka eli vuosikymmeniä sitten Karjalan evakkona muuttaneiden isovanhempieni tilalla työhevosena ja osallistui joskus raveihinkin. Länget ovat olleet pitkään siellä samalla tilalla, joka nykyään toimii sukumökkinä, mutta tänä kesänä otin ne mökkireissulla mukaani ja ne ovat päässeet kunniapaikalle oman tallini satulahuoneeseen, jossa ne muistuttavat menneistä ajoista ja antavat tallille sellaisen silauksen, jota ei kaupasta saa.
Koristellaanko teillä tallia jouluksi?
Myös Kitkan Kiepin länget satulahuoneessa saivat jouluvalot kruunukseen.
Ajattelin laittaa tällä kertaa kuulumisia meidän kenttäprojektin sujumisesta. Pikakelauksena sen verran, että tänne muuttaessamme täällä oli jo kenttä, mutta siitä näki heti, että pinta täytyy uusia, koska hiekkaa oli varmaan tuhat megatonnia ja pohja oli niin upottava, että Minttu kompasteli siinä jo narussa kävellessään. Kenttä on alun perin ollut noin 60 metriä pitkä, mutta edelliset omistajat olivat myöhemmin aidanneet toisen päädyn tarhaksi, jolloin pituus lyheni noin 40 metriin. Tämä mun homma etenee niin, että nyt ensin on tehty tuota 40 metrin pituutta ratsastettavaan kuntoon, jotta olisi riittävä treenitila, ja myöhemmin teemme hevosille metsätarhan talon taakse, jolloin nykyiset aidat voidaan poistaa ja sen jälkeen laajentaa kenttää pidemmäksi. Tässä kuvia projektin varrelta.
Juuri nyt pinta on vielä hieman pehmeä, mutta paljon jämäkämpi se on jo nyt kuin 1 - 2 kuukautta sitten. Sateet, lanaus, ratsastaminen, aika ja varsinkin tuleva talvi auttavat. :)
Tänään tasoittelin yhtä kulmaa, joka on tähän saakka ollut kokonaan tekemättä. Tärytin sen ja levitin päälle kiilakerroksen, jonka aion huomenna täryttää. Sen myötä kenttä saa kohta vielä lisää leveyttä.
Kentän pinta ennen mitään muutoksia. Minttu käveli tuosta kohdasta kerran.
Traktorikuski siirsi pintahiekan syrjään kentän laidoille. Kivimurskan seassa on jonkin verran hiekkaa, koska ihan kaikkeahan sieltä ei pois saa.
Kentälle on tuotu kivituhkakasoja ja levitys on alkanut. Tässä levitetään ensimmäistä kivituhkakerrosta eli ns. kiilakerrosta, jonka tarkoitus on estää kivien nouseminen varsinaiseen pintakerrokseen.
Työnjohtaja seuraa töiden etenemistä tarhassaan kentän päädyssä. Kuva on tänään otettu.
Tilanne tänään 7.11. Ratsastuskelpoista pintaa on valkeista puomeista vasemmalle vielä noin 10 metrin verran, mutta koska kottikärryjen vieressä on kasa kivituhkaa, joka ei tässä kuvassa näy, ratsastusalasta saa pidemmän, kun sen rajaa tällä hetkellä kapeammaksi. Nyt ratsastan siis puomien rajaamalla alueella. Tänään levitin ruskeaa hiekkaa tuohon nykyiselle pitkälle sivulle.
Kentän tekemistä ja muita tulevia tarpeita varten ostettiin oma tärytin (onneksi, koska sitä on tarvittu todella monta kertaa näiden kuukausien aikana).
Tässä näkee vähän kentän rakennetta. Alimmaisena on kivimurskakerros, joka siis oli valmiina mutta jota piti vähän tasoitella sen jälkeen, kun traktori oli möyrinyt kentällä. Sen jälkeen kivimurskakerros tärytettiin. Päälle levitettiin vajaa 10 cm:n kerros kivituhkaa kiilakerrokseksi, joka sekin tärytettiin. Kiilakerroksen päälle tuli joitakin senttejä irtonaista kivituhkaa pintakerrokseksi. Osassa kenttää näkyy ruskeaa hiekkaa, jota olen ehtinyt sekoittaa osaan kentästä. Ruskean hiekan ja kivituhkan seos on siis ihan valmista pintaa, mutta pelkällä kivituhkapohjallakin voi tällä hetkellä hyvin ratsastaa.
Tällä hetkellä olemme tehneet valmennuksissa erityisesti kokoamisia laukassa. Toki tehdään kaikenlaista muutakin, mutta näitä lyhyitä kokoamisia otetaan nyt aina johonkin väliin, sillä ensi kauden HeA-luokissa tulee varmasti vastaan tehtäviä, joissa täytyy esittää koottua laukkaa erillisenä liikkeenä tai ainakin pystyä laukkaamaan tiukkoja teitä ja siirtymään sekä käyntiin että pysähdykseen suoraan laukasta.
Välillä kokoamisharjoitukset sujuvat aivan hienosti, mutta välillä on vaikeuksia saada Minttu polkemaan kunnolla ja säilyttämään energia. Viime viikon valmennuksessa tamma väsähti kesken kaiken aika puskista, vaikka valmennus ei ollut mitenkään erikoisen rankka. Eipä tullut kokoamisesta mitään, kun se ilmoitti, että laukkaaminen ylipäätään ei maistu. En ollut tästä mitenkään huolissani, koska alkuverryttelyssä se tuntui ihan normaalilta ja pirteältä itseltään, ja normaaliksi se palautuikin heti seuraavana päivänä. Sitä kuitenkin selvästi hapotti vähän liikaa ja se pyrki kokoamisen sijaan jäämään keinuhevosmaisesti hyppelemään selkä jäykkänä pientä laukkaa sen sijaan, että liike olisi kulkenut selän läpi. Näin tehdessään se myös jää pohkeen taakse ja sitä on vaikea saada tuosta asennosta rivakasti eteen.
Myöhempinä päivinä hapotus oli kuitenkin hävinnyt ja harjoitukset sujuivat. Tein samoja juttuja kuin valmennuksessa eli raviväistöjä keskilinjalta uraa kohti ja laukassa kulmaan voltti ja pitkää sivua pitkin loivaa laukka-avoa. Lisäksi päätin tehdä toisella sivulla laukka-avon sijaan laukka-ravi-laukka-siirtymän. Kun olin saanut näitä tehtäviä muutaman hyvin onnistuneen ja Mintulla oli voimia jäljellä, päätin kokeilla, saisinko irti laukanvaihdon. Emme ole vielä harjoitelleet näitä muuten kuin niin, että ihan alkuvuodesta tein yhden onnistuneen vaihdon yhdellä ratsastuskerralla. Kisakautena ei kannattanut sitä harjoitella, etteivät HeB- ja HeA-luokkien laukkakuviot saisi Minttua näyttämään vaihtotaitojaan omin päin. :D Nyt syksyllä oli kuitenkin hyvä hetki kokeilla toista kertaa. Onnistuihan se! Taisin tulla kolme kertaa laukkaamalla kulman läpi lyhyelle lävistäjälle, jonka päässä käänsin melko jyrkästi kohti kentän sisäpuolta ja näin pyrin horjuttamaan Mintun tasapainoa. Pari-kolme ensimmäistä yritystä tosiaan epäonnistuivat ja Minttu jatkoi ihan muina tammoina vastalaukkaa, vaikka omat apuni olivat sitä vastaan. Sen jälkeen tulikin ihan rauhallinen ja tasapainoinen vaihto ja Minttu sai superpaljon kehuja. Päivän treenit lopetettiin siihen. Videolla tämä näkyy aivan lopussa.
Aavistelin aivan oikein, että kehut kostautuvat. 😆 Seuraavassa valmennuksessa tehtiin vastalaukkaa ja Minttuhan pörisi ja pärisi innoissaan, vaihteli laukkaa ja oli kuin olisi sanonut "Mä muistan tän, mä osaan, kattokaa!!" Meni aikansa, että sain sen pysymään vastalaukassa. Tätä piti tukea aika takana olevalla pohkeella, jota pidin tiiviisti kyljessä kiinni. En yllättynyt yhtään, koska jostain syystä varsinkin laukkatehtävissä Minttu on ennenkin kuumunut ja alkanut tarjota itsekseen jotakin asiaa, jonka se on edellisellä kerralla tehnyt edes kerran oikein ja saanut siitä isot kehut. Upea piirrehän se on, joten en valita. Ei vain passaa tehdä näitä vaihtoja usein, koska vielä HeA-luokissa niitä ei tule ja vastalaukassakin liikkuminen täytyy saada varmaksi.
Video on otettu tosiaan 28.10. ja kuvat taas 31.10.
Puomeja ja kavaletteja nimittäin, kun ne on omalla kentällä. 😁
Tykkään tosi paljon ottaa harjoitteluun mukaan puomeja ja kavaletteja, koska niillä on aivan ilmiömäinen vaikutus moniin hevosiin. Tämä video on niinkin kaukaa kuin viime viikonlopulta, mutta silloin Minttu tuntui alkuverryttelyssä ihan pökkelöltä eikä millään meinannut letkeytyä ja rentoutua. Muoto oli koko ajan liian korkea ja vähän liian avoin eikä selkä työskennellyt. Onneksi olin juuri kantanut kentälle puomeja ja kavaletteja suoralle ja kaarevalle uralle, koska ei tarvinnut ratsastaa niiden yli kuin pari kertaa, kun Minttu jo rentoutui ja pyöristyi. Alla olevalla videolla näettekin pätkiä tehtävistä, joita noilla puomeilla tein.
Puomeissa on sekin hyvä puoli, että ne auttavat hevosta keskittymään, mikä taas tietysti auttaa saavuttamaan mainitsemani rentouden. Lisäksi hevonen joutuu nostamaan jalkojaan tavallista enemmän, jolloin sen lihakset tekevät enemmän töitä ja voima kasvaa. Kun vuosien myötä kokoamisastetta lisätään, myös jalat joutuvat nousemaan korkeammalle, joten puomeilla saa oikeanlaista voimatreeniä ikään kuin puoli-ilmaiseksi.
Aloitin harjoitukset ravaamalla kaarevalla uralla olevien puomien yli, jatkoin ympyrän loppuun ja kierroksen päätteeksi taas sama juttu. Tätä tein kuvassa näkyvillä molemmilla puomeilla eri suuntiin. Kun Minttu alkoi lämmetä kunnolla ja keskittyi hyvin, tulin muutamia kertoja keskilinjalla olevat kavaletit suoraan. Kamera oli nyt sellaisessa paikassa, etten näe, miten askeleet menivät, mutta Minttu kolautteli kavaletteja usein. Välit olivat kyllä sopivat, mutta luulen, että se ei nosta etujalkojaan tarpeeksi terävästi ylös vaan hiukan laahaa niitä, jolloin jalka kolauttaa puomiin. Mintun liikemekaniikka ravissa onkin sellainen, että se liikkuu hiukan liian suorin etujaloin eli ei nosta etupolveaan kovin paljon. Toisaalta tätä voisi yrittää myös kehittää kavaleteilla. En vain tiedä, kuinka helppoa se tulee olemaan, sillä Minttu ei ole jaloistaan kovin tarkka ja esteilläkin se on sellainen hiukan huoleton. Vasta kun esteet nousevat jonnekin 90 sentin yläpuolelle, se alkaa tarkemmaksi. Kavaletteihin kolistelu ei siis paljon näyttänyt hetkauttavan. :,D Eikä varsinkaan, kun prinsessahevosen jalat oli tietysti vuorattu karvasuojilla.
Leppoisa tamma treenien jälkeen. Marcella otti tarkasti oppia kentän vieressä tarhassa.
Seuraavaksi pienensin äsken ratsastamaani ympyräuraa niin, että siirryin suurelle voltille ja ratsastin voltin aikana molempien puomien yli. Nyt puomeja tuli siis aina nopeasti peräkkäin. Olen aina tykännyt laittaa puomeja myös kaarevalle uralle, koska siinä askelpituutta voi muuttaa ratsastamalla joko puomien sisäkaarretta tai ulompaa kaarretta. Takajalat myös joutuvat tehotreeniin, kun hevonen taipuu ja sen täytyy samalla kipristää takasensa sekä ylös että eteen.
Viimeisenä tein laukassa tehtävää, jossa ratsastin alas istuen kaarevien puomien yli ja nostin välittömästi puomien jälkeen laukan, laukkasin ympyrän loppuun ja siirsin takaisin raviin juuri ennen kuin tulin puomeille uudestaan. Tämä tehtävä rentoutti laukkaa mukavasti ja sai Mintun keskittymään. Välillä se yritti ennakoida laukkaan siirtymistä jo puomien päällä, mutta silloin pidin sen vain ravissa ja nostin laukan vähän myöhemmin kuin heti puomien jälkeen.
Vuokratalleilla on tosiaan usein se ongelma, että ensinnäkin puomitehtäviä ei voi aina laittaa, jos jollain sattuu olemaan samaan aikaan valmennus tai kentällä/maneesissa on paljon ratsukkoja. Toiseksi monella tallilla on sellainen kulttuuri, että kun laittaa edes jonkin kämäisen kolme puomia peräkkäin isolle kentälle, siitä pitää huudelle muille tallin WhatsApp-ryhmässä ja pahimmillaan vielä kysellä, haittaako kamalasti (ja joskus joitakin haittaa). Kolmanneksi ne pitää heti ratsastuksen jälkeen siivota pois ja tietysti ennen ratsastusta on pitänyt nähdä rakentamisen vaiva. Muutama puomi ei vielä kauheasti aikaa vie, mutta en kyllä kovin usein ole jaksanut kantaa ympäri kenttää esimerkiksi tuollaista 4 + 4 puomin viuhkaa ja kolmea kavalettia yhtä käyttökertaa varten. Nyt voin jättää nuo kentälle ja tarpeen mukaan vain siirrellä ja vaihdella tehtäviä. Näin puomijumppaa saa mukaan vaikka jokaiseen ratsastuskertaan!
Juuri kun viime postauksessa kirjoitin Pixion satunnaisista tai oikeastaan enemmän kuin satunnaisista ongelmista, tällä videolla zoomi ei sitten toiminut. 😅 Kameran sijoittelukin meni vähän huonosti aurinkoon nähden, sillä aurinko ei ollut vielä kovin korkealla ja huononsi kuvanlaatua paistamalla viistosti kameraa päin. Tässä videolla käytössä on jo Pixio --> Pixem -päivitys, eli video on kuvattu kännykällä eikä videokameralla.
Sain idean tähän postaukseen, kun aina silloin tällöin minulta on kysytty käyttämästäni kamerajärjestelmästä eli Pixiosta. Olen hankkinut Pixion omalla rahalla vuonna 2016.
Kyseessä on kamerajärjestelmä, joka koostuu jalustasta, sen nokassa olevasta varsinaisesta "keskusyksiköstä", videokamerasta ja kolmesta vastaanottimesta. Silloin kun hankin Pixion, valittavana oli vain tämä videokameran kanssa toimiva malli, mutta nykyään on mahdollista valita myös Pixem, jossa ei käytetä videokameraa vaan kännykkää kuvaamassa. Pixio on mahdollista myös päivittää helposti ja nopeasti toimimaan puhelimen kanssa, jolloin voi valita, käyttääkö videokameraa vai kännykkää. Minulla on tämä ratkaisu.
Keskusyksikkö ja videokamera/kännykkä laitetaan kiinni jalustaan, joka on kuin tavallinen kamerajalusta. Jalustan voi sijoittaa kentän laidalle tai keskelle: jos haluaa koko ajan sivuprofiilikuvaa, kannattaa laittaa keskelle, ja jos haluaa esimerkiksi tarkistaa videolta väistön tai vaikkapa avotaivutuksen suoruutta, kannattaa laittaa kamera jalustoineen kentän laidalle ja ratsastaa suoraan sitä kohti. Tällöin liikkeen voi nähdä esimerkiksi ikään kuin pisteessä C olevan koulutuomarin silmin. Kolme vastaanotinta laitetaan kentän laidoille oikeassa muodostelmassa kamerajalustaan nähden. Niissä on joustavat jalat, jotka on melko helppo kieputtaa tukevasti kiinni aitaan tai laittaa suoriksi, jolloin vastaanotin voi seisoa tasaisella alustalla sellaisenaan. Vastaanottimet rajaavat löyhästi aluetta, jolla voi ratsastaa, mutta vain löyhästi; myös jonkin verran niiden ulkopuolelle voi hyvin mennä. Ratsastajan taskussa tai rannekellon tavoin ranteessa tai vaikkapa hihanauhassa on pieni mötikkä, jota kamera seuraa ja johon se zoomaa. Pixemissä zoomin laajuutta voi itse säätää, jolloin voi päättää, kuinka paljon ratsukon ympärillä olevaa tilaa haluaa kuvaan mukaan. Näiden lisäksi ei ole kuin pikkuinen pätkä johtoa, jonka toinen pää tulee kiinni videokameraan ja toinen keskusyksikköön. Pixemissä ei tätäkään ole, vaan kännykkä kommunikoi keskusyksikön kanssa langattomasti.
Tältä systeemi näyttää toimintavalmiina.
Näitä laitetaan kentän laidoille kolme.
Kuvan laatu riippuu siitä, millainen videokamera tai kännykkä on käytössä. Pixio ja Pixem toimivat varsin monien nykyaikaisten kamera- ja kännykkämallien kanssa, joten on hyvä mahdollisuus siihen, että jo valmiiksi taskusta löytyvä kännykkä voi olla yhteensopiva. Minulla on blogista löytyvissä useimmissa Pixio-videoissani Sony HDR CX405, jonka hankin samaan aikaan Pixion kanssa. Se oli edullisesta päästä videokameroita, joten huomattavasti parempaakin kuvanlaatua pystyy itselleen järjestämään, jos haluaa satsata. Viime postauksessa olevassa videossa käytän Samsung Galaxy S9-puhelinta. Varoituksen sanana, että aiemmin hankin Huawei P30 Pro -puhelimen nimenomaan sen erityisen hyvän kameran vuoksi ajatuksena käyttää sitä ratsastuksen kuvaamisessa, mutta vaikka sen piti olla yhteensopiva ja vaikka Move'n'Seen työntekijät selvittelivät ongelmaa ikuisuuden Skype-puhelua myöten, Pixion zoom-ominaisuus ei ikinä toiminut sen kanssa. Videokuvaus ja kohteen seuraaminen kyllä toimivat. Lopulta sain rahani takaisin Pixio --> Pixem -päivityksestä. Ostin päivityksen uudestaan vasta hiljattain, kun P30 Pro alkoi hajoilla ja otin käyttöön tämän mieheni entisen puhelimen. Tiesin sen toimivan kuvaamisessa, koska ongelmien selvittelyn aikaan olin kokeillut sitä.
Hintahan varmasti kiinnostaa, ja ihan edullinen vehje tämä ei ole. Olin itse aikoinaan ennakkotilaaja eli siinä porukassa, joka maksoi etukäteen, kun koko tuotetta vasta oltiin kehittelemässä ja se oli tulossa markkinoille piakkoin. Tämä oli vuonna 2015, muistaakseni syksyllä. Lopulta tuotekehittelyssä venähti niin pitkälle, että muutaman kuukauden odottelun sijaan sain Pixion vasta kesällä 2016 - juuri kun olin myynyt silloisen hevoseni Nalan, joten sen kanssa en päässyt nauttimaan kameran hyödyistä. Ennakkotilaamisen hyvä puoli oli kuitenkin se, että keskusyksikkö, jalusta, tarvittavat piuhat ja vastaanottimet sekä kameran seuraama mötikkä eli koko paketti videokameraa lukuun ottamatta maksoivat noin 560 euroa. Nykyään samanlaisesta kokonaisuudesta saa pulittaa karkeasti tonnin veroineen. Lisäksi tulee vielä postituskulut. Ylipäätään Pixiota ja Pixemiä myyvän Move'n'Seen tuotteet ovat varsinkin laatuunsa nähden kalliita. Päivitys, joka on käytännössä koodi, jolla Pixiota voi käyttää myös puhelimen kanssa eli ikään kuin Pixeminä, maksaa veroineen 154,80 €. Eri osien laatu ei ole kummoinen, vaan Facebookissa Pixion ja Pixemin käyttäjien ryhmässä kysellään usein, millaisella jeesusteippiviritelmällä saisi korjattua jonkin hajonneen osan.
Olen kuullut myös Pivosta, joka on samantyyppinen mutta halvempi järjestelmä. Toisesta ratsastusblogista luin, että se ei kuitenkaan tunnistaisi tiettyä ratsukkoa vaan kuvaa lähintä eikä siksi sovellu hyvin tilanteisiin, jossa kentällä on muitakin. Muitakin ongelmia olen siitä lukenut, tosin niitä on myös Pixiossa ja Pixemissä. Itse en ole Pivoa kokeillut.
Lompakko siis ei kiitä, mutta onko laite sitten edes hyvä? On ja ei. Ei ole harvinaista, että kamera hukkaa ratsukon ja alkaa kääntyä ja zoomata jonnekin aivan muualle, esimerkiksi täysin vastakkaiseen suuntaan kuin missä ratsukko on. Tällaiset hetket ovat minulla aina olleet vain joitakin sekunteja, mutta ne tietysti katkaisevat kuvaamisen ikävästi. Joskus kamera on zoomannut tietyssä kohtaa kenttää niin, että hevosesta ja ratsukosta näkyy vain yläosa tai pelkät jalat, vaikka kamera olisi kentän keskellä ja ratsastaisin koko ajan samalla etäisyydellä siitä. Joskus koko kuvaaminen on jäänyt, kun laite ei vain yhdistä taskussani olevaan mötikkään. On myös suositeltavaa kiinnittää johdolla jokaiseen kolmeen kentän laidalla olevaan vastaanottimeen (beacon) tavallinen vara-akku, koska vastaanottimien akut usein tyhjenevät muuten kesken ratsastuksen, vaikka ne olisi ladattu juuri täyteen.
Suurempia tai pienempiä ongelmia on rehellisesti sanottuna usein, mutta ei aina. Kun vekotin sitten toimii, se on hirveän kiva. Olen sen avulla saanut kuvattua ratsastuksestani sisältöä blogiin ja muihin sosiaalisen median palveluihin. Mikä vielä tärkeämpää, sen avulla näen paljon sellaista, mitä en muuten näkisi. Valmentajani oli ehtinyt sanoa oikean hartiani etukenosta moneen kertaan, ennen kuin näin sen videolta ja ihmettelin, että onpa häiritsevän näköistä. Olen parantanut istuntaani laukassa selvästi sen jälkeen, kun näin videolta, että istuntani siinä ei ollut tiivis. Myös hevosen liikkumisen näkee tietysti aivan eri lailla kuin selästä, tai eihän sitä sieltä näekään vaan pelkästään tuntee. Kun katson videota heti ratsastuksen jälkeen, muistan, miltä hevonen tuntui missäkin kohtaa ja voin verrata sitä siihen, miltä se näyttää. Usein totean, että jokin askellaji olikin paremman näköinen kuin miltä selkään tuntui tai että en ollut ratsastaessani huomannut epätasaista asetusta, vaikka videolla se näkyy karmaisevan selvästi. Aivan kokematon ei välttämättä pysty analysoimaan, miltä hänen ratsastuksensa näyttää ja miltä sen pitäisi sen sijaan näyttää, mutta varsinkin jo vähän kokeneemmille tämä on aivan verraton tapa oppia. Olen siis erittäin tyytyväinen vuosien takaiseen ostokseeni, vaikka se onkin tehnyt mieli muutamaan kertaan heittää seinään. :,D
Esimerkkivideoita Pixiosta on blogissani paljonkin, muun muassa tätä edeltävässä postauksessa. Laitan alle kuitenkin melkein tasan vuosi sitten kuvatun videopätkän, jossa Minttu siis on 4-vuotias. Tällä videolla olen työskennellyt toisessa päädyssä ja laittanut kameran melko keskelle kenttää.
Eilen iltapäivällä alkanut ja koko illan ja yön jatkunut kova sade tuli kuin tilauksesta: kentän pinta tiivistyi jo mukavasti ja oli parempi ratsastaa kuin aiemmin. Lauantaiaamu alkoikin aamutreeneillä sen jälkeen, kun sekä hevoset että omistaja olivat nauttineet rauhassa aamupalansa. Päätin harjoitella samoja asioita, joita tehtiin viime valmennuksessa: ravivoltit kulmiin, sieltä suoraan avoa ja laukassa ensin neliötä, sitten suurella ympyrällä laukan lisäämistä ja kokoamista. Virittelin ensimmäistä kertaa omalle kentälleni myös Pixion, joten nyt olisi videoklippi tarjolla. :)
Aloitin ravitehtävän Mintulle vaikeammassa suunnassa. Ihan kohtuullisesti sekin onnistui, mutta taas oli hakemista siinä, että ulkolapa ei yhtään pääse pullahtamaan ulos. Toiseen suuntaan vaihtaessa Mintun koneisto olikin lähtenyt hyvin käyntiin ja tehtävää ei kauan tarvinnut tehdä, kun se onnistui. Video alkaa tästä tehtävästä, ja tykkään erityisesti, että siinä Minttu nakuttaa tahdissa kuin kello (parissa kohdassa pyydän sitä itse vähän lisäämään). Laukkatehtävässäkin tuli jo paljon vähemmän huojuntaa kuin valmennuksessa. Edelleen on tekemistä siinä, että Minttu jaksaa jäädä polkemaan laukkaa kootumpanakin eikä luovuta pudottamalla raviin tai yritä jännittää ylälinjaansa, mutta pikkuhiljaa nämä sujuvat aina vain paremmin ja kauemmin kerrallaan.
Huomenna on sunnuntai ja syysloman viimeinen päivä (uh 😖), joten voisin aloittaa sen joko käymällä maastossa tai sitten lanaamalla kentän ja laittamalla sinne puomi- ja kavalettitehtäviä. Nyt videolla näettekin jo kolme puomia, jotka ovat kumppaneineen lojuneet pihalla jo pari kuukautta mutta joita ei ole kenttäremontin vuoksi voinut vielä käyttää. Ehkäpä laitan Mintulle kunnon jumpparadan!
