Hankilaukkaa omalla pellolla

Juuri kun ehdin viime postauksessa kertoa, että runsaat lumet sulivat juuri jouluksi pois, aatonaattona alkoi tuiskuttaa ja jouluaatoksi pihatie piti jo aurata mönkijällä, jotta jouluvieraat pääsivät autolla tulemaan. Lumisade onneksi lakkasi heti sen jälkeen. Saimme kuin saimmekin siis todella lumisen joulumaiseman. Ja mikä olisikaan parempi tapa ottaa aattona hieman omaa aikaa kuin lähteä ilman satulaa lumihankilaukoille omalle pellolle?

Minttu ei ole mikään ylivirittynyt riehuja muutenkaan, eikä se nytkään tehnyt asiasta mitään numeroa tai loikkinut mihinkään, vaikka kannustin sitä laukkaamaan lujempaa. Lämmin ja hengästyminen siinä tulikin pian. Mieheni tuli muutamaksi minuutiksi ottamaan kuvia. Aurinko ei siinä vaiheessa vielä paistanut, joten kuvista ei tullut kovin valoisia, mutta kivoja kuitenkin. Tuosta alimmasta tuli kuin postikortti. 

Pari päivää sitten en voinut vastustaa kiusausta jättää jälleen satulaa talliin ja lähteä Mintun kanssa pienelle maastoretkelle hiljaiselle metsätielle. Kun palasimme, aurinko oli juuri nousemassa ja otin siitä kuvan, joka on ylimmäisenä. Laitoin kuvan myös Facebookin "As Seen Through Horse's Ears" -ryhmään, johon laitetaan hevosen korvien välistä otettuja kuvia. Siellä joku kommentoikin osuvasti: "I can hear the silence", "Voin kuulla hiljaisuuden". Hiljaista olikin lukuun ottamatta lumen narskumista kavioiden alla ja Mintun satunnaista pärskähtelyä.

Onnea ja menestystä näin vuoden viimeisenä päivänä alkavalle vuodelle 2023!

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 🎄

Vietämme joulun kotona Aurassa ja Turussa. Satuin ottamaan onneksi talvisia kuvia viime viikolla, koska pari päivää on ollut niin lämmintä ja vetistä, että lumista on iso osa lähtenyt. Tallissa on jo pari viikkoa ollut jouluvalot ja minikuusi. Rentoudutaan ja rauhoitutaan joulun aikaan ja suunnataan sen jälkeen katseet kohti ensi vuoden haasteita.

Harjoitus kaikentasoisten hevosten vaihtojen valmisteluun: takajalat nopeiksi

Pitkän pakkasjakson jälkeen tänään oli ensimmäinen suojasääpäivä, ja vaikka tein kaikkeni kentän pohjan eteen, Mintun kaviot keräsivät pahat tilsat nopeasti. Kävi nopeasti ilmi, ettei kentällä uskaltaisi ravata tai laukata, joten valmennuksessa tehtäisiin jotain käynnissä. Vaikka tilsoista oli riesaa nytkin, tunti oli antoisa ja sain sieltä työkalupakkiin uuden harjoituksen, jonka ajattelin jakaa kanssanne heti.

Harjoitus valmistelee hevosta laukanvaihtojen oppimiseen, koska se kannustaa hevosta reagoimaan nopeasti ja terävästi pohjeapuun kummallakin kyljellä. Se sopii kuitenkin tarkkuus- ja nopeutusharjoitukseksi myös niille hevosille, joille vaihdot eivät ole ajankohtaisia.

Aloitimme tekemällä noin 20 x 20 metrin neliöuraa käynnissä. Jokaisessa kulmakohdassa hevosen takaosaa piti väistättää 2 - 3 askelta ulospäin. Etuosa ei saanut liirata ulos. Koska Minttu on luonnostaan aika verkkainen hevonen, sitä joutui kannustamaan terävällä, nopealla pohkeella väistämään takaosalla. Raippaa käytettiin nopeana, naputtavana lisäapuna sisäpohkeen vieressä. Aluksi Minttu oli laiskahko ja hitaanpuoleinen. Sen jälkeen se alkoi ottaa ensimmäisen väistöaskeleen nopeasti mutta seuraavat askeleet liian hitaasti. Meni aikaa, ennen kuin sen sai terävöitymään ja ottamaan kaikki askeleet terävästi. Valmentajan sanoin sen pitäisi väistää heti eikä vasta sitten, kun se on miettinyt asiaa. 

Tämä neliöharjoitus tehtiin molempiin suuntiin. Kun se sujui, neliöitä pienennettiin ja ne yhdistettiin ikään kuin kulmikkaaksi kahdeksikoksi. 

Lopuksi tehtiin vielä nopeita väistöjä pitkillä sivuilla: koko hevosen piti siirtyä nopeasta pohkeesta mutta pienestä avusta sivulle molempiin suuntiin.

Tätä edellisessä valmennuksessa viime viikolla harjoiteltiin taas vaihtoja, jotka eivät sillä kerralla kuitenkaan meinanneet onnistua, koska Minttu oli kerta kaikkiaan liian laiska eikä reagoinut terävästi mihinkään. Siitä viisastuneena hyppäsin seuraavana päivänä alkuverryttelyssä muutaman kerran kavaletin ja laukkapuomin yli, ja kas, hevonen heräsi ja vaihtojen harjoittelu alkoi taas sujua. Se alkoi innostuksissaan tarjota vaihtoja pyytämättäkin. Minttu vain on sellainen hevonen, jonka pitää innostua ja hiukan kuumua, ja sitten asiat ovatkin sille yllättävän helppoja. Eikä siihen innostumiseen tarvita yleensä muuta kuin se, että asiat tehdään maastossa tai sitten hypätään pari kertaa jonkin maahan kaivetun ristikon yli. 😅

Eilen tein itsenäisesti vaihtoharjoituksia ja lopuksi laukkasin lumisella pellollamme. Hauskaa oli ja hiki tuli, kuten alla olevista kuvista näkyy.

Kooste vuodesta 2022

Vuosi on kulunut, ja on taas aika koota yhteen, miten meidän vuotemme on sujunut.

Vuosi sitten tekemässäni postauksessa asetin seuraavan tavoitteen:

"Tavoitteemme vuodelle 2022 on vakiinnuttaa HeA-tasoa, tehdä siinä ehjiä suorituksia ja päästä tekemään myös eri HeA-ratoja kuin tänä vuonna (A-kenttäkilpailuohjelma ja HeA:2). (...) Toinen tavoite on parantaa Mintun käyntiä niin, että Minttu malttaisi kävellä suurin ja rennoin askelin eikä helposti alkaisi rullata itseään liian lyhyeen muotoon ja tyhjäksi (mitä se tekee helposti, jos vähän jännittää, väsyttää tai keskittyminen on jossain muualla kuin ratsastajassa)."

Molemmat tavoitteet ovat täyttyneet. Olen päässyt paremmin ratsastamaan Mintun käyntiä, ja siitä on tullut ihan hyviä numeroita kisoissa. HeB-ratoja mentiin kaksi ja HeA-ratoja seitsemän. Pääsimme menemään myös vaikeampia HeA-ohjelmia, jotka valmistavat jo hyvin VaB-ratoja kohti esim. käynnin kautta vaihdoilla ja kootuilla askellajeilla. Tulostaso oli enimmäkseen hyvä, pari kertaa tuli enemmän mutkia matkaan. Noista yhdeksästä radasta tuli sijoitus viidesti. Keväällä ja kesällä tutustuimme myös huippuhauskaan uuteen lajiin, matkaratsastukseen, ja kilpailimme siinä kahdesti sujuvin suorituksin.

Kilpailukaudelta käteen jäi myös Lounais-Suomen aluejoukkuemestaruuspronssia ja nuorten hevosten henkilökohtainen aluemestaruushopea.

Myös Marcellasta tuli tämän vuoden aikana ratsu. Sisäänratsastin sen kesällä ja jatkoin vielä syksyyn saakka. Nyt lumien aikaan se on viettänyt huilitaukoa.

Kaudella 2023 tavoitteena on debytoida VaB-luokissa. Jos sinä, lukijani, olet ollut tämän blogin matkassa alusta saakka tai muuten vain lukenut blogin ensimmäisen postauksen tammikuulta 2016, tiedät, että asetin silloin tavoitteekseni kilpailla joskus vaativan ohjelmia itse kouluttamallani hevosella. Minttu ei vielä silloin ollut kuvioissa (eikä syntynytkään :D), mutta tuo tavoite oli selkeä silloin ja on sitä edelleen. Tässä aletaan siis lähestyä merkkipaalua.

Kevättalven aurinko lämmittää molempia kotipihassa.

Marcella lähdössä töihin.

Ohjasajolenkillä kodin lähellä kevättalvella.

<3

Marcellan sisäänratsastusta kesällä.

Välillä tehtiin toki muutakin kuin ratsastettiin. Tässä lähdössä mustikkametsään.

Nuorten hevosten aluemestaruushopeaa Paimiossa elokuussa.

Kestävyystreeniä alkuvuonna.

Kilpailukauden aloitus Wiurilassa huhtikuussa.

Ratsastajaan totuttelua tarhassa huhtikuussa.

Vuoteen mahtui tietenkin myös paljon ihania maastoretkiä.

Matkaratsastuskilpailuissa Punkalaitumella 28.5.

Ensimmäinen voittomme! KaKe:n seurakisat 16.7., HeB 1/36, 69,545 %.

Marcellan viides ratsastuskerta 23.7.

Joukkuemestaruuksissa Luvialla 8/2022.

Nuorten hevosten aluemestaruuskisoissa 8/2022. Kuva: Yasu Hyttinen

Omalla pellolla 5.12.

5.12.

Uusi satula Mintulle: Childeric DNL

Oih. Olen kuullut sanottavan, että Childericit ovat mukavimpia satuloita, joihin takapuolensa voi tällätä. Olen toistaiseksi samaa mieltä. Mintulla on viimeiset 1,5 vuotta ollut ihan hyvin palvellut Rööslin koulusatula, mutta en ole koskaan tänä aikana tullut sen kanssa ihan sinuiksi. Satulan istuin ei ole niin paha kuin ikivanhoissa Kieffereissä ja Passiereissa, mutta ei kovin pehmeäkään. Lisäksi sen polvituki menee suoraan alaspäin maata kohti, jolloin reisi ei saa tukea vaan jalka osuu vasta polven yläpuolelta tukeen. Kai se sopii joillekin, mutta minulle ei: asento on aina ollut vähän huono, ja ohuilla ratsastushousuilla polven kohta on hiertynytkin usein. Niinpä halusin vaihtaa satulan, koska ei siinä nyt vain ole mitään järkeä, että maksaa joka tapauksessa mansikoita harrastuksesta eikä sitten edes kohtuuhyvin sopeudu siihen satulaan, jota joka päivä käyttää.

Rööslissä tuki on pystysuora, jolloin se ei osu minun jalkaani oikeassa kulmassa.

Pyysin satula-autoa käymään ja tuomaan erityisesti käytettyjä Childericejä ja Prestigejä. Autoon ei kuitenkaan ollut otettu sopivia käytettyjä, vaan ainoat sopivat olivat uudet Childeric DSC ja Prestigen yksi X-Helen-malli. En halunnut ostaa niistä kumpaakaan, koska uskoin löytäväni vastaavia käytettynäkin. Niinpä aloitin satularumban, jossa tilasin satuloita postitse Satulasopista Muuramesta sekä satula.comin toimipisteistä Lempäälästä ja Helsingistä. Lisäksi hain useamman satulan Paimiosta. Hyväksi sovittajaksi havaitsemani satulaseppä Anne Melin tuli käymään (onneksi hän asuu ihan lähiseudulla) ja sovitettiin satulat. 

Ihan helppoa sopivan satulan löytäminen Mintulle ei ole, koska se tarvitsee leveän rangantilan ja leveän säkätilan ja nykyään laakeat paneelit, kun selässä on jo mukavasti lihasta ja pyöreyttä. Sovitetuista satuloista kaksi sopi hevoselle: Satulasopista tilattu Jeremy Rudge sekä satula.comin Childeric DNL. Jeremy Rudgessa tuki oli taas jotenkin minulle sopimaton, koska jalkani ei osunut siihen, ellen erikseen siirrellyt jalkoja oudon eteen. Childericiin istuessa sen sijaan tuntui kuin olisi istunut nojatuoliin, ja siinä tuki oli oikeassa paikassa eli osui reiteen ja antoi tukea paljon paremmin kuin Rööslissä. Otin satulan vielä vuokralle lähinnä siksi, että se on todella kallis ja ehdin muutaman kuukauden vuokraamisella maksaa siitä osan eikä tarvitse yhtenä könttänä pulittaa niin paljon. 

Childeric DNL. Tuki on ylempänä, lyhyempi ja reiden suuntaisesti viisto.

En ole kylläkään ehtinyt nauttia uudesta satulasta juuri yhtään. Täällä on ollut ainakin pari viikkoa pientä pakkasta, ja melkeinpä ensimmäisenä pakkasjakson päivänä tuli kerralla lumikerros, joka peitti kentän. Mikä ongelma? No se, että kun tuo minun hyvin vettä läpäisevä kenttäni ei muutenkaan jäädy helposti, niin heti päälle satava lumikerros taitaa eristää sen verran hyvin, että pieni pakkanen ei ole riittänyt kovettamaan kentän pintaa. Pinnassa on usean sentin kerros ihan pehmeää hiekkaa. Miksikö sitten haluan kovan kentän? Siksi, että tuo irtonainen hiekka kerääntyy lumeen sekoittuessaan uskomattoman nopeasti tilsoiksi kavioon. Niin kauan kuin kentässä on pehmeä päällikerros, siellä ei voi tehdä mitään missään askellajissa, vaikka kenttä näyttää silmämääräisesti tosi hyvältä. Olen nyt pitkään odottanut, että kyllä se siitä kovettuu, mutta ei ole tapahtunut. Tänään siis kolasin urilta ja joistain muista kohdista lumet pois, tasoitin ne piikkilanalla ja odotan, että huomisesta lähtien alkaa pakastua vähän enemmän. Ehkä sitten saan edes kovan ja tasaisen, tilsoja tekemättömän alustan, jolla voi ratsastaa. Maastossa ja tiellä olen myös jotain tehnyt, mutta varsinkin hämärällä kaipaa kenttää valoineen. Sormet ristiin, että huomenna herätessäni kenttä on ratsastuskelpoinen.