lauantai 2. syyskuuta 2017

Turistina Royal Ascotin laukkakilpailuissa!

"Turistina hevostapahtumassa" ei ole mikään varsinainen sarja, mutta oikeastaan se sai alkunsa siitä, kun kirjoitin matkastani Verdenin hannover-huutokauppaan (jutun voit lukea täältä). Takataskussa olisi valmiiksi jo kolmaskin turistimatka, josta voisi kirjoittaa, sillä kävin kahden vanhan tallikaverini ja toisen tallikaverini siskon kanssa hevosvaelluksella Irlannissa kesällä 2013. Siitä on kuitenkin niin paljon aikaa, että ehkä ei tule kirjoitettua. Tällä kertaa on kuitenkin vuorossa tunnelmia tältä kesältä Royal Ascot -laukkakilpailuista, jossa olin kahden ystäväni, Tiian ja Sannan, kanssa. He ovat ottaneet osan tämän jutun kuvista kännyköillään.

Ascot on pieni kaupunki Lontoosta länteen noin tunnin ajomatkan päässä. Hotellimme sijaitsi Reading-nimisessä kaupungissa, josta oli vartin junamatka Ascotin asemalle. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että jos joku innostuu lähtemään katsomaan kisoja, hotelli kannattaa varata todella ajoissa. Itse selasin hotellitilannetta noin vuoden ennen seuraavia kisoja, ja Ascotista oli turha kuvitella saavansa majoitusta. Myös monet lähikaupunkien hotellit oli buukattu täyteen kisapäiviksi. Holiday Inn Reading -hotelli osoittautui kuitenkin viihtyisäksi ja sijaitsi helppojen yhteyksien varrella. Tämä on tärkeää, sillä kukaan ei halua kävellä hotellilta rautatieasemalle korkokengissä kilometritolkulla. ;)

Kävin kisojen jälkeen vielä yhden päivän Lontoossa. Löytyihän sieltä vaikka mitä kivaa!

Readingissa hotellihuoneessa. Tässä tehdään lähtöä hotellin ravintolaan.


Kukin meistä saapui Readingiin eri aikaan ja omalla tavallaan: Sanna oli viettänyt ennen sitä muutaman päivän Lontoossa ja saapui Readingiin vasta yksi yö minun ja Tiian jälkeen, minä lensin Helsingistä aamulennolla yksikseni ja Tiia perheensä kanssa myöhemmällä lennolla. Pärjäsin käsimatkatavaroilla, mutta kaikkein hankalinta oli kuljettaa megaisoa hattua, joka ei saisi mennä ruttuun. Siispä pakkaaminen tapahtui hatun ehdoilla: kaikki, mikä mahtui hatun sisään tai ympärille, sai tulla mukaan.

Ascotissa järjestetään useita laukkakisoja, kuten raviradoillakin järjestetään useita raveja vuosittain. Royal Ascot on kuitenkin vuoden päätapahtuma: kisat kestävät useita päiviä, ja jokaisen päivän aikana on muutamia lähtöjä. Meidän päivänämme niitä taisi olla kuusi. Ennen jokaista lähtöä hevoset esitettiin taluttaen paraatiringissä, josta alla kuva. Esittelyn näki kuitenkin myös laukkaradalta näyttötaulun kautta, ja se olikin viisaampaa, jos halusi saada hyvän paikan katsomosta tai nurmikentältä. Paraatiringin katsomossa kannatti kuitenkin ehdottomasti olla ennen kisojen alkua, sillä alkuseremoniassa itse kuningatar Elisabeth tuotiin hevosvaunuilla paikalle ikään kuin avaamaan kisat. Näyttävä alku hienolle kisapäivälle! Kuningatarhan on koko ikänsä ollut hevosnaisia itsekin ja varmasti mieltynyt tällaiseen edustustehtävään.





Kuningattaren saapuminen paraatirinkiin.


Pienoinen pettymys oli se, että kisasta näki itse asiassa vain osan. Laukkaavaa hevosjoukkoa näytettiin kyllä ruudulta, mutta kuva oli sen verran kaukainen, etten saanut siitä sen kummempaa jännitystä. Lähtöviivakin oli jossain näkymättömissä, ei katsomon edessä. Omin silmin hevoset näki vasta, kun ne kaarsivat kohti loppusuoraa. Tämä onkin toki kisan jännittävin hetki, mutta olisi mukavaa, jos radalle olisi parempi näkyvyys. Kokeilimme seistä useissa eri kohdissa (aivan laukkaradan vieressä aitaa vasten, kauempana nurmikolla, katsomon puolivälissä ja katsomon ylätasanteella), mutta jokaisessa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Korkeampaan katsomoon oli pääsy vain niillä, jotka olivat ostaneet Royal Enclosure -katsomoon oikeuttavan lipun. Lippuja myytiin siis kolmessa kategoriassa, ja meidän lippumme olivat keskimmäiset.




Ascotin laukkakisoista ei voi puhua mainitsematta pukuloistoa. Vaatteilla koreilu ja mitä hulluimmissa hatuissa auringon kanssa kilpaa sädehtiminen ovatkin Royal Ascotin suola. Kisoihin on tarkka pukukoodi, jota useimmat noudattivatkin hyvin. Esimerkiksi mekon tuli olla vähintään polvipituinen ja olkainten tietyn levyiset (ei spagettiolkaimia). Naisten tuli käyttää hattua tai pienempää hiussomistetta. Itsehän ostin hattuni jo vuosi ennen kisoja Lontoosta, sillä satuin olemaan siellä lomailemassa. Se on melko iso muttei silmiinpistävä. Tällä kertaa silmiin ei sattunut mitään kaikkein hulluimman näköisiä viritelmiä, mutta jos googletatte "royal ascot hats", niin saatte käsityksen siitä, millaisia ilmestyksiä tuolla on mahdollista nähdä. Alla on muutama kuva omasta puvustani:




Paraatiringin katsomossa. Vähän aurinko häikäisee, mutta ei haittaa!


Ehdotonta hohtoa lähtöihin toi vedonlyönti. Löimme vetoa yhdessä lähdössä, Tiia ja Sanna yhdessä yhdestä hevosesta ja minä yksinäni yhdestä. Vedonlyönti oli helppoa: täytyi vain ilmoittaa tiskille lähtö, hevosen numero ja summa, josta aikoo lyödä vetoa. Tätä vastaan sai lipukkeen, jolla voiton olisi voinut lunastaa. Jos se olisi voittanut, olisin saanut hyvät kertoimet. Night of Glory ei kuitenkaan tässä lähdössä kipittänyt aivan riittävän sukkelasti, joten kymmenen puntaani kilahtivat laukkaradan kassaan. No, ostinpa itselleni jotain jännitettävää!

Varsin nopeasti päivä vierähti ohi lähtöjä katsellessa, olutta ja pizzaa maistellessa ja yleisessä vaatteilla pröystäilyssä. Kävimme ennen lähtöä vielä alueen matkamuistopuodin kautta. Ostin sieltä katu-uskottavan Ascot-tallilippiksen, joka näkyykin päässäni viime postauksen kuvassa.

Voin suositella Royal Ascotia once in a lifetime -kokemuksena! Suosittelen myös lyömään vetoa, sillä se tekee kisojen seuraamisesta monin verroin kutkuttavampaa. En keksi sopivampaa tilannetta pukea päälleen mekkoa, korkokenkiä ja enemmän tai vähemmän hullua hattua ja irtautua arjesta kuin päivä laukkakilpailuissa kauniissa juhannussäässä.


4 kommenttia:

  1. Jaa. Kannattaako noin epäeettistä toimintaa nyt ylipäätään tukea edes vilkaisemalla päin, saati suosittelemalla sitä ihmisille? Laukkahevosenne 6v on kuitenkin suorastaan ihme saavuttaa, suurin osa menee koiranruuaksi ennen kuin normaali ratsuhevonen saa edes ratsastajaa selkäänsä..

    VastaaPoista
  2. Et kai vain shoppaile vaatteitasi tavallisista ketjuliikkeistä, joiden vaatteet on valmistettu mm. Kiinassa ja Bangladeshissa? Ethän syö tehotuotettua lihaa tai kanaa tai käytä eläimillä testattuja meikkejä? Et kai osta tavallisia banaaneja reilun kaupan luomubanaanien sijaan? Jokainen tehköön elämässään sellaisia valintoja, että pystyy seisomaan niiden takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailen vaatteeni kirppareilta, en syö tehotuotettua lihaa enkä meikkaa ollenkaan. En myöskään pääasiassa osta minkään valtakunnan banaaneja, ne on aika ällöttäviä ja lähmääntyy kitalakeen. Eli sun mielestä on täysin ok pitää hevosta pelkkänä kertakäyttötavarana, jota aletaan treenata jo vuotiaana ja laitetaan monttuun viisi vuotta myöhemmin?

      Poista
    2. En oikeastaan odottanut noihin mitään vastauksia, ne olivat vain muutamia esimerkkejä sellaisista asioista, joita jokainen voi pohtia. Esimerkkejähän olisi helposti lisääkin: ethän käytä autoa tai ostathan kalliin (luonnolle ystävällisemmän) sähköauton, ethän lennä lentokoneella matkailemaan, olethan varmistanut ettei untuvatakkisi untuvia ole otettu eläviltä linnuilta, ethän käytä nahkavarusteita tai ethän tue sellaista toimintaa, jossa käytetään nahkavarusteita (esim. käy ratsastuskoululla)... Pointti oli vain se, että aivan varmasti teet itsekin asioita, jotka jollain lailla kuluttavat luontoa tai vaikuttavat eläimiin.

      Ilmeisesti kuitenkin syöt lihaa, kunhan se ei ole tehotuotettua? Sellainenkin liha yleensä kasvatetaan: eläin syntyy, ehkä taapertaa isommissa tiloissa, mutta joka tapauksessa tullessaan teurasikään (joka ei yllä mainitsemaasi kuuteen vuoteen) se teurastetaan.

      Minä en näe eläimen elämän pituutta eettisesti tärkeimpänä kysymyksenä, vaan sitä, miten se elää sen. Kilpailevia laukkahevosia on pakko liikuttaa säännöllisesti ja taata sopiva lepo, jotta ne kehittyvät. Niitä on pakko ruokkia laadukkaasti, jotta niiden kropat toimivat hyvin ja ne jaksavat juosta. Eläinlääkäri niille on kutsuttu jo siinä vaiheessa, kun pullahevosen omistaja vielä pohtii, mikähän mahtaisi olla vialla. Hevosurheilussa pyörivä raha aiheuttaa paljon huonojakin asioita, mutta toisaalta se vaikuttaa siten, että jokainen laukkavalmentaja tietää, että laihalla/huonokuntoisella/kipeällä hevosella ei voita yhtäkään kisaa eikä yhtään rahaa. Raha ja kunnia myös ohjaavat siksi hoitamaan kilpahevosia tarkasti.

      En myöskään näe laukkahevosen kohtaloa sellaisena, etten voisi käydä (oletettavasti kerran elämässäni) laukkakisoissa. On sellaisiakin lajeja, joita en menisi katsomaan ja jotka inhottavat minua, kuten tennessee walkereiden show't ja matkaratsujen kohtelu monissa arabimaissa. Tasaisella radalla laukkaavien hevosten pari minuuttia kestävä suoritus ei edusta minulle brutaalia lajia. Ja kuten sanottu: se, onko hevosen ura ja elämä lyhyt vai pitkä, ei ole minulle se tärkein moraalikysymys, vaan se, miten se elämänsä viettää (eli miten sitä hoidetaan ja mitä se kisoissa tekee). Samalla tavalla en halveksu myöskään muiden eläinten teurastamista 6-vuotiaina tai yleensä huomattavasti nuorempina, kunhan niitä ei kohdella elämänsä aikana julmasti. Hevonen ei nimittäin osaa murehtia sitä, että se menee joskus tulevaisuudessa koiranruoaksi. Se olisi itse asiassa monelle kipeälle ja osaamattoman tädin jumputtamalle hevoselle parempi kohtalo. Samoin se on paljon mukavampi vaihtoehto kuin se, että villinä hevonen kuolee joko hitaasti esim. haavan tulehtumisesta tulleeseen infektioon, nälkään tai tulee syödyksi elävältä. Ja nämähän siis tapahtuvat keskimäärin noin viiden vuoden iässä.

      1-vuotiaalla hevosella ei kyllä kenellekään hevosista tietävälle tulisi mieleen mennä laukkaamaan yhtään minnekään, ei myöskään kotioloissa, sillä ne ovat sen ikäisinä vielä hyvin pieniä rimppakinttuja. Radalla olevat hevoset ovat yleensä 3-5-vuotiaita.

      Vastasiko tämä kysymykseesi riittävän tarkasti?

      Poista