lauantai 25. huhtikuuta 2026

Marge edistyy

Abran vieroitus on sujunut hyvin. Nyt sen saa jätettyä kahdestaan Margen kanssa tarhaan, kun ratsastan Mintulla. Aluksi vähän jännitti, saako se päähänsä yrittää tulla aidan läpi, mutta mitään sellaista ei onneksi tullut. Abra huutelee Mintun perään tarhasta oikeastaan vain aluksi vähän, koska Margen rauhallisuus rauhoittaa sitäkin.

Marge on oppinut jo mukavasti uusia asioita. Aluksi tänne muutettuaan se oli ratsastaessa kauhean kiireinen ja jouduin jatkuvasti tekemään isoja pidätteitä, ennen kuin se alkoi hoksata, että tämä ei ole toivottu tapa liikkua. Nyt se jo osaa tarjota rauhallista ravia. Laukan jälkeen alkavat vielä kipitysyritykset, mutta kyllä se varmasti kaiken oppii sitkeällä perustyöllä. Jos hevonen innostuu laukasta niin, että alkaa sen jälkeen kiireiseksi, laukkaa ei pidä jättää treenin viimeiseksi asiaksi ja sitten viedä hevosta siinä mielentilassa takaisin talliin. On tärkeää, että asioita harjoitellaan myös laukkaamisen jälkeen, jotta hevonen oppii keskittymään työhön myös laukan jälkeen. Margen kanssa aloitamme yleensä käynnissä tekemällä monikaarista kiemurauraa, väistöjä ja pysähdyksiä, sitten kevyessä ravissa kahdeksikoilla ja edelleen kiemurauralla. Ravissa keskityn erityisesti suoristamaan sitä eli saamaan sen lavat oikeaan asentoon, jotta se ei kaadu sisään tai toisaalta yritä valua ulos. 

Jokaisella treenikerralla en laukkaa ollenkaan, mutta jos laukkaan, otan tässä vaiheessa muutaman noston pääty-ympyrällä siinä kohdassa, jossa ympyrän avoimelta sivulta aletaan pikkuhiljaa taas kääntyä kohti suljettua sivua eli päätyä. Marge on oppinut tavan valua ympyrältä ulos ympyrän avoimella sivulla niin, että sen laukka katkeaa ja ohjaus ei toimi kunnolla. Opetan sitä siitä pois laukkaamalla vain sen sivun, jossa aita tukee kääntymistä, ja siirtymällä raviin juuri ennen ympyrän avointa sivua. Ravissakin se yrittää valua, mutta siinä sitä on kuitenkin helpompi kontrolloida. Sitten taas voidaan nostaa laukka. Eli puoli ympyrää laukkaa, puoli ympyrää ravia. Olen tehnyt tätä harjoitusta paljon muillakin hevosilla, joille tasapainoinen laukkaaminen on ollut vaikeaa. Laukka ei kehity sillä, että laukataan mahdollisimman paljon ja huonoa laukkaa, vaan yritän saada aluksi vain pieniä onnistuneita pätkiä. Jos esimerkiksi jo käynnissä ja ravissa hevonen valuu lavoillaan ulospäin ympyrällä, on todella vaikeaa saada se olemaan valumatta laukassa, kun vauhtia on taas enemmän. Mieluummin kannattaa työstää asiaa ensin hitaammissa askellajeissa ja sitten yrittää säilyttää suoruus pienissä laukkapätkissä.

Pikkuhiljaa Marge oppii myös kuuntelemaan pidätteitä eri tavalla. Tänne tullessaan se ei ymmärtänyt istuntapidätteitä, vaan sitä piti kiskoa ikävästi monta kertaa peräkkäin suusta, että se teki esimerkiksi käynnistä pysähdyksen. Nyt se on alkanut jo hiukan oppia siihen, että sen suusta ei nypitä, jos se kuuntelee istuntaa. Tekemistä on vielä paljon, mutta suunta on oikea. Kiireisen, kiihdyttelevän ja kovasuiseksi päässeen hevosen kanssa on myös todella tärkeää, että sitä ei jatkuvasti vähän vedä suusta, kun se menee ratsastajan mielestä turhan kovaa. Pidätteitä ja tarvittaessa lujiakin ohjaspidätteitä voi tehdä vaikka tuhat, mutta joka ikisen jälkeen ohjastuntuman pitää palata kevyeksi. Hevonen ei saa ottaa ohjasta tukea, jota vastaan se kiihdyttää ja painaa jatkuvasti vähän, vaan sen pitää kantaa päänsä itse.

Marge on osoittautunut hyväksi oppilaaksi ja selvästi tykkää liikkua. Siitä tulee varmasti aivan ihana ja helppo harrastuskaveri ja oikea tätikuljetin kenelle tahansa, kun se harjoittelee tämän kesän näitä uusia asioita. Kävin tässä yksi päivä maastossakin loppukäynneillä, ja olipa hauskaa, miten rauhallisesti ja ilman mitään puhinoita ja pörinöitä kylmäverinen lähtee ensimmäistä kertaa vieraaseen maastoon. Kiva kesä tulossa Margen kanssa. 😊

Marge sai nyt myös oman esittelysivun blogin yläpalkkiin.


Marge antaa Abran jo välillä syödä samasta heinäkasasta. Automaatin 
pudottamille heinille Abra ei vielä uskalla ihan mennä, jos Marge on niitä
syömässä, joten olen laittanut heinää myös muualle tarhaan.




torstai 16. huhtikuuta 2026

Abra on vieroitettu

Abra täyttää muutaman päivän kuluttua 11 kuukautta. Nyt oli aika heittää hyvästit lapsuudelle (tai ainakin maitovarsa-ajalle) ja siirtyä omaan tarhaan kiltin hoitotäti Margen kanssa.

Hevoset ovat tosiaan tutustuneet toisiinsa nyt vajaan viikon väliaidalla jaetussa tarhassa. Eilen annoin Abran vielä aamulla mennä Mintun kanssa samalle puoliskolle, jotta ne ehtivät rauhassa syödä ja Abra sai vielä kerran maitoa yön jälkeen. Päivemmällä sitten vain siirsin Abran Margen puolelle. Kaikki meni heti hienosti: Marge osoitti varsalle paikkansa johtajana, mutta ilman kavioiden lentelyä. Abra taas väisti ja muisti mennessään naksuttaa suullaan osoittaen, että on ihan harmiton. Tänään aamulla laitoin ne heti ulos viedessä yhteen, ja nyt ne jo torkkuvat vierekkäin ystävyksinä. Eilen Minttu hörähteli hetken vähän huolestuneena heti siirron jälkeen, mutta tänään se ei ollut moksiskaan. 

Minttu ja Abra saavat tulevaisuudessa jälleen palata samaan tarhaan ilman väliaitaa, mutta nyt vieroitus imettämisestä oli tarpeen tehdä. Mintulla ei ole ollut aikomustakaan vieroittaa Abraa, ja vaikka Minttu saa reilusti ruokaa, se on menettänyt paljon rasvaa ja lihasta. Vaikkei se olekaan laiha tai huonon näköinen, on se kuitenkin selvästi kuivakampi kuin ennen varsaa. Abra on näihin päiviin saakka imenyt mielestäni aika paljon, vaikkei se enää pitkään aikaan ole tarvinnut maitoa kasvuun. Lisäksi imetyksestä vieroittaminen on tärkeä askel siihen, että Abralla ei ole niin kiire päästä sinne, missä emä on. Tulevina päivinä aion kokeilla esimerkiksi jättää Abran tarhaan Margen kanssa, kun otan Mintun ratsastukseen. Helpottaa, kun ei aina tarvitse kärrätä sisälle ja taas ulos kolmea hevosta siksi, että ratsastaa yhdellä.

Mintulla näyttää olevan utare pinkeänä, mutta olen lukenut, että maidontuotannon pitäisi loppua muutamassa viikossa, kun varsa ei enää ime eikä tammaa lypsetä. Jos maidontuotanto on laitumelle laskemiseen mennessä loppunut ja Abra ei enää kaipaa Mintun seuraa silloin, ne voivat mennä samalle laitumelle. Tarvittaessa teen sinnekin aluksi väliaidan.








































Uusi hoitotäti kiinnosti heti samaan tarhaan päästämisen jälkeen.





Nyt ollaan jo näin tuttavallisesti.









































Marge on päässyt jälleen töihin. Ohjelmassa oli 
pidätteiden uudelleenkoulutusta ja suoruuden
parantamista kiemuraurilla ja ympyräkahdeksikoilla.










































lauantai 11. huhtikuuta 2026

Uusi hevonen on saapunut

Marcellan jättämiä saappaita täyttämään saapui toissapäivänä naapurikunnasta 14-vuotias kirjava liettualainen kylmäveritamma Marge. 

Koska Minttu palaa kilpailemaan ja Abra on vielä niin nuori jäämään yksin kotiin reissujen ajaksi, Marge saa toimittaa seurarouvan virkaa ja samalla jatkokouluttautua. Se on ollut maltillisessa tuntikäytössä viime vuosina, ja koulutan sitä eteenpäin niin kauan kuin se minulla on, eli mielenkiintoinen kesäprojekti edessä. Joskus syksyn tai talven aikaan katsotaan tilanne uudestaan. Voi olla, että silloin Marge lähtee jollekin onnelliselle ratsastajalle omaksi harrastekaveriksi.

Jaoin tarhan nauhoilla kahteen osaan, jotta tammat saavat tutustua toisiinsa rauhassa. Viimeistään laitumelle ne pääsevät yhdessä, mutta jos näyttää hyvältä, saattavat päästä vaikka jo pian yhteistarhaan. Karsinanaapureina Minttu ja Marge ainakin vielä kovasti vinkuvat toisilleen.

Marge on kylmäveriseen tapaan suhtautunut muutokseen tyynesti ja on ollut heti kuin kotonaan. Olen ratsastanut sillä nyt kaksi kertaa. Marge on osoittautunut reippaaksi tapaukseksi, joka liikkuu mielellään. Tulevina kuukausina työstetään reaktioita pidätteisiin herkemmiksi, laukannostoja ja laukkatyöskentelyä ja paljon suoruutta ja kykyä taipua molempiin suuntiin. Nyt esimerkiksi kokonaisen laukkaympyrän ratsastaminen on vielä hankalaa vinouden takia. Uskon, että syksyllä se on jo kuin eri hevonen. Edistysaskelia on jo nyt tullut.

Siitä onkin aikaa, kun on ollut kaksi hevosta ratsastettavana. Marcellahan oli loppuaikoinaan varmaan noin 10 kk enää vain seurahevosena jotain yksittäistä ratsastusretkeä lukuun ottamatta. En varsinaisesti kaipaa lisää ratsastettavaa, mutta tällainen mukava projekti mahtuu vielä arkeen mukaan.








































Mintun ja Margen ensikohtaaminen



Uteliaita naapureita tutustumassa

















torstai 2. huhtikuuta 2026

Takaisin treeneihin

Olemme Mintun kanssa palanneet joitakin päiviä sitten harjoituksiin. Eläinlääkäri kävi viime viikolla ja kuvasi kavion, sillä Mintulla oli useita viikkoja sitten ollut äkillinen raju ontuma, jossa oli aluksi kaviopaiseen oireet mutta joka osoittautui pian joksikin muuksi. Se on mitä todennäköisimmin ollut kavioruhje eli tullut kaviopaiseen tapaan esimerkiksi kiveen astumisesta, mutta se ei ole kehittänyt paisetta vaan vain kipeän mustelman. Ontuma lähti lievenemään nopeasti, mutta vasta monen viikon jälkeen liike oli kokonaan puhdasta. Röntgenkuva kuitenkin varmisti, että kaviossa ei ole hiusmurtumaa. Kenkä laitettiin takaisin samana päivänä, ja saimme luvan aloittaa taas ratsastushommat.

Kuten viime postauksessa kerroin, melkein koko talvi ja tämä alkukevät menivät todella rikkonaisiksi sairastelujen ja muiden vastoinkäymisten ja kiireiden takia. Emme ole siis parhaassa terässä juuri nyt. Sunnuntaina ratsastin aika lailla vain eteen-alas, yritin saada Mintun etenemään reippaasti ja hiukan heräämään. Sitten oli välissä lepopäivä ja juoksutuspäivä. Eilen ratsastin paljon voltteja ja puolivoltteja ja uralla nopeita siirtymisiä eteen ja takaisin. Ei tullut kovin teräviä reaktioita vielä niihin, mutta hiljalleen. Ei kai sitä itsekään laiskan talven jälkeen voisi heti jatkaa siitä, mihin jäätiin syksyllä tai ennen varsalomaa.

En ole ihan kokonaan mökkihöperöitynyt kotiin. Viime viikonloppuna olin lauantaina tuomaroimassa Onnenperän tallikisat ja sunnuntaina koulutuomarien lisenssikoulutuksessa (skaalantarkistus). Koulutuksessa puhuttiin myös uusista ohjelmista, jotka tulivat 1.4.2026 voimaan. Hienoa, että myötäys ja venytys saatiin suomalaisiin kouluohjelmiin jo näin pian. 

Yritän päästä ratatreeneihin Ylikylän tallille helatorstaina 14.5., jos työaikataulut sallivat. Tarkoitus olisi mennä kilpailuharjoituksena HeA:2. Abrallekin pitäisi varmaan nyt sitten hankkia se kaveri, kun kerran Mintun kavio on kunnossa ja pääsemme pian taas käymään kisoissa. Seuraponin etsiminen saa siis jatkua.

Uudet heinäautomaatit ovat olleet ihanat. On helpottanut omien menojen aikataulutusta kovasti, ettei ole tarvinnut miettiä, missä välissä tai kuka ruokkii hevoset, jos haluaisi heti töiden jälkeen käydä jossain. Nyt riittää myös, että käy kerran päivässä täyttämässä automaatit. Yleensä teen sen illalla, kun otan hevoset sisään.

Kevät on täällä Varsinais-Suomessa jo täydessä vauhdissa. Leskenlehtiä näin jo viime viikolla, ja monet kasvit ovat alkaneet kasvaa. Mansikkapenkki vihertää jo, ja pari päivää sitten istutin varhaisperunaa. Hyvää vastapainoa näyttöpäätetyölle! Nyt toivon rauhallista viikonloppua, leppoisaa pääsiäistä, ratsastusta ja videopelien pelailua.



Abra vain kasvaa ja kaunistuu.





Minttu ojentaa varsaa, koska annoin Abran kalteri-ikkunan
olla hetken auki ja Abra yritti sieltä hivuttautua Mintun
puolelle, mikä ei tietenkään käy. 😄


Skaalantarkistuksessa viikonloppuna