tiistai 22. heinäkuuta 2025

Heinäkuun kuulumisia ja ilmoittautuminen tamma- ja varsanäyttelyyn




































































Helteet ja paarmat ovat saapuneet Auraankin. Olen ratsastanut Mintulla viime aikoina muutamia kertoja heti aamuisin noin klo 8, kun lämpötila on vielä mukava ja suurin osa paarmoista lepää. Viime viikolla taisi tulla kaksi kertaa, tällä viikolla tähtään kolmeen. Abra on keksinyt mielestään tosi hauskan leikin, jossa se säntää laukassa suoraan ravaavan tai laukkaavan Mintun eteen ja pysähtyy siihen. Minttu onneksi on niin hyvin hereillä, ettei se töytäise varsaa, ja itsekin seuraan varsan liikkeitä.

Abra on ollut oikea mussukka ja opiskellut hienosti uusia taitoja arkisten puuhien ohella. Muutama päivä sitten pysäköin kentälle traileriyhdistelmän ja annoin Abran nuuhkia sitä ja tutustua siihen samalla, kun menimme laitumelle. Laitumelle kuljetaan siis kentän poikki. Ensimmäisellä kerralla Abra otti ensin pukkilaukat kentällä, koska yhdistelmä oli niin jännä. Hetken päästä se tutki ja kuopi lastaussiltaa vapaana ja muutaman kerran käveli siihen kaikilla jaloilla. Seuraavana päivänä hoitaja Paula tuli avuksi pitämään Minttua kiinni sillä aikaa, kun itse otin Abran riimuun ja houkuttelin sitä kävelemään sisälle saakka. Pienen maanittelun jälkeen Abra tuli koppiin ihan perille saakka ja malttoi vähän maistaa ruohopalkintoa, mutta sitten olikin vähän jännää vielä, joten se peruutti itse pois. Traileri ei sitä niinkään tuntunut haittaavan vaan enemmänkin lämpö ja paarmat, joten se ei kauan jaksanut keskittyä. Eikä tarvinnutkaan, koska kopissa käytiin ja hyvä niin. Eilen pidettiin välipäivä, kun oli niin kuuma, mutta tänään aamulla oli viileää ja paarmatonta ja päätin kokeilla aamulla laitumelle hevosia viedessäni, josko Minttu seisoisi trailerin vieressä hetken syömässä heinää niin, että näytän taas Abralle traileria riimussa. Abra käveli talutettuna traileriin todella hienosti perille saakka, oli siellä kaikessa rauhassa rapsutettavana ja kehuttavana eikä edes yrittänyt hätäillä pois. Sen jälkeen se peruutti pyynnöstäni täydellisesti askel kerrallaan rauhallisesti pois ramppia pitkin, vaikka tuollainen alamäkeen ramppia pitkin peruuttaminen ei todellakaan ole kokemattomalle varsalle ihan helppo tehtävä. Koko hommaan meni minuutti, ja sitten päästinkin hevoset pienen irrallaan olon jälkeen jatkamaan kentältä laitumelle.

Abra sai viikko sitten myös ensimmäisen vuolunsa. Kengittäjä katsoi sen kaviot ja otti muutaman viilan vedon joka kaviosta. Abra oli mallioppilas ja sai kauheasti kehuja: jalat ja kaviot ovat erittäin kauniit ja käytös mallikelpoista. Se tuli kiltisti riimussa käytävälle, kun Minttu jäi karsinaan, ja antoi kengittäjän nostaa joka jalan ja viilata. Ihan vähän nyhti jotain jalkaa aluksi, mutta seisoi paikoillaan, ja koko hommaan ei tainnut kahta minuuttia mennä. Onni on fiksuluonteinen varsa, vaikka toki olemme myös harjoitelleet. Yleensä joko ulos mennessä tai sisälle talliin tullessa olen nostanut pari jalkaa, joten tämäkin on opittu arkipuuhien ohella ilman sen suurempaa numeroa.

Koska näyttää siltä, että Abra oppii kyllä pian kuljetukseen, uskalsin ilmoittaa sen ja Mintun tamma- ja varsanäyttelyyn Ypäjälle 24.8. Se on Abralle ensimmäinen kerta, kun se käy kodin ulkopuolella. Nyt kun se vielä mahtuu 1,5 hevosen traileriin Mintun kanssa, on hyvä kuljettaa sitä ainakin pari kertaa, jotta saadaan se hyöty, että se voi matkustaa rauhallisen ja kuljetusta pelkäämättömän hevosen kanssa. Ennen Ypäjän reissua lastataan Minttu ja Abra niin, että käyn ajamassa vaikka pihatien verran, ennen kuin lähdetään tunnin matkalle Ypäjälle.

 Alla on kooste heinäkuun aikana otetuista videopätkistä. 










perjantai 11. heinäkuuta 2025

Minttu palasi töihin

Minttu on palannut tällä viikolla hiljalleen töihin Abran täyttäessä 7 viikkoa. Alun perin ajattelin pitää sitä vielä ainakin heinäkuun kokonaan lomalla, mutta tutustuin aiheeseen tarkemmin ja kävi ilmi, ettei ole mitään syytä. Kun varsominen on sujunut normaalisti eikä jälkikomplikaatioita ole tullut, suositeltu varsaloman pituus on 6 - 8 viikkoa ja kaikki siihen päälle riippuu omistajan halusta viettää pidempi ratsastusvapaa. Vuosia pois ratsastuskäytöstä olleille tammoille suositellaan hieman pidempää aikaa, mutta hyväkuntoiset tammat, joilla on ratsastettu tiineyden loppupuolelle saakka, tyypillisesti ovat täydessä terässä hyvinkin nopeasti.

Minttu itse on laukannut, pukitellut ja esittänyt lisättyä ravia laitumella heti synnytyksestä lähtien ja on edelleen vahvassa kunnossa lomastaan huolimatta, koska se työskenteli toukokuulle saakka ja sillä on kilpahevosen peruskunto. Eipä sille siis ollut juttu eikä mikään mennä vähän kevyttä ravia ja muutama laukkaympyrä tällä viikolla. Ensimmäisellä kerralla se oli henkisesti aivan kesäterässä, mutta toisella kerralla jo enemmän menossa. Olin selässä molemmilla kerroilla parikymmentä minuuttia eli hyvän verryttelyn verran, ja ajattelin ratsastaa alkuun näitä lyhyitä noin puolen tunnin jumppia kolmisen kertaa viikossa. Kaikissa askellajeissa keskityin lähinnä siihen, että Minttu reagoi pohkeesta eteen, taipuu ja liikkuu pitkähkössä aika matalassa verryttelymuodossa suoraan ja laajoilla kaarilla.

Abra on tässä iässä luonnollisesti vielä kentällä mukana vapaana sillä aikaa, kun ratsastan. Siitä tuntuu olevan hauskaa välillä juosta vierellä ja välillä tutkia kentän reunoja. Samalla se oppii ihan huomaamatta esimerkiksi sellaisen asian, että kentällä toinen hevonen voi laukata sitä kohti eikä sitä tarvitse säikkyä. Tätähän osa nuorista ja vanhemmistakin hevosista pelkää, koska ne eivät ole sellaiseen tottuneet. Kun ikää tulee lisää, se voi alkaa harjoitella vaikkapa kentän vieressä olevalle laitumelle ja sitten talliin jäämistä Marcellan kanssa sillä aikaa, kun Mintulla ratsastetaan.

Näissä tiineen tai varsallisen tamman liikutuksissa tuntuu olevan eri koulukuntia. Kaikki tuntemani eläinlääkärit ovat olleet sitä mieltä, että ei kannata seisottaa tarhassa/laitumella tarpeettoman kauan, jos tamma liikkuu mielellään ja on terve, koska kunnon heikkenemisestä ja lihaskunnon huononemisesta ei ole mitään hyötyä. Sitten on se harrastajakunta, jonka mielestä tamma on jätettävä ilman liikuntaa siementämisen ja varsan 10-kuukautispäivän väliseksi ajaksi (en liioittele, näitä oikeasti on) eli lähes kahdeksi vuodeksi, koska "tamman työ on olla kantavana tai hoitaa varsaa, ja eihän tammalla voi olla kahta työtä". Itse luotan tässäkin asiassa tutkittuun tietoon, eläinlääkinnälliseen tietoon ja omiin silmiini ja arviointiini siitä, millainen hevonen minulla on ja miten se vaikuttaa suhtautuvan liikkumiseen.







Tein laitumeen pienen laajennusosan tällä viikolla. Hevoset pääsivät sinne syömään sekalaista, 
pitkäksi kasvanutta pusikkoa. 







































sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Satulahuoneen kesäsiivous

Kesällä tulee tehtyä isompia urakoita, kun kerrankin on aikaa eikä tarvitse olla toppavaatteissa. Viikonlopun aikana siivosin satulahuoneen kunnolla ja tein sinne pieniä muutoksia.

Viime viikolla kävin läpi kaapin toisen puolen, siivosin sen ja laitoin tavaraa kirppikselle ja roskiin. Tänä viikonloppuna tyhjensin toisen puolen, jotta pääsin pyyhkimään kertyneen pölyn ja käymään läpi, onko sielläkin jotain tarpeettomaksi jäänyttä. Vanhentuneita lääkkeitä esimerkiksi löytyi. 

Tässä Ikean kaapissa on taustalevynä vain ohut levy. Jo alusta saakka se on mennyt kuprulle, koska jos siihen tulee painetta, se taipuu. Kaapin tyhjennys mahdollisti, että sain kaappia siirrettyä sen verran, että ruuvasin sinne kaksi tukirimaa taakse. Nyt kaapin tausta pysyy tukevammin muodossaan.

Hankin vähän aikaa sitten satulahuoneeseen vielä yhden varustearkun, maalasin ja kuvioin sen. Nyt arkkuja on riittävästi: yksi sadeloimille, yksi kuivatus- ja hyönteisloimille ja yksi toppaloimille. Hevosillani ei edes ole mitenkään paljon loimia, mutta varsinkin toppaloimet vievät laskostettuinakin niin paljon tilaa, että kahden hevosen kaikille loimille tilaa tarvitaan.

Isoa Ikean kaappia siirsin hieman oikealle, jotta sain varustearkkuja mahtumaan kaksi vierekkäin. Suitsitelineen luo huoneen toiseen päätyyn jäi edelleen tila ruskealle vanhalle lipastolle, jossa säilytän käyttökelpoisia käytettyjä hevosenkenkiä varakenkinä. Sen päällä putsaan varusteita.

Lisäksi laitoimme mieheni kanssa vihdoin paikoilleen jo kauan nurkassa odottaneen verhotangon, koska pitäähän varustehuoneessa olla valkea pitsikappa. :) Lopuksi vielä lakaisin, tamppasin maton ja pyyhin oveen, pesualtaan viereiseen seinään ym. kertyneet liat, jolloin koko yleisilme siistiytyi.


Kamat ja kertyneet hiekat ulos kaapista ja siivous alkakoon.





Repsottava taustalevy

Rimat kaapin taakse



Alun perin ruskea arkku sai uuden värin ja kuvioinnin




Kaappia siirtämällä sain kaksi arkkua vierekkäin



Satuloiden pääty pysyi ennallaan



Vähän kiillotusta kaappien ovillekin



Lipasto, jossa säilytän hevosenkengät ja jonka päällä
pesen pieniä varusteita



Verhotanko ja verho paikoillaan





Oikealla puolella kaappia ovat suojat ja huovat. Oikeassa
pinossa pidän puhtaat huovat ja vasemmassa pesuun
menevät.







Vasemmalla puolella ovat omat ratsastuskamani, lääke-
ja hoitotarvikkeet, harjat ja varusteiden puhdistus-
tarvikkeet, kengitysvälineet, muutama estehuopa ja
myyntiin meneviä huopia.



Nurkassa on pesuallas ja lämminvesivaraaja. Lämpö-
patteria ja kosteudenpoistajaa tarvitsen silloin tällöin 
syksyllä ja talvella.


Valmista!