Helteet ja paarmat ovat saapuneet Auraankin. Olen ratsastanut Mintulla viime aikoina muutamia kertoja heti aamuisin noin klo 8, kun lämpötila on vielä mukava ja suurin osa paarmoista lepää. Viime viikolla taisi tulla kaksi kertaa, tällä viikolla tähtään kolmeen. Abra on keksinyt mielestään tosi hauskan leikin, jossa se säntää laukassa suoraan ravaavan tai laukkaavan Mintun eteen ja pysähtyy siihen. Minttu onneksi on niin hyvin hereillä, ettei se töytäise varsaa, ja itsekin seuraan varsan liikkeitä.
Abra on ollut oikea mussukka ja opiskellut hienosti uusia taitoja arkisten puuhien ohella. Muutama päivä sitten pysäköin kentälle traileriyhdistelmän ja annoin Abran nuuhkia sitä ja tutustua siihen samalla, kun menimme laitumelle. Laitumelle kuljetaan siis kentän poikki. Ensimmäisellä kerralla Abra otti ensin pukkilaukat kentällä, koska yhdistelmä oli niin jännä. Hetken päästä se tutki ja kuopi lastaussiltaa vapaana ja muutaman kerran käveli siihen kaikilla jaloilla. Seuraavana päivänä hoitaja Paula tuli avuksi pitämään Minttua kiinni sillä aikaa, kun itse otin Abran riimuun ja houkuttelin sitä kävelemään sisälle saakka. Pienen maanittelun jälkeen Abra tuli koppiin ihan perille saakka ja malttoi vähän maistaa ruohopalkintoa, mutta sitten olikin vähän jännää vielä, joten se peruutti itse pois. Traileri ei sitä niinkään tuntunut haittaavan vaan enemmänkin lämpö ja paarmat, joten se ei kauan jaksanut keskittyä. Eikä tarvinnutkaan, koska kopissa käytiin ja hyvä niin. Eilen pidettiin välipäivä, kun oli niin kuuma, mutta tänään aamulla oli viileää ja paarmatonta ja päätin kokeilla aamulla laitumelle hevosia viedessäni, josko Minttu seisoisi trailerin vieressä hetken syömässä heinää niin, että näytän taas Abralle traileria riimussa. Abra käveli talutettuna traileriin todella hienosti perille saakka, oli siellä kaikessa rauhassa rapsutettavana ja kehuttavana eikä edes yrittänyt hätäillä pois. Sen jälkeen se peruutti pyynnöstäni täydellisesti askel kerrallaan rauhallisesti pois ramppia pitkin, vaikka tuollainen alamäkeen ramppia pitkin peruuttaminen ei todellakaan ole kokemattomalle varsalle ihan helppo tehtävä. Koko hommaan meni minuutti, ja sitten päästinkin hevoset pienen irrallaan olon jälkeen jatkamaan kentältä laitumelle.
Abra sai viikko sitten myös ensimmäisen vuolunsa. Kengittäjä katsoi sen kaviot ja otti muutaman viilan vedon joka kaviosta. Abra oli mallioppilas ja sai kauheasti kehuja: jalat ja kaviot ovat erittäin kauniit ja käytös mallikelpoista. Se tuli kiltisti riimussa käytävälle, kun Minttu jäi karsinaan, ja antoi kengittäjän nostaa joka jalan ja viilata. Ihan vähän nyhti jotain jalkaa aluksi, mutta seisoi paikoillaan, ja koko hommaan ei tainnut kahta minuuttia mennä. Onni on fiksuluonteinen varsa, vaikka toki olemme myös harjoitelleet. Yleensä joko ulos mennessä tai sisälle talliin tullessa olen nostanut pari jalkaa, joten tämäkin on opittu arkipuuhien ohella ilman sen suurempaa numeroa.
Koska näyttää siltä, että Abra oppii kyllä pian kuljetukseen, uskalsin ilmoittaa sen ja Mintun tamma- ja varsanäyttelyyn Ypäjälle 24.8. Se on Abralle ensimmäinen kerta, kun se käy kodin ulkopuolella. Nyt kun se vielä mahtuu 1,5 hevosen traileriin Mintun kanssa, on hyvä kuljettaa sitä ainakin pari kertaa, jotta saadaan se hyöty, että se voi matkustaa rauhallisen ja kuljetusta pelkäämättömän hevosen kanssa. Ennen Ypäjän reissua lastataan Minttu ja Abra niin, että käyn ajamassa vaikka pihatien verran, ennen kuin lähdetään tunnin matkalle Ypäjälle.
Alla on kooste heinäkuun aikana otetuista videopätkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti