Alkuverryttely – miten sen voi tehdä ja mikä on paras tapa?

 No, tietenkin 10 minuuttia käyntiä pitkin ohjin, sitten kevyessä ravissa uralla ja päätyihin ympyrät, hetken kuluttua suunnanvaihto ja sama toiseen suuntaan. Näinhän on ratsastuskoulussa opittu. Vai olisiko muitakin tapoja?

Kun tarkkailee eri ratsastajia, olivatpa nämä harrastajia tai ammattilaisia ja harjoittelivatpa mitä ratsastuksen lajia tahansa, huomaa, miten monin tavoin he hevosiaan verryttelevät. Yksi painelee laukkaa kevyessä istunnassa pellolla puoli tuntia, toinen keventää kentällä pitkin ohjin, kolmas tekee sata siirtymää ja neljäs tekee muodon vuoksi jotain ilman sen kummempaa ajatusta siitä, mitä haluaa verryttelyllä saavuttaa.

Tapoja on erilaisia, koska ensinnäkin kaikki ratsastajat eivät pidä verryttelyä erityisen tärkeänä osana harjoitusta vaan enemmänkin lihasten lämmittelemisenä. Toisille verryttely taas edustaa sitä, miten päivän treeni tulee sujumaan: jos hevonen ei tule verryttelyssä kunnolla avuille, ei se toimi myöskään myöhemmin ratsastuksen aikana.

Joskus alkuverryttely saattaa näyttää tältä: hevonen on jännittynyt, ja kaikki ympärillä oleva (mm. kuvaaja) kiinnostaa.

Toiseksi eri hevoset tarvitsevat erilaisia verryttelytapoja. Tämän näkee kisoissakin, jos käy seuraamassa isompien kinkereiden verryttelyaluetta: joku saattaa viettää siellä kävelyn jälkeen vartin, joku yli tunnin. Mistä sitten tietää, mitä oma hevonen tarvitsee?

Verryttelyssä on kaksi tavoitetta: saada hevosen kroppa valmiiksi vastaanottamaan rasitusta ja mieli toisaalta tyyneksi ja toisaalta skarpiksi. Kuka tahansa voi koettaa lähteä suoraan kotisohvalta kylmillä lihaksilla tekemään jalkakyykkyä painoilla tai tanssimaan sulavasti sambakoreografian – ei muuten onnistu! Jos lihaksilta ja niveliltä vaatii liikaa liian kylmiltään, vammojen riski kasvaa merkittävästi. Siksi reipas alkukäynti ja asteittainen vaatimustason lisääminen ovat tärkeitä. Hevonen ei heti taivu 8 metrin voltille (ja jos on taipuvinaan, niin todennäköisesti se oikeasti heittää takaosaansa ulos välttyäkseen liikataivutukselta).

Verryttelyn aikana hevosen tulisi myös aktivoitua mentaalisesti siihen, mitä ollaan tekemässä. Monet hevoset ovat ratsastuksen alussa kovin kiinnostuneita ympäristöstään ja saattavat säikkyillä pieniä asioita vain siksi, että ne eivät ole vielä tulleet kuulolle. Myös Minttu kuuluu tähän kategoriaan ihan jo ikänsä vuoksi. Se ei ole todellisuudessa mikään säikky hevonen, mutta ensimmäisen 10 minuutin aikana se herkästi kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka eivät kiinnosta sitä lainkaan harjoituksen edetessä.

Nyt jo parempi. Katse ja korvat ovat oikeaan suuntaan ja hevonen paremmin kuulolla. Takajalatkin astuvat hyvin rungon alle. Vasen kierros on Mintulle vaikeampi, ja kuvassa näkyykin, että se on vielä vino ja haluaisi asettua oikealle kohti seinää ja ottaa tuntuman mieluummin sisäohjaan kuin ulko-ohjaan.

Kuuluisalla ympyrällä!

Ensimmäisen hevoseni Valtterin kanssa lukioikäisenä minulla ei muistaakseni ollut sen suurempaa ajatusta, miten pitäisi verrytellä. Ratsastuskoulutaustallani osasin kävelyttää sitä ja tehdä ympyröitä ja suunnanvaihtoja ravissa ja laukassa. Toinen hevoseni Nala oli todella kouluttamaton ja aika vauhdikas, ja useita kuukausia sen kanssa verryttelyn tavoitteena oli saada se vain tasaiselle tuntumalle ja pään heittely ja siihen liittyvä kaikenlainen ylimääräinen tahdin rikkoutuminen pois – askellajista ja vauhdista viis. Niinpä yritin pitää ohjat tasaisella tuntumalla vaikka harjasta kiinni pitäen ja vain keventelin ja laukkasin kevyessä istunnassa reippaasti eteen. Vasta kun tämä tavoite oli kohtalaisesti saavutettu, pystyi ajattelemaan tekevänsä jotain muutakin.

Mintun kanssa saatamme olla nyt jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Se oli koko 3-vuotiskautensa ja vielä nyt 4-vuotiskevättalvellakin varsin laiskanpulskea ja mieluummin käveli ja katseli maisemia kuin venytti askelta. Siirtymissä se jäi helposti pohkeen taakse ja hitaaksi ja eteenpäinpyrkimys pikemminkin sammui kuin jalostui alaspäin siirtymäksi. Toisaalta se oli aluksi turhan valpas ja saattoi hätkähdellä ihan turhia juttuja, kuten yllä kerroinkin. Molempiin ongelmiin hyväksi ratkaisuksi osoittautui, että kävelytin sen pitkälti taluttamalla ja selkään mentyäni lähdin melkein heti raviin. Minttu tuijottelee ympäristöä sitä helpommin, mitä hitaampaa askellajia mennään ja mitä vähemmän ratsastusminuutteja on takana, ja ravissa ja laukassa sillä tuntuu olevan vähemmän aikaa mietiskellä sellaisia asioita kuin kentän pääty tai pihalla ajava traktori. Myös eteenpäinpyrkimys löytyi helpommin, kun ei hinkannut turhaan käynti-seis-siirtymiä vaan lähti posottamaan reippaasti eteenpäin ilman turhia hidastavia kaaria. Useita kuukausia hiittailinkin sitä pitkin maneesia, enkä koskaan saanut menemään liian lujaa. Aika lailla maalis-huhtikuun vaihteessa asiat tuntuivat loksahtaneen kohdalleen ja Minttu alkoi itse tarjota eteenpäin menemistä, joten päivän harjoitukseen on nyt paljon helpompi sisällyttää muitakin asioita, kun ykkösjuttu eli eteenpäinpyrkimys on saavutettu.

Toisille hitaille hevosille nopeiden siirtymien tekeminen toimii parempana herättylykeinona kuin tasaisen kova tempo. Tätä en ole vielä Mintulla juuri testannut, koska uskon, että se vain tekisi siirtymät huonosti ja jännittyneesti, jos niitä alkaisi tehdä heti alkuun. Tätäkin tapaa voisin tosin testata.

Verryttelylaukkaa. Takapuoli voisi olla vielä enemmän irti satulasta.

Entisen hevoseni Nalan kanssa verryttelylaukkaa reippaasti eteen pitkin uraa.

Leikkasin viimeksi ottamastani videosta muutaman minuutin pätkän alkuverryttelystä. Katkelma on otettu tosiaankin siitä kohdasta, kun raviverryttelyä on kulunut noin 10 minuuttia, joten hevonen ei ole ihanteellisesti avuilla. Videolta näkyy, että pyydän pari kertaa pitkillä sivuilla pientä askeleenpidennystä; kehitys näkyy, sillä nyt Minttu vastaa pyyntöön eikä vain jäkitä ja luimista korviaan, kuten se saattoi tehdä aikaisemmin. Tasapainottomuudesta tulee vielä välillä tahtirikkoja, jotka saavat sen välillä myös horjahtamaan laukkaan. En anna sen laukata, ellen itse ole tietoisesti sitä pyytänyt, mutta on tietenkin hyvä, että se ajattelee eteenpäin. Korvista ja kaulasta näkee, että se katselee vielä ympäristöä ja etten vielä pysty ratsastamaan sitä niin pitkälle kaulalle eteen-alas kuin haluaisin. Minttu kuitenkin rentoutui ratsastuksen edetessä hienosti ja venytti kohti maata, mikä näkyy alimmaisessa videossa, joka on otettu harjoituksen loppupuolelta (sama video kuin toissa kerralla tekemässäni postauksessa). Verryttelyymme kuuluu melkein aina laukkaa, mutta tällä kerralla olin jättänyt sen vasta myöhemmäksi.







Meillä on muuten juuri nyt jännittävät ajat, sillä olen vihdoin hankkinut vakituisen valmentajan! En ole ennen käynyt hänen tunneillaan, mutta olen kuullut hyvää ja näyttöjä hänellä riittää. Kyseessä on Turun seudulla asuva kouluratsastaja ja -valmentaja. Palataan siihen asiaan ensi viikolla, kun torstaina meillä on ensimmäinen hänen valmennustuntinsa!

Millaisia verryttelytapoja olet itse kokeillut ratsastamiesi hevosten kanssa? Mikä toimii, mikä ei?