Miten parantaa omaa ratsastustaan ilman opetusta?

Minä olen malliesimerkki siitä, miten oikeastaan ei kannattaisi tehdä. Ratsastin ratsastuskoulun tunneilla 7-vuotiaasta 16-vuotiaaksi aluksi kerran viikossa ja teini-ikäisenä kahdesti ja otin myös itsenäisiä ratsastuksia. Olin tuolloin HeB-tasoinen. Kun minulle hankittiin vielä aika kokematon ja vihreä Valtteri-suomenhevonen, ehtona oli, että opetukseen ei sitten enää pääse, ellei silloin tällöin omista taskurahoistaan saa tunteja maksettua.

Aloitin Minna Kauppisen opissa viime keväänä, 29-vuotiaana. Tällä välin - siis niin 13 vuoden aikana - ratsastamani OPETUSkerrat voi valitettavasti laskea aika lailla kahden käden sormilla. Jotain kymmenisen kertaa korkeintaan.

Silti opin 13 vuoden aikana vaikuttamaan istunnallani paljon paremmin kuin teininä (tällä en tarkoita, etteikö silloinen ratsastuskouluni olisi ollut hyvä - se nimittäin oli, ja sieltä sain tärkeän pohjan koko ratsastukselleni - mutta toki satulassa vietetty aikakin on tärkeää, ja nykyään sitä on kertynyt paljon enemmän kuin silloin). Opin myös ratkomaan ratsastuksellisia ongelmia ja onnistuin jopa kouluttamaan nuoria, raakoja hevosia, joista tuli toimivia ratsuja. 

Ensiksi teen selväksi, että tällainen ei ole yleensä hyvä eikä koskaan paras mahdollinen ratkaisu. Vaikka minun ratsastukseeni tuli myös paljon uusia ja hyviä asioita itsenäisesti opetellen, istunta kärsii helposti, kun ei ole kokenutta opettajaa katsomassa ja korjaamassa. Näin kävi minullekin. Nyt opettelen esimerkiksi kääntymään ylävartalollani paremmin liikkeen suuntaan kaarevilla urilla, pitämään varsinkin oikean kyynerpään lähempänä kylkeä (katsokaa vaikka alempana olevaa kuvaa viime elokuulta, siellä se seikkailee taas irrallaan ;)) ja rentouttamaan reiden ja pakaran paremmin laukassa.

Miksi sitten näin pitkä opetukseton ajanjakso? Alaikäisenä toki olin pitkälti vanhempien kukkaron varassa, ja postauksen alussa kerroinkin, että sekä omaa hevosta että opetusta en voinut saada. En ollut tuon ikäisenä vielä kesätöissäkään vaan kokopäiväinen lukio-opiskelija, joten jotain satunnaisia synttärilahjarahoja lukuun ottamatta ei ollut kovinkaan paljon omaa rahaa, jota olisi voinut laittaa tunteihin, vaikka tarpeellisiin vaateostoksiin ym. sitä saatiinkin. Parikymppisenä taas olin yliopisto-opiskelija, joka sai opintotukea juuri sen verran, että edullinen asuminen avopuolison kanssa opiskelija-asunnossa oli mahdollista ja normaalia ruokaa saatiin pöytään. Vanhemmilta tuli näinäkin vuosina extraa, mutta se oli elämistä varten eikä sellaista "ylimääräistä" rahaa, jonka olisi voinut käyttää tunteihin. 

Olin juuri täyttämässä 26 ja valmistunut, kun hankin Nalan. Silloin palkkani oli elinkustannuksiin suhteutettuna jo hyvä, joten rahallisesti olisi vihdoin ollut mahdollista ottaa tuntejakin. En juuri silloin kuitenkaan edes halunnut ketään kertomaan, mitä minun pitäisi sen ravurilta näyttävän latvialaisen kanssa tehdä. Nalan kanssa oli pitkään tekemistä ihan siinäkin, että sen saa ravaamaan 20 metrin ympyrän ilman, että se tekee siinä ajassa kymmenen tahtirikkoa ja valuu väkisin 25 metrin uralle, saati sitten että sillä olisi voinut tehdä laukassa juuri muuta kuin laukata ympäri kenttää kevyessä istunnassa. Vaikka varsinkin istunnalleni opetus olisi tehnyt hyvää, ajattelin, että ei ole monen kympin arvoista ajattaa paikalle opettajaa kertomaan, että pidä pohkeet kiinni ja vaadi sitä liikkumaan reippaasti eteen. Kun Nala alkoi olla kuukausien myötä siinä kunnossa, että olisimme kehdanneet mennä oppimaan jotain uutta valmennuksiin, olikin jo aika myydä se. Sen jälkeen ratsastin pari vuotta Onnenperän tallin opetushevosia ja nuoria, ja siinä olisi kyllä ollut hyvä sauma ottaa istuntaopetusta Riitalta. No, enpä ottanut. Taisin taas ajatella, että mä ihan vähän ratsastan näitä ensin tässä ja meen tunneille sitten myöhemmin... :D

Fakta kuitenkin on, että teini-ikäisestä ratsastuskoululaisesta melkein kolmekymppiseksi en ottanut montakaan tuntia, ja silti onnistuin myös 3-vuotiaan puoliveriseni omatoimisessa kouluttamisessa mielestäni hyvin. Minulla on siis rutkasti kokemusta siitä, miten voi parantaa ratsastustaan opetuskertojen välissä.

Käytä apuna peilejä. Erityisen hyvä on, jos pystyt ratsastamaan niitä kohti. 

1) Ratsasta joka tapauksessa mahdollisimman paljon, vaikka sitten ilman opetusta.

Tätä ei voi kylliksi korostaa. Ratsastustaito kuten tanssijankin pikkutarkka liike syntyvät toistoista. Kyra ja ratsastuksen taito -kirjassakin mainitaan, että keskimäärin urheilija tarvitsee 10 000 toistoa oppiakseen jonkin asian perusteellisesti. Toki asioita voi "oppia" vähemmilläkin toistoilla - hevosen saa laukasta raviin vaikka vetämällä korvista, kun vetää riittävän kauan - mutta jos haluaa tehdä siirtymän laadukkaasti ja niin, että se tulee selkärangasta, tarvittavien toistojen määrä on korkea. Jos jokaisen ratsastuksen aikana tekisi 20 laukka-ravi-siirtymää ja ratsastaisi yhdellä hevosella kolmesti viikossa, 10 000 toiston kertymiseen menisi melkein kolme vuotta. Tämäkin tietysti edellyttää, että siirtymien tekemiseen paneutuu kunnolla eikä roiskaise sinnepäin ja kehitä vääriä tapoja.

2) Katso muiden ratsastusta.

Jos mahdollista, tarkkaile opetustunteja ja sitä, miten ratsastajien apujenkäyttö vaikuttaa hevosiin ja miten opettaja korjaa heidän ratsastustaan. Käy katsomassa valmennuksia ja klinikoita. Klinikoissa on se huono puoli, että usein sinne on valittu ratsukkoja, joille esitetyt asiat ovat jo helppoja, ja monesti nämä ovat enemmän näytösluonteisia tapahtumia kuin varsinaisia valmennuksia. Niistäkin voi silti oppia ja saada varsinkin hyviä ratsastustehtäviä takataskuun.

3) Katso opetusvideoita.

Netti on nykyään pullollaan laadukkaita opetusvideoita. Minulla on tilaus Wehorse-palveluun, jossa tunnetut ulkomaiset valmentajat ratkovat ratsastuksellisia ongelmia videoilla, ja se on ihan hyvä, vaikkakin sopii mielestäni paremmin kokeneelle kuin kokemattomalle ratsastajalle. Kokemattomallekin sopii YourRidingSuccess, jonka videoita voi katsoa Youtubesta. Koska materiaalia on paljon, on mahdollista myös vertailla eri ratsastajien tapoja ratsastaa.

4) Yritä saada videota omasta ratsastuksestasi.

Edes silloin tällöin oman ratsastuksen näkeminen videolta on paitsi kamalaa myös todella opettavaista. Kun videon pääsee näkemään pian ratsastuksen jälkeen, pystyy mielessään liittämään näkemänsä siihen, miltä hevonen kulloinkin tuntui. Oliko hevonen mielestäsi suora raviväistössä, mutta videolla edestäpäin kuvattuna se kuitenkin selvästi punkee lapaansa liikkeen suuntaan? Miltä sen muoto näyttää videolla? Liikkuiko se mielestäsi ihan hyvin ja reippaasti mutta jostain kumman syystä videolla näyttää raahustavan eikä takajalkakaan astu etujalan merkkiin saakka? ;) Video paljastaa armottomasti, miten tuli könötettyä ja miten jalka heilui ja kuinka hienolta tai huonolta se hevonen oikeastaan näyttikään. Joskus yllätys voi olla positiivinenkin, esimerkiksi kaksissa viimeisissä kisoissa, joissa tunsin selkään, että Minttu raahustaa koko raviohjelman ja siirtyy hetkenä minä hyvänsä käyntiin. Radan päätteeksi huokaisin syvään. Trailerin luona ratavideota katsellessani kuitenkin tajusin, että vaikka hevonen tuntui kammottavan hitaalta, ulospäin se näyttää ihan kivalta (ja molemmilla kerroilla lennokkuudesta tuli kuitenkin 7). Loogisesti se siis näyttää todella hienolta, kun tuntuu selkään normaalilta ja reippaalta.

Monet blogini seuraajista tietävätkin, että omistan Pixio-nimisen kamerajärjestelmän, joka seuraa taskussani olevaa mötikkää ja zoomaa ratsukkoon. Sen avulla saan kaikki blogini ratsastusvideot lukuun ottamatta kisaratavideoita. Vastaavanlainen systeemi taitaa olla Pivo, josta minulla ei ole kokemusta. Ilmeisesti sekin on vähän tuurilla toimiva kuten Pixiokin, eli joskus toimii hienosti ja joskus on teknisiä ongelmia ja vikoja. Suurta hyötyä Pixiosta on kuitenkin ollut ja on edelleen kiistämättä.

5) Lue hyvää ratsastuskirjallisuutta.

Olen usein kuullut väitettävän, ettei ratsastamaan voi oppia lukemalla. Ei varmastikaan pelkästään lukemalla, mutta kyllä minä olen saanut aivan valtavasti apua lukemisesta. Jaan tässä vilpittömän suosituksen muutamasta kirjasta, jotka olen hankkinut omaan kirjahyllyyni:

- Ingrid Klimke: Basic Training of The Young Horse. Tämä on aivan erinomainen kirja kaikille, jotka kouluttavat nuoria hevosia tai ratsastavat raakoja hevosia. 

- Claire Lilley: The Scales of Training Workbook. Kirja esittelee ratsuhevosen koulutusasteikon ja sen, mitä mikäkin porras tarkoittaa, ja siinä listataan tyypillisiä virheitä ja annetaan runsaasti harjoituksia kunkin osa-alueen parantamiseksi. Sopii melko kokeneille ratsastajille.

- Sally Swift: Centered Riding. Mahtava kirja istunnasta täynnä hyödyllisiä mielikuvia, jotka parantavat ratsastajan asentoa ja apujenkäyttöä! Sopii kaikille tasoille, kunhan englannin kieli luonnistuu. 

- Kyra Kyrklund ja Jytte Lemkow: Kyra ja ratsastuksen taito. Kyran kirja on parhaimmillaan silloin, kun ratsastaja on jo kokenut ja haluaa parantaa ratsastustaan. On siinä tärkeät oppinsa myös HeC-tasoisille, kuten vaikkapa se, että apu täytyy antaa kerran ja tarpeen mukaan toistaa eikä jäädä puristamaan koko liikkeen ajaksi, mutta kirjasta saa eniten irti, kun siihen palaa vuosien myötä taitojen kehittyessä yhä uudestaan ja osaa jo valmiiksi perusasiat riittävän hyvin.

6) Suunnittele!

Kuinka monesti yksityishevosten omistajat ovatkaan sanoneet, että onneksi huomenna on valmennus, kun itsekseen tulee vain tehtyä ympyröitä ja lähinnä liikutettua hevosta "vähän sinnepäin"? Niinpä, todella usein. Kun ratsastat, päätä etukäteen asia, jota tänään haluat parantaa. Mieti jo kotona, millä harjoituksilla ja miten ratsastamalla voit päästä tavoitteeseesi. Joskus suunnitelmat tietysti muuttuvat tai ehkä et pääsekään treenaamaan laukan kokoamista, koska hevonen onkin sinä päivänä niin hidas, että ylipäätään pohkeen edessä laukkaaminen ympäri kenttää on riittävä tavoite. Suunnitelmallisuus on silti kaiken avain.

7) Pidä itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa.

Ratsastus on riittävän vaikeaa myös silloin, kun ratsastajalla on hyvä tasapaino, vahvat keskivartalon lihakset, liikkuvat lonkat, pehmeät hartiat, hyvä hapenottokyky ja terveellinen paino. Jos näissä on puutteita, ratsastus on entistä vaikeampaa. Täytyy muistaa, että ratsastus on urheilulaji, ja hyvät suoritukset edellyttävät urheilullisuutta. Esimerkiksi lihaskunnon puutteita ratsastaja alkaa helposti kompensoida puristautumalla satulaan jaloillaan, koska lihakset väsyvät liian nopeasti, mikä taas aiheuttaa hevosessa vastustelua. Vartalon jäntevyys taas auttaa säilyttämään tasapainon yllättävissä tilanteissa. Moni suosii mm. pilatesta ja joogaa ratsastuksen tukena. Samoin kaikista aerobisista lajeista on hyötyä, koska ne kehittävät hapenottokykyä.

8) Näe vaivaa äläkä ole kranttu.

Jos haluaa päästä tilanteeseen, jossa nenän eteen kotiovelle tuodaan toinen toistaan hienompia hevosia, odotus käy todennäköisesti pitkäksi. Varakas voi ostaa ratsuja alleen ja opetusta, mutta vähemmän varakkaan on keksittävä muita keinoja. Minä pyöräilin tai kuljin bussilla ja kävellen kahdelle eri tallille ratsastamaan kantavia tai mammaloman jälkeen kuntoutettavia suomenhevosia tai tallin asiakkaiden milloin mitäkin hevosia 2,5 vuoden ajan kesät talvet monta kertaa viikossa. Myöhemmin niin ikään kaksi vuotta ajelin 50 minuutin ajomatkan päähän päästäkseni ratsastamaan tuntihevosilla. Teini-ikäisenä taas ostin itsenäisiä ratsastuksia ratsastuskoulun vakihevosillani, vaikka kenttä oli usein niin jäässä, ettei siellä voinut kuin kävellä. Silloin harjoittelin siis käyntitehtäviä. En ole tarpeeksi motivoitunut esimerkiksi jättääkseni kaiken taakseni ja lähteäkseni vuodeksi jonnekin Keski-Eurooppaan tekemään 10 tunnin työpäiviä kakkalinkona + harjoittelemaan ratsastusta siinä ohella (kaikkia kunnia niille, jotka sitä jaksavat) enkä ole edes ahkerimmasta päästä hevostelijoita, mutta nämä jaksoin tehdä ja hyvä niin, sillä kaikilta niiltä hevosilta opin jotain.

9) Uskalla tehdä jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt.

Vaikka sanonkin näin, muistutan, että ratsastajalla täytyy olla realistinen käsitys taidoistaan. Vaikka voisikin oppia paljon nuorten hevosten sisäänratsastuksesta sillä, että lähtee Schockemöhlelle ratsastamaan pellolta lassottuja hulluja 3-vuotiaita, niin enpä lähtisi. Uhkarohkea ei pidä olla. Mutta jossain määrin ratsastajan täytyy uskaltaa venyttää mukavuusrajojaan, jos haluaa kehittyä. Jokainen hevostalli.nettiä lukeva tietää, että siellä jokaiseen ratsastukselliseen ongelmaan varsinkin nuorten hevosten ollessa kyseessä tarjotaan ratkaisuksi, että laita hevonen ammattilaiselle, muiden ei kuulu yrittää opettaa nuorille mitään. Juuri näin, koska ratsuttajathan ovat jo äitinsä kohdusta syntyessään jo ratsuttaneet ainakin 50 hevosta eikä heillä ole koskaan ollut ekaa kertaa nuorta, eiku... 

Tosiasia on, että _ihan jokaisella_ ratsastajalla on joskus ollut ensimmäinen kerta, kun he ovat jotakin tehneet. Nalan kanssa vähän kapinoinkin tätä "harrastajan ei koskaan pidä sitä ja tätä ja tota" -ajatusta vastaan. Muistan, että kun ostin sen harjoitellakseni raa'an hevosen kouluttamista, joku tallilaisista kysyi varmaan jo ensimmäisenä päivänä, kenelle ratsuttajalle aion sen laittaa. No en kenellekään, vaan ihan itse opettelen sitä ratsastamaan. :D 

Olennaista on, ettei haukkaa aivan liian suurta palaa kerralla. Ensin kävin ratsastuskoulussa 9 vuotta, sitten ostettiin aika raaka ja reipas mutta kiltti ja järkevä suomenhevonen, sitten tuli vuosien myötä lisää aikuisia mutta raakoja hevosia, pikkuhiljaa myös joitakin nuoria sisäänratsastusvaiheessa olevia 4-vuotiaita suokkeja ja lopulta oma 3-vuotias Minttuni. Vaikeustasoa on tullut siis tasaisesti lisää koko ajan, ja nyt opin Mintun kanssa uusia taitoja. Itseään on mahdollista kehittää, kunhan vain lakkaa ajattelemasta, ettei muka voi oppia jonkin tietyn tason jälkeen enää mitään uutta!

3-vuotiaan Mintun kanssa ratsastuksen päätteeksi maneesissa ihan kahdestaan. Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun ratsastin Mintulla yksin (eli taisipa olla kokonaisuudessaan viides tai kuudes kerta, kun Mintun selässä oltiin).


Mitä ajatuksia postaus herätti? Jos luit tänne saakka, jätä ihmeessä terveisesi ja kerro, miten itse olet onnistunut parantamaan omaa ratsastustasi!

Oma hevonen [x], oma talli [x] – ajatuksia unelmieni hevostenpidosta

Olen asunut nykyisessä omistusasunnossani (50/50 minun ja tulevan aviomieheni) nyt kaksi vuotta ja tykkään kodistamme ihan älyttömän paljon. Asumme Turussa aivan keskustan lähettyvillä niin, että Aurajoen rantaan aivan torin kulmille kävelee kymmenessä minuutissa. Nykyiseen elämäntilanteeseemme tämä sopiikin hyvin, koska tykkäämme käydä paljon erilaisissa tapahtumissa ja varsinkin kesäisin kaiken maailman riennoissa ulkona. 

Kaikkihan me kuitenkin varmaan tiedämme, että valtaosa ainakin aktiivisista hevosharrastajista on joskus ajatellut, millaista olisi, jos harrastukseen ei lähdettäisikään töiden jälkeen autolla, vaan tuvan ikkunasta näkyisi pala suomalaista perinnemaisemaa: valkoista aitaa, ruohoa ja hevosia.

Karistetaan vielä hetkeksi talliajatus ja palataan siihen tosiasiaan, että suurimmalla osalla hevosharrastajista ei ole ylipäätään omaa hevosta, jonka voisi jonnekin sijoittaa. Tähän vaikuttaa tietysti moni seikka; oman hevosen pitäminen vaatii rahaa, aikaa ja osaamista ja näistä etenkin ensimmäistä, koska sillä voi paikata puutteita kahdessa jälkimmäisessä. 

Minulle unelmieni hevosharrastus on kuitenkin aina tarkoittanut omaa hevosta, ja tähän on helppo luetella monia syitä alkaen siitä, että esimerkiksi Mintun kaltaista nuorta, lupaavaa puoliveristä tuskin löytyisi vuokra- ja ylläpitohevosmarkkinoilta varsinkaan kilpailukäyttöön. Haluan myös päättää, millaisella satulalla ratsastan ja millaisia muita varusteita käytän ja olla yksin vastuussa siitä, miten hevoseni koulutus edistyy. Muidenkin omistamia hevosia on mukava ratsastaa varsinkin, jos niitä pääsee ratsastamaan useita kertoja viikossa, mutta ei se samalta kuitenkaan tunnu. Oma on aina oma.

Varsinaisesti tätä postausta innoitti kuitenkin se, että viimeiset 20 vuotta viime aikoina olen haaveksinut omasta tallista. Postaus sisältää siis runsaasti vaaleanpunaisia hattaraunelmia aiheesta "unelmieni hevostenpito kotona".

Alempana olevat kuvat talleista eivät ole omiani, mutta niiden käyttöoikeudet mahdollistavat kuvien vapaan jakamisen.

Kyllähän tällaisia kelpaisi katsella omalla takapihalla. Kuvassa 3-vuotias Minttu ja tarhanaapuri Kotimäessä alkukesällä 2019.

Heppatytön unelma: kesä, kärpäset ja onnellinen hevonen laitumella.

Ollapa iso tontti, johon mahtuisi ratsastuskenttä! Kuva Tarun ja Kimin tallilta kesältä 2020, kun tein viimeistelytreenejä minun ja Mintun ensimmäisiin kilpailuihin.

Miksi ei vuokratallipaikkaa?

No, siinäpä se. Täysihoitopaikassahan on valtavasti hyviä puolia ja vähemmälti huonoja. Nykyiseen täysihoitopaikkaamme Hannulan talliin olen oikein tyytyväinen. Hevonen pääsee aina suunnilleen samaan aikaan ja tarvittaessa vähän säänkin mukaan ulos ja sisälle, sen märkä loimi kuivuu tehokkaasti kuivaushuoneessa, hevostenhoitaja on päivisin paikalla aina vähintään toinen silmä kohti hevosia ja ylipäätään tallilla on apukäsiä, joilta voi pyytää vastavuoroisia pikku palveluksia, jos itse ei  juuri nyt ehtisi tallille. Omistajana minun ei tarvitse miettiä sellaisia asioita kuin aitojen kunto, kuivike- ja heinätilaukset tai ratsastusalueiden lanaus. Ja niitä alueitahan riittää: Hannulan tallilla on pitkä maneesi, johon kulku on suoraan Mintun karsinan edestä, ja sen lisäksi pikkukenttä, estekenttä, iso kenttä ja harjoitusrata. Maneesi onkin mielestäni suurin plussa vuokratallipaikassa verrattuna omaan talliin, sillä harvalla meistä on varaa pistää omakotitalon hintaa kiinni maneesiin. Toinen vähintään yhtä suuri asia on se, että täysihoitotallilla voin jättää huoleti menemättä tallille joinakin päivistä ja pitää lomia tai saada sellaiset järjestymään korkeintaan pienellä vaivalla.

Miksi sitten oma talli?

- Maalla asuminen hevoset omassa pihassa on idyllistä, enkä tarkoita idyllisellä nyt sitä, että siitä alkaa ikuinen heppaleiri, jossa päivät pitkät vain ratsastetaan ja katsellaan verannalta Hevoshullun aukeaman ylitse, kun ponit kirmaavat laitumella ja auringonkukat huojuvat tuulessa. En ole koskaan asunut maalla, mutta olen aina (ehkä muutamaa kriittisintä teinivuotta lukuun ottamatta) tiennyt olevani sielultani osin maalaistyttö. Viihdyn luonnon ympäröimänä ja löydän tällaisesta paikasta jonkin sisäisen rauhan, vaikka tunnistankin kaupunkiasumisen hyvät puolet. Mielikuvaani maalaisidyllistä kuuluu sitten se oma talli.

- Olen motivoitunut harrastamaan mutta laiska lähtemään harrastuspaikkoihin. Pakkaset tai sateet eivät suuremmin haittaa, mutta jostain syystä minulle on aina ollut vaikeaa lähteä ajamaan mihin tahansa harrastuspaikkaan, vaikka sinne olisi vain vartti matkaa. Vaikerran sisäisesti sohvalla, kun ajattelen ulkovaatteiden pukemista ja ajomatkaa. Tästä syystä myöskään välillä aloittamani saliharrastus ei ole ollut menestys, koska kävelymatkan päässä olevat salit taas ovat olleet muulla tavoin epäsopivia. Lenkille tai vaikkapa iltatalliin sen sijaan lähden mielelläni, koska niiden suorittaminen alkaa käytännössä ulko-ovelta. Olen menneinä vuosina juossut jopa muutaman maratonin ja harjoitusmäärät ovat tietysti olleet isoja, ja nytkin olen omistanut jo yli 7 vuotta koiran, jonka kanssa lenkkeilen päivittäin. Jostain kumman syystä parin tunnin liikuntasuoritus ei siis ole mikään ongelma, mutta vartin ajaminen jonnekin muualle sitä tekemään on. :D

- Haluaisin mahdollisuuden olla kentällä yksin silloin kun haluan. Tykkäisin pitää siellä puomeja ja kavaletteja aina esillä ilman, että niitä täytyy olla aina korjaamassa pois ja kyselemässä ja tarkistelemassa varauskalenterista, ovatko ne jonkun tiellä. Näitä tulee mentyä oikeasti ihan liian harvoin. Mielikuvissani näen Ingrid Klimken kentän, jossa on aina muutamia kavaletteja suoralla ja viuhkamaisella uralla siisteissä jonoissa. :D Toiseksi olisi kiva virittää Pixio-kamera rauhassa paikalleen ja olla jälleen stressaamatta siitä, haittaako vihreänä loistava ja pyörivä jalusta kentällä muita ratsukoita. Vaikka Hannulan talli on koostaan (n. 40 hevosta) huolimatta yllättävän rauhallinen eikä mielestäni juuri koskaan ruuhkainen talli, varsinkin talvikaudella maneeskäyttöä on paljon ja voi joutua antamaan tilaa esimerkiksi toisten valmennuksille.

- Hevosten hoitamisen saa järjestää omassa tallissa sellaiseksi kuin haluaa ja pystyy. Nykyisellä tallilla heinäruokinta on viidesti päivässä ja tarhausaika sopivan pitkä, joten nykyään tässä asiassa ei ole muutenkaan ongelmia, mutta valtaosalla alueen talleista heinää jaetaan kolmesti ja tarhausajatkin saattavat olla ikävän lyhyitä. Hevosen muu hoitaminen helpottuu kotona kuitenkin valtavasti, jos sille täytyy esimerkiksi antaa lääkettä useasti päivässä tai hoitaa haavaa ja sen voi tehdä kotipihallaan käden käänteessä sen sijaan, että täytyisi ajaa monta kertaa päivässä vuokratallille. Myös loimitusta voi säätää mielensä mukaan, kun taas melkein joka paikassa vuokraan kuuluu yksi loimi päälle ja pois ja kaikesta muusta veloitetaan (täysin ymmärrettävästi) erikseen. Monille hevosten hyvinvointiin liittyvien asioiden järjestäminen itse onkin tärkein syy haluta hevoset omaan pihaan.

- Hevosen kanssa pääsee puuhailemaan ihan eri tavalla kuin täysihoitotallilla. No, onhan toki niitäkin harrastajia, jotka puoliksi asuvat vuokratallilla ja käyvät kotona vain nukkumassa, mutta ainakaan itse en halua luuhata tallilla koko päivää tai ajella sinne useasti päivässä. Kotona hevosia taas voi seurata ihan eri tavalla ja käydä vaikka vain moikkailemassa niitä tai tarkistamassa nopeasti jotain.

- Hevosten pitäminen kotona on edullisempaa kuin suuren kaupungin hulppealla täysihoitotallilla (?). Kysymysmerkin laitoin siksi, että tämähän riippuu laskemistavasta. Jos tallin, tarhat, kentän ym. joutuu rakentamaan alusta saakka, niin ne toki maksavat niin monta rahaa, että lompakosta loppuu tila. Varsinkin siis alkuvuosina hevosenpito on kotona kalliimpaa, kun hevosenhoitokulut eivät ole täysihoitotalliin verrattuna kuitenkaan niin paljon halvemmat, että lainanhoitokustannukset voisi kuitata sillä. Toisaalta lainaa ei maksella ikuisesti ja lyhennykset kartuttavat omaa omaisuutta. Varsinkin näin kasvukeskuksessa Turun seudulla voi olettaa, että hyvin pidetty pikku maalaisidylli pitää arvonsa. Rakentaminen on siis kallista ja kiinteistön hoitamisesta tulee kustannuksia, mutta ajan myötä tilanne tasoittuu. Jotkut vastarannan kiisket toki ovat sitä mieltä, että hevosten pitäminen kotona maksaa 10 000 euroa kuussa, koska omalle työlle pitää laskea hinta, mutta itse pidän ajatusta naurettavana. Kyse on harrastuksesta, eikä siihen käytetty aika ole pois palkkatyöstäni. En usko myöskään, että nämä henkilöt laskevat tuntitaksaa sillekään, paljonko heidän TV:n katselunsa, ruoanlaittonsa tai somettamisensa vie aikaa.

Moni näkee tässä rähjäisen vanhan tönön, hevosihminen taas upean aihion omalle pikku hevostallille. :D Kuva: PxHere

Millaisen kotitallin haluaisin?

Jos olisin miljonääri, niin rakennuttaisin kyllä överihienon maneesin ja kentät, hiekkapohjaiset maastoreitit ja koko helahoidon, mutta kirjoitan nyt siitä näkökulmasta, mikä voisi olla rahallisesti mahdollista.

- Haluaisin yhden "ykköshevosen", joka tällä hetkellä on Minttu. Lisäksi minua ovat aina viehättäneet vuonohevoset ja jotenkin haluaisin sellaisen tai jopa kaksi tepastelemaan pihaan. Ne olisivat lähinnä maastoilukäytössä. Seuralainen voisi olla jokin muukin poni, mutta sen verran iso, että voisin liikuttaa sitä ratsain. Koska tykkään hevosten ratsukouluttamisesta, voisi olla mielenkiintoista hankkia kerralla yksi tai kaksi koulutettavaa vaikkapa Virosta, ratsastaa niitä ja myöhemmin myydä jollekin harrastuskavereiksi. Toki pihassa pitäisi kuitenkin aina olla vähintään yksi seuraponi.

- Ratsastusalueista ehdoton vaatimus on oma, hyväpohjainen kenttä. En halua olla peltopohjan varassa ja ratsastaa ilman valaistusta tai pelkästään maastossa, vaan kunnollinen, aidattu kenttä olisi oltava. Maneesia tietenkin kaipaisi jäätikkökeleillä, mutta täällä lounaisrannikolla talvi tulee yleensä niin myöhään, että yleensä pohjat ovat sulana osan talvesta.

- Talli voisi olla pienikin, mutta sen pitäisi olla viihtyisä. Pinnat maalaisin jollain vaalealla värillä ja panostaisin yksityiskohtiin, kuten kehystettyyn hevosaiheiseen valokuvaan tai tauluun seinällä tai vaikkapa hevosenkengistä tai längistä tehtyihin koristeisiin. Satulahuoville hankkisin ns. oskarinoksan, jossa huovat voisivat olla kaikki siististi esillä ja kuivua helposti käytön jälkeen. Vältän muutenkin myös kotonani kaikenlaista väliaikaista ja keskeneräistä, kuten siellä täällä lojuvia pikkuesineitä, asioiden säilytystä epämääräisissä muovikasseissa ym., joten haluaisin myös tallin olevan siisti ja yksityiskohdilla kauniiksi tehty. Tallin edustaa voisi koristaa yksinkertaisesti istuttamalla kukkia tai jotain nättejä pensaita.

- Olisi kätevää, että tallirakennuksesta olisi suora pääsy tarhaan, jolloin talutteluun ei menisi aikaa. Rakennus voisi olla joko pihatto, jossa on myös erillinen hoitotila, tai sitten hevoset voisivat olla karsinoissa, joiden takaovet avaamalla pääsee tarhaan.

Englantilaistyyliset yläosasta aukeavat karsinanovet ovat ihania! Jos tuo ovien edustalla oleva alue olisi tarhanpohjaa, hevoset voisi päästää suoraan karsinasta ulos. Kuva: Oliver Dixon / Geograph

En tiedä, tuleeko unelma omasta tallista toteutumaan, mutta minusta on kiva haaveilla aina jostakin "seuraavasta etapista". Aiemmin se on ollut opinnoista valmistuminen, sitten työtilanteen vakiinnuttaminen, Turussa asuminen, oma asunto, hevonen, kilpaileminen ja nyt kaiken tämän jatkoksi ja rinnalle oma pikku maalaispaikka.

Millaisia hevosteluun liittyviä unelmia sinulla on? Jaa ajatuksesi kommenteissa!

Meillä edistytään ja odotetaan jo innolla kisakautta

Nyt olikin tullut muutaman viikon postaustauko, koska töissä on ollut niin kiireistä, että kovin paljon mitään ylimääräistä ei ole ehtinyt. Nyt minulla alkoi kuitenkin talvilomaviikko, joten vihdoin ehtii istua alas ja vähän miettiä, mitä me ollaan viime viikkoina tehty.

Viimeksi kirjoitin nuoren hevosen laukan säätelystä ja siitä, että Mintun laukkaan on vähitellen alkanut löytyä vaihteita. Käytännössä se tarkoittaa, että voima on lisääntynyt, jolloin laukkaa on mahdollista koota ja lisätä eikä se vain rullaa aina samanlaisena. Samoilla teemoilla ollaan jatkettu edelleen. 

Minna tuli luotsaamaan menoamme viimeksi toissapäivänä. Alussa ongelmia aiheutti Mintun vetelyys käynnissä. Sehän helposti vähän jarruttaa maneesissa muutenkin ja on ulkona taas luonnostaan paljon eteenpäinpyrkivämpi, mutta käynnissä tämä korostuu vielä enemmän. Saan olla nyt aivan ehdottoman tarkkana ja ottaa kunnolla harjoiteltavaksi asiaksi, että pohkeesta lähdetään käynnissäkin kunnolla eteen eikä reagoida vain ottamalla pari hätäisempää askelta ja venymällä pitkäksi. Vaikka olenkin vaatinut sitä reagoimaan pohkeeseen ja kävelemään raahustamatta, olen huomannut, että olisi pitänyt vaatia vielä enemmän. Kun olen mielestäni saanut Mintun kävelemään ihan reippaasti, Minna käskee nimittäin pyytämään vielä tarmokkaampaa käyntiä. Otetaan tästä siis ihan oma ohjelmanumeronsa treeneihin.

Kun käynti oli saatu säälliseksi, tehtiin hetki ravitehtävää niin, että käänsin R:stä tai S:stä radan poikki, siirsin keskellä käyntiin muutamaksi askeleeksi ja heti takaisin raviin. Tehtävä ei ole ihan helppo, koska 20 metrin levyisellä radalla ehtii juuri ja juuri suoristaa hevosen, kun pitäisi jo tehdä hyvin valmisteltu siirtymä ja heti sen jälkeen valmistella taas siirtymä raviin ja kääntää hevonen pitkälle sivulle. Saimme kuitenkin Minnalta kehuja, että siirtymät ovat kautta linjan parantuneet kovasti, ja erityisesti mieleen jäi, että hänen mukaansa Mintun siirtymät käynnistä raviin lähtevät poikkeuksellisen hyvin takaa eteen. On ihanaa kuulla kokeneelta valmentajalta tällaista, koska vielä nuorempana siirtymät eivät todellakaan olleet helppoja, vaan niissä moottori tuntui sammuvan ihan tyystin. 

Laukassa piti ratsastaa pitkän sivun alussa vähän eteen ja sen jälkeen loivaa avotaivutusta niin, että avoon siirtyminen alkaa jo reippaan laukan aikana ja sitten avon avulla kokoan laukkaa. Suoralla uralla laukan kokoaminen on vaikeampaa, joten ollaan hyödynnetty näitä taivutuksia ja kaarevia uria takajalkojen saamisessa alle. Tehtävä vaati tarkkuutta mutta onnistui mukavasti jo heti ensimmäisellä yrityksellä. Lopuksi laukkaa pidennettiin ja koottiin vielä ympyrällä. Minttu reagoi jo aika hyvin näihin pyyntöihin. Nyt voidaan alkaa parantaa kokoamisia niin, että pyydän vähän enemmän, vähän pidempiä aikoja (tähän saakka olen ratsastanut vain ehkä kymmenen askelta) ja vahdin, että muoto pysyy samana eikä pääse liian korkeaksi eikä selkä yhtään jännittymään.

Olen jo katsellut kisakalenteria innokkaana ja toivon, että lähialueille tulisi vielä lisää vahvistettuja kisakutsuja kevääksi. Lumikeleillä en kuitenkaan uskalla lähteä ajamaan, koska vetoautoni ei ole niin iso, että viitsisin ottaa liukastelun riskiä. Artukaisissa olisi koulukisat maaliskuun lopussa ja toukokuussa useammassakin paikassa (Artukainen, Perniö, Paimio ym.). Huhtikuulle olisi kiva saada jotkin kisat myös, jotta olisi valinnanvaraa ja jotta ehtisi saada jo ennen kesää parit tai muutamat kisat alle.

Kuvat on otettu videolta tammikuussa. Nyt ollaan menty enimmäkseen ulkona, kun pohjat ja säät ovat olleet niin hyviä. Pakkanenkaan ei ole haitannut, koska kyllä jonnekin -15 asteeseen saakka pysyy vielä lämpimänä, kun ratsastaa reippaasti. Ja hevostahan tällaiset pakkaset eivät haittaa, tuo vain lisää pirteyttä (välillä hyvä ja välillä huono asia :D).