Minä olen malliesimerkki siitä, miten oikeastaan ei kannattaisi tehdä. Ratsastin ratsastuskoulun tunneilla 7-vuotiaasta 16-vuotiaaksi aluksi kerran viikossa ja teini-ikäisenä kahdesti ja otin myös itsenäisiä ratsastuksia. Olin tuolloin HeB-tasoinen. Kun minulle hankittiin vielä aika kokematon ja vihreä Valtteri-suomenhevonen, ehtona oli, että opetukseen ei sitten enää pääse, ellei silloin tällöin omista taskurahoistaan saa tunteja maksettua.
Aloitin Minna Kauppisen opissa viime keväänä, 29-vuotiaana. Tällä välin - siis niin 13 vuoden aikana - ratsastamani OPETUSkerrat voi valitettavasti laskea aika lailla kahden käden sormilla. Jotain kymmenisen kertaa korkeintaan.
Silti opin 13 vuoden aikana vaikuttamaan istunnallani paljon paremmin kuin teininä (tällä en tarkoita, etteikö silloinen ratsastuskouluni olisi ollut hyvä - se nimittäin oli, ja sieltä sain tärkeän pohjan koko ratsastukselleni - mutta toki satulassa vietetty aikakin on tärkeää, ja nykyään sitä on kertynyt paljon enemmän kuin silloin). Opin myös ratkomaan ratsastuksellisia ongelmia ja onnistuin jopa kouluttamaan nuoria, raakoja hevosia, joista tuli toimivia ratsuja.
Ensiksi teen selväksi, että tällainen ei ole yleensä hyvä eikä koskaan paras mahdollinen ratkaisu. Vaikka minun ratsastukseeni tuli myös paljon uusia ja hyviä asioita itsenäisesti opetellen, istunta kärsii helposti, kun ei ole kokenutta opettajaa katsomassa ja korjaamassa. Näin kävi minullekin. Nyt opettelen esimerkiksi kääntymään ylävartalollani paremmin liikkeen suuntaan kaarevilla urilla, pitämään varsinkin oikean kyynerpään lähempänä kylkeä (katsokaa vaikka alempana olevaa kuvaa viime elokuulta, siellä se seikkailee taas irrallaan ;)) ja rentouttamaan reiden ja pakaran paremmin laukassa.
Miksi sitten näin pitkä opetukseton ajanjakso? Alaikäisenä toki olin pitkälti vanhempien kukkaron varassa, ja postauksen alussa kerroinkin, että sekä omaa hevosta että opetusta en voinut saada. En ollut tuon ikäisenä vielä kesätöissäkään vaan kokopäiväinen lukio-opiskelija, joten jotain satunnaisia synttärilahjarahoja lukuun ottamatta ei ollut kovinkaan paljon omaa rahaa, jota olisi voinut laittaa tunteihin, vaikka tarpeellisiin vaateostoksiin ym. sitä saatiinkin. Parikymppisenä taas olin yliopisto-opiskelija, joka sai opintotukea juuri sen verran, että edullinen asuminen avopuolison kanssa opiskelija-asunnossa oli mahdollista ja normaalia ruokaa saatiin pöytään. Vanhemmilta tuli näinäkin vuosina extraa, mutta se oli elämistä varten eikä sellaista "ylimääräistä" rahaa, jonka olisi voinut käyttää tunteihin.
Olin juuri täyttämässä 26 ja valmistunut, kun hankin Nalan. Silloin palkkani oli elinkustannuksiin suhteutettuna jo hyvä, joten rahallisesti olisi vihdoin ollut mahdollista ottaa tuntejakin. En juuri silloin kuitenkaan edes halunnut ketään kertomaan, mitä minun pitäisi sen ravurilta näyttävän latvialaisen kanssa tehdä. Nalan kanssa oli pitkään tekemistä ihan siinäkin, että sen saa ravaamaan 20 metrin ympyrän ilman, että se tekee siinä ajassa kymmenen tahtirikkoa ja valuu väkisin 25 metrin uralle, saati sitten että sillä olisi voinut tehdä laukassa juuri muuta kuin laukata ympäri kenttää kevyessä istunnassa. Vaikka varsinkin istunnalleni opetus olisi tehnyt hyvää, ajattelin, että ei ole monen kympin arvoista ajattaa paikalle opettajaa kertomaan, että pidä pohkeet kiinni ja vaadi sitä liikkumaan reippaasti eteen. Kun Nala alkoi olla kuukausien myötä siinä kunnossa, että olisimme kehdanneet mennä oppimaan jotain uutta valmennuksiin, olikin jo aika myydä se. Sen jälkeen ratsastin pari vuotta Onnenperän tallin opetushevosia ja nuoria, ja siinä olisi kyllä ollut hyvä sauma ottaa istuntaopetusta Riitalta. No, enpä ottanut. Taisin taas ajatella, että mä ihan vähän ratsastan näitä ensin tässä ja meen tunneille sitten myöhemmin... :D
Fakta kuitenkin on, että teini-ikäisestä ratsastuskoululaisesta melkein kolmekymppiseksi en ottanut montakaan tuntia, ja silti onnistuin myös 3-vuotiaan puoliveriseni omatoimisessa kouluttamisessa mielestäni hyvin. Minulla on siis rutkasti kokemusta siitä, miten voi parantaa ratsastustaan opetuskertojen välissä.
 |
| Käytä apuna peilejä. Erityisen hyvä on, jos pystyt ratsastamaan niitä kohti. |
1) Ratsasta joka tapauksessa mahdollisimman paljon, vaikka sitten ilman opetusta.
Tätä ei voi kylliksi korostaa. Ratsastustaito kuten tanssijankin pikkutarkka liike syntyvät toistoista. Kyra ja ratsastuksen taito -kirjassakin mainitaan, että keskimäärin urheilija tarvitsee 10 000 toistoa oppiakseen jonkin asian perusteellisesti. Toki asioita voi "oppia" vähemmilläkin toistoilla - hevosen saa laukasta raviin vaikka vetämällä korvista, kun vetää riittävän kauan - mutta jos haluaa tehdä siirtymän laadukkaasti ja niin, että se tulee selkärangasta, tarvittavien toistojen määrä on korkea. Jos jokaisen ratsastuksen aikana tekisi 20 laukka-ravi-siirtymää ja ratsastaisi yhdellä hevosella kolmesti viikossa, 10 000 toiston kertymiseen menisi melkein kolme vuotta. Tämäkin tietysti edellyttää, että siirtymien tekemiseen paneutuu kunnolla eikä roiskaise sinnepäin ja kehitä vääriä tapoja.
2) Katso muiden ratsastusta.
Jos mahdollista, tarkkaile opetustunteja ja sitä, miten ratsastajien apujenkäyttö vaikuttaa hevosiin ja miten opettaja korjaa heidän ratsastustaan. Käy katsomassa valmennuksia ja klinikoita. Klinikoissa on se huono puoli, että usein sinne on valittu ratsukkoja, joille esitetyt asiat ovat jo helppoja, ja monesti nämä ovat enemmän näytösluonteisia tapahtumia kuin varsinaisia valmennuksia. Niistäkin voi silti oppia ja saada varsinkin hyviä ratsastustehtäviä takataskuun.
3) Katso opetusvideoita.
Netti on nykyään pullollaan laadukkaita opetusvideoita. Minulla on tilaus Wehorse-palveluun, jossa tunnetut ulkomaiset valmentajat ratkovat ratsastuksellisia ongelmia videoilla, ja se on ihan hyvä, vaikkakin sopii mielestäni paremmin kokeneelle kuin kokemattomalle ratsastajalle. Kokemattomallekin sopii YourRidingSuccess, jonka videoita voi katsoa Youtubesta. Koska materiaalia on paljon, on mahdollista myös vertailla eri ratsastajien tapoja ratsastaa.
4) Yritä saada videota omasta ratsastuksestasi.
Edes silloin tällöin oman ratsastuksen näkeminen videolta on paitsi kamalaa myös todella opettavaista. Kun videon pääsee näkemään pian ratsastuksen jälkeen, pystyy mielessään liittämään näkemänsä siihen, miltä hevonen kulloinkin tuntui. Oliko hevonen mielestäsi suora raviväistössä, mutta videolla edestäpäin kuvattuna se kuitenkin selvästi punkee lapaansa liikkeen suuntaan? Miltä sen muoto näyttää videolla? Liikkuiko se mielestäsi ihan hyvin ja reippaasti mutta jostain kumman syystä videolla näyttää raahustavan eikä takajalkakaan astu etujalan merkkiin saakka? ;) Video paljastaa armottomasti, miten tuli könötettyä ja miten jalka heilui ja kuinka hienolta tai huonolta se hevonen oikeastaan näyttikään. Joskus yllätys voi olla positiivinenkin, esimerkiksi kaksissa viimeisissä kisoissa, joissa tunsin selkään, että Minttu raahustaa koko raviohjelman ja siirtyy hetkenä minä hyvänsä käyntiin. Radan päätteeksi huokaisin syvään. Trailerin luona ratavideota katsellessani kuitenkin tajusin, että vaikka hevonen tuntui kammottavan hitaalta, ulospäin se näyttää ihan kivalta (ja molemmilla kerroilla lennokkuudesta tuli kuitenkin 7). Loogisesti se siis näyttää todella hienolta, kun tuntuu selkään normaalilta ja reippaalta.
Monet blogini seuraajista tietävätkin, että omistan Pixio-nimisen kamerajärjestelmän, joka seuraa taskussani olevaa mötikkää ja zoomaa ratsukkoon. Sen avulla saan kaikki blogini ratsastusvideot lukuun ottamatta kisaratavideoita. Vastaavanlainen systeemi taitaa olla Pivo, josta minulla ei ole kokemusta. Ilmeisesti sekin on vähän tuurilla toimiva kuten Pixiokin, eli joskus toimii hienosti ja joskus on teknisiä ongelmia ja vikoja. Suurta hyötyä Pixiosta on kuitenkin ollut ja on edelleen kiistämättä.
5) Lue hyvää ratsastuskirjallisuutta.
Olen usein kuullut väitettävän, ettei ratsastamaan voi oppia lukemalla. Ei varmastikaan pelkästään lukemalla, mutta kyllä minä olen saanut aivan valtavasti apua lukemisesta. Jaan tässä vilpittömän suosituksen muutamasta kirjasta, jotka olen hankkinut omaan kirjahyllyyni:
- Ingrid Klimke: Basic Training of The Young Horse. Tämä on aivan erinomainen kirja kaikille, jotka kouluttavat nuoria hevosia tai ratsastavat raakoja hevosia.
- Claire Lilley: The Scales of Training Workbook. Kirja esittelee ratsuhevosen koulutusasteikon ja sen, mitä mikäkin porras tarkoittaa, ja siinä listataan tyypillisiä virheitä ja annetaan runsaasti harjoituksia kunkin osa-alueen parantamiseksi. Sopii melko kokeneille ratsastajille.
- Sally Swift: Centered Riding. Mahtava kirja istunnasta täynnä hyödyllisiä mielikuvia, jotka parantavat ratsastajan asentoa ja apujenkäyttöä! Sopii kaikille tasoille, kunhan englannin kieli luonnistuu.
- Kyra Kyrklund ja Jytte Lemkow: Kyra ja ratsastuksen taito. Kyran kirja on parhaimmillaan silloin, kun ratsastaja on jo kokenut ja haluaa parantaa ratsastustaan. On siinä tärkeät oppinsa myös HeC-tasoisille, kuten vaikkapa se, että apu täytyy antaa kerran ja tarpeen mukaan toistaa eikä jäädä puristamaan koko liikkeen ajaksi, mutta kirjasta saa eniten irti, kun siihen palaa vuosien myötä taitojen kehittyessä yhä uudestaan ja osaa jo valmiiksi perusasiat riittävän hyvin.
6) Suunnittele!
Kuinka monesti yksityishevosten omistajat ovatkaan sanoneet, että onneksi huomenna on valmennus, kun itsekseen tulee vain tehtyä ympyröitä ja lähinnä liikutettua hevosta "vähän sinnepäin"? Niinpä, todella usein. Kun ratsastat, päätä etukäteen asia, jota tänään haluat parantaa. Mieti jo kotona, millä harjoituksilla ja miten ratsastamalla voit päästä tavoitteeseesi. Joskus suunnitelmat tietysti muuttuvat tai ehkä et pääsekään treenaamaan laukan kokoamista, koska hevonen onkin sinä päivänä niin hidas, että ylipäätään pohkeen edessä laukkaaminen ympäri kenttää on riittävä tavoite. Suunnitelmallisuus on silti kaiken avain.
7) Pidä itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa.
Ratsastus on riittävän vaikeaa myös silloin, kun ratsastajalla on hyvä tasapaino, vahvat keskivartalon lihakset, liikkuvat lonkat, pehmeät hartiat, hyvä hapenottokyky ja terveellinen paino. Jos näissä on puutteita, ratsastus on entistä vaikeampaa. Täytyy muistaa, että ratsastus on urheilulaji, ja hyvät suoritukset edellyttävät urheilullisuutta. Esimerkiksi lihaskunnon puutteita ratsastaja alkaa helposti kompensoida puristautumalla satulaan jaloillaan, koska lihakset väsyvät liian nopeasti, mikä taas aiheuttaa hevosessa vastustelua. Vartalon jäntevyys taas auttaa säilyttämään tasapainon yllättävissä tilanteissa. Moni suosii mm. pilatesta ja joogaa ratsastuksen tukena. Samoin kaikista aerobisista lajeista on hyötyä, koska ne kehittävät hapenottokykyä.
8) Näe vaivaa äläkä ole kranttu.
Jos haluaa päästä tilanteeseen, jossa nenän eteen kotiovelle tuodaan toinen toistaan hienompia hevosia, odotus käy todennäköisesti pitkäksi. Varakas voi ostaa ratsuja alleen ja opetusta, mutta vähemmän varakkaan on keksittävä muita keinoja. Minä pyöräilin tai kuljin bussilla ja kävellen kahdelle eri tallille ratsastamaan kantavia tai mammaloman jälkeen kuntoutettavia suomenhevosia tai tallin asiakkaiden milloin mitäkin hevosia 2,5 vuoden ajan kesät talvet monta kertaa viikossa. Myöhemmin niin ikään kaksi vuotta ajelin 50 minuutin ajomatkan päähän päästäkseni ratsastamaan tuntihevosilla. Teini-ikäisenä taas ostin itsenäisiä ratsastuksia ratsastuskoulun vakihevosillani, vaikka kenttä oli usein niin jäässä, ettei siellä voinut kuin kävellä. Silloin harjoittelin siis käyntitehtäviä. En ole tarpeeksi motivoitunut esimerkiksi jättääkseni kaiken taakseni ja lähteäkseni vuodeksi jonnekin Keski-Eurooppaan tekemään 10 tunnin työpäiviä kakkalinkona + harjoittelemaan ratsastusta siinä ohella (kaikkia kunnia niille, jotka sitä jaksavat) enkä ole edes ahkerimmasta päästä hevostelijoita, mutta nämä jaksoin tehdä ja hyvä niin, sillä kaikilta niiltä hevosilta opin jotain.
9) Uskalla tehdä jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt.
Vaikka sanonkin näin, muistutan, että ratsastajalla täytyy olla realistinen käsitys taidoistaan. Vaikka voisikin oppia paljon nuorten hevosten sisäänratsastuksesta sillä, että lähtee Schockemöhlelle ratsastamaan pellolta lassottuja hulluja 3-vuotiaita, niin enpä lähtisi. Uhkarohkea ei pidä olla. Mutta jossain määrin ratsastajan täytyy uskaltaa venyttää mukavuusrajojaan, jos haluaa kehittyä. Jokainen hevostalli.nettiä lukeva tietää, että siellä jokaiseen ratsastukselliseen ongelmaan varsinkin nuorten hevosten ollessa kyseessä tarjotaan ratkaisuksi, että laita hevonen ammattilaiselle, muiden ei kuulu yrittää opettaa nuorille mitään. Juuri näin, koska ratsuttajathan ovat jo äitinsä kohdusta syntyessään jo ratsuttaneet ainakin 50 hevosta eikä heillä ole koskaan ollut ekaa kertaa nuorta, eiku...
Tosiasia on, että _ihan jokaisella_ ratsastajalla on joskus ollut ensimmäinen kerta, kun he ovat jotakin tehneet. Nalan kanssa vähän kapinoinkin tätä "harrastajan ei koskaan pidä sitä ja tätä ja tota" -ajatusta vastaan. Muistan, että kun ostin sen harjoitellakseni raa'an hevosen kouluttamista, joku tallilaisista kysyi varmaan jo ensimmäisenä päivänä, kenelle ratsuttajalle aion sen laittaa. No en kenellekään, vaan ihan itse opettelen sitä ratsastamaan. :D
Olennaista on, ettei haukkaa aivan liian suurta palaa kerralla. Ensin kävin ratsastuskoulussa 9 vuotta, sitten ostettiin aika raaka ja reipas mutta kiltti ja järkevä suomenhevonen, sitten tuli vuosien myötä lisää aikuisia mutta raakoja hevosia, pikkuhiljaa myös joitakin nuoria sisäänratsastusvaiheessa olevia 4-vuotiaita suokkeja ja lopulta oma 3-vuotias Minttuni. Vaikeustasoa on tullut siis tasaisesti lisää koko ajan, ja nyt opin Mintun kanssa uusia taitoja. Itseään on mahdollista kehittää, kunhan vain lakkaa ajattelemasta, ettei muka voi oppia jonkin tietyn tason jälkeen enää mitään uutta!
 |
| 3-vuotiaan Mintun kanssa ratsastuksen päätteeksi maneesissa ihan kahdestaan. Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun ratsastin Mintulla yksin (eli taisipa olla kokonaisuudessaan viides tai kuudes kerta, kun Mintun selässä oltiin). Mitä ajatuksia postaus herätti? Jos luit tänne saakka, jätä ihmeessä terveisesi ja kerro, miten itse olet onnistunut parantamaan omaa ratsastustasi! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti