Juuri kun ehdin viime postauksessa kertoa, että runsaat lumet sulivat juuri jouluksi pois, aatonaattona alkoi tuiskuttaa ja jouluaatoksi pihatie piti jo aurata mönkijällä, jotta jouluvieraat pääsivät autolla tulemaan. Lumisade onneksi lakkasi heti sen jälkeen. Saimme kuin saimmekin siis todella lumisen joulumaiseman. Ja mikä olisikaan parempi tapa ottaa aattona hieman omaa aikaa kuin lähteä ilman satulaa lumihankilaukoille omalle pellolle?
Minttu ei ole mikään ylivirittynyt riehuja muutenkaan, eikä se nytkään tehnyt asiasta mitään numeroa tai loikkinut mihinkään, vaikka kannustin sitä laukkaamaan lujempaa. Lämmin ja hengästyminen siinä tulikin pian. Mieheni tuli muutamaksi minuutiksi ottamaan kuvia. Aurinko ei siinä vaiheessa vielä paistanut, joten kuvista ei tullut kovin valoisia, mutta kivoja kuitenkin. Tuosta alimmasta tuli kuin postikortti.
Pari päivää sitten en voinut vastustaa kiusausta jättää jälleen satulaa talliin ja lähteä Mintun kanssa pienelle maastoretkelle hiljaiselle metsätielle. Kun palasimme, aurinko oli juuri nousemassa ja otin siitä kuvan, joka on ylimmäisenä. Laitoin kuvan myös Facebookin "As Seen Through Horse's Ears" -ryhmään, johon laitetaan hevosen korvien välistä otettuja kuvia. Siellä joku kommentoikin osuvasti: "I can hear the silence", "Voin kuulla hiljaisuuden". Hiljaista olikin lukuun ottamatta lumen narskumista kavioiden alla ja Mintun satunnaista pärskähtelyä.
Onnea ja menestystä näin vuoden viimeisenä päivänä alkavalle vuodelle 2023!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti