Uusi hevonen on saapunut

Marcellan jättämiä saappaita täyttämään saapui toissapäivänä naapurikunnasta 14-vuotias kirjava latvialainen kylmäveritamma Marge. 

Koska Minttu palaa kilpailemaan ja Abra on vielä niin nuori jäämään yksin kotiin reissujen ajaksi, Marge saa toimittaa seurarouvan virkaa ja samalla jatkokouluttautua. Se on ollut maltillisessa tuntikäytössä viime vuosina, ja koulutan sitä eteenpäin niin kauan kuin se minulla on, eli mielenkiintoinen kesäprojekti edessä. Joskus syksyn tai talven aikaan katsotaan tilanne uudestaan. Voi olla, että silloin Marge lähtee jollekin onnelliselle ratsastajalle omaksi harrastekaveriksi.

Jaoin tarhan nauhoilla kahteen osaan, jotta tammat saavat tutustua toisiinsa rauhassa. Viimeistään laitumelle ne pääsevät yhdessä, mutta jos näyttää hyvältä, saattavat päästä vaikka jo pian yhteistarhaan. Karsinanaapureina Minttu ja Marge ainakin vielä kovasti vinkuvat toisilleen.

Marge on kylmäveriseen tapaan suhtautunut muutokseen tyynesti ja on ollut heti kuin kotonaan. Olen ratsastanut sillä nyt kaksi kertaa. Marge on osoittautunut reippaaksi tapaukseksi, joka liikkuu mielellään. Tulevina kuukausina työstetään reaktioita pidätteisiin herkemmiksi, laukannostoja ja laukkatyöskentelyä ja paljon suoruutta ja kykyä taipua molempiin suuntiin. Nyt esimerkiksi kokonaisen laukkaympyrän ratsastaminen on vielä hankalaa vinouden takia. Uskon, että syksyllä se on jo kuin eri hevonen. Edistysaskelia on jo nyt tullut.

Siitä onkin aikaa, kun on ollut kaksi hevosta ratsastettavana. Marcellahan oli loppuaikoinaan varmaan noin 10 kk enää vain seurahevosena jotain yksittäistä ratsastusretkeä lukuun ottamatta. En varsinaisesti kaipaa lisää ratsastettavaa, mutta tällainen mukava projekti mahtuu vielä arkeen mukaan.

Mintun ja Margen ensikohtaaminen

Uteliaita naapureita tutustumassa

Takaisin treeneihin

Olemme Mintun kanssa palanneet joitakin päiviä sitten harjoituksiin. Eläinlääkäri kävi viime viikolla ja kuvasi kavion, sillä Mintulla oli useita viikkoja sitten ollut äkillinen raju ontuma, jossa oli aluksi kaviopaiseen oireet mutta joka osoittautui pian joksikin muuksi. Se on mitä todennäköisimmin ollut kavioruhje eli tullut kaviopaiseen tapaan esimerkiksi kiveen astumisesta, mutta se ei ole kehittänyt paisetta vaan vain kipeän mustelman. Ontuma lähti lievenemään nopeasti, mutta vasta monen viikon jälkeen liike oli kokonaan puhdasta. Röntgenkuva kuitenkin varmisti, että kaviossa ei ole hiusmurtumaa. Kenkä laitettiin takaisin samana päivänä, ja saimme luvan aloittaa taas ratsastushommat.

Kuten viime postauksessa kerroin, melkein koko talvi ja tämä alkukevät menivät todella rikkonaisiksi sairastelujen ja muiden vastoinkäymisten ja kiireiden takia. Emme ole siis parhaassa terässä juuri nyt. Sunnuntaina ratsastin aika lailla vain eteen-alas, yritin saada Mintun etenemään reippaasti ja hiukan heräämään. Sitten oli välissä lepopäivä ja juoksutuspäivä. Eilen ratsastin paljon voltteja ja puolivoltteja ja uralla nopeita siirtymisiä eteen ja takaisin. Ei tullut kovin teräviä reaktioita vielä niihin, mutta hiljalleen. Ei kai sitä itsekään laiskan talven jälkeen voisi heti jatkaa siitä, mihin jäätiin syksyllä tai ennen varsalomaa.

En ole ihan kokonaan mökkihöperöitynyt kotiin. Viime viikonloppuna olin lauantaina tuomaroimassa Onnenperän tallikisat ja sunnuntaina koulutuomarien lisenssikoulutuksessa (skaalantarkistus). Koulutuksessa puhuttiin myös uusista ohjelmista, jotka tulivat 1.4.2026 voimaan. Hienoa, että myötäys ja venytys saatiin suomalaisiin kouluohjelmiin jo näin pian. 

Yritän päästä ratatreeneihin Ylikylän tallille helatorstaina 14.5., jos työaikataulut sallivat. Tarkoitus olisi mennä kilpailuharjoituksena HeA:2. Abrallekin pitäisi varmaan nyt sitten hankkia se kaveri, kun kerran Mintun kavio on kunnossa ja pääsemme pian taas käymään kisoissa. Seuraponin etsiminen saa siis jatkua.

Uudet heinäautomaatit ovat olleet ihanat. On helpottanut omien menojen aikataulutusta kovasti, ettei ole tarvinnut miettiä, missä välissä tai kuka ruokkii hevoset, jos haluaisi heti töiden jälkeen käydä jossain. Nyt riittää myös, että käy kerran päivässä täyttämässä automaatit. Yleensä teen sen illalla, kun otan hevoset sisään.

Kevät on täällä Varsinais-Suomessa jo täydessä vauhdissa. Leskenlehtiä näin jo viime viikolla, ja monet kasvit ovat alkaneet kasvaa. Mansikkapenkki vihertää jo, ja pari päivää sitten istutin varhaisperunaa. Hyvää vastapainoa näyttöpäätetyölle! Nyt toivon rauhallista viikonloppua, leppoisaa pääsiäistä, ratsastusta ja videopelien pelailua.

Abra vain kasvaa ja kaunistuu.

Minttu ojentaa varsaa, koska annoin Abran kalteri-ikkunan
olla hetken auki ja Abra yritti sieltä hivuttautua Mintun
puolelle, mikä ei tietenkään käy. 😄

Skaalantarkistuksessa viikonloppuna

Heinäautomaatit tarhaan

Kedonpään tilan kohentaminen jatkuu. Tänä viikonloppuna urakoin mieheni kanssa kaksi Heinärenki-heinäautomaattia tarhan viereen. Automaatit toimivat pienellä akulla ja ajastimella. Ajastimeen säädettyinä aikoina hyllyt päästävät heinät putoamaan liuskaa pitkin maahan. Hyllyjä on yhdessä automaatissa kolme, ja minulla ne on säädetty tarjoilemaan heinät klo 7, 12 ja 17. Yöheinät tulevat perinteiseen tapaan karsinaan.

Automaatit ovat muutenkin olleet mielessä jonkin aikaa, mutta nyt alan ja työpaikan vaihtamisen myötä minulle tulee pitkiä työpäiviä ja vastaavasti paljon vapaita, joten työpäivien ajaksi oli keksittävä jokin muu ratkaisu kuin se, että laittaa aamulla reilummin heinää. Ja onhan näistä sekin hyöty, että jos haluaa vapaapäivänä lähteä jonnekin käymään ja olla kauan poissa, ei tarvitse hoitaa mitään erityisjärjestelyjä ruokintaan.

Treenien osalta on ollut kovin hiljaista ja takkuista, sillä sekä minulla että Mintulla on ollut vastoinkäymisiä. Olen ollut kolmen kuukauden aikavälillä nyt kolme erillistä kertaa kipeänä: 2 viikkoa, 1 viikko ja sitten taas 2 viikkoa, kaikki jotain erilaisia nuhakuume-hengitystieinfektioita. Viimeisin oli tässä kuussa, ja kun aloin olla parantunut siitä, Minttu satutti kaviotaan. Eläinlääkäri on tulossa kuvaamaan kavion ensi viikolla. Aluksi se vaikutti ihan tyypilliseltä kaviopaiseelta, mutta ei se sitä ollutkaan. Minttu on ollut nyt jonkin aikaa epäpuhdas ravissa, kylläkin koko ajan vähemmän ja viime tarkastelulla tuskin havaittavasti, kun olen pari kertaa viikossa pyöräyttänyt sitä lyhyesti liinassa ja katsonut liikettä. Epäpuhtaus on kuitenkin jatkunut sen verran pitkään, että on syytä tarkistaa, ettei kavioluussa ole hiusmurtumaa. Ei maailma siihen kaadu, jos on, sillä sellaisen pitäisi parantua kyllä aivan hyvin. Mutta onhan tämä aika seisoskeluksi mennyt. Syksyn olin niin kiireinen töissä, että ehdin ratsastaa maksimissaan kahdesti viikossa, ja muutaman viikon hyvän treeniputken jälkeen joulukuun aikana sitten alkoi tämä epäonni. Kisoihin olisi tarkoitus kyllä mennä tällä kaudella, mutta mitään kovin aikaista kisakauden aloitusta meille tulee.

Minttu ja Abra ovat olleet ihan omia itsejään myös Marcellan poismenon jälkeen. Abra opettelee viettämään aikaa karsinassa itsekseen sillä aikaa, kun Minttu käy kentällä (vaikka nyt ei sitten ratsastusta ole ollut). Minulla on ollut myös ostoilmoitus seuraponista sillä ajatuksella, että jos loppukeväällä lähdetään kisoihin, Abralle olisi kaveri kotona. Katsotaan nyt kuitenkin ensin tuo kavion tilanne, sillä jos siellä on jotain, mikä vaatii vielä kauan lisää lepoa, kisoihin ei ihan lähiaikoina vielä lähdetä eikä sitten ole tarvetta seuralaisellekaan vielä vähään aikaan.

Kuvassa laitetaan tulevan Heinärengin eteen sorapetiä,
jotta heinät pysyvät puhtaampina. Abra tuli auttamaan.

Automaatit ovat paikoillaan!

Nyt kun maa on alkanut hiljalleen kuivua, hevoset ovat innostuneet
piehtaroimaan enemmän. Tällä viikolla vastassa oli tämän 
näköinen varsa (katso myös alemmat kuvat).

Tässä vielä julkaisemattomia kuvia helmikuun viimeiseltä päivältä, kun vielä
oli lunta. Abra on kasvanut hienosti ja näyttää minun silmääni 
hyvärakenteiselta. Nyt se pudottaa kovaa vauhtia talvikarvaa ja on paljon
tummempi kuin näissä punaturkkisissa kuvissa.

Sain talven aikaan satulahuoneeseen pöytätason ja uuden vesipisteen! Tästäkään en ole
tainnut laittaa vielä kuvaa.

Hyvästit Marcellalle

 

Marcella ox 28.5.2019 - 22.2.2026

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen

saan kulkea rajalle ajattomuuden.

Eilen aamulla syttyi taivaalle uusi tähti.

Blogini lukijat tietävät, että olemme jo pidemmän aikaa ponnistelleet Marcellalla todetun IBD:n kanssa. Kesäaikana tilanne on vaikuttanut hieman paremmalta, mutta IBD:lle tyypillisesti syksy ja talvi ovat pahentaneet oireita. Marcellalla oireina ovat olleet kiukkuisuus kylkiä kosketettaessa ja satulavyötä kiristettäessä ja tietynlainen ärtyneisyys ratsastuksen aikana. Sen on ollut myös poikkeuksellisen hankalaa nostaa oikeaa laukkaa. Lääkityksenä on ollut pitkäaikaisesti useita lääkkeitä, eikä mikään poistanut oireita, vaikka eräässä tähystyksessä suoliston tilanne vaikuttikin parantuneen lääkityksellä väliaikaisesti. 

Aktiivisen ratsastuksen lopetin viime keväänä. Alkukesällä ratsastin pari yksittäistä kertaa kevyesti maastossa, minkä jälkeen Marcella on ollut koko loppukesän, syksyn ja talven vain seurahevosena ja toiminut luotettuna isosiskona ja varaäitinä Abralle. Eilen oli aika päästää ystävä taivaslaitumille.

Alla on ylimmäisenä kuva lempimuistostani Marcellan kanssa, kun kävimme toissakesänä yöratsastuksella. Kuvassa kello lähestyy puoltayötä. Olimme vain minä, Marcella ja kaunis kesäyö.

Marcella 3-vuotiaana viidennen ratsastuskerran jälkeen.

Vuosi sitten kentällä iloittelemassa.

Yhdellä monista mukavista maastoretkistä kotimme lähellä.

Kiitos kaikesta hienolle Marcellalle, joka jätti kavionjälkensä Kedonpään tilalle.

Hyvin mennyt valmennus ja katsetta kevääseen ja pidemmälle

Olemme edistyneet Mintun kanssa vaihdoissa. Useamman kauden sitkeän harjoittelun jälkeen Minttu on vihdoin alkanut tottua hommaan sen verran, että se ei hötkyile ja ennakoi vaihtoja läheskään siinä määrin kuin ennen: joskus kyllä, mutta ei enää samalla tavalla eikä läheskään aina. Nyt saan yleensä jo valmistella vaihtoa ilman, että se alkaa vaihdella laukkaa omin päin tai jännittyä, mikä on aika olennainen asia, jotta vaihto voisi onnistua. 

Tällä viikolla valmennuksessa teimme muutaman vaihdon, yhden vasemmasta oikeaan ja kaksi oikeasta vasempaan (vaikeampi). Vasemmasta oikeaan meni puhtaasti, vaikka tarvitsemme siihen edelleen paremman tekniikan. Nyt Minttu edelleen usein potkaisee jalustimeen vaihdossa vasemmasta oikeaan, koska se liioittelee uuden sisätakajalan liikettä ja nostaa liiaksi takaosaansa. Oikeasta vasempaan tuli ensin epäpuhdas vaihto tosi paljon jäljessä, mutta otin perään uuden yrityksen, joka meni siististi, puhtaasti ja avuilla. Enempää ei sille kerralle otettu. Viime aikoina olen saanut yhä useammin puhtaita tuohon vaikeampaan kierrokseen, mistä olen iloinen, koska puhtaan vaihdon oppiminen siihen suuntaan on ollut todella pitkä ja kivinen tie. Virheitä tulee edelleen, mutta selvää kehittymistä on tapahtunut.

Kisakalenteria olen hiukan jo katsellut, mutta en ole vielä lukinnut mitään kisaa. Nythän meillä on pitkä kisatauko takana, kun Minttu keskittyi viime kauden varsaansa ja kotiharjoitteluun. Olisi kiva mennä rataharjoitus jossain lähistöllä esimerkiksi huhtikuussa ja aloitella siitä sitten uutta kisakautta. Abran kanssa voisi ottaa tavoitteeksi käydä esimerkiksi näyttelyssä. Tuomarihommiakin pääsen jo aloittamaan tälle kisakaudelle, kun maaliskuulle on yksien tallikisojen tuomarointi ja lisenssikoulutus/skaalantarkistus tulossa.

Tänään en ratsastanut, vaan korjailin aamupäivän tarhan sähkönauhoja. Vaihdoin joitakin liittimiä ja nauhapätkiä uusiin (kuvassa vanhat). Tänään on koko päivän ollutkin lumimyräkkä, joten ei sen puoleen, että olisi ollut kovin hinkukaan ratsaille. 

Kavaleteilla juoksuttamista ja muutoksia työkuvioissa

Taas olen toipunut flunssasta. Olin juuri joulun ympärillä kaksi viikkoa jossain sitkeässä taudissa ja sen jälkeen vielä pari viikkoa tukkoinen. Nyt sitten melkein viikko takaperin sain jälleen flunssan, onneksi tällä kertaa lievemmän. Tänään vielä vain juoksutin Mintun, mutta huomenna ratsastan taas.

Olen ennenkin kertonut, että käytän paljon kavaletteja, joita useimmiten onkin kentälläni yksi neljän kavaletin setti. Nyt ostin kahdeksan kavalettipalaa lisää, joten saan toisen neljän kavaletin setin. Omalla kentällä on ihanaa, kun niitä ei tarvitse kerätä pois tai siirrellä muuten kuin lanauksen ja kisakaudella ehkä rataharjoituksen tieltä.

Kavaleteilla juoksuttamalla saa hyvän treenin hevoselle, joten juoksutan Minttua niiden yli mielellään 1 - 2 kertaa viikossa. Aloitan ensin ilman kavaletteja kävelytyksellä, sitten juoksutan molempiin suuntiin hetken rentoa ravia ja laukkaa ja sitten vasta kavalettien yli. Lopuksi yleensä vielä siirryn taas kentän vapaalle alueelle ja juoksutan siellä reipasta laukkaa ja loppuravit. Apuohjina käytän sitä, mikä kullekin hevoselle sopii. Mintulla toimivat hyvin sivuohjat, jotka saavat olla melko pitkät.

Vaikka pakkasta on ollut omaan makuuni liikaa, tässä talvessa on se hyvä puoli, että kerrankin kentän pohja on ollut koko ajan hyvä. Joulukuun puoliväliin saakka kenttä oli hiekalla, ja sitten tulikin pysyvä lumipeite. Jäätä ei ole ollut yhtään. Toivotaan, että kevätkin tulee nopeasti ilman luistinratakelejä.

Työkuvioissani tapahtuu nyt muutoksia. Olen irtisanoutunut lukion lehtorin virastani ja aloitan maaliskuussa kyberturva-alan tehtävissä. Uudet tehtävät ovat juuri opintojeni mukaisia, sillä opiskelen töiden ohella tietotekniikan diplomi-insinööriksi kyberturvallisuusteknologian linjalla. Olen ehtinyt olla 11 vuotta opettaja, joten uuden edessä ollaan monella tavalla, mutta olen innoissani. 

Kyllä nousee takajalka!

Ingrid Klimken klinikalla 17. - 18.1.

Suomen ratsastuspiirien aktiivit ja intohimoiset harrastajat kokoontuivat eilen ja toissapäivänä Järvenpäähän Ratsastuskeskus Ainoon kenttä- ja kouluratsastaja Ingrid Klimken kaksipäiväiseen klinikkaan. Ingrid Klimke on kahminut kaikenvärisiä arvokisamitaleja, ja häntä pidetään yhtenä maailman parhaana ratsastajana ja erittäin arvostettuna hevosten kouluttajana. Olen koonnut tähän postaukseen muutamia hänen esiin nostamiaan asioita ja harjoituksia.

Starttasin auton kohti pääkaupunkiseutua klo 6.45 lauantaiaamuna. Tapaisimme ystäväni Marjan kanssa Salossa Design Hillillä, johon jättäisin oman autoni parkkiin ja josta menisimme Järvenpäähän saakka hänen autollaan. Matka menikin mennen tullen rattoisasti jutellessa.

Ensimmäisenä päivänä olimme paikalla klo 9.30 eli puoli tuntia ennen klinikan alkua, jolloin saimme enää nurkkapaikat pitkän sivun päästä. Toisena päivänä tulimme sen ratkaisevan vartin verran aiemmin ja saimme hyvät paikat keskeltä katsomoriviä.

Perfect hands

Ingrid puhui useaan otteeseen siitä, että ratsastajalla on oltava perfect hands, täydelliset kädet. Käsien tulee olla vierekkäin, muttei kuitenkaan toisissaan kiinni, eikä myöskään liian leveästi, koska silloin hevonen ei tunne ohjia kaulaansa vasten eikä saa näin täydellistä yhteyttä ratsastajaansa. Useilla ratsastajilla Ingrid puuttui liian leveällä oleviin käsiin, jotka karkasivat usein myös liian taakse kohti ratsastajan reisiä. Kyynerpäiden taas tulee olla kevyesti ratsastajan lantiota vasten, ei sojottaa ulos.

Hyvä harjoitus käsien paikan vakauttamiseen on bridge reins eli ns. siltaohjat, jolloin ohjat otetaan ensin normaalisti ja sitten oikea ohja viedään myös vasempaan käteen ja vasen ohja myös oikeaan käteen. Näin käsien väliin muodostuu kahdesta ohjasta silta eivätkä kädet pääse karkaamaan kauas toisistaan. 

Give, give, give!

Ingrid muistutti useaan otteeseen, että puolipidätteen jälkeen useimmat ratsastajat unohtavat myödätä. Puolipidäte on hienovarainen eteenpäin ajavan pohkeen, tiivistyvän istunnan ja hyvin kevyiden ohjaspidätteiden vuorotteleva yhdistelmä, joka ryhdistää ja valmistelee hevosta ja houkuttelee sitä kantamaan enemmän painoa takaosallaan. Kuitenkin ratsastajat jäävät helposti kiinni ohjaan, vaikka puolipidätteen jälkeen hevosen tulisi välittömästi saada pieni myötäys ja jäädä kantamaan itse oma painonsa. Samasta asiasta puhui Daniel Bachmann viime vuonna omalla klinikallaan, jota olin myös seuraamassa: hevosta ei ratsasteta löysin ohjin eikä lörpällä tuntumalla, mutta sen tulee hyvin usein saada ohjalla myötäys ja kantaa itsensä ilman, että ratsastaja kannattelee sitä.

Tärkeä perusratsastus

Perusratsastus oli klinikan tärkeintä antia, kuten arvata saattaa ja kuten kuuluukin. Useat estehevoset olivat kropastaan jännittyneitä ja vastustelivat tuntumaa nostamalla päänsä ylös, laskemalla selkänsä notkoksi ja aukomalla suutaan. Ingrid ohjeisti ratsastajia hyödyntämään ympyröitä ja asettamaan ja taivuttamaan hevosia sisäpohkeen ympärille, jotta ne rentoutuisivat ja löytäisivät paremman asennon. Ingrid kehotti useaan kertaan auttamaan hevosia (help your horse): niiden ei tule antaa ajelehtia tuuliajolla, vaan kun niiden asento ja liikkumistapa eivät ole terveellisiä eivätkä vie hevosta koulutuksellisesti oikeaan suuntaan, ratsastajan tehtävä on auttaa hevosta pääsemään pyöreään muotoon, hakutumaan kohti ratsastajan tuntumaa ja venyttämään muotoaan. Jännittyneille hevosille myös serpentiiniurat sopivat hyvin. Tahmeampia hevosia Ingrid taas kehotti ratsastamaan reippaasti esimerkiksi pitkiä sivuja eteenpäin.

Siirtymisten tulee tapahtua välittömästi ratsastajan avusta. Jos ratsastaja yritti esimerkiksi nostaa laukan ja hevonen otti väliin muutaman raviaskeleen, nosto tuli tehdä uudelleen. Ei ollut väliä, oliko kyseessä koulu-, kenttä- vai estehevonen. Herkkyyttä ratsastajan avuille harjoiteltiin muun muassa tehtävässä, jossa ratsastajat tulivat ravissa tiettyyn pisteeseen, siirsivät hevosen vain yhden askeleen ajaksi käyntiin ja jatkoivat välittömästi takaisin raviin. Takajalkojen tuli olla heti aktiiviset, ja hevosia tuli kannustaa heti reippaasti eteen, jos ne olivat takaisin raviin siirtymisessä yhtään hitaita reagoimaan.

Myös siirtymisissä peräänannon tuli säilyä. Hevosen ei tule liikkua peräänannossa vain edeltävässä ja seuraavassa askellajissa vaan myös säilyttää peräänanto siirtymisessä niiden välillä. Ratsastajan on oltava tarkka ja huolellinen. Jos hevonen vastustaa tuntumaa, jalan tulee olla kiinni. Ingrid opetti myös, että käsi ottaa ja antaa (give and take) yhteistyössä eteenpäin ajavan pohkeen kanssa, kun hevonen jännittyy kropastaan ja hakeutuu huonoon asentoon. Tämä tuntui erilaiselta ohjeelta verrattuna esimerkiksi Rien van der Schaftiin, joka taas painottaa enemmänkin hyvin paikoillaan olevaa kättä (steady hands). 

Usean ratsastajan istuntaa Ingrid korjasi ratsastuttamalla heitä ilman jalustimia, myös esteratsastajia pienillä esteillä, jos ratsastaja jäi esteen jälkeen yhtään killumaan irti satulasta. Ratsastajat saivatkin tällä harjoituksella paremman kontaktin hevoseensa ja suorittivat tehtävät hyvin.

Ingrid muistutti myös yleisöä siitä, että urheilijoita ovat paitsi hevoset myös ratsastajat. Ratsastajan on oltava fit, siis urheilullinen ja kunnostaan huolta pitävä, jotta hän voi vaikuttaa hevoseensa parhaalla mahdollisella tavalla. On epäreilua vaatia hevoselta urheilullisia suorituksia, jos ratsastaja ei kykene tukemaan hevostaan siinä.

Kavaletteja arkeen

En ollut yllättynyt, että kahden päivän aikana muistaakseni vain yhdessä ryhmässä jälkimmäisenä päivänä ei käytetty kavaletteja ja kaikissa muissa käytettiin. Olen oppinut nimenomaan Ingridiltä pitämään kavalettityöskentelyn osana hevosteni arkea ja peruskoulutusta. Tuttuja tehtäviä hänen kirjastaan näkyi klinikallakin. Käyntikavaletit olivat osa joidenkin ryhmien alkuverryttelyä ennen raviin siirtymistä rentouttavana harjoituksena. Jos hevonen oli tottumaton kavaleteilla, aluksi se käveli vain yhden yli ja sitten lisättiin yksi kavaletti kerrallaan. Sama päti ravikavaletteihin. Ingrid kehotti käyttämään kavalettipaloina vain turvallisia, suunnilleen neliön mallisia paloja, ei kahdesta X:n muotoon ruuvatusta puupalasta tehtyjä, sillä hevoset voivat loukata itsensä niihin astuessaan vahingossa niiden päälle. Kavaletteja ei kannata olla peräkkäin neljää enempää, sillä jos hevonen tulee sisään huonosti ja joutuu koikkelehtimaan, se selvittää neljä kavalettia ja pääsee vielä hyvin ulos.

Kavalettityöskentelystä on hevoselle ja ratsastajalle valtavasti hyötyä. Hevonen nostaa jalkojaan ja käyttää selkäänsä huomattavasti enemmän kavaleteilla kuin tasaisella maalla, mikä rakentaa sille oikeita lihaksia. Lisäksi se oppii tarkkaavaiseksi jaloistaan. Hevoset myös tyypillisesti pitävät kavalettityöskentelystä kaikissa askellajeissa ja kokevat sen hauskaksi ja rentouttavaksi. Tämän kaiken allekirjoitan täysin.

Mitä jäi käteen?

Oli hienoa huomata, että kotiläksyt on luettu ja toteutan jo nyt Ingridin oppeja arkityöskentelyssäni niin hyvin kuin osaan. Mitään valtaisaa systeemin muutostarvetta ei siis tämänkään kahden päivän klinikan jälkeen tunnu olevan. Sain kuitenkin hyviä treenivinkkejä meille kahteen vaikeaan asiaan, takaosakäännöksiin ja laukanvaihtoihin. Takaosakäännöksiin voin ottaa avuksi käyntikavaletit siten, että neljä kavalettia tullaan kootussa käynnissä ja niiden jälkeen tulee heti takaosakäännös. Sen jälkeen jatketaan taas välittömästi kavaleteille. Tämä auttaa hevosta pysymään käynnissä rytmissä.

Laukanvaihtoihin toivoin saavani jonkin hyvän idean, ja sain kuin saikin, koska klinikallakin oli demohevosia, jotka tekivät herkästi epäpuhtaita vaihtoja. Olen aikoinaan Kyran kirjasta oppinut, että hevosta ei tule vaihtoa valmistellessa missään nimessä asettaa tulevan laukan suuntaan, koska siitä seuraa vain huonoja vaihtoja. Ingrid kuitenkin teetti tehtävää, jossa tultiin laukkaa hieman uran sisäpuolella pitkää sivua pitkin, asetettiin ja hieman taivutettiin hevosta tulevan laukan suuntaan jo valmiiksi ja siirrettiin takaosa tulevan laukan puolelle. Jos siis esimerkiksi tultiin vasemmassa kierroksessa oikeaa laukkaa (vastalaukka), hevonen asetettiin ja taivutettiin vasemmalle ja myös sen takaosa vietiin enemmän vasemmalle. Sain tästä demosta intoa kokeilla rohkeasti tätä harjoitusta myös Mintun kanssa.

Klinikka oli joka pennin väärti, ja kannatti mennä molempina päivinä, sillä sunnuntaina jatkettiin siitä, mihin lauantaina oli jääty. Uskon, että niin katsojille kuin ratsastajille klinikka oli hieno ja opettavainen kokemus. Suurkiitos Ratsastuskeskus Ainolle ja yhteistyökumppani Kultajouselle tällaisen arvovieraan järjestämisestä Suomeen!

Kerroin Ingridille, että oli hienoa nähdä, miten hevoset tulivat harjoituksilla niin paljon
rennommiksi koko kropastaan ja mieleltään. 

Sain kirjaani Ingridin nimikirjoituksen. Tämä kirja on oikea kirjahyllyn aarre!

Kouluhevosten ryhmässä mentiin ravikavaletteja. 

Tuttu näky omallakin kentälläni: neljä ravikavalettia viuhkamuodossa.

Estehevosia aloittamassa kavalettiharjoituksia laukassa.

Hevosen hyvinvoinnin huomioiminen koulutuomaroinnissa

Sain idean tähän postaukseen kommentista, joka oli tullut yhteen tekstiini jo elokuussa mutta jonka huomasin vasta vähän aikaa sitten:

"Kiinnostaisi kuulla, millä tavalla hevosen hyvinvointia on käsitelty tuomarikoulutuksessa? Millaisia asioita voi kirjoittaa alas kommentteihin, jos korjattavaa on?

Itse olen saanut jo 2000-luvun alussa kommenttia että olin venähtänyt liian pitkäksi ponille ja tuo kommentti oli kyllä hyvä ja aivan paikallaan. Voiko aikuisen ihmisen koosta mainita? Entä jos apujen käyttö on liian rajua?"

Hevosen hyvinvointi tuli tuomarikoulutuksessa puheeksi paljonkin. Samoin sen jälkeisissä koulutuomarien kvartaalitapaamisissa ja tuomarien loppiaislounaalla 6.1. hevosen hyvinvointi on noussut aina esiin. 

Yksi nyt kovasti ajankohtainen asia on tuntuma. Kouluratsastusta seuraavat tietävät, että kansainvälisellä huipputasolla on kritisoitu radalla nähtyjä sinisiä kieliä, vahvaa tuntumaa, avonaisia suita ja sitä, että näistä huolimatta ratsukko on voinut saada korkeat pisteet. Tuntumaan liittyviä muutoksia arvosteluun ja tiettyihin ohjelmiin on työn alla. Maailmalla puuhataan ohjelmiin ns. give and retake -arvostelukohtaa, jossa ratsastaja myötää ohjan täysin löysäksi muutaman askeleen ajaksi ja hevosen tulee jäädä kantamaan itsensä muodon muuttumatta. Meille HeA-tasolle ja siitä ylöspäin olisi mahdollisesti tulossa pitkille ohjille venytys, jossa hevosen tulee venyttää muotoa eteen-alas ja seurata tuntumaa. Molempia liikkeitä on jo nyt joissakin ohjelmissamme jo valmiiksi. Myöhemmin kuitenkin vasta nähdään, mihin ohjelmiin muutos loppujen lopuksi tulee ja millä aikataululla. Tärkeistä tuntuma-asioista on joka tapauksessa otettu koppia.

Tuntumaongelmissa huomioidaan myös kokonaisuus. Loppiaislounaalla puhuttiin, että esimerkiksi narskutteluääni tai joidenkin hevosten tapa mukeltaa suullaan ja läpsytellä huuliaan eivät välttämättä ole pisteiden vähennysperusteita, jos kokonaisuus muuten vaikuttaa harmoniselta. Esimerkiksi Mintulla on tapana avata huuliaan etuhampaiden kohdalta ja pitää pientä narskutusääntä, jos se on virittyneessä mielentilassa. Tämä tapahtuu usein kisoissa, joissa se jonkin verran jännittää ympäristöä, ja kotitreeneissä välillä silloin, kun se innostuu liikaa laukanvaihtoharjoituksista ja alkaa ennakoida ja olla ylivirittynyt. Ylivirittyneisyys ja kisajännitys eivät tietenkään ole ihanteellisia ja toivottuja asioita, mutta eivät kuitenkaan yhtä vakavia asioita kuin se, että hevonen vastustelisi kättä suu auki ammottaen.

Kuvassa Mintulla on juuri tuo kuvailemani tilanne, jossa se avaa huulia etuhampaiden kohdalta
ja saattoi pitää narskutteluääntäkin samalla. Sieraimen alla näkyvä valkoinen kohta on siis hampaita.
Häntäkin taitaa juuri heilahtaa, eli kisajännitystä on ilmassa. Kuitenkin tuntuma on kevyt ja
yleisilme muuten positiivinen, joten tällaisesta ei välttämättä tule pistevähennyksiä. 
(Kuva: Annika Mäki / Photoma)

Tuomari voi puuttua ja hänen täytyykin puuttua, jos ratsastajan apujenkäyttö on hyvin rajua. Tuomari voi jututtaa ratsastajaa, kun tämä valmistautuu suoritukseensa rataa ympäröivällä alueella tai radalla tai vaikkapa heti suorituksen jälkeen. Tarvittaessa suorituksen voi keskeyttää, sillä sääntöjen mukaan yksi hylkäämisperuste on se, että suoritus on vastoin hevosen hyvinvointia. Liian vahva apujenkäyttö voi olla seurausta myös siitä, että ratsukko ei ole ohjelman vaatimalla tasolla, mikä myös on hylkäysperuste. Näitä hylkäämisperusteita täytyy kuitenkin käyttää harkiten. Ratsukkoa ei ole tarkoitus hylätä radalle vaikkapa siksi, että ratsastajan tasapaino on puutteellinen ja hän tukeutuu liiaksi ohjiin. Tällaisten asioiden tulee näkyä annettavissa pisteissä ja loppukommenteissa.

Kilpailusäännöt ovat ratsastajan painosta yksiselitteiset: "Painomääräyksiä ei ole." Tuomari ei siis voi puuttua siihen, jos ratsastaja on hänen mielestään liian painava ratsulle. Kuten kuitenkin äsken mainitsin, tuomarilla on oikeus keskeyttää suoritus, jos suorituksen jatkaminen on selvästi hevosen hyvinvoinnin vastaista, eli se vastustelee tai muutoin osoittaa selvää epämukavuutta. Hevosen vastusteluhan voi olla lähtöisin monesta asiasta, kuten epäsopivasta satulasta, ratsastajan puristamisesta, pistävästä roskasta huovan alla, hevosta kovin häiritsevästä kiimasta tai vaikkapa siitä liian suuresta ratsastajasta. Jos ratsastaja on niin pitkä, että ajautuu pitkän reitensä vuoksi satulan takakaarelle tai ei pysty käyttämään pohjettaan tarkoituksenmukaisesti, tuomari voi toki mainita istunnan ja apujenkäytön virheistä. Itse en sanoisi pituudesta mitään, jos hevonen vaikuttaa tyytyväiseltä ja ratsastaja pystyy käyttämään apujaan asiallisesti. 

Kaiken kaikkiaan tuomarikoulutuksessa ja sen jälkeen on kiinnitetty paljon huomiota hevosen hyvinvointiin, ja myös tulevat sääntö- ja ohjelmamuutokset tähtäävät tähän. Nyt maailmalla on jo nähty uusia tuulia kouluratsastuksessa, kun belgialainen Justin Verboomen hevosellaan Zonik Plus on näyttänyt tietä harmoniseen GP-kouluratsastukseen ja voittanut kovatasoisia kilpailuja. Toinen hyvä esimerkki mielestäni on Becky Moody hevosellaan Jägerbomb. Toivon, että huipputasolla sama kehitys jatkuu. Siellä perusongelma on nähdäkseni se, että hevosista on jalostettu aina vain näyttävämpiä ja räjähtävämpiä, jotta niissä olisi riittävästi show-elementtiä arvokilpailujen voittamiseen, ja sen seurauksena jopa huippuratsastajat ovat välillä niiden kanssa vaikeuksissa ja pitävät kankiohjasta kiinni kuin hukkuva pelastuslautasta. Hevosjalostuksen toivoisi ottavan uutta suuntaa, jonka tavoitteena olisi jalostaa ennen kaikkea hevosia, joilla on hyvä, vakaa ja yhteistyöhaluinen luonne, korrekti rakenne ja korrektit, terveet liikeradat askellajeissa. Uskon, että yleisökin näkisi mieluusti vaikka vähän vähemmän näyttäviä hevosia, jos tuloksena olisi enemmän harmoniaa. Tuomarointi on se, mikä tämän kehityksen suuntaa ohjaa. 

Alemmilla tasoilla paras tapa lisätä hevosten hyvinvointia ratsastuksessa on olla jatkuvasti kehittymishaluinen: lukea hyvää kirjallisuutta, ottaa tunteja hyvältä opettajalta ja harjoitella kotiläksynsä kunnolla, käydä taitavien valmentajien ja ratsastajien klinikoita katsomassa ja pyrkiä ymmärtämään, miltä näyttää ja tuntuu oikein liikkuva hevonen ja nähdä se vaiva, mitä ratsastajalta vaaditaan, jotta hän ratsastaisi paremmin. Hevosten hyvinvointia ei paranneta postaamalla Redditiin pahantahtoisia videoita ponityttöjen ratsastustunnilta vaan huolehtimalla, että ensisijaisesti oma tontti on kunnossa: Ehkä pitää alkaa harrastaa oheisliikuntaa ja vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia, jotta hapenotto kulkisi ratsastaessa paremmin ja jaksaisin säilyttää rennomman istunnan. Kenties hevonen tarvitsisi vähemmän kiireessä suoritettua keventelyä oikealle ja vasemmalle ja sen sijaan useammin suunnitelmallisen, hyvän treenin tullakseen taipuisammaksi ja suoremmaksi. Jospa voisin alkaa lukea enemmän ratsastuksen teoriaa ja ottaa hyviä vinkkejä käyttöön. Ja jos tein tänään ratsastuksessa huonon ratkaisun, otan opikseni ja pyrin selvittämään, miten voisin olla ensi kerralla parempi. 

Kuolaintuella 10 vuotta

Kuolaintuella-blogi on ollut toiminnassa tänä päivänä tasan 10 vuotta. 4.1.2016 kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiin, joka tulisi käsittelemään nuorten ja raakojen hevosten ratsastamista, hevosen ja ratsastajan yhdessä oppimista ja myöhemmin myös iloisia onnistumisen hetkiä kilpailuissa ja kotitallin arkea. Tuolloin omistin latvialaistamma Nalan.

Blogilla oli kaksi epäaktiivista vuotta, jolloin tein vain viisi postausta per vuosi: 2017 ja 2018. Motivaatio kirjoittamiseen ei hävinnyt noina vuosina, vaan Nalan suunnitellun myynnin jälkeen minulla ei vain ollut omaa hevosta, joten päivitettävää oli paljon vähemmän. Sen jälkeen ostinkin Mintun ja blogi heräsi jälleen eloon.

Aloitin blogin silloin, kun blogien kultakausi oli jo ylittänyt parhaan huippunsa ja osa blogeista jo lopetteli. Niitä oli silti tuolloin vielä paljon. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun kirjoittaja toisensa jälkeen lopetti kirjoittamisen tai siirtyi päivittämään vain esimerkiksi Instagramia. Minulle on kuitenkin aina ollut selvää, että Kuolaintuella ei siirry muille alustoille, vaikka minulla henkilökohtainen Instagram-tili onkin. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin niin erilaista kuin lyhyiden, kuva- tai videopainotteisten päivitysten tekeminen. Näille pidemmille ja jollain lailla perinteisemmille teksteille on myös edelleen se oma lukijakuntansa, minkä osoittaa myös se, että tällä hetkellä blogitekstini saavat enemmän lukukertoja kuin koskaan aikaisemmin.

En tiedä, kuinka kauan tätä kirjoittamisharrastusta vielä jatkan. Vielä ei ole tehnyt mieli lopettaa. Ainakin tällä hetkellä jutun aiheita löytyy, ja nyt Abran myötä blogiin on tullut jälleen nuorta verta mukaan, kun Minttu on jo aikuinen hevonen. Ehkäpä lopetan sitten, jos lukijoita ei enää ole. Motivaatio kun tulee osittain siitä, että tekstejä luetaan, ja myös siitä, kun lukijat kirjoittelevat terveisiä kommenttikenttään. Kiitos siis kaikille, jotka olette uskollisesti lukeneet jo vuosia tai ehkä vasta olette löytäneet tänne. Kiitos terveisistänne, pohdinnoistanne, onnentoivotuksistanne ja kaikesta muusta!

Alla kuvia vuosien varrelta.

Tästä blogi lähti liikkeelle. Saloon saapui Seinäjoelta 1800 euroa maksanut suvuton latvialaistamma
Nala, joka tuli minulle projektihevoseksi heinäkuussa 2015. Vajaan puolen vuoden kuluttua tammi-
kuussa 2016 aloin kirjoittaa blogia.

Nalan kanssa syksyllä 2015.

11 kk myöhemmin kesäkuussa 2016 Nala oli myyntikunnossa. Pian näiden kuvien ottamisen
jälkeen se lähti harrastehevoseksi uudelle omistajalleen.

Nalan myynnin jälkeen minulla ei ollut pariin vuoteen omaa hevosta, mutta
onneksi muita ratsuja löytyi. Tässä Onnenperän tallin Leon kanssa.

Minttu 3-vuotiaana Kotimäen tallilla. Tässä ratsastettu muutama kerta.

Tie vei Kotimäen tallin kautta vähäksi aikaa Tarun ja Kimin tallille ja sieltä Hannulan tallille,
jossa pääsimme nauttimaan maneesista. Tässä 4-vuotiaana.

Harrastus syveni, kun vuonna 2021 eli Mintun ollessa 5-vuotias ostimme oman tilan Aurasta.
Tekemistä tilalla on riittänyt. Tässä olin juuri vetänyt sähkölankaa putkitarhan vaakajuoksujen
väliin ja pystyttänyt väliaikaisesti väliaidan, jotta Minttu ja juuri ostettu Marcella voisivat ensin
tutustua aidan yli, ennen kuin päästän ne yhteen.

Vuosien pölyjä tomuttamassa.

On nautittu välillä rennosta menosta...

... ja välillä kilpailumenestyksestä...

... rakennettu kenttää, aitoja, satulahuoneen sisältöä, pihaa...

... osallistuttu myös matkaratsastuskilpailuihin...

... ja pyritty aina kehittymään ja siirtymään seuraavalle kilpatasolle, kun palikat alkavat
olla kohtuullisesti kasassa.

Aina ei vain ratsasteta, vaan välillä vain nautitaan maalaiselämän muista puolista.

Kouluttauduttukin on, vaikka en koskaan halua tehdä
hevosista itselleni ammattia. Tässä koulutuomarikurssilla
ja alemmassa kuvassa irtokenkäkurssilla.

Kuvassa Minttu itse varsana emänsä Dark Angelin kanssa...

... ja 9 vuotta myöhemmin oman pikkuisensa kanssa.

Ja tarina jatkuu.

Onnea kunnioitettavasta kokonaisen vuosikymmenen iästä, Kuolaintuella!