Kuolaintuella: Ingrid Klimken klinikalla 17.

Suomen ratsastuspiirien aktiivit ja intohimoiset harrastajat kokoontuivat eilen ja toissapäivänä Järvenpäähän Ratsastuskeskus Ainoon kenttä- ja kouluratsastaja Ingrid Klimken kaksipäiväiseen klinikkaan. Ingrid Klimke on kahminut kaikenvärisiä arvokisamitaleja, ja häntä pidetään yhtenä maailman parhaana ratsastajana ja erittäin arvostettuna hevosten kouluttajana. Olen koonnut tähän postaukseen muutamia hänen esiin nostamiaan asioita ja harjoituksia.

Starttasin auton kohti pääkaupunkiseutua klo 6.45 lauantaiaamuna. Tapaisimme ystäväni Marjan kanssa Salossa Design Hillillä, johon jättäisin oman autoni parkkiin ja josta menisimme Järvenpäähän saakka hänen autollaan. Matka menikin mennen tullen rattoisasti jutellessa.

Ensimmäisenä päivänä olimme paikalla klo 9.30 eli puoli tuntia ennen klinikan alkua, jolloin saimme enää nurkkapaikat pitkän sivun päästä. Toisena päivänä tulimme sen ratkaisevan vartin verran aiemmin ja saimme hyvät paikat keskeltä katsomoriviä.

Perfect hands

Ingrid puhui useaan otteeseen siitä, että ratsastajalla on oltava perfect hands, täydelliset kädet. Käsien tulee olla vierekkäin, muttei kuitenkaan toisissaan kiinni, eikä myöskään liian leveästi, koska silloin hevonen ei tunne ohjia kaulaansa vasten eikä saa näin täydellistä yhteyttä ratsastajaansa. Useilla ratsastajilla Ingrid puuttui liian leveällä oleviin käsiin, jotka karkasivat usein myös liian taakse kohti ratsastajan reisiä. Kyynerpäiden taas tulee olla kevyesti ratsastajan lantiota vasten, ei sojottaa ulos.

Hyvä harjoitus käsien paikan vakauttamiseen on bridge reins eli ns. siltaohjat, jolloin ohjat otetaan ensin normaalisti ja sitten oikea ohja viedään myös vasempaan käteen ja vasen ohja myös oikeaan käteen. Näin käsien väliin muodostuu kahdesta ohjasta silta eivätkä kädet pääse karkaamaan kauas toisistaan.

Give, give, give!

Ingrid muistutti useaan otteeseen, että puolipidätteen jälkeen useimmat ratsastajat unohtavat myödätä. Puolipidäte on hienovarainen eteenpäin ajavan pohkeen, tiivistyvän istunnan ja hyvin kevyiden ohjaspidätteiden vuorotteleva yhdistelmä, joka ryhdistää ja valmistelee hevosta ja houkuttelee sitä kantamaan enemmän painoa takaosallaan. Kuitenkin ratsastajat jäävät helposti kiinni ohjaan, vaikka puolipidätteen jälkeen hevosen tulisi välittömästi saada pieni myötäys ja jäädä kantamaan itse oma painonsa. Samasta asiasta puhui Daniel Bachmann viime vuonna omalla klinikallaan, jota olin myös seuraamassa: hevosta ei ratsasteta löysin ohjin eikä lörpällä tuntumalla, mutta sen tulee hyvin usein saada ohjalla myötäys ja kantaa itsensä ilman, että ratsastaja kannattelee sitä.

Tärkeä perusratsastus

Perusratsastus oli klinikan tärkeintä antia, kuten arvata saattaa ja kuten kuuluukin. Useat estehevoset olivat kropastaan jännittyneitä ja vastustelivat tuntumaa nostamalla päänsä ylös, laskemalla selkänsä notkoksi ja aukomalla suutaan. Ingrid ohjeisti ratsastajia hyödyntämään ympyröitä ja asettamaan ja taivuttamaan hevosia sisäpohkeen ympärille, jotta ne rentoutuisivat ja löytäisivät paremman asennon. Ingrid kehotti useaan kertaan auttamaan hevosia (help your horse): niiden ei tule antaa ajelehtia tuuliajolla, vaan kun niiden asento ja liikkumistapa eivät ole terveellisiä eivätkä vie hevosta koulutuksellisesti oikeaan suuntaan, ratsastajan tehtävä on auttaa hevosta pääsemään pyöreään muotoon, hakutumaan kohti ratsastajan tuntumaa ja venyttämään muotoaan. Jännittyneille hevosille myös serpentiiniurat sopivat hyvin. Tahmeampia hevosia Ingrid taas kehotti ratsastamaan reippaasti esimerkiksi pitkiä sivuja eteenpäin.

Siirtymisten tulee tapahtua välittömästi ratsastajan avusta. Jos ratsastaja yritti esimerkiksi nostaa laukan ja hevonen otti väliin muutaman raviaskeleen, nosto tuli tehdä uudelleen. Ei ollut väliä, oliko kyseessä koulu-, kenttä- vai estehevonen. Herkkyyttä ratsastajan avuille harjoiteltiin muun muassa tehtävässä, jossa ratsastajat tulivat ravissa tiettyyn pisteeseen, siirsivät hevosen vain yhden askeleen ajaksi käyntiin ja jatkoivat välittömästi takaisin raviin. Takajalkojen tuli olla heti aktiiviset, ja hevosia tuli kannustaa heti reippaasti eteen, jos ne olivat takaisin raviin siirtymisessä yhtään hitaita reagoimaan.

Myös siirtymisissä peräänannon tuli säilyä. Hevosen ei tule liikkua peräänannossa vain edeltävässä ja seuraavassa askellajissa vaan myös säilyttää peräänanto siirtymisessä niiden välillä. Ratsastajan on oltava tarkka ja huolellinen. Jos hevonen vastustaa tuntumaa, jalan tulee olla kiinni. Ingrid opetti myös, että käsi ottaa ja antaa (give and take) yhteistyössä eteenpäin ajavan pohkeen kanssa, kun hevonen jännittyy kropastaan ja hakeutuu huonoon asentoon. Tämä tuntui erilaiselta ohjeelta verrattuna esimerkiksi Rien van der Schaftiin, joka taas painottaa enemmänkin hyvin paikoillaan olevaa kättä (steady hands).

Usean ratsastajan istuntaa Ingrid korjasi ratsastuttamalla heitä ilman jalustimia, myös esteratsastajia pienillä esteillä, jos ratsastaja jäi esteen jälkeen yhtään killumaan irti satulasta. Ratsastajat saivatkin tällä harjoituksella paremman kontaktin hevoseensa ja suorittivat tehtävät hyvin.

Ingrid muistutti myös yleisöä siitä, että urheilijoita ovat paitsi hevoset myös ratsastajat. Ratsastajan on oltava fit, siis urheilullinen ja kunnostaan huolta pitävä, jotta hän voi vaikuttaa hevoseensa parhaalla mahdollisella tavalla. On epäreilua vaatia hevoselta urheilullisia suorituksia, jos ratsastaja ei kykene tukemaan hevostaan siinä.

Kavaletteja arkeen

En ollut yllättynyt, että kahden päivän aikana muistaakseni vain yhdessä ryhmässä jälkimmäisenä päivänä ei käytetty kavaletteja ja kaikissa muissa käytettiin. Olen oppinut nimenomaan Ingridiltä pitämään kavalettityöskentelyn osana hevosteni arkea ja peruskoulutusta. Tuttuja tehtäviä hänen kirjastaan näkyi klinikallakin. Käyntikavaletit olivat osa joidenkin ryhmien alkuverryttelyä ennen raviin siirtymistä rentouttavana harjoituksena. Jos hevonen oli tottumaton kavaleteilla, aluksi se käveli vain yhden yli ja sitten lisättiin yksi kavaletti kerrallaan. Sama päti ravikavaletteihin. Ingrid kehotti käyttämään kavalettipaloina vain turvallisia, suunnilleen neliön mallisia paloja, ei kahdesta X:n muotoon ruuvatusta puupalasta tehtyjä, sillä hevoset voivat loukata itsensä niihin astuessaan vahingossa niiden päälle. Kavaletteja ei kannata olla peräkkäin neljää enempää, sillä jos hevonen tulee sisään huonosti ja joutuu koikkelehtimaan, se selvittää neljä kavalettia ja pääsee vielä hyvin ulos.

Kavalettityöskentelystä on hevoselle ja ratsastajalle valtavasti hyötyä. Hevonen nostaa jalkojaan ja käyttää selkäänsä huomattavasti enemmän kavaleteilla kuin tasaisella maalla, mikä rakentaa sille oikeita lihaksia. Lisäksi se oppii tarkkaavaiseksi jaloistaan. Hevoset myös tyypillisesti pitävät kavalettityöskentelystä kaikissa askellajeissa ja kokevat sen hauskaksi ja rentouttavaksi. Tämän kaiken allekirjoitan täysin.

Mitä jäi käteen?

Oli hienoa huomata, että kotiläksyt on luettu ja toteutan jo nyt Ingridin oppeja arkityöskentelyssäni niin hyvin kuin osaan. Mitään valtaisaa systeemin muutostarvetta ei siis tämänkään kahden päivän klinikan jälkeen tunnu olevan. Sain kuitenkin hyviä treenivinkkejä meille kahteen vaikeaan asiaan, takaosakäännöksiin ja laukanvaihtoihin. Takaosakäännöksiin voin ottaa avuksi käyntikavaletit siten, että neljä kavalettia tullaan kootussa käynnissä ja niiden jälkeen tulee heti takaosakäännös. Sen jälkeen jatketaan taas välittömästi kavaleteille. Tämä auttaa hevosta pysymään käynnissä rytmissä.

Laukanvaihtoihin toivoin saavani jonkin hyvän idean, ja sain kuin saikin, koska klinikallakin oli demohevosia, jotka tekivät herkästi epäpuhtaita vaihtoja. Olen aikoinaan Kyran kirjasta oppinut, että hevosta ei tule vaihtoa valmistellessa missään nimessä asettaa tulevan laukan suuntaan, koska siitä seuraa vain huonoja vaihtoja. Ingrid kuitenkin teetti tehtävää, jossa tultiin laukkaa hieman uran sisäpuolella pitkää sivua pitkin, asetettiin ja hieman taivutettiin hevosta tulevan laukan suuntaan jo valmiiksi ja siirrettiin takaosa tulevan laukan puolelle. Jos siis esimerkiksi tultiin vasemmassa kierroksessa oikeaa laukkaa (vastalaukka), hevonen asetettiin ja taivutettiin vasemmalle ja myös sen takaosa vietiin enemmän vasemmalle. Sain tästä demosta intoa kokeilla rohkeasti tätä harjoitusta myös Mintun kanssa.

Klinikka oli joka pennin väärti, ja kannatti mennä molempina päivinä, sillä sunnuntaina jatkettiin siitä, mihin lauantaina oli jääty. Uskon, että niin katsojille kuin ratsastajille klinikka oli hieno ja opettavainen kokemus. Suurkiitos Ratsastuskeskus Ainolle ja yhteistyökumppani Kultajouselle tällaisen arvovieraan järjestämisestä Suomeen!