Viimeksi olen kirjoitellut syyskuussa 2016 siitä, miltä hevoseton elämä maistuu. Sen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon. Olen muun muassa päässyt uudelleen hevosen selkään.
Työskentelin lukuvuoden 2016–2017 pääkaupunkiseudulla opehommissa. Siellä suunnalla minulla ei ollut omaa hevosta eikä mitään kontaktejakaan, joten elokuusta 2016 kesäkuun 2017 alkuun en noussut kertaakaan hevosen selkään. Voin kertoa, ettei ollut hauskaa! Kerran sentään kävin katsomassa Keravan ratsastuskoulun kisoja.
Elämässäni on kuitenkin tapahtunut sen jälkeen suuria muutoksia. Viime vuoden aikana pitkäaikainen parisuhteeni päättyi, ja aivan yllättäen tämän vuoden tammikuussa tapasin miehen, josta tuli kuukausi sitten avomieheni. Olen siis muuttanut hänen luokseen Turkuun, vanhaan opiskelukaupunkiini, josta olen ollut poissa viimeiset kaksi vuotta ja jonne olen koko ajan kaivannut takaisin. Tältä osin elämä on siis erinomaisesti mallillaan. :)
Mutta mitenkäs ne hevosasiat? Olen ratsastanut kesäkuun alusta lähtien noin kolmena päivänä viikossa pari hevosta kerrallaan. Ratsastuskertojen määrä viikossa on siis sama kuin yhden oman hevosen kanssa. Nämä hevoset ovat opetushevosina sillä ratsastuskoululla, jossa pidin Nalaa ennen myyntiä. Olenkin juuri kaivellut Pixio-kamerajärjestelmäni esiin pahvilaatikosta (jossa se on ollut käyttämättömänä, koska se saapui kuukausia myöhässä ja siten pari päivää Nalan myynnin jälkeen), ja sille löytyy tänä kesänä varmasti käyttöä. Pixiosta kirjoitin tässä postauksessa.
Kesään on mahtunut yksi hevosmatkakin. Olin nimittäin kahden vanhan tallikaverini kanssa tällä viikolla Royal Ascot -laukkakisoissa Englannissa! Tästä reissusta on tulossa postaus kuvineen piakkoin.
Kaiken kaikkiaan tuntuu hyvältä olla "back to back" jälleen. Näin ollen blogikin alkaa heräillä talvihorroksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti