maanantai 1. maaliskuuta 2021

Selkähierontaa ja satula vaihtoon

Olen jo jonkin aikaa epäillyt, että Mintun koulusatula Prestige D1D Zero ei enää sovi sille. Asia vahvistui, kun satula.comin Marja kävi tsekkaamassa satulan ja totesi, että se tosiaan hieman keikkaa eteenpäin. Myös estesatulani Cliff Barnsby Schockemöhle painuu edestä liian matalaksi. Mintulle on käynyt siis päinvastoin kuin monelle muulle nuorelle hevoselle, eli se ei tässä kasvuvaiheessa niinkään levene vaan selkä muuttuu jotenkin muuten. Se on vähän takakorkea ja lavat ovat pullahtaneet aika isoiksi, joten siitä ehkä johtuu, että satulat eivät enää istu tasaisesti.

Kokeilin jonkin aikaa korjata koulusatulan asentoa edestä kohottavalla geelillä. Sillä se tuntuikin asettuvan hyvään tasapainoon, mutta ratsastaessa ei kuitenkaan sitten toiminutkaan, vaan satula valuu taaksepäin ja on todennäköisesti painanut takapaneelien kohdalta, Minttu on ollut nyrpeä satuloidessa ja hieman väristelee lihaksia selän takaosasta, kun siitä painelee sormilla. On siis aika vaihtaa satulaa.


Vanha satulamme ratsastuksen jälkeen edestä kohottavan geelin kanssa. Satula on hyvässä asennossa mutta on valunut selvästi taakse, minkä näkee myös vastinhihnojen asennosta.

















Ennen satulanvaihtoa otin kuitenkin kunnolla aikaa hieroa Mintun selkää. Vietin karsinassa ainakin tunnin, jonka aikana hieroin selän ja lautaset ja kokeilin myös vähän kaulan ja niskan lihaksia. Lopuksi tein vielä porkkanavenytyksiä selälle ja molemmille kyljille. Olen kysynyt hyvää hevoshierojaakin, mutta häntä ei näytä saavan kovin nopeasti paikalle, joten hyödynsin jälleen internetiä ja opiskelin, mistä kannattaa hieroa ja miten. Seisoin jakkaralla karsinassa ja aloitin painelemalla selkää suurin, kevyin liikkein. Aluksi Minttu kuikuili taaksepäin ihmetellen. Yllättävän vähän se kuitenkaan liikuskeli tai nyrpisteli, vaan melkein koko ajan se tuntui nauttivan, vaikka lihakset olivatkin kipeät. Pian sain painella jo lujaakin, kun selkä pehmeni. 

Ajattelin, että en minä varmaan kovin kummoista hyötyä saa aikaan, mutta yllätys oli suuri, kun selän väristely loppui ja Minttu näytti samoja merkkejä, joita hevoset tyypillisesti näyttävät hieronnassa rentoutuessaan: se lepuutti päätään alhaalla, nuoleskeli huuliaan ja haukotteli moneen kertaan! Minttu ei ole varmaan koskaan ennen haukotellut minun nähteni, joten ihan oikeasti hieronta taisi mennä perille. 



Nyt kokeilin toista kertaa satulaa, jota Marja kävi tallilla sovittamassa. Se on uusi, vasikannahkainen Prestige Venus New D. Satulasta kuulemma olisi jokin käytettykin saatavilla, mutta tavallisella nahalla. Tämä malli kirpaisee aika huolella kukkarosta varsinkin uutena, mutta ihastuin kertakokeilulla tuohon nahkaan, koska siinä on niin hyvä pito! Satula on nyt siis testissä, ja kahden kerran perusteella se vaikuttaa hyvältä. Siinä on pehmeät polvituet ja ihanan syvä istuin. Se ei myöskään valu Mintun selässä taaksepäin ja antaa lapojen liikkeelle paljon tilaa. Samalla otin testiin Amerigon kouluvyön, koska tuntuu, että nykyinen vyömme saattaa osaltaan vetää vastinhihnoja huonoon asentoon. Katsotaan nyt rauhassa, mutta voi hyvinkin olla, että tämä satula ratkaisee pulman. Vanhat satulat annoin jo Marjalle mukaan myyntivälitykseen.


Prestige Venus New D















 '




Alla on muutama videopätkä viime sunnuntain ratsastuksesta eli juuri tuosta toisesta testikerrasta. Kentät ovat jo kovaa vauhtia sulamassa, kiitos muutaman aurinkoisen plussakelin päivän, joten menin ratsastamaan ulos ja virittelin Pixion kuvaamaan. Minttu oli hiukan jännittynyt ulkona, kun siellä on taas niin paljon enemmän katsottavaa kuin maneesissa, mutta aikani ratsastettuani sain ulos isoa, letkeää ravia ja Minttu alkoi rentoutua.







2 kommenttia:

  1. Meilläkin on jossain vaiheessa tarkoitus etsiä koulusatula tuon nykyisen estesatulan kaveriksi, mutta hetken vielä saa se projekti odottaa. Tuolla estesatulalla pärjätään kyllä. Mulla on Elviiralla Amerigon estesatula ja siihen Amerigon vyö, ja tuo vyökin on kyllä ollut hintansa väärti! Ja todennäköisesti en enää osaisi muunlaisissa satuloissa edes istua, missä on liukas pinta, kun tuo satulan hieman nahkea pinta antaa hyvän pidon. Ainoa huono puoli on se, että joutuu vähän katsomaan millaisilla ratsastushousuilla ratsastaa, mitään kovin tarttuvia grippipaikkoja ei sovi housuissa olla tai jää satulaan kiinni :) Tästä syystä en viime kesänä voinut käyttää mun ratsastuslegginsejäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerigot on kyllä hyviä, yhdellä hepalla on ollut ilo sen merkin satulalla ratsastaa (Vega). Ja tuo nahkeus tekee kyllä yllättävän paljon! Meidän nyt vaihdossa pois annettu Prestige D1D Zerokin on kyllä tukeva ja siinä on reilut polvituet, mutta nahka on sellainen perinteisen liukas ja kyllä sen eron vaan huomaa, kun Minttu lähtee kunnon lisäykseen ja vasikannahka auttaa vähän paremmin pysymään kyydissä. :D Tässä tulee tosiaan krantuksi, kun pääsee kokeilemaan vuosien mittaan aina vähän parempia satuloita. Teininä sitä vaan istui ihan missä tahansa 30 vuotta vanhassa Kieffer Wienissä (omallakin suokillani oli sellainen) ja ajatteli, että täähän on tosi kiva satula. :,D

      Poista