Kuolaintuella: Let it snow, let it snow, let it snow 🎵

Ajelimme kihlattuni kanssa eilen yöllä kotiin Salosta, jossa olimme olleet viettämässä ystäväpariskunnan häitä. Ei ollut mikään miellyttävä paluumatka, vaikka päätinkin valita vähän pidemmän paluureitin moottoritietä pitkin, jotta keliolosuhteet olisivat paremmat. Lunta tuprutti ja joka paikka oli joko sohjon tai valkean lumen peitossa. Tiesi kyllä, mitä saa seuraavana aamuna ruveta ensimmäisenä tekemään. 😅 Siispä aamu alkoi ihan liian lyhyiden yöunien jälkeen lapioimalla lumet tallin ovien luota, jotta pääsin itse sisään ja hevoset ulos. Seuraavaksi kolasin autotallin edustan, jotta sain ovet auki ja mönkijän lumiauroineen pihalle. Monta edestakaisinreissua puskin lunta pois meille tulevalta tieltä noin 700 metrin matkalta, jotta sain tien auki. Vain vähän sen jälkeen ystävällinen naapuri, jota emme vielä olleet tavanneet, tulikin pihaan lumilingon kanssa ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Hän sai koneellaan tien putsattua vielä paremmin. Täällä maalla on kyllä ollut mahtavaa se, miten ihmisiin tutustuu ihan eri lailla kuin kaupungissa ja useimmat ovat niin avuliaita ja mukavia.

Lumiurakoiden jälkeen huolsin vielä kenttää. Ajattelin, että tamppaan kaiken siihen sataneen lumen enkä auraa sitä yhtään pois, koska yleensä lunta on ollut liian vähän ja jää pääsee pilkistämään sen alta, jos tulee yksikin plussakelipäivä. Iltapäivällä lunta oli kuitenkin satanut vielä lisää tiivistetyn lumen päälle ja siinä oli selvästi raskas edetä, kun ratsastin. Siispä taidan kuitenkin vähän silpaista siitä pintaa pois. Minttu liikkui kyllä reippaasti ja otettiin tämä voimaharjoitteluna: tehtiin samoja asioita, joita muutenkin olisi voitu tehdä, mutta lyhyemmin. Alkuverryttelyn jälkeen ratsastin vähän niin kuin verryttelyn jatkona kiemurauraa niin, että hevonen todella kiemurtelee aina nopeasti uuteen suuntaan kuin käärme. Tämä on hyvä tarkkuus- ja rentoutusharjoitus. Sen jälkeen ratsastin pari kertaa avoa uraa pitkin tarkistaakseni, että kaasu ja ratti toimivat, ja siitä lähdin ratsastamaan loivaa sulkutaivutusta uralta kohti kentän keskustaa. Minttu tuntuu jo hoksanneen nämä aika hyvin, vaikka välillä minulla on vielä vaikeuksia saada sitä varsinaisesti aloittamaan sulkua eli lähtevän loivasti sivulle. Se näyttää miettivän, että tässä asennossahan on aina pitänyt mennä eteenpäin eli avoa, joten mitä tämä sivulle luisuminen nyt on.

Lopuksi otin vielä lyhyesti laukkaa niin, että suoristin Minttua ympyrällä. Tein samaa harjoitusta, jota valmennuksessa viimeksi tehtiin, eli loivaa vastataivutusta ympyrän kaarella. Näin saan Mintun suoristumaan ja tunteen siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Tämä onnistui hyvin ja pystyin pian lopettamaan. Ei Minttu varmaan olisi enää jaksanutkaan, kun pohja oli sen verran raskas liikkua. Se vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä ja rennolta, vaikka lumimyräkkä piiskasi puita ympärillä.

Tykkään kyllä lumesta, mutta ihan näin paljon sitä ei kerralla tarvitsisi tulla. Maalla joutuu vielä ihan eri lailla miettimään, miten pääsee aamulla pihasta pois. Mutta nämä ovat näitä pikku kupruja - en silti vaihtaisi maalla asumista enää muuhun.