Me tehtiin se! Vaativan debyytti 30.6.

Kilpailukausi Mintun kanssa jatkui eilen ja tänään Vaskiolla Koivumäen tallin alue- ja kansallisissa luokissa. HeA:4 lauantaina meni mukavasti, saimme 65,714 %. Hyvin tasaisessa 36 lähtijän luokassa emme silti päässeet sijoille. Yritin radalla priorisoida sen, että Minttu pysyisi mahdollisimman rentona ja hyvällä mielellä, jotta se saisi radasta hyvän kokemuksen, koska viikonlopun pääluokkamme oli sunnuntain vaativa B. En siksi yrittänyt pungertaa siitä aivan kaikkea mahdollista irti, vaan tyydyin siihen, että se meni ihan ok. Tulos olikin tasaista suorittamista numeroiden 6 - 7 välillä. Minttu jännitti vähemmän kuin kauden aikaisemmissa kisoissa, mikä oli nyt oikeastaan kaikkein tärkeintä.

Päätavoitteemme oli tosiaan tämänpäiväinen VaB:0, jossa teimme debyytin vaativissa ja saman tien kansallisessa luokassa. Samalla tuli lunastettua se, mistä tämä blogi lähtikin: halusin joskus vielä kilpailla vaativissa luokissa (linkki blogin ensimmäiseen postaukseen). Pian matkan varrella tavoite koveni siihen, että halusin itse ratsukouluttaa kyseisen hevosen alusta saakka. Mintun ostin ratsastamattomana 3-vuotiaana vuonna 2019, ja nyt Mintun ollessa 8-vuotias odotus ja lupaus on lunastettu. Eivät nämä olleet maailmanmestaruuskilpailut eikä suorituskaan ollut yhtä hyvä kuin Jessica von Bredow-Werndlillä, mutta meille tämä on todella hieno hetki.

Tästä lähdettiin toukokuussa 2019.

VaB:0:n tulos oli 60,125 %. Radassa oli paljon hyvää, ja tuomarit kehuivat Mintun aktiivisuutta, ryhdikkyyttä ja kantamista. Laitoinkin Minttuun nyt enemmän painetta kuin HeA:ssa, jossa annoin sen kulkea vähemmän terävänä ja vähemmällä kokoamisella. Yksi ilmeisesti jännityshyytyminen tuli kesken lisätyn ravin ja heti sen jälkeen, vaikka edelliset liikkeet olivat sujuneet hyvin, mutta siitä toivuttiin ja matka jatkui. Keskilaukkaympyrät menivät aktiivisessa laukassa. Eniten jännitin vaihtoja, koska ne eivät ole Mintulla kuitenkaan vielä mikään ihan helppo asia ja en tiennyt, miten se reagoisi vaihtoapuihin radalla, kun jännitys aiheuttaa kaikenlaista ennakoimatonta. Noh, eiväthän ne vaihdot ihan oppikirjan mukaan menneetkään, mutta eivät myöskään huonoimmalla mahdollisella tavalla. Huonoin vaihtoehto olisi ollut se, että Minttu ei jännityksissään olisikaan reagoinut vaihtoapuun. Reagoi kyllä: ensimmäisessä vaihdossa laukka vaihtui, mutta jäätävän kierrepotkun kera, ja sen jälkeen Minttu vielä jarrutti ja nosti päänsä. Toinen oli vähemmän villi, mutta siinäkin tuli loikka ja se meni tasajalkavaihdoksi. Vaihdot tulivat kuitenkin avusta ja oikeassa paikassa, vaikka niistä tuli huonot numerot. Niiden jälkeen kuitenkin matka jatkui nopeasti hyvässä laukassa. Vaikka kupruja tuli, rata oli sitä mitä toivoinkin: siinä oli monia hyviä asioita ja se oli oikein kehityskelpoista menoa. Tänään leivoin täytekakun ja syön sitä tätä kirjoittaessani, koska kun on syytä juhlia, pitää juhlia!

Eikä tämä tähän tietenkään lopu, kuten ei myöskään lopu blogin tarina. Minnan kanssa seuraavat treenit on sovittu keskiviikoksi. Harjoitukset jatkuvat, ja nyt parannetaan ja kehitytään lisää.

Alla videopätkiä molemmista radoista. Kuvat ovat VaB:stä. Kiitos kuvista Karita Immoselle!

Yksi toteutunut unelma: oma laidun omassa pihassa

Hevoset pääsivät eilen laitumelle – eikä mihin tahansa vaan siihen, jonka saimme täksi kesäksi tehtyä mieheni kanssa omalle pellollemme. 

Laitumen teossa on ollut monia vaiheita, ja saimme sen vasta täksi kesäksi käyttöön, vaikka pian tulee täyteen kolme vuotta asumista täällä. Ensimmäisenä kesänä (2021) vasta muutimme tänne heinä-elokuun vaihteessa, joten laidunkaudesta oli suuri osa jo mennytkin eikä laitumen pykääminen ollut prioriteettilistalla muutenkaan ykkösenä. Toista kesää en muista ihan tarkkaan. Joko silloin laidunta ei vielä yritettykään laittaa, tai sitten se oli se kesä, kun siemenet kyllä kylvettiin ja ruoho lähti ihan alkuun kasvuun mutta paloi viikkojen hirmuhelteiden vuoksi karrelle. Viime kesänä laitumen valtasi alsikeapila, joka on suurina määrinä hevosille myrkyllistä. Siispä apila myrkytettiin, laidun käännettiin ja siihen laitettiin viime syksyä vasten uudestaan ruohonsiemeniä. Tänä keväänä olen jännityksellä odottanut, onko apila hävinnyt, ja onhan se. Yhtään alsikeapilaa ei ole laitumessa näkynyt. Sen sijaan tuli uusi takaisku, kun kävi ilmi, että maassa vaaninut peltosaunion eli saunakukan valtava siemenpankki on nyt aktivoitunut ja laitumessa on ollut enemmän saunakukkaa kuin ruohoa. Saunakukka ei ole myrkyllinen, mutta se on erittäin kovasti leviävä rikkaruoho, jonka kukka muistuttaa päivänkakkaraa. Yksi kasvi voi tuottaa kymmeniä tuhansia siemeniä, jotka voivat säilyä itämiskykyisenä maassa jopa vuosia. Koska saunakukkaa ja muitakin rikkaruohoja on nyt ollut niin paljon, ruoho ei ole kasvanut niin hyvin kuin olisi toivonut. Olen käyttänyt kesäkuussa kuitenkin kymmeniä tunteja saunakukan ja muidenkin rikkaruohojen niittämiseen ja juurineen repimiseen, jotta ruoholle tulisi enemmän tilaa kasvaa. Koko loppukesän joudun kuitenkin tarkkailemaan, milloin uusia saunakukkia nousee maasta, ja niittämään ne, ennen kuin niiden siemenet kypsyvät. Saunakukka itsessään on yksivuotinen, joten kun niitä estää tuottamasta uusia siemeniä, pikkuhiljaa niistä pitäisi päästä eroon sitä mukaa kun maassa jo oleva siemenpankki hupenee.

Laidun ei siis ole mikään täydellinen, mutta on siellä ruohoakin ihan kohtuullisesti ja hevoset ovat tyytyväisiä. Syksyllä laidunkauden päätyttyä laitan paljaammiksi jääneille laikuille vielä lisää ruohonsiemeniä, jotta ne ehtivät ensi laidunkauteen mennessä kasvattaa vahvat juuret ja laidunpohjasta tulee vielä ruokaisampi.

Aidassa on puutolpat kaikissa kulmissa, ja sen lisäksi joka neljäs tolppa on puusta. Loput ovat perinteisiä muovitolppia. Halusin tällaisen ratkaisun, koska sopivin välein olevat puutolpat tekevät aidasta todella paljon tukevamman. Sähkönauhaa vedin kolme kierrosta. 

Hevoset ovat aamusta iltaan laitumella ja tulevat öiksi sisään, jotta laidunpohja saa levätä ja jotta hevoset saavat itsekin varmasti kunnon levon tallissa ja kuivan nukkumapaikan makuulla. On tämä hieman petoaluettakin, ilveksiä ainakin liikkuu, joten senkin puolesta nukun paremmin, kun öisin hevoset ovat tallissa. Samalla ne saavat aamu- ja iltarehunsa.

Finnderby 5.6. ja 6.6.: ei menestystä, mutta kokemusta

Kisakausi jatkui Ypäjällä Finnderby-viikolla kahtena kisapäivänä. Keskiviikkona kisattiin aluetasolla HeA:2:ssa ja torstaina kansallisessa HeA:6-luokassa. 

Kävin keskiviikon starttia edeltävänä maanantaina ja perjantaina treenaamassa Ypäjällä suorituspaikalla, jotta Minttu pysyisi radalla rentona, mutta jokin taika siinä on, että vaikka treenit menevät hyvin, radalla tilanne on aivan toinen ja Minttu katseli esimerkiksi tuomarikoppia niin kuin ei olisi ennen nähnytkään. Ei se paikalta yritä poistua, mutta keskilinjan ratsastaminen oli molempina päivinä todella takkuista ja sain puskemalla puskea, että Minttu ei kävellyt ja pysähtynyt, kun piti mennä tuomaria kohti. Totesimme valmentajan kanssa, että nyt aivan kokonaan otetaan treeneistä pois pysähdykset keskilinjalla, jotta saadaan tilanne nollattua. Tein näin tosin kyllä Ypäjän ennakkotreeneissäkin jo, joissa vain hanatin suurin piirtein keskiravia kohti päätyä, mutta radalla Minttu siitä huolimatta päätti, että päätyä kohti ei voi ravata. Molemmissa radoissa oli kyllä myös hyvää ja esimerkiksi monia seiskoja, ja yleisesti muoto on kovasti kehittynyt viime vuosista, sillä se oli lähes koko ajan hyvä ja ryhdikäs siitä huolimatta, että eteenpäinpyrkimys oli usein hakusessa. Mintun jännityksestä sitten vain tulee sitä yleistä "käsijarru päällä" -meininkiä liikkumiseen ja suurin näyttävyys häviää, ja samasta syystä tuli myös kalliita virheitä. Minttu esimerkiksi lyhyellä sivulla vaihtoi takapään ristilaukalle muutaman askeleen ajaksi ilman mitään sen kummempaa syytä. Tuollaiset nyt ovat aivan silkkoja jännitysvirheitä, koska ei se tuollaista tee koskaan muuten.

Toivoin tietysti, että nyt menisi hyvin, kun kaksi päivää ajoin Ypäjälle ihan pelkästään ratsastamaan kisaradalle. Ei sitten auttanut kuitenkaan, ja tulokset olivat vain reilut 61 % ja 63 %. Mutta ei mahda mitään: minun hevoseni jännittää radalla, ja täytyy vain edelleen opettaa sitä ja yrittää löytää keinot, jotta se ei vetäytyisi niin kuoreensa.

Nyt Minttu saa pari päivää tarhalepoa tiukan treeni- ja kisaviikon jälkeen, minkä jälkeen jatketaan kotiharjoituksia. Seuraavat kisat ovat varmaan Koivumäen tallin kansalliset kesäkuun lopussa, koska tällä välillä ei oikein ole sopivia kisoja ja juhannusviikon olemme reissussa.

Olen viime aikoina myös pyöritellyt mielessäni varsahaavetta. Olen päättänyt jo aiemmin, että Mintusta pitäisi yrittää saada ainakin yksi (tamma)varsa, jonka jättäisin itselleni, mutta en ole vielä tiennyt, milloin. Sopiva aika tiinehtymisen yrittämiselle voisi olla jo tänä kesänä tai varmaan viimeistään ensi keväänä. Katsotaan, mihin tässä päädytään. 

Kuvat: Aura Sainio (auran.kuvat.fi). Video: Paula Lindqvist

Ypäjän Hiekkalaatikossa viime viikon perjantaina