Peruin osallistumisen tamma- ja varsanäyttelyyn. Kävi ilmi, että en saa millään riittävän luotettavalla systeemillä 1,5 hevosen trailerini etuosaa tukittua, koska mahdolliset kiinnityspisteet ovat niin hankalissa kohdissa. Koska Abra on vielä pieni, se mahtuu etupuomin alta ja saattaisi yrittää pyörähtää sinne ja jäädä jumiin. Toisaalta minunkin pitäisi päästä lastaamisen jälkeen etukautta pois, joten etuosaan ei voi laittaa niin kiinteää estettä, etten itse pääse siitä. Kokeilin tukkimista erilaisilla paali-kuormaliina-yhdistelmillä, mutta lopputulos ei ollut niin tukeva, että uskaltaisi lähteä ajamaan tunnin suuntaansa ylä- ja alamäkiä. Ainoa järkevä mahdollisuus olisi ollut löytää vähintään yksi oikeanmittainen etupuomi lisää ja kiinnittää se, jotta sekä Mintulle että Abralle olisi sopiva puomi oikealla korkeudella. Ne ovat kalliita, enkä tätä yhtä reissua varten halua panostaa niin paljon. Lainatraileria en myöskään halunnut, koska pikkuvarsan trailerikäytöksestä ei oikein osaa sanoa etukäteen, ja mieluummin korjailee jälkiä omasta omaisuudestaan.
Pysäköin kuitenkin trailerin taas yksi päivä kentälle, annoin Mintulle tukon heinää eteen trailerin viereen ja sillä aikaa talutin Abran traileriin rapsutettavaksi ja syöteltäväksi pari kertaa. Pikkuinen meni kuin vanha tekijä ja peruutti rauhallisesti pois. Hyvä siitä tulee, mutta mennään näyttelyyn sitten ensi vuonna, kun Abra on vieroitettu ja pystyy matkustamaan yksin.
Nyt on ollut helpompi ratsastaa, kun kelit ovat jo viilenemään päin eikä paarmoja enää ole. Olemme edelleen jatkaneet Mintun kanssa kolmesti viikossa, nyt ehkä noin 45 minuuttia kerrallaan. Vielä ei tehdä kaikkea, mitä se osaa, vaan vahvistetaan lihaksia siirtymisillä, eteen-alas ja reippaasti eteen ratsastamisella ja väistöillä. Isommat kokoamiset ja muut saavat odottaa. Minttu on muuten aika lailla saman näköinen kuin ennen varsaa, mutta selkälihaksia on hieman huvennut. Sen takia laitoin nyt karvaromaanin satulan alle, koska satula tuntui ilman vähän leveältä. Minttu tuntuu ratkaisuun tyytyväiseltä ja liikkuu mielellään.
Hevoset ovat olleet vielä laitumella useimpina päivinä kelien mukaan. Aitaa siirtelemällä olen rajannut välillä ns. riistapellon puolelta uusia plänttejä syötäväksi. Jos sää muuttuu kovin sateiseksi, täytyy pian alkaa pitää niitä enemmän tarhassa. Toivotaan, että vielä olisi ainakin muutaman viikon enimmäkseen poutaa, jotta kesän maut saadaan mahdollisimman pitkälti hyödynnettyä. 🌻
![]() |
Abra tuli katsomaan kännykkää. 🐽 |
![]() |
Olen siirtänyt laitumen aitaa, jotta tänä kesänä käyttämättä ollut tosi apilainen ja pitkäksi kasvanut puoli päästään leikkaamaan maahan. Laidun on nyt pitkä ja kapea. |
![]() |
Marcellasta on tullut mainio varaäiti. Se seurustelee mielellään Abran kanssa, mutta jos Abra alkaa liian tuttavalliseksi tai menee Marcellan heinille, Marcella kääntyy... |
![]() |
... ja mulkaisee... |
![]() |
... ja ajaa riiviön omalle paikalleen. 😄 Joku roti! |
Onko herännyt ajatus, että yrittäisi joskus saada lisää varsoja Mintulle tai Marcellalle?😍 tosi kiva lukea varsan kehityksestä ja tällaisesta alusta asti itselle -projektista.
VastaaPoistaJuuri nyt ei ole tilaa enemmille hevosille eikä haluakaan, mieluiten pitäisin vain kahta, mutta on ihan mahdollista, että ehkä joskus Mintulle tai sitten Abralle. Omaa kasvatustyötä olisi kuitenkin mukava jatkaa sen verran kuin itsellä on niille käyttöä. Katsotaan :) Marcellalle ei IBD:n takia ole varsasuunnitelmia, eikä se ole niin hyvärakenteinenkaan kuin Minttu ja Abra.
Poista