Marcellan ratsueskari on jatkunut hienosti. Ravaaminen ratsastaja selässä on jo tuttua, ohjaus toimii melko hyvin ja pohkeesta mennään eteen. Eilen kuudennella ratsastuskerralla ohjaspidätteet menivät läpi jo ilman "prrr"-ääniapua, joita olen tähän saakka käyttänyt tukena. Toinenkin edistysaskel saavutettiin, nimittäin eilen laukkasin Marcellalla! Juoksutin sitä hetken alle, tosin ylienergisyydestä ei ollut pelkoa vaan vaikeampi oli saada se liikkumaan liinassa omin jaloin. Sen jälkeen ravasin hetken molempiin suuntiin ennen laukannostoyritystä. Käytännössä ratsastin lyhyen sivun pyöreästi ja siinä samalla kiihdytin vauhtia ja käytin juoksutuksesta tuttua "laukka!"-komentoa apuna. Aika helposti Marcella sitten siirtyikin laukkaan ja laukkasimme varmaan 1,5 kierrosta oikeaa laukkaa. Pihalla oli pari tuttavaa mieheni seurassa käymässä, ja varmaan oli huvittavan näköistä, kun meikä huutaa "HYYYVÄ TYTTÖ HIENO!!!!" laukatessani ympäri kenttää. 😂 Todella hienosti meni, ei ollut yhtään villiä tai jännittynyttä, vaan samalla lailla Marcella näytti laukkaan suhtautuvan kuin muuhunkin ratsastustouhuun. Otin vielä laukan toiseenkin suuntaan, ja sitten olikin aika lopettaa.
Pikkuhiljaa alan rohkaista sitä hieman laskemaan päätään ja kurottamaan mahdollisimman pitkälle tuntumalle eteenpäin, jotta käyntiin ja raviin löytyisi rentous. Varsinkin arabeilla tuo pään nostaminen korkealle silmien muljautuksen kera tuppaa tulemaan aika helposti. :D Nyt saan kuitenkin jo ihan pitää ohjia tuntumalla eikä Marcella nypi tuntumaa vastaan, paitsi toki välillä, jos esimerkiksi suunnasta täytyy keskustella. Hyvällä tiellä siis ollaan. Kuvat on otettu tätä edeltävältä ratsastuskerralta, mutta eilen muoto piteni ja laskeutui noista kuvista jo jonkin verran.
Ajattelen, että sisäänratsastettavalla nuorella kaikista tärkein asia on oppia, että ihmisen kanssa on turvallista tehdä asioita. Se saavutetaan, kun asiat pilkotaan riittävän pieniin osiin ja esitellään hevoselle sopivassa aikataulussa. Joku hevonen voi kaivata esimerkiksi selkäännousuharjoituksia pitkäänkin, ennen kuin se on rento ja voi ajatella edes käyntiä talutettuna. Marcellan tapainen paljon käsitelty, syntyjään viisas tyyppi taas voi edetä nopeammin. Paljon auttaa se, että hevosen kanssa on tehty jo ennen ratsastusikää erilaisia asioita, varsinkin ajaminen tai ohjasajaminen on hyödyllistä.
Heti toiseksi tärkeintä mielestäni on, että hevonen oppii ajattelemaan eteenpäin eli liikkumaan energisesti ja olemaan valmis liikkumaan, vaikka jossain harjoituksessa pysyttäisiinkin paikoillaan. Se on paitsi turvallisuusasia (jos hevonen ei ajattele eteenpäin, se saattaa keksiä, että epäilyttävän asian pakeneminen taaksepäin eli pystyyn hyppääminen on hyvä ajatus) myös perusta koko ratsukoulutukselle. Rentous, suoruus, lennokkuus ja kokoaminen perustuvat kaikki siihen. Siksi nuorta pitää ratsastaa reippaasti eteenpäin, vaikka sillä ei tasapaino tietysti ole vielä kovin hyvä. Joskus näkee ratsastajien ratsastavan nuoria hevosiaan käsijarru päällä pitäen niitä tiukassa paketissa ja hitaassa, lyhyessä ravissa tai laukassa, etteivät ne villiintyisi. Jos hevonen on todella villillä tuulella, on tietysti turvallisuuskysymys ratsastaa sitä ehkä hetki kontrolloidummin, mutta kovin pitkäksi aikaa siihen ei pitäisi jumiutua.
On mielestäni tosi hauskaa palata näihin samoihin asioihin kuin kolme vuotta sitten, kun Minttu oli 3-vuotias. Kaivoin jälleen kirjahyllystä Ingrid Klimken Basic Training of A Young Horse -kirjan, joka on aivan aarre (suosittelen!) ja muistelen, mitä oivalluksia Mintun kanssa silloin tulikaan.
 |
| Rivakasti tassua toisen eteen! |
 |
| Viisaasti käyttäytyvä nuori päästiin kuvaamaan jo kotitalon edessä. 💕 |
 |
| Maastossakin on jo käyty, kuten kirjoitin hiukan aiemmassa postauksessa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti