Kisakauden viimeiset kisat ja katsetta jo tulevaan

Olimme eilen Nooran tallin seurakoulukisoissa Marttilassa, jossa menimme ensimmäistä kertaa HeA:1-ohjelman. Lopputulos oli aika lailla pettymys. Verryttely oli kisaradalla, joten Minttu ehti tottua paikkoihin hyvin ja oli verryttelyssä itse asiassa tosi hyvä, ei pelkästään rento vaan myös jäntevä ja näyttävä. Ajattelin, että nyt on mahdollisuudet tähän saakka parhaaseen rataamme. 

No, jotain mystistä tammojen sielunelämään liittyvää taas tapahtui, sillä kun suorituksemme alkoi, virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Verryttelyssä tehdyistä keskiraveista olisi tullut 8, mutta radalla ensimmäinen meni laukalle ja toisesta tuli jähmeä ja jännittynyt. Koko radan ajan Minttu kävi jotenkin kuumana ja useita kertoja teki tahtirikon yrittäessään hypätä ravista laukalle. Sitten laukkaohjelmassa se ei kuitenkaan olisi halunnut laukata rennosti vaan pyrki takaisin raville. 😞 Lopputulos ei ollut hyvä, hiukan reilu 60 %.

Radassa oli myös onnistuneita kohtia, esimerkiksi olen vihdoin oppinut tähtäämään paremmin radan keskilinjalle, ensimmäisestä voltista tuli 8, keskikäynti oli ihan kelpoa ja molemmat takaosakäännökset kohtuullisia (6,5), vaikka en uskaltanut kauheasti koota niihin, ettei tahtirikkoja tule lisää. Myös osa siirtymistä oli hyviä. Eniten etukäteen olin jännittänyt radan loppua, jossa ensin laukataan M-E keskilaukkaa lävistäjällä, siirrytään raviin ja heti käännytään L:stä vasemmalle keskilinjalle, jossa hevosen ehtii juuri ja juuri suoristaa, kun pitääkin jo nostaa oikea laukka. Laukkaa jatketaan keskilinjan loppuun saakka tuomarin eteen, jossa on laukasta pysähdys ja lopputervehdys. Linja ja siirtymä kuitenkin onnistuivat ja siitä tuli 7.

Radan jälkeen Minttu huokaisi helpotuksesta ja oli taas ihan zen. Harmittaahan se, että kisoihin ja koko lajiin panostaa kovasti ja sitten tulee ihan hölmöjä virheitä asioissa, jotka ovat hevoselle jo helppoja. Nyt ohjelmasta piti tulla hyvä, kun verryttelyssä radan oli ehtinyt näyttää hevoselle kunnolla, mutta eipä sekään auttanut. Olen kovasti miettinyt ja koettanut huomata, ratsastanko eri tavalla radalla kuin verryttelyssä, mutta en ainakaan kyllä roiku ohjissa enkä tuuppaa. Ehkä hengitän pinnallisemmin ja tulisiko siitä jännitystä, joka häiritsee hevosta?

Luokka oli pieni ja itse asiassa voitimme, koska muillakaan ei mennyt ihan putkeen. 😅 Voitto ei vain tässä kohtaa tunnu saavutukselta, kun virheitä oli niin paljon ja radasta ei jäänyt hyvä fiilis. Sen sijaan tuomari sanoi palkintojenjaossa, että ratsastan tosi kivasti, ja se lämmitti mieltä paljon enemmän kuin ruusukkeen saaminen. Arviointipaperissakin oli samansuuntaiset loppukommentit, joissa kehuttiin siistiä ja korrektia ratsastusta ja ratsukon potentiaalia ja toivottiin, että tasaisuus ja rentous löytyy.

Olin jo etukäteen päättänyt, että nämä ovat kauden viimeiset koulukisat. Kisaaminen on motivoivaa, kivaa ja parhaimmillaan upeaa, mutta se on myös jännittävää ja stressaavaa, kun aina on tulossa viikon, kahden tai kolmen sisällä kisat, joihin täytyy ehtiä saada jokin asia treenattua kuntoon ja ehkä opetella uusi ohjelma. En koe mitään tarvetta etsiä talvikaudeksi hallikisoja, vaan mieluummin otetaan nyt taas reilu tauko kisaamisesta ja harjoitellaan nykyisiä asioita varmemmiksi, maastoillaan ja hypätään pieniä esteitä, kasvatetaan voimaa puomeilla ja katsotaan, oppisimmeko talvikauden aikana laukanvaihdot. 

Alla on pari viikkoa sitten ottamiani kuvia yhdeltä tiistaiaamulta. Opetuslukujärjestykseni oli elokuusta tämän viikon loppuun saakka sellainen, että tiistaisin menin töihin vasta puolen päivän aikaan, joten joskus hyödynsin aamun ratsastamalla tai juoksuttamalla Mintun. Juoksuttamisesta saa tehokasta, kun käyttää tarpeen mukaan apuohjia ja laittaa puomit viuhkamaiseen muotoon kaarevalle uralle, eikä sen jälkeen tarvitse käydä itse edes suihkussa, mikä sopii työaamuihin.