Kaviopaiseen hoitoa

Tämä postaus odotteli vähän aikaa julkaisua, joten tällä hetkellä homma on jo ohi ja arki palannut normaaliksi. Marcellan ratsutukseen tuli kuitenkin elokuun aikana pieni tauko. Elokuun ensimmäisellä viikolla otin sen ratsastukseen enkä siinä vaiheessa huomannut mitään erikoista, mutta kun aloin ravata, Marcellan ravi tuntui epäpuhtaalta. Tulin alas ja juoksutin vähän ympyrällä nähdäkseni sen liikkumista, jolloin Marcella ontui selvästi ja oikein könkkäsi. 

Riemu on tietenkin suurimmillaan, kun hevonen ontuu, koska ensimmäisenä mielessä käy, että sillä on ihan varmasti jännevamma. Vein Marcellan sisälle ja aloin diagnosoida. Ei löytynyt haavaa. Ei ollut myöskään turvotusta, kuumotusta eikä jänteen paineluarkuutta. Nivelissäkään ei näkynyt mitään kummallista. Painelin myös ristiselkää ja yritin etsiä, olisiko ylempää jokin lihas revähtänyt, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Yleisolemuksessa ei ollut mitään vikaa, vaan Marcella oli pirteä. Kylmäsin jalan varmuuden vuoksi ja jätin Marcellan lepäämään katsoakseni seuraavana päivänä, miltä näyttää.

Aamulla jalkaan olikin sitten tullut turvotusta vuohisesta vähän matkaa ylöspäin. Paineluarkuutta ei ollut vieläkään. En ollut huomannut kavion pohjassa mitään, mutta aloin epäillä, olisiko kyseessä kuitenkin kaviopaise, koska esimerkiksi äkillisessä jännevammassa turvotuksen pitäisi tulla nopeasti eikä noin hiljalleen. Kaviopihtejä ei ollut, mutta mahdollisimman lujaa sormilla painelemalla kuvittelin saavani ihan pienen jännitysreaktion aivan säteen vierestä. Soitto kengittäjälle vahvisti epäilyni, kun hänen neuvojensa mukaan löysin myöhemmin sinä päivänä vuohisesta kohonneen kaviopulssin. Kengittäjä lupasi tulla seuraavana päivänä katsomaan.

Kengittäjän tarkastuksessa kaviopihdeilläkään ei meinannut aluksi tulla reaktiota, mutta jonkin ajan kuluttua löytyi ihan pieni paisekohta, joka avattiin. Huh! Tämä on niitä mukavimpia diagnooseja, kun hevonen on yhtäkkiä aivan kolmijalkainen käynnissäkin.

Varmaan puolitoista päivää koko homman aikana pidin Marcellaa karsinalevossa ja sen jälkeen rajasin sille tarhaan hiukan karsinaa isomman oman tilan. Onneksi kotona oli valmiina sähkölankaa ja muutama klipsi, joiden avulla sain viritettyä sähkön kulkemaan minitarhassa. Tuona päivänä oli melkoinen myrsky ja epäilin, mahtaako mennä riehumiseksi ja sitä kautta bumerangina takaisin karsinalepoon, mutta molemmat hevoset ottivatkin aivan rennosti ja keskittyivät heinien syömiseen. Ontuminenkin alkoi hellittää jo vähän ennen kengittäjän tuloa ja loppui kokonaan, kun paise saatiin auki. Ennen kengittäjän tuloa ja pari päivää paiseen puhkaisemisen jälkeen pidin kaviossa Betadine-haudetta, joka ensin pehmitti kavion pohjaa ja sitten piti paiseen jättämän reiän puhtaana. Parin päivän minitarhailun jälkeen päästin hevoset taas yhteen ja tarhaus sai jatkua normaalisti. Pukkilaukasta päätellen jalka ei ollut kipeä. Annoin Marcellan kuitenkin rauhassa kasvattaa kaviotaan "umpeen", ennen kuin otin sen töihin. Ehdinkin ratsastaa kokonaista kaksi kertaa, ennen kuin Marcella sai selkäänsä haavan ja taas tuli saikkua. :D Haava on tullut tarhassa varmaankin siitä, että piehtaroidessa alle on jäänyt kivi, koska se on ihan keskellä selkää. Nyt on sitten paranneltu sitä, ja nyt alkavalla viikolla harjoituksia päästään taas jatkamaan.

Kahden ratsastuskerran aikana tuli kuitenkin edistystä. Tähän saakka olen tyytynyt ravissa siihen, että ravaillaan muutama kierros ympäri kenttää ja vaihdetaan kerran suuntaa. Ratsastuskertoja on kuitenkin alla vain vähän, nämä taisivat olla numerot 8 ja 9. Nyt aloin jo vähän ratsastaa. Menin ensin ympyräkahdeksikkoa ravissa niin, että pyrin asettamaan Marcellaa hiukan liikkeen suuntaan. Sitten mukaan otettiin vielä käynti-ravi-siirtymät: hetki ravia, muutama askel käyntiä ja takaisin raviin. Lopuksi pari laukannostoa kummassakin kierroksessa, kaksi kierrosta laukkaa ja takaisin raviin.

Marcella on selvästi oivaltanut laukkaamisen riemut ja nostot tulivatkin hiukan vauhdikkaasti. :D Mitään hölmöyksiä se ei kuitenkaan onneksi ole tehnyt, vaan kontrolli säilyy, vaikka ensimmäiset askeleet lähtisivätkin lujaa. Juoksutuksessa käyttämästäni merkkisanasta "laukka" on ollut paljon hyötyä, koska Marcella nostaa laukan nyt pelkällä sanalla. Toki olen antanut laukannostoavun pohkeella samalla, mutta enemmän se varmaan sitä suullista käskyä tällä hetkellä kuuntelee. Uskoisin kuitenkin, että se oppii nopeasti pohjeavutkin, kun jätän laukka-sanan pois. Helpompaa tämä on näin, kun hevonen nostaa laukan innokkaasti - Mintun kanssahan laukkaaminen oli pitkään vaikeaa, koska vaikka se oppi nostoavun, se nosti laukan laiskasti ja pudotti sen helposti. Alla vielä videopätkä Marcellan laukasta viime ratsastukselta eli ennen selkähaavaa ja kuvia sen pikkutarhasta kaviopaiseen hoidon aikana.