Pakkaset saapuivat

Viime postauksen märkyys ja pimeys on vaihtunut purevaan pakkaseen ja pimeyteen, jota tosin lumipeite valaisee jonkin verran. Riesaa aiheuttavat kovat pakkaset, jotka jäädyttävät tallin putkia lämmittimistä huolimatta. Autotallin puoli, joka on erotettu hevostallista vain yhdellä ovella, on tällä hetkellä yhdeltä seinältä auki ja kylmyys pääsee sisään vielä helpommin kuin edellistalvina. Kun autotalliin saadaan tehtyä lämmöneristys valmiiksi, myös talli pysyy pakkasilla lämpimämpänä, mutta juuri nyt ei ole todellakaan paras hetki sille, että remontti on kesken ja lämpömittari näyttää -19. Aamuni aloitan katsomalla, ovatko putket jäätyneet tai onko jokin putki rikkoutunut ja vettä lattialla.

Hevoset viettivät pari viikkoa kevyemmällä, koska niillä oli vain kantahokit ja sekä maastot että kenttä ehtivät mennä sen verran lumisiksi, että oli turvallisempi vaihtoehto ratsastaa tai juoksuttaa vain pellolla kunnon lumihangessa, jossa hokeilla ei ole väliä. Nyt niillä on kuitenkin kunnon talvikengät alla ja treenit ovat jatkuneet. Mintulla olen yrittänyt saada takajalkoja nopeammiksi. Viime treeneissä Minnan kanssa tehtiin paljon käyntiharjoituksia, joissa tavoitteena oli saada Minttu pysymään suorana ja takajalat ottamaan pientä, nopeaa askelta. Oli jo tiedossa, että tämä on varmaan vaikein asia Mintun kanssa, mitä olemme harjoitelleet. Minttu niin mielellään alkaisi huojua ja liirata takaosallaan vinoon ja mennä mille tahansa kiemuralle, kunhan ei tarvitse muuttaa sitä tuttua ja turvallista isoa, hitaahkoa käyntiä mihinkään. Vaikeammaksi homman tekee vielä se, että Minttu ei ole koskaan ollut kovin herkkä terävämmille, korjaaville avuille, kuten raipalle ja kannuksille. Ei sitä paljon kiinnosta, että naputan raipalla takajalkoihin nopeampaa tahtia ja yritän houkutella terävämpiä askelia esiin. Se reagoi pelkkään istuntaan ja hengitykseen herkästi silloin kun asia on sille mieluinen tai helppo, ja jos ei ole mieluinen ja helppo, siitä on vaikea saada mitään kovin hyvää ja ainakaan kestävää reaktiota reippaammillakaan avuilla.

Marcellan kanssa olemme jatkaneet perusasioiden harjoittelua. Se tulee koko ajan vähän paremmaksi tuntumassa, mutta hitaasti. Pää sinkoaa terävästi ylös arabimaiseen tapaan, jos sen tasapaino meinaa yhtään horjahtaa tai eteenpäinpyrkimys pääsee sen mielestä pois, ja välillä muutenkin. Iloinen juttu oli, että eilisellä maastolenkillä Marcella haki menohaluista huolimatta tuntumalle ja pysyi siellä jo aika pitkään, kun ravasimme tietä pitkin. 

Kivaa vaihtelua hevosarkeen tuo se, että olen loppukesästä lähtien käynyt ratsastamassa myös asiakkaiden hevosia tai poneja ja opettamassa niille esimerkiksi laukkatyöskentelyä ja muitakin perusasioita. Pysyn aika hyvässä ratsastusvireessä jo sillä, että ratsastan kotona kahta aivan erilaista hevosta, mutta tekee aina hyvää ratsastaa vielä useampia.

Eilen vietin tosiaan ihanan sunnuntaipäivän molempien hevosten kanssa maastossa. Pakkasta oli kirpeästi, mutta vuorasin itseni paksuilla talvihousuilla ja -saappailla ja laitoin kypärään karvavuorin, joka peitti korvat. Ei paleltanut, vaan oli juuri sopiva. Reitin varrella pysähdyin juttelemaan ketunmetsästäjien kanssa, laukkasin Marcellan kanssa kotiinpäin juuri sopivaksi lumipohjaksi tamppautunutta tietä pitkin ja nautin hiljaisuudesta. Vaikka talvesta suurin osa on vielä edessä, ihan pian päivät lakkaavat lyhenemästä ja valoisuus alkaa kääntyä toiseen suuntaan. Kyllä tästäkin talvesta selvitään.